Kysymyksiä&Vastauksia (Pieniä kysymyksiä aiheesta kuin aiheesta)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mika!
  • Aloitettu Aloitettu
Noita Quick toimintoja käytetään esim. silloin, kun pakastimeen on tungettu iso määrä thaimaa..., öh siis, itse omin pikkukätösin poimittuja mustikoita. Tällä nopeutetaan ns. sulan massan pakastumis-prosessin alkamista. Tuossa mallissa toimii niin, että tuo sisäänpainunut puoli (eli vasen puoli napista) on alhaalla.

Tuossa kuvassahan sisäänpainunut puoli on oikealla. Otetaan nyt vielä rautalankaversio, jos nappi on tuossa asennossa kuin se tuossa kuvassa on niin onko Quick toiminto päällä vai pois?
 
Ok, kiitokset. Toisin sanoen minulla on aikaisemmin ollut se 24/7 päällä jatkuvasti. On kyllä todella epäselvä nappi, miksei siinä voi lukea on/off niinkuin napeissa yleensä lukee ja ainakin mielestäni tuo toimii vielä väärin päin.
 
Vieläkös EuroSport näyttää World Poker Touria tai vastaavaa. Hankin kuukaudeksi ja tuota tuli tapitettua Ville Pasasen selostamana joitain vuosia sitten.
 
Kyllä tuo varsin hämäävä on. Mutta omalla tavallaan kuitenkin looginen.

Millä tavalla tuo on looginen mielestäsi? Kysyn ihan vakavissani kun omaan logiikkaan tuo ei mahdu ja ties vaikka vastaava tilanne tulisi myöhemminkin eteen.
Paljonkohan tuo laite on kuluttanut ylimääräistä sähköä tuon ollessa jatkuvasti päällä? Kestäviä kapistuksia sitä ainakin ennen tehtiin. Tyyppikilvessä ei valmistusvuotta lukenut mutta aika vanhalta laitteelta vaikuttaa.
 
Ottamatta kantaa kumminpäin napin pitää olla että pikapakastus on päällä, on asia aika loogisen yksinkertaisesti todennettavissa. Pikapakastus jos on päällä, käy kone silloin kokoajan, pitäisi kyllä kuulua selvästi. Jos taas kone välillä pysähtelee, pikapakastustoiminto ei silloin ole päällä.
 
Tuli tuossa mieleen että onko hyvä idea vaihtaa Corsair Hydro H115i vesijäähdytys järjestelmän alkuperäiset tuulettimet Corsair HD140 RGB LED
PWM-laitetuulettimiin?

Mitä mieltä porukka yleensä koko Corsair HD120/HD140 tuulettimista?
 
No, se on päällä tai pois päältä. :D

Ihan oikeassa olet, kyllä se nyt on pois päältä. Tuo merkkivalo mikä näkyy pakastimen ulkopuolelle vilkkui ennen ja nyt se palaa tasaisena ja vilkkuu ajoittain. Tarkoittaa varmaan sitä, että kun vilkkuu niin on kone päällä. Ja käy nyt tosiaan hiiren hiljaa. No, eipä tuo kai paria satasta enempää ole tullut maksamaan kun on "pikapakastanut" jatkuvasti :D
 
Minulla on asunnossani 14 rappusta joissa on tuon näköiset matot. Matot on kooltaan 63.5cm leveät ja 23.5cm syvät taitekohta mukaan laskettuna. Ajattelin aluksi liimata ne uudestaan kun liimaukset on pettänyt mutta huomasin että melkein kaikki alkaa olemaan irtonaisia joten noilla on luultavasti melkoisesti ikää ja helpommalla pääsee kun vaihtaa kaikki uusiin. Haluaisin että matot on samanlaiset tai tummemmat mutta googlettelun perusteella vaikeaa tuntuu olevan. Tämä on ainoa vastaantullut musta mutta maksaa 140€. Porrasmatto, musta

Olisiko jollain jotain hajua mistä voisi saada halvemmalla? Muutamista paikkaa löytyy esim. 15 settejä 50€:llä mutta ne on väärän värisiä.
 
Viimeksi muokattu:
Voiskos @Team_Slow editoida viestiänsä niin että teksti näkyisi? Vaalealla teemalla ei tuo teksti oikein kunnolla näy.

Sori. En huomannutkaan kun ite tulee aina mustaa teemaa käytettyä murossa sekä täällä. Joskus huomasin myynti ilmoitukseni olevan näkymätön kun kännykällä selasin.
 
Minulla on asunnossani 14 rappusta joissa on tuon näköiset matot. Matot on kooltaan 63.5cm leveät ja 23.5cm syvät taitekohta mukaan laskettuna. Ajattelin aluksi liimata ne uudestaan kun liimaukset on pettänyt mutta huomasin että melkein kaikki alkaa olemaan irtonaisia joten noilla on luultavasti melkoisesti ikää ja helpommalla pääsee kun vaihtaa kaikki uusiin. Haluaisin että matot on samanlaiset tai tummemmat mutta googlettelun perusteella vaikeaa tuntuu olevan. Tämä on ainoa vastaantullut musta mutta maksaa 140€. Porrasmatto, musta

Olisiko jollain jotain hajua mistä voisi saada halvemmalla? Muutamista paikkaa löytyy esim. 15 settejä 50€:llä mutta ne on väärän värisiä.

Etsin joskus kotiin porrasmattoja vähän erilaiseen tarpeeseen ja löysin omani Bauhaussista, oletko heidän tarjontaa katsonut?
 
Ebayssä näytti olevan aika paljon.
 
Etsin joskus kotiin porrasmattoja vähän erilaiseen tarpeeseen ja löysin omani Bauhaussista, oletko heidän tarjontaa katsonut?

Bauhaussissa oli yllättävän kallista ja loppunut tuo musta. Saisin tällaisia 100€:llä 14 kpl: Porrasmatto, musta Saattaa olla että tartun siihen kun nuo on melko paksun näköisiä yms. Tosin kiinnitys näyttää kohtuullisen hepposelta mutta toisaalta itse matto on paksumpi. Hintakin kohtuullisen lähellä sitä mitä ebaysta yms. näyttäisi lähtevän. Amazon.de löytyy myös mutta nekin on noita todella ohuita mitä nykyisetkin on.
 
Mistäs saa tätä nykyä halvimmalla .fi domainin? Olen itse aiemmin ostanut vain .com päätteisiä domaineja Namecheapin kautta, mutta sieltä ei näitä .fi domaineja saa. Osaan toki googlettaa, mutta nopea googletus kertoi lähinnä sen, että hintoja löytyy ainakin 12€-33€/vuosi haitarilla. Olisiko jollakin ihan omakohtaista suosittelua Suomen "parhaasta" domaintarjoajasta?

En tarvitse enkä halua hostia tai muitakaan lisäpalveluja. Pelkkä domain riittää, eli halvin lienee paras.
 
Ihan oikeassa olet, kyllä se nyt on pois päältä. Tuo merkkivalo mikä näkyy pakastimen ulkopuolelle vilkkui ennen ja nyt se palaa tasaisena ja vilkkuu ajoittain. Tarkoittaa varmaan sitä, että kun vilkkuu niin on kone päällä. Ja käy nyt tosiaan hiiren hiljaa. No, eipä tuo kai paria satasta enempää ole tullut maksamaan kun on "pikapakastanut" jatkuvasti :D

Yleensä pakastimen merkkivalo vilkkuu kun se ei ole saavuttanut haluttua tai jotain tiettyä lämpötilaa, varoituksena. Normaalisti pakastimen valo ei vilku kuin sulatuksen jälkeen päälle laittaessa, mutta jos kyse on vanhasta pakastimesta joka on säädetty liian lämpimälle, tai joka ei vaan muuten pysty täysin pitämään riittävää lämpötilaa, niin se voi välillä vilkkua.
 
Mistäs saa tätä nykyä halvimmalla .fi domainin? Olen itse aiemmin ostanut vain .com päätteisiä domaineja Namecheapin kautta, mutta sieltä ei näitä .fi domaineja saa. Osaan toki googlettaa, mutta nopea googletus kertoi lähinnä sen, että hintoja löytyy ainakin 12€-33€/vuosi haitarilla. Olisiko jollakin ihan omakohtaista suosittelua Suomen "parhaasta" domaintarjoajasta?

En tarvitse enkä halua hostia tai muitakaan lisäpalveluja. Pelkkä domain riittää, eli halvin lienee paras.

Nebulaa tullut itse käytettyä. Ei halvin, mutta ei varmasti kalleinkaan.
 
Nebulaa tullut itse käytettyä. Ei halvin, mutta ei varmasti kalleinkaan.
Tuo 3.66€/kk on itseasiassa kallein, minkä löysin.

Godaddy, Joker jne. ovat nykyään myös bisneksessä. Domain name registrar and VPS cloud hosting - Gandi.net tarjoaa 15€/v ja ilmeisesti ei muita maksuja. Ikävästi varsinkin Suomalaiset pakkomyy nimipalvelimia ja hostausta. Kovat on hinnat kun ilmeisesti Ficoralle menee 9€/v.

EDIT: Tilaus - Domainhotelli Oy Tuossa ei ainakaan ennen rekisteröintiä mainita mitään muita maksuja kuin Ficoran maksu. Lieneekö koira haudattuna.
 
Viimeksi muokattu:
Nebulaa tullut itse käytettyä. Ei halvin, mutta ei varmasti kalleinkaan.

EDIT: Tilaus - Domainhotelli Oy Tuossa ei ainakaan ennen rekisteröintiä mainita mitään muita maksuja kuin Ficoran maksu. Lieneekö koira haudattuna.

Kiitoksia molemmille vastauksista, ostin domainini nyt Domainhotellin kautta. Tilauksessa meni kaikki hyvin, ylimääräisiä palveluita ei tuputettu missään vaiheessa ja sain pelkän domainin siihen 9e/vuosi hintaan. Aion vastaisuudessakin noukkia .fi domainit täältä, etenkin jos hinta ei tästä kasva tulevaisuudessakaan. Voin hyvillä mielin suositella palvelua myös muille käyttäjille.
 
Tekee mieli kysyä, onko linux puolella hyvää digi-tv tikkuja käyttävää talletus ohjelmaa? Onko Kodissa äänitys ominaisuus, vai tekeekö se lähinnä kaikkea muuta kuin sitä varsinaista äänittämistä? Plugineja on kyllä enemmän kuin laki sallii, mutta äänittääkö niistä nyt jokin kunnolla ja vielä useamman tikun kautta useita kanavia yhtä aikaa? Ei viitsi oikein alkaa tuolla omalla nykyisellä htpc -systeemillä edes kokeilemaan ilman vakuuttavia suosituksia, kun se on kuitenkin jatkuvasti käytössä oleva laite. Käyttääkö joku oikeasti mythTV:tä, ja tukeeko se useampaa tikkua yhtä aikaa?

Editoin tähän ohi aiheesta, että löysin Zorin Ultimaten piraattiversion, ja sain sen päivitettyä ajan tasalle ja täysin ehjäksi. Voisin jo elää tuon kanssa, ja varsinkin jos porkkanana tulevaisuudessa olisi jokin 16 -ytiminen bugiton Ryzen sille alustaksi. Kantona kaskessa on nyt se oikeasti toimiva digi-tv softa.
 
Viimeksi muokattu:
Onko olemassa nettipalvelua missä voisi katsella vanhoja Suomen paikkakuntien karttoja?
 
Yleensä pakastimen merkkivalo vilkkuu kun se ei ole saavuttanut haluttua tai jotain tiettyä lämpötilaa, varoituksena. Normaalisti pakastimen valo ei vilku kuin sulatuksen jälkeen päälle laittaessa, mutta jos kyse on vanhasta pakastimesta joka on säädetty liian lämpimälle, tai joka ei vaan muuten pysty täysin pitämään riittävää lämpötilaa, niin se voi välillä vilkkua.

Joo eipä se ole enää vilkkunutkaan. Tulipas typerä olo toden totta kun aikaisemmin se vilkkui koko ajan :tup:
 
Onko näillä kahdella työstön (leikkaus ja poraus) kannalta jotain konkreettista eroa? Entä laatu?

Muovilasi - Pleksilasi - Biltema

Plexiglas ® - Akryylilasi PMMA - Biltema

Plexiglas taitaa olla vaan tuotteistettu ja sen takia kalliimpi? Meinasin tehdä sivupaneelin kokonaan jommasta kummasta. Leikkaus oikeaan kokoon ja ruuvit kiinni.

Tuo muovilasi on luultavasti kovempaa (murtuu helpommin) koska styreeni. Voit muuten koittaa säästää joitain euroja jos käyt paikalliselta metalli firmalta kysymässä tuota plexiä... hinta about 1/2 mitä kaupassa.

Hyvällä säkällä vielä leikkaavat oikean kokoisen palan... Tosin jos koitetaan oikein hienoa tehdä, niin tuo plexi pitäisi sahata eikä leikata, sillä leikkuri nipistää/litistää sen levyn laidan. Tuon voi kiertää leikkaamalla 2mm liian isoksi ja hiomalla oikeaan mittaan.

Edit:
niin ja vastataan nyt siihen kysymykseenkin.. Eli jos teet ikkunan niin en usko että mitään merkittävää eroa on... jos siihen tulee taivutus niin menisin plexillä, koska siihen voi tehdä (ilman lämmitystä) 90° kantin ilman että se murtuu taivutuksesta.
 
Viimeksi muokattu:
2015 kesällä ostetusta Salomonin kuoritakista (á 150€) meni vetoketju rikki (ei sulkeudu enää lainkaan), tehden siitä käyttökelvottoman. Onkohan näin kuluttajana mitään toivoa saada myyjältä tai valmistajalta jotain korvausta vajaan kahden vuoden ikäisestä vaatteesta? Kyseessä kuitenkin kohtuullisen tyyris tuote, joten kyllähän tuo hajoaminen jonkin verran kyrpii.

Ajattelin kaikesta huolimatta lähettää takin reklamaatiopalautuksena XXL:lle, mutta olisi ihan kiva kuulla näkemyksiä tai jopa kokemuksia vastaavasta.
 
@kaarlos
Heikoilla olet.
Alle 20e maksaa vetoketjun vaihtaminen.
Toki oikeanlaisen vetoketjun löytäminen voi olla hankalaa.
Itse vaihdattanut pariin takkiin vetoketjun. Aikalailla kulutuskamaahan noi on.
 
Taitaa olla noissa takeissa tuo vetoketju sama kuin kännyköissä akut, muille tulee "takuuta" paitsi akulle. Se vetoketju kun on kulutusosa jota rampataan ja sen voi itsekin hajoittaa väärin nykimällä. Kalliimpiin takkeihin kannattaa ostaa vaan uusi ketju, ei maksa kovinkaan paljoa ja esim. ammattikoululla käyttää jollain ompeluttamassa jos ei itse osaa.
 
Näinpä vähän itsekin arvelin. Kyseessä on keinokuituisen gore-tex takin vedenpitävä vetoketju, joten epäilisin että tuo korjaaminen / korvaaminen ei ole ihan triviaalein toimenpide. Pitänee selvitellä onko jotain paikallisia toimijoita jotka tuollaisia osaavat hoitaa.
 
Sen vaihtaminen onnituu ompelijalta ihan yhtä helposti kuin minkä tahansa muun vetoketjun, mutta oikean värisen vetoketjun löytäminen voi olla hankalaa.
 
2015 kesällä ostetusta Salomonin kuoritakista (á 150€) meni vetoketju rikki (ei sulkeudu enää lainkaan), tehden siitä käyttökelvottoman. Onkohan näin kuluttajana mitään toivoa saada myyjältä tai valmistajalta jotain korvausta vajaan kahden vuoden ikäisestä vaatteesta? Kyseessä kuitenkin kohtuullisen tyyris tuote, joten kyllähän tuo hajoaminen jonkin verran kyrpii.

Ajattelin kaikesta huolimatta lähettää takin reklamaatiopalautuksena XXL:lle, mutta olisi ihan kiva kuulla näkemyksiä tai jopa kokemuksia vastaavasta.

Kauan sitten lasten talvitakkiin(tuskin oli kallis) sai Cittarista vetoketjun ompelun ilmaiseksi. Vetoketju piti maksaa itse ja löytyi suoraan sieltä. Metallinen vetoketju muovisen tilalle.

Hajosi itseltä yli 100 euron mokkanahkatakista vetoketju ja on vieläkin rikki. Pitäisi hommata vetoketjun vaihtolukko siihen, kun ei siinä vetoketjussa mielestäni ole mitään vikaa --> Ompelukonekeskus Koivu :: ZLIDEON VETOKETJUN VAIHTOLUKOT Tuo ZLIDEON ei tartte ompelukonetta ollenkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Pitäisi hommata vetoketjun vaihtolukko siihen, kun ei siinä vetoketjussa mielestäni ole mitään vikaa --> Ompelukonekeskus Koivu :: ZLIDEON VETOKETJUN VAIHTOLUKOT Tuo ZLIDEON ei tartte ompelukonetta ollenkaan.

Onpa hintava :wtf:

Käyttöikää saa monesti jatkettua aika helposti pihdeillä/tongeilla kun vääntelee sitä vedintä vähän tiukemmalle. Tosin väsyy se taas jossain kohtaa uusiksi ja kun kiristää niin väsyy taas nopeampaa, mutta tekohengityksenä :) Jotkut laadukkaat on tosin menneet yli vuodenkin tuolla "korjauksella".
 
Se lukko oli aivan kulunut, että ei pihdit auttanut. Sellainen tuntuma, että lukko oli tehty heikommasta materiaalista, kun kulumajälki oli niin selvästi nähtävissä.
Just sen takia ei ole tullut hommattua, kun aika hintava. Nuo erikoislukot vaan poistui tuossa yhdessä vaiheessa isommista liikkeistä kuten esim. Clas Ohlsonilta puolet halvemmalla..
 
Tele Finlandista muuttui sitten Telia ja kusetusrattaat polkaistiin heti käyntiin.
1) Liittymäni tyyppi on muutettu ilman että minulta olisi kysytty mitään. kuukausimaksu nousi 14,95 -> 19,95 euroon paketin pysyessä muuten samana.
2) Liittymätyypin muutoksesta veloitettu 5 euron kertamaksu (en pyytänyt edelleenkään muuttamaan liittymääni)
3) Lähettivät laskun paperisena aiemman nettilaskun sijaan (mitään kysymättä) ja tästä kehdataan vielä nyhtää 2,90 euron laskutuslisä
4) Lasku tuli tämän päivän postissa, eräpäivä oli eilen. Well fucking Done!

Kysymys kuuluu, voinko reklamoida kaikista edellä mainituista kohdista ja haistattaa pitkät Telian kusetuskoneistolle?
 
Kun katselee Ylen aamu-TV:tä, niin välillä näyttävät todella laadukasta kuvaa Helsingin keskustasta. Olen kysynyt Yleltä, pääseekö ko. kameroita itse katsomaan jostain, ja vastauksena tuli tieto ettei.

Tuli sitten etsittyä että löytyisikö jonkun muun tarjoamana laadukasta webkameraa Helsingin keskustasta, vaan eipä löydy edes heikkolaatuista kuvaa. Vai enkö vaan löydä? Tiedätkö sinä kertoa linkkiä verkkokameraan jolla voisi tihrustaa kuvaa Helsingin keskustasta?
 
Onko tämä helsingistä? Näin mualta olevana ei voi olla varma :D
Weather in Helsinki from the webcam on the Klaus K Hotel
Kyllähän tämä. Ja nimenomaan etsin livekameroita Helsingin keskustasta, johon tämäkin sijoittunee, kiitos tästä. Lisää otetaan kiitollisuudella vastaan.

Ylen mainiot kamerat ovat ilmeisesti Sanomatalon tai/ja Sokoksen katolta eri suuntiin.

Muualta Helsingistä löytyy jotain kameroita tästä listauksesta (ei yhtäkään keskustasta).
Juu, kyllä tuo märkä ja harmaa kuuluu Helsinkiin
Niin totta :rofl:
 
Facebook haluaa dokumentteja. pitäisikö lähettää vai antaa heidän poistaa vaan tili[emoji2]
 
Eillei tilisi ole tuikitärkeä, älä lähetä mitään. Face saa muhkeat voitot myymällä sinun tietosi, sinä et saa penniäkään.
Mistään tärkeästä ei totisesti ole kyse.

Outoa tässä on se että Facebookin kaltainen taho vaatii asiakirjoja joissa ilmenee että kyseessä olen minä. Jos olet siellä vaikka lempinimelläsi, esim Kristian=Krisse tms niin se ei kelpaa koska Krisse ei ilmene virallisissa asiakirjoissa. Siellä ei siis kelpaa mikään pseudo. Luultavasti tähän itse olen joutunut kun tarpeeksi moni ilmiantaa syystä tai toisesta profiilini koska siinä ei ole sukunimeäni. Sitä en ole alunperinkään tahtonut sinne antaa.
 
Hauska tämä FaceApp naamavääntely softa, meikäläisestäkin sai hymyilevän kuvan aikaiseksi:rofl:. Kysymykseni koskee siis Android-versiota.

Onko jollain tietoa, miksi FaceApp antaa käyttää paikallisia kuvia kännykässä mutta tabletissa ei? Kokeiltu kahdella eri tabletilla, eikä mitään toivoa avata paikallisia kuvia Google Kuvat -ohjelmasta, kun se taas kännykästä onnistuu.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
261 628
Viestejä
4 537 328
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
KeisariLoL

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom