Kryptovaluuttojen louhintathreadi

Siirsin RTM:t tradeogreen. Ensin se herjasi että liian suuri summa, joten siirsin ensin puolet ja sitten puolet. Yhteensä kymppitonnin. Mutta miksi jälkimmäinen siirto ei näy vieläkään edes vahvistettavien listalla tradeogressa, mutta on kuitenkin kadonnut RTM-lompakosta? Ensimmäinen tuli näkyviin melkein samantien. Tästä on nyt vuorokausi aikaa kun tein siirrot.
 
Tilanne on siis erinomainen verrattuna siihen että olisit laittanut kivitalon kiinni pitkoon tai aaveeseen. Vuoden päästä ehkä tilanne taas eri. Turha näitä miettiä liikaa.

En taida enää jaksaa olla optimistinen RTM:n suhteen ja taidan vaihtaa tuonkin kymppitonnin bitcoiniin. Tuotto-odotus on sellainen, että siitä ehkä saa vielä saman verran ulos mitä olisi RTM:sta parhaimman piikin aikaan saanut. Voisihan noita hodlata, mutta eiköhän tuo valuutta ole nyt nähty. Ja vaikka nousisi 100-kertaiseksi, niin eipä se kymppitonni silti Ferrarikauppaan pakottaisi.
 
taidan vaihtaa tuonkin kymppitonnin bitcoiniin. Tuotto-odotus on sellainen, että siitä ehkä saa vielä saman verran ulos mitä olisi RTM:sta parhaimman piikin aikaan saanut.
RTM on laskenut piikki/ATH 0,08$ arvosta 0,0028$ arvoon, joten btc saisi nousta nykyisestä 28x että mitenkään voisi verrata siihen että RTM nousisi vielä ATH hintoihin. Kumpaakaan tuskin tulee tapahtumaan

rapto price 02062022.jpg

Voisihan noita hodlata, mutta eiköhän tuo valuutta ole nyt nähty. Ja vaikka nousisi 100-kertaiseksi, niin eipä se kymppitonni silti Ferrarikauppaan pakottaisi.
Joo, eipä tosiaan 10000RTM sillä 100x kertoimella ferrari kauppaan veisi.
100x10000x0,0028=2800

Kerroin pitäisi olla ennemmin 10000x :)
 
Viimeksi muokattu:
Eipä ollut tämä minunkaan keissi aivan selkeä, kun kukaan ei osannut auttaa vaikka useammasta paikasta asiaa kyselin :whistling:

Toisaalta olen myös sitä mieltä että kryptomaksaminen nykyisellään ei tule koskaan yleistymään, koska aivan liian monimutkaista. Hiven tapauksessa se on vain pakollinen paha...

Perjantaiksi sovittu taas kaupat yhdestä koneesta, alkaa olemaan kk tuotto aika olematonta. Sopivasti elokuussa sähkösopimus katkolla, niin josko siihen mennessä saisi kaiken myytyä.

Verokeskustelussa tätä jo sivuttiinkin, mutta 12.700 oli ilmoittanut kryptotuloja verottajalle, kun arvio ilmoitusvelvollisista oli luokkaa 150.000. hämmentävän pieni luku, vai mitä mieltä olette?

yksi kaverini arvioi verottajan taktiikan sellaiseksi, ettei niillä oikeasti ole tietoa noista 150 000 ihmisestä. jos olisi niin ei tarvitsisi pelotella netissä, että ilmoittakaa nyt tai bustataan teidät.
koska niillä ei taida olla tietoa tai henkilökuntaa ainakaan pienimpien ottamiseksi kiinni tulojen ilmoittamatta jättämisestä niin yrittävät pelotella että ilmoittakaa itse.
 
Siirsin RTM:t tradeogreen. Ensin se herjasi että liian suuri summa, joten siirsin ensin puolet ja sitten puolet. Yhteensä kymppitonnin. Mutta miksi jälkimmäinen siirto ei näy vieläkään edes vahvistettavien listalla tradeogressa, mutta on kuitenkin kadonnut RTM-lompakosta? Ensimmäinen tuli näkyviin melkein samantien. Tästä on nyt vuorokausi aikaa kun tein siirrot.

Tuo lompakko on jotenkin muutenkin ilmeisesti jumissa kun ei etene tuosta mihinkään. Päivätolkulla ollut tuossa samassa pisteessä. Mutta luulisi että se raha mikä siellä lompakossa jo on, olisi siirrettävissä siitä huolimatta.

1654147199551.png
 
En taida enää jaksaa olla optimistinen RTM:n suhteen ja taidan vaihtaa tuonkin kymppitonnin bitcoiniin. Tuotto-odotus on sellainen, että siitä ehkä saa vielä saman verran ulos mitä olisi RTM:sta parhaimman piikin aikaan saanut. Voisihan noita hodlata, mutta eiköhän tuo valuutta ole nyt nähty. Ja vaikka nousisi 100-kertaiseksi, niin eipä se kymppitonni silti Ferrarikauppaan pakottaisi.

Itse työnsin kaikki 11k kolikkoa tuonne inodeziin ja siellähän nuo louskuttaa lisää. Eipä noilla muutaman kympin hiluilla nyt muutenkaan ole mitään virkaa.
 
yksi kaverini arvioi verottajan taktiikan sellaiseksi, ettei niillä oikeasti ole tietoa noista 150 000 ihmisestä. jos olisi niin ei tarvitsisi pelotella netissä, että ilmoittakaa nyt tai bustataan teidät.
koska niillä ei taida olla tietoa tai henkilökuntaa ainakaan pienimpien ottamiseksi kiinni tulojen ilmoittamatta jättämisestä niin yrittävät pelotella että ilmoittakaa itse.

Börssit joihin tunnistautuduttu ilmoittavat automaagisesti kaikki tiedot eteenpäin viranomaisille. Niitä koskee EU:n rahanpesusäädökset ja niillä ei ole aikaa tai kiinnostusta selvittää miljoonista kaupoista, että oisko jossain jotain hämärää niin ratkaisevat ongelman sillä, että kaikki kaupat ilmoitetaan eteenpäin potentiaalisina terrorismin rahoitus tai rahanpesu tapahtumina.

Vahva epäilys, että krp ei yksin noita tietoja ronki eikä se yksin niillä tiedoilla oikein mitään tekisikään vaan siihen tarvitaan kaveriksi muiden viranomaisten rekisterejä. Verottajalla yleensä on ne parhaa kokonaistaloudelliset tiedot kansalaisesta joten eiköhän verottajalla ole nuo tiedot käytettävissä.

Eli olen aika varma, että jos paikka on edellyttänyt tunnistautumista niin tietosi on verottajalla. Ja jos et ilmoita toiminnastasi vaikka olisi pientä niin homma kusee omaan nilkkaan jossian vaiheessa. Ei välttämättä nyt koska pikkusummat ei kiinnosta, mutta yhtälailla pienet kusetukset on kusetuksia oli ne sitten kilometrivähennysten pientä viilausta tai muutaman satasen crypto voittojen ilmoittamatta jättämistä. En tiedä miten homma toimii jos betsaat 3v päästä crypto bingossa oikein ja teet hyvät voitot ja ilmoitat sen vuoden tulot, mutta sulla on aikaisemmilta vuosilta ilmoittamattomia voittoja. Maksat ne samalla ja joku muodollinen korotus mahdollisesti päälle?

Se on kuitenkin 100% varma, että mitään pikkukaloja ne ei todellakaan lähdetä kalastamaan, mutta kuinka monessa kymppitonnissa liikkuu raja puuttua ja liikevaihdollisesti tuo kymppitonnien raja voi pakkua nopeastikkin vaikka toiminta olisi loppupeleissä ollut tappiollista. Noista raporteista ei taas suoraan varmasti käy ilmi toiminnan kannattavuus.

Semisti menee kyllä taas ot :D

RTM on kyllä varmaan kuollut ja kuopattu eikä ehkä selviä tästä syklistä. Mutta jaksaako niitä nyt vaihtaa miksikään?
 
Verokeskustelussa tätä jo sivuttiinkin, mutta 12.700 oli ilmoittanut kryptotuloja verottajalle, kun arvio ilmoitusvelvollisista oli luokkaa 150.000. hämmentävän pieni luku, vai mitä mieltä olette?
No louhintaketjussa kun ollaan niin mielenkiintoisempi pointti on tämä: "Noin 1 400 henkilöä teki verottajalle ilmoituksen viime vuonna toteutetusta louhinnasta." Olen kohtalaisen epäileväinen sen suhteen että tuo on edes lähellä totuutta, sen verran nopeasti liikkui ylihintaiset näytönohjaimet viime vuonna. Ja louhinnassahan ei tunnistauduta mihinkään, eli verottaja ei saa mitään tietoja. Mutta kyllä tulot silti kannattaa ilmoittaa, varsinkin jos on vähennyksiä, koska näin saat kryptoille hankintahinnan joten vähemmän veroja joskus kun niitä jossain pörssissä tunnistautuneena myyt.
 
Tuo lompakko on jotenkin muutenkin ilmeisesti jumissa kun ei etene tuosta mihinkään. Päivätolkulla ollut tuossa samassa pisteessä. Mutta luulisi että se raha mikä siellä lompakossa jo on, olisi siirrettävissä siitä huolimatta.

1654147199551.png

Mulla on kanssa ollut pitempään jumissa enkä saa tarkastettua paljonko siellä ylipäätänsä kolikoita on joten jos jollakin olisi tähän ratkaisua millä saa toimimaan niin voi antaa neuvoja.
 
Ei löydä aktiivisia nodeja? Voihan ne olla nekin hieman harventuneet.
 
RTM:n core walletti on päivittynyt joskus kolmisen viikkoa sitten ellei ole jo kauemminkin eli pitää lataa uusin walletti softa ja päivittää uusimmat bootstrapit. RTM reddit sivulla on tarkemmat ohjeet.
 
Tuo lompakko on jotenkin muutenkin ilmeisesti jumissa kun ei etene tuosta mihinkään. Päivätolkulla ollut tuossa samassa pisteessä.
Mulla on kanssa ollut pitempään jumissa enkä saa tarkastettua paljonko siellä ylipäätänsä kolikoita on joten jos jollakin olisi tähän ratkaisua millä saa toimimaan niin voi antaa neuvoja.
Tällä ohjeella olen jo kaksi kertaa korjannut rapto lompakon takaisin toimintaan.
Siinä menee sitten muutamat tunnit kun se synccaa sitten uudestaan tuosta, oliko muistaakseni maaliskuulta toi backup

https://www.reddit.com/r/raptoreum/comments/umvg35/raptoreum_core_not_syncing_headers/
 
Tuo lompakko on jotenkin muutenkin ilmeisesti jumissa kun ei etene tuosta mihinkään. Päivätolkulla ollut tuossa samassa pisteessä. Mutta luulisi että se raha mikä siellä lompakossa jo on, olisi siirrettävissä siitä huolimatta.

1654147199551.png
Kuten jo sanottu niin pitää päivittää lompakko uusimpaan versioon. Vanha ei synkkaa enää. Uusi versio on pakollinen. Tässä hyvä ohje bootstrappeineen:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
noi core walletit on niiiin perseestä että jos coini löytyy esim Zelcoresta niin pitää ky löytyä hyvät perustelut käyttä noit bugisia lompakoita..ikävä kyllä itse myös joutuu muutaman coin
in osalla käyttämämään. ( Bootstrap / latest relase / Rebuild index jne jne :( )
 
Zelcore on kyllä mukava. Ei alussa tarvinnu kovasti ihmetellä RTM:nkanssa käyttääkö corenahkaa vaiko Zelcorea.
 
Eikö se Zelcore ole pyytämässä maksua jos koitat siirtää omia kolikoitasi pois lompakosta? Näin mä ainakin käsitin ja siksi laitoin core-walletin. Tosin nyt kun tuota ei enää louhi, niin onhan tuon pitemmän päälle työläs hodlaajalle kun pitää synkkailla ja päivitellä. Mutta se on jotenkin outo ajatus että oman rahan ottaminen lompakosta maksaa. Vai olenko käsittänyt tuon väärin?
 
Kuten jo sanottu niin pitää päivittää lompakko uusimpaan versioon. Vanha ei synkkaa enää. Uusi versio on pakollinen. Tässä hyvä ohje bootstrappeineen:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mutta jännää että siirto kuitenkin onnistui mutta toinen heti perään ei onnistunutkaan. Mikähän sen selittää?
Ja lompsa näyttää nollaa, ikäänkuin toinenkin siirto olisi tehty. Ensimmäisen siirron rahat tuli tradeogreen ihan kuin pitikin. Eli toisen siirron rahat on jossain walletin ja tradeogren välisessä bittiavaruudessa? Vai menetetty lopullisesti?

No, pitää päivittää tuo lompsa ja katsoa muuttuuko tilanne johonkin suuntaan.
 
Eikö se Zelcore ole pyytämässä maksua jos koitat siirtää omia kolikoitasi pois lompakosta? Näin mä ainakin käsitin ja siksi laitoin core-walletin. Tosin nyt kun tuota ei enää louhi, niin onhan tuon pitemmän päälle työläs hodlaajalle kun pitää synkkailla ja päivitellä. Mutta se on jotenkin outo ajatus että oman rahan ottaminen lompakosta maksaa. Vai olenko käsittänyt tuon väärin?

Ei se mittään maksa.
Ettet ole sekottanu siinä siirtokohassa sitä vapaa-ehtosta mahdollisuutta lahjottaa kehittäjille?
 
Varmaankin just noin. Jäi vaan mielikuva että rahaa olivat vailla. Pitääpä siirtää nuo Raptoreumit tuonne hodliin niin pääsee tuosta coresta eroon.
 
Inodez kai on kanssa hyvä hodlimesta :)

Naurattaa aina kahtoo ku sillo hetkellisesti oli 20k euron arvosta RTM ja vaikka kui kasvaa korkoa, ni arvo enää joku tonttu.
 
Liittyen Inodeziin aiheen vierestä mutta ehkä silti enemmän tänne..: 100% stake palkkio RTM lompakkoon koska ajattelin että on helpompi ilmoittaa verottajalle.. Mutta mutta, tarvitseeko? Koska virtuaalivaluutta on Inodezin omistuksessa staketettaessa riittääkö että palauttaa kaiken stakepalkkion suoraan Inodezille ja pois vedettäessä ilmoittaa verottajalle kyseiselle päivämäärälle maksettuna palkkiona kerralla kaikista maksetuista stakepalkkioista..

Ymmärsikö kukaan, ei sitten tarvisi synkkailla lompakkoa kun kaikki palkkio siirtyy automaattisesti takaisin nodeen ja jos tulee rugpull ei myöskään maksaa veroja koska ei saa palkkioita :)
 
Nui mä sen oon aatellu
 
Mutta jännää että siirto kuitenkin onnistui mutta toinen heti perään ei onnistunutkaan. Mikähän sen selittää?
Ja lompsa näyttää nollaa, ikäänkuin toinenkin siirto olisi tehty. Ensimmäisen siirron rahat tuli tradeogreen ihan kuin pitikin. Eli toisen siirron rahat on jossain walletin ja tradeogren välisessä bittiavaruudessa? Vai menetetty lopullisesti?

No, pitää päivittää tuo lompsa ja katsoa muuttuuko tilanne johonkin suuntaan.

No se vanha lompakko versio ei siis täysin toimi. Joten mitä se on onnistunut tekemään ja mitä ei, on tuntematon. Näet lohkoketjusta aina oikean tilanteen. (Lol klikkaa tuosta, tuolla sivulla ei ole edes kunnon nimeä niin foorumi poimii vaan "home" --->) Home (toi ei ole maailman selkein koska ne näyttää myös muita saman lähettäjän/lohkon transaktioita, ethereumin vastaava block explorer on paljon selkeämpi jossa näkyy vaan in ja out siirrot jos muita ei ole. Toki voi olla että tuossa raptoreumissa on teknisesti eroa ja josta syystä on joku logiikka näyttää sitä kaikkea muutakin mitä tuo näyttää)

Tuohon lykkäät osoitteen niin siitä näet mitä se on onnistunut lähettämään ja mitä on jäljellä.
 
Myrskyvaroitus Coinbaselta. Konkurssin tullessa Coinbase ottaa käyttäjien kryptot haltuunsa ja lisäksi uudet rekryt on peruttu:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Not your keys, not your coin.
 
Kiitos nostosta. Täytyy siirtää omat kolikot pois.
 
Varmaan olisi samassa rysäyksessä kannattanut vaihtaa pool etherminesta binanceen, mutta eipä tuota nyt ollut aikaa alkaa tarkemmin speksaamaan ja kirjanpidon näkökulmasta lompakon vaihto samalla kun otti payoutin ulos, oli näppärintä.
 
Myrskyvaroitus Coinbaselta. Konkurssin tullessa Coinbase ottaa käyttäjien kryptot haltuunsa ja lisäksi uudet rekryt on peruttu:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Otin kans bitcoinit pihalle tuolta. Olis vähä nihkee kurkkaa lompsaa joka oliski tyhjätty ylläpidon puolesta

Not your keys, not your coin.
 
hei, toimiiko 1 to 4 PCIe x1 Splitter noiden 3xxx korttien kanssa jos siihen esm laittaisi 3060ti ja 3060 kortit.
olen sellanen sunnuntaimainaaja että toisinaan on pari korttia jyrsimässä ja nyt kun koitin lisätä käteen jääneen 3060 kolmanneksi niin ei tunnistanut se pikkuslotti korttia, liekö siellä m.2 päällekkäisyyksiä tai jotai en tiedä.
 
Ei ole väliä mitä kortteja noihin laittaa, pitäisi toimia. Saattaa joutua hiukan säätämään ja noi adapterit on aliexpress tavaraa, niin toki hiukan herranhaltuun touhua. Itsellä toiminut nuo kyllä hyvin.
 
Mineshakissa on ainankin aivan juutalaisihinnat, 45€ :darra: . Torissa näyttää käytetyn saavan 16eurolla, tai kiinasta noin samaan hintaan, mutta rahti kestää ja kestää.
joo, kiinan romut on nyt poissuljettuja toimitusten takia. pitää ottaa mistä saa :)
 
Alkaa olla tuotot sen verran heikolla tasolla omalla jäljellä olevalla ~150Mh/s harrasterigillä, jotta päätös on nyt tehty sen suhteen että louhinnat loppuu tämän viikon jälkeen. Sähkösopimuskin ollut jo jonkin aikaa kallista nykytasoa, niin ei maksa vaivaa kärsiä rigin aiheuttamasta lämpökuormasta asuintiloissa varsinkaan kesäaikaan. Puhutaan enää jostain about yhden euron vuorokausituotoista sähkön jälkeen, ihan silkkaa nappikauppaa. Muutenkin näin karhuilla se on enää ajan kysymys koska Ethereumikin rommaa taas isommin. Edes mitään kunnon bear market pumppejakaan ei ole enää tullut, viimeisen 2kk sisään suurin pumppi tasoa 10%. Olisi mukava sanoa, että ei muuta kuin seuraavaa louhintabuumia odotellessa, mutta en usko että mitään merkittävää gpu-louhintabuumia tullaan enää näkemään.
 
Myrskyvaroitus Coinbaselta. Konkurssin tullessa Coinbase ottaa käyttäjien kryptot haltuunsa ja lisäksi uudet rekryt on peruttu:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Not your keys, not your coin.

Mihin vastaavaan palveluun kannattaa vähäiset cryptot siirtää?

Alkaa olla tuotot sen verran heikolla tasolla omalla jäljellä olevalla ~150Mh/s harrasterigillä, jotta päätös on nyt tehty sen suhteen että louhinnat loppuu tämän viikon jälkeen. Sähkösopimuskin ollut jo jonkin aikaa kallista nykytasoa, niin ei maksa vaivaa kärsiä rigin aiheuttamasta lämpökuormasta asuintiloissa varsinkaan kesäaikaan. Puhutaan enää jostain about yhden euron vuorokausituotoista sähkön jälkeen, ihan silkkaa nappikauppaa. Muutenkin näin karhuilla se on enää ajan kysymys koska Ethereumikin rommaa taas isommin. Edes mitään kunnon bear market pumppejakaan ei ole enää tullut, viimeisen 2kk sisään suurin pumppi tasoa 10%. Olisi mukava sanoa, että ei muuta kuin seuraavaa louhintabuumia odotellessa, mutta en usko että mitään merkittävää gpu-louhintabuumia tullaan enää näkemään.
Itsellä on 500Mh/s luokka ja alkaa silläkin käydä jo mielessä johdon repiminen seinästä. Kuitenkin kaikki laitteet on maksettu, joten sinällään ei harmita lopettaa ennen kesän helteitä.
 
Tämä on käytännössä ainoa teesi millä mainausta kannattaa nykyään jatkaa, eli uskoo arvon nousevan tulevaisuudessa merkittävästi.
No ei nyt sentään. Kyllähän näilläkin hinnoilla jää hyvin plussalle, varsinkin jos ei tarvitse päivän hintaa sähköstä maksaa vaan on vanhaa sopparia vielä jäljellä. Ja talvella taas säästää lämmityksessä jos hinnat luisuu edelleen sinne mennessä. Mutta ei tässä uutta kalustoa kyllä kannata hankkia kun ei niitä saa enää kuoletettua järkevään aikaan. Eikä kyllä innosta hikoilla 30-asteisessa kämpässäkään, eli mainataan se minkä lämmön pystyy hukkaamaan jonnekin.

Tällä hetkellä itsellä menee 1/3 ... 1/4 tuotosta sähköön, vähän riippuen siitä kuinka energiatehokasta korttia on tulilla, eli käteen jää kuitenkin 2/3 ... 3/4 tuotosta. Ja jotta lämpö pysyy hanskassa, niin vain ne energiatehokkaimmat kortit on kesällä käytössä. En ole kuitenkaan myymässä kalustoa vielä, ajattelin myös ensi talvena hyödyntää kryptolämmmitystä, silloin kelpaa ne energiasyöpötkin kortit.
 
Viimeksi muokattu:
Kertokaa sitten jos alkaa jonkinlainen isompi joukkopako coinbasesta, niin EHKÄ siinä vaiheessa teen jotain muuveja. Siihen asti tuo on turhaa pelottelua ja hätäilyä. Ja sitäpaitsi, mihin muualle ne siirtäisi? Eiköhän ne muutkin ole ihan samassa vaarassa. Tietysti jos ripottelee omaisuuttaan sinne tänne niin tappio pienenee.

Ja kun porukka siirtää kryptoja muualle, niin siitähän syntyy siirtomaksuja eli tuloja niin coinbaselle kuin muillekin. Eli nehän hyötyvät "valuutan paosta" enemmän kuin siitä, että valuutat pidetään staattisesti järjestelmässä kuten nyt tehdään kun sijoituksia ei kannata tehdä. Ostaa ei uskalleta, ja myydä ei pystytä. Eli tämä on tapa tienata sijoittajien avulla. (salaliittoteoreetikko minussa heräsi heti)
 
No siitä valuuttapaosta varmaan kuulet, kun alkaa tulla valitteluja, että kotiutukset ei toimi. Siinävaiheessa ollaan jo no can do -tilassa. Luulisi, että aikapieni riski tuohon kuitenkin on, mutta en nyt mitään isompia masseja välittäjillä pitäisi. Itsellä vaan pari tonnia Binancessa, mutta mietin pistäisikö nekin parampaan talteen, kun en kuitenkaan treidaamista harrasta. Käsittääkseni esim. Binancella ei ole samalaista klausuulia kuin Coinbasessa, tiedä sitten onko muilla :hmm:
 
No siinä olet oikeassa, että rekrytointien perumisesta ja kasvusuunnitelmasta luopumisesta (tai hidastamisesta) on vielä aika pitkä matka maksukyvyttömyyteen ja konkurssiin. Mutta siinä vaiheessa kun joukkopako alkaa, on todennäköisesti jo myöhäistä. Siirrot laitetaan aika nopeasti kiinni. Eikä kukaan saa rahaa minnekään. Aivan kuin taannoisissa pankkien konkursseissa (Kaupthing, Sofia), rahat jäi tilille lukkojen taakse. Kun huomaat joukkopaon, on jo liian myöhäistä, siirrot on estetty. Tai vaikka Anttilan konkurssissa. Eräänä aamuna ilman varoituksia ovet on vaan kiinni, ja omaisuus siirrety yhtiöltä konkurssipesälle.

Ja minne muualle kolikot? No omaan lompakkoon tietysti. Sellaiseen jossa avaimet ovat sinun ja vain sinun hallussa. Pörssissä voi pitää "pelikassaa" tai sellaista summaa minkä aikoo vaihtaa vaikka euroiksi. Mutta jos aikoo istua kolikoiden päällä, niin tottakai omaan lompakkoon ennemmin kuin toisen lompakkoon (eli pörssin lompakkoon).

Ja kun porukka siirtää kryptoja muualle, niin siitähän syntyy siirtomaksuja eli tuloja niin coinbaselle kuin muillekin. Eli nehän hyötyvät "valuutan paosta" enemmän kuin siitä, että valuutat pidetään staattisesti järjestelmässä kuten nyt tehdään kun sijoituksia ei kannata tehdä. Ostaa ei uskalleta, ja myydä ei pystytä. Eli tämä on tapa tienata sijoittajien avulla. (salaliittoteoreetikko minussa heräsi heti)
Jos kaasumaksuja tarkoitat niin nehän menee mainaajille, eikä Coinbaselle. (Toki tavallaan jos ko. mainaajan kolikot menee Coinbaseen ja siellä olevat kolikot on "Coinbasen omaisuutta" niin siinä mielessä juu...)
 
Vähän veikkaan, että ne sun ”tilillä” coinbasessa olevat killingit ei makoile tyhjän panttina, vaikka sulla näkymä ei muutukaan. Aika monesti pörssit treidaa ja lainaa niitä vähintään flashloan-tyylisesti. Ei tarvii isoja marginaaleja, jos määrät on valtavia.
 
No siitä valuuttapaosta varmaan kuulet, kun alkaa tulla valitteluja, että kotiutukset ei toimi. Siinävaiheessa ollaan jo no can do -tilassa. Luulisi, että aikapieni riski tuohon kuitenkin on, mutta en nyt mitään isompia masseja välittäjillä pitäisi. Itsellä vaan pari tonnia Binancessa, mutta mietin pistäisikö nekin parampaan talteen, kun en kuitenkaan treidaamista harrasta. Käsittääkseni esim. Binancella ei ole samalaista klausuulia kuin Coinbasessa, tiedä sitten onko muilla :hmm:
mikä se parempi turva on?
 
Vähän veikkaan, että ne sun ”tilillä” coinbasessa olevat killingit ei makoile tyhjän panttina, vaikka sulla näkymä ei muutukaan. Aika monesti pörssit treidaa ja lainaa niitä vähintään flashloan-tyylisesti. Ei tarvii isoja marginaaleja, jos määrät on valtavia.
joo en tiedä siitä, mutta coinmotionissa olen pistänyt "omaisuuteni" lainaan ihan omasta tahdostani. En treidaile niitä kuitenkaan, niin sama se vaikka tuottavat korkoa sitten tuota kautta. Sitä en tiedä voiko pörssit tehdä sitä ilman että siitä on kerrottu omistajalle, kun siinähän periaatteessa on riski ettei lainattuja rahoja saada takaisin.
 
Jos kaasumaksuja tarkoitat niin nehän menee mainaajille, eikä Coinbaselle. (Toki tavallaan jos ko. mainaajan kolikot menee Coinbaseen ja siellä olevat kolikot on "Coinbasen omaisuutta" niin siinä mielessä juu...)

Vetäähän pörssit välistä, jos en ole ihan väärin ymmärtänyt. Mikä muu selittäisi isot erot siirtomaksuissa pörssien välillä. Coinmotion taisi jossain vaiheessa ottaa toistakymmentä prosenttia kun taas coinbase pro ottaa muistaakseni 0,5%. Sen takia en omaisuuttani siirtänytkään coinmotionista coinabaseen vaan perustin sinne uuden tilin johon aloin kerryttämään kolikoita. Eli nyt omaisuus on tavallaan vahingossa jo hajautettu. Coinmotionista ei kannata siirtää mihinkään muualle kuin pankkitiilille. Siinä siirtomaksut oli kohtuullisia.
 
Siis pois Coinbasen lompsasta omaan ETH lompsaan, tai vaikkapa ihan euroina Nordeaan. Toki jos treidaa, niin jättää käyttökassan. Ylimääräiset turvaan omaan lompakkoon.
Not your keys, not your coins!

En ole perehtynyt noihin lompakoihin... mitä niitä on ja onko ne aina "lompsa per valuutta"-tyyppisiä? Jos minulla on yli kymmentä eri valuuttaa niin en viitsisi alkaa muutaman killingin (per lompsa) takia ylläpitämään hirveää lompsavalikoimaa ja muistelemaan salasanoja niihin. Käy kuten yhdelle työkaverilleni joka mainaili bitcoinia joskus 2015 ja sitten lopetti ja unohti koko hommaan vuosiksi. Viime vuonna innostui jemmassa olevasta omaisuudestaan (ei se kuulemma mitenkään kovin merkittävä ollut), mutta ei enää pääse käsiksi lompakkoonsa. Muistaa kyllä salasanankin, mutta ilmeisesti se ei enää toimi tai jotain. Ei osannut edes selittää mikä siinä ei toimi, kun ei ole mikään ammattimainari tai muutenkaan perillä näistä hommista. Sinne jäi ne kolikot. Että ei ole aukoton tuo lompakkosysteemikään. (no, voi olla että ne oli jossain lakkautetussa pörssissä, ei osannut kaveri selittää mikä siinä mätti)

Hiljattain minunkin piti päivittää RTM-lompsa että sai siirrot ulos toimimaan. Kuka sanoo että se lompsa toimii sanotaan 10 vuoden päästä jos softan ylläpito päätetään lopettaa päivänä x. Pidempään säilytykseen vaihto kullaksi taitaa olla ainoa järkevä tapa.
 
Siis ei kai tuossa Coinbasessa mitään hengenhätää ole, jos sinne ei ole hillonnut suuria summia. Jotkuut tuolla säilyttää isojakin summia, jolloin nyt ainankin hyvä tietää riskit.
--
Esimerkiksi Metamaskissa voi säilöä ja vaihtaa kaikkia yleisimpiä kolikoita. Lienee yleisimpiä lompakoita, mutta en nyt lonkalta osaa sanoa mikä takaa, että sekään olisi olemassa kymmen vuoden päästä.
:hmm:
 
Ja kun porukka siirtää kryptoja muualle, niin siitähän syntyy siirtomaksuja eli tuloja niin coinbaselle kuin muillekin. Eli nehän hyötyvät "valuutan paosta" enemmän kuin siitä, että valuutat pidetään staattisesti järjestelmässä kuten nyt tehdään kun sijoituksia ei kannata tehdä. Ostaa ei uskalleta, ja myydä ei pystytä. Eli tämä on tapa tienata sijoittajien avulla. (salaliittoteoreetikko minussa heräsi heti)

Vetäähän pörssit välistä, jos en ole ihan väärin ymmärtänyt. Mikä muu selittäisi isot erot siirtomaksuissa pörssien välillä. Coinmotion taisi jossain vaiheessa ottaa toistakymmentä prosenttia kun taas coinbase pro ottaa muistaakseni 0,5%. Sen takia en omaisuuttani siirtänytkään coinmotionista coinabaseen vaan perustin sinne uuden tilin johon aloin kerryttämään kolikoita. Eli nyt omaisuus on tavallaan vahingossa jo hajautettu. Coinmotionista ei kannata siirtää mihinkään muualle kuin pankkitiilille. Siinä siirtomaksut oli kohtuullisia.
Sekoitat siirtomaksut ja valuutan muutokset keskenään.
- Jos siirrät coinbasesta vaikka bitcoinia omaan lompakkoon niin siitä palkkion saavat vain mainaajat, ei coinbase, --siirtomaksu-- miner fee
- Jos muutat coinbasessa bitcoinia euroiksi tai muuksi virtuaalivaluutaksi, niin siitä otetaan välistä se fee coinbasen taulukon mukaan --valuutan muunnosmaksu -- trading fee

Tuo coinmotion taitaa olla sellainen että se tykkää ottaa joka välistä palkkiota, myös perus bitcoin siirroistakin toiseen osoitteeseen (pörssiin tai omaan lompakkoon) ja eurojenkin kotiutukset pankkitilille kai maksaa jotain. No jollain niidenkin täytyy elää :)
Ensimmäinen tällainen pörssi tuli vastaan raptoa vaihtaessa litecoiniin ja kun halusin litecoinit siirtää coinbaseen niin tämä tradeogre pörssi halusi siitä vetää välistä noin 2€, siis sen mitättömän litecoin siirtomaksun lisäksi.
 
Viimeksi muokattu:
Kertokaa sitten jos alkaa jonkinlainen isompi joukkopako coinbasesta, niin EHKÄ siinä vaiheessa teen jotain muuveja. Siihen asti tuo on turhaa pelottelua ja hätäilyä. Ja sitäpaitsi, mihin muualle ne siirtäisi? Eiköhän ne muutkin ole ihan samassa vaarassa. Tietysti jos ripottelee omaisuuttaan sinne tänne niin tappio pienenee.

Ja kun porukka siirtää kryptoja muualle, niin siitähän syntyy siirtomaksuja eli tuloja niin coinbaselle kuin muillekin. Eli nehän hyötyvät "valuutan paosta" enemmän kuin siitä, että valuutat pidetään staattisesti järjestelmässä kuten nyt tehdään kun sijoituksia ei kannata tehdä. Ostaa ei uskalleta, ja myydä ei pystytä. Eli tämä on tapa tienata sijoittajien avulla. (salaliittoteoreetikko minussa heräsi heti)
Nuopa kosahtaa senverran nopeasti ja siirrot ruuhkautuvat helposti, että jos on pieninkin epäilys, niin kannattaa siirtää rahat omaan lompakkoon. Muutoin menee coinit melkein varmasti tuollaisen kaatumisen mukana.
 
En ole perehtynyt noihin lompakoihin... mitä niitä on ja onko ne aina "lompsa per valuutta"-tyyppisiä? Jos minulla on yli kymmentä eri valuuttaa niin en viitsisi alkaa muutaman killingin (per lompsa) takia ylläpitämään hirveää lompsavalikoimaa ja muistelemaan salasanoja niihin. Käy kuten yhdelle työkaverilleni joka mainaili bitcoinia joskus 2015 ja sitten lopetti ja unohti koko hommaan vuosiksi. Viime vuonna innostui jemmassa olevasta omaisuudestaan (ei se kuulemma mitenkään kovin merkittävä ollut), mutta ei enää pääse käsiksi lompakkoonsa. Muistaa kyllä salasanankin, mutta ilmeisesti se ei enää toimi tai jotain. Ei osannut edes selittää mikä siinä ei toimi, kun ei ole mikään ammattimainari tai muutenkaan perillä näistä hommista. Sinne jäi ne kolikot. Että ei ole aukoton tuo lompakkosysteemikään. (no, voi olla että ne oli jossain lakkautetussa pörssissä, ei osannut kaveri selittää mikä siinä mätti)

Hiljattain minunkin piti päivittää RTM-lompsa että sai siirrot ulos toimimaan. Kuka sanoo että se lompsa toimii sanotaan 10 vuoden päästä jos softan ylläpito päätetään lopettaa päivänä x. Pidempään säilytykseen vaihto kullaksi taitaa olla ainoa järkevä tapa.
Ettei vaan kaverillasi olisi ollut joku jossa salausavain on jossain muualla kuin itsellä? Kryptothan toimii niin että se sun omaisuus on siellä lohkoketjussa. Eli ei siellä lompakossa ole oikeastaan mitään, se on vain käyttöliittymä sinne lohkoketjussa olevaan omaisuuteesi. Siksi on oleellista että salausavain (private key) on sinulla. Se omaisuutesi on siellä lohkoketjussa tämän salausavaimen takana, ilman sitä siihen ei pääse käsiksi. Se salausavain on yleensä 12-sanaisen sanalistan muodossa esitettynä, joka siis vastaa sitä avainkoodia (private key). Kun sinulla on se avain itselläsi, et tarvitse mitään käyttäjätunnuksia tai salasanoja, tarvitset vain sen 12-sanan avaimen ja pääset käsiksi kryptoihisi. Otat vaan jonkun lompakon (jossa avain on käyttäjällä), syötät sinne salausavaimen, ja näet omistuksesi lohkoketjussa.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
299 803
Viestejä
5 107 039
Jäsenet
81 707
Uusin jäsen
Mark-84

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom