Koira ihmisen paras ystävä

Miten tuon höseltämisen sait karsittua pois? Kaikki tuntemani kultaiset/labradorit on juuri sellaisia.
Harjoitus toisto ja ikä parantaa, mutta toisaalta minkä verran tarvetta karsia rotuominaisuutta, kyseessä kuitenkin sosiaalinen rotu joka jalostettu touhuamaan ihmisten kanssa ja tulemaan toimeen toisten koirien kanssa.
Itsestä tullut paljon sallivampi ulkomailla vierailujen jälkeen, kun näkee koiran ulkoiluttajia ilman hihnaa, vapaasti höseltäviä koiria puistoissa ja vaellusreiteillä sekä nummilla kukaan ei pidä koiraa kytkettynä, niin jää miettimään tätä meidän systeemiä jossa pirun harvaan asutussa maassa rakennetaan keskelle ei mitään teräsverkkoaitauksia koiria varten. Osa vastaantulevia ulkoiluttajia ryntää koiran kanssa tien toiselle puolelle ettei vaan koirat vaan kohtaa.
Oma koira on äärimmäisen sosiaalinen, se kutsuu leikkimään heti kun se havaitsee toisen koiran ja välillä käy sääliksi vastaan tulevia koiria kun omistajat tulkitsee koiransa käytöksen huonoksi. Retuuttaa koiransa pois vaikka oikeasti tilanne alkaa meidän koirasta joka haastaa eleillään muut moikkaamaan ja leikkimään ja joillain tietysti kierrokset nousee ja haukku pääsee..
Pennun sosiaalistaminen on ehkä tärkein asia mitä pennulle voi tehdä, sitä kun ei voi oikein opettaa vaan koira oppii sen itse ja mitä nuorempana sitä parempi, vanhempana kun voi käydä niin ettei enää onnistu. Tottelevaisuus taas on sikäli helppoa että sen opettaa ihminen ja sitä voi jatkaa koko elämän.
 
Mites teidän koirulit pärjää uv:n paukkujen kanssa? Täällä sinänsä onnellinen tilanne että herra on sen verran luupää että ei voisi vähempää kiinnostaa. Tuossa 22:00 nurkilla käytiin yöpisulla kun joka puolella paukkui mutta ei mitään reaktiota, vastaan tulleet tyttökoirat ja maassa olleet oksat kiinnosti enemmän. Nyt ollaan jo unilla joten ei edes 24:00 paukut taida herättää.

20241224_152102.jpg

20241231_215548.jpg

20241231_214812.jpg
 
Meidän rekku on aivan hermona, vapisee ja ryntäilee huoneesta toiseen. Sama juttu joka vuosi. Edellinen koira ei välittänyt mitään raketeista ja paukuista.
 
Meidän labbis haluaisi pihalle katsomaan paukkuja. Kerran jo livahti oven raosta pihallekin seurailemaan touhua + käytiin lenkki lähiympäristössä, josta ei olisi halunnut kotiin niin millään. Eli ensimmäinen uusi vuosi menossa oikein mainiosti ja paukkuarkuutta ei ole lainkaan, vaikka ulkoa hirveä pauke.
 
Meillä tämä nykyinen riiseni pelkää raketteja tai ei oikeastaan pauketta vaan ruudin hajua.Snautserit mitä oli kolme niin yksi pelkäsi ja kaksi oli ihan vitun hulluja niiden perään.Vanhin näistä kahdesta Snautserista meni istumaan ja venasi et raketti lähtee ja sitten kun suhina alkoi se yritti hypätä mukaan matkaan.Se venasi kun uusivuosi alkoi et milloin pääsee ulos raketteja vahtaamaan.
 
Meidän labbis haluaisi pihalle katsomaan paukkuja. Kerran jo livahti oven raosta pihallekin seurailemaan touhua + käytiin lenkki lähiympäristössä, josta ei olisi halunnut kotiin niin millään. Eli ensimmäinen uusi vuosi menossa oikein mainiosti ja paukkuarkuutta ei ole lainkaan, vaikka ulkoa hirveä pauke.
Täällä husky toista uuttavuottaan viettääs, ja moksiskaan raketeisata ja paukuista (äännistä) ko valikoiva kuulo 🤣 mut avot ko roomalainen tai perhonen tms värikäs ni ois halunnumennä leikkiin 🤣😁
 
Meidän labbis haluaisi pihalle katsomaan paukkuja. Kerran jo livahti oven raosta pihallekin seurailemaan touhua + käytiin lenkki lähiympäristössä, josta ei olisi halunnut kotiin niin millään. Eli ensimmäinen uusi vuosi menossa oikein mainiosti ja paukkuarkuutta ei ole lainkaan, vaikka ulkoa hirveä pauke.
Samma här. Koiraa ei meinannut saada pois pihalta ja sitten painui ikkunalle kyttäämään raketteja. Joka kerta kun pamahti niin häntä alkoi heilumaan.
 
Täällä vajaa 6kk vanha selvisi hienosti, onneksi. Pihalla jäi pariin otteeseen ihmettelee ääniä, sisällä ei juuri kiinnostanut.
 
Ei ole omilla koirilla paukku pelkoja onneksi ollut, Dogo argentinot tuli 5v sitten rescuena Suomeen noin vuoden ikäisinä ja ties mitä ovat kokeneet, mutta tuolla rodulla ei pelkoa ole. Eivät välitä oikeastaan yhtään mistään mitään, tietävät kyllä kokonsa ja voimansa, mutta eivät käytä niitä kerta ei tarvetta.

Rotikkaa ei voisi myöskään vähempää kiinnostaa, silti olen sitä mieltä että rakettejen ampumiseen pitäisi olla tietyt paikat, eikä niin että 20m päässä taloista ammutaan 8h raketteja.

1000014013.png
 
Ei kannata antaa eläimien kärsiä paukkupelosta uutenavuotena, vaan käy eläinlääkäriltä hakemassa esim.

Meillä ainakin toiminut kohtuu hyvin, kun joskus on täytynyt käyttää.
 
Mites teidän koirulit pärjää uv:n paukkujen kanssa?
Lentokenttähotellissa meni yö yli 200 muun koiran kanssa. Iloinen koiruli oli aiempien vuosien panikoijan sijaan. Suosittelen, jos on paukkupelkoa ja tykkää muista koirista. Sai aikamoisen monta karvakaveria tavata.
 
Meillä paukkuarka tapaus ja oikeastaan ihan sama mikä "paukkuu" niin häntä koipien välissä tärisee.

Tällä hetkellä pelon käynnistää pakoputken pauke, mattojen tamppaus, halkojen hakkaaminen, työkoneet, rakennustyömaat ym. kovat äkilliset äänet mitä koira ei näe ja pysty ymmärtämään. Sanotaan näin, että 3v aktiivista siedättämistä niin 90% pelosta ja sen reaktiosta on saatu pois, videossa noin 25s jälkeen kuuluu kaksi "pamausta" mitkä käynnisti tärinän ja pelon, mutta koira ei enää säntäile mihinkään tai yritä karkuun ja lähtee seuraamaan ihmistä vaikka ei selvästi tykkää tilanteesta. Tämän kaiken sai aikaan ilotulite keskellä päivää, kun idiootin ampuma raketti tuli meidän pihaan ja räjähti pennun edessä.

Tämä uusivuosi meni sitten paremmin kuin koskaan, edes vuorokauden vaihteessa koira ei tärissyt, hetken oli hieman levoton, haisteli ilmaa ym, mutta alle minuutissa rauhottui takaisin nukkumaan. Resepti oli yksinkertainen klo 17 viimeinen lenkki, tv ja musiikki päälle ja verhot kiinni ja elämä oli kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Kuudelta aamulla ilmoitti että voisi käydä ulkona ja kaikki oli ok.
 
Mites teidän koirulit pärjää uv:n paukkujen kanssa? Täällä sinänsä onnellinen tilanne että herra on sen verran luupää että ei voisi vähempää kiinnostaa. Tuossa 22:00 nurkilla käytiin yöpisulla kun joka puolella paukkui mutta ei mitään reaktiota, vastaan tulleet tyttökoirat ja maassa olleet oksat kiinnosti enemmän. Nyt ollaan jo unilla joten ei edes 24:00 paukut taida herättää.

20241224_152102.jpg

20241231_215548.jpg

20241231_214812.jpg

Hyvinhän täällä, ei välitä mitteen niistä :)

Kaverin pentu (oikealla) vähän tuntu säikkyvän niitä

1735718097549.jpeg
 
Oma kaksivuotias ei pelkää raketteja, mutta haukkuu oudoille äänille sisällä.
 
Tänne on tulossa pian Samojedinkoira. Tässä sitten heräsikin tälleen hyvissä ajoin ajatus, että varmaan joku vakuutus ois hyvä olla ainakin pentuajan. Katsoo sitten irtisanooko myöhemmin jos pentu on täysin terve jne. Kokemuksia koiravakuutuksista, mihin noissa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota? Nopealla selailulla näyttivät sisällöltään about samoilta, mutta varmaan noissa jotain (piileviä)erojakin on?
 
Kannattaa katsoa kauanko vakuutus on voimassa, loppuuko esim silloin kun koira täyttää x vuotta. Mutta jos vain pentuajan meinaat pitää vakuutuksen, niin silloin tuolla ei tietenkään ole merkitystä.
 
Isommasti tärkeää on ottaa vakuutus ajoissa, jos sellaiseen päätyy. 4kk ikä on ollut jossainvaiheessa max. ikä, jolloin saa parhaan vakuutusturvan. Luulisi myös koirankasvattajalta saavan vinkkejä miten Samojedin kanssa olisi hyvä menetellä.

Edit. tässäkin keskusteluketjussa aihetta on käsitelty useasti.
 
Totta tuokin.
 
Tänne on tulossa pian Samojedinkoira. Tässä sitten heräsikin tälleen hyvissä ajoin ajatus, että varmaan joku vakuutus ois hyvä olla ainakin pentuajan. Katsoo sitten irtisanooko myöhemmin jos pentu on täysin terve jne. Kokemuksia koiravakuutuksista, mihin noissa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota? Nopealla selailulla näyttivät sisällöltään about samoilta, mutta varmaan noissa jotain (piileviä)erojakin on?
Minä olen yleensä ottanut vakuutuksen muutamaksi vuodeksi ja sitten sanonut irti jos näyttää että koiralle ei ole mitään jatkuvaa lääkitystä tai hoitoa vaativaa sairautta.
Kun viimeksi katsoin, niin Lähitapiolalla ja Agrialla oli parhaat vakuutukset. Agrian hinta nousee yleensä reippaasti ensimmäisen vuoden jälkeen. Lähinnä kannattaa kiinnittää huomiota maksimikorvaukseen vuodessa sekä maksimikorvaukseen per käynti, sekä omavastuuosuuteen.
 
Myö juuri käytettiin koira kahden maitohampaan poistossa. 5kk nuori pikkumies. 140€ meni sinne. Alle meidän vakuutuksen omavastuun joten turha edes soitella vakuutusyhtiöön, eikä se ois tainnut ehtoihin mennäkkään.

Viime koiran myötä kyllä päätettiin että otetaan vakuutus tällekkin. Tuli pari sen verran kallista hoitoa että ois vetassyt budjetin tiukalle.

Niinkuin kaikissa vakuutuksissa, miettikää paljon pystyy pistää takataskusta. Ja muistakaa se että kaikki hoidot maksetaan itse. Jos tulee kuoleman vaarallinen hoidettava tila niin se ei ole ihminen, se hoidetaan maksua vastaan, omistajien pussista. Tai sitten ei hoideta.
 
Mä otin meidän Suursnatserille vakuutuksen ennen kun se täytti 4kk.Sai paljon halvemmalla kuin vaikka se olisi ollut 1v.Rotu vaikuttaa helvetisti vakuutuksiin.Esim joku Labbis on kallis kun niillä on paljon syöpää ja suosituin rotu Suomessa.Mut ota heti vakuutus niin saat ehkäpä paljon halvemmalla kun otat sen kun se on joku 5v.
 
Tänne on tulossa pian Samojedinkoira. Tässä sitten heräsikin tälleen hyvissä ajoin ajatus, että varmaan joku vakuutus ois hyvä olla ainakin pentuajan. Katsoo sitten irtisanooko myöhemmin jos pentu on täysin terve jne. Kokemuksia koiravakuutuksista, mihin noissa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota? Nopealla selailulla näyttivät sisällöltään about samoilta, mutta varmaan noissa jotain (piileviä)erojakin on?
Lähitapiola oli ainakin vuosi sitten paras kun noita vertailtiin, hinnan ja ominaisuuksien puolesta.

1.1.2024 tuli ensimmäinen karvakuono talouteen ja itse ainakin arvelin, että paras pitää tuo vakuutus "aina" voimassa. eihän sitä koskaan tiedä, että mitä sattuu ja tulee joku 5000€ tilanne.

esim omaa pentua joku sekopää rescuekoira raapaisi koirapuistossa silmään hampaalla(huomattiin vasta kun kotona nostettiin autosta, leikkiessä vähän vaan vinkaisi) kun oli koko ajan roikkumassa kimpussa ja tästä tuli joku 400€ lasku, mistä maksettavaa jäi 100-150€ eli vakuutus maksoi jo melkeinpä siinä itsensä.

Silmä tuli onneksi kuntoon, kun laittelin 3h välein yötäpäivää tippoja silmään viikon verran.

Kyllähän sitä koiranhuolehtimiseen pitää sitoutua ja varautua siihen että rahaa palaa paljon, jos on niin rikas että ei ole väliä meneekö 1000 vai 5000€ niin ehkä sitä vakuutusta ei sitten kannata jatkaa, mutta muuten kyllä pitäisin itse voimassa.

Lapinporokoira on meillä, aika omapäinen tapaus on ja on kyllä ollut elämän haastavinta hommaa tämä pennun kasvatus, eipä sitä etukäteen voinut tietää. Mutta nyt alkaa olla jo ihan kiva kaveri, vaikka omaksi harmikseni ei tykkää läheisyydestä juuri yhtään, eli ei ole esim syliin tullut käytännössä ikinä, sänkyyn kyllä haluaisi viereen mutta keppostelee siinä sen verta, ettei voida laskea :lol:

20250105_125601.JPG
 
Täällä tämä lapinporokoira kyllä rakastaa läheisyyttä yli kaiken :tongue:

Mukavasti tuli toimeen kaverin pennun kanssa. Vähän toki piti rouvan komentaa jos liia innokas ol.

1736327948734.jpeg

1736328077939.jpeg
 
Bernhardilainen kävi ottamassa ekan rokotuksen. 13 viikkoa ja 17.3 kiloa. Hyvässä mallissa on kasvu.
Muutenkin pitää tuota Berhandilaista kehua, että tuntuu kyllä fiksulle tapaukselle, jos verrokkina käyttää tuota meidän lammaskoiraa. Tosin taitaa noilla Vanhaenglanninlammaskoirilla tuo tyhmyys kulkea jotenkin rodussa, kun jokainen meillä ollut rodun edustaja + anopin koirat on samanlaisia hönöjä.

Mutta, pähkäiltiin että samallahan se toinenkin pentu menee tässä kaaoksessa. Niistä on toisilleen seuraa, kumpikin tulee samalla sisäsiistiksi, tuhot on kaksinkertaiset yms.
20250108-110339.jpg

IMG-20250107-WA0000.jpg

IMG-20250107-WA0001.jpg

IMG-20250107-WA0006.jpg

20250108-082116.jpg

Tää koira oli meillä yhtenä vaihtoehtona kun tuota Bernhardilaista katseltiin. Nyt muutama viikko sen jälkeen sisäkön TikTokkiin tuli video, missä oli tieto että yksi naaras olisi vielä vapaana.
66% Tanskandoggia ja 33% Kaukaasian koiraa.
 
Myö juuri käytettiin koira kahden maitohampaan poistossa. 5kk nuori pikkumies. 140€ meni sinne. Alle meidän vakuutuksen omavastuun joten turha edes soitella vakuutusyhtiöön, eikä se ois tainnut ehtoihin mennäkkään.

Viime koiran myötä kyllä päätettiin että otetaan vakuutus tällekkin. Tuli pari sen verran kallista hoitoa että ois vetassyt budjetin tiukalle.

Niinkuin kaikissa vakuutuksissa, miettikää paljon pystyy pistää takataskusta. Ja muistakaa se että kaikki hoidot maksetaan itse. Jos tulee kuoleman vaarallinen hoidettava tila niin se ei ole ihminen, se hoidetaan maksua vastaan, omistajien pussista. Tai sitten ei hoideta.

Meillä meni edellinen amstaffi piikille 6v iässä kun eläinlääkäriin oli +5k€ pistetty vuosien saatossa rahaa. Itse olisin pistänyt jo 3v aikaisemmin, kun meni polven eturistiside poikki ja se oli 4k€ remppa, josta itse piti maksaa vakuutuksen jälkeen 2k€! Puoliso halusi yrittää, mutta eihän se mennyt kuin pahemmaksi ja sairauksia tuli vain lisää ja lisää.

Edellinen kultainennoutaja eli koko elämänsä lähes terveenä, viimeisinä vuosina nivelrikko vaivasi, mutta 13v aikana kaikki eläinlääkärikulut oli rokotuksineen/kastroinnilla 3400€ (ei vakuutusta)

Meidän nykyisellä vanhuksella (13v mäyräkoira) alkaa myös olemaan lähtö lähellä, yksi mäyräkoirahalvaus jo takana (selvittiin lääkkeillä), mutta syö hermokipulääkkeitä 24/7, hampaita poistettu 3-4k€ edestä ja seuraavaa tälläinen isompi niin piikille menee (ei vakuutusta).

Myös nykyinen 3v amstaffi elänyt 100% terveenä ja vähän alkanut puolisokin miettimään vakuutuksen tarpeellisuutta, se on kuitenkin +600€ vuodessa ja tuolla 1800€ olisi aika monta hoitoa katettu jo.

Puoliso halunnut "omille" koirillensa vakuutukset, itse en ottaisi, pidän 2-3k€ jemmassa koiraa varten ja jos tulee jotain tuota isompaa kertamaksua = koira piikille, vielä ei ole tullut ja koiria ollut kuitenkin jo sen 30v.
 
Lähitapiola oli ainakin vuosi sitten paras kun noita vertailtiin, hinnan ja ominaisuuksien puolesta.

1.1.2024 tuli ensimmäinen karvakuono talouteen ja itse ainakin arvelin, että paras pitää tuo vakuutus "aina" voimassa. eihän sitä koskaan tiedä, että mitä sattuu ja tulee joku 5000€ tilanne.

esim omaa pentua joku sekopää rescuekoira raapaisi koirapuistossa silmään hampaalla(huomattiin vasta kun kotona nostettiin autosta, leikkiessä vähän vaan vinkaisi) kun oli koko ajan roikkumassa kimpussa ja tästä tuli joku 400€ lasku, mistä maksettavaa jäi 100-150€ eli vakuutus maksoi jo melkeinpä siinä itsensä.

Silmä tuli onneksi kuntoon, kun laittelin 3h välein yötäpäivää tippoja silmään viikon verran.

Kyllähän sitä koiranhuolehtimiseen pitää sitoutua ja varautua siihen että rahaa palaa paljon, jos on niin rikas että ei ole väliä meneekö 1000 vai 5000€ niin ehkä sitä vakuutusta ei sitten kannata jatkaa, mutta muuten kyllä pitäisin itse voimassa.

Lapinporokoira on meillä, aika omapäinen tapaus on ja on kyllä ollut elämän haastavinta hommaa tämä pennun kasvatus, eipä sitä etukäteen voinut tietää. Mutta nyt alkaa olla jo ihan kiva kaveri, vaikka omaksi harmikseni ei tykkää läheisyydestä juuri yhtään, eli ei ole esim syliin tullut käytännössä ikinä, sänkyyn kyllä haluaisi viereen mutta keppostelee siinä sen verta, ettei voida laskea :lol:

20250105_125601.JPG
Tyytyväisen näkönen kaveri :D Meillä kaks porokoiraa, kuusvuotias uros ja nelivuotias narttu. Vanhempi on juuri tommonen jörö, joka makaa lumihangessa kelissä kuin kelissä korvat koristeena. Saa houkutella ja maanitella sisälle, kainaloon tulee vaan äärimmäisessä tilanteessa ja tyytyy tarkkailemaan kauempaa. Nuorempi on taas sitten melkein ku kissa, nuokkuu sohvan käsinojalla takan edessä ellei ole kainalopaikka vapaana. Yöllä hiipii sänkyyn ellei ole portti kiinni, ja jos ulkona näyttää vähänkään märältä ni kääntyy ovella takas.

Kumpaakaan en pois antais vaikka molempien ominaisuudet välillä vuorotellen ottaa pannuun. Tottelevat, tulevat toimeen ihmisten, lasten ja toisten koirien kanssa, eivätkä säikähä kymmenen kilsan lenkkejä pakkaskelissä :)
 
Statistiikka

Viestiketjuista
264 053
Viestejä
4 573 711
Jäsenet
75 351
Uusin jäsen
artuleylari

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom