Kysymyksiä&Vastauksia (Pieniä kysymyksiä aiheesta kuin aiheesta)

Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
732
Tuohon ulkoiseen levyasemaan viitaten, palautin juuri Giganttiin heidän omaa merkkiänsä "Sandstrom" olevan valkoisen kirjoittavan CD/DVD-aseman. Lukeminen onnistui kyllä ja alkuperäinen Quake:kin asentui ongelmitta, mutta CD-R:n kirjoittaminen ei sitten onnistunutkaan. Jostain syystä tuota kyseistä asemaa ei löydy edes heidän nettisivuiltaan, mutta liikkeestä kyllä löytyi.

Tilasin sitten suoraan Apple SuperDriven joka vaikuttaisi olevan ainoa järkevän näköinen (ei ulostyöntyvää heiveröistä kelkkaa) ulkoinen optinen asema joka oikeasti toimii (jopa Windowsilla, kiitos Boot Campin). Ainoa miinus on eject-painikkeen puute, eli joutuu tekemään pikanäppäinbindauksen windowsiin. Niin ja toinen miinus tietysti hinta. :D
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 100
Huomasin, että silmälasieni linsseissä on tekstiä ja ympyröitä. Kummassakin linssissä on kaksi pientä ympyrää, joista toisen alla on kaksi kirjainta. Mitä ne ovat?
Merkinnät näkyvät hyvin heikosti viistoon linssiä katsottaessa. Kolme ihmistä on ne huomannut, eli mistään hallusinaatiosta ei ole kyse.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
361
Pulpettikatto ja talon päädyssä antenni. Mastoputki täyspitkä 6m ja kiinnitetty seinään ja räystään reunaan. Kiinnikkeiden väli n. 1m.

Välillä putkesta kuuluu ns. Klonk ääni joka kantautuu sisälle.

Mitähän tuolle keksisi? Laskea putkea jolloin antenni tulee matalammalle?
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241

Linssin valmistajat, ainakin kalliimmat, kaivertavat linsseihin laaserilla erilaisia merkintöjä. Varmaan tunnistuksen vuoksi, että tietäävät tarvittaessa mikä linssi on.

Luulisin että numero kertoo vahvuuden, tai hajataiton tms.

Jotkut valmistajat kaivertavat myös oman logonsa linsseihin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
362
Pulpettikatto ja talon päädyssä antenni. Mastoputki täyspitkä 6m ja kiinnitetty seinään ja räystään reunaan. Kiinnikkeiden väli n. 1m.

Välillä putkesta kuuluu ns. Klonk ääni joka kantautuu sisälle.

Mitähän tuolle keksisi? Laskea putkea jolloin antenni tulee matalammalle?
Heiluuko putki kiinnikkeissä vai onko kiinnikkeet irti seinästä? Ehkä kannattaa kokeilla jotain kumimattoa laittaa putken ja kiinnikkeiden väliin estämään mahdollista pientäkin liikettä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
361
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
Vittu kun rasahtelee. Miten helvetissä ilmoitetaan kotitalousvähennys - kun mikään päivämäärä ei kelpaa:mad:
Tilauspäivä ok, maksupäivä joo-o on maksettu, viimeinen maksupäivä:confused:. Verotusvuosi 2018

Pari kenttää näyttää punaista. Eipä tästä nyt tule mitään, apua.
 
Liittynyt
19.12.2018
Viestejä
314
"Regarding RMA: XXXXXXXX the cost estimate is deleted, and workshop will proceed as claim."

Suomennos ylläolevaan, kiitos!
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 984
"Regarding RMA: XXXXXXXX the cost estimate is deleted, and workshop will proceed as claim."

Suomennos ylläolevaan, kiitos!
Kustannusarvio on poistettu ja paja jatkaa pyynnön/vaatimuksen mukaan? Näin itse tulkitsisin.
 
Liittynyt
19.12.2018
Viestejä
314
Kiitos tulkinnasta.
Itse ajattelin ensin, kun sain tuon viestin, että menee nyt kuitenkin takuun piikkiin korjaus. Sillä kyselen, kun ei oikein aukea tuo lause.
Sitä en tiedä, että onko valmistaja nyt esittänyt jonkun pyynnön/vaatimuksen tuonne nyrkkipajalle ja sieltä tulee mahdollisesti uutta tietoa vai nielivätkö tappion kaikkine epäselvyyksineen.:confused:
 
Hcc

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
488
Meinasin tilata aurinkolasit vahvuuksilla netistä. Onko suosituksia ulkomaisista hintalastusuhteeltaan hyvistä paikoista? Zenniä ainakin voisi harkita, mutta tuleeko muita mieleen?
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 880
Kiitos tulkinnasta.
Itse ajattelin ensin, kun sain tuon viestin, että menee nyt kuitenkin takuun piikkiin korjaus. Sillä kyselen, kun ei oikein aukea tuo lause.
Sitä en tiedä, että onko valmistaja nyt esittänyt jonkun pyynnön/vaatimuksen tuonne nyrkkipajalle ja sieltä tulee mahdollisesti uutta tietoa vai nielivätkö tappion kaikkine epäselvyyksineen.:confused:
workshop will proceed as claim viitannee tosiaan siihen, että hommaa jatketaan takuuna. Oon itsekin työn puolesta joutunut yrittämään tulkita itä-eurooppalaisten huoltopajojen käyttämää englantia.
 
Liittynyt
19.12.2018
Viestejä
314
@VuohiKauhu kiitos arviosta.
Kyseessä on Asuksen aspan viesti ja heidän tuote. Varsinainen nyrkkipaja on heidän määräämä huolto/korjaus-putiikki.
Tapaus itsessään on vähän kuin Speden rautakauppa-sketsi, mutta siitä avaudun sitten ehkä joskus oikeassa ketjussa.
 
Liittynyt
25.04.2018
Viestejä
329
Törmäsin sähköfysiikan kurssilla tällaiseen ongelmaan kun Virta on 2,9 Ampeeria, Resistanssi 4 Ohmia ja Jännite 18,0 Volttia, ja pitäisi Teho (Watti) selvittää.

18 x 2,9 = 52,2 Wattia, mutta 4 x 2,9^2 = 33,64 Wattia.
Opettajan antama vastaus oli tuon RI^2 mukaan.

Sähkötehon oppien mukaan P = UI = RI^2 = U^2/R niin molemmissa pitäisi saada sama teho. Vai meneekö minulta jotain ohitse tässä?
 
Liittynyt
29.04.2019
Viestejä
340
Lähtötietoja väärin. U=IR, joten jos U=18V ja I=2,9A, niin R ei ole 4 ohmia. Jokin noista suureista on väärin.
 
Liittynyt
25.04.2018
Viestejä
329
Nyt huomasin virheen.
Olin unohtanut jännitehäviön vastuksessa. Eli 4ohm x 2,9A = 11,6V ja tällöin 11,6V x 2,9A = 33,64W.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
97
Eli tuossa tuo vastus on rinnan jonkin piirin (esim. toinen vastus) kanssa? Koska muutenhan tuollaista piiriä ei voida toteuttaa tai arvot ovat väärin.
 
Tehtävässä oli tuon 4 ohmin vastus sarja-kytketty 2 muun vastuksen (6 ohmia ja 3 ohmia) kanssa jotka taas olivat rinnan kytketty.

Asia ratkesi kun selvitin 4 ohmin vastuksen jännitehäviön 4ohm x 2,9A = 11,6V ja käytin sitä tuon tehon laskemiseen.
 
Liittynyt
29.04.2019
Viestejä
340
Tehtävässä haettiin ilmeisesti siis tuon 4ohm vastuksen tehoa, koska piirin kokonaisvastus on n. 4,5ohm ja sillä ei tuollaista tehoa saada.
 
Näin oli. Olisi tosin pitänyt mainita tosiaan kaikki vastukset myös. eli ensin toi 4 ohm, sitten perään 3 ohm ja 6 ohm rinnakkain ja jännitelähteen sisäinen resistanssi 0,20 ohm. eli yhteensä 6,2 ohm (3 ja 6 rinnaikkain niin ne on 1/6 + 1/3 = 1/0,5 = 2)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 111
Vahvistin päästää pientä huminaa kaiuttimiin, paitsi kun kosken sen metallirunkoon. Mitä voin tehdä ettei se kokoajan humise?
 
svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
En ole varma, että kannattaako tästä omaa triidiä tehä joten kysyn tässä:
Mihin hintaan olette saaneet sälekaihtimen asennustöitä per ikkuna?
 
6 ikkunaan (3 isoa ja vieressä olevat 3 pientä avattavaa) yht. 120€ + asennus 95€.
 
  • Tykkää
Reactions: svk
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
388
Jos esim hyönteismyrkyssä on tehoaineena deltametriini, jota ilmoitetaan purkissa olevan 0.15g/litra (!), onko käyttöturvatiedotteessa olevat LD50 määrät tuolle tehoainelle vai valmiille seokselle? (ei, en ole syönyt sitä:)). Eli jos LD50 = 5.000mg/kg rotalla, niin onko se raakaa deltametriiniä, vai tuota liotettua skeidaa? Ja onko tuo 5.000 sitten 5mg vai 5000mg? :D Olen aina ihmetellyt tätä... varmaan ainoana maailmassa
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 558
Fiksumpaa palstaa en keksinyt, emönnälle tuli dare2019 ystävyyshaaste johonka klikkaili itsensä, eikä aikaankaan kun mobiopistolta tuli tekstiviesti että nyt on tilattu 9.9e maksava koulutuspaketti, ja lasku puhelunnumerolla. Onko kyseisestä huijauksesta/ kuinka saa peruttua kokemuksia?
 
ttppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
567
Jos esim hyönteismyrkyssä on tehoaineena deltametriini, jota ilmoitetaan purkissa olevan 0.15g/litra (!), onko käyttöturvatiedotteessa olevat LD50 määrät tuolle tehoainelle vai valmiille seokselle? (ei, en ole syönyt sitä:)). Eli jos LD50 = 5.000mg/kg rotalla, niin onko se raakaa deltametriiniä, vai tuota liotettua skeidaa? Ja onko tuo 5.000 sitten 5mg vai 5000mg? :D Olen aina ihmetellyt tätä... varmaan ainoana maailmassa
LD-50 on aina sille aineelle itselleen, ei laimennuksille. Laimennuksia voi olla monenlaisia eri tarkoituksiin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 443
Mistä vanhasta televisio-/elokuvatunnarista on Pyhimys & Saimaan Ylös alas outo lumo -kappaleen 3:05 kohdassa tuleva teema? Yritin katsella startrekit ja kaikki maailman thunderbirdsit Youtubesta tätä etsiessä :D

Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 212
N. 5kk työsoppari kirjoitettuna josta 2vk tehty jo, tekisi mieli lopettaa surkean työturvallisuuden takia. Lähinnä surkeiden työkavereiden takia joten ei voi esimiestä mistään oikein muusta kuin sormien läpi katselusta syyttää.

Miten tässä nyt pitäs menetellä ettei tule karenssia jos lopetan?
 
Pitkää saikkua, esim unettomuus toimii hyvin. Eipä ne kauaa kattele jos heti alkuun kuukaus pari poissa lääkärin todistuksella.
 
ttppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
567
Ihan kevyesti ei kyllä mene unettomuus viikkojen sairasloman syynä läpi. Voihan sitä vain jäädä pois. Jos loisia haluaa, niin karenssi on enemmän kuin ansaittu.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 575
Minulla on määräaikainen puhelinliittymä dna:lla . Nyt sain uuden pestin myötä työluurin ja liittymän ja he kysyivät otanko samaan numeroon vai haluanko uuden. Hetken mielijohteesta halusin samaan numeroon (nyt kaduttaa).
Siirtävät mun numeron nyt elisalle, mutta mites tää toimii kun mulla tosiaan dnan määräaikaisuus?

Ottaako firma siis mun määräaikaisuuden heidän maksettavaksi vai mitä. Toki laittelen firmalle viestiä tästä, mut jos joku täällä tietäs nopeammin.
 
Ei kait nyt yritys toisen laskuja maksele. Itselle se määräaikaisuus jää maksettavaksi.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 212
Pitkää saikkua, esim unettomuus toimii hyvin. Eipä ne kauaa kattele jos heti alkuun kuukaus pari poissa lääkärin todistuksella.
En mä nyt mitään valehtelemaan ala. Mietin lähinnä että pitääkö olla jotain todisteita asiasta tai alkavatko kyselemään miksen ole ilmoittanut liittoon tms (josta ei ole mitään hyötyä kun työntekijät rikkovat turvallisuussääntöjä jatkuvasti, pomot vaan kattelee sormien läpi).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
Minulla on määräaikainen puhelinliittymä dna:lla . Nyt sain uuden pestin myötä työluurin ja liittymän ja he kysyivät otanko samaan numeroon vai haluanko uuden. Hetken mielijohteesta halusin samaan numeroon (nyt kaduttaa).
Siirtävät mun numeron nyt elisalle, mutta mites tää toimii kun mulla tosiaan dnan määräaikaisuus?

Ottaako firma siis mun määräaikaisuuden heidän maksettavaksi vai mitä. Toki laittelen firmalle viestiä tästä, mut jos joku täällä tietäs nopeammin.
Tuosta määräaikaisuudesta täysin viis. Enkä edes tiedä.

Mutta:

Siinä kohtaa meni pieleen kun annoit oman numeron firmalle, nimittäin työnumero ja oma numero erikseen, ja luurit kanssa.
Mulle kävi niin että otin ns. kauppiasliittymän jossa mikään ei maksanut mitään ja kaikilla herkuilla mitä siihen aikaan. Sitten kun vaihdoin firmaa niin siinä oli tekemistä että oman vanhan numeron sain takaisin. Koska se olikin edellisen työnantajan nimissä. Vaikka ex-pomo oli hyvin ymmärtäväinen asian kanssa ja luovutti numeron takaisin mulle, niin kyllä kesti operaattorilla aikaa märehtiä mokoman asian kanssa. Jotain kuukauden päivät taisin olla käytännössä ilman puhelinta koska numero jumissa entisen duunin ja opertaattorin välissä.

Joten yritä ihmeessä perua tuo numeron siirto ja työluuriin ihan uusi numero, ja vanhan pidät itselläsi niin ei tule ongelmia jatkossa. Mullakin on henk.koht käytössä kaksi numeroa, toinen se priva mikä ollut iät ajat ja vain tutu tietää. Toinen sitten enempi julkisessa jaossa jos tarvis. Työnumerot aina erikseen.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 053
Mistä vanhasta televisio-/elokuvatunnarista on Pyhimys & Saimaan Ylös alas outo lumo -kappaleen 3:05 kohdassa tuleva teema? Yritin katsella startrekit ja kaikki maailman thunderbirdsit Youtubesta tätä etsiessä :D

Sain sherlockoitua.

Oli fiilis että joku länkkärileffa tai -sarja. Vastaan tuli The Big Valley -sarjan tunnari, joka kuulosti varsin samantapaiselta kuin kaivattu pätkä. Sen tunnarin Youtube-kommenteissa sitten sanottiin että samantapainen kuin Magnificent 7:n tunnari, ja tadaa :kahvi:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 443
Minulla on määräaikainen puhelinliittymä dna:lla . Nyt sain uuden pestin myötä työluurin ja liittymän ja he kysyivät otanko samaan numeroon vai haluanko uuden. Hetken mielijohteesta halusin samaan numeroon (nyt kaduttaa).
Siirtävät mun numeron nyt elisalle, mutta mites tää toimii kun mulla tosiaan dnan määräaikaisuus?

Ottaako firma siis mun määräaikaisuuden heidän maksettavaksi vai mitä. Toki laittelen firmalle viestiä tästä, mut jos joku täällä tietäs nopeammin.
Ei kai ne sitä numeroa pysty edes siirtämään Elisalle jos on määräaikaisuus DNA:lla? Eli luulisin että tulee bumerangina takaisin ja laittavat sinulle sitten uuden numeron Elisalta. Tai näin se ainakin itellä kävi kun olin naimisissa silloisen Soneran kanssa työpuhelimessa, jouduin odottamaan sen kaksi vuotta että sain siirrettyä numeron.
 
Noniin! Löytyihän se, kiitos.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Minulla on määräaikainen puhelinliittymä dna:lla . Nyt sain uuden pestin myötä työluurin ja liittymän ja he kysyivät otanko samaan numeroon vai haluanko uuden. Hetken mielijohteesta halusin samaan numeroon (nyt kaduttaa).
Siirtävät mun numeron nyt elisalle, mutta mites tää toimii kun mulla tosiaan dnan määräaikaisuus?

Ottaako firma siis mun määräaikaisuuden heidän maksettavaksi vai mitä. Toki laittelen firmalle viestiä tästä, mut jos joku täällä tietäs nopeammin.
Oma- ja työpaikan SIM-kortti erikseen ja työpaikalta tilaukseen puhelin jossa on kaksi SIM-korttipaikkaa.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241
Ei kai ne sitä numeroa pysty edes siirtämään Elisalle jos on määräaikaisuus DNA:lla? Eli luulisin että tulee bumerangina takaisin ja laittavat sinulle sitten uuden numeron Elisalta. Tai näin se ainakin itellä kävi kun olin naimisissa silloisen Soneran kanssa työpuhelimessa, jouduin odottamaan sen kaksi vuotta että sain siirrettyä numeron.
Voi siirtää. Silloin taitaa saada DNA:lle satunnaisen pöytälaatikko numeron jota maksetaan määräaikaisuus loppuun ja vanha siirtyy Elisalle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
385
Minulla on määräaikainen puhelinliittymä dna:lla . Nyt sain uuden pestin myötä työluurin ja liittymän ja he kysyivät otanko samaan numeroon vai haluanko uuden. Hetken mielijohteesta halusin samaan numeroon (nyt kaduttaa).
Siirtävät mun numeron nyt elisalle, mutta mites tää toimii kun mulla tosiaan dnan määräaikaisuus?

Ottaako firma siis mun määräaikaisuuden heidän maksettavaksi vai mitä. Toki laittelen firmalle viestiä tästä, mut jos joku täällä tietäs nopeammin.
Itsellä on DNA:n kanssa hieman vastaava tilanne. Liittymä määräaikaisena ja työnantaja tarjoaa puhelinetua. Kyselin DNA:lta onko hommalle mitään tehtävissä, kun kyseessä on tuore määräaikaisuus. Liittymän voi kyllä siirtää, mutta loppuajalle avataan uusi numero johon vanha sopimus liitetään. Eli määräaikaisuus on maksettava jokatapauksessa pois. Päätin kuitenkin odotella sopimuksen loppuun, ennen kun siirryn puhelinedun piiriin.

Tuosta määräaikaisuudesta täysin viis. Enkä edes tiedä.

Mutta:

Siinä kohtaa meni pieleen kun annoit oman numeron firmalle, nimittäin työnumero ja oma numero erikseen, ja luurit kanssa.
Mulle kävi niin että otin ns. kauppiasliittymän jossa mikään ei maksanut mitään ja kaikilla herkuilla mitä siihen aikaan. Sitten kun vaihdoin firmaa niin siinä oli tekemistä että oman vanhan numeron sain takaisin. Koska se olikin edellisen työnantajan nimissä. Vaikka ex-pomo oli hyvin ymmärtäväinen asian kanssa ja luovutti numeron takaisin mulle, niin kyllä kesti operaattorilla aikaa märehtiä mokoman asian kanssa. Jotain kuukauden päivät taisin olla käytännössä ilman puhelinta koska numero jumissa entisen duunin ja opertaattorin välissä.
Tuo ei kyllä ole ihan normaalia, vaikka näköjään kaikkeen pitää varautua. Tiedän useita henkilöitä, mukaanlukien itseni joilla numeron siirto työnantajalta takaisin on mennyt täysin kivuttomasti.
 
voffer

ɹǝɟɟoʌ
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 045
Itsellä on DNA:n kanssa hieman vastaava tilanne. Liittymä määräaikaisena ja työnantaja tarjoaa puhelinetua. Kyselin DNA:lta onko hommalle mitään tehtävissä, kun kyseessä on tuore määräaikaisuus. Liittymän voi kyllä siirtää, mutta loppuajalle avataan uusi numero johon vanha sopimus liitetään. Eli määräaikaisuus on maksettava jokatapauksessa pois. Päätin kuitenkin odotella sopimuksen loppuun, ennen kun siirryn puhelinedun piiriin.

Tuo ei kyllä ole ihan normaalia, vaikka näköjään kaikkeen pitää varautua. Tiedän useita henkilöitä, mukaanlukien itseni joilla numeron siirto työnantajalta takaisin on mennyt täysin kivuttomasti.
Eiköhän se siirto kannata laittaa takaisin omiin nimiin jo siinä vaiheessa vetämään, kun irtisanoutuu, jolloin ehtii varmasti hyvin omiin nimiin ennen kuin työt firmassa on loppuneet.
 
Liittynyt
01.01.2019
Viestejä
627
Miksi HEPA suodattimet maksaa niin paljon. Olipa laite, kuin laite, jossa ko.suodatin vain on, niin hintaa riittää. Sitten, kun näitä melkeimpä pakollisia laitteita alkaa kolmesta neljään olla taloudessa, niin summa noista suodattimista alkaa olla jo moinen, varsinkin, kun vaihtoväli on yleensä se 3-6kk!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
Itsellä on DNA:n kanssa hieman vastaava tilanne. Liittymä määräaikaisena ja työnantaja tarjoaa puhelinetua. Kyselin DNA:lta onko hommalle mitään tehtävissä, kun kyseessä on tuore määräaikaisuus. Liittymän voi kyllä siirtää, mutta loppuajalle avataan uusi numero johon vanha sopimus liitetään. Eli määräaikaisuus on maksettava jokatapauksessa pois. Päätin kuitenkin odotella sopimuksen loppuun, ennen kun siirryn puhelinedun piiriin.

Tuo ei kyllä ole ihan normaalia, vaikka näköjään kaikkeen pitää varautua. Tiedän useita henkilöitä, mukaanlukien itseni joilla numeron siirto työnantajalta takaisin on mennyt täysin kivuttomasti.
Se on voinut hyvinkin muuttua paremmaksi, kun omasta jutusta on jo vuosia aikaa.

Eiköhän se siirto kannata laittaa takaisin omiin nimiin jo siinä vaiheessa vetämään, kun irtisanoutuu, jolloin ehtii varmasti hyvin omiin nimiin ennen kuin työt firmassa on loppuneet.
Ei siinä oikein ehtinyt tehdä tai edes ajatella asiaa, kun aamulla en vielä tiennyt että illalla kirjoitan jo irtisanoutmispaperia :)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 690
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom