Lautapelit

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Purple
  • Aloitettu Aloitettu
Pandemicissa ja El Doradossa ei ole mitään muuta vikaa kuin että pelilaudan laittaminen kuntoon pelaamista varten kestää melkein yhtä kauan kuin peli itsessään :D
 
@Trunald Kuten tässä on jo sanonutkin, skippaa ehdottomasti Afrikan tähdet, Kimblet, Monopolyt, sun muut "koko kansan klassikot". Ne ovat itseään toistavia, todella tuuripohjaisia ja tylsiä.

Startti peliksi suosittelen myös Carcassonnea. Se on erittäin helppo ja viihdyttävä. Ja laatoista pikkuhiljaa rakentuva pelilauta kaupunkeine ja maaseutuineen on miellyttävää katseltavaakin, varsinkin junnuille. Peliin on tukku lisäosia, joten tarvittassa peleihin saa vaihtelua. Osa on ehkä enempi lapsille suunnattuja, kuten lohikäärme ja linanneito (en tiedä saako edes enää), koska niissä on enemmän noppaa ja muiden pelin sotkemista mukana. Lautapeleistä on saatavilla Carcassonne Big Box 2025, missä on mukana kaksi ensimmäistä (ja hyvää) lisäriä päivitettynä, sekä tukku pienempiä, joilla saa vaihtelua.

Jo mainittu Pandemia on myös hyvä peli yhteistyönsä vuoksi. Se toki voi kääntyä siihen, että jokun ohjeistaa koko ajan kaikkia mitä tehdä. Tuota on pelattu useampikin erä, lähes aina noob vaikeudella ja silti on aika haastavaa. Ei ehkä niin hauska ja iloinen aiheeltaan kuin Carcassonne.

Splendor oli niin yksitoikkoinen ja tylsä, että se ei iskenyt itseeni yhtään. Kuvaus lupasi paljon, mutta itse peli ei uponnut.

Ei nyt vaikea, mutta hivenen Carcassonnea haastavampi Catan on myös erittäin hyvä peli. Yksi näitä lautapelien 2000-luvun uuden tulemisen kulmakiviä. Siinä kerätään ja vaihdellaan resursseja, rakennetaan teitä, kyliä ja kaupunkeja ja koitetaan päästä muihinkin tavoitteisiin joilla saa voittopisteitä. Kuten Carcassonnessa, tässäkään ei ole suoranaista toisen pelaajan kimppuun hyökkäämistä, mutta omilla toimilla voi blockailla kyllä.

Korttipeleistä BANG! on suht ok. Vaatii 4 pelaajaa. Pelissä on Sheriffi, apulaissheriffejä, lainsuojattomia ja luopio ja kaikilla pelaajilla on joku villin lännen hahmon karikatyyri, joka tuo erilaisia buffeja. Sheriffin tehtävä on tappaa lainsuojaton ja luopio. Apulaissheriffien tehtävä on pitää sheriffi hengissä. Lainsuojattomien tehtävä on tappaa sheriffit ja luopion tehtävä on tappaa kaikki. Juju on siinä, että kukaan ei tiedä kuka kukin on (vai olikohan niin, että sheriffi paljastetaan alussa). Pakasta löytää hahmolleen erilaistia aseita ja esineitä pelin edetessä.
 
Catanista kannattaa muistaa että se on minimissään 3n pelaajan peli.
 
Ei nyt vaikea, mutta hivenen Carcassonnea haastavampi Catan on myös erittäin hyvä peli

Itse en Catanille lämmennyt. Siinäkin näkyy jossain määrin ikä, vaikka sitä pidetään eräänlaisena modernien lautapelien arkki-isänä. Alussa iso osa ajasta meni noppia heitellessä eikä kukaan saanut tehtyä mitään. Muutoinkin tuurin merkitys oli ihan liian suuri omaan makuuni ja suurin päivittely pelin aikana liittyi yhden pelaajan käsittämättömän noppatuurin ihmettelyyn ja toisen pelaajan surkean noppatuurin naureskeluun. On tällä historia-arvoa, mutta itse en tuota kovin hyvänä pelinä osaa pitää.
 
Jos lähdetään lautapelien osalta aivan alkeista ja ei ole käryä mieltymyksistä mekanismien, teemojen tai tyylien suhteen, niin hakee kaupasta pari näistä:
1) Carcassonne
2) Ticket To Ride (menolippu)
3) Quest For El Dorado
4) Azul
5) Cascadia

Varsinkin 1 ja 2 ovat ikonisia aloittelijapelejä. Jos noilla peleillä ei syty innostus lautapelailuun, tuskin kannattaa jatkaa pidemmälle.

Jos taas syttyi, niin sitten hankkimaan esimerkiksi: 7 Wonders, 7 Wonders Duel, Agricola, Arnak - kadonneet rauniot, Forest Shuffle, Heat, Flamme Rouge, Rääverin rohtotohtorit, Terraforming Mars tai Wingspan.

Korttipelejä on tuhottomasti. Voin suositella esim. Love Letter, For Sale, Fishing, Faraway, Sushi Go, Port Royal ja Bohnanza.
 
Päädyin Carcassonneen ja Menolippuun näin alkajaisiksi. Aikalailla samaa hintaa näytti kaikkialla olevan, mutta postikulut olivat vain 4,90€ firmassa fyndiq.fi niin päädyin tilaamaan sieltä. Nyt tuli toimitusvahvistus, niin näyttäisi olevan kiinalainen firma joka toimittaa. Mitään kinkkikopioita en ollut kyllä ostamassa, ne saa halvemmalla aliexpressistä jos sellaisia haluaa, eli osaako joku sanoa että onko tällä firmalla tavara kinkkisontaa vai onko joku perusteltu syy kuvitella että tuolta tulee sama tavara kuin verkkokauppa.com:ista?
1770029755604.png
 
Ei ole kokemusta tuosta verkkokaupasta, mutta äkkiseltään joltain dropshipping-paikalta kyllä vaikuttaa. Peruisin tilauksen jos vain mahdollista, varsinkin kun hintaero on todella pieni.

Lautapeleissä suosin ehdottomasti suomalaisia julkaisijoita ja -versioita jos vain mahdollista, mielestäni ihan väärä paikka säästää ja kaikkein mukavinta kun saa suomenkieliset ohjeet ja tuettua myös lokalisointia jatkossakin, vaikka toki tässä skenessä moni peli on saatavilla vain enkkuversioina. Puolenkuun pelit ja Lautapelit.fi on kotimaisten markettien verkkokauppojen ja Verkkokauppa.comin ohella ne parhaat paikat hankkia pelejä.
 
Jos säästää noissa haluaa niin kannattaa myös pyörähtää paikallisilla kirpputoreilla + kontissa, aina noista löytyy jostain carcassonea ja muuta "vuoden peli 20xx" laatikkoa muutaman euron hintaan,
Tietysti jos juuri se joku tietty peli on mielessä, ei tuo ehkä aina toimi, mutta tuota aina joskus harrastetaan ja testaillaan uusia pelejä ja jos peli nyt sitten ei omasta mielestä niin kiinnostava lopulta olekkaan niin ei se 3€-10€ menetys kovin paljoa harmita.
 
Juu ja tämähän pätee ihan kaikkeen, aika moni asia on järkevintä ostaa käytettynä. Mutta jos selvästikin tietää johonkin peliin tykästyvänsä niin kyllä se uusi hintansa haukkuu, Carcassonnessa ne palaset ja monissa peleissä pelikortit on kuitenkin kulutustavaraa enempi tai vähempi.
 
Mulla on kirjamerkkeinä Kärkkäinen ja Lautapelit.fi ja käyn säännöllisesti kattomassa tarjoukset ja outletit. Monesti saa hyviä pelejä jopa tyylii 5-10e. Paljon tullut hommattua ihan vaan kun on ollut halpoja. Lautapelit.fi oli viime vuonna synttärit ja oli paljon alennuspelejä niin sain sieltä muistaakseni 6 peliä alle 20e:lla. Se on jo semmonen diili että ostan vaikka en tarviiskaan.

Monissa marketeissa on myös silloin tällöin lautapelejä tarjouksessa joten nekin tulee aina kaupassa käydessä tarkistettua.

Viimeks ostin muistaakseni Prismasta Dinner in Parisin 20e ja Art Galleryn 20e:lla.
Lautapelit.fi synttäreiltä tarttui mukaan mm. Celtic (hiton hyvä peli!) 5e:lla jne.

Kärkkäiseltä ostin joku aika sitten Neovillen muistaakseni 5e ja näyttää tälläkin hetkellä olevan alle 7e. Siitä ei peli juuri halpene ja kannattaa ostaa vaikka ei tarviiskaan :D

Ja muistelisin että Kärkkäiseltä aikoinaan ostin 5e Augustuksen joka on kiva peli sekin:

Verkkokaupasta saa Tappajahain 10:e. Kehuttu peli ja itelltäkin löytyy vaikka en sitäkään ole vielä pelannut :D

E: näköjään verkkiksestä Tappajahai loppu mutta kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Juu ja tämähän pätee ihan kaikkeen, aika moni asia on järkevintä ostaa käytettynä. Mutta jos selvästikin tietää johonkin peliin tykästyvänsä niin kyllä se uusi hintansa haukkuu, Carcassonnessa ne palaset ja monissa peleissä pelikortit on kuitenkin kulutustavaraa enempi tai vähempi.
On juu ja välillä osa tarjonnasta näyttääkin sellaisilta että ovat vähintään pesukoneessa käyneet pari kertaa, mutta välillä löytyy kyllä ihan käyttämättömän tuntuisia pakettejakin.
 
Mitkä lautapelit toimivat parhaiten kaksinpelinä? Pitäisi löytää jotain pelejä, jota voisin kumppani kanssa pelata yhdessä. Paljon omistamme jo lautapelien klassikoita, mutta useimmat niistä ei ole kaksinpelattuna kovin mielekkäitä.
 
Yhteistyö vai toisiaan vastaan vai molempia?
 
Mitkä lautapelit toimivat parhaiten kaksinpelinä? Pitäisi löytää jotain pelejä, jota voisin kumppani kanssa pelata yhdessä. Paljon omistamme jo lautapelien klassikoita, mutta useimmat niistä ei ole kaksinpelattuna kovin mielekkäitä.

Muutamia, joita olen pelannut puoliskon kanssa ja pidämme ja jotka ovat saaneet BGG:stä hyviä arvosanoja:

Jaipur - korttipeli jossa kerätään pisteitä myymällä eri raaka-aineita
Patchwork - tehdään vähän Tetris-tyyppisillä paloilla omaa tilkkutäkkiä ja kerätään mahd. paljon pisteitä
7 wonders Duel - 7 Wonders -sarjaan kuuluva peli jossa ensin kerätään resursseja, sitten voitetaan vastustaja joko pisteillä, armeijalla tai tieteellä, lisäosilla tästä saa varsin monipuolisen, jopa monimutkaisen
Lost Cities - korttipeli, jossa simppelit säännöt, mutta joka silti vie mennessään. Korteilla tehdään tutkimusmatkoja ja yritetään saada niistä mahd. arvokkaita
Botanik - rakennetaan laatoilla omaa putkistoa ja kerätään pisteitä yhtenäisistä väreistä sun muista

On myös moninpelejä jotka toimivat tosi hyvin kaksin. Kaksinpeleissä on usein se etu että ne varmasti toimivat hyvin kaksin, laatikot ovat usein pieniä ja helppo ottaa mukaan.
 
Meillä kaksinpeleinä tykätty:
Harmonies
Akropolis
Wingspan
Azulit
7 wonders duel
Blitzkrieg
Res arcana
Stone Age
Ticket to ride
Carcassonne
Dominion

Osa kevyemmistä strategiapeleistä on mukavia kahdestaan koska pelin kesto ei kaksinpelinä ole niin pitkä, vaikka esim Wingspan ja Small World.
 
Viimeksi muokattu:
Mitkä lautapelit toimivat parhaiten kaksinpelinä? Pitäisi löytää jotain pelejä, jota voisin kumppani kanssa pelata yhdessä. Paljon omistamme jo lautapelien klassikoita, mutta useimmat niistä ei ole kaksinpelattuna kovin mielekkäitä.
Kevyemmät:
7 Wonders Duel (tai LoTR-versio)
Castles of Burgundy
White Castle
Azul
Cascadia
Carcassonne
Splendor Duel

Semit ja raskaat:
Ark Nova
Great Western Trail 2nd edition
Wingspan
Viticulture
Everdell + Bellfaire

Yhteistyöpelit:
Sky Team
Paleo

Itse suosittelen vahvasti 7 Wonders Duelia, Sky Teamia ja White Castlea. Hieman hevimmistä peleistä Everdell ja GWT ovat suosikkejani.
 
Mitkä lautapelit toimivat parhaiten kaksinpelinä? Pitäisi löytää jotain pelejä, jota voisin kumppani kanssa pelata yhdessä. Paljon omistamme jo lautapelien klassikoita, mutta useimmat niistä ei ole kaksinpelattuna kovin mielekkäitä.
Suosittelen peliä nimeltä Flatiron. Se on vain kaksinpeli. Monimutkaisuus on tasoa medium eli ei ihan simppeli mutta jonkinverran mekaniikkaa. Peliaika 30-45 minuuttia kun on oppinut säännöt.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 545
Viestejä
5 104 331
Jäsenet
81 649
Uusin jäsen
zubo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom