Kryptovaluuttojen louhintathreadi

Myöntääkö joku jo katuvansa, että myi toukokuun piikin jälkeen kortit pois :D ? Itse semisti harmittelen, että möin kalustoa vähän pois, mutta mistä tätä tietää... oli liikaa rahaa kiinni. Vieläkin pätenyt lainalaisuus, että pitäs hommata kaikki kortit töihin mitä vaan käsiinsä saa (jos rahkeet riittäis).

Hyvää rataa näyttää taas matka olevan seuraavaan aallon harjaan. Eiköhän sieltäkin lasketella kohtuu kisaseen alas hetken päästä. Mielenkiintoisia minisyklejä.
Itsehän tosiaan möin pois suurimman osan laitteista silloin toukokuun viimeisellä viikolla (lähes kaikki myymäni oli 3000-sarjalaisia), kun esim. ei-konepaketti 3070:sistä sai kiskottua suht helposti sellaisen 1020-1100 euroa mallista riippuen. Ei ole tarvinnut sitä päätöstä katua missään vaiheessa. Olin elokuun alussa selkeästi enemmän voitolla, kuin mitä olisin ollut, jos olisin jatkanut niillä louhimista surkeatuottoisen kesä-heinäkuun. Hyvää tuossa keväisessä myynnissä oli myös se, että kämppä tietysti viileni huomattavasti kesän ajaksi, eikä tarvinnut hankkia mitään sähkösyöppö-ilmastointilaitteita hyrräämään 24/7 :). Vaikka olenkin vähän fud-henkinen kryptojen suhteen, niin pakkohan tämä uusi käänne on katsoa, jottei tarvitse jossitella myöhemmin ja siksi tässä on nyt tullut jo kohta kuukauden ajan hankittua taas näytönohjaimia, osa on löytynyt niin naurettavan hyvään hintaan, että se on tehnyt keväiset myyntini entistä voitollisemmaksi. Kurssit näyttää juuri nyt kyllä paremmalta kuin osasin koskaan odottaa, mutta lähikuukaudet näyttää onko tämä kuolleen kissan pomppu vai uudet ATH:t.

Ymmärrän toki että ketuttaa, jos on mennyt myymään esim. 3070:siä kesäkuussa 700-750 eurolla, kun niistä maksetaan taas se 800 euroa - eli louhintaa tähän asti jatkaneena olisi nyt enemmän voitolla :D.
 
Hyvä jos ei harmita. Jos myyty yli tonnilla niin se tarkoittaa, että myyty joskus toukokuussa tai ehkä jopa huhtikuussa. Heti dropin jälkeen ennen toukokuun puolta väliä ostin täältä 3070€@850€ (dual oc) ja tuon jälkeen hinnat vaan laskeneet. Itse kesän ostin takuullisia ja myin takuuttomia pois pienellä voitolla, mutta olisi pitänyt jättää noikin myymättä. Kyllähän nyt nuo 3070 näyttää 900-1000€ liikkuvan tälläkin foorumilla. Torissa ehkä enempikin...

Elokuun alussa on voinut olla vielä eri tilanne kun eippi ei ollut realisoitunut, mutta kun nähtiin, että se nosti vaan tuottoja niin tällä hetkellä tilanne on taas tosiaan sellanen ettei olisi kannattanut myydä mitään kortteja kun niiden arvo noussut takaisin. Nyt olisi taas tsänssit rahastaa korteista rahat pois jos ei usko tähän hommaan. Seuraava droppi voi tulla nopeastikkin.
 
Unohdat nyt sen toukokuun viimeisen viikon aikana tulleen kurssipompun 1800 dollarista -> 2800 dollariin ja sen aiheuttaman välittömän hintojen nousun käytettyjen markkinoilla. Tuo kesti jotain noin viisi päivää ja porukalla palasi usko, että kohta mennään taas. Laitoin juuri silloin omat 3070:t myyntiin Toriin ja kaikki menivät vähintään tonnilla ja yhdestä paremman mallin kortista sain kiskottua 1100. Heti seuraavalla viikolla hintataso romahti uudestaan. Eiköhän täältä löydy joku toinenkin, joka hyödynsi juuri tuon kyseisen toukokuun lopun pikkupompun aiheuttaman kysyntä- ja hintapiikin.
 
Ihan luonnollista. Jos päivitetty bios pistää latenssit tiukemmalle, niin muistit ei silloin voi kulkea yksinkertaisesti yhtä hyvin. Ilmeisesti louhinta hyötyy pienentyneestä latenssista kuitenkin enemmän kuin taajuuden kasvusta

Itseasiassa tämä yksittäinen hynix muistinen kellottuu korkeammalle kuin ennen, jota aiemminkin piti kaavasta poiketen ylikellottaa, alikellotuksen sijaan :D
 
Onko tälle (2000 euron summalle) jotain lähdettä, en itse ainakaan ole törmännyt. Jos siis on muitakin ansiotuloja (yhteensä yli 10000€/vuosi) niin käsittääkseni vähäisestäkin louhimisesta pitää maksaa ansiotuloveroa. Stten jos louhiminen on ainut tulo niin ei tarvitse maksaa veroja itse louhimisesta jos se on vähäistä (yhteensä alle 10k€), mutta silti pitää pitää kirjaa vähintään kk-tasolla. Ja sitten kun muuttaa virtuaalivaluutan johonkin viralliseen valuuttaan niin on hyvä olla tiedossa niiden arvo louhintahetkellä että voi maksaa pääomatuloverot.
Tämä on minun käsitykseni asiasta.

Edit: kirjoitusvirheitä korjattu.
Juuri näin se menee.
 
taas olisi näyttiksen hinnalla tarjolla koko kone...
Täällä jo sydän jätti yhden lyönnin välistä kun luulin että taas tuli 899 € hamstraustalkoot.
:spenguin:

Eipä kyllä, ei jatkoon.
 
Veroasiaa. Selvittelin tätä verottajalta niin huhujen ja spekulaatioiden vastapainoksi vähän faktoja.

Tulovero vai pääomavero?

Pääomavero: Kun kryptovaluuttaa vaihdetaan lompakkopalvelussa euroiksi tai toiseksi kryptovaluutaksi, on se pääomaveron alaista toimintaa. Eli kun tuloutat kryptovaluutat omalle pankkitilillesi, TAI vaihdat niitä euroiksi (vaikka jättäisit eurot makaamaan lompakkoon siirtämättä niitä fyysiseen maailmaan), TAI ostat voitoilla toisia virtuaalivaluuttoja, niin siitä tuotosta tai tappiosta maksetaan pääomaveroa. Sitä siis maksetaan siinä vaiheessa, kun arvo on muuttunut ja saat kaupasta taloudellista hyötyä. Myös ilmoitetut tappiot säilyvät verokarhun muistissa ja ovat osaltaan pienentämässä verotaakkaa seuraavissa voitoissa.

Jos sinulla on bitcoineja staattisesti lompakossa arvoa kasvattamassa, etkä vaihda niitä mihinkään toiseen valuuttaan, niistä lankeaa maksettavaksi vero vasta sitten, kun vaihdat ne rahaksi tai toiseksi valuutaksi. Silloin katsotaan ostohetken hinta ja myyntihinta ja sen perusteella tuotto. Ja jos niitä ostaa usein vaikkapa pieniä eriä, niin jokainen kauppa käsitellään omanaan sen hetkisen kurssin perusteella. Eli excel käy kuumana. Jokainen hoksaa minkälainen hässäkkä siitä syntyy jos ostaa ja myy eri summia eri aikoina kuukautta, ja mihin kolikkokasaan ikäänkuin mikäkin kauppa kohdistuu. Nyrkkisääntönä on että aina myydään ikäänkuin niitä vanhimpia kolikoita. Jos käyt kauppaa monta kertaa kuukaudessa, voit käyttää arvon määrittämiseen myös kurssin kuukausikeskiarvoa, mutta suositus on että käytät aina samaa määritystapaa.

Tulovero: Louhintatuotto on ansiotuloa. Siitä pitää maksaa ansiotulovero samantien kun se siirtyy poolista kryptolompakkoon. Eli siis jo ennenkuin senttiäkään rahasta on fyysisesti käytettävissä, on siitä maksettava vero sen hetkisen arvon perusteella. Voi tuntua hassulta maksaa veroa jostain, minkä arvo voi pudota nollaan lompakossa maatessaan. Mutta tämän voi ajatella ihan samalla logiikalla kuin jos saisit mäkkärin kassalta palkkaa, jonka sijoitat osakkeisiin. Maksat palkasta tuloverot riippumatta siitä tuottaako osakesijoituksesi mitään, ja olet maksanut ne verot siitä huolimatta vaikka osakkeiden arvo putoaisi myöhemmin nollaan. Louhintatuotto on tuloa ihan samalla tavalla kuin muukin palkkatuloon verrattava tulo.

Mitään minimirajoja ei ole erikseen luohintatuottoa varten olemassa. Jos minimiraja on, se on ihan sama minimiraja mikä olisi mäkkärin kassalla työskennellessäkin. Esim opiskelijoilla taitaa olla isompi jne., en tiedä yksityiskohtia. Mutta jokainen euro mikä poolista lompakkoon siirtyy on veronalaista tuloa. Joillakin se jää tulorajan alle ja joillakin ei mutta ilmoitettava ne on silti, koska verottajahan sen päätöksen tekee. Jos on palkkatyössä niin todennäköisesti louhintatuotoista menee aina vero. Kokonaisuutena se vaikuttaa päätyön tuloista maksettavaan veroon, eli jos olen oikein ymmärtänyt, niin mätkyjä voi välttää maksamalla päätulosta isompaa prosenttia ja ennakoida sillä louhintatuottojen verotusta.

Veroilmoitus
Louhintatuloista kannattaa pitää kirjaa ja ilmoittaa ne veroilmoituksen yhteydessä kerran vuodessa. Jos niitä on paljon ja on vaara, että maksuun lankeavan veron osuus on niin suuri, ettei sitä ole varaa maksaa, voi verottajalta (puh. 029 497 000 ) pyytää ennakkoverolapun. Sen perusteella verottaja sitten lähettää ennakkoverolaskun. Maksetut ennakkoverot hyvitetään tietysti varsinaisessa veroilmoituksessa ilmoitettujen tulojen osana.

Suuria summia mainaavilla voi tulla oikeasti ongelmaksi se, ettei ole mistä maksaa verot. Eihän louhintatuotoista ole välttämättä vielä saanut senttiäkään oikeasti euroina käyttöönsä, jos ne on lompakossa kasvamassa tuottoa tai vaihdettu toisiin valuuttoihin. Mutta jos niitä on mainannut vuodessa vaikkapa parinkymmenen tuhannen euron edestä, niin kiva maksaa vaikka 7000€ veroja olemattomista tuloista! Normaalissa ansiotyössä olevat maksavat käytännössä veronsa omista palkkatuloistaan. Jokainen voi miettiä kuinka monta sataa tai tuhatta on varaa pistää kuukausipalkasta verojen maksuun kun mätkyjen eräpäivä koittaa, tai sitten voi maksaa ennakkoveroja jo pikkuhiljaa pitkin vuotta.

Vähennykset
Louhinnasta saa tietysti myös verovähennyksiä. Louhintaan käytettävän laitteiston hankintakulut, ymmärtääkseni myös internetkulut, ja laitteiden kuluttama sähkö ovat vähennyskelpoisia. Itsellänikin tuo noin 400W mitä kaksi konetta yhteensä näytönohjainten osalta kuluttavat on vähennyskelpoista. Eli muutama tuhatta kWh vuodessa. Samoin uusi koneeni (4500€) menee vähennyksiin, koska vuorokauden tunneissa mitattuna se on päätoimisesti louhintakäytössä. En ehdi tienaamaan niin paljon, että saisin vähennykset täysimääräisesti, koska vähentää ei tietenkään voi enempää kuin mitä on tienannut. Eli verottaja ottaa omansa, mutta siltä voi ottaa ainakin osan takaisin.

Loppukaneettina voisi todeta, että liekö louhinta kuitenkaan sellainen kultakaivos kuin äkkiseltään ajattelisi. Jos tienaa poolista satasen, menee siitä 15€ sähköön ja 25€ verottajalle. Sitten jos arvo tuplaantuu, verottajalle lähtee vielä 28 prosentin siivu voitosta. Jäljelle on kaiken jälkeen jäänyt 132€. Mutta jos arvo ei nouse, saa vain 60€/kk puhtaana käteen. Tavalliselle omaksi ilokseen yhdellä koneella louhijalle ihan kiva summa kuitenkin, jos ei laske välineiden arvonalennusta, ja tee riskilaskelmia siitä, että se parin tonnin näyttis hajoaa alle kolmessa vuodessa, mikä on aika jona se ikäänkuin tienaa hintansa takaisin. Jos käry käy, et olekaan tiennannut mitään koko aikana, ellei kurssinousut ole vauhdittaneet tuottoja.

Linkki verottajan sivulle
 
Veroasiaa. Selvittelin tätä verottajalta niin huhujen ja spekulaatioiden vastapainoksi vähän faktoja.

Tämän voisi myös tuonne oikeaankin ketjuun postata..

Tämän voisi myös tuonne oikeaankin ketjuun postata..

Enpä huomannutkaan että sellainenkin oli olemassa. Eiköhän siellä ole nuo samat asiat jo selitetty, joten oli vähän turha postaus minulta.
 
Hyvä jos ei harmita. Jos myyty yli tonnilla niin se tarkoittaa, että myyty joskus toukokuussa tai ehkä jopa huhtikuussa. Heti dropin jälkeen ennen toukokuun puolta väliä ostin täältä 3070€@850€ (dual oc) ja tuon jälkeen hinnat vaan laskeneet. Itse kesän ostin takuullisia ja myin takuuttomia pois pienellä voitolla, mutta olisi pitänyt jättää noikin myymättä. Kyllähän nyt nuo 3070 näyttää 900-1000€ liikkuvan tälläkin foorumilla. Torissa ehkä enempikin...

Torissa myyten pystyy helposti seuraamaan hintoja tekemällä hakuvahdin. Kannattaa kokeilla jos omaa tori tunnuksen, se toimii eri tavalla kuin mitä hakuvahti termistä luulisi.

Se mm. näyttää sulkeutuneita ilmoituksia ja toisaalta oletuksena se ei lähetä mitään sähköpostiviestejä. Esim. tuossa just tein uusimman jolla katsoa noita halvimpia 6600 XT:tä. Viisi kappaletta niitä on tuolla myyty ja yllättävää kyllä, nolla tarjolla. Siis noista suljetuista/myydyistä se ei näytä kuin listauksen, ei koko ilmoitusta. Useimmiten noissa nyt ei ole mitään ihmeellistä mitä ei otsikossa jo lue.

1630510797045.png

ETH on just mennyt yli 3k euron taas. Vajaalla 300 eurolla siis. Just eilen myin @2940. Ei mulla mitään sitä vastaan että se nousee, koska se vastaavasti lisää tulevia tuottoja. Mutta ihanko pakko sen on repiä tuollaisia 300 euroa parissa tunnissa nousua alle vuorokauden päästä. Musta alkaa tuntua että ne Wojak crypto meemivideot youtubessa eivät ole meemejä.
 
Viimeksi muokattu:
241131688_2628823334090250_2513965553335749998_n.jpg

Menihän se 1gh/s rikki kun sai uudet biossit kortteihin sisään. Aiemmin mainitsin netin katkeilusta täällä, sitä ei ole nyt tapahtunut kertaakaan niin olisiko sitten ollut vian korjaus työnalla. Näilläkään tuotoilla ei ole mukavaa jos louhos on offlinessa ja itse töissä.
 
Tervetuloa gigahässi kerhoon :thumbsup:
 
Kylläpäs tosiaan käy villinä Ethereumin kurssi.

ETH on just mennyt yli 3k euron taas. Vajaalla 300 eurolla siis. Just eilen myin @2940. Ei mulla mitään sitä vastaan että se nousee, koska se vastaavasti lisää tulevia tuottoja. Mutta ihanko pakko sen on repiä tuollaisia 300 euroa parissa tunnissa nousua alle vuorokauden päästä. Musta alkaa tuntua että ne Wojak crypto meemivideot youtubessa eivät ole meemejä.
Tällä hetkellä Ethereumin käyrät menee taas kyllä siihen tahtiin ylöspäin, että ei yllättäisi jos tässäkin on taas klassinen Tether -pumppi käynnissä. Niillähän tätä koko markkinaa manipuloidaan. Otan kaiken nousun toki mielelläni vastaan niin kauan kuin mahdollista on, mutta kyllähän tässä tulee olemaan kaikkien aikojen dumppi edessä silloin, kun tuo Tether lopulta paljastuu kaikkien aikojen huijaukseksi.
 
Eikös se näyttisten myynti vähän niin kuin kuulu tähän harrastukseen? :)

Nyt se varsinkin on ollut kannattavaa louhia + myydä huonot piilotot pois ja pitää parhaat itsellään (k-a 0,545MH/W).

Taas tukasta kiinni ja sitten mennään, alkuvuodesta tilatut valuvat LHR malleina ja mikäpäs se on näillä alttituotoilla ottaa vastaan :cool:

E: Olisi mahdollisuus myydä ETH, mutta 329usd siirtohinta ledgeristä ohjaa hodlaamaan :rofl:
E2: Noniin, 11usd siirto tähän hetkeen. Pannaas vielä vähän myyntiin.
 
Viimeksi muokattu:
No joo kuuluuhan se swappailu. Nyt vaan ei saa enää kaupan hyllyltä non lhr mallia, joten niiden myyminen pois ei välttämättä ollut peliteko vaikka tilalle tuli toinen. No bearista saa alella jos raaskii ostella.

On taas kyllä rapeat hinnat 950e pakettikone 3070:sta missä nyt tietenkään ole takuuta vaikka ilmoituksesta niin ymmärtääkin. https://bbs.io-tech.fi/threads/msi-3070-rtx.340555/#post-9377332

Ja mä myin kk takaperin 1050€ koko predator koneen :D. Toki sen kortti oli itsellä kuukauden tehnyt hommia ja maksoin sen 959€ niin ei silloin mitään harmittanut ja tilalle tuli 660€ 3060ti...

e: Pitäs varmaan alkaa siirtää sieltä polygon verkon kautta... Tässä mennyt kohta vuorokausi kun gwei ei tipu 40-50 haarukkaan. Toki ei nyt niin haittaa kun kurssi vetää kaakkoon, mutta äkkiä se kääntyy toiseen suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:
Gas trackerin mukaan pyörii juuri nyt siinä 70-80 gwein tuntumilla, eli ei ole kuin noin 5-6 dollaria.
 
No joo kuuluuhan se swappailu. Nyt vaan ei saa enää kaupan hyllyltä non lhr mallia, joten niiden myyminen pois ei välttämättä ollut peliteko vaikka tilalle tuli toinen. No bearista saa alella jos raaskii ostella.

On taas kyllä rapeat hinnat 950e pakettikone 3070:sta missä nyt tietenkään ole takuuta vaikka ilmoituksesta niin ymmärtääkin. https://bbs.io-tech.fi/threads/msi-3070-rtx.340555/#post-9377332

Ja mä myin kk takaperin 1050€ koko predator koneen :D. Toki sen kortti oli itsellä kuukauden tehnyt hommia ja maksoin sen 959€ niin ei silloin mitään harmittanut ja tilalle tuli 660€ 3060ti...

e: Pitäs varmaan alkaa siirtää sieltä polygon verkon kautta... Tässä mennyt kohta vuorokausi kun gwei ei tipu 40-50 haarukkaan. Toki ei nyt niin haittaa kun kurssi vetää kaakkoon, mutta äkkiä se kääntyy toiseen suuntaan.
650€ hintaan 3060ti LHR tai 750€ hintaan normi. ETH jäljellä kuukausia ja alteista saa lähes samat. Ei varmaan ihan kauheasti eroa lopputulos kumman ottaa. Uudessa LHR on takuuta 2v, non-lhr ei taida juurikaan saada uutena, ainakaan samaan hintaan.

Pitäisin molempia vaihtoehtoja hyvinä, ainakin 1 LHR setti kannattaa olla niin joutuu katselemaan alttihommat ennen kuin rysähtää :)
 
Ja tässä on vielä sellainen mielenkiintoinen juttu, että jos tässä nyt oikeasti on tulossa vielä uudet ATH:t koko scenessä esim. vuoden vaihteeseen mennessä, niin Ravencoinin hinta voi pompahtaa isollakin kädellä ja syyt tähän mm. tammikuussa tuleva halving ja se että se on yksi potentiaalisimmista seuraavista mainaajien suosimista kolikoista. Eli jos uskaltaa mainata ja holdailla Ravenia seuraavat nelisen kuukautta, niin lopputulos saattaa olla hyvinkin positiivinen. Tämä ei tietenkään ole sijoitusneuvo, vaan omaa mutuilua ja pitää muistaa että tämä nykyinen kurssinousu voi olla pelkkä kuolleen kissan pomppu ja jouluna ollaan -80% nykyisistä kursseista :)
 
Viimeksi muokattu:
Joo samaa mieltä, että yksi LHR setti voi olla ihan jees. Sen takia se 6x3060ti tulossa. Teoriassa vois jättää sen tuoton eli ravenit holdiin jos möis noi eetterit normaalisti. Tuurilla ne laivatkin seilaa ja kyllä tässä 6kk aikana on tullut huomattua, että tämä touhu on ihan 99% tuuria ja 1% spekulaatiota. Ainakin mun mielestä :D
 
Ja tässä on vielä sellainen mielenkiintoinen juttu, että jos tässä nyt oikeasti on tulossa vielä uudet ATH:t koko scenessä esim. vuoden vaihteeseen mennessä, niin Ravencoinin hinta voi pompahtaa isollakin kädellä ja syyt tähän mm. tammikuussa tuleva halving ja se että se on yksi potentiaalisimmista seuraavista mainaajien suosimista kolikoista. Eli jos uskaltaa mainata ja holdailla Ravenia seuraavat nelisen kuukautta, niin lopputulos saattaa olla hyvinkin positiivinen. Tämä ei tietenkään ole sijoitusneuvo, vaan omaa mutuilua ja pitää muistaa että tämä nykyinen kurssinousu voi olla pelkkä kuolleen kissan pomppu ja jouluna ollaan -80% nykyisistä kursseista :)
Rvn halvataan KAI vielä toisen kerran ennen kuin btc seuraava halving tulee

Siis joku hardislompsa vai mikä? Ja mihin tuo hinta käytännössä oikein perustuu?
Ledger Nano X, laski illalla 50usd. Sika hinta silti.
 
Rvn halvataan KAI vielä toisen kerran ennen kuin btc seuraava halving tulee

Ledger Nano X, laski illalla 50usd. Sika hinta silti.
Meneekö tuo RVN puolitus niinkuin osakkeissakin menee? Eli sulla oli 100kpl ja puoliintumisen jälkeen 200kpl. Vai vaatiiko jotain kommervenkkejä, kun ne kuitenkin lienee jossain lompakossa?
 
Mitenkäs, ku nyt on niin että loppukuun ois ilmanen sähkö tässä vaasan kämpässä. Olis tuo rtx2080 jonka vois jotain pistää ryskäämään vielä ku sähköjäkää ei tarvi maksaa. Mitä kannattais, ja miten?

Onko ihan nicehash pyöriin, vai miten saisin jotain muuta tän kuukauden louhittua. Olisin kiitollinen avusta, en oo pahemmin louhunut sen jälkee ku nuo mun bfl 60ghs asic:it meni komeroon pölyttyyn.
 
Eikös puolitus ole, että tuotot puolittuu?

Esim. Bitcoin halving:
halving event is when the reward for mining bitcoin transactions is cut in half.
 
Mitenkäs, ku nyt on niin että loppukuun ois ilmanen sähkö tässä vaasan kämpässä. Olis tuo rtx2080 jonka vois jotain pistää ryskäämään vielä ku sähköjäkää ei tarvi maksaa. Mitä kannattais, ja miten?

Onko ihan nicehash pyöriin, vai miten saisin jotain muuta tän kuukauden louhittua. Olisin kiitollinen avusta, en oo pahemmin louhunut sen jälkee ku nuo mun bfl 60ghs asic:it meni komeroon pölyttyyn.
 
Kappas, kiitoksia, ja anteeksi typeryyteni.
 
Oletteko tämmöseen törmänneet, että miner-softa ilmoittaa hashraten selvästi alakanttiin vrt. toteutunut? Mulla on 2 periaatteessa vastaavaa RX580-korttia (Sapphiren Pulse ja Nitro) yhdellä mainauskoneella ja toiselle ilmoitetaan poolin antamaksi lukemaksi 27,6 MH/s ja toiselle 33 MH/s (Team Red Miner). Hyväksytyt sharet menee suurin piirtein tasatahtiin.

Erikoiseksi tilanne menee siinäkin suhteessa, että toisessa kortissa on kepitetty muistit 2200 MHz ja toisessa 2050 MHz (jossa hashrate minerin mukaan siis alempi). Silti tämä matalamman muistikellon kortti tahtoo tehdä silloin tällöin viallista sharea (jo siis softan hylkäämää eli hw). Jotenkin on sellainen olo, että olisko tuo kortti modattu ja jostain syystä miner-softa tulkitsee sitä väärin? Eikö niissä modatuissa korteissa muistikellojen kesto joskus heikkene, kun ajoituksia tms. on aseteltu siten, että on ärhäkkäämpi kortti.

Ihmettelin alkuun, kun ei tuo softan ilmoittama hashrate tahdo millään nousta vaikka kuinka tekee virityksiä ja aika samoilla pohjilla lähdinkin molemmilla korteilla. Mutta sitten rupesin katsomaan, että accepted sharet menee kuitenkin melkein tasatahtiin ja toinen tekee lisäksi ylimäärin hw:tä.

EDIT: Tähdennän vielä, että molemmissa korteissa Hynixin muistikin vielä.
 
Viimeksi muokattu:
Näyttökuva 2021-09-02 205756.png

Kokopäivän kahdella koneella heittänyt tätä samaa viestiä mutta eri minereissä nyt phoenix minerilla ja toisella koneella trexminerillä "ethermine connection was closed due to an error." Osaako kukaan neuvoa mitä on tehtävissä?
 
Itsellä teki täysin vastaavaa kun oli Wlan yhteyden kautta, piuha kiinni koneeseen ja loppui tuo ongelma. Ilmeni vain yhden 1660s kanssa, sen kun otti pois tai laittoi toisen kortin koneeseen toimi ongelmitta. Oma teoria oli että tulee kortista jotain häiriötä wlaniin vaikka en tiedä onko se edes mahdollista, kuitenkin muita laitteita ja viereinenkin kone oli kokoajan wlanissa ilman ongelmia.

Edit. Ja ongelma oli ainoastaan kun oli mainaus päällä, ilman mainausta ei wlani katkennut missään vaiheessa.
 
Itellä tänään kaks vai kolme kertaa näyttö jäätynyt.. ennen kyl toimi puol vuotta ilman ongelmia.
 
Jaa enpä ole huomannut että ethermine.org on muuttanut maksutapojaan. Mitenhän nuo eth sais tuolta mahdollisimman pienillä kuluilla siirrettyä. Käytössä on MEW Wallet johon on aikaisemmin maksut mennyt. Kannattaako tehä uusi lompakko johonki vai miten nuo kannattaa kierrättää?
 
Onko kukaan saanut binacen korttia laitettua mobilepayhin? Kokeilin muttei huoli?

edit : kokemuksia missä kaikkialla tuo kortti toimii? Jos siirtelisi rahoja tuonne ja kokeilisi kerryttää ostobonareita.
 
Viimeksi muokattu:
Ei taida onnistua. crypto.comin korttikaan ei mene.

Mulla on crypto.com kortti mobilepayssä, mutta ei sillä voi maksaa kuin yrityksille. Mikä onkin ihan ymmärrettävää. Muutenhan sitä siirtelisi edes takaisin rahoja ja kuittaisi cashbäkkejä niistä. Mistä tulikin mieleen kerran postiennakko toimii niin jospas lähettäisi itsekkeen pullapaketin postiennakolla @ 10 000€ ja kuittaisi siitä 200€ :D
 
  • Tykkää
Reactions: dmn
Onko kukaan saanut binacen korttia laitettua mobilepayhin? Kokeilin muttei huoli?

edit : kokemuksia missä kaikkialla tuo kortti toimii? Jos siirtelisi rahoja tuonne ja kokeilisi kerryttää ostobonareita.

Jostain syystä tankkaus ei kortilla ole onnistunut, muuten kyllä mennyt täydestä.
 
Kortin voi lisätä esim. Googlepayhin tai applepayhin ja voi puhelimella maksaa kaupassa, netissä jne.

Jostain syystä tankkaus ei kortilla ole onnistunut, muuten kyllä mennyt täydestä.

Jos ymmärsin oikein kortilta ei voi tehä katevarausta ja siksi tankilla ei onnistu.
 
Jostain syystä tankkaus ei kortilla ole onnistunut, muuten kyllä mennyt täydestä.

Crypto.com kortilla tankkaus onnistui ainakin itselläni ABCn asemalla. Tosin ei siitä tullut cashbackia ja summa joka veloitettiin kortilta oli suurempi mitä tankkasin. Palautui automaattisesti takaisin kyllä seuraavana päivänä, ilmeisesti liittyy tuohon katevaraukseen.
 
Mulla tulee cashbackit kun maksaa ABC mobiililla johon tuo cryptocomin kortti on lisätty. Tosin laitoin et tankkaan 60€:lla, tankkiin meni vaan 50€ edestä tavaraa, mutta cashback maksettin 60€:stä 3%. Saa nähdä perivätkö jossain vaiheessa erotusta takasin. Cashback tulee yleensä jokusen tunnin myöhässä kun tuo tankkauksen summa varmennetaan. CryptoComin kortti ottaa aina tankilla 75€ katevarauksen ja erotus palautuu kortille seuraavaan aamuun mennessä.
 
Kyl ne noi kortille palautukset ainakin isommissa summissa ottaa cashbackista takaisin. Tilasin powerilta kesällä 6x899e koneet ja palauttivat 5:stä rahat niin cro:t hävis parin päivän päästä. En tiedä miten olis mennyt jos olisin kotiuttanut ne heti, mutta arvelin tollasta niin en siirtänyt fiatiksi. e: Ja itseasissa ottaa pienemmistäkin kun pienen card cashback reversal on mulla 0,17 CRO XD eli jotain senttejä.

Toi olis ihan jees tieto, että abc:llä onnistuu kuitenkin cahsback tankkaus.

Pian on taas eetteri ath lukemissa. Ennustan, että ennen puoliväliä kuluvaa kuuta käy näin:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Pian on taas eetteri ath lukemissa. Ennustan, että ennen puoliväliä kuluvaa kuuta käy näin:
Nousee kyllä kurssit tosiaan taas sellaisella vauhdilla, että korjausliike on pelkästään enää ajan kysymys.

Ja nyt on taas siirtomaksut sillä tasolla, että yksi siirto maksaa jo about 200 qwei eli noin 18 dollaria... pooliin kertynyt jo ihan mukava summa, muttei kehtaa kyllä näillä kuluilla pistää vielä siirtoa tulemaan, joten eiköhän ne kurssit kuitenkin tipahda yllättäen sen -50%, kun tässä odottelee niitä vähän inhimillisempiä siirtomaksuja... :DIlmeisesti olisi sittenkin pitänyt eilen pistää tulemaan, kun aamupäivästä olisi saanut varmuudella 65 qweillä läpi.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän tuo average gas price taulukko on aika karua luettavaa. Kunhan tämä kotiutussetti on louhittu pitänee vaihtaa taas välillä Polygonin puolelle kotiutukset, kun onnnistuu nyt sieltä siirtää suoraan CryptoComiin.

Kyllähän tässä saattaa vielä tovi bullrunia edessä jos Bitcoini nyt ylittää tuon 51k $ vakuuttavasti voi olla uutta ATH:ta odotettavissa reilun kuukauden sisään. Samallahan sit nousee melkein kaikki muutkin kryptot.
 
Ja nyt on taas siirtomaksut sillä tasolla, että yksi siirto maksaa jo about 200 qwei eli noin 18 dollaria... pooliin kertynyt jo ihan mukava summa, muttei kehtaa kyllä näillä kuluilla pistää vielä siirtoa tulemaan, joten eiköhän ne kurssit kuitenkin tipahda yllättäen sen -50%, kun tässä odottelee niitä vähän inhimillisempiä siirtomaksuja... :DIlmeisesti olisi sittenkin pitänyt eilen pistää tulemaan, kun aamupäivästä olisi saanut varmuudella 65 qweillä läpi.
Ei ole tainnut noin halvalla saada enää moneen päivään? MEW:ssä katsottuna hitaasta siirrosta ehdottaa $32 ja nopeasta $68. Etherscan näyttää keskiarvoksi 422 gwei. Onko nuo halvemmat siirrot jotain mining poolien siirtoja?
 
Nyt näyttää 400, mutta aamulla oli 100.
 
Ei ole tainnut noin halvalla saada enää moneen päivään? MEW:ssä katsottuna hitaasta siirrosta ehdottaa $32 ja nopeasta $68. Etherscan näyttää keskiarvoksi 422 gwei. Onko nuo halvemmat siirrot jotain mining poolien siirtoja?
Kyllähän nuo vaihtelee radikaalistikin eri vuorokauden aikoihin, juuri nyt on tosiaan jo yli tuplat siihen mitä oli tunti sitten kun edellistä viestiä kirjoittelin.

Ethereum Gas Tracker | Etherscan
 
Mitähän helvettiä. Just myin juutalaishintaan yhden uuden LHR RTX3060. Ostaja sano, että nuo uudetkin rajoitukset voi kiertää ja mainaisi sen +50Mh/s:oops::hmm: On kuulemma kortti poikineen mainaamassa ja kaikkissa toimii+50Mh/s Jotenkin jekuttaa korttia, että se olisi pelaamassa.

Sano että youtubessa olisi video tosta. WOT! Äijä ihan kuutamolla vai saako ton nyt jotenkin täysin kräkättyä?
 
Viimeksi muokattu:
Mitähän helvettiä. Just myin juutalaishintaan yhden uuden LHR RTX3060. Ostaja sano, että nuo uudetkin rajoitukset voi kiertää ja mainaisi sen +50Mh/s:oops::hmm: On kuulemma kortti poikineen mainaamassa ja kaikkissa toimii+50Mh/s Jotenkin jekuttaa korttia, että se olisi pelaamassa.

Sano että yotubessa olisi video tosta. WOT! Äijä ihan kuutamolla vai saako ton nyt jotenkin täysin kräkättyä?
Olisikohan tämä kikka?
Onnistuin eilen tekemään tuon vahingossa 2 mainerilla, mutta uudelleen käynnistyksen jälkeen en saanut enää toimimaan
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Olisikohan tämä kikka?
Onnistuin eilen tekemään tuon vahingossa 2 mainerilla, mutta uudelleen käynnistyksen jälkeen en saanut enää toimimaan
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Pitää illalla perehtyä asiaan kunnolla. Vähän liian hyvää ollakseen totta :D

Kaveri kyllä oli hyvin innokkaasti ostamassa noita 3060 kortteja, ei edes tinkinyt, vaikka reippaan tinkimisvaran olin jättänyt. Sano kyllä, että vaatii dummyplugin + ne 470. ajurit ja että olis joku uusi kikka...Luulis, että joku 'isompi' tubettaja tekis nopeasti tuosta videon jos toimisi.

Äh, sain kortista kyllä hyvän voiton, mutta silti nyt jäi miettimään, olisko just toi kortti pitänyt pitää:facepalm::lol:
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
299 955
Viestejä
5 112 030
Jäsenet
81 720
Uusin jäsen
olkke

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom