Laturi

hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Laturi-ohjelmaa käytetään Areena- Ruutu-, Elonet- ja Elisaviihde-videotallenteiden sekä Areenan ja Suplan audiotallenteiden lataamiseen. Ohjelmassa on graafinen käyttöliittymä, ja sen käyttö on hyvin yksinkertaista. Ohjelmaan liittyvää keskustelua on aikaisemmin käyty foorumin muissa ketjuissa, mutta nyt siis yleisön vaatimuksesta on perustettu ikioma ketju. Saapi nähdä siirtyykö keskustelu tänne.

Ohjelman tuorein versio käyttöohjeineen löytyy osoitteesta

Laturi

Linkki viittaa OneDrive-kansioon, ja asennus Windows 10+-koneeseen tapahtuu lataamalla ja käynnistämällä em. kansiosta löytyvä asennusohjelma. Ohjelman Python-kielinen lähdekoodi on myös käytettävissä, ja ohjelman saa melko vähällä vaivalla toimimaan myös linuxissa.

Ohjelmatiedostoa ei ole digitaalisesti allekirjoitettu, joten sen lataaminen on hirveän vaarallista ja on siksi tehty hankalaksi. Omalla vastuulla siis.

Laturi ei ole yleisölle tarkoitettu mukautettava ohjelmatuote, vaan yksityinen harrasteprojekti omaan käyttöön. Muutkin saavat ohjelmaa käyttää, kunhan hyväksyvät periaatteen ja lukevat ensin käyttöohjeen ja kertaavat tarvittaessa. Hyviä kehittämisehdotuksia kuuntelen mielelläni.
 
Viimeksi muokattu:

Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 053
Onko muuten ideoita, miten Elonetistä saisi ladattua tällaisen ohjelman eri jaksot? Linkin osoitteella Laturi lataa vain ekan jakson (neljästä).

Sama koskenee sitä, jos esim tahtoisi ladata jonkin elokuvan lisämateriaaleja, kuten Talvisodan oheisdokumentteja.

Onko näihin jokin keino?
 
Mielenkiintoisia kysymyksiä. Ei ole keinoa, vielä, mutta tutkitaan. Juuri sain ruudun sarjat lopultakin itseäni tyydyttävään kuntoon (versio 5.10.2), ehkäpä seuraavaksi elonet-remontti.
 
  • Tykkää
Reactions: Zat

hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Onko muuten ideoita, miten Elonetistä saisi ladattua tällaisen ohjelman eri jaksot? Linkin osoitteella Laturi lataa vain ekan jakson (neljästä).

Sama koskenee sitä, jos esim tahtoisi ladata jonkin elokuvan lisämateriaaleja, kuten Talvisodan oheisdokumentteja.

Onko näihin jokin keino?
Laturin upouusi versio 5.11.0 osaa nyt nämä Elonetin moniosaiset julkaisut. Ote käyttöohjeesta:

Elonetin eräät tarjoomukset koostuvat useasta osasta. Toisin sanoen, yhdellä webisivulla on linkit useaan videoon, joilla kuitenkaan ei ole omaa osoitetta, eikä niitä siksi voida käsitellä kuten Areenan tai ruudun sarjoja. Siksi Laturi pyytää tällaiselle sivulle päätyessään valitsemaan osista yhden. Toisen osan imuroimiseksi pitää sivu ladata uudelleen.

Elonetin tapauksessa kaikki tarvittavat latauslinkit löytyvät webisivun koodista, niitä ei tarvitse kysellä mistään ei-julkisen sovellusrajapinnan kautta. Tosin niiden esiinkaivamisessa on oma puuhansa.

Tämä on tästä asiasta versio nolla, joten vikoja ja puutteita varmasti löytyy.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 053
Upeaa, kiitos! Näyttää toimivalta systeemiltä. :tup:
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 783
Siksi Laturi pyytää tällaiselle sivulle päätyessään valitsemaan osista yhden. Toisen osan imuroimiseksi pitää sivu ladata uudelleen.
En tiedä mistään mitään, mutta kuvittelisin olevan helppoa toteuttaa että voi valita haluamansa ohjelmat kys listasta lataukseen.
 
hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
En tiedä mistään mitään, mutta kuvittelisin olevan helppoa toteuttaa että voi valita haluamansa ohjelmat kys listasta lataukseen.
Näissä latailuyhteyksissä olemme tottuneet ymmärtämään "videon osoitteella" sellaisen webisivun osoitetta, jonka koodiin sisältyvien tietojen perusteella latausohjelma, esim. Laturi, kykenee konstruoimaan parametrit latauksen varsinaisesti suorittavalle ffmpeg-ohjelmalle. Areenan, Ruudun ja Elisaviihteeen tapauksessa jokaisella ladattavalla kohteella on oma webisivu, siis oma "osoite". Elonetin tapauksessa ei aina.

Koska kaikilla Elonet-sivulla viitatuilla videoilla ei ole omaa webisivua eli "osoitetta", niitä ei voi lisätä mihinkään myöhemmin ladattavien luetteloon, rakentamatta koko jonotusysteemiä uusiksi, vaan lataukset pitää käynnistää heti. Erinäisistä syistä, joita en rupea tässä lähemmin esittelemään, päädyin ainakin tässä vaiheessa rajoittamaan kerralla käynnistettävien latausten määrän yhteen. Ei ole kovin suuri vaiva klikata Get-nappia, jolloin pääset valitsemaan seuraavan ladattavan, kun Laturi lataa sivun ja avaa valintadialogin. uudelleen.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
83
Uusin versio Laturista kokeilussa. Ei näytä onnistuvan tämän sarjan jaksojen lataus: Elämän vonkamies tv-sarja
Kysyy kyllä, että mikä jakso ladataan mutta ei onnistu lataamaan kuin tyhjän tiedoston.
 
Ei onnistu vanhallakaan versiolla. Tässä yritetään käyttää dash-ptotokollaa, ja serveri vastaa 404 Not Found.

Lisäys: Tarkemmin katsoen vaikuttaa siltä, että mitään elonetin vanhoja lyhäreitä ei enää voi Laturilla ladata. Elokuussa viimeksi itse yritin, ja silloin kyllä onnistui. Jotain on muutettu. Näitä lyhäreitä siis yritetään ladata eri paikasta ja eri protokollalla kuin uudempaa aineistoa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.11.2022
Viestejä
7
Niiin, tuohon ei ole imuroitavissa suomenkielisiä tekstityksiä. Jostain syystä. Vaikka selaimessa toimiva playeri sellaisetkin kyllä jostain löytää.
Tuota vähän epäilinkin, et suomi teksti jotenkin piilotettu.

Mikä muuten tämä toinen sivu on siinä on ilmeisesti joku toinen versio, restauroitu?!

Pystyiskö tuota lataamaan?
 
Kyllä se on ihan sama neukku-suomalainen Sampo, ei kai niitä onneksi ole muita tehty. Elokuvapolku-sivulla käytetään toista playeria kuin Elonet-sivulla, eikä sen sivun sisältämien tietojen perusteella pysty mitään lataamaan ainakaan Laturi-ohjelmalla. Elokuvapolku siis on eri asia kuin Elonet.
 
RageTech

Powered by
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
365

RageTech

Powered by
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
365
srt tiedoston aikakoodit ei täsmää
4k latasin testiksi ja subit otin uusiksi vertailun vuoksi. Pieni viive subeissa
tosiaan on mutta ei niin paljoa että se haittaisi liiemmin. Koska aikakoodit
ovat samat kun lähteessä en asialle mitään voi enenpää.

Konvertoin uusiksi srt ja testasin, aikakoodit ovat samat kun vtt lähde filussa.

SRT
1
00:02:31,750 --> 00:02:35,550
Elokuva omistetaan Karjalan
kansanrunouden kerääjän, -

2
00:02:35,700 --> 00:02:39,050
Elias Lönnrotin muistolle.

3
00:02:48,000 --> 00:02:55,000
Mieleni minun tekevi

4
00:02:55,660 --> 00:03:02,460
Aivoni ajattelevi

5
00:03:03,370 --> 00:03:10,210
Lähteäni laulamahan
WEBVTT
02:31.750 --> 02:35.550
Elokuva omistetaan Karjalan
kansanrunouden kerääjän, -

02:35.700 --> 02:39.050
Elias Lönnrotin muistolle.

02:48.000 --> 02:55.000
Mieleni minun tekevi

02:55.660 --> 03:02.460
Aivoni ajattelevi

03:03.370 --> 03:10.210
Lähteäni laulamahan
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.11.2022
Viestejä
7
Virhe oli alunperin näköjään siinä et nollia puuttui aikojen edestä:
Eli ajat oli näin

02:31,750 --> 02:35,550
Elokuva omistetaan Karjalan
kansanrunouden kerääjän, -

Nyt korjattuna tuo sama:
1
00:02:31,750 --> 00:02:35,550
Elokuva omistetaan Karjalan
kansanrunouden kerääjän, -

Kiitos avusta!
 
Jep tuossa toisessa käännöksessä vtt-srt se oli korjaantunut en tiedä miksi alunpierin laittamassani se ei ollut.
Samalla kaavalla aina subtitle editillä käännän filun. Väsyneenä en tosiaan huomannut mutta jos muut subia
tarvitsevat niin tuo uudempi zippysharelinkki sisältää toimivan.
 
hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Lisäys: Tarkemmin katsoen vaikuttaa siltä, että mitään elonetin vanhoja lyhäreitä ei enää voi Laturilla ladata. Elokuussa viimeksi itse yritin, ja silloin kyllä onnistui. Jotain on muutettu. Näitä lyhäreitä siis yritetään ladata eri paikasta ja eri protokollalla kuin uudempaa aineistoa.
Juuri ilmestyneessä versiossa 5.11.1 on parannettu diagnostiikkaa siten, että jos Laturin käynnistämä ffmpeg-työ päättyy protokollavirheseen, niin debug-lokiin ilmestyy esim. "HTTP error 404 Not Found". Näin käy nimenomaan Elonetissa, jos on päädytty tilanteeseen, jossa Laturi ilmoittaa "no HLS streams found, trying DASH...". Tämäkin siis uusi ilmoitus. Toistaiseksi on epäselvää, mikä virheen aiheuttaa. Äsken vielä se toimi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.01.2017
Viestejä
949
En muista että tästä olisi ollut aiemmin puhetta, mutta oletko ajatellut tuoda Laturiin "update" ominaisuutta, eli että se ilmoittaisi aina kun päivitysversio on saatavilla, ja tarjoaisi käyttäjälle gui:lta päivitysmahdollisuuden?
 
Ei ole suunnitelmissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Zat

hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Laturin versiossa 5.11.2 on nyt hieman suurempi fontti, ja elonetin dialogiin on lisätty unohtunut otsikko.
 
hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Versiossa 5.11.3 haetaan Ylen uutisille ja aamuohjelmille sarjan jaksolistaan oikea julkaisupäivä. Hakemistossa on poistumisuhan alla oleville jaksoille vain poistumispäivä. Ja koska Ylen Aamun episodit ovat hakemistossa epämääräisessä järjestyksessä, ne sortataan.
 
Liittynyt
19.09.2022
Viestejä
8
Onkohan ongelma vain minun python asennuksessa (3.10.6), mutta en ole saanut Laturi v.5.11.0 jälkeen ilmestyneitä laturi_sources_5.11.x.zip paketeista purettuja laturi versioita käynnistymään. Kun klikkaa laturi.pyw tiedostoa niin tiimalasi ilmestyy hetkeksi mutta mitään muuta ei tapahdu. 5.11.0 toimii hyvin ja versiota 5.11.1 en ehtinyt kokeilemaan, mutta ainakaan näitä kahta viimeisintä en ole saanut käynnistymään sources-paketeista.
Version 5.11.2 asensin setup.exe tiedostosta ja se toimii hyvin näin asennettuna. Windows 10 on käyttöjärjestelmä.
 
hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Sinulta taitaa puuttua yksi kirjasto, jonka otin äskettäin käyttöön:

pip install beautifulsoup4

Python ei kirjastopuutteista juuri ilmoittele, jollei sovelluksen laatija ole tästä erikseen huolehtinut. Debuggerissa ne kyllä paljastuvat.
 
Juu kiitoksia, tuon asentamisella pääsin eteenpäin ja versio 5.11.2 suostui käynnistymään, mutta 5.11.3 ei edelleenkään käynnistynyt. Kokeilin nyt ajaa sitä komentoriviltä ja huomasin että valitti vielä modulista 'dateutil'.

pip install python-dateutil
... ja sain käynnistymään uusimmankin version 5.11.3.

Nyt pääsee testaamaan, kiitos nopeasta avusta.
 
Kirjastoa python-dateutil ei oikeasti käytetä, vaikka se areenaseries-modulissa turhaan importoidaan. Tämäkin turhuus paljastuisi debuggerissa (vscode). Jota siis pitäisi aina käyttää. En lupaa enkä takaa, että laturin sorsat toimivat sellaisenaan missä tahansa Python-installaatiossa, vaan edellytän, kuten käyttöohjeessa sanotaan, että asennettuna on Pythonin "tuore versio" ja "tarvittavat kirjastot".
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 058
Mikä mahtaa olla kun Argentiina Hollanti ei tunnu latautuvan, vaikka kaikki muut matsit toimii?
 
hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Mikä mahtaa olla kun Argentiina Hollanti ei tunnu latautuvan, vaikka kaikki muut matsit toimii?
Tuo tallenne on siten risa, että laatuja on oikeasti tarjolla vain yksi, vaikka muka saatavilla on useita, eivätkä laturin käyttämät tutkimusmenetelmät löydä sitä yhtäkään. Mutta nyt versio 5.11.4 lataa sen oletuslaadun, jos vaihtoehtoja ei ole. Näinhän toimii myös FlickFetch.

Siitä oletuslaadusta puuttuu myös selostus.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 058
Tuo tallenne on siten risa, että laatuja on oikeasti tarjolla vain yksi, vaikka muka saatavilla on useita, eivätkä laturin käyttämät tutkimusmenetelmät löydä sitä yhtäkään. Mutta nyt versio 5.11.4 lataa sen oletuslaadun, jos vaihtoehtoja ei ole. Näinhän toimii myös FlickFetch.

Siitä oletuslaadusta puuttuu myös selostus.
Hyvin latasi uudella. Tuon selostuksen puuttuminen johtuu siitä että oikeudet lähetykseen oli MTV:llä.
 
hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Laturin versio 5.12.0 on ilmestynyt. Ainoa käyttäjille näkyvä uudistus kuvataan käyttöohjeen ensimmäisellä sivulla näin:

Windows-version asennuspakettiin laturi_x.x.x_setup.exe ei enää, versiosta 5.12.0 alkaen, sisälly ffmpeg-ohjelmaa. Sen sijaan laturi käynnistyessään tarvittaessa ja luvan saatuaan lataa sen alkuperäislähteestä ja sijoittaa laturin asennuskansioon. Asennusrutiini on säädetty niin, että asennuskansion juurta ei päivityksessä tyhjennetä, joten sinne kerran sijoitettu ffmpeg.exe säilyy.

Päivittäjät tuskin huomaavat muuta muutosta kuin sen, että asennuspaketin koko on nyt vain kolmasosa entisestä.

Sisäisiä uudistuksia on koko joukko, koska kysymyksessä on harrastus.

Edit: Asennuspaketista jäi pois 7z.dll, jota tarvitaan imuroidun 7z-pakatun ffmpeg-paketin purkamisessa. Korjasin asennuspaketin, en vaihtanut versionumeroa.

Imuroitavan ffmpeg-paketin koko on zip-pakkauksella 79 MB ja 7z-pakkauksella 24 MB. Siksi 7z. Valitettavasti mikään tuntemani python-kirjasto ei osaa sitä 7z-varianttia jota ffmpegin pakkaaja käyttää, joten jouduin lisäämään laturi-pakettiin 7zipin komentoriviversion. Ja kaikki vain siksi, että harvoin tarvittava imurointi sujuisi muutaman sekunnin nopeammin. Saatan vielä palata zippiin.
 
Viimeksi muokattu:

hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Ja kaikki vain siksi, että harvoin tarvittava imurointi sujuisi muutaman sekunnin nopeammin. Saatan vielä palata zippiin.
Versiossa 5.12.1 palasin todellakin zippiin. Samalla toteutin ffmpeg-paketin latauksen hieman tyylikkäämmin. Ei muita muutoksia.
 
Liittynyt
27.05.2018
Viestejä
4
Päivitin juuri uusimpaan versioon 5.12.1. Yrittäessäni ladata Maitoa maalta lataus ei jostain syystä lähde tulemaan. Päivityksen tein saman ongelman takia.
 
hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Päivitin juuri uusimpaan versioon 5.12.1. Yrittäessäni ladata Maitoa maalta lataus ei jostain syystä lähde tulemaan. Päivityksen tein saman ongelman takia.
Jos sinulla olisi käytösssä debug-loki, näkisit seuraavaa:

no HLS streams found, trying DASH...
download: "Maitoa maalta (1). Elokuva"
HTTP error 404 Not Found
cancelled "Maitoa maalta (1). Elokuva"

Mielestäni tuo on melko selkeää. Lopputulos kuitenkin on se, että tämänkään rainan lataaminen ei onnistu, ja vika on elonetin päässä. Eli en voi auttaa.

Debug-lokista käyttöohjeen kohdassa 'Loki'. Siellä loppupäässä.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 783
Miksi? Mitä eroa Ruudulla tai MTV3:lla.
Katsomon ohjelmat ovat vähän vastaavia, kuin ruutu+ ohjelmat. Ethän sä niitäkään saa laturilla ladattua, vaikka olisikin tunnukset. Tähän on kattavammin vastattu aiemmin joko flickfetch tai videoiden lataus ketjussa. En jaksa etsiä sitä vastausta, mutta se oli tämän suuntainen.
 
Liittynyt
02.01.2023
Viestejä
776

Aloituspostauksessa on: Laturi-ohjelmaa käytetään Areena- Ruutu-, Elonet- ja Elisaviihde-videotallenteiden
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 783
Aloituspostauksessa on: Laturi-ohjelmaa käytetään Areena- Ruutu-, Elonet- ja Elisaviihde-videotallenteiden
Koska noita maikkkarin ohjelmia et lataa millään ilveellä. Ja vastaavasta teknisestä syystä ei myöskään ruutu+ ohjelmia ladata.

Mutta kävin nyt sun mieliksi etsimässä sen vastauksen:

MTV-palvelu, entinen Katsomo, on sen verran hyvin kryptattu että vaikka sieltä saisikin ohjelman ladattua niin sitä ei voi katsoa millään ohjelmalla. Ilmeisesti MTV-palvelussa videotiedostot on salattuna yhdessä paikassa ja salauksenaukaisu-avain toisessa paikassa. Tämä selittäisi sen, miksi ohjelmien lataus sinänsä on onnistunut, mutta katsominen ei. Tarkemmin en asiasta tiedä.
@Aikoja

Tuolla oli 2019 keskustelua tuosta ruutuplussasta ja todettu sivulla 42 vaikuttavan kovin kryptatulta.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 053
Aloituspostauksessa on: Laturi-ohjelmaa käytetään Areena- Ruutu-, Elonet- ja Elisaviihde-videotallenteiden
Kenties ajattelet, että Ruutu kuin Ruutu, mutta tosiaan siis Ruudun "+"-merkityt tai johonkin lisäpalveluun liittyvät videot on salatumpia kuin Ruudun ilmaiset ohjelmat, ja niinpä vain Ruudun ilmaisia ohjelmia voi ladata Laturilla.
 
hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Miksi? Mitä eroa Ruudulla tai MTV3:lla.
Siksi, kun
- tämä ketju on omistettu Laturille, ei sotketa tähän muuta
- yleisluontoisille/sekalaisille latausjutuille on oma ketju:
(11) Videoiden lataus omalle koneelle | TechBBS (io-tech.fi)

Laturi on yksityinen harrastus, jossa on sellaiset toiminnot jotka olen halunnut siihen rakentaa. Minulta ei kannata tulla kysymään, miksei tässä ole sitä tai tätä. Silloin saa varmasti kiukkuisen vastauksen. Mutta kohteliaasti voi toki ehdottaa parannuksia ja lisäyksiäkin, kunhan ymmärtää asiasta edes jotain ja ainakin sen, että laturilla ei koskaan tulla lataamaan mitään autentikointia vaativaa tai maksullista. Poikkeuksena Elisaviihde.
 
Viimeksi muokattu:

hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Versio 5.12.2/12.1.2023
- Elonet-moduli avasi turhaan valintalistan silloinkin
kun oli vain yksi osio
- Elonetissa myös nimeämis-sotkua

edit: Hetikohta havaittiin kokkareen kokkare ja korjattiin klo 10.47.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Zat
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 321
Viestejä
4 157 211
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
maurichia

Hinta.fi

Ylös Bottom