Subspacen kehitystyö teki lopulta vaikutuksen, joten parit spacemesh kolikot myyntiin ja vehkeet plottaamaan levyjä subspaceen. Mainetin julkaisu taitaa olla Q3 ja kaikki plotit menee uusiksi, joten hyvä opetella perusteita pienellä panostuksella.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Saa kyllä. Eli jokainen blokki ja ääni antaa jotain kun mainnet julkaistaan. Vielä ei ole kerrottu millä suhteella muunnos tulee tapahtumaan. Eli saldolla ei ole merkitystä, vaan hyvitys tulee noiden kahden perusteella.Subspacesta; eikös noi testnetissä louhituista saa jonkinlaisen hyvityksen kun mainnet alkaa. Itsellä nyt n. 2TB;tä plotattuna
Ei ole, käyttänyt HiveOs kautta. En ole itseasiassa kuullut kenenkään koskaan käyttävän niiden apsia.Kokemuksia Kryptex Miner ?
Toimii hyvin, nappia painaa eikä mitään ongelmaa. 40€/kk arviolta tällä kokoonpanolla.Ei ole, käyttänyt HiveOs kautta. En ole itseasiassa kuullut kenenkään koskaan käyttävän niiden apsia.
Itsellä pyörinyt Subspace jo jonkin aikaa, tuleeko tästä muka jotain palkintojakin? En ole kertaakaan vilkaissut lompakkoon. Luulin että tulee sitten mainnetin myötä palkkiot![]()
Kiitos. Toki tuohan on vain luku muiden joukosta, mutta aina se tulopuolikin kiinnostaa vaikka nyt onkin kyse monopolirahasta.Reilu 1 tSSC tulee vuorokaudessa 2 TB:llä
Tämä kävisi kyllä tietyllä tapaa järkeen.Oho, onpa iso pool fee. Osaakohan laskurit tosiaan huomioida tuon? Mietin että olisiko tuo keino saada kolikko tuottolistan kärkeen. Sehän näyttää kaksinkertaista tuottoa jos ei pool fee ole vähennetty.
Saa helposti, lisää vain uuden kansion. Subspace vaatii kuitenkin suht nopeita levyjä, normi HDD ei riitä.Saako subspaceen lisättyä levytilaa jälkeenpäin?
Mutta 2,5" ssd kelvannee?Saa helposti, lisää vain uuden kansion. Subspace vaatii kuitenkin suht nopeita levyjä, normi HDD ei riitä.
Yksi reward tuli minulle myös. Tuotto luokkaa yksi yksikkö päivässä. Lompakoita näytti olevan vasta 4500kpl. Yllättävön vähän, tai sitten en osannut käyttää hakua.Taitavat suositella subwalletin käyttöä. Toimii hyvin ja saa myös selaimeen. Lueskellessani kolikosta tarkemmin niin ymmärsin, että tässä myös myöhemmin mukaan tulleet tulevat pärjäämään, eikä poolien käyttö ole niin vahvasti läsnä kuin chiassa. Eli vaikka et löytäisi blokkia niin voit silti olla oikeutettu 1/10 osaan tuotosta, jolla taas mahdollistetaan myös pienille viljelijöille tuloa. Oliko jo julkaistu, että jääkö plottaaminen vain cpu vai tuleeko tuki myös gpu?
Omat tuotot ovat kaikki olleet näitä 0,0899 tssc kokoluokkaa. Toki levytilaa ei pahemmin ole tullut investoitua.
Onkohan tuo hashrate.no laskuri ajan tasalla, Ravencoin ei näytä olevan kovin keulilla ainakaan 3070:lla, useampi on siinä muutaman sentin sisällä tuotoissaRavencoin raketoinut sen verran vahvasti, ettei GPU:illa taida olla järkeä tällä hetkellä muuta louhia.
Onkohan tuo hashrate.no laskuri ajan tasalla, Ravencoin ei näytä olevan kovin keulilla ainakaan 3070:lla, useampi on siinä muutaman sentin sisällä tuotoissa
Virtaakin tuo kawpow hörppii aika paljon vs pyrin/gram.
Joo, esim tuo Pyrin on siitä hyvä että laitteet ei käy kuumana. Esim 3070:lla tuulettimet paikoillaan suurimman osan aikaa, välillä hörähtää hetken. Ja huoneen lämpötilakin pysyy sen myötä aisoissa.Kesäaikaan tuo Pyrin tai Hoosat voisi olla kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto.
Itse en ainakaan louhisi ASIC millään näytönohjaimista rakennetulla laitteistolla, ASIC rigikamat on aivan erikseen.
Itse en tykkää tästä ns "nerd miner" merkistä tuntuu, että 72 Kilohashia/ per sekuntti on liian vähän tehoa, vaikka siinä on paljon ns "härpäkkeitä", kun yhdistää hashing pooliin.
Mielummin koodaan bitcoin noden Linuxilla ja kytken sen verkkoon oman nettiyhteydestä.
Bitcoin poolille sillä ei ole mitään merkitystä, sillä ei tienaa yhtään mitään. Itse ostin Lumme Energialta pörssisähkön, minusta todella edullinen pientaloon ja parille rigille + muulle laitteistolle.
Itse tykkäsin lukea bitcoiniin liittyviä kirjoja, varmasti paljon asiatekstiä.
Ei kai kovoilla, SSD:illä.Hei ! Kysymys!?
Mä eksyin tänne ekaa kertaa ja luin nopsaa nää kaks viimeisintä sivua.
Tekeekö siis tällä hetkellä kovoilla muutakin farmaus/louhinta hommia kun tota Chia plottausta?
Terveisin 600teraa odottelee käyttöäja jos joutuu plotteja purkamaan niin ei ongelmia. GPU louhinnasta jäi liuta 3070ti & 3080 ni niillä saa purettua.
Subspace vaatii SSD tai muuten nopeahkoja kovalevyjä. Esimerkiksi perinteinen HDD jaksaa kyllä ainakin omalla koneella lukea jonnekin 150-200gt/kiekko riippuen lukunopeudesta.Ei kai kovoilla, SSD:illä.
Tää tapahtuu eri kolikoilla eri syistä, esim. Neurailla on viikon välein tapahtuva microhalvening 5%, alkaa olla nihkeää sen louhiminen jo nyt.Jos käytät spacemesh hdd levyillä niin välttääksesi ongelmat ja ylimääräiset hiusten lähdöt niin sijoita sql-filut (state, local jne) ssd / nvme levylle ja jätä vain postdata hdd levylle. Nodeja kun alkaa olla yli kymmenen niin käy tunteisiin, kun alkaa parin päivän odottelun jälkeen tulemaan ilmoituksia, että vastauksen lähettäminen kesti yli 25 sekuntia jolloin jäät ilman palkkiota.
Kohta alkaa olla itselläni se hetki, että spacemesh kamat arkistoon ja kohti uusia kolikoita.
Itse en ainakaan louhisi ASIC millään näytönohjaimista rakennetulla laitteistolla, ASIC rigikamat on aivan erikseen.
Itse en tykkää tästä ns "nerd miner" merkistä tuntuu, että 72 Kilohashia/ per sekuntti on liian vähän tehoa, vaikka siinä on paljon ns "härpäkkeitä", kun yhdistää hashing pooliin.
Mielummin koodaan bitcoin noden Linuxilla ja kytken sen verkkoon oman nettiyhteydestä.
Bitcoin poolille sillä ei ole mitään merkitystä, sillä ei tienaa yhtään mitään. Itse ostin Lumme Energialta pörssisähkön, minusta todella edullinen pientaloon ja parille rigille + muulle laitteistolle.
Itse tykkäsin lukea bitcoiniin liittyviä kirjoja, varmasti paljon asiatekstiä.
Erikoisesti sattui juuri tuon päivityksen jälkeen. Siihen asti tuli 1-3h välein säännöllisesti, nyt mennyt jo 12h.Paljon mahdollista. Verkon koko on kasvanut aikalailla, joten luonnollisesti palkkioiden määrä pienenee. Oletteko muuten löytäneet milla tilalla / tahdilla noita blockeja vai tuleeko valtaosalle vain noita " Vote Rewardeja"? Itselläni on plotattuna alle 2Tb ja kolme block rewardia on tullut tässä kuussa, loput voteja. Yhteensä vain 1.42 tSSC. Kesäkuun loppulla pitäisi olla jo mainnetin julkaisu, joten en viitsi enempää käyttää aikaa plottaamiseen, vaan panostellaan sitten kun julkaisu tapahtuu.
Boottasin koneen tänään aamulla, ja siitä asti on taas tullut normaalisti. Hassua että minerin mielestä kaikki oli kuitenkin okMulla tuli kanssa ensi alkuun hyvin noita tSSC:eita, parhaimmillaan >1 päivässä 2TB:lla, mutta nykyään tulee todella vähän.
Tuli premineteltyä tonni-kaks, mutta taitaa mennä verot tästä projektista putinin sotakassaan joten lopetin siihen kun asiasta kuulin.GRAM:n vaikeustaso nousee sitä tahtia että eiköhän se ole siinä. 100 kolikkoa tuli taskuun.
Hyvä että sanoit. Olisin skipannut koko projektin jos olisin tuon tiennyt.Tuli premineteltyä tonni-kaks, mutta taitaa mennä verot tästä projektista putinin sotakassaan joten lopetin siihen kun asiasta kuulin.