Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Perustasoinen ja vaatimaton kohde jossa on vähän pintoja laitettu mutta voi olla mahdollisesti pommi. Selvistä gorrekauden meikkausyrityksistä huolimatta tähän mennessä on hoksattu että myynnissä etupäässä riskinsietoiselle nikkariostajalle. Sellaisen löytyminen voi hetken kestää, mistä syystä tyhjäkäyntikulujen vähentämiseksi asennettu 2022 pari ilpua siitä huolimatta että muuten investoinnit on lopetettu 1900-luvulla.Oliskohan tossa ollut aikanaan joku iso kaappi, jolloin jätetty maalaamatta. Se ei tosin selitä että miksei sitä myyntiä varten maalattu.
Kulkutauti. Oli siinä useampiakin erilaisia vaiheita - pandemian aikana etenkin omakotitalojen markkina muuttui arvaamattomasti. Aluksi moni lykkäsi ostosuunnitelmiaan, heti perään ostivat pää märkänä kaikenlaisia remppakohteita tai mökkejä ylipäänsä. Hinnat laskivat ja nousivat. Kysyntää oli yllättävillekin kohteille.Edit: Mikä on Gorrekausi?!
Ihan vastaavan talon voisi rakentaa nykyäänkin, eikä varsinaisissa ikkunoissa ole käytännössä tapahtunut mitään kehitystä viimeisen 30v aikana, jos ei nyt lasketa sitä että sähkälämmitteisen ikkunan langat näkyivät vielä 30v sitten.Erikoinen on kyllä tämäkin, jotenkin tulee mielikuva siitä että tuossa lasiseinän vieressä ei voi olla talvipakkasilla tuollaisessa 30 vuotta vanhassa rakennelmassa kovin lämmin. Totuus voi toki olla toinen
![]()
Omakotitalo, Valkeakoski, Ritvala, 794 000 €, 344 m²
8h + k. Löydä uusi kotisi Etuovi.comista jo tänään!www.etuovi.com
Eksoottinen sijainti pesukoneelle,
On kyllä tavallista pienissä huoneistoissa. Kuitenkin talon, pienemmänkin, mittakaavassa kyseessä on haaste. Ei siis ongelma joita nykyään usein haasteiksi kutsutaan, vaan haaste joka on jätetty ottamatta vastaan. Pyykinkäsittely kannattaisi yrittää ulkoistaa rajallisesta kylppäristä. Tuollainen yksiökylppäri opiskelijatyylisillä ratkaisuilla on itselle ikävä eikä kovin myyvä. Tilarajoitteet ymmärtää ja varsinaiselle KHH:lle ei välttämättä ole tilaa, mutta jonkinlainen komero tai keittiöasennus on pienempi riesa kuin vajaatoiminen suihkutila ja jatkuvasti roiskeille altistuva pesukone.Taitaa aika monessa pienessä asunnossa olla vastaava, siinähän on suihkuverho estämässä isointa vesitulvaa.
Liittyy samaan kuin molempien rumistusten ja vaurioiden seassa näkyvät sisätilojen uudet pinnat ja ilput. Jos oletetaan että mitään kamalaa ei ole peitetty, talossa on katsontakannasta riippuen homma kesken tai aloitettu väärästä päästä. Kenties molempia. Saattaa toki myyntimielessä olla hyvä valinta, mutta itselle tehden ärsyttäisi.Mä en olisi niinkään niistä sisätilojen muutamasta vähemmän maalatusta paikasta huolissani, ulkopinnan maalivauriot antavan huonomman kuvan.
Näyttäisi kyllä siltä että katolla on piipun pellit ja turvatuotteet uusittu. Muuten tuo klassinen paksu aaltopelti nyt on lähes ikuista, jos ei pääse liikkumaan.Niin, tuon näköisessä talossa suurempi huoli on täysin rempallaan oleva julkisivu, joka olisi pitänyt huoltaa/maalata uudestaan 20v sitten. Paljonkohan kattokin vuotaa jos julkkarit näyttävät tuolta?
Pitkällä korjauslistalla vuodesta 2017 lähtien näköjään tosiaan on tehtynä savupiipun hatun laitto ja piipun kunnostus, ja lisäksi pari vuotta sitten katon välitilaan lisätty eristettä - luulisi että mahdolliset vuodot olisi tarkistettu siinä vaiheessa. Selviää varmaan kysymällä.Näyttäisi kyllä siltä että katolla on piipun pellit ja turvatuotteet uusittu. Muuten tuo klassinen paksu aaltopelti nyt on lähes ikuista, jos ei pääse liikkumaan.
Pitkällä korjauslistalla vuodesta 2017 lähtien näköjään tosiaan on tehtynä savupiipun hatun laitto ja piipun kunnostus, ja lisäksi pari vuotta sitten katon välitilaan lisätty eristettä - luulisi että mahdolliset vuodot olisi tarkistettu siinä vaiheessa. Selviää varmaan kysymällä.
Mikrosementiltä näyttää mutta on remonttikin jäänyt vaiheeseen koska hanat ja pönttö on jostain kahdeksankymmentä luvulta. suihkusetti biltema/tokmanni tasoa. Voisin kuvitella että vesieristys ei ole missään kovin hyvässä kunnossa. saatika kaivon alue.![]()
38 m² Kuusitie 10, 00270 Helsinki Kerrostalo Yksiö myynni...
Katso 14 kuvaa tästä 239000 €, 1h+ks, 38 m² Asunnot Kerrostalo...asunnot.oikotie.fi
![]()
![]()
Onko tämä nyt sitä muodikasta mikrosementtiä vai jäänyt kylppäriremppa vaiheeseen![]()
Mikrosementiltä näyttää mutta on remonttikin jäänyt vaiheeseen koska hanat ja pönttö on jostain kahdeksankymmentä luvulta. suihkusetti biltema/tokmanni tasoa. Voisin kuvitella että vesieristys ei ole missään kovin hyvässä kunnossa. saatika kaivon alue.
Erikoinen on kyllä tämäkin, jotenkin tulee mielikuva siitä että tuossa lasiseinän vieressä ei voi olla talvipakkasilla tuollaisessa 30 vuotta vanhassa rakennelmassa kovin lämmin. Totuus voi toki olla toinen
![]()
Omakotitalo, Valkeakoski, Ritvala, 794 000 €, 344 m²
8h + k. Löydä uusi kotisi Etuovi.comista jo tänään!www.etuovi.com
En nyt oikein keksi mitä sillä hanan päivityksellä saavuttaisi, muuta kuin tietysti nopeammin hajoavan, uudella hanalla kun on vähemmän käyttöikää jäljellä kuin vanhalla oraksella.Mikrosementiltä näyttää mutta on remonttikin jäänyt vaiheeseen koska hanat ja pönttö on jostain kahdeksankymmentä luvulta. suihkusetti biltema/tokmanni tasoa. Voisin kuvitella että vesieristys ei ole missään kovin hyvässä kunnossa. saatika kaivon alue.
Etuoven katsotuimpien listalla.Ostat samalla rahalla omakotitalon isolla rauhaisella tontilla jostain muualta Suomesta ja se voi jossain kohtaa jäädä käteen arvottomana/tontin arvoisena.
Pytty vaan näytti niin pahasti gustun 325 sarjalta joka lopetettu -95. Voihan se kyllä olla joku uusi markettimalli. Hanan päivityksellä saavuttaisi vähän modernimpaa ulkonäköä, ja ehkä vähän siistimpääkin. samat osat niissä on edelleen sisällä kuin ennenkin... Termostaattisuihku olisi edes vähän nykyaikaa. Mutta kyllähän sitä ennen saavilla ja kauhallakin pärjättiin, mitäpä sitä toimivaa vaihtamaan.En nyt oikein keksi mitä sillä hanan päivityksellä saavuttaisi, muuta kuin tietysti nopeammin hajoavan, uudella hanalla kun on vähemmän käyttöikää jäljellä kuin vanhalla oraksella.
Pyttykin taitaa ikävä kyllä olla uusi.. Tai ei ainakaan kasarilaatua.
Kiitos linkistä. Huikee rakennus sisältä, ei ehkä niinkään välttämättä ulkoa. En tiedä olisiko joku muu väri, kuin valkoinen, toiminut paremmin. Olis mielenkiintoista tietää mikä tulee olemaan klousaushinta. Ekana ajattelin, että aika rohkee hintapyyntö sijainti huomioiden, mielestäni poikkeuksellisen hienosta rakennuksesta huolimatta, mutta tuleehaan tuossa omaa rauhaa kaupan päälle reilun 6 hehtaarin verran.
Itse olen aina ajatellut että vaurastuessani, oikeasti persoonallisesti rakennuksesta isolla tontilla voisin maksaa huonollakin sijainnilla huomattavasti mieluummin isoja summia, kuin kopiotalosta ruutukaava-alueella.
Kiitos linkistä. Huikee rakennus sisältä, ei ehkä niinkään välttämättä ulkoa. En tiedä olisiko joku muu väri kuin valkoinen toiminut paremmin. Olis mielenkiintoista tietää mikä tulee olemaan klousaushinta. Ekana ajattelin, että aika rohkee hintapyyntö sijainti huomioiden, mielestäni poikkeuksellisen hienosta rakennuksesta huolimatta, mutta tuleehan tuossa omaa rauhaa kaupan päälle reilun 6 hehtaarin verran.