Kysy LVI:stä

Liittynyt
22.01.2018
Viestejä
3
Onko kukaan tehnyt sprinkleriasentajan hommia. Olisi haastattelu kyseisiin hommiin ja niitä en siis ole aikaidemmin tehnyt. Lvi-hommia kylläkin jonkin verran. Onko millaista hommaa ja mitähän niistä noin suurinpiirtein maksetaan aloittelijalle, jolla LVI-asentajan koulutus.
 
Liittynyt
29.04.2017
Viestejä
301

Jonkinverran tehnyt putkihommien sivussa. Melko simppeliä touhua tavallaan, kun sisäistää tietyt säännöt. Toisaalta omaan makuun melko tylsääkin.
Isommissa firmoissa putket tulee työmaalle esivalmisteina, eli kannakointia ja vääntämistä vaan paikoilleen. Palkasta hankala sanoa, kun vaihtelee
melkoisesti tuntitöistä urakoihin, TES:stä nyt näkee ne minimit.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Otetaas alusta. Elieli, osaisiko joku selittää alla olevan kuvan? Kyseessä muutaman talon lähteestä vedet ottama pumppaamo, jonka tunteva henkilö otti ja menehtyi juuri ennen kuin muutin itse alueelle. Nyt pitäisi alkaa raapimaan kasaan tarvittavia tietoja pumppuhuoneen operoimiseen. Kaiken muun olen mielestäni ymmärtänyt tutkimalla vanhoja puutteellisia ohjeita, huoltokirjoja ja laitteiden valmistajien ohjeita, mutta am. setuppi vähän hämmentää.

Elieli tässä käsittääkseny nyt on alla iso painevesisäiliö ja sen päällä kalvopaisuntasäiliö. No ihan jo tässä vaiheessa, miksi näin, eikös yleensä käytetä isossa painevesisäiliössä ilmajousta tai sitten käytetään pientä pelkästään kalvopaisuntasäiliötä?

Seuraava tuntematon aihe on tämän paketin ylläpito. Huoltokirjan mukaan tuonne on välillä "lisätty ilmaa" ja välillä "ilmattu". Sitten on puutteelliset ohjeet, joiden mukaan toimittaessa käytännössä lasketaan säiliöt tyhjiksi vedestä avaamalla pohjaventtiili sekä ilmaventtiili, venttiilit kiinni pumppu takaisin päälle. Olenko väärässä, mutta eikös tämä ole nyt tällaiselle combolle väärä tapa toimia? Eikö noin tehdä, kun halutaan pelkkään painesäiliöön tehdä se ilmajousi ja nythän tässä käy niin, että kalvopaisuntasäiliöön ei tosiasiallisesti mene vettä lainkaan, ihan puhtaasti ilmaahan siellä pyörii kalvon molemmin puolin?

Omalla järjenjuoksulla ajateltaessa tätä comboa pitäisi huoltaa niin, että lasketaan säiliöt tyhjäksi vedestä, säädetään kalvopaisuntasäiliön ilmanpaine oikeaksi ja tämän jälkeen pumppu päälle niin, että ilmaventtiili on auki ja venttiili kiinni, sitten kun sieltä tulee vettä? Tällöin pitäisi olla kaikki säiliöt täynnä vettä ja kalvo hoitaa sitten paineet. Mutta tämä on vain minun pään sisäistä kuviota, miten tämän pitäisi OIKEASTI mennä, tietääkö kukaan?

mini.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 162
@jarp Tuossa isossa painesäiliössä ei ainakaan mitään kalvoa ole. Samanlaista joskus operoinut ja päällä olevan liittimen kun avaa, niin vettä sieltä lopulta tulee.

Minusta pitäisi toimia juuri kuin sanoit, eli kalvopaisuntasäliön paine sopivaksi, painesäiliö täyteen vettä ja kalvopaisuntasäliön ilmaruuvista ilmat pois.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Tyhmänä maallikkona tekee mieli kysyä, mikä funktio alemmalla säiliöllä ylipäänsä on, jos järjestelmä toimii kuvaillulla tavalla. Joko tuossa ei ole mitään järkeä tai sitten olen ymmärtänyt kalvopaisuntasäiliön tarkoituksen ihan väärin.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 162
Se minuakin ihmetyttää. Ison painesäiliön paine tulee minusta veden painosta, kun säliö ilmataan ja vettä säiliössä on se 300litraa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Tämä setuppi ilmeisestikin on myös rakennettu ihan itse. En tiedä miten paljon LVI alan kokemusta rakentajilla oli, mutta ei ole poissuljettua, että tuossa setupissa ei ole mitään järkea. Mitään piirustuksia ei ole, mistään.

Kaikki muu kyllä on ihan järkevästi rakennettu kahdennettuine pumppuineen ja alkalointijärjestelmineen. Ehkä tuossa joku ajatus on, kun vaan ymmärtäisi mikä.
 
Liittynyt
04.01.2019
Viestejä
18
Meillä on talossa kaukolämmössä kylpyhuonessa vesikiertoinen lattialämmitys ja tässä Uponorin sekoitusryhmä. Sekoitusryhmän pumpusta kuuluu hyrinää joka kuuluu kylpyhuoneessa selkeästi koteloinnista huolimatta. Ilmaus ei auta. Keittiössä on myös lattialämmitys, mutta tässä on vapaa kierto termostaatin kanssa ilman pumppua. Onko tuo pumpun hyrinä normaalia, kuinka hiljainen sen pitäisi olla? Lisääkö sekoitusryhmä lämmitystehoa merkittävästi? Kiitos vastauksista!
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 520
@jarp Tuossa isossa painesäiliössä ei ainakaan mitään kalvoa ole. Samanlaista joskus operoinut ja päällä olevan liittimen kun avaa, niin vettä sieltä lopulta tulee.

Minusta pitäisi toimia juuri kuin sanoit, eli kalvopaisuntasäliön paine sopivaksi, painesäiliö täyteen vettä ja kalvopaisuntasäliön ilmaruuvista ilmat pois.
Ei tos setupis kyl oo omaan silmään mitään järkee, tai ainakaan varauskykyä jos alempi pönttö on täynnä vettä. Kattokaahan nyt vaikka Painesäiliöt ... ettei tos nyt olis paisari varoventtiilin lähdössä turhaan, vai onko joku ajatellu sen lisäilmatilavuudeksi?
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Onko asuinkiinteistöissä tavallista, että lämmityspuolella käytetään NC-tyyppisiä moottoriventtiileitä? Tuossa vaan kun oman kämpän jakotukkia katselin, niin näkyi olevan NC-malliset toimilaitteet. Liikepuolellahan nuo on usein (vai pääsääntöisesti) NO-tyyppisiä?
 
E_Mustakari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
692
Lvi-töistä on kokemusta muutaman pesukoneen kytkemisen verran. Eihän tuossa kalvopaisuntasäilliössä näin laajan kokemuksen ammattilaiselle näytä olevan järkeä, ellei sen ole tarkoitus vain lisätä ilmatilaa. Johan sen maalaisjärki sanoo, ettei tuollaisen pienen säiliön kalvon liikepoikkeama kovin monta litraa vettä työnnä ulos.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Joo, näin minäkin olen rätnännyt, ei järkeä. Tuo pieni kalvopaisuntasäiliö ei varmaan riitä 7 omakotitalon tarpeisiin niin varmaankin tuo löytämäni epämääräinen ohje on ihan oiva. Eli pumppu kiinni, pohjaventtiili auki, säiliöt tyhjäksi vedestä, venttiili kiinni ja pumppu päälle, jolloin isompaan säiliöön jää yläosaan ilmaa, koska veden ulostulo on keskellä ja ilma puristuessaan kasaan taas toimii jousena. Ylempi säiliö on vaan joku raneviritys.

No ehkä toi paisuntasäiliö osaltaan vähän lisää kapasiteettia, jos siellä on oikeat esipaineet, mitä epäilen ettei ole. Todnäk. paskana koko kalvo, on 20v vanha eikä missään ole merkintää, että olisi huollettu koskaan. Mutta eikö tuohon olisi kannattanut laittaa sit vain isompi painesäiliö jos kapasiteettia on haluttu...

Edit. mikäänhän ei kyllä ees takaa, että tuolla pikkusäiliössä on kalvo. Ehkä laitteen asentanut henkilö on vain ruuvannut vanhan säiliön, josta kalvo on poistettu, siihen päälle ihan vain tosiaan ilmatilaa lisäämään kun on ollut turhan pieni painesäiliö hankittu...

Edit2: Onkohan tuossa järjestelmässä sitten edes varoventtiiliä vai onko tuo ylempi säiliö sen tilalla...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Meillä on talossa kaukolämmössä kylpyhuonessa vesikiertoinen lattialämmitys ja tässä Uponorin sekoitusryhmä. Sekoitusryhmän pumpusta kuuluu hyrinää joka kuuluu kylpyhuoneessa selkeästi koteloinnista huolimatta. Ilmaus ei auta. Keittiössä on myös lattialämmitys, mutta tässä on vapaa kierto termostaatin kanssa ilman pumppua. Onko tuo pumpun hyrinä normaalia, kuinka hiljainen sen pitäisi olla? Lisääkö sekoitusryhmä lämmitystehoa merkittävästi? Kiitos vastauksista!
Ei noista kovin kummosta ääntä normaalisti lähde, tasaisesti joskus lievästi hyrisee joskus ei kuule mitään. Äänis saattaa tietenkin johtua jotain kautta mikä vahvistaa sitä.
Miksi kylppärissä on sekoitusryhmä kun keittiössä ei ole (ei ole vapaa kierto jos siinä on termostaatti ohjaus)?

Onko asuinkiinteistöissä tavallista, että lämmityspuolella käytetään NC-tyyppisiä moottoriventtiileitä? Tuossa vaan kun oman kämpän jakotukkia katselin, niin näkyi olevan NC-malliset toimilaitteet. Liikepuolellahan nuo on usein (vai pääsääntöisesti) NO-tyyppisiä?
Riippuu ihan valmistajasta (lattialämmitysjärjestelmän) onko NC vai NO toimilaite. Taitaa NC olla suositumpi. Uponor/Nereus/Heatco taitaa olla NC, ainankin LK:lla NO.

Tuohon kalvopaisuntajuttuun. On taidettu vaan iskeä se sinne päälle muuttamatta muuta systeemiä. Kovin paljoa ei näitten kanssa ole tullut oltua tekemisissä mutta pitäisi riittää pelkästään tuo kalvopaisunta ilman tuota säiliötä, tuommoisia isompia säiliöitä oli ennen kalvopaisuntoja. Noihinhan saa myös vaihdettua sen kalvon. Noillahan vaan yritetään saada painevaihtelu verkostoon pienemmäksi/loivemmaksi kun hanaa avataan ja pumpu menee päälle ja pois.
 
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
3
Apuja kaivataan. Kyseinen käyttövesi patteri ei tahdo lämmetä kunnolla, niin että kylppärissä on nipinapin 17-18 astetta lämpöä.
Kaksi kertaa on taloyhtiön huoltoukko käynyt kattomassa.
Ekalla kerralla teki jotain kun sai patterin vuodon korjattua ja edes vähän lämpöä siihen kun ilmeisesti edellinen asukki oli säädelly jotain ja vehje oli täysin kylmä.

Toisella kerralla tuli katsomaan kun ilmoitin että ei lämpene kunnolla ja huussissa meinaa tulla vilu. Kävi "tarkistamassa ja ilmaamassa" patterin.
Ei lämpene vielläkään. Taloyhtiössä tuntuu olevan vähän "hälläväliä" huoltoukot kun ei oikein mitään tapahdu valituksista huolimatta.
Molemmilla kerroilla huolto heppu käynyt kun ketään ei ole ollut kotona.
Tota "esisäätöä" on nyt väännetty isommalle mut ei tunnu vaikuttavan millään tavalla.
Mitenkä tuo paluuventtiili pelaa? Jos sieltä kuristaa? Paljonko sitä kehtaa kuusiokololla korkin alta kääntää auki ennenku alkaa ampumaan vettä lattialle?
Jännää tästä tekee viel se että tuloputki on tuo joka menee paluuventtiilille ja on kuuma, ja poisto menee tuon säädettävän kautta, eikö pitäisi olla toisin päin vai onko sillä väliä?
Patteri lämpenee tuon paluu venttiilin jälkeen ensimmäiseen mutkaan asti jotenkin ja sit on hädintuskin kädenlämpöinen.
(Tuon suojan takana siis putki tekee muutaman mutkan/siksakin, en tiiä mikskä patteria oikeasti kutsutaan).
Tuon säädettävän venttiilin tappia painelin ja liikkuu ihan hyvin.

20181107_113502.jpg
20181123_175944.jpg 20190121_212628.jpg
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Minulla oli joskus vastaava mut huoltoukko totes et hän ei tiedä mikä on vikana kun ilmaus ei auttanut ja kutsui putkimiehen. Putkimies ilmasi vähän reilummin availemalla putkien liitoksia ja selitti, että joskus ei ilmausruuvista saa ilmattua.

Anyways, kyllähän toi pitää nyt taloyhtiön kautta hoitaa ettei tuu sanomista....
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 609
Voisiko joku kertoa miten putkitarvikkeiden hinnat menee?
Kysyin tarjousta noin 5 miljoonan liikevaihdolla olevasta putkiliikkeestä, osien hinta noin 5000€. Komeita alennusprosentteja näkyi tarjouksessa.
Laitoin tuon tarjouksen (ilman hintoja) appiukolleni joka pyörittää yhden miehen firmaa 100-200ke liikevaihdolla, ja hän lähetti minulle nollakatetarjouksen.
Joissain artikkeleissa appeni oli korkeintaan 5% kalliimpi mutta taas jossain 20% halvempi - nollakatteella (samat tuotteet). Appiukon tarjous oli hieman yli tonnnin halvempi, mutta jotku osat oli hieman erilaisia = huomattavasti edullisempia samoilla spekseillä. Jos vertaa vain samoja artikkeleita, appiukon tarjous oli noin 10% halvempi.

Sitten taas yksi kaveri veti 2,5 km vesiputkea, osti sen virosta. Putki jäi 400m vajaaksi ja kävi hakemassa loppupätkän Ahlselilta - 40% alennuksella. Tuo 400m Ahlselilta maksoi saman mitä 2,5km virosta.
 
Liittynyt
21.01.2018
Viestejä
500
Apuja kaivataan. Kyseinen käyttövesi patteri ei tahdo lämmetä kunnolla, niin että kylppärissä on nipinapin 17-18 astetta lämpöä.
Kaksi kertaa on taloyhtiön huoltoukko käynyt kattomassa.
Ekalla kerralla teki jotain kun sai patterin vuodon korjattua ja edes vähän lämpöä siihen kun ilmeisesti edellinen asukki oli säädelly jotain ja vehje oli täysin kylmä.

Toisella kerralla tuli katsomaan kun ilmoitin että ei lämpene kunnolla ja huussissa meinaa tulla vilu. Kävi "tarkistamassa ja ilmaamassa" patterin.
Ei lämpene vielläkään. Taloyhtiössä tuntuu olevan vähän "hälläväliä" huoltoukot kun ei oikein mitään tapahdu valituksista huolimatta.
Molemmilla kerroilla huolto heppu käynyt kun ketään ei ole ollut kotona.
Tota "esisäätöä" on nyt väännetty isommalle mut ei tunnu vaikuttavan millään tavalla.
Mitenkä tuo paluuventtiili pelaa? Jos sieltä kuristaa? Paljonko sitä kehtaa kuusiokololla korkin alta kääntää auki ennenku alkaa ampumaan vettä lattialle?
Jännää tästä tekee viel se että tuloputki on tuo joka menee paluuventtiilille ja on kuuma, ja poisto menee tuon säädettävän kautta, eikö pitäisi olla toisin päin vai onko sillä väliä?
Patteri lämpenee tuon paluu venttiilin jälkeen ensimmäiseen mutkaan asti jotenkin ja sit on hädintuskin kädenlämpöinen.
(Tuon suojan takana siis putki tekee muutaman mutkan/siksakin, en tiiä mikskä patteria oikeasti kutsutaan).
Tuon säädettävän venttiilin tappia painelin ja liikkuu ihan hyvin.

Vahvasti suosittelen hoitamaan asian taloyhtiön eli virallista kautta.

Mutta kuten tuossa edellä jo mainittiin niin ilmaruuvista ilmaaminen ei aina toimi tai ilmaa voi olla taskussa putkistossa. Mitä itse tekisin tuossa niin meno-puolen venttiili kiinni käsipyörästä avaa paluu-puolen liitintä hieman ja kampeaa sitä jakoavaimella ylös niin aukeaa enemmän, mutta ei lähde jengoilta pois. Näyttäisi olevan märkätila niin antaa valua hetken aikaa kunnolla, jos tilassa on siis lattiakaivo. Tämän jälkeen vaihtaa suuntaa eli kiristä liitin takaisin niin ettei vuoda ja avaa paluu-puolen sulkutulpan/venttiilin hattu ja kuusioavaimella sulkutulppa/venttiili kiinni. Sitten vain sama patteriventtiilistä eli avaa liitin hieman ja kampea sitä ylöspäin ja anna valua.

Patteriventtiilin neulaa voi myös painella alas ja ylös hetken aikaa, että se ei ole tukossa. Esisäädön voi myös vetää täysille.

Nykyään sulkutulpissa/venttiileissä eli tässä paluuventtiilissä pitäisi olla stopperi eli sitä liikkuvaa osaa ei pitäisi saada sieltä ulos ellei yritä oikein kunnolla. Näin ei ollut ennen vanhaa, mutta kyseisessä venttiilissä tuo pitäisi olla eli kokonaan auki ettei kurista ja hattu päälle.
 
Okei, tarvinnee siis huutaa huoltoukkoja taas paikalle.
Mutta siinä oon kuitenkin oikeassa että lämpöä on liian vähän ja tollasen käyttövesilinjaan kytketyn patterin pitäis lämmetä kunnolla jos on kaikki reilassa?
Tollanen 17-18 astetta märkätilassa on hieman liian vähän?
 
Mitoitus sisälämpötila taitaa nykyään olla se +21C sisällä eli on liian vähän yleisesti sisätiloihin toi +17-18-astetta ja pitäisi tosiaan lämmetä kunnolla, jos kaikki on kunnossa.
 
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
3
Ovea kun pitää selällään kylppäriin niin lämpö tasaantuu sinne 21-22 hujakoille niinkuin muissa huoneissa.
Ovi kiinni nii laskee tuoho 17 asteeseen.
Ei oo kerrostalo. Luhtitalon eka kerros kyseessä.
Huoltofirmalle laitettu viestiä, saa nähdä tapahtuuko mitään vai pitääkö alkaa nostaa kunnon metelii asiasta.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Apuja kaivataan. Kyseinen käyttövesi patteri ei tahdo lämmetä kunnolla, niin että kylppärissä on nipinapin 17-18 astetta lämpöä.
Kaksi kertaa on taloyhtiön huoltoukko käynyt kattomassa.
Ekalla kerralla teki jotain kun sai patterin vuodon korjattua ja edes vähän lämpöä siihen kun ilmeisesti edellinen asukki oli säädelly jotain ja vehje oli täysin kylmä.

Toisella kerralla tuli katsomaan kun ilmoitin että ei lämpene kunnolla ja huussissa meinaa tulla vilu. Kävi "tarkistamassa ja ilmaamassa" patterin.
Ei lämpene vielläkään. Taloyhtiössä tuntuu olevan vähän "hälläväliä" huoltoukot kun ei oikein mitään tapahdu valituksista huolimatta.
Molemmilla kerroilla huolto heppu käynyt kun ketään ei ole ollut kotona.
Tota "esisäätöä" on nyt väännetty isommalle mut ei tunnu vaikuttavan millään tavalla.
Mitenkä tuo paluuventtiili pelaa? Jos sieltä kuristaa? Paljonko sitä kehtaa kuusiokololla korkin alta kääntää auki ennenku alkaa ampumaan vettä lattialle?
Jännää tästä tekee viel se että tuloputki on tuo joka menee paluuventtiilille ja on kuuma, ja poisto menee tuon säädettävän kautta, eikö pitäisi olla toisin päin vai onko sillä väliä?
Patteri lämpenee tuon paluu venttiilin jälkeen ensimmäiseen mutkaan asti jotenkin ja sit on hädintuskin kädenlämpöinen.
(Tuon suojan takana siis putki tekee muutaman mutkan/siksakin, en tiiä mikskä patteria oikeasti kutsutaan).
Tuon säädettävän venttiilin tappia painelin ja liikkuu ihan hyvin.

Paluuventtiilin tulisi olla kokonaan auki. Periaatteessa tuommoissa "formathermissä" ei paljon ole väliä kuinka päin kytketään koska se paluuvesi ei saisi mennä liian viileäksi varsinkin jos oikeasti on käyttövedessä kiinni. Kuten Plebsant mainitsi ilmauksen saattaa joutua tekemään yhdistäjistä.

Voisiko joku kertoa miten putkitarvikkeiden hinnat menee?
Kysyin tarjousta noin 5 miljoonan liikevaihdolla olevasta putkiliikkeestä, osien hinta noin 5000€. Komeita alennusprosentteja näkyi tarjouksessa.
Laitoin tuon tarjouksen (ilman hintoja) appiukolleni joka pyörittää yhden miehen firmaa 100-200ke liikevaihdolla, ja hän lähetti minulle nollakatetarjouksen.
Joissain artikkeleissa appeni oli korkeintaan 5% kalliimpi mutta taas jossain 20% halvempi - nollakatteella (samat tuotteet). Appiukon tarjous oli hieman yli tonnnin halvempi, mutta jotku osat oli hieman erilaisia = huomattavasti edullisempia samoilla spekseillä. Jos vertaa vain samoja artikkeleita, appiukon tarjous oli noin 10% halvempi.

Sitten taas yksi kaveri veti 2,5 km vesiputkea, osti sen virosta. Putki jäi 400m vajaaksi ja kävi hakemassa loppupätkän Ahlselilta - 40% alennuksella. Tuo 400m Ahlselilta maksoi saman mitä 2,5km virosta.
No molemmat saattavat kumminkin käyttää luultavasti samoja tukkuja, Onninen, Ahlsell tai LVI-Dahl (tai jotain pienempää). Putkiliike iskenut "sisäänostohintaan" 10% päälle, eihän ne niitä ala nollakatteella myymään.
Se miten firmoille noi alennukset määräytyy riippuu esim. voluumista.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 609
No molemmat saattavat kumminkin käyttää luultavasti samoja tukkuja, Onninen, Ahlsell tai LVI-Dahl (tai jotain pienempää). Putkiliike iskenut "sisäänostohintaan" 10% päälle, eihän ne niitä ala nollakatteella myymään.
Se miten firmoille noi alennukset määräytyy riippuu esim. voluumista.
Kiitoksia nollapostauksestasi, mitään uutta tietoa ei tullut.
En oletakkaan, että nollakatteella myisivät, siksi olikin mielenkiintoista saada nollakatetarjous vertailun vuoksi.
Kysymys olikin, että millä perusteella noi hinnat määräytyy, koska osalla tuotteista oli 30% erotus ja osa oli täysin saman hintaisia. Puhutaan samoista osista edelleen.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Kuten sanottua, esim. voluumista. Jos liike käyttää tiettyjä artikkeleita paljon on niissä alennuksetkin parempia, taitaa joskus mennä sinne reiluun 70-80% listahinnasta. Niissä mitä ei pahemmin käytetä on alennukset huonommat. Osa alennuksista tulee ihan siitä kuinka hyvin tulee toimeen vastuumyyjän kanssa.

Ylempänä sanoit että samoissa artikkelissa oli noin 10% erotus. Noi hieman erilaiset mutta "samoilla spekseillä" ja edullisimmat saattaa johtua vaikka valmistajasta. Esim. Geberit vaan sattuu olemaan kalliimpi kuin VHS/RM vaikka osat on "ihan samanlaisia".
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
@RaZor
Nollatarjouksia ei kukaan anna, jos haluaa liiketoimintansa kannattavana pitää. Ellei ole kyse "suhdetoiminnasta".
Tarjouksen tekeminenkin maksaa ja niistä turhistakin tarjouksista on saatava rahat joltain toiselta. Ei ole olemassa mitään kiinteitä nettohintoja. Firmoille annetaan toisinaan niistäkin alennuksia ja toisille ei. Valmistuskulutkin vaihtelevat firmoittain kuten myös tuotteiden laatukin saattaa tehdä.

Jos haluat mahdollisimman halvan hinnan, joudut tekemään tarjouspyyntöjä. Tuurilla saat edullisesti ja huonolla kasan ongelmia.
 
Liittynyt
04.01.2019
Viestejä
18
Ei noista kovin kummosta ääntä normaalisti lähde, tasaisesti joskus lievästi hyrisee joskus ei kuule mitään. Äänis saattaa tietenkin johtua jotain kautta mikä vahvistaa sitä.
Miksi kylppärissä on sekoitusryhmä kun keittiössä ei ole (ei ole vapaa kierto jos siinä on termostaatti ohjaus)?
Putkimies perusteli sekoitusryhmän käytön kylppärissä myöhemmin sillä, että lattia pysyy lämpimämpänä. Eipä siitä ollut aiemmin puhetta, että pelkkä termostaatti ohjaus olisi mahdollinen. Keittiön lattiakin pysyy kuitenkin lämpöisenä. Lisäksi kylpyhuoneessa on pyyhekuivain lämpimässä käyttövedessä pitämässä huonetta lämpimänä. Pitänee kylppärissä katsoa jotain äänieristystä tuohon koteloon, ja/tai vähentää resonointia. Varmaan putkimies kutsutaan muulla asialla lähiaikoina, niin saa sitten arvioda myös tota kylppärin asiaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 609
Kuten sanottua, esim. voluumista. Jos liike käyttää tiettyjä artikkeleita paljon on niissä alennuksetkin parempia, taitaa joskus mennä sinne reiluun 70-80% listahinnasta. Niissä mitä ei pahemmin käytetä on alennukset huonommat. Osa alennuksista tulee ihan siitä kuinka hyvin tulee toimeen vastuumyyjän kanssa.

Ylempänä sanoit että samoissa artikkelissa oli noin 10% erotus. Noi hieman erilaiset mutta "samoilla spekseillä" ja edullisimmat saattaa johtua vaikka valmistajasta. Esim. Geberit vaan sattuu olemaan kalliimpi kuin VHS/RM vaikka osat on "ihan samanlaisia".
Eli tukkurit yms vetää noi hinnat ihan hatusta? Ei mitään tekemistä oikean maailman kanssa?
Esim oraksen hanoissa voi olla 20 % eroa, mutta saman valmistajan hana eri kokoisena eroa onkin toiseen suuntaan 5%. Oletettavasti oraksen hanat tulevat samalta tukkurilta, tuskin jaksavat jokaisen nippilin hintaa erikseen kysyä usealta eri tukkurilta.

Ihan LVI -numeroilla vertailin, ja hintavertailua tein vain samojen LVI -numeroiden tavaroista.

@RaZor
Nollatarjouksia ei kukaan anna, jos haluaa liiketoimintansa kannattavana pitää. Ellei ole kyse "suhdetoiminnasta".
Tarjouksen tekeminenkin maksaa ja niistä turhistakin tarjouksista on saatava rahat joltain toiselta. Ei ole olemassa mitään kiinteitä nettohintoja. Firmoille annetaan toisinaan niistäkin alennuksia ja toisille ei. Valmistuskulutkin vaihtelevat firmoittain kuten myös tuotteiden laatukin saattaa tehdä.

Jos haluat mahdollisimman halvan hinnan, joudut tekemään tarjouspyyntöjä. Tuurilla saat edullisesti ja huonolla kasan ongelmia.
No ei tietenkään, eikä tästä nyt ollut millään tavalla kyse. Eikä appiukkokaan nollakatteella myi, tietenkään. Sain vain hintatiedot sieltä.

Ja miten valmistuskulut vaikuttaa, jos molemmat kauppaa samaa hanaa eri hintaan?
Meinaatko, että saman hanan valmistaminen toiselle putkarille maksaa enemmän kuin toiselle?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Pitää muistaa että myös tukkurit saa alennuksia valmistajilta/maahantuojilta ostomäärien mukaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
209
Apuja kaivataan. Kyseinen käyttövesi patteri ei tahdo lämmetä kunnolla, niin että kylppärissä on nipinapin 17-18 astetta lämpöä.
Kaksi kertaa on taloyhtiön huoltoukko käynyt kattomassa.
Ekalla kerralla teki jotain kun sai patterin vuodon korjattua ja edes vähän lämpöä siihen kun ilmeisesti edellinen asukki oli säädelly jotain ja vehje oli täysin kylmä.

Toisella kerralla tuli katsomaan kun ilmoitin että ei lämpene kunnolla ja huussissa meinaa tulla vilu. Kävi "tarkistamassa ja ilmaamassa" patterin.
Ei lämpene vielläkään. Taloyhtiössä tuntuu olevan vähän "hälläväliä" huoltoukot kun ei oikein mitään tapahdu valituksista huolimatta.
Molemmilla kerroilla huolto heppu käynyt kun ketään ei ole ollut kotona.
Tota "esisäätöä" on nyt väännetty isommalle mut ei tunnu vaikuttavan millään tavalla.
Mitenkä tuo paluuventtiili pelaa? Jos sieltä kuristaa? Paljonko sitä kehtaa kuusiokololla korkin alta kääntää auki ennenku alkaa ampumaan vettä lattialle?
Jännää tästä tekee viel se että tuloputki on tuo joka menee paluuventtiilille ja on kuuma, ja poisto menee tuon säädettävän kautta, eikö pitäisi olla toisin päin vai onko sillä väliä?
Patteri lämpenee tuon paluu venttiilin jälkeen ensimmäiseen mutkaan asti jotenkin ja sit on hädintuskin kädenlämpöinen.
(Tuon suojan takana siis putki tekee muutaman mutkan/siksakin, en tiiä mikskä patteria oikeasti kutsutaan).
Tuon säädettävän venttiilin tappia painelin ja liikkuu ihan hyvin.
Siellä voi tosiaan olla ilmaa kauempanakin systeemissä. Itellä samanlainen patteri vessassa ja kuuma vesi tulee patteriin kuvassa oikeanpuoleisesta putkesta ja poistuu vasemmasta. Jos ilmaa on jossain kauempana ei patterin ilmaus auta. Toinen on jos patteri/asennus on kovin vanha voi ilmasruuvi olla tukossa eli mitään ei tule ei vettä ei ilmaa kun aukaisee.

Meillä oli taannoin remppoja ja vesiä katkottiin jatkuvasti ja monesti laskivat kuuman puolenkin tyhjäksi. Ei sitten ilmaantunut noi patterit ihan helpolla. Lopulta kyllä ilmat lähti ilman patterikohtaista ilmaamista. Onnea matkaan!
 
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
469
Sukitusta, putkiremonttia vai mikä ratkaisu?

Kyseessä noin 30v vanha rivitaloyhtiö, minkä yhdestä asunnosta löytynyt jonkinlainen tukos putkistojen kuvauksen ja huuhtelun yhteydessä. Vettä ei ole minnekkään (ilmeisesti) päässyt tulvimaan. Putket muovia ja muuten ilmeisesti ihan hyvässä kunnossa.

Valistakaa minua viisaammat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 682
Avataan tukos? Mitä hemmettiä sitä mitään pitää uusia? Joku kiertelevä putkikauppias ollut kuvaamassa?
 
Tämähän riippuu tukoksesta.
Paperitollo tai rasva ei aiheuta toimenpiteitä, mutta sitten on eri asia jos putkessa on fyysinen rikko.
 
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
469
Avataan tukos? Mitä hemmettiä sitä mitään pitää uusia? Joku kiertelevä putkikauppias ollut kuvaamassa?
Näin ymmärsin itsekin ajatella, mutta kun ilmoilla on väläytelty sukitusta niin en täysin ymmärtänyy sitä, että miksi sellainen pitäisi tehdä jos putkessa on tukos. Keksiikö joku tälle syytä?
 
Liittynyt
21.01.2018
Viestejä
500
Sukitusta, putkiremonttia vai mikä ratkaisu?

Kyseessä noin 30v vanha rivitaloyhtiö, minkä yhdestä asunnosta löytynyt jonkinlainen tukos putkistojen kuvauksen ja huuhtelun yhteydessä. Vettä ei ole minnekkään (ilmeisesti) päässyt tulvimaan. Putket muovia ja muuten ilmeisesti ihan hyvässä kunnossa.

Valistakaa minua viisaammat.
Jos ei ole mitään fyysisiä vaurioita huomattu kuvauksessa niin käyttöikää pitäisi olla vielä vähintään se 20-30 vuotta jäljellä.
 
Liittynyt
28.05.2017
Viestejä
114
Ja tukoksen avaamisen jälkeen voisi kuvauttaa putkiston tukoksen kohdalta, mielenrauhan vuoksi, jos putket ovat ehjät niin ei kyllä kannata uusia
 
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
469
Sain juuri asiasta lisää tietoa ja kyseessä ei ilmeisesti ollutkaan tukos vaan viemärin tiivisteen poistuminen paikaltaan. Tämä selittää myös ajatusta putken sukittamisesta. Ilmeisesti se riittää toimenpiteenä, jos kosteusvaurioita ei ole syntynyt?
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
259
Miten tiiviste vaan poistuu paikaltaan 30v käytön jälkeen?

Ja onko se poistunut paikaltaan putken sisäpuolelle että sen on kameralla voinut todentaa?

Maallikosta aika jännää
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Tjaa, mites se tuollein itekseen on päässyt poistumaan? Ettei olisi ollut jo se 30v tuollein jos se tiiviste näkyy lenkillä siellä sisällä. Minne se kosteusvaurio olisi pitänyt tapahtua?
Jos tuo on maassa niin se viemäri ei pääse elämään edestakaisin sillein että pää pääsisi melkein lähtemään muhvista pois, joten se on pakko olla asennusvirhe
Se millä korjaa riippuu ihan siitä onko halvempaa kaivaa se kohta auki vai lähteä sukittelemaan. Sitä en tiedä pystyykö edes sukittamaan pelkästään tuommoisen metrin pätkän.
 
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
469
Miten tiiviste vaan poistuu paikaltaan 30v käytön jälkeen?

Ja onko se poistunut paikaltaan putken sisäpuolelle että sen on kameralla voinut todentaa?

Maallikosta aika jännää
Samaa ihmettelen. Kameralla asia on todettu, joten oletan, että putken sisäpuolesta puhutaan. Eikö nuo tiivisteet ylleensä lähde paikoiltaan jo asennuksen yhteydessä jos on lähteäkseen? Onko tuossa voinut käydä niin, että se on alkujaan jäänyt repsotramaan, kerännyt tukoksen itseensä ja sen jälkeen tukoksen poiston yhteydessä irronnut pahemmin? Selittäisi myös sen, että tässä ollaan puhuttu tukoksesta ja irronneesta tiivisteestä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
81
iDo wc-pöntön raikastin takkuilee.

Eli mulla on tuollainen seinään integroitu iDo wc. Raikastin toimi ennen normaalisti, mutta nyt se ei päästä veden joukkoon mitään.

Olin äsken tunnin käsi olkapäätä myöden säiliön sisällä. Koitin puhdistaa sitä säiliötä, mutta ei auta.

Minkälainen toimintaperiaate sillä raikastimella on? Pitäisikö sen L-muotoisen kumiputken täyttyä vedellä ja päästää vessaa vetämällä vesi ulos? Kaadoin testiksi kastelukannulla vettä siihen putkeen ja silloin pöntön vesi värjäytyi siniseksi, niin kuin pitääkin.

Kun kerran vedän vessan, putki tyhjenee eikä värjää pöntön vettä enää sen jälkeen.
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
364
Omakotitalo jossa vesikiertoiset patterit. Yhden huoneen patteri ei lämpene ollenkaan, lattiasta tulevat putket on kyllä kuumat. Termostaatin ja patteriventiilin toiminta tarkistettu ja vaikuttaa olevan kunnossa. Patterin ilmausta kokeilin kanssa, mutta ilmausruuvista tulee heti avatessa pelkkää vettä.

Onko vinkkiä mitä tuolle vielä voisi kokeilla tehdä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 884
Samaa ihmettelen. Kameralla asia on todettu, joten oletan, että putken sisäpuolesta puhutaan. Eikö nuo tiivisteet ylleensä lähde paikoiltaan jo asennuksen yhteydessä jos on lähteäkseen? Onko tuossa voinut käydä niin, että se on alkujaan jäänyt repsotramaan, kerännyt tukoksen itseensä ja sen jälkeen tukoksen poiston yhteydessä irronnut pahemmin? Selittäisi myös sen, että tässä ollaan puhuttu tukoksesta ja irronneesta tiivisteestä.
Tiiviste yleensä irtoaa paikaltaan asennusvirheen takia tai jos viemärin tuenta/kannakointi pettää.Jos maaperusteinen niin maa on painunut huonon tiivistyksen takia tai vesi on kuljettanut maata viemärin alta pois.Kannattaa selvittää todellinen vika ennen kuin tekee mitään päätöksiä.
 
Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
615
Omakotitalo jossa vesikiertoiset patterit. Yhden huoneen patteri ei lämpene ollenkaan, lattiasta tulevat putket on kyllä kuumat. Termostaatin ja patteriventiilin toiminta tarkistettu ja vaikuttaa olevan kunnossa. Patterin ilmausta kokeilin kanssa, mutta ilmausruuvista tulee heti avatessa pelkkää vettä.

Onko vinkkiä mitä tuolle vielä voisi kokeilla tehdä?
mikä on huonelämpötila? jos lämpötila ylittää termostaatin sulkeutumislämpötilan niin silloin termostaatti pitää patterin suljettuna. Termostaatti irti ja painelee neulaaa. neulan pitäisi painua sisään ja ponnahtaa ulos jousivoimaisesti. jos ei liiku niin jumissa, varovasti vetää pihdeillä ulos, millin-pari ettei revi koko neulaa ulos. esisäätöä pyörittelee saamalla. jos venttiili toimii niin termostaatin irroittamalla patterin pitäisi lämmitä. kuva venttiilistä niin tietä minkälainen. osassa venttiileitä esisäädön säätö onnistuu käsin (esim danfoss RA) ja toisissa vaatii työkalun (esim TA trv)
 
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
424
Kuin edellä mainittu, neula jumittaa.

Aluksi voi kokeilla termostaatti auki kiinni auki kiinni, sillä voi päästä helpommalla.

Jos danfossi termari niin toisella kyljellä kuusiokolo ruuvi, se auki olikohan 3 vai 4 mm 6koloavaimella. Tulee neula näkyviin, tätä leveällä taltta meisselillä pohjaan ja lipsauttaa meisseli pois niin neula pompahtaa. Pihdeillä vetemällä saa olla varovainen, ei la-su illalla kannata vedellä jos jää käteen.

Nyt kun termari on kädessä näkyy venttiilin ympärillä sellainen kirkas holkki, tähän tussilla vaikka viiva niin että tiedät missä kohtaa se on ollut. Nyt esille siirtoleukapihdit, vedät holkin taakse ja pyörittelet 360 astetta edestakaisin. Ja nyt laitat sen holkin samaan asentoon kuin lähtiessä. Ja voit lipsutella neulaa vielä.

Jos nämä kotikonstit ei auta niin putkari paikalle niin se sitten purkaa venttiilin ja antaa kyytiä sisuskaluille. Max. 15min juttu jos ei vesiä suljeta yms.

Ja varoivaisuutta sen neulan kanssa, ettei jää käteen.
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
364
mikä on huonelämpötila? jos lämpötila ylittää termostaatin sulkeutumislämpötilan niin silloin termostaatti pitää patterin suljettuna. Termostaatti irti ja painelee neulaaa. neulan pitäisi painua sisään ja ponnahtaa ulos jousivoimaisesti. jos ei liiku niin jumissa, varovasti vetää pihdeillä ulos, millin-pari ettei revi koko neulaa ulos. esisäätöä pyörittelee saamalla. jos venttiili toimii niin termostaatin irroittamalla patterin pitäisi lämmitä. kuva venttiilistä niin tietä minkälainen. osassa venttiileitä esisäädön säätö onnistuu käsin (esim danfoss RA) ja toisissa vaatii työkalun (esim TA trv)
Juu siis nuo perus tarkastukset on jo kyllä tehty, eli termostaatti käytetty irti ja neulan liikkuvuus testattu. Ei ole mitään jumimista havaittavissa, mutta patteri ei tosiaan lämpene silloinkaan kun neula on aivan ulkona. Ja sitä ilmausta myös kokeiltu, mutta pelkkää vettä tulee ulos.

Ventiiili on samanlainen kuin tämä: https://img.aijaa.com/b/00378/14661833.jpg

Lattiasta tulee putket tuohon poistoventiiili/jako systeemiin(mikä lienee nimeltään?) Putket on kyllä kuumat, mutta tuo itse patteriventtiilille suoraan ylöspäin nouseva putki on aivan kylmä. Samanlainen systeemi siis kuin alla olevassa kuvassa.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Se on kiinni, siis tuon saa sillein että ei kierrä patterin kautta vaan virtaa suoraan läpi menosta paluuseen. Tuosta päädystä korkki auki, sisällä on muistaakseni 2 eri kookoista kuusioruuvia. Loppuja en muista mutta ohjeet löytyvät kooglella jos valmistajan saa selville.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Eli tukkurit yms vetää noi hinnat ihan hatusta? Ei mitään tekemistä oikean maailman kanssa?
Esim oraksen hanoissa voi olla 20 % eroa, mutta saman valmistajan hana eri kokoisena eroa onkin toiseen suuntaan 5%. Oletettavasti oraksen hanat tulevat samalta tukkurilta, tuskin jaksavat jokaisen nippilin hintaa erikseen kysyä usealta eri tukkurilta.

Ihan LVI -numeroilla vertailin, ja hintavertailua tein vain samojen LVI -numeroiden tavaroista.

No ei tietenkään, eikä tästä nyt ollut millään tavalla kyse. Eikä appiukkokaan nollakatteella myi, tietenkään. Sain vain hintatiedot sieltä.

Ja miten valmistuskulut vaikuttaa, jos molemmat kauppaa samaa hanaa eri hintaan?
Meinaatko, että saman hanan valmistaminen toiselle putkarille maksaa enemmän kuin toiselle?
Mietin lähinnä niitä tehtaita, mutta joo kyllähän ne putkarinkin "valmistuskulut" vaihtelevat. esim. toisella kalliimmat varastotilat, ennemmän asakkaita palvelevaa henkilökuntaa, kalliimpi kirjanpitäjä...
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 846
Tukkuhinnoilla ei ole mitään tekemistä oikean elämän kanssa. Toki putkiliikeet voi myydä joillekin taloyhtiöille ovh hinnoilla kamaa, mutta yritä myydä kahdella huntilla hanaa yksityiselle, kun rautakauppa myy 150€. Rautakaupoilla on mahdollisesti putkiliikkeitä isommat alennusprosentit ja kesko/onninen on tätä nykyä samaa ketjua. Keskimäärin mitä isompi putkiliike on ja keskittänyt ostokset yhteen tukkuliikkeeseen, paremmat alennukset se saa. Toki riippuu myös tavarasta minkälaiset alennukset sille irtoaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
171
Öljykattila vm -88 Jämä Nova. Onko kukaan tehnyt tämän ikäisiin käyttövesikierukan puhdistusta kierrättämällä aineita läpi? Kuulisin mieluusti omia kokemuksia, googlea osaan käyttää.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
642
2013 rakennettu kerrostalo. Kylppärin silikonit lienevät vaihtoiässä kun pieniä pilkkuja alkanut yhteen nurkkaan ilmestymään. Houkuttaisi tehdä vaihto itse. Onko vinkkejä silikonien vaihtoon? Varovainen saa ainkain olla, että lähe puukolla vesieristettä puhkomaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 470
Viestejä
4 163 201
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom