Kokemuksia tuholaisten torjunnasta, paperitoukat yms.

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sohvan
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
24.07.2018
Viestejä
91
Suomeen on viime vuosina pesiytynyt kerrostaloihin uusi sokeritoukan kaltainen tuholainen nimeltään paperitoukka. Paperitoukat on isompia ja tummempia. Siinä missä sokeritoukat viihtyy lähinnä pesuhuoneessa lattiakaivojen yhteydessä, paperitoukat vaikuttaa kulkevan rohkeammin koko asuntoon.

Muutaman kerran tuollaisen paperitoukan asunnosta löydettyäni aloin selvittämään löytyykö niiden torjuntaan ansoja, mutta niitä vaikuttaa löytyvän lähinnä sokeritoukille. Suurin osa ansoista tepsinee molempiin lajeihin. Onko kokemusta eri sokeritoukka-ansojen toimivuudesta? Olen löytänyt mm. seuraavia, joiden testaamista miettinyt:

Tämmöinen kommentti, että tuollaiset toukka-ansat ovat vähän kuin katiskoja joilla on tarkoitus pyytää kalaa (syötäväksi) tai toukkia. Mutta kyllä niitä siellä viemärissä riittää. Pitäisi kohdistaa tuho sekä toukkiin että niiden jälkipolviin siellä viemärin syövereissä eikä houkutella niitä aikuisempia siihen liima-ansaan.
 
Joskus 90-luvulla julistin sodan sokeritoukille. Teini-iän tuomalla raivolla sprayasin olohuoneen uudet tapetit listojen yläpuoleta piloille jollain myrkyllä. Sanomistahan siitä tuli. Tähän päivään asti välit on olleet kun koreoilla tms. Jokaisen tapan jonka näen, mutta en ole jaksanut hyökätä näitä vastaan. Periaatteessa noi syötit ja muut modernit aseet kiinnostaa.

Sokeritoukat jäänyt vähän iljetys-asteikolla jalkoihin, kun on tavannut muita tuholaisia ihan tarpeeksi. Joku ötökkäkammo varmaan vielä itellä. 10v Lontoossa asumista jätti omat jälkensä. Ihan fyysisestikin muutama bed bugs purema jälki ;) Tuholaistorjujista ja lutikoista riittäisi kyllä kerrottavaa...

Viimeisin ötökkävitutus oli nyt kesällä Helsingissä. Mökillä olen jo tottunut että jauhot ja kaikki mutusteltava säilytetään tiiviissä purkeissa. Kuukauden kesäreissulta palatessani kuhisi stadin yksiön maustekaappi jotain (riisi)häröjä. Siitähän ne oli levinny ylemmäs lääkehyllylle ja vaatehyllylle ja joka vitun paikkaan parin metrin säteellä. Kaikki purkit, paketit ja mausteet hävitykseen ja ihan isolla Raid-spraylla pariin kertaan kaikki pinnat ja piilot. Vielä viikko ekan myrkyttelyn jälkeen tiskipöydälle hoiperteli tokkuraisen näköinen härö ja toinenkin. Nyt 8kk myöhemmin uskaltaa jo vähän huokaista helpotuksesta. Epäilen näitten häröjen lähtöpaikaksi LIDLin gluteiinittomia vehnähiutaleita. Satunnaisia yksilöitähän oli jopa suolapurkeissa :mad:
 
1675858577136.png

Tossa liima-ansan saalista kylppärin paneelikaton yläpuolelta jonne ujutin pari ansaa tarkastusluukun kautta.

Että sellainen invaasio muutaman vuoden vanhassa kerrostalossa. Kesällä määrät räjähtää.

Paperitoukkaa ei vieläkään oikein tunneta hyvin ja jos alat asiaa ajamaan niin kohtaat lähinnä vähättelyä ja "kuumaa vettä viemäriin" kikkoja. Voit jopa saada vastauksen että se on jokaisen asukkaan oma asia hoitaa ja maksaa tuholaistorjuja paikalle jos haluaa (terveisiä perseestä eli isännöitsijältä).

Tokihan moiset määrät houkuttelee hämähäkkejä paikalle(lahtaan muutamia kymmeniä per vuosi) ja suhtautumiseni kesään on täysin muuttunut. Maaliskuussa alkaa jo ahdistaa ja kesällä odotan vain talven tuloa.

Noh tälle vuodelle on taas uusia kikkoja tulossa. Muutama sata euroa on tullut jo ansoihin ja myrkkyihin laitettua.
 
Mistä muuten saisi "kunnon myrkkyjä" hommattua? Tarkoitus olisi ainakin pienillä täsmäiskuilla hyökätä hirsiseinä nakertaviin perkeleisiin. Tarvittaessa ehkä myrkyttää seinät vaikka kokonaan ja pysytellä pois tilasta hetki. Kyseessä yli 100v vanha hirsitalo jossa muuten tervettä hirttä joku papintappaja tai muu vittupää nakertelee. Suurin osa jäljistä on vanhoja, mutta nyt pari vuotta pinkopahvien repimisestä alkanut huomata, että edelleen näyttää elämää olevan.
 
Ei kannata hävittää hämähäkkejä, kun antaa niiden elää rauhassa niin pitävät huolen noista toukista niin hyvin ettei niitä pahemmin enää löydy.

HS: Kotona hämähäkkiä ei kannatakaan tappaa - hyvä syy | Verkkouutiset
 
Niin, IG Farben meni nurin jo 2003 ja Monsantokin myytiin Bayerille 2016, joten ei kai noita potenttiaalisia ole enää kun Bayer, BASF ja Dow Chemical Company. Hirsitalon tuholaisiin toimii myös hyvin vanha kunnon palovakuutus ja koivuntuohi. Kiihdyttimiä kuten bensa tai tärpätti en suosittele, kun niistä jää aina jalkiä.
 
Tämä on muuten vaikeaa hämähäkkikammoiselle. Pienet ei minua haittaa, mutta pari kesää sitten oli mielestäni helvetin iso hämähäkki kämppiksenä. Hillitsin tappohaluni kolme päivää. Sitten sen läsnäolo alkoi viemään jo yöunia. Onneksi oli jotenkin hidas ja lähellä eteistä niin sain paperilla vietyä ulos. Hautaan asti ylpeä etten mätkiny sitä tuhanteen osaan.
 
Turkiskuoriaisista on kokemusta yhdessä talossa. Puolisolla oli kaikki kaapit täynnä rättejä, kasseja ja kenkiä joita ei koskaan käytetty, ja vaatehuoneen lattialla aina isot pyykkikasat lapsiperheen likapyykkejä. Sattumalta hän kiinnitti joihinkin pariin hyönteiseen vaatehuoneen lattialla epäluuloista huomiota, mä vaan kohauttelin olkiani että kyllähän maailmaan nyt hyönteisiä mahtuu. Ne osoittautuivat sitten noiksi turkiskuoriaisiksi ja yhteensä niitä löytyi lopulta jotain 5-10, niistä paikoista missä vaatteita oli. Pakastimet sitten tyhjennettiin ruuasta ja kaikki tekstiilit kierrätettiin pakastimen kautta pesuun, ja sieltä kuivauksen jälkeen vakuumiin. Kämppä siivottiin juurta jaksain ja kaikki nurkat ja listat suihkittiin jollain liberaalisti annostellulla miedolla biohajoavalla hyönteismyrkyllä, ennen kun lähdettiin pariksi päiväksi pois. Ja isännöintiin ilmoitus. Koskaan ei enää yhtään turkiskuoriaista näkynyt, mutta melkoinen pommi olisi muhinut jos ei puolison vainoh... siis valveutuneisuuden ansiosta oltaisi huomattu asiaa heti ensimetreillä.
 
1675858577136.png

Tossa liima-ansan saalista kylppärin paneelikaton yläpuolelta jonne ujutin pari ansaa tarkastusluukun kautta.

Että sellainen invaasio muutaman vuoden vanhassa kerrostalossa. Kesällä määrät räjähtää.

Paperitoukkaa ei vieläkään oikein tunneta hyvin ja jos alat asiaa ajamaan niin kohtaat lähinnä vähättelyä ja "kuumaa vettä viemäriin" kikkoja. Voit jopa saada vastauksen että se on jokaisen asukkaan oma asia hoitaa ja maksaa tuholaistorjuja paikalle jos haluaa (terveisiä perseestä eli isännöitsijältä).

Tokihan moiset määrät houkuttelee hämähäkkejä paikalle(lahtaan muutamia kymmeniä per vuosi) ja suhtautumiseni kesään on täysin muuttunut. Maaliskuussa alkaa jo ahdistaa ja kesällä odotan vain talven tuloa.

Noh tälle vuodelle on taas uusia kikkoja tulossa. Muutama sata euroa on tullut jo ansoihin ja myrkkyihin laitettua.
Mikset tilaa ammattilais tuholaistorjujaa? Vaikka maksaisi pari tonnia, voisi olla hyvä sijoitus mielenrauhaan
 
Muurahaiset yrittivät pesiytyä työhuoneelle, joskus vuosia sitten. Tunkivat ikkunan ja ikkunalaudan välissä olevan silikonisauman pienistä reijistä. Kyseinen huoneisto siis katutasossa. Vetelin hienoa merisuolaa koko ikkunalaudan mitalta ja annostelin ronskisti grillitikkua apuna käyttäen myös reikiin. Hävisivät parissa päivässä. Yrittiviat joskus seuraavana vuonna rapun ovenkarmin välistä. Sinne laskin puolipulloa raidia suoraan reikään. Ei ole sen jälkeen näkynyt. Sokeritoukat taas hävisivät puutalosta peruskorjauksen yhteydessä. Eihän noista varsinaista haittaa ole tai vaaraa. Luteet ja vastaavat tulee kyllä hävittää välittömästi, mutta en vanhassa talossa niin kauheasti stressaisi muutamasta sokeritoukasta.
 
Niin, IG Farben meni nurin jo 2003 ja Monsantokin myytiin Bayerille 2016, joten ei kai noita potenttiaalisia ole enää kun Bayer, BASF ja Dow Chemical Company. Hirsitalon tuholaisiin toimii myös hyvin vanha kunnon palovakuutus ja koivuntuohi. Kiihdyttimiä kuten bensa tai tärpätti en suosittele, kun niistä jää aina jalkiä.
Muotoillaampas kysymys näin... Mistähän kuluttaja voi hankkia riittävän tehokkaita tuholaistorjunta-aineita edes jokseenkin järkeviä määriä? Vakuutuspetos/tuli ei valitettavasti tällä kertaa ole vaihtoehto.

"osta sata pulloa raidia prismasta, höhhööh"
 
Näitö voi olla aika haastavaa "lopullisesti" torjua, kun tulevat viemäreiden kautta ja mahd. viereisistä asunnoista sisään.

Totta, lopullisen ratkaisun aikaansaaminen voi olla haastavaa. Edellisessä asunnossa sain tutustua paperitoukkiin ensimmäisen kerran. Voi olla mahdollista, että öttiäisten kantaisä/äiti saapui myös käytettyjen kirjojen kyydissä, joita vielä tuolloin keräilin kauempaakin Euroopan alueelta. Filosofia voi vaikuttaa ihmisen elämään yllättävän monella tapaa. Niin tai näin, huomasin, että pirulaiset viihtyivät sekä pienissä listan raoissa ja välipohjassa. Eivät lymyile viemärissä, eivätkö vaadi vastaavaa kosteutta kuin sokeritoukat. Tiivistin listojen raot ja myrkytin säännöllisesti Raidin House-suihkeella. Paperitoukka heitti tuosta myrkystä sen verran helposti veivinsä, että lopulta riitti, kun suihkutin hieman myrkkyä talouspaperiin ja pyyhkäisin mm. (tiivistetyt) lattialistat paperilla. Jo oli aamulla vainajia listojen vieressä. Ko. myrkky jäi myös selvästi vaikuttamaan aika pitkäksi aikaa pinnoille (parisen viikkoa). Samalla tavalla myrkkyä voisi Ernomiehen tapauksessa suihkauttaa ensiapuna myös kattopaneelien taakse. Vaikea sanoa, että pääseekö kannasta kokonaan eroon, mutta joukkotuhonnan seurauksena en öttiäisiin enää juurikaan törmännyt. Kannattaa muistaa, että paperitoukka on huomattavasti sokeritoukkaa nopeampi lisääntymään, joten kannat myös kasvavat otollisessa tilanteessa nopeasti. Nuo Raidin yms. valmistajien liima-ansat ovat mielestäni myrkkyyn verrattuna tehottomia. Kyllä nekin jonkin verran pyytävät - tai ainakin nappaavat ohikulkevan toukan perskarvat paperiin - mutta varsinaista toukkakantaa niillä ei kyllä poista.
 
Samalla tavalla myrkkyä voisi Ernomiehen tapauksessa suihkauttaa ensiapuna myös kattopaneelien taakse.
Sumutin 5 kertaa viime kesänä 3 viikon välein (pullossa lukee vaikutusajaksi tuo).

Huomasin jo aiemmilla kerroilla päänsärkyä kun oleskelin kylpyhuoneessa mutta viimeisimmän myrkytyksen jälkeen tuli karmea, ympärivuorokautinen päänsärky viikon putkeen johon ei mikään kipulääke auttanut. Tokihan yritin miettiä että voisko johtua jostain muusta. Noh ½ tunnin sisään kun minulle saapui vieras alkoi vieraskin kysellä oisko mulla lääkettä kun iski päänsärky...

Ei huvita terveyttä enää vaarantaa tuon kokemuksen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Sumutin 5 kertaa viime kesänä 3 viikon välein (pullossa lukee vaikutusajaksi tuo).

Huomasin jo aiemmilla kerroilla päänsärkyä kun oleskelin kylpyhuoneessa mutta viimeisimmän myrkytyksen jälkeen tuli karmea, ympärivuorokautinen päänsärky viikon putkeen johon ei mikään kipulääke auttanut. Tokihan yritin miettiä että voisko johtua jostain muusta. Noh ½ tunnin sisään kun minulle saapui vieas alkoi vieraskin kysellä oisko mulla lääkettä kun iski päänsärky...

Ei huvita terveyttä enää vaarantaa tuon kokemuksen jälkeen.

Kappas, itse en mitään oireita havainnut. Paras varmasti kääntyä ihan ensin isännöitsijän puoleen - josko sitä kautta saisi myrkytyksen taloyhtiön piikkiin. Ja isännöitsijöitä on sitten laidasta laitaan - heti ensimmäisen kielteisen vastauksen jälkeen ei kannata antaa periksi. Äskettäin jouduin taas töissä painimaan taloyhtiön vastuunjakoasioiden parissa - jos haluat, niin voin tsekata, löytyykö vastuunjakotaulukosta mainintaa tuholaisasiassa. Ja kannattaa tsekata vielä myös kotivakuutus - ainakin Pohjantähden ja If:n laajimmat kotivakuutukset kattavat myös tuholaismyrkytyksen. Tiedä sitten onko nekään myrkyt yhtään ihmisystävällisempiä.

Vuosia takaperin kerrostalossa asuessani faaraomuurahaisten tuholaistorjunta (kivoja maksasyöttejä) meni suoraan taloyhtiön piikkiin. Periaatteessa ei kai pitäisi tehdä eroa eri ötököiden välillä.
 
Muotoillaampas kysymys näin... Mistähän kuluttaja voi hankkia riittävän tehokkaita tuholaistorjunta-aineita edes jokseenkin järkeviä määriä? Vakuutuspetos/tuli ei valitettavasti tällä kertaa ole vaihtoehto.

"osta sata pulloa raidia prismasta, höhhööh"
Suorita kasvinsuojelututkinto netissä, niin saat ostaa ammattikäyttöön tarkoitettuja kasvi-ja tuhoeläinmyrkkyjä.

Suorita kasvinsuojelututkinto netissä, niin saat ostaa ammattikäyttöön tarkoitettuja kasvi-ja tuhoeläinmyrkkyjä.

Voi hyvänen aika! Kuulosti ensin ihan vitsiltä, mutta uskottava se on. Täytyy varmaan huhuilla lähipiiristä... jollain puolitutulla heinähatulla varmaan kyseinen tutkinto jo löytyy. Kossupullo hakupalkaksi :p
 
Kokeilin itse parin valmistajan liima-ansoja ja niihin ei oikein jäänyt mitään kiinni, joten en suosittele.

Luin jonkun käyttäneen RAID muurahaissirotetta toukkaongelmiin, joten elokuun alussa käsittelin nurkat ja listat niissä paikoissa, joissa olin nähnyt eniten elämää (Lähinnä tuulikaapissa). Aluksi paperitoukan raatoja näkyi usein lattialla, mutta sen jälkeen havainnot vähentyi merkittävästi ja nyt nähnyt ehkä enää kerran 1-2 kuukaudessa.
 
Sokeritoukkia saattaa satunnaisesti näkyä kylppärin suunnalla kun aamulla nousee ja laittaa valot päälle. Vipeltävät äkkiä karkuun. Liiskaan jos kerkeän mutta eipä kiinnosta alkaa ansoja virittelemään. Tulevat kuitenkin takaisin jostakin raosta ja melko harmiton otus. Työpaikalla näkyy näitä ja ovat jotain geenimuunneltuja koon perusteella... :D

Sen sijaan jokunen vuosi sitten keittiöön pesiutyi ilmeisesti jauhopunkki-invaasio tai vastaava mikroskooppisen pieni ötökkä. Tälle piti julistaa sota. Suuri osa elintarvikkeista roskiin, kaapit ja laatikot mäkeen ja joka suuntaan raidia. Sitten vielä romuja saunaan kuumakäsittelyyn. Lähti kerrasta.
 
Löysin meidän paritalopuolikkaasta aamuyöstä yhden toukan muutamaa päivää sitten. Aluksi luulin että kyseessä oli sokeritoukka mutta tämä toukka ei lähtenyt karkuun vaikka kameralla räpsin kuvia ihan läheltä. Toukka löytyi myös keittiöstä eikä kylpyhuoneesta. Google Lensin kautta selvisi että kyseessä oli sokeritoukan sijaan paperitoukka, joka ymmärtääkseni kannattaa hävittää myrkkyjen kanssa.

Seuraavana yönä kävin liiskaamassa ehkä noin 10 yksilöä, suurin osa näistä oli aika pieniä. Olin yhteydessä tuholaistorjuntaan, yhden käynnin hinnaksi tulisi noin 350 euroa, jos naapurinkin puoli myrkytettäisiin tulisi lisää vain 50 euroa. Naapuri sanoi että heillä on sokeritoukkia jo pidempää aikaa, eikä ollut kiinostunut miettiä asiaa sen enempää. Heidän sokeritoukkia on myös löytynyt muualta kuin märkätiloista. Itse veikkaan että on hyvin mahdollista että heilläkin on sokeritoukkien sijaan paperitoukkia.

Olen ymmärtänyt että tuholaistorjunta käyttäisi geeliä (varmaankin Maxforce platin?). Onko kellään palstalaisella kokemusta tämän käytöstä, ja tarvitseeko jotain muuta oheistuotetta (geelipyssyä?) että sitä saa laitettua. Geeliä saa näköjään ostettua verkkokauppoista esim. MAXFORCE Platin - 30g - clothianidin - Online store

Ei tekisi mieli maksaa monta satasta jostain hommasta jonka mahdollisesti voisi tehdä itse helposti. Varsinkin jos pitää jatkossakin myrkytys uusia jos toukkia tulee naapurilta.
 
Liitteet

  • 20240823_015657.jpg
    20240823_015657.jpg
    252,9 KB · Luettu: 204

Näyttäisi äkkiseltään, että ko. geeli on tosiaan käytössä ainakin joillakin tuholaistorjujilla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että paperitoukka on himputin sitkeä otus. Kun ryhdyt myrkytyspuuhiin kannattaa samalla (tai ehkä myrkytyksen jälkeen) miettiä olisiko joitain toukkien lymypaikkoja (lattialistojen raot tms.) mahdollista/mielekästä tiivistää jatkossa. Hetkessä noista ei hevillä pääse eroon. Onneksi kyseessä on lähinnä esteettinen murhe. Itse huomasin, että pirulaiset olivat meillä löytäneet turvapaikan 1,5 kerroksisen okt:n välipohjasta. Tokkopa olen täysin onnistunut noita vielä tuhoamaan, mutta olen huomannut, että tiivistäminen ja tavallinen Raid House auttaa myös mukavasti. Pelkästään se, että että pyyhkäisee Raidilla kostutetulla liinalla toukkien kulkureittejä auttoi noita tappamaan. Ohessa olen käyttänyt sokeritoukkapyydyksiä, jotka nekin ovat toimineet mukavana lisänä. Tuota geeliä saisi varmaankin puserrettua tarvittavia pieniä määriä ilman "pyssyäkin"? Mielelläni kuulisin kanssa kokemuksia tuosta tökötistä.
 
Meillä omakotitalosta lähti paperitoukat kahdella myrkytyskerralla, juuri jotain geeliä käytti Anticimex. Palvelu kuului If'n kotivakuutukseen joten helppoa hyödyntää. Ihmettelin, että auttaako tuollainen satunnaisiin nurkkiin geelin ruiskuttelu, mutta näköjään firma tiesi mitä teki. Ekan myrkytyskerran jälkeen oli useampana aamuna kuolleita toukkia siellä täällä, toisen myrkytyskerran jälkeenkin vielä pari. Nyt ei ole useampaan kuukauteen näkynyt enää yhtään. Myrkyttäjä sanoi, että noin kahdeksan kuukautta tehoaa myrkky.
 
Löysin meidän paritalopuolikkaasta aamuyöstä yhden toukan muutamaa päivää sitten. Aluksi luulin että kyseessä oli sokeritoukka mutta tämä toukka ei lähtenyt karkuun vaikka kameralla räpsin kuvia ihan läheltä. Toukka löytyi myös keittiöstä eikä kylpyhuoneesta. Google Lensin kautta selvisi että kyseessä oli sokeritoukan sijaan paperitoukka, joka ymmärtääkseni kannattaa hävittää myrkkyjen kanssa.

Seuraavana yönä kävin liiskaamassa ehkä noin 10 yksilöä, suurin osa näistä oli aika pieniä. Olin yhteydessä tuholaistorjuntaan, yhden käynnin hinnaksi tulisi noin 350 euroa, jos naapurinkin puoli myrkytettäisiin tulisi lisää vain 50 euroa. Naapuri sanoi että heillä on sokeritoukkia jo pidempää aikaa, eikä ollut kiinostunut miettiä asiaa sen enempää. Heidän sokeritoukkia on myös löytynyt muualta kuin märkätiloista. Itse veikkaan että on hyvin mahdollista että heilläkin on sokeritoukkien sijaan paperitoukkia.

Olen ymmärtänyt että tuholaistorjunta käyttäisi geeliä (varmaankin Maxforce platin?). Onko kellään palstalaisella kokemusta tämän käytöstä, ja tarvitseeko jotain muuta oheistuotetta (geelipyssyä?) että sitä saa laitettua. Geeliä saa näköjään ostettua verkkokauppoista esim. MAXFORCE Platin - 30g - clothianidin - Online store

Ei tekisi mieli maksaa monta satasta jostain hommasta jonka mahdollisesti voisi tehdä itse helposti. Varsinkin jos pitää jatkossakin myrkytys uusia jos toukkia tulee naapurilta.
Ite hankin juuri tuota maxforce platinia jostain bulgarian nettikaupasta. Voi käyttää pyssyn kanssa, mutta ruiskunahan tuo toimitettiin kaiken tarvittavan kanssa, itse ruiskin vain joka paikan sillä täyteen liberaalisti, listojen ja kaappien alle yms. Vastan sen jälkeen aloin miettimään että nuo taisikin olla sokeritoukkia mitä täälläkin on vipeltänyt eikä paperitoukkia niinkuin aluksi luulin, mutta hyvinpä on niihinkin tehonnut kun löytyy kuolleita ötököitä kylppäristä.

Edit: oli itseasiassa juuri tuo sama kauppa, hyvin pelasi.
 
Aika jännää että näistä toukista ei löydy niin paljoa tietoa. Norjassa näköjään mennyt tilanne sellaiseksi että talokauppoja viety oikeuteen kun siellä paperitoukkia löytyy joka nurkasta. En tiedä suojaako Suomen kuiva talviilma meitä ettei tilanne mene ihan näin hulluksi.

Siellä näköjään käytetään geeliä joka sisältää indksakarbia (esim Advion geeli) joka on vielä tehokkaampaa ja todella pitkäkestoinen vaikutus (useampi vuosi) kun klotianidiini (esim Maxforce Platin). Näissä geeleissä on se kaiken A ja O että paperitoukat tykkää syödä kuolleita lajitovereitaan ja myrkky leviää myös sillä tavalla pesiin.

Mietityttää tietenkin näitten myrkkyjen käyttö kun talossa asuu lapsia, tosin tuskin ne nytten listoja alkaisi nuolemaan. Tosta indoksikarbista löytyy myös tietoa myrkyn vaikutuksesta ihmiseen kun joku maanviljelijä yritti itsemurhaa syömällä sitä, niin tuskin mitää kauheta tapahtuu vaikka jotenkin saisi pari mikrogrammaa tota itseensä.

Meillä tosin ei ole se suurin paperitoukkakanta. Tässä usean päivän ollut liimaansoja ja vain muutama jäänyt kiinni, niin pitää katsoa jos nää nyt vähenisi sitten kun ilmankosteus alkaa laskea.
 
(esim Advion geeli)
Mielestäni juuri tätä Anticimex käytti myös. Ainakin A:lla alkoi tuotteen nimi. Huomasin, että myrkytykset tehtiin listojen taakse, lähinnä listojen liittymäkohtiin nurkissa. Yllättävän harvakseltaan laittoi, näkyville myrkkyä ei jäänyt eikä myrkytyksellä ollut varoaikoja.

EDIT: Kyllä vaan, lainaus raportista: "lisätty jalkalistoille sekä muihin rakenteellisiin rakoihin advion cockroach geeli syötitystä"
 
Onnistuisikohan Advionin tilaaminen täältä: Advion Cockroach Gel - 30 g - Indoxacarb - Online store (pestiless.com)

Onko tuosta pestiless.com -sivustosta kenelläkään kokemuksia?
 
Itte aikoinaan luteiden hävitykseen täältä. Varmasti löytyy kovat aineet myös muihin örkkeihin.

Tulee vissiin eu:n sisältö? Toimitus oli nopeaa.
Äitini taloyhtiössä Anticimex käytti tota Advion nimistä syöttiä. Asettivat pienet nokareet sinne tänne ja pariin kohtaan liimapinnoilla varustettu syöttipahvit. Nuo pahvit lähinnä varmistaakseen käykö kyseisessä asunnossa rusakkoita.
 
Luin Byggahus.se sivulta että siellä väki on ostanut juuri täältä tota geeliä.
Hyvin on kuulema toiminut, laitoin itse yhden tuubin tulemaan kun halvalla sai.
Advion Cockroach Gel Bait, 30 g insecticide from Syngenta with Indoxacarb | Nexles Europe
 
On muuten niin halvat hinnat, että silkasta säästämisen ilosta myrkyttää vaikka naapurinkin (ötökät).
 
Viimeksi muokattu:
Oon huomannut, että noiden sokeritoukkien häätöön toimii lattialämmityksen vetäminen täysille ainakin kivitalossa. Muutaman päivän kun odottelee, löytyy lattialistojen vierestä raatoa kuin myrkytyksen jäljiltä. Huomasin tämän, kun optimoin lämmityskuluja lämmittämällä varastoon halvalla pörssisähköllä.
 
Sokeritoukkiin lämpötilan nosto toimii varmaan hyvinkin kun siinä samalla kun lattian kosteuskin märkätiloissa vähenee.

Norjalaisten lähteiden mukaan paperitoukkien optimaalinen elämislämpötila on 24 astetta. Kun lämpötila ylittää 26 niin nekin alkaa kuolemaan. Tosin pitäs olla koko kämppä sen lämpönen kun ne ainakin sielä Norjassa ne alkaa siirtymään viileämpiin tiloihin jos lämpötila jossain huoneissa nousee liikaa.
 
Oon huomannut, että noiden sokeritoukkien häätöön toimii lattialämmityksen vetäminen täysille ainakin kivitalossa. Muutaman päivän kun odottelee, löytyy lattialistojen vierestä raatoa kuin myrkytyksen jäljiltä. Huomasin tämän, kun optimoin lämmityskuluja lämmittämällä varastoon halvalla pörssisähköllä.
Tein yksi joulu noin ja sattui vielä kovat pakkaset joulunpyhille kun olin pois. Kämpässä oli 24.9C ja kosteus 9.3% kun palasin. Itse olen paperitoukkien kuivuuden siedosta lukenut sen verran että niiden elinikä olisi 2 kuukautta 55% kosteudessa ja elinikä puolittuisi aina jokaista 5 prosentin tiputusta kohti.

Eipä näkynyt raatoja. Ei ole myöskään näkynyt kun käsittelin yksi vuosi keittiön lattialistat myrkyllä.

Sen sijaan liima-ansoista raatoja löytyy. Olen tehnyt niitä nyt nelisen vuotta suunnilleen. Uusin paikka minne laitan niitä on pyykkikoneen alle kylppäriin. 18 toukkaa jäi kiinni eka kerralla ja kun vaihdoin ansat oli taas 18 toukkaa. Parisen kuukautta vaihtoväli.

Tokihan ansaa löytyy vähän kaikkialta muualtakin, itse tekemää kuin valmiita, pienempiäkin. On se mukava että ihmisellä on harrastuksia.

Tosiaan isännöitsijän kanta oli "tämä asia ei kuulu minulle mitenkään".
 
Luin Byggahus.se sivulta että siellä väki on ostanut juuri täältä tota geeliä.
Hyvin on kuulema toiminut, laitoin itse yhden tuubin tulemaan kun halvalla sai.
Advion Cockroach Gel Bait, 30 g insecticide from Syngenta with Indoxacarb | Nexles Europe

Mainittakoon kaikille hyönteismyrkyttäjille ja oman elämänsä William S. Burroughseille, että ko. ötökkämyrkyn tilaaminen ei ole tullin mielestä kosher. Oma tilaukseni jäi tullimiesten harrastekäyttöön. Valtio on nyt Erkille velkaa 30 €. Tasaan tilit pikimmiten.
 
Liitteet

  • IMG_8514.jpeg
    IMG_8514.jpeg
    254,8 KB · Luettu: 166
Mainittakoon kaikille hyönteismyrkyttäjille ja oman elämänsä William S. Burroughseille, että ko. ötökkämyrkyn tilaaminen ei ole tullin mielestä kosher. Oma tilaukseni jäi tullimiesten harrastekäyttöön. Valtio on nyt Erkille velkaa 30 €. Tasaan tilit pikimmiten.
Mulle tuli samanlainen mutta sähköpostiin ja UPS:ltä kun tilasin liima-ansoja eli kartonkipaloja joissa on liimaa.

Kunnon ummehtunut tuulahdus byrokraattisesta Sääntösuomesta.
 
Mulle tuli samanlainen mutta sähköpostiin ja UPS:ltä kun tilasin liima-ansoja eli kartonkipaloja joissa on liimaa.

Kunnon ummehtunut tuulahdus byrokraattisesta Sääntösuomesta.

Juurikin näin. Minun tilauksesta ainoastaan liima-ansat eivät tarttuneet tullimiesten sormiin.

Kieltämättä joskus mietityttää tämä sääntöjen järjettömyys: esimerkiksi hiirenmyrkky on pienissä (helvetillisen kalliissa) rasioissa luvallinen jokaiselle kansalaiselle. Isommassa erässä se vaatii luvan ja maksaa murto-osan. Molemmilla vaihtoehdoilla voi väärinkäytettynä myrkyttää vaikka koko lähitienoon. No, hankin oman myrkkyämpärini työtoverilta, jolle myydään myrkkyä. Hänelle taas myydään myrkkyä, koska harjoittaa pienimuotoista maa- ja metsätaloutta. Eli tästä voidaan päätellä, että maa- ja metsätalouden harjoittaminen tekee ihmisestä automaattisesti luotettavamman ja harkitsevamman myrkynkäyttäjän. On se pojat ja tytöt niin, että isänmaa pitää meistä hyvää huolta.
 
Seinänaapurillakin paperitoukkia, mutta heitä ei kiinnosta niitten hävitys ainakaan tällä hetkellä. Tuholaistorjuntaan kun olin yhteydessä niin sanoivat että tulevat mielellään rahan takia mutta samalla sanoivat että "poltan rahaa" käyttämällä ammattimiehiä jossei naapurikin niitä toukkia hävitä.

Oma Advion-tuubi tuli onneksi perille alle viikossa. Seuraako tosta tulliin jäämisestä jotain muutakin sanktiota kun että tuotteet hävitetään?
 
Oma Advion-tuubi tuli onneksi perille alle viikossa. Seuraako tosta tulliin jäämisestä jotain muutakin sanktiota kun että tuotteet hävitetään?
Kemikaaleista en osaa sanoa mutta meiltä vietiin kuivattu lihapaketit ilman mitään velvotteita maksaa mitään kuten hävityskustannukset. Tämä tosin oli lentokenttän turvatarkastuksessa tapahtunut.
 
Seuraako tosta tulliin jäämisestä jotain muutakin sanktiota kun että tuotteet hävitetään?

Viiveellä vastaus tähän: ei näemmä seuraa. Nyt saapui tullin ilmoitus, jonka mukaan se vain ottaa takavarikoidut öttiäsmyrkyt haltuunsa. Näyttää olleen jotain sellaisiakin ainesosia, joita ei saa Suomessa käyttää ammattilaisetkaan.

IMG_8959.jpeg
 
Eilen kiipeili yksi paperitoukka katossa ja ennen sitä myös havainnut yhden sekä muutamia raatoja. Olen nyt siis parin kuukauden verran mennyt bio-kill spraylla mutta nyt voisi siirtyä tehokkaampiin aineisiin.
Isännöitsijä ei koskaan vastannut omaan ilmoitukseen paperitoukista, joten parasta varmaan itse yrittää pitää ainakin oma kämpää niistä siistinä.

Mitäs aineita tai keinoja täällä suositellaan ja jos jotain tujumpaa aineitta tilaa niin onko se lähinnä tuurista kiinni saapuuko perille?
 
Meillä alkoi näkymään näitä toukkia jopa päivällä. Yöllä kun heräsin niin oli mahdollista nähdä useita listojen lähettyvillä. Yhteen ansaan meni jopa 30 viikon aikana. Huomasin että paras syötti ansassa oli kuollut lajitoveri.

Luin norjalaisia tutkimuksia toukista ja tutkimus suosittelee Advion Cockroach-geelin käyttöä. Tilasin tuubin (30g) josta laitoin ehkä noin 5 grammaa listojen taakse ja toisiin rakoihin.

Heti parin päivän kuluttua alkoi ilmestymään toukkia jotka olivat aika tokkuraisia. Muut toukat söivät näitä ja myrkky levisi myös niihin. Parin viikoa myrkytyksen jälkeen ei enää ainuttakaan toukkaa näkynyt.
 
Kiitos kokemusten jakamisesta!
Eiköhän tässä pidä tilata tuota Advion Cockroach geeliä sitten, sen verran lupaavalta kuulostaa, jos ne hävisi teiltä käytännössä kokonaan.
Asumme kerrostalossa, joten tavoitteena nyt ainakin saada oma asunto pidettyä noista ötököistä vapaana.
Vaikuttaa lupaavalta, jos tuo geeli saattaa vaikuttaa useamman vuodenkin.
 
Juu, tässä on vielä linkki tuohon norjalaiseen tutkimukseen.
Examples of control of long-tailed silverfish with bait in different premises

Meillä vähän samanlainen tapaus kuin sinulla koska asutaan paritalossa. Naapurilla esiintyy näitä toukkia myös, mutta ei ole kiinnostusta tehdä asialle mitään. No hyvällä tuurilla nuo paperitoukat levittää tuota myrkkyä sinne myös.

Niinkuin sanoit niin geeli on tosi pitkäkestoinen ja nää paperitoukat syö vaan tosi pienen palan tosta geelistä. Itse laitoin myrkkyä joka huoneeseen. Ja vähän tiheämmin selaisiin paikkoihin missä löytyi toukkia/ niiden ulostetta (näyttää tosi pieniltä pippureilta).
 
Kiitos kokemusten jakamisesta!
Eiköhän tässä pidä tilata tuota Advion Cockroach geeliä sitten, sen verran lupaavalta kuulostaa, jos ne hävisi teiltä käytännössä kokonaan.
Asumme kerrostalossa, joten tavoitteena nyt ainakin saada oma asunto pidettyä noista ötököistä vapaana.
Vaikuttaa lupaavalta, jos tuo geeli saattaa vaikuttaa useamman vuodenkin.
Tätä vain ei taida saada luvallisesti Suomessa mistään? Itse en enää viitsi tilata tuota töhnää enempää tullimiesten käyttöön.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 685
Viestejä
4 536 858
Jäsenet
74 863
Uusin jäsen
Tomppa85

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom