Kysymyksiä&Vastauksia (Pieniä kysymyksiä aiheesta kuin aiheesta)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mika!
  • Aloitettu Aloitettu
Mikähän on tekijänoikeusjärjestöjen&lain suhtautuminen siihen, että tallentais jollain tallennussoftalla omaan käyttöön youtubesta kappaleita? Eli ei "ripata" vaan tallennetaan sitä ääntä kaikkine vikoineen. Olettaen nyt vaikka, että se kappale on siellä kuitenkin ihan virallinen(eli oikeuksien omistajien sinne itse laittama).
 
Viimeksi muokattu:

Täysin laillista Suomessa. Siihen löytyy ihan ilmainen ohjelma nimeltä youtube-dl.
 
Onko 401k tyylistä eläkesäästämisjärjestelmää tarjolla missään oikeissa hyvinvointivaltioissa?

Jenkkidokkareista huomannut tämän termin, ja onhan toi juttu suomalaiseen arvomaailmaan vähän erikoinen. Wikin mukaan Japanissa ja UKssa myös mahdollinen, mutta entä Ruotsi, Norja, Sveitsi, Saksa jne?
 
Tuleeko muilla sertifikaatti-virhettä painamalla techbbs tekstiä vasemmasta ylänurkasta, joka ohjaa techbbs.fi osoitteeseen?

Virhekoodina: SEC_ERROR_EXPIRED_CERTIFICATE
 
No kyllä se tulee ihan kaikille siihen asti ett sampi muistaa uusia sertinsä, pikkuvikoja.
 
Olen ollut siinä uskossa, että pantittomien tölkkien kantaminen palautukseen on ympäristöteko. Muistelen lukeneeni jostain, että tölkissä alumiini on niin helposti hyödynnettävässä muodossa, että tölkit otettaisiin vastaan mielihyvin pantittominakin. Nopeasti en kuitenkaan löytänyt lähdettä tälle.

No joo, sikäli varmaan, ettei niissä kai muuta metallia tartte erotella mutta toisaalta tölkeistä pyritään tekemään niin ohuita kuin mahdollista ja sitten vedetään samanlainen kerros maalia, muovia ja paperitarraa päälle kun trendi näyttäisi olevan näyttävät ja kauttaaltaan päällystetyt tölkit.

Kuvittelin vaan, että metalliromulla olisi joku arvo noin yleisesti, että kannattaisi ottaa vastaan. Lasista en ole niinkään varma.
 
Osaako kukaan neuvoa miten saisi kuulokkeista ärsyttävän poksahtelun pois? Kuulostaa vähän kuin huonokuntoista vinyyliä kuuntelisi. Olen kokeillut mm. etu ja takapaneelin jakkia, vaihtanut näytteenottotaajuutta/bittimäärää, asentanut ääniajurit uudestaan, mutta ei tunnu auttavan. Joskus tuota ei kuitenkaan huomaa yhtään, mutta taas joskus senkin edestä. Youtubea kuunnellessa tuo on yleensä pahimmillaan. Kuulokkeita on tullut myös vaihdeltua, mutta eipä tuollakaan vaikutusta tunnu olevan.
 
Kerro nyt aluksi, että mitkä kuulokkeet on kyseessä. Myös kaikki muu tieto olisi oleellista, kuten äänilähde yms. Kerro siis kaikki rauta, mikä sinulla on.
 
Osaako kukaan neuvoa miten saisi kuulokkeista ärsyttävän poksahtelun pois? Kuulostaa vähän kuin huonokuntoista vinyyliä kuuntelisi. Olen kokeillut mm. etu ja takapaneelin jakkia, vaihtanut näytteenottotaajuutta/bittimäärää, asentanut ääniajurit uudestaan, mutta ei tunnu auttavan. Joskus tuota ei kuitenkaan huomaa yhtään, mutta taas joskus senkin edestä. Youtubea kuunnellessa tuo on yleensä pahimmillaan. Kuulokkeita on tullut myös vaihdeltua, mutta eipä tuollakaan vaikutusta tunnu olevan.
Missä kunnossa piuhat tai liittimet? Esim. puhelimen aux kerää helposti paskaa, joka tulee poksahteluna ääneen, kun ei saa kunnollista kontaktia.
 
Ulkoinen DAC/kuulokevahvari joka kytketään Toshlinkillä PC:hen. ei pääse PC:n sähköiset häiriöt sotkemaan ääntä.
 
Onko jotain palvelua millä testata nettiyhteuden pätevyys pelaamiseen? Kaiketi ping ja packet loss tms pidemmällä aikavälillä mitattuna tjsp
 
Tuli ostettua Ikeasta rosteriset kahvat vaatekaappeihin, mutta magneetti ottaa aika kovasti kiinni? :bored:

Edit: Jaa onhan näitä useaa sekoitelaatua, toisiin ottaa kiinni toisiin ei.
 
Osaako kukaan neuvoa miten saisi kuulokkeista ärsyttävän poksahtelun pois? Kuulostaa vähän kuin huonokuntoista vinyyliä kuuntelisi. Olen kokeillut mm. etu ja takapaneelin jakkia, vaihtanut näytteenottotaajuutta/bittimäärää, asentanut ääniajurit uudestaan, mutta ei tunnu auttavan. Joskus tuota ei kuitenkaan huomaa yhtään, mutta taas joskus senkin edestä. Youtubea kuunnellessa tuo on yleensä pahimmillaan. Kuulokkeita on tullut myös vaihdeltua, mutta eipä tuollakaan vaikutusta tunnu olevan.
Poksahtelu on D luokan vahvistimien omianisuus ts siitä ei pääse eroon muutoin kuin vanhvistinta vahtamalla (se poksahdus johtuu vahvistimen toimintaperiaateesta).
 
Missä kunnossa piuhat tai liittimet? Esim. puhelimen aux kerää helposti paskaa, joka tulee poksahteluna ääneen, kun ei saa kunnollista kontaktia.

Piuhat on ihan uudenveroisia ja liittimetkin puhtaita.

Ulkoinen DAC/kuulokevahvari joka kytketään Toshlinkillä PC:hen. ei pääse PC:n sähköiset häiriöt sotkemaan ääntä.

Poksahtelu on D luokan vahvistimien omianisuus ts siitä ei pääse eroon muutoin kuin vanhvistinta vahtamalla (se poksahdus johtuu vahvistimen toimintaperiaateesta).

Kaverin kaapissa pölyyntynyttä Behringer kuulokevahvistinta pääsin testaamaan ja loppu poksahtelut. :tup: Kiitoksia avusta!
 
Miettinyt että pitäisikö tilata netistä halvat ajohanskat simukäyttöä varten mutta eihän mulla ole hajuakaan että mitä kokoa. Missä noita pääsis Turun seudulla kokeilemaan? Moottoripyörähanskoja löytyy vaikka mistä mutta onko sellaisten sovittamisesta mitään hyötyä.
 
Kuinka kauan rahan siirtyminen tilille kestää..? Kaveri laittoi perjantaina iltapäivällä maksun mobile pay:llä minulle. Summa ei siis näy vielä tililläni mutta mobile pay historiassa näkyy että summa on maksettu.
 
Saako jostain ulkomaisesta liikkeestä teetettyä terassikalusteisiin uudet istuintyynyt? Suomessa vain liian kallista teettää.
 
Löytääkö joku videomuodossa olevaa testiä jossa verrataan esimerkiksi rekan tai muun ajoneuvon jarrutusmatkaa tyhjänä ja lastattuna? Edes tekstimuodossa todella vaikea löytää kun joka paikassa höpötetään että enemmän painoa = pitempi jarrutusmatka, vaikka tämähän ei ole totta.

E: https://www.quora.com/Do-large-trucks-have-longer-brake-distances-than-cars
Itse en löydä kun tuolla olevan kuvan ja siitäkään en alkuperäistä AACA:n juttua.
 
Miksi kukaan olisi tehnyt tuollaista videota? "Joo eli rekka tyhjänä jarrutusmatka 100m, täytenä 100m", mikä idea tuollaisessa videossa olisi?
 
Olen 99,99% varma että tuollaisia virallisia kokeita on tehty kymmeniä tai satoja, ja niistä vähintään 90% on muun datan keruun ohella videokuvattu.

Miksi 90% ihmisistä luulee että enemmän painoa = pitempi jarrutusmatka?

Jos haluat kouluttaa keskiverrolla keskittymiskyvyllä olevaa ihmistä, onnistuuko se paremmin 20 sivuisella, matemaattisia kaavoja sisältävällä raportilla vai 30 sekunnin videopätkällä?
 
Löytääkö joku videomuodossa olevaa testiä jossa verrataan esimerkiksi rekan tai muun ajoneuvon jarrutusmatkaa tyhjänä ja lastattuna? Edes tekstimuodossa todella vaikea löytää kun joka paikassa höpötetään että enemmän painoa = pitempi jarrutusmatka, vaikka tämähän ei ole totta.

E: https://www.quora.com/Do-large-trucks-have-longer-brake-distances-than-cars
Itse en löydä kun tuolla olevan kuvan ja siitäkään en alkuperäistä AACA:n juttua.
 
Löytääkö joku videomuodossa olevaa testiä jossa verrataan esimerkiksi rekan tai muun ajoneuvon jarrutusmatkaa tyhjänä ja lastattuna? Edes tekstimuodossa todella vaikea löytää kun joka paikassa höpötetään että enemmän painoa = pitempi jarrutusmatka, vaikka tämähän ei ole totta.

takaisin kouluun?
 
Kiitos! Olisi tietty parempi että testit ajetaan samalla autolla ettei esim. renkaista tai alitehoisista jarruista tule eroja.

takaisin kouluun?
Ei tarvi mennä, lue tuolta laittamastani linkistä kaksi ekaa vastausta.

Todennäköinen syy tähän yleiseen virhekäsitykseen on varmaan se, että kun katotaan että 60 tonninen yhdiselmä tarvii pitemmän jarrutusmatkan kuin 1 tonnin henkilöauto niin oletetaan että ero johtuu painosta. Paino ei kuitenkaan suoraan vaikuta jarrutusmatkaan, enemmän painoa = enemmän pitoa renkailla = voidaan jarruttaa lujempaa. Jarrutusmatkaan sen sijaan vaikuttaa esimerkiksi renkaan kumiseos, 60 tonnin yhdistelmässä ei voi käyttää yhtä pehmeää (=parempi pito) seosta kuin henkilöautossa koska se ei kestäisi riittävästi. Muita muuttujia vois olla mahdollinen jarruviive ja varovaisempi jarrutasapainon säätö yhdistelmässä.
 
OR2iK70.jpg

Mikähän vittu toikin on? Kun läksin lenkille niin sitä ei ollut siinä, takaisin tullessa oli. Vielä sellaisessa kohaa mistä siitä joku ajaa väkisinkin autolla yli. Silti näyttää vähän vanhemmalle raadolle. Kokoluokkaa jotain sammakko. Ei nyt ollut mitään taskussa heittää tielle vertailun vuoksi.
 
Paino ei kuitenkaan suoraan vaikuta jarrutusmatkaan, enemmän painoa = enemmän pitoa renkailla = voidaan jarruttaa lujempaa. Jarrutusmatkaan sen sijaan vaikuttaa esimerkiksi renkaan kumiseos, 60 tonnin yhdistelmässä ei voi käyttää yhtä pehmeää (=parempi pito) seosta kuin henkilöautossa koska se ei kestäisi riittävästi. Muita muuttujia vois olla mahdollinen jarruviive ja varovaisempi jarrutasapainon säätö yhdistelmässä.

Höpö höpö. Jos otat saman auton ilman kuormaa ja kuorman kanssa niin jarrutusmatka pitenee.

Jonkun rekan ja henkilöauton vertaaminen keskenään on ihan asian vierestä, koska siinä muuttuu sata muuta asiaa samalla.

Varmasti löytyy myös esimerkkikeissi juuri sopivalla nopeudella ja kuorman lisäyksellä missä tuo ”enemmän pitoa” toteutuu, mutta fysiikan lakeja liike-energian osalta on turha kiistää.
 
Uskaltaakohan sitä huomenna lähteä kesärenkailla Tampere-Turku väliä ajamaan?
 
Höpö höpö. Jos otat saman auton ilman kuormaa ja kuorman kanssa niin jarrutusmatka pitenee.

Jonkun rekan ja henkilöauton vertaaminen keskenään on ihan asian vierestä, koska siinä muuttuu sata muuta asiaa samalla.

Varmasti löytyy myös esimerkkikeissi juuri sopivalla nopeudella ja kuorman lisäyksellä missä tuo ”enemmän pitoa” toteutuu, mutta fysiikan lakeja liike-energian osalta on turha kiistää.

Enemmän liike-energiaa tarkoittaa vain että enemmän energiaa pitää muuttaa lämmöksi jarruilla, tämä ei ole ongelma nykyaikaisessa ajoneuvossa koska ei ole mitään syytä käyttää alitehoisia jarruja.
Toki jos otat 60-luvulta olevan rekan tai moottoripyörän niin jarrutusmatkoissa on eroa eri kuormilla koska jarrut ovat alitehoiset.

Kysymykseni koski kuitenkin niitä videoita.
 
Enemmän liike-energiaa tarkoittaa vain että enemmän energiaa pitää muuttaa lämmöksi jarruilla, tämä ei ole ongelma nykyaikaisessa ajoneuvossa koska ei ole mitään syytä käyttää alitehoisia jarruja.
Toki jos otat 60-luvulta olevan rekan tai moottoripyörän niin jarrutusmatkoissa on eroa eri kuormilla koska jarrut ovat alitehoiset.

no liike-energiaan vaikuttaa massa ja nopeus. eli yllämainitulla logiikalla jarrutusmatka on sama myös joka nopeudella. :kahvi:

kyllähän jokainen joka on kuljettanut jarruttomalla peräkärryllä vaikkapa hiekkaa tai jotain muuta painavaa tietää että auton jarrutusmatka on silloin pidempi. sama efekti jos se hiekan laittaa takaluukkuun, harvempi tosin taitaa laittaa.
 
Teoriassa paino ei vaikuta jarrutusmatkaan. Käytännössä se ei lohduta kun tukkirekka jyrää yli.
 
Teoriasi vaatisi sen, että kitkavoima olisi suoraan verrannollinen pinnan tukivoimaan niin kuin koulussa on opetettu. Kumi-asfaltti-materiaali pari ei noudata tätä.

@Catrik ja varsinkin @teppo mörkö voisi miettiä seuraavien tapausten kannalta:

1. Auton jarrut rajoittaa hidastuvuutta.

2. Renkaan ja tien välinen kitka rajoittaa hidastuvuutta.

Tapauksessa 1 lienee täysin triviaalia, että sama auto hidastuu hitaammin täyteen kuormattuna kuin tyhjänä. Ihan siitä syystä, että lämmöksi muutettavaa liike-energiaa on täydellä kuormalla enemmän ja jarrujen lämmöntuotantonopeus on rajoittava tekijä.

Tapaus 2 onkin sitten haastavampi, koska kuten yllä on mainittu kumi ei materiaaliominaisuuksiensa vuoksi noudata normaalia "koulussa opetettua" kitkalakia. Tällöin kuorman lisääminen autoon ei kasvata renkailta saatavaa kitkavoimaa samassa suhteessa lisätyn kuorman kanssa. Itsekään en ole asiasta tarpeeksi hyvin perillä, jotta osaisin antaa tältä istumalta vastauksen kysymykseen, mutta tältä kannalta asiaa kannattaa pohtia.

Siitä voitaneen silti olla yhtä mieltä, että jarruttoman hiekkaperäkärryn kanssa henkilöauto hidastuu hitaammin kuin ilman kärryä, koska kärry lisää liike-energiaa, mutta ei lisää millään tavalla kitkavoimaa auton renkaille.
 
no liike-energiaan vaikuttaa massa ja nopeus. eli yllämainitulla logiikalla jarrutusmatka on sama myös joka nopeudella. :kahvi:

kyllähän jokainen joka on kuljettanut jarruttomalla peräkärryllä vaikkapa hiekkaa tai jotain muuta painavaa tietää että auton jarrutusmatka on silloin pidempi. sama efekti jos se hiekan laittaa takaluukkuun, harvempi tosin taitaa laittaa.

Ja joskus autokoulutunnilla näytettiin videota, että hiekka/tukkeja kuljettava ajoneuvo pysähtyy kymmeniä metrejä pidemmälle kuin henkilöauto 80km/h nopeudessa.
 
Teoriasi vaatisi sen, että kitkavoima olisi suoraan verrannollinen pinnan tukivoimaan niin kuin koulussa on opetettu. Kumi-asfaltti-materiaali pari ei noudata tätä.

@Catrik ja varsinkin @teppo mörkö voisi miettiä seuraavien tapausten kannalta:

1. Auton jarrut rajoittaa hidastuvuutta.

2. Renkaan ja tien välinen kitka rajoittaa hidastuvuutta.

Tapauksessa 1 lienee täysin triviaalia, että sama auto hidastuu hitaammin täyteen kuormattuna kuin tyhjänä. Ihan siitä syystä, että lämmöksi muutettavaa liike-energiaa on täydellä kuormalla enemmän ja jarrujen lämmöntuotantonopeus on rajoittava tekijä.

Tapaus 2 onkin sitten haastavampi, koska kuten yllä on mainittu kumi ei materiaaliominaisuuksiensa vuoksi noudata normaalia "koulussa opetettua" kitkalakia. Tällöin kuorman lisääminen autoon ei kasvata renkailta saatavaa kitkavoimaa samassa suhteessa lisätyn kuorman kanssa. Itsekään en ole asiasta tarpeeksi hyvin perillä, jotta osaisin antaa tältä istumalta vastauksen kysymykseen, mutta tältä kannalta asiaa kannattaa pohtia.

Siitä voitaneen silti olla yhtä mieltä, että jarruttoman hiekkaperäkärryn kanssa henkilöauto hidastuu hitaammin kuin ilman kärryä, koska kärry lisää liike-energiaa, mutta ei lisää millään tavalla kitkavoimaa auton renkaille.
Vastasinkin tuosta jo tepolle YV:llä (ollaan aika kaukana "pienestä kysymyksestä") ja jarruton kärry oli aika hyvä pointti. Mulla oli tässä alunperin lähinnä mielessä rekat tyhjänä ja täynnä, tietyillä internetin kommenttiosioilla on vahva käsitys että kun rekkaan laittaa kuorman kyytiin niin sen jarrutusmatka muuttuu kilometriin ja samalla se oikeuttaa ajamaan edellä olevan henkilöauton päälle jos se nyt vaan sattuu jarruttamaan mistään syystä. Mielestäni molempi väite on useimmassa tapauksessa väärin, mutta vain toinen on helppo perustella jos vaan löytyis semmonen kyselemäni video.
 
Totta, kaukana ollaan, ja kyllähän tuo video osoitti jo yleisen harhaluulon virheelliseksi eli 76-tonninen yhdistelmäkin voi pysähtyä melko lyhyellä matkalla.
 
Olisi hakusessa reititin jolla on hyvä kantomatka. Talossa muutamia tiiliseiniä eikä palveluntarjoajan purkki riitä mihinkään. Ehdotuksia?
 
Omistan pöytäkoneen, jossa ei ole cd-asemaa.
Onko olemassa jotain ulkoista cd-asemaa (termi?), jonka saisin koneesee kiinni ja pelattua vanhoja, 1990 loppupuolen / 2000 alkupuolen pelejä?

Esim verkkokaupasta saa " kannettava kirjoitin, joka polttaa DVD+/-RW, DVD+/-R, CD-R,CD-RW ja DVD-RAM -formaateille." tai " ulkoinen kirjoittava DVD-asema". Mitä eroa noilla termeillä on? Haluan siis vain pelata todella vanhoja pc pelejä.

Kiitos! (Saa siirtää muualle, jos on jo valmiina näille "laiteille" oma ketju"
 
Nuo termit tarkoittavat samaa.

ps. olo on kuin vanhalla papalla kun puhutaan että cd-pelit on vanhoja. 3½ tuuman disketit on rajamailla ja 5 tuuman levykkeet on mulle vanhoja--- mutta aika menee eikä ihmiset perässä
 
Mutta tarkoittavatko myös "pelien toistaminen onnistuu moitteettomasti". Pahoittelut, tietämykseni on luultavasti jopa laittoman huonoa.:lol:
Toivottavasti onnistuu. En ole velho, mutta väittäisin että kyllä. Eri asia jos nuo pelit on suojattu Starforcella tai muulla typerällä kopiontisuojauksella, mutta niistä pääsee eroon crackeillä. En ryhdy linkkaamaan koska se varmasti on keskustelusääntöjen vastaista.

muoks: eli siis kyllä onnistuu mutta tietokonerensselit on aina niitä
 
Juu kyllä aseman puolesta tuo tepsii. Sitä taas ei voi taata kukaan, että saatko itse kunkin pelin toimimaan juuri kyseisellä PC:llä/Windowsilla ja miten ongelmattomasti.
 
Nyt, kun on suomen on vallannut LED-puumi, laittavat sähköyhtiöt katuvaloja kivan uusiksi. Uudet LED-katuvalot maksavat maksavat useita tuhansia euroja per katulamppu. Samalla ilmajohtojen korvaus maakaapelointiin maksaa todella paljon.
Kysyn. Miksi LED-lamppuihin tuhlataan satoja tuhansia tai jopa miljoonia, kun kyseessä on iso kunta kuten Helsinki? Sähkönsäästö on hyvä tekosyy.
Siirtomaksut ja sähköenergian hinta noussee taivaisiin, kun investoinnit pitää rahoittaa.
 
Tuohon ulkoiseen levyasemaan viitaten, palautin juuri Giganttiin heidän omaa merkkiänsä "Sandstrom" olevan valkoisen kirjoittavan CD/DVD-aseman. Lukeminen onnistui kyllä ja alkuperäinen Quake:kin asentui ongelmitta, mutta CD-R:n kirjoittaminen ei sitten onnistunutkaan. Jostain syystä tuota kyseistä asemaa ei löydy edes heidän nettisivuiltaan, mutta liikkeestä kyllä löytyi.

Tilasin sitten suoraan Apple SuperDriven joka vaikuttaisi olevan ainoa järkevän näköinen (ei ulostyöntyvää heiveröistä kelkkaa) ulkoinen optinen asema joka oikeasti toimii (jopa Windowsilla, kiitos Boot Campin). Ainoa miinus on eject-painikkeen puute, eli joutuu tekemään pikanäppäinbindauksen windowsiin. Niin ja toinen miinus tietysti hinta. :D
 
Huomasin, että silmälasieni linsseissä on tekstiä ja ympyröitä. Kummassakin linssissä on kaksi pientä ympyrää, joista toisen alla on kaksi kirjainta. Mitä ne ovat?
Merkinnät näkyvät hyvin heikosti viistoon linssiä katsottaessa. Kolme ihmistä on ne huomannut, eli mistään hallusinaatiosta ei ole kyse.
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 388
Viestejä
4 420 722
Jäsenet
73 367
Uusin jäsen
Hissimies

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom