• Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

Lakeside Airpark Finland * Taas tyhmiä koijataan

Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
139
Tämän päivän uutinen on se, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus toimii ja näyttää saavan aikaan Mänttä-Vilppulaa koskevia päätöksiä.

KMV-Lehdestä:

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuuston päätöksen myydä sosiaali- ja terveysalan kiinteistöjä Pihlajalinnalle.

Hallinto-oikeuden 30.6.2021 antaman päätöksen mukaan valtuuston on kumottava (myyntipäätös) virheellisessä järjestyksessä syntyneenä.

Kaupunginvaltuusto päätti myydä Toimintakeskus Satakielen, Punatulkun vanhainkodin ja Sarapihan vanhainkodin ja sen vuokratut tilat ja palveluasunnot Pihlajalinna Terveys Oy:lle 9.12.2019. Kauppakirjan mukaan rakennusten tasearvo tilinpäätöksessä 31.12.2018 oli yhteensä noin 4,7 miljoonaa euroa.


Vaikkei tämä koskekaan suoraan Lakeside Airparkia, niin ehkäpä hallinto-oikeus pääsee jossain sopivassa vaiheessa niihinkin mänttäläisten tekemiin päätöksiin käsiksi.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Tuosta valitettiin hallinto-oikeuteen viime vuoden tammikuussa joten voisi kuvitella, että päätös Lakeside Airparkiin liittyen tulee varmaankin elo-syyskuussa. Olikohan tuo sote-kiinteistöjen kauppa jotenkin kytköksissä lentokaupunkihankkeeseen.
Pitääkin tsekata dokumenteista perustelut kiinteistöjen myyntiin ryhtymiselle.


Äänestyksessä olivat vastakkain kaupunginhallituksen uudelleen muotoiltu esitys, joka sisälsi Sdp:n ja Timosen yhteisesityksen, ja Paanasen esitys, ettei kiinteistöjä myytäisi.

Paanasen esitys hävisi äänin 24–9. Kaksi äänesti tyhjää.

Kaupungin sote-rakennusten myyntiä Pihlajalinnalle vastustivat valtuutetut Henna Hakala (vihr.), Timo Hakala (vihr.), Anneli Helander (vas.), Pentti Paananen (vas.), Arto Lampinen (kesk.), Kalevi Hietanen (sd.) ja Teemu Happonen (ps.) sekä paikalla olleet varavaltuutetut Tapio Wickström (ps.) ja Riina Korhonen (vihr.).

Periaatepäätöksen mukaisella kiinteistöratkaisulla voidaan kaupunginvaltuuston näkemyksen mukaan jatkaa sote-palveluiden tuottamista nykyisissä toimipaikoissa.

Lisäksi kaupungilta poistuvat riskit kiinteistöjen korjauskulujen osalta ja sen osalta, että kiinteistöt jäisivät vaille käyttöä, kun kolmen vuoden määräaika umpeutuu.

Nyt kyseessä olevien sote-kiinteistöjen suuri korjauskuluriski muodostaa valtuuston näkemyksen mukaan tilanteen, missä esitetyn kaltainen kiinteistöratkaisun uskotaan olevan kaupungille kannattava riippumatta siitä, tuleeko valtakunnallinen sote-ratkaisu voimaan vai ei.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.07.2021
Viestejä
4
Muistelen lukeneeni jostain, että Osannahan on autonasentaja Sardiniasta, jossa hänen suvullaan on mittavia bisneksiä mm. pieni kampaamo, bistro ja lukkosepänliike....
 
Liittynyt
01.07.2021
Viestejä
4
Näyttäisi vielä roikkuvan mukana
Asettaa kyllä Kähkösen henkilönä, että palveluntuottajana hyvin outoon valoon. Mikä voisi olla syynä lähteä mukaan näin ilmiselvään huijaukseen ja roikkua kynsin, hampain viimeiseen asti mukana? Itse en keksi muuta syytä kuin ahneus. Äärimmäinen ahneus. Välinpitämättömyys aiheutetuista vahingoista pienelle kunnalle, tai yhteiskunnalle yleensä. Oman maineen menettämisen uhallakin. Tässähän yritetään viedä erittäin kyseenalaisin keinoin pienen kunnan (veronmaksajien) rahat ja varmaan tulevaisuuskin. Mielestäni toimittajat voisivat ottaa Kähkösen paljon tiukempaan tarkasteluun. Mistä nyt yhtäkkiä tämmöiseen toimintaan sekaantunut, vai onko jotain pohjaa, selitystä tähän? Missä yhteyksissä hän on näihin Osannaan, Goffiin ja Evansiin ylipäätään tutustunut? Nämä muut henkilöt tässä tapauksessa tulevat ulkomailta ja silkka vedätys mielessään, jonka nyt näkee sokea Reettakin, mutta Kähkönen tulee tästä yhteiskunnasta. Olisi hyvä syy käyttää täikampaa..
 
Liittynyt
30.06.2021
Viestejä
6
Asettaa kyllä Kähkösen henkilönä, että palveluntuottajana hyvin outoon valoon. Mikä voisi olla syynä lähteä mukaan näin ilmiselvään huijaukseen ja roikkua kynsin, hampain viimeiseen asti mukana? Itse en keksi muuta syytä kuin ahneus. Äärimmäinen ahneus. Välinpitämättömyys aiheutetuista vahingoista pienelle kunnalle, tai yhteiskunnalle yleensä. Oman maineen menettämisen uhallakin. Tässähän yritetään viedä erittäin kyseenalaisin keinoin pienen kunnan (veronmaksajien) rahat ja varmaan tulevaisuuskin. Mielestäni toimittajat voisivat ottaa Kähkösen paljon tiukempaan tarkasteluun. Mistä nyt yhtäkkiä tämmöiseen toimintaan sekaantunut, vai onko jotain pohjaa, selitystä tähän? Missä yhteyksissä hän on näihin Osannaan, Goffiin ja Evansiin ylipäätään tutustunut? Nämä muut henkilöt tässä tapauksessa tulevat ulkomailta ja silkka vedätys mielessään, jonka nyt näkee sokea Reettakin, mutta Kähkönen tulee tästä yhteiskunnasta. Olisi hyvä syy käyttää täikampaa..
Kiinnostaisi tietää tämän hankkeen taustoista paljon tarkemmin. Kenen päässä idea syntynyt? Miten sitä on viety eteenpäin? Kuka on tehnyt alotteen ja miten juuri tämä Mänttä-Vilppula valikoitunut kohteeksi?
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Lakeside Airparkin vastustajat ovat viime viikolla juosseet poliisikuulusteluissa. Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuuston Esa Mikkola oli päivittänyt Facebookiaan viime viikolla eli tarkemmin maanantaina 5.7.2021.

Onko vain sattumaa että poliisikuulustelu osuu keskelle valtuuston kesälomaa. Edellinen valtuuston
kokous on pidetty vajaa kuukausi sitten eli 14.6.2021. Seuraava kokous on syyskuun puolivälissä.


em.jpg


Mitäkö mietin ?

Tämä päivä oli poliiskuulustelun. Asiana Sassivalitus, mikäs muu.


Kaupunki voi palkita vuosikymmenten asioitten hoidon päättämällä ja pyytää poliisitutkimusta. Tänään olin poliisin kuulusteluissa Sassiasiassa ja myös Arto Lampinen ja Pentti Paananen. Teimme Sassipäätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen, niin siitä kaivetaan "tikulla", että olemme muka antanut salassapidettävistä asioista tietoa julkisuuteen. Kiistimme kaiken, kun ei ole rikottu päätöksentekijän virkavastuuta ja asia tutkinta on lopetettava.Tämä asia on Mänttä-Vilppulan päätöksenteon "hutunkeittoa". Odottelemme mitä jatkossa? Hallinto-oikeus päättää Sassipäätöksen onko se lain ja oikeuden mukainen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
666
Vaikuttaa aika Venäjä meiningiltä, kun laittomuuksista raportoivia virkamiehiä ahdistellaan rikosilmoituksilla. Siellä on selvästikkin tuli perseen alla.
Tässä voi tulla jollekkin poliitikolle iso lasku maksettavaa kun mietitään Sunny Car Centerin juttua jos Italiano vaatii sopparin mukaisesti 10m€ maksettavaksi...
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Tässä voi tulla jollekkin poliitikolle iso lasku maksettavaa kun mietitään Sunny Car Centerin juttua jos Italiano vaatii sopparin mukaisesti 10m€ maksettavaksi...
Ei Osannan tarvitse vaatia mitään.

Sopimus on laadittu niin, että Mänttä-Vilppula menettää automaattisesti sen tilille takuuksi laitetun 10 miljoonaa, minkä lisäksi joutuu vielä maksamaan toiset 10 miljoonaa sopimussakkoa, kun ei ole huolehtinut siitä, että se tilille siirretty 10 miljoonaa ei siellä tilillä sovittua aikaa - oliko se 36 kk - siellä pysy.

Sopimus on siis laadittu niin, että Osanna ei sulkutiliä tyhjentäessään edes tee mitään väärin, kun kaikki menee sopimukseen kirjatun mukaan. Kun sulkutili on imuroitu tyhjäksi, syntyy sopimusrike, mistä Mänttä-Vilppula on määrätty maksmamaan sopimussakkona se toiset 10 miljoonaa.

Sattumoisin Mänttä-Vilppulalla on lupa ottaa vuodessa juuri tämä 20 miljoonaa euroa lainaa, joten ilmiselvää, että Osannalla on ollut suomalaistaustainen hyvin Mänttä-Vilppulan taloudenpidon tuntenut apuri. Kiva olisi tietää,m kuka tämä huijarin 'paikallisavustaja' on.



Yksi kuumimmista kysymyksistä liittyy Mänttä-Vilppulan sulkutilille lupaamaan 10 miljoonaan euroon. Norros kuvailee sopimuksen sulkutiliä koskevaa kohtaa "ihan tolkuttomaksi virkkeeksi".


–  Tuossa ei tunnu olevan oikein päätä eikä häntää, mitä tuo virke tarkoittaa, hän sanoo.

Sulkutili on herättänyt kysymyksiä siitä, voisiko Mänttä-Vilppulan italialainen sopimuskumppani jättää 10 miljoonan summan sulkutilille, mutta ottaa sitä vastaan lainaa omaan käyttöönsä. Jos lainaa ei maksettaisi takaisin, sulkutilin summa katoaisi lainan maksuun.


Kaupungin julkistamassa niin sanotussa escrow-sopimuksessa mainitaan liitteessä epäselvästi lainanantajan eli Osanna ACI Finlandin mahdollisuuksista käyttää talletusta tietyin ehdoin velkarahoitukseen tai varainhankintaan.


Näyttää myös siltä, että sopimuksesta on jäänyt mustaamatta eräs kohta – kohta on mustattu sopimuksen alussa, mutta sopimuksen liitteessä kohta on mustaamatta.


–  Ei kovin lupaavaa kerro hankkeen huolellisuustasosta, jos se on 250 miljoonan hanke ja jo asiakirja on ihan hutiloitu. On peitelty vähän mitä sattuu eikä huomattu, että oho, se sama lukee jossain toisessa kohdassa.
 

Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 113
@lark .... jos jätettäisiin nuo fonttien turhat värivaihtelut pois, kaikki kun eivät lue selainta mustavalkonäytössä vaan värikombinaatioita on monia? Tekstiä voi korostaa muillakin tavoilla, jotka eivät riko lukemiskokemusta. Kiitos.
 
Liittynyt
30.06.2021
Viestejä
6
Ei Osannan tarvitse vaatia mitään.

Sopimus on laadittu niin, että Mänttä-Vilppula menettää automaattisesti sen tilille takuuksi laitetun 10 miljoonaa, minkä lisäksi joutuu vielä maksamaan toiset 10 miljoonaa sopimussakkoa, kun ei ole huolehtinut siitä, että se tilille siirretty 10 miljoonaa ei siellä tilillä sovittua aikaa - oliko se 36 kk - siellä pysy.

Sopimus on siis laadittu niin, että Osanna ei sulkutiliä tyhjentäessään edes tee mitään väärin, kun kaikki menee sopimukseen kirjatun mukaan. Kun sulkutili on imuroitu tyhjäksi, syntyy sopimusrike, mistä Mänttä-Vilppula on määrätty maksmamaan sopimussakkona se toiset 10 miljoonaa.

Sattumoisin Mänttä-Vilppulalla on lupa ottaa vuodessa juuri tämä 20 miljoonaa euroa lainaa, joten ilmiselvää, että Osannalla on ollut suomalaistaustainen hyvin Mänttä-Vilppulan taloudenpidon tuntenut apuri. Kiva olisi tietää,m kuka tämä huijarin 'paikallisavustaja' on.



Yksi kuumimmista kysymyksistä liittyy Mänttä-Vilppulan sulkutilille lupaamaan 10 miljoonaan euroon. Norros kuvailee sopimuksen sulkutiliä koskevaa kohtaa "ihan tolkuttomaksi virkkeeksi".


–  Tuossa ei tunnu olevan oikein päätä eikä häntää, mitä tuo virke tarkoittaa, hän sanoo.

Sulkutili on herättänyt kysymyksiä siitä, voisiko Mänttä-Vilppulan italialainen sopimuskumppani jättää 10 miljoonan summan sulkutilille, mutta ottaa sitä vastaan lainaa omaan käyttöönsä. Jos lainaa ei maksettaisi takaisin, sulkutilin summa katoaisi lainan maksuun.


Kaupungin julkistamassa niin sanotussa escrow-sopimuksessa mainitaan liitteessä epäselvästi lainanantajan eli Osanna ACI Finlandin mahdollisuuksista käyttää talletusta tietyin ehdoin velkarahoitukseen tai varainhankintaan.


Näyttää myös siltä, että sopimuksesta on jäänyt mustaamatta eräs kohta – kohta on mustattu sopimuksen alussa, mutta sopimuksen liitteessä kohta on mustaamatta.



–  Ei kovin lupaavaa kerro hankkeen huolellisuustasosta, jos se on 250 miljoonan hanke ja jo asiakirja on ihan hutiloitu. On peitelty vähän mitä sattuu eikä huomattu, että oho, se sama lukee jossain toisessa kohdassa.
Siis Italian mafia vahvistettuna Lexauctorin Pekka Kähkösellä (jolla kaiketi hyvät tiedot Mänttä-Vilppulasta) kävi tekemässä tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
666
Pisti silmään Kymiring-ratahankeeseen liittyvään uutisointiin Itä-Suomen HO:n päätös Kouvolan radalla myöntämää lainaa koskien.

Kymiringiä lähimpänä oleva kaupunki Kouvola yritti sijoittaa ratahankkeeseen kaksi miljoonaa euroa vuonna 2016, mutta Itä-Suomen hallinto-oikeus torppasi aikeet marraskuussa 2017.

Hallinto-oikeuden mukaan valtuusto myönsi pääomalainan ilman kuntalain edellyttämää vastavakuutta, minkä takia päätös on lainvastainen. Lainapäätös syntyi myös virheellisessä järjestyksessä.

– Kahden miljoonan euron suuruisen pääomalainan myöntäminen ilman vastavakuuksia on siten sisältänyt myös merkittävän taloudellisen riskin, päätöksessä sanotaan.
 
Liittynyt
20.07.2021
Viestejä
2
Liittynyt
01.07.2021
Viestejä
4
Muistin virkistykseksi Seuran upea kirjoitus ja kuvat näistä liikemiehinä esiintyvistä elämän kiertokoululaisista. Yritin etsiä artikkelia täältä, mutta oli hankala löytää. Voi poistaa, jos tarpeeton Tällaisia kansainvälisiä bisnesmiehiä Mänttä-Vilppulan ilmailupuiston ja Luumäen mökkikylän takaa löytyy: Suomen valtiokin pönkitti "Elämän yliopiston" kasvatteja ja venäläisen rahan tuttavia - Seura.fi
Mielestäni ainakin perusteellisen kattava lukupaketti sellaisillekin, joille aihe ei niin tuttu vielä. Hyvät linkit juttuihin. Toivottavasti Seura päivittää juttua.
 
Liittynyt
26.11.2020
Viestejä
269
Eikös Luumäen tapauksessa ollut sellaistakin, että saataisiin maa-ainesta hävitettyä. Aloin tuossa pohtimaan, että johonkinhan se tuhkakin on saatava ja kun tuhkat on ajettu sassiin niin projektin voi keskeyttää . Eli voiko olla, että tarkoituksena on vain hävittää tätä tuhkaa
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
139
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Päätös löytyy täältä. Tuota virheellistä järjestystä tai huonoa pohjustamista ei mikään muuta.
Toki olisi kiva nähdä se tuore valitus ja sen kohta, jolla tätä päätöstä aletaan purkaa.


Kun kaupunginvaltuuston päätöstä tehtäessä ei ole edellä esitetyn perusteella luotettavasti selvitetty mainittujen määräysten ja säännösten soveltuvuutta eikä päätelmää niiden soveltumattomuudesta ole tehtävissä myöskään asiaa hallintolainkäytön järjestyksessä arvioitaessa, kaupunginvaltuuston päätös on kumottava virheellisessä järjestyksessä syntyneenä.

Valituksen luonnoksen on laatinut Fenno Oy, jonka "Lakeside Airpark Finland -hankkeen juridisten riskien kartoitus"-
selvitys lienee tuttua kauraa täällä, vaikka kartoitus lienee yhä 'salainen' eli ei saatavissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.02.2020
Viestejä
87
Päätös löytyy täältä. Tuota virheellistä järjestystä tai huonoa pohjustamista ei mikään muuta.
Toki olisi kiva nähdä se tuore valitus ja sen kohta, jolla tätä päätöstä aletaan purkaa.


Kun kaupunginvaltuuston päätöstä tehtäessä ei ole edellä esitetyn perusteella luotettavasti selvitetty mainittujen määräysten ja säännösten soveltuvuutta eikä päätelmää niiden soveltumattomuudesta ole tehtävissä myöskään asiaa hallintolainkäytön järjestyksessä arvioitaessa, kaupunginvaltuuston päätös on kumottava virheellisessä järjestyksessä syntyneenä.

Valituksen luonnoksen on laatinut Fenno Oy, jonka "Lakeside Airpark Finland -hankkeen juridisten riskien kartoitus"-
selvitys lienee tuttua kauraa täällä, vaikka kartoitus lienee yhä 'salainen' eli ei saatavissa.
Valitus korkeimpaan hallinto-oileuteen on tässä:
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Kaivelin esiin vähän MV:n ja Yrken tilinpäätöstietoja. Tällaista dataa nousi esiin liittyen ulkopuolisiin palveluihin.
Eli nähtävästi ainakin se 100 - 200 000 euroa on mennyt Osannan konsulteille.


Materiaalit ja palvelut
Ulkopuoliset palvelut


MW-Kehitys Oy
Tilikausi 2019
-268 279,66
Tilikausi 2020
-125 417,27

Yrke Kiinteistöt Oy
Tilikausi 2019
-369 750,22
Tilikausi 2020
-12 388,59



2020 Tilinpäätösaineistosta löytyvät myös oheiset tekstinpätkät. Kummankin yhtiön resurssit tarvitaan tehokkaaseen yrityspalveluun ja edunvalvontaan, tuolla kerrotaan. Kiinnostavaa olisi tierenkin kuulla, onko näillä kahdella yhtiöllä ollut muita aktiviteetteja Lakeside Airpaerkin ohessa. Nuo Yrken ulkopuolisten palveluiden menot ovat kyllä aika mittavat myös.

MW-Kehitys Oy

Lakeside Airpark Finland -nimeä kantava koko Sassin alueen käsittävä elinkeino- ja investointihanke eteni tammikuussa Mänttä-Vilppulan kaupungin päätöksentekoelimiin. Elinkeinohankkeen rahoitus on yksityinen ja suunnitelman mukaan kaupungin tytäryhtiö Yrke Kiinteistöt Oy:n on tarkoitus lähteä hankeyhtiön osakkaaksi. Sassi-hanke sai runsaasti kotimaista ja ulkomaista huomiota sen tultua hyväksytyksi kaupunginvaltuustossa selvin numeroin. Kaupungin päätöksistä jätettiin kolme valitusta hallinto-oikeuteen, josta päätöksiä on odotettavissa vuoden 2021 aikana.

Sassin alue on herättänyt laajaa kotimaista ja ulkomaista sijoittumiskiinnostusta. Ennen korona-pandemian rajoituksia aluetta ehdittiin käydä esittelemässä useille yritystahoille ja yhteydenpitoa on jatkettu tavoitteellisesti koronasta huolimatta. Yritykset osoittavat aitoa kiinnostusta Sassin kaltaista yritysympäristöä kohtaan.


Yrke Kiinteistöt Oy

Yrken toiminta kytkeytyy kiinteästi MW-Kehitys Oy:n toimintaan. Kummankin yhtiön resurssit tarvitaan tehokkaaseen yrityspalveluun ja edunvalvontaan. Yhtiöiden erilaiset roolit yhdistetään toimintamallissa siten, että saavutetaan tehokkaat työkalut olevien ja uusien yritysasiakkaiden palvelemiseen. Yrke on vastannut tilivuonna myös Sassin kehittämissuunnitelman valmistelusta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 072
Voisi olla aika tiukka tilanne, kun hallinto-oikeus toteaisikin, että Osanna-bisneksissä ei mitään ongelmaa, jolloin Lakeside Airpark-hankkeesta tulisi lainvoimainen.
Viikko sitten on Osanna ACI Finland poistettu ennakkorekisteristä.
Tämä tarkoittaa sitä, että yhtiön toiminta on keskeytetty tai toimintaa ei ole koskaan aloitettukaan.
Rekisteriin toki pääsee takaisin.

En toki millään jaksa uskoa, että tämä amatöörimäinen hölmöily saisi vihreää valoa oikeudesta.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
En usko että se saa hallinto-oikeudesta vihreää valoa, mutta on kiinnostavaa seurata, lähteekö M-V kenties valittamaan asiasta. Pihlajalinna-kaupoista valittamisen jotenkin ymmärtää, koska siellä on kuitenkin jotain konkreettista olemassa, eikä kiinteistöjä ole ostanut joku täysin olematon kansainvälinen postilaatikkofirma, jollainen on yhtenä osapuolena juuri tässä lentokaupungin tapauksessa. Hyvin saatiin kyllä kaupungin johtoporras vedettyä silloin 2019 mukaan hommaan, joten joku tosiaan markkinoi varmaan Huttusen ohessa projektia rajusti myös paikallistasolla. Puhuttiin salaisista neuvotteluista ja suljetuista seminaareista, jotka on hyvin voineet olla tällaisia kaupungin johtoportaiden poliitikkojen kännäytystilaisuuksia, jossa on tosiaan sitten saatu nostettua tahtotilaa lentokaupungin puolesta, kun päättäjiä on tarpeeksi ilmaisella viinalla ohennettu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 072
En usko että se saa hallinto-oikeudesta vihreää valoa, mutta on kiinnostavaa seurata, lähteekö M-V kenties valittamaan asiasta.
Kaupunginjohtaja on vaihtunut ja uudet vaalitkin on käyty, joten M-V:ssä on nyt eri ihmisiä päättämässä. Osannan taustoja on toimittajat ansiokkaasti kaivelleet. Tehtailtuja yrittyssivustoja on häipynyt netistä.

Voi olla kunnassakin enemmän järjen valoa kuin aikasemmin.

Ja joo, en oo varma uskonko tähän ihan satasella itekkään, sen verran kahjoa on meininki ollut...
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
139
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Pirttilahti on jo vuosia sitten maininnut tulevan lentokaupungin puheessaan eduskunnassa. 2017.




Voisin kuitenkin kuvitella että kaupungissa on tultu edes jollain tasolla järkiin.
Vastuuhenkilöillä on myös ollut aikaa selvittää näitä sopimustekstejä.
Jos M-V aikoo viedä valittaa tulevasta hallinto-oikeuden päätöksestä, niin heidän olisi tällöin myös syytä
kyetä todistamaan se, että sopimustekstissä ei esimerkiksi sulkutilin osalta ole sellaisia aukkoja, jotka mahdollistavat
sen, että Osanna imuroi ensin taskuunsa sen 10 miljoonaa ja myöhemmin 10 miljoonaa sopimussakkona.

Kiinnostuksella odotan myös, käsitelläänkö hallinto-oikeuden päätöstä lopulta jotenkin salaisina.
Parasta olisi, että valtuuston vastustavat voimat nostaisivat kunnon äläkän siitä, että sopimustekstin muotoilu
oikeasti tarkoittaa - ei suinkaan 100 miljoonan jättipottia kaupungille - vaan 20 miljoonan menetystä kertarysäyksellä.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Huttusella ollut nähtävästi jonkinlainen varasuunnitelma, kun ei lentokaupunki etene.
Tämä Mustanlahden teollisuusalueen modernisointi sentään kuulostaa kustannuksiltaan jotenkin realistiselta,
kun vertaa Lakeside Airparkiin.


Mustastalahdesta kaavaillaan älykästä ja kestävän kehityksen teollisuusaluetta - Hankkeelle lähes 130 000 euroa

Mänttä-Vilppulan Mustanlahden teollisuusalueesta halutaan nykyaikainen, tulevaisuuteen suuntaava, älykäs ja kestävän kehityksen periaatteita noudattava, monimuotoinen ja laajeneva teollisuuden keskittymä.


 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Onhan tuo aika erikoista ja ennenaikaista puhua Lakeside Airpark -elinkeinohankkeesta tai edes sen imusta, koska hanke tulee joka tapauksessa olemaan jäissä vähintään ensimmäiseen hallinto-oikeuden päätökseen saakka, eli varmaankin vuoden 2021 loppuun, jonka jälkeen seuraa sitten - todennäköisimmin kaupungin valitus - sen jälkeen, kun hallinto-oikeus selväsanaisesti toteaa, ettei koko lentokaupunkiurakassa ole mitään järkeä. Lopullinen päätös asialle saatanee siis vasta 2024 keväällä. Toki Osanna toi massipuheineen näkyvyyttä kaupungille, mutta minkäänlaista konkreettista näyttöä siitä, että Lakeside Airpark olisi tuonut mukanaan jotain valtaisaa 'imua' tai edes pöhinää, on tuskin elinkeinohankkeen paikallisilla puuhastelijoilla näyttää.
 
Liittynyt
14.03.2017
Viestejä
182
Innolla odotetaan millainen show saadaan siitä pystyyn minne rahat päätyvät. Toivottavasti mahdollisimman mehukas.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Pysyyköhän Osanna nyt sopimuksessa, vai rikkooko hän sitä räikeästi. Oliko lainanjärjestäjällä minkäänlaisia velvotteita, vai koskivatko velvoitteet tässä tapauksessa vain Mänttä-Vilppulaa. Mitä sopimus sanoo siitä, että Osanna sen yksipuolisesti koettaa purkaa? Kuka on kaupungissa korvausvastuussa Mänttä-Vilppulan Roy Goffille ja muille 'konsulteille' maksamista palkkioista, joiden kokonaismäärä varmaan lähentelee puolta miljoonaa euroa? Miten käy suunniteltujen maakauppojen?

Huvittavaahan tässä on se, että kaupunki oli oikeasti menettämässä 20 miljoonaa. Kun 'rahoittaja' nyt nähdäkseni purkaa sopimuksen ihan tuosta vain, niin hänelle ei koidu euron latia sanktiona. Hyvin erikoista.

Toivottavasti paikalliset päättäjät panevat Huttusen seinää vasten. Jos heistä ei ole siihen miestä, niin toivotaan ainakin,
että osa porukasta uskaltaa viimein tulla esille ja puhua koko rahoitushankkeesta 'suurena kansainvälisnä huijauksena'.
Tuo hallinto-oikeuden viivästyttämiseen vetoaminen on erittäin kyseenalaista. Olisi kannattanut ennakkoon olla vähän
paremmin selvillä Suomen oikeuskäytännöstä, siitä eivät Osannan suomalaiset yhteyshenkilöt tai kanssarikolliset -
keitä he sitten olivatkin - osanneet Franceso-parkaa varottaa.

===

Toivottavasti kaupunki myös julkaisee Osannan kirjeen ja kertoo sen, ilmoittaako Osanna kirjeessään, että kaupunki on
sopijaosapuolena rikkonut velvoitteensa tai muuta vastaavaa.

Hesarin jutussa pohdittiin kommenteissa tuota sulkutilin yksipuolisuutta, siihen on ottanut Kuntien Takauskeskus myös kantaa.
Olisi kiva kuulla KT:n tuore kommentti tilanteesta, jossa kaupunki on 'seikkaillen' hävittänyt - ei satasia - vaan satoja tuhansia euroja taivaan tuuliin olemattomaan hömppään uskoen.



Hyvä, että tähän soppaan on saatu järjen ääntä Kuntien takauskeskuksen puolelta.

Mainittu sulkutilin yksipuoleisuus todellakin haiskahtaa.


Jatkossa puuhamiesten on helppo väittää, että johtuen kaavoituksen puutteista, ei hanketta voi käynnistää. Selityksenä on, että ehdotetun kaavan pohjalta sijoittajien tuotto-odotukset eivät täyty. Sitten saadaan kunta viilaamaan kaavaluonnosta loputtomiin. Jos kaava saadaan valmiiksi, tulevat mahdolliset kaavan valituskierrokset viivästyttävät hanketta lisää.

Lopputulos on arvattavissa.


Sijoittaja ilmoittaa pettyneensä hankkeen edistymisen hitauteen ja riitauttaa asian vaatien sulkutilin kymmentä miljoonaa vaivanpalkakseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.03.2021
Viestejä
2
Pirkanmaa
Rahoittaja vetäytyy Mänttä-Vilppulan jättimäisestä Lakeside Airpark Finland -miljoonahankkeesta
Rahoittajana toimiva Osanna ACI Finland oy on vetäytynyt Mänttä-Vilppulaan suunnitellusta Lakeside Airpark Finland -hankkeesta. Yhtiö oli hankkinut ilmailupuistohankkeelle rahoituksen kansainvälisistä lähteistä.



Tilaajille

Sassiin on suunnitteilla ilmailun ympärille keskittyvä liikerakentamisen ja asumisen alue. Kuva: Havainnekuva / Visart oy
Sirkka Iso-Ettala
22.9. 16:44
Mänttä-Vilppulaan suunnitellun Lakeside Airpark Finland -hankkeen rahoittaja on vetäytynyt hankkeesta. Massiivisen kiinteistökehityshankkeen arvoksi on ilmoitettu 250 miljoonaa.

Yrke Kiinteistöt oy:n ja kaupungin yhteisesti laatiman tiedotteen mukaan rahoittajan edustajana toimiva Francesco Osanna kertoo kaupungin johdolle 22. syyskuuta lähettämässään kirjeessä, että syyt projektista luopumiseen johtuivat korona-ajan tuomista haasteista, hallinto-oikeudessa olevien valitusten pitkästä käsittelyajasta ja julkisesta paineesta, joka kohdistui häneen ja projektiin.

Osanna myös korostaa, ettei hänen edustamallaan yrityksellä ole mitään vaateita Mänttä-Vilppulan kaupunkia tai sen kehitysyhtiötä Yrke Kiinteistöt oy:tä kohtaan.

Lue lisää: Mäntän korpeen piti nousta 250 miljoonan euron poikkeuksellinen luksusalue – suurhanke ollut jumissa kohta vuoden: ”Italialainen sijoittaja yhä mukana”


Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuusto hyväksyi Lakeside Airpark Finland -hankkeen 27. tammikuuta 2020. Näin rahoittajatahon Francesco Osanna (keskellä) kippisteli tuolloin. Kuva: Eriika Ahopelto / Aamulehden arkisto
Jatketaan puhtaalta pöydältä
Yrke Kiinteistöt oy:n toimitusjohtaja Otto Huttunen kertoo, että Sassi-projekti palaa nyt kaupungin ja kiinteistöyhtiön käsiteltäväksi puhtaalta pöydältä. Aiemmin tehdyt päätökset, joissa Osanna ACI Finlandin rahoitusjärjestely oli mukana, kumoutunevat.

”Olemme tehneet alueen kehittämiseksi paljon töitä ja se työ jatkuu tavalla tai toisella”, Huttunen toteaa.

Lue lisää: Mäntän Sassissa alkaa kesällä pienlentokoneiden säilytyshallin eli hangaarin rakentaminen

Mänttä-Vilppulan kaupunki on edistänyt Sassin alueen kehittämistä kaavoituksella ja maahankinnoin. 1990-luvulta alkaen useissa julkisesti rahoitetuissa kehittämishankkeissa on vahvistettu ilmailukeskuksen ja ilmailualan koulutuksen toimintaa.

Osanna ACI Finland Oy:n tarjoaman kansainvälisen rahoituksen avulla oli tarkoitus toteuttaa lentopuistosta kansainvälisille yritys- ja yksityisasiakkaille suunnattu matkailun, koulutuksen ja yritystoiminnan kokonaisuus.

Lue lisää: Mäntän miljoonahanke: Selvitimme hämäräperäisen italialaisyhtiön taustat – välit poikki kumppaniin, omistaa dubailaisia mysteerifirmoja


Aamulehti vieraili Mäntän Sassin pienlentokentällä 26. helmikuuta 2020. Tälle alueelle Lakeside Airpark Finland -hankkeen suunniteltiin vaikuttavan. Kuva: Ossi Ahola / Aamulehden arkisto
Valitukset yhä hallinto-oikeudessa
Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuusto hyväksyi hankeen toteutuksen osaltaan tammikuussa 2020 selvällä enemmistöllä.

Hankkeesta jätettiin kolme valitusta hallinto-oikeuteen, ja oikeus langetti käsittelyn ajaksi toimenpidekiellon.

Osanna ACI Finland oy:n vetäytymisilmoituksen saavuttua hallinto-oikeuden käsittely oli yhä kesken.

Mikä?Lakeside Airpark Finland
Mittava kiinteistöhanke Mänttä-Vilppulan Sassissa.
Tarkoituksena on ollut, että Sassiin syntyy Suomen ensimmäinen ilmailualan yrityspuisto.
Alueelle on suunniteltu lentoasemaa, asuintaloja, yrityspuistoa, vähittäismyyntitiloja, toimistoja ja kylpylähotellia.
Investoinnin kokonaisbudjetti on 250 miljoonaa euroa.
 

KpaL

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
457
Eiköhän koko hanke nyt pyritä kaikessa hiljaisuudessa unohtamaan ja konsulttipalkkioista ei hiiskuta. :)
 

KpaL

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
457
Jos siitä ei mv päättäjät mitään mainitse niin varmaan osannan taskussa
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 072
Eiköhän koko hanke nyt pyritä kaikessa hiljaisuudessa unohtamaan ja konsulttipalkkioista ei hiiskuta. :)
En näe mitään syytä haudata hanketta. Kiinnostuneita on ollut niin, että päät kolisee yhteen Sassin niemellä (lähde: Yrke Kiinteistöt oy). Varmasti kiinnostuneita investorejakin on jonossa pitkä liuta, vaikka nimet eivät ehkä olekkaan julkisia. Mielestäni seuraavaksi kannattaisi rakentaa alueelle mainostolppa muistuttamaan upeasta hankkeesta.
 

KpaL

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
457
En näe mitään syytä haudata hanketta. Kiinnostuneita on ollut niin, että päät kolisee yhteen Sassin niemellä (lähde: Yrke Kiinteistöt oy). Varmasti kiinnostuneita investorejakin on jonossa pitkä liuta, vaikka nimet eivät ehkä olekkaan julkisia. Mielestäni seuraavaksi kannattaisi rakentaa alueelle mainostolppa muistuttamaan upeasta hankkeesta.
Joku näppärä abi sit voi pokata palkinnon parhaasta penkkariasusta pukeutuessaan lakeside airpark mainostolpaksi.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Ylelläkin oli aiheesta tuoretta juttua. Ilmailupuistohanke tosiaan kariutuu, mutta mikään ei tietenkään estä alueen kehittämistä vähän maltillisemmassa mittakaavassa. Samalaista härdelliä Mänttä-Vilppula tuskin kaupunkina enää haluaa käydä läpi.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on oikeassa siinä, ettei asialle voi tehdä mitään, mutta väärässä, jos jutun mukaan esittää, ettei tilannetta ei voi mitenkään arvioida. Tilanteeseen voi tutustua esimerkiksi Osannan sivuihin tutustumalla sekä pohtimalla, kannattiko kyseiseen sotkuun uhrata satoja tuhansia euroja niin kaupungin työntekijöiden, valtuutettujen työtunteina ja palkkioina tai järjettöminä konsulttipalkkioina.

Toivottavasti MV-kehitys ainakin tekee tapauksen jälkeen johtopäätöksiä, joiden seurauksena Huttusen valta hankeyhtiössä vähenee. Hankkeen kaatuminenhan vain osoittaa, ettei Huttusen hullulla hankkeella ole missään vaiheessa ollut mahdollisuuksia realisoitua oikeaksi suureksi kiinteistörakennushankkeeksi.



Mänttä-Vilppulaan suunniteltu kunnianhimoinen ja kohuttu ilmailupuistohanke kariutuu. Rahoittajana toimiva Osanna ACI Finland Oy on vetäytynyt Mänttä-Vilppulaan suunnitellusta Lakeside Airpark Finland -hankkeesta.

Osannan taustoista ja kyvystä rahoittaa tällaista hanketta keskusteltiin vilkkaasti julkisuudessa sen jälkeen, kun Mänttä-Vilppulan valtuusto hyväksyi sopimuksen italialaisten kanssa. Huttusen mukaan taustat ja rahoitus tutkittiin tarkkaan pari vuotta sitten.

– Rahoittajayhteys on ollut koko ajan hyvä, ja hallinto-oikeuden pitkästä käsittelyajasta huolimatta rahoittaja on tähän saakka kärsivällisesti odottanut lupaa aloittaa investoinnit Mänttä-Vilppulaan. Kansainvälisen rahoituksen hankkiminen on koko ajan alttiina maailman muutoksille ja Osanna teki nyt tällaisen ratkaisun, Huttunen kertoo.

Vielä on epäselvää, miten ilmailukeskuksen kehittämisessä edetään. Hankkeessa on Huttusen mukaan paljon sisältöä, jota hyödynnetään tavalla tai toisella. Sassin alueen kehittäminen ei hänen mukaansa pysähdy.

Asiaan kuuluvan valituksen käsittely hallinto-oikeudessa on kestänyt jo pian kaksi vuotta. Ennen oikeuspäätöstä mitään ei tapahdu, sillä siihen asti hanke on toteuttamiskiellossa.

Mänttä-Vilppulan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Marika Ala-Herttuala sanoo, ettei vielä voi arvioida, kuinka iso tappio hankkeen kariutuminen on.

– Me emme voi asialle edes mitään tehdä. PItää odottaa hallinto-oikeuden päätöstä.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Iltalehdssä myös tuore juttu, jossa mukana haastateltavana jopa paikallisväriä.



Iltalehden tavoittama valituksen tekijä, mänttävilppulalainen mies kertoo puhelimitse, että hänen hälytyskellonsa lähtivät tuolloin soimaan. Italialaisesta rahoittajasta ei löytynyt juuri mitään tietoja mistään ja hankkeeseen käytettävien rahojen tausta vaikutti epämääräiseltä.

Kuulosti siltä, että tässä on takaushuijaus kyseessä. Kun luki niitä papereita, mitä tästä on allekirjoitettu. Joistain paikoista on mustattu tekstiä ja toisista oletettavasti samaa tekstiä, mitä ei ollut mustattu. Tämähän oli niin sekava soppa, kertoo valituksen tekijä Iltalehdelle.

Mies kertoo olleensa huolissaan siitä, että kaupunki lähtee isolla rahalla mukaan näin epämääräiseen hankkeeseen. Hän korostaa tehneensä valituksen yksityishenkilönä ja huolestuneena kaupungin asukkaana.

– Eihän tuollaisia sopimuksia saa päästää lainvoimaiseksi. Laitetaan kymmeniä miljoona sulkutileillä, joita voidaan mahdollisesti käyttää lainan takuusummana. Oikeustieteen professoritkaan ei oikein osanneet sanoa, että voiko niitä käyttää vai ei. Lähdin siitä syystä laittamaan vähän jarrua siihen, että selvitetään vähän paremmin.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 454
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom