Miten se muka on turha rasite? Sillä saadaan yli 900 miljoonaa euroa valtion budjettiin. Tämä kaikki tulee ns. ilmaiseksi, koska perintövero on kevyt, alaraja korkealla ja yli 60% ei edes joudu maksamaan sitä. Perinnönsaajat saavat lahjana toisen henkilön omaisuutta, ja sitä ei muka saisi verottaa. Samaan aikaan ihmiset maksavat varainsiirtoveroa, kun ostavat uuden asunnon. Miksi tällainen, kun kuitenkin ihmiset maksavat elonsa aikana niin paljon veroja elämänsä aikana?Kun sitä alennettiin, niin sama olisi ollut poistaa koko vero.
Aivan turha rasite perinnönsaajille niin yksityismaailmassa kuin yritysmaailmassakin.
Kumminkin ihmiset maksavat täällä elonsa aikana niin paljon veroja eri muodossa, että pitää vielä perillisiä rankaista läheisensä kuolemasta.
Tulisi tämän myötä edes pieni toivonpilkahdus kansalaisten varallisuuden kasvamisesta, kun ei valtio kuppaisi joka välistä veroja.
Ja kaikista paras perintöveron puolustuskommentti mitä oon ikinä kuullut: "Suurinosa perinnöistä on alle 30t€ joten ne on verovapaita joka tapauksessa".
Mutustelkaa tuota lausetta vähän aikaa. Siis me ollaan niin köyhä kansa, että valtaosa ihmisistä ei pysty jättämään lapsillensa edes yli 30t€ perittävää.
Ei mikään ihme, että yritykset joudutaan myymään ulkomaille.
Ja minulle kävisi vaikka Ruotsin tyyli luovutusvoittoverosta. Jos perit talon et maksa mitään, mutta jos myyt niin sitten verot. Simple as pie.
Mitkä verot ovat niitä, joita vastaavasti voi sitten korottaa, että tuo 900 miljoonaa saadaan kasaan?
Viimeksi muokattu: