Ei kyllä yhtään häiritse, mutta olenkin tällainen dinosaurus.
Enemmän häiritsee se että tuon koko on lähempänä 7 kuin 6 tuumaa.
Vähän kanssa noin 50-60 että haluanko lähteä tähän kelkkan enään. Mulla on vieläkin sailfishpuhelin viestikapulana, mutta käytännön asioiden takia on ollut pakko hankkia Android-luuri sinne sivulle. Itse asiassa ainoa syy miksi en ole kokonaan luopunut on ettei ole jaksanut migoida Whatsapp/Signal historiaa toiselle puolelle.
Etenkin tuo, että tuo järjestelmän oletusselain on A) Ollut aina ajastaan jäljestä B) raskaanpuoleinen C) ei ole saannut kunnollista mainostenestoa järkevällä tavalla viritetyä (ei ublockia ymv.) kallistaa vaakaa kyllä vahvasti luopumisen suuntaan.
Jos tuossa on toimiva "tap to wake" (joka ei näissä Xperioissa oikein koskaan tuntunut onnistuvan,) sekä toimiva selain niin kelpaisi kyllä peruskäyttöön - ne IOT hilivatkuttinäppihelvetit voisi sitten pitää puhtaasti erillisessä android-luurissa.
Mutta onhan nää työmää. Muistan kun halusi Japaninkielen tukea niin piti vinkua että joku random hyväntekijä käväisi kääntämässä 64-bittisen version palikasta jota alkuperäinen ylläpitäjä ei enää vuosiin päivittänyt. Tai se että Pure Maps, joka sinänsä erittäin pätevä OSM-karttasofta yhdessä OSM scoutin avulla, kaatuilee mun Xperia 10 II:llä random valikoissa (muuten kyllä kaikin puolin parempi kuin esim. Androidin Organic Maps). Ja oikeastaan jo se että jos haluat offline-karttoja niin joudut virittämään ne erillisen äpin (OSM scout:in) kautta on jo aika huutista noin niin kuin kättökokemuksen näkökulmasta

.
Androidilla kaikki "toimii", mutta siellä sitten vastapuolena Softat tuntuu mädäntyvän vuosi vuodelta. Metrikkaa ja kotisottoa tulee aivan joka tuutista. Missään ei voi pitää aktiivisa päivityksiä päällä, koska jokainen päivitys on riski että entinen hyvä ilmaissofta alkaa suoltaa mainospaskaa tai tekee jonkun muun rugpullin. Osmand:kin muuttunut asiallisesta karttaohjelmasta nagwareksi, ja UI silti edelleen yhtä paska kuin 10v sitten...