Kryptovaluuttojen louhintathreadi

Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
672
Onhan noita veikkauksia RVN, FLUX nyt ainakin tulee mieleen. Teoriassa olisi varmaan järkevä louhia useampaakin potentiaalista ehdokasta tässä vaiheessa hodliin. Sen kurssi tulee räjähtämään alussa, mutta heti kohta pian myös vaikeustaso raketoi ja kurssit rommaa kun kaikki pummimainerit tunkee kolikot markkinoille.
Taitaa selvitä parhaiten heittämällä benchmarkkia kehiin ja kattomalla mikä antaa eniten sitten kun ETH ei enää tehoo. Ihan vähän epäilen, että joku noist valuutoist nostaa päätä niin, että tulot pysyy öpaut samana kuin ETH:n kanssa louhiessa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 105
Just eilen laitoin vanhan rvl lompsan synkkaa tähän kolikkoon. En pidättelisi housujani tämän uudelleen brändätyn rvl:n kanssa. Toki tässä vissiin tuli monta ulkopuolista sössimistä. Yksi kehittäjistä lähti ja pasko kaikki. Samoin algo mitä käyttivät alunperin oli sellanen mikä raiskattiin alunperin asci:n kanssa ravencoinin kohdalla ja porukka mietti, että käyköhän tässä samoin ja niin taisi käydä. Sen takia kaikki ns. vituiksi ja nyt yritetään uudella nimellä uusiksi.

Itseäni lähinnä kiinnostaa jos saisi vanhasta lompsasta joskus jonkun satasen pihalle...

Sanoisin että olisi järkevämpää louhia edelleen eth, ja ostaa sitten tuotoilla noita muita mahdollisia louhittavia.
Saisi enemmän kolikoita samalla laskentateholla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 510
Taitaa selvitä parhaiten heittämällä benchmarkkia kehiin ja kattomalla mikä antaa eniten sitten kun ETH ei enää tehoo. Ihan vähän epäilen, että joku noist valuutoist nostaa päätä niin, että tulot pysyy öpaut samana kuin ETH:n kanssa louhiessa.
Laskentateho mikä eetterissä on enempi kui kaikissa shitcoineissa nyt yhteenlaskettuna. Mä väitän, että yksikään kolikko ei pysty samaan tuottoon pitempiaikaisesti. Tuon jälkeen homma on sitä tasoa, että ihan jees jos sähkölaskun saa maksettua tuotoilla :)

Ihan hyvä video aiheesta minkä linkannut tänne useamman kertaa:

Rusna

Make ATK Great Again
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 281
Tämmöinen löytyi, jos haluaa tonnit vaihtaa ethiksi ilman random kauppapaikkoja. Toki kustannus on varmasti korkeampi (5 TON + hilut) kuin vaikkapa OKEx, mutta välttää yhden ylimääräisen kierroksen. Tästä tonnit suoraan vaikka coinbaseen/binanceen: TON-ETH Bridge
 
Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
354
Se otti pienen piikin pyhinä, ei taida noste riittää vaikka sinistä nappia syöttäisi.

Just eilen laitoin vanhan rvl lompsan synkkaa tähän kolikkoon. En pidättelisi housujani tämän uudelleen brändätyn rvl:n kanssa. Toki tässä vissiin tuli monta ulkopuolista sössimistä. Yksi kehittäjistä lähti ja pasko kaikki. Samoin algo mitä käyttivät alunperin oli sellanen mikä raiskattiin alunperin asci:n kanssa ravencoinin kohdalla ja porukka mietti, että käyköhän tässä samoin ja niin taisi käydä. Sen takia kaikki ns. vituiksi ja nyt yritetään uudella nimellä uusiksi.

Itseäni lähinnä kiinnostaa jos saisi vanhasta lompsasta joskus jonkun satasen pihalle...

Onhan noita veikkauksia RVN, FLUX nyt ainakin tulee mieleen. Teoriassa olisi varmaan järkevä louhia useampaakin potentiaalista ehdokasta tässä vaiheessa hodliin. Sen kurssi tulee räjähtämään alussa, mutta heti kohta pian myös vaikeustaso raketoi ja kurssit rommaa kun kaikki pummimainerit tunkee kolikot markkinoille.
Foorumin ahneet mainaajat kattelee uusia kolikoita, vaikka puhuu homman loppuvan ETH:n jälkeen.
Näitä puheita ei usko edes itse puhuja.
Aina sitä voi tehdä kuten tää coini, hyvin saanut vajaassa vuodessa tilaajia.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 510
Se otti pienen piikin pyhinä, ei taida noste riittää vaikka sinistä nappia syöttäisi.

Foorumin ahneet mainaajat kattelee uusia kolikoita, vaikka puhuu homman loppuvan ETH:n jälkeen.
Näitä puheita ei usko edes itse puhuja.
Aina sitä voi tehdä kuten tää coini, hyvin saanut vajaassa vuodessa tilaajia.

Tuskin loppuu, mutta ei ole enää niin kannattavaa. Tais toi Brandonkin todeta, että missään vaiheessa 4v aikana GPU mainaaminen ei ole ollut ei kannattavaa kuin ehkä jonkun yksittäisen viikon.

Se on aika varma, että ei ole enää niin kannattavaa ja jos on huonolla hyötysuhteella olevaa settiä (kortteja tai yhtä korttia elättää koko muu tietokone) niin kannattavuus raja tulee vastaan nopeammin. Nyt ei ole oikein ollut väliä mitä sinne paiskoo kun kaikilla leipoo rahaa.
 
Liittynyt
23.04.2021
Viestejä
616
Onks muut kokeilut Avian kolikon louhimista prossul? mitä ootte saanut hasrateksi

Edit: Tässä vielä linkki Home - Avian Network
Tässä jokunen päivä tullut luukutettua. 5900x tuntuis olevan paras hinta/laatu. Tämä muuten on jo tradeogressa joskaan ole edes aktiivista accounttia sinne. Nethash nousee ~10%/pv. Laittaa vanhan RVL:n wallet.dat niin kääntyy suoraan RVL>AVN.
E: joku 50k hashia 3 eri prossalla jos en tästä töistä väärin muista.

Kyllähän tuosta saa jo enemmän nyt kuin raptoreumista :)
E: No johan tuo on kääntynyt päälaelleen taas kerran, mutta pidetään nyt nuo muutama masiina toistaiseksi AVN:ssä kerran jaksoi nähdä vaivan..

E: jos en väärin ymmärtänyt Red Panda Miningin juttuja jostain viimeaikaisesta videosta on Brandoncoin tutustuttanut hänet cryptolouhintaan, aika yllätys itselleni. Ettei ihan turha rasvanäppi, vaikka sille vähän vaikuttaakin :D
E: Oma serverikotelokin valmistuu, enää parituntia roppailua niin proto on valmis ja monistaminen nopeaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 105
E: Oma serverikotelokin valmistuu, enää parituntia roppailua niin proto on valmis ja monistaminen nopeaa.
Tässä mun saavutus noin neljän tunnin työllä. Powerit tulee kyljelleet tuonne taakse, ja kortit suoraan emoon. Emo on kiinni pienillä puuruuveilla, ja puut on kiinni ruuveilla rigissä. Sen verran leveyttä että tarvittaessa voi laittaa yhdet kortit risereilla sivuillekin, jos tulee ahdasta.
Koitin tehdä sen verran jämäkän että voi nostaa pystyyn jos tila loppuu :)
 
Liitteet

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 510
Oisko vinkata jotain virtamuuntaja settiä mikä keskustelisi kännykkään wifin kautta? Sais olla aika paitkälti plug and play eikä mitään erikoista konffaamista.

Toistakymmentä kertaa vaihdellut pääsulakkeita niin alkaa mennä käpy tähän touhuun... Kapasiteettiä olis kuitenkin, mutta jollain auto latauksessa (kiinteänlaturin käytöstä luovuttu jo aikaa sitten) + kokkaus on yhtäkunt sulake jne.
 
Kaasuliesi käyttöön. Mitäpä sitä ei tekisi louhinnan eteen ;)
 
Liittynyt
11.12.2017
Viestejä
462
Kurssi tulee räjähtämään alussa, mutta heti kohta pian myös vaikeustaso raketoi ja kurssit rommaa kun kaikki pummimainerit tunkee kolikot markkinoille.
Jos määrä dumppaajilla (ex-eth mainaajat) jotka heti myy coininsa kasvaa niin eikös hinta romahda raketoinnin sijaan ja kannattavuus menee samalla.
Kaasuliesi käyttöön. Mitäpä sitä ei tekisi louhinnan eteen ;)

Nimenomaan ;)
 
Liittynyt
18.12.2020
Viestejä
549
Oisko vinkata jotain virtamuuntaja settiä mikä keskustelisi kännykkään wifin kautta? Sais olla aika paitkälti plug and play eikä mitään erikoista konffaamista.

Toistakymmentä kertaa vaihdellut pääsulakkeita niin alkaa mennä käpy tähän touhuun... Kapasiteettiä olis kuitenkin, mutta jollain auto latauksessa (kiinteänlaturin käytöstä luovuttu jo aikaa sitten) + kokkaus on yhtäkunt sulake jne.
Voithan hieman kasvattaa sulakkeen vaihto väliä pikkusil pirkkanikseil, kts kuva.

Tai olisko joku tällänen mitä pohdit..? Vois itseasiassa olla ihan näppä nyt kun miettii.. [Hot Item] Wi-Fi Current Transformer CT Clamp Energy Monitoring
 
Liitteet

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 510
Jos määrä dumppaajilla (ex-eth mainaajat) jotka heti myy coininsa kasvaa niin eikös hinta romahda raketoinnin sijaan ja kannattavuus menee samalla.
Kyllä ne ensin nousee ainakin jokainen uudehko trendaavaksi tulltu mainauskolikko on nyt noudatellut tuota tapaa. Ensin noustaan ja suht pian vaikeustaso raketoi ja hetkenpäästä myös kurssi rommaa. Oletettavasti siellä on ostajia tuossa vaiheessa mukana jotka mainaamisen sijaan ostaa kolikkoa.

Voithan hieman kasvattaa sulakkeen vaihto väliä pikkusil pirkkanikseil, kts kuva.

Tai olisko joku tällänen mitä pohdit..? Vois itseasiassa olla ihan näppä nyt kun miettii.. [Hot Item] Wi-Fi Current Transformer CT Clamp Energy Monitoring
Joku tollanen, että näkis reaali ajassa missä vaihekuormat menee.

Menishän toi helposti kun vaan vaihtaisi 35A pohjat, mutta ei oikein viite sille tielle lähteä...

e: Heittelin nyt 150kH/s edestä prossua hivessä tuohon RVL remakeen avianiin, kerran sitä louhii prossullakin, kun ei niille kovin järkevää tekemistä nyt juuri ole. Katotaan pari päivää ainakin.

Hivessä muistakaa päivittää softa, että saa pelittämään. Helpoiten hoituu imho remote access -> shellinabox -> käyttäjänimi: user, salasana: 1, selfupgrade --force, päivityksen jälkeen shelliin: miner niin näkee lähteekö mainaus päälle vai mikä hiertää. Ilman päivitystä mulla herjas minotauruxia unknowniksi.

Eetteri hakee kyllä pohjalta vauhtia saas nähdä minne droppailee ennen nousuja ja meneekö siinä päiviä, viikkoja tai kuukausia. En jaksa uskoa, että runit olisi vielä nähty, mutta mistäpä sitä tietää...
 
Viimeksi muokattu:

Rusna

Make ATK Great Again
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 281
Hivessä muistakaa päivittää softa, että saa pelittämään. Helpoiten hoituu imho remote access -> shellinabox -> käyttäjänimi: user, salasana: 1, selfupgrade --force, päivityksen jälkeen shelliin: miner niin näkee lähteekö mainaus päälle vai mikä hiertää. Ilman päivitystä mulla herjas minotauruxia unknowniksi.
Onkohan käyttäjässä vikaa, mutta mulla ei reboot painaminen suostunut tekemään mitään. Pariin otteeseen kuluneiden päivien aikana olin UI:sta kliksuttanut päivityksiä ilman että oli reboot täppä päällä. No, fyysinen, jostain beigen värisestä kotelosta ryöstetty virtanappi tietysti toimi kuin junan vessa.
 
En oikein tiedä kuinka nuo UI komennot ajautuu aina perille. Juuri tota päivitystä yritin yhteen koneeseen eikä millään meinannut mennä. Kaikki loput shellistä niin meni kuin junan vessa.

Walaskalat myy siinä syy nykyiselle luisulle:

Blockchain data analytics service Glassnode revealed that the number of Ethereum addresses holding at least 1,000 ETH dropped to 6,292 this Monday, the lowest reading since April 2017.

Tuskin ihan heti kääntävät kelkkaansa. No ehkä keväällä joskus...
 
Liittynyt
15.03.2019
Viestejä
346
Kyllä ne ensin nousee ainakin jokainen uudehko trendaavaksi tulltu mainauskolikko on nyt noudatellut tuota tapaa. Ensin noustaan ja suht pian vaikeustaso raketoi ja hetkenpäästä myös kurssi rommaa. Oletettavasti siellä on ostajia tuossa vaiheessa mukana jotka mainaamisen sijaan ostaa kolikkoa.

Joku tollanen, että näkis reaali ajassa missä vaihekuormat menee.

Menishän toi helposti kun vaan vaihtaisi 35A pohjat, mutta ei oikein viite sille tielle lähteä...

e: Heittelin nyt 150kH/s edestä prossua hivessä tuohon RVL remakeen avianiin, kerran sitä louhii prossullakin, kun ei niille kovin järkevää tekemistä nyt juuri ole. Katotaan pari päivää ainakin.

Hivessä muistakaa päivittää softa, että saa pelittämään. Helpoiten hoituu imho remote access -> shellinabox -> käyttäjänimi: user, salasana: 1, selfupgrade --force, päivityksen jälkeen shelliin: miner niin näkee lähteekö mainaus päälle vai mikä hiertää. Ilman päivitystä mulla herjas minotauruxia unknowniksi.

Eetteri hakee kyllä pohjalta vauhtia saas nähdä minne droppailee ennen nousuja ja meneekö siinä päiviä, viikkoja tai kuukausia. En jaksa uskoa, että runit olisi vielä nähty, mutta mistäpä sitä tietää...
Kannattaa tuo oletussalasana "1" vaihtaa. Komennolla "hive-passwd *uusi salasana*" tai "passwd user". En muista kumpi vaikuttaa mihinki, mutta parempi vaihtaa molemmat.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 762
Mä olen viettänyt laatuaikaa Libre Officen parissa, alkaa taulukot valmistua pikku hiljaa. Vitsi tää mainaus on oikeastaan todella huonosti tuottavaa siihen nähden miten paljon se vie rahaa. Kunnon hillot saa treidaamalla isojen syklien välillä, tää mainaus on vaan puuhastelua.
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 966

Saa tai menettää :D Päätös pitää melkein tehdä riskinsietokyvyn mukaan. Mainaamalla saa varmasti ainakin jotain, vaikka tietty varmasti vähemmän kuin optimitilanteessa treidaamalla olisi saanut…
 
Jep jälkikäteen on aina hyvä olla viisas. Tottakai vuosi takaperin olisi kannattanut lyödä kaikki rahat mitä vain sai revittyä, lainattua tai varastettua mihin tahansa kolikkoon mainaamisen sijaan.

Suuri osa vierastaa sitä cryptojen volatiliteettiä niin mainaus on keino lähteä mukaan tuohon ralliin pienemmällä riskillä. Ja niitä lähestysmitapojakin mainatessa on todella monia.

Itseäni houkuttaa juuri se, että kun sijoitettu pääoma on suurelta osin kuoltetettu niin uskaltaa ottaa riskiä juuri noiden kolikkojen kanssa ja tällöin ei oikein ole väliä miten ne elää. Eikä tartte tehdä pakkoliikkeitä vaikka menisi tilapäisesti isostikkin miinukselle.
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 609
Hivessä muistakaa päivittää softa, että saa pelittämään. Helpoiten hoituu imho remote access -> shellinabox -> käyttäjänimi: user, salasana: 1, selfupgrade --force, päivityksen jälkeen shelliin: miner niin näkee lähteekö mainaus päälle vai mikä hiertää. Ilman päivitystä mulla herjas minotauruxia unknowniksi.
Hivessähän on mahdollista ajaa yksittäisiä komentoja ilman shellin avaamista. Eli sen "Remote Access" sijaan valitse "Run Command" ja siihen vaan kirjoittaa haluamansa komennon. Esim. koko rigin reboot "shutdown -r now".
 
tekeekö tuo saman kuin se graafisen selainkäyttöliittymän reboot?
 
Helpoin on mielestäni ajaa terminaalin kautta "ssh user@*rigin ip osoite*" enter ja salasana (oletus "1"). Pitää toki olla kyseisellä koneella samassa verkossa, jolla avaat terminaalin. Näin pääset rigiin käsiksi avaamatta mitään selaimia.
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 609
tekeekö tuo saman kuin se graafisen selainkäyttöliittymän reboot?
En osaa sanoa. Joskus kun kokeilin niin käyttöliittymästä shutdown toimi kyllä, mutta reboot ei tehnyt mitään. Tuo "run command" muistaa edelliset annetut komennot, niin sitä kautta saan yhdellä klikkauksella rebootin joka ainakin menee perille.

Toki jos on samassa aliverkossa niin itsellä on Windowsiin PuTTY asennettuna ja sillä saa SSH yhteyden rigiin nopeasti yhdellä klikkauksella jos on tarvetta esim seurata mainerin toimintaa tms. (komennolla "motd watch")
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 105
Minun mielestäni helpoin on hoitaa tuo bootti puhelimen appilla. Toki jos rigiin ei saa yhteyttä niin asia on eri, mutta ei silloin muutenkaan saa kuin menemällä fyysisesti laitteelle.
 
Tai kuten pro:t, etäohjattavalla pistorasialla virrat pois ;)
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 609
Tai kuten pro:t, etäohjattavalla pistorasialla virrat pois ;)
Olihan tämä varmasti vitsi? :hmm: Ihan sieluun sattuu jo pelkkä ajatuskin. :redface: Ei kai kukaan oikeasti boottaa konetta repimällä töpseliä seinästä tai katkomalla virransyöttöä. Varsinkin kun samalla yhteydellä millä sen pistorasian ohjaa, onnistuu varmaan etäyhteys tai nettikäyttöliittymä josta saa hallitun rebootin.
 
No ei ollut. Eihän se millään onnistu hallittu bootti jos kone on sekaisin eikä käyttiskään toimi. Toki käyttiksen puolelta bootti kannattaa tehdä, jos vain pystyy!
 
Joo totta kai hyvä olla viimeisenä vaihtoehtona etäohjaus virransyötölle jos ei muuten saa yhteyttä, ajattelin vaan että jonkun perus päivityksen jälkeen boottailee virtoja katkomalla. :D
 
Nojoo. Äskenkin siirsin SER louhintakonetta, eikä se lähtenyt suoraan pooliin kiinni, vaikka kiintolevyvalon mukaan koneella jotain aktiviteettia harrastetaan. Mitä ilmeisimmin noiden ongelmien taustalla on yleensä wlan, joka ei syystä tai toisesta joka kerta yhdisty. Ilman näyttöä tuo pistorasiaboottia oli kuitenkin taas helpoin tehdä. Jos käyttöjärjestelmä tykkää kyttyrää, niin hiveos on helppo asentaa uudelleen :)

edit. vastoin mitään ohjeita ja järkeä, ajan tuota usb tikulta ja usb wlan tikulla :D Ongelmia ei kuitenkaan ole koskaan ollut kuin bootissa
 
Liittynyt
18.12.2020
Viestejä
549
Kyllä ne ensin nousee ainakin jokainen uudehko trendaavaksi tulltu mainauskolikko on nyt noudatellut tuota tapaa. Ensin noustaan ja suht pian vaikeustaso raketoi ja hetkenpäästä myös kurssi rommaa. Oletettavasti siellä on ostajia tuossa vaiheessa mukana jotka mainaamisen sijaan ostaa kolikkoa.

Joku tollanen, että näkis reaali ajassa missä vaihekuormat menee.

Menishän toi helposti kun vaan vaihtaisi 35A pohjat, mutta ei oikein viite sille tielle lähteä...

e: Heittelin nyt 150kH/s edestä prossua hivessä tuohon RVL remakeen avianiin, kerran sitä louhii prossullakin, kun ei niille kovin järkevää tekemistä nyt juuri ole. Katotaan pari päivää ainakin.

Hivessä muistakaa päivittää softa, että saa pelittämään. Helpoiten hoituu imho remote access -> shellinabox -> käyttäjänimi: user, salasana: 1, selfupgrade --force, päivityksen jälkeen shelliin: miner niin näkee lähteekö mainaus päälle vai mikä hiertää. Ilman päivitystä mulla herjas minotauruxia unknowniksi.

Eetteri hakee kyllä pohjalta vauhtia saas nähdä minne droppailee ennen nousuja ja meneekö siinä päiviä, viikkoja tai kuukausia. En jaksa uskoa, että runit olisi vielä nähty, mutta mistäpä sitä tietää...
Voihan niitä pohjia aina vaihella mutta veikkaan et sun sähkölaitoksen setä ei sen jälkeen pidä sinusta jos meet sen itekses kaikessa hiljaisuudessa vaihtelemaan. Toki jos syöttökaapelissa riittää potku, voihan omaa liittymän kokoa nostaa kun sen vaan sopii. Tosin oman elämänsä antisankarit vaihtelee noita omine nokkineen, kai siitä jonkun soo-soo varoituksen saa jos sen tekee, en ole ihan sata varma tuleeko yhtä vailla 40 raipan iskua vai mikä tuomio napsahtaa liika omatoimisuus
 
Vähemmän ne varmaan tykkäis jos siellä olis rautanaula tilalla, mutta saman penaltin siitä varmaan sais. Ehkä sakkoja? En tiiä millaset alarmit niillä on, luulsi nykyään, että aika helposti saadaan jotan automaagisia hälyjä jos johonkin alkaa mennä sähköä enempi mitä liittymä mahdollistaa. Tosin kun kyselin, että olisko mahdollista saada vaiheista reaaliaikaista dataa niin ei onnistu.

Liittymän nosto maksaa 32€ (eli setä vaihtaa ne pohjat :D), mutta kuukausi maksu nousee 20€. Kyllähän tuokin vaihtoehto on jos tämä homma ensivuonna jatkuu samalla tahdilla. Haluun kuitenkin kattoa tuon eth 2.0:n miten käy ennenkuin sitoutuu pahemmin. Tässä vaiheessa pitää yrittää optimoida 3x25A mahdollisimman hyvin ja roudata muualle osa vehkeistä. Auttaisi pirusti jos näkisi samantien kännykästä, että okei nyt kun sen lieden laittaa päälle niin L3 on 30A tai mitä ikinä onkaan. Eihän tollaset tulpatkaan ihan heti pala, että saa olla kohtalaisesti ylikuormaa.

e:
Sähkönhinnasta.
Ei taida olla teollisuutta yksityishenkilönä, mutta jos olis firma niin vois mennä läpi? :hmm:

Kaikki asiakkaat kuuluvat automaattisesti veroluokkaan I, elleivät ole muuta ilmoittaneet. Asiakas on oikeutettu II veroluokkaan, jos käyttöpaikalla harjoitetaan teollisuutta tai ammattimaista kasvihuoneviljelyä. Toiminnan laadusta asiakkaan täytyy toimittaa kirjallinen vakuutus verkkoyhtiölle.
Sähkövero 1.1.2021 alkaen
Veroluokka 1: 2,79372 snt/kWh (sis. alv. 24 % ja huoltovarmuusmaksu)
Veroluokka 2: 0,07812 snt/kWh (sis. alv. 24 % ja huoltovarmuusmaksu)
 
Jos nyt en ihan väärin muista niin sulla pitäs olla toimintaa siel 100kW vai oliks se 150kW edestä, jotenkin joku mun kolmesta harmaasta aivonystyrästä muistelis et näin se saatto olla.
Mut kyllä kuormien tasaus yleensä auttaa tiettyyn tappiin asti. Pihtiampeeri mittaril ku käy kurkkimas vuorollaan kunkin vaiheen et mitä siel kuormaa on, jos esim:
L1 näyttää 20A
L2 18A
L3 35A

Niin sitten pitäs heittää L3:sta kuormaa L2:selle mikä tarkottaa käytännössä sitä et johko sähkötaulun päässä sulakkeita vaihellaan toiselle vaiheelle tai sitten kotikonstein niitä laitteita siirrellään vaan toiseen huoneeseen joka on esim toisen vaiheen takana.

Se et jos ei kestä saunoa tai käyttää liettä, kuormaa on vaan päällä liikaa yhtä aikaa. Tulppasulake (gG) yleensä kestää ylikuormaa oman aikansa mut sun teksteistä voisin päätellä et vaihdat sukkia harvemmin kun pääsulakkeita?

Olis hauska joskus kokeilla mitä se laitoksen setä sanois kun ohittais keskuksen pääs omat pääsulakkeet ja olis suoraan talojakamon sulakkeiden takana omat setit. Siel yleensä on isommat kahvasulakkeet, voisit vetää sun syöttökaapelin ihan punahehkuun asti kaikes rauhas. Ja paloautonha saa aina näppärästi paikalle kun muistaa vaa ne kolme numeroo näpytellä luurinsa
 
Autotallissa mulla on mainaus seinällä L1, L2, L3 pistorasiat toki talli on vaan 5x2,5mm2 takana, että sieltä enempää kuin sen 16A per vaihe otetta, mutta kuorman siirto onnistuu kyllä helposti. Ennen sitä olikin niin, että tais L3 olla ihan vapaa kun rigit oli talon puolella eikä siellä sitten ollut L3 pistorasioita missään järkevästi. Silloin niitä eniten meni...

Nyt kyseessä on enempi ongelma, että mä en tiedä miten nää talon kaikki härpäkkeet jakautuu eri vaiheille. Sitten kun on 1+1+1 niin pam. Selviäähän siitä kun ottaa paperit käteen ja alkaa tekemään vaikka jotain taulukkoa, että mitkä laitteet missäkin vaiheissa ja mitä kuormia jatkuvana tai hetkellisenä tulossa millekkin vaiheelle. Ois hauksempi vaan kattoa kännykästä reaaliaikaista dataa.

Mulla on sellanen vanha owl tehomittari mikä toimii wifin kautta. Se ei omasta näytöstään näytä vaihedataa, mutta jos en ihan väärin muista niin tietokoneeseen kytkettäessä sieltä tuli eri vaiheiltakin dataa. Menin vaan tiputtamaan yhden virtamuuntajan puolikkaan keskuksen sisälle :D.

Joku tällänenkin olis ok: AEOTEC - Z-Wave+ 3-vaihe, 60A Energiamittari jos siitä sais vaan summa tehon lisäksi vaiheittain. e: Tuokin vaatii Z-wave networkin mistä mulla ei ole hajuakaan, mutta kai sitä vois selvittää.
 
Liittynyt
11.12.2017
Viestejä
462
No ei ollut. Eihän se millään onnistu hallittu bootti jos kone on sekaisin eikä käyttiskään toimi. Toki käyttiksen puolelta bootti kannattaa tehdä, jos vain pystyy!
Niin ei kai konetta kukaan oletuksena sillä sammuta. Noissa osassa etäohjattavia näät myös kulutuksen ja voit siten suoraan twiikata kulutukset optimaaliseks samalla. Paras oli joskus kun olin italiassa skimbaamassa niin kun ei enää ssh yhteys toiminut hissistä komentaessa niin etäpistorasia antoi jumille uuden elämän. Kiva on myös jos voi myös sammuttaa vikaantuneen koneen kuluttelemasta virtaa saati jos web-kamera antaa osviittaa kärystä.;)
 
Liittynyt
24.03.2017
Viestejä
134
@elmo tilaa tällainen shellyn 3vaihe-mittari. sähkäri ruuvailee nopsaan paikalleen niin näet jokaselta vaiheelta kuorman. Noita shellyn releitä ja muita on ollut käytössä ja ovat oikeinkin toimivia. Keräilen itseasiassa tuollaisella etäohjattavalla "plug s":llä sähkönkulutuslukemia omista louhoksistani.
 
Tänks. Tää vois olla ihan jees ja jos vaihtais rigit plug s:sien taakse. Jokaiselle omansa niin saisi varmaan hienoa käppyrää. Noikin oli ihan inhimillisen hintaset. Ens vuoden hankintoja taas niin saa vähennyksiin :)

Noista motonetin nediksistä ei taida saada mihinkään kootusti tietoa niin tarkempi kirjanpito edellyttäisi suht paljon töitä. Nuo kun on enempi vaan siihen ohjaukseen tarkoitettuja.
 
Liittynyt
24.03.2017
Viestejä
134
Joo ässistä saa ihan nätisti data kyllä talteen pilveen. Hintaa noilla ei ollut mitään kyllä mustana perjantaina kun irtosivat 8,95€/kpl... no, nyt voi taas joutua tovin venailemaan alennuksia. Hiukan kuumottelin kans että olisin tuollaisen 3em ja löisin kaikki vaiheet mittaukseen mutta menin vielä matalammalta ja tuossa vieressä odottaa "perusmalli" eli em. kokeillaan nyt että miten tuo toimii..
 
Liittynyt
18.12.2020
Viestejä
549
okex ja gate.io on olleet itsellä käytössä. saa vaihdettua usdt, joka sitten kelpaa jo jokapuolella.
Miten tää käytännössä tapahtuu et tästä ton tipu lompakosta saa ton'nit siirrettyä gate.iohon?
Yritin gate.iosta ottaa esille sen ton osoitteen mihin niitä vois lähetellä mut tipu lompsa ei suostu mun aatiksiin. Mitä teen väärin? Mitä tässä pitäs niinku oikeesti tehdä että siirtyy noi..?
 
Mulla oli sama ongelma ja käytin lopulta ftx:ää. Siinä toimi suoraan. Gate io:n deposit osoite on erc20, mikä ei toimi ainakaan toncoin walletin kanssa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 510
Mites minkä verran teillä on kalustoa tonnissa? Kaikki paitsi non lhr vai nekin myös? Oonko katsonut ihan väärin että tuottavuus ollut aika samoissa viimepäivät?
 
dmn

Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 680
Mites minkä verran teillä on kalustoa tonnissa? Kaikki paitsi non lhr vai nekin myös? Oonko katsonut ihan väärin että tuottavuus ollut aika samoissa viimepäivät?
Mulla ollut kaikki nyt siinä kiinni pari viikkoa, lisäksi kun muistit ei siinä huuda hoosiannaa, niin olen pystynyt talon lämmitystä optimoimaan. Nyt on pienimuotoinen lotto menossa noiden suhteen, kokeilen muuttaa mahdollisimman vähän fiatiksi..
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
120
Vähemmän ne varmaan tykkäis jos siellä olis rautanaula tilalla, mutta saman penaltin siitä varmaan sais. Ehkä sakkoja? En tiiä millaset alarmit niillä on, luulsi nykyään, että aika helposti saadaan jotan automaagisia hälyjä jos johonkin alkaa mennä sähköä enempi mitä liittymä mahdollistaa. Tosin kun kyselin, että olisko mahdollista saada vaiheista reaaliaikaista dataa niin ei onnistu.

Liittymän nosto maksaa 32€ (eli setä vaihtaa ne pohjat :D), mutta kuukausi maksu nousee 20€. Kyllähän tuokin vaihtoehto on jos tämä homma ensivuonna jatkuu samalla tahdilla. Haluun kuitenkin kattoa tuon eth 2.0:n miten käy ennenkuin sitoutuu pahemmin. Tässä vaiheessa pitää yrittää optimoida 3x25A mahdollisimman hyvin ja roudata muualle osa vehkeistä. Auttaisi pirusti jos näkisi samantien kännykästä, että okei nyt kun sen lieden laittaa päälle niin L3 on 30A tai mitä ikinä onkaan. Eihän tollaset tulpatkaan ihan heti pala, että saa olla kohtalaisesti ylikuormaa.
Kannattaa vaan vaihdattaa ne sulakepohjat ja tehdä siitä ilmoitus virallista reittiä jos tarpeen, eikä tehdä MacGyver virtyksiä. Ei siitä sakkoja taida tulla, mutta siirtoyhtiö voi laittaa takautuvan laskun max 10 vuoden ajalta sen isomman (käyttämäsi) sulakekoon mukaisena. Eli jos sulake = rautalanka, niin se on varmaan aika monen A sulake minkä mukaan he laskuttavat. Ja lähes kaikki taloudet taitavat olla nykyään tuntitason etäluennassa, joten sähkön siirtoyhtiöt pystyvät seuraamaan jos sulakkeiden mukainen kulutus ylitetään muuten kuin hetkellisesti.

Oletko tarkastellut sähkömittariasi, että näkisikö sen näytöltä hetkelliset kulutukset vaihekohtaisesti? Muistelisin että ainakin joissakin Aidonin mittareissa se onnistui, kun tökki sitä mittarin nappia tarpeeksi.
 
Rusna

Make ATK Great Again
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 281
Mites minkä verran teillä on kalustoa tonnissa? Kaikki paitsi non lhr vai nekin myös? Oonko katsonut ihan väärin että tuottavuus ollut aika samoissa viimepäivät?
Kyllä mä laitoin all-in. Katsotaan mitä tässä lotossa käy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 510
Ei yhtään. Ajattelin skipata tämän lottokierroksen.
Vaikuttas kyllä siltä, että tätä on nyt ainakin tähän asti kannattanut mainata vaikka myisi heti. Eli ei tartte ottaa lottoa ja louhia hodliin ja pistää varpaita ristiin.

e: Siis jos vertaa muihin killinkeihin... Toistaiseksi tuottavin mainata ja myydä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 302
Vaikuttas kyllä siltä, että tätä on nyt ainakin tähän asti kannattanut mainata vaikka myisi heti. Eli ei tartte ottaa lottoa ja louhia hodliin ja pistää varpaita ristiin.

e: Siis jos vertaa muihin killinkeihin... Toistaiseksi tuottavin mainata ja myydä.
Juuri viikonloppuna päätin etten lähde tätä katsomaan, mutta pakko se kai on. Tein tuolla web-walletin ja siihen määriteltiin salasana sekä tuli tuo 24 sanan backup... Selittäkääs amatöörille mikä on tuon käyttäjätunnus... kokeilin toisella koneella niin eihän tuohon lompakkoon päässyt kiinni, muuta kuin kai sitten jos olisi syöttänyt noin 24 sanaa????
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
243 595
Viestejä
4 252 797
Jäsenet
71 345
Uusin jäsen
Eero.hk

Hinta.fi

Ylös Bottom