Harjoitus toisto ja ikä parantaa, mutta toisaalta minkä verran tarvetta karsia rotuominaisuutta, kyseessä kuitenkin sosiaalinen rotu joka jalostettu touhuamaan ihmisten kanssa ja tulemaan toimeen toisten koirien kanssa.
Itsestä tullut paljon sallivampi ulkomailla vierailujen jälkeen, kun näkee koiran ulkoiluttajia ilman hihnaa, vapaasti höseltäviä koiria puistoissa ja vaellusreiteillä sekä nummilla kukaan ei pidä koiraa kytkettynä, niin jää miettimään tätä meidän systeemiä jossa pirun harvaan asutussa maassa rakennetaan keskelle ei mitään teräsverkkoaitauksia koiria varten. Osa vastaantulevia ulkoiluttajia ryntää koiran kanssa tien toiselle puolelle ettei vaan koirat vaan kohtaa.
Oma koira on äärimmäisen sosiaalinen, se kutsuu leikkimään heti kun se havaitsee toisen koiran ja välillä käy sääliksi vastaan tulevia koiria kun omistajat tulkitsee koiransa käytöksen huonoksi. Retuuttaa koiransa pois vaikka oikeasti tilanne alkaa meidän koirasta joka haastaa eleillään muut moikkaamaan ja leikkimään ja joillain tietysti kierrokset nousee ja haukku pääsee..
Pennun sosiaalistaminen on ehkä tärkein asia mitä pennulle voi tehdä, sitä kun ei voi oikein opettaa vaan koira oppii sen itse ja mitä nuorempana sitä parempi, vanhempana kun voi käydä niin ettei enää onnistu. Tottelevaisuus taas on sikäli helppoa että sen opettaa ihminen ja sitä voi jatkaa koko elämän.
mut avot ko roomalainen tai perhonen tms värikäs ni ois halunnumennä leikkiin 
Meillä kaks porokoiraa, kuusvuotias uros ja nelivuotias narttu. Vanhempi on juuri tommonen jörö, joka makaa lumihangessa kelissä kuin kelissä korvat koristeena. Saa houkutella ja maanitella sisälle, kainaloon tulee vaan äärimmäisessä tilanteessa ja tyytyy tarkkailemaan kauempaa. Nuorempi on taas sitten melkein ku kissa, nuokkuu sohvan käsinojalla takan edessä ellei ole kainalopaikka vapaana. Yöllä hiipii sänkyyn ellei ole portti kiinni, ja jos ulkona näyttää vähänkään märältä ni kääntyy ovella takas.
