Analyysi: Suomessa on pian kouluja, joissa ei puhuta suomea
Vieraskieliset lapset puhuvat laajoilla alueilla Youtube-suomea, eikä peruskoulu pysty opettamaan heille suomen kieltä. Ilman välittömiä toimia peruskoulun menestystarina romuttuu, politiikan toimittaja Lauri Nurmi kirjoittaa.
Lauri Nurmi
lauri.nurmi@iltalehti.fi
Tänään klo 11:18
Valtioneuvosto julkaisi alkuvuodesta kahden tutkijan,
Venla Berneliuksen ja
Heidi Huillan,
raportin koulutuksen alueellisesta ja sosiaalisesta eriytymisestä.
Jostain syystä raportti on jäänyt vaille suurta julkisuutta.
Se on pysäyttävää luettavaa, ja kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt olla alkusysäys kuukausien avoimelle keskustelulle.
Suomessa on jo peruskouluja, joissa ei arkisissa kohtaamisissa puhuta suomea. Kiihtyvällä vauhdilla kasvaa koulujen määrä, joissa lasten ja nuorten suomen kielen taito on niin ohut, ettei heidän sanavarastonsa kartu arkisissa leikeissä ja kohtaamisissa.
Tällöin suomalaistaustaiset perheet pyrkivät saamaan lapsensa muihin kouluihin, koska koulun ympäristö hidastaa myös heidän – ei vain taustaltaan vieraskielisten oppilaiden – suomen kielen kehitystä.
Taloudellisia ja vanhempien koulutuksellisia eroja on ollut oppilasalueiden välillä aina.
Pienimmillään erot ovat olleet 1990-luvun alkaessa.
Peruskoulu näyttäytyi silloin suurena menestystarinana – ja sitä se oli vielä 2000-luvun alussa, jolloin suomalaislapset nostivat kotimaansa lukutaidossa OECD-maiden Pisa-vertailun kärkeen.
Pisa-menestyksen aikoihin vieraskielisten oppilaiden osuus oli yläkouluissa hyvin pieni.
Tutkimusraportti osoittaa, että koulujen alueellisten toimintaedellytysten erot ovat kasvaneet merkittävästi 1990-luvun puolivälistä alkaen.
Koulujen oppilasalueiden välillä ovat kasvaneet erityisen voimakkaasti erot vieraskielisen väestön osuuksissa.
Espoossa vieraskielisen väestön osuus oli vuonna 1998 kaikilla oppilasalueilla alle viisi prosenttia, kun se vuonna 2018 kohosi korkeimmillaan yli 50 prosenttiin ja usealla alueella yli 30 prosenttiin.
Vantaalla päiväkoti-ikäisten vieraskielisten lasten osuudet nousevat asuinalueilla korkeimmillaan lähes 65 prosenttiin.
”Osuudet ovat näillä alueilla yli viisinkertaistuneet 20 vuoden aikana”, Bernelius ja Huilla kirjoittavat.
Vieraskielisten eli muun kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisten osuus koko väestöstä alakoulujen oppilasalueilla tai lähialueilla Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla vuonna 2018. Valtioneuvoston raportti, Bernelius ja Huilla
Äidinkieli, suomalaisessa peruskoulussa siis suomi, ruotsi tai saame, muodostaa kaiken oppimisen perustan.
Puutteellinen kielen hallinta vaikeuttaa jatko-opintoihin pääsyä ja on herkästi este työllistymiselle.
Sosioekonomisten erojen kasvu tarkoittaa, että koulujen väliset lähtökohdat tuottaa hyviä oppimistuloksia ovat eriytyneet merkittävästi 2000-luvun kuluessa, tutkijat korostavat.
Bernelius ja Huilla kaipaavat onton huolipuheen rinnalle konkreettista puhetta ja ennen kaikkea tekoja lasten kielitaidon parantamiseksi.
Kouluja yksilöiviä esimerkkejä kartetaan, ja koulujen arjesta kirjoitetaan ja puhutaan liian ruusuisesti, koska nimeämisen seurauksia pelätään.
Näin tehdään karhunpalvelus lapsille ja nuorille.
”Kansainväliset esimerkit osoittavat julkisen keskustelun tärkeyden: mikäli keskustelu koulujen haasteista puuttuu tai sitä käydään liian yleisellä tasolla, oppilaiden taustoihin ja koulun kontekstiin liittyvät riskit ja tarpeet voivat jäädä tunnistamatta. Tällöin rahoitusinstrumentit, organisaation toiminta tai pedagogiset käytännöt eivät välttämättä onnistu vastaamaan näihin haasteisiin”, Bernelius ja Huilla varoittavat.
Raportin tärkeintä antia on turkulaisen Varissuon koulun johtajan
Nana Lammen kuvaus koulun arjesta.
Varissuon alakoulussa lähes 90 prosenttia oppilaista puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia.
”Meillä on luokkia, joissa on vain pari suomea äidinkielenään puhuvaa oppilasta. Monessa tapauksessa heillä on muita oppimiseen tai käytökseen liittyviä haasteita. Monen suomea äidinkielenään puhuvan oppilaan sosioekonominen tausta on heikko. Kielen oppiminen tällaisessa ympäristössä on haastavaa. Vertaisoppimista ei juurikaan tapahdu”, Lampi kirjoittaa.
Kaunis ajatus siitä, että toisen polven maahanmuuttajat osaisivat suomea, ei toteudu.
”Valtaosa vieraskielisistä oppilaistamme on syntynyt Suomessa. Heistä melkein kaikki ovat olleet jo päiväkodissa suomenkielisen varhaiskasvatuksen piirissä. Arviomme mukaan suurella osalla näistä oppilaista suomen kielen taso vastaa korkeintaan 2,5-vuotiaan äidinkielisen lapsen kielitaitoa. Samat oppilaat kuitenkin saattavat kokea osaavansa kieltä hyvin, koska he pärjäävät suullisissa arkipäivän kielenkäyttötilanteissa puolikielisessä ympäristössään. Vertaisoppimista ei tapahdu siis päiväkodeissakaan”, Lampi jatkaa.
Vieraskielisten osuus alle kouluikäisistä lapsista (0-6-vuotiaat) valituilla Vantaan alueilla. Pääkaupunkiseudulla ulkomaalaistaustaisten osuus varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa kasvaa väestöennusteen mukaan yli 25 prosenttiin. Vantaan kaupunki, Henrik Lönnqvist 2020
Kun lapset eivät osaa suomea, eivät sitä opi heidän vanhempansakaan.
”Ympäristö on mahdollistanut sen, että oppilaidemme vanhempien joukossa on niitä, jotka ovat olleet maassa toistakymmentä vuotta, mutta eivät edelleenkään pärjää yksinkertaisessa vanhempainvartissa ilman tulkkia”, koulun johtaja kertoo.
Suuren maahanmuuton alkuvuosina maahanmuuttajien lapset oppivat suomea melko nopeasti ja hyvin, koska heidän arkinen ympäristönsä ja koululuokkansa oli suomenkielinen.
Näin ei ole enää. Suuriin kaupunkeihin on syntymässä laajoja alueita, joilla väestön suomen kielen taito rapistuu.
”Oppilaiden suomen kielen taito on havaintojemme mukaan heikentynyt vuosi vuodelta. Tilannetta ei paranna se, että alhaisen sosioekonomisen statuksen alueella harvojen kantasuomalaisten lasten kieli köyhtyy myös. Varissuon lapset puhuvat ’varissuomea’, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut sekä hyvin rajattu sanasto”, Lampi kuvailee syy–seuraussuhdetta.
Jos suomen kielen opetukseen ei käytetä massiivisesti lisää rahaa ja ennen kaikkea oppitunteja eikä luokkiin palkata yhden opettajan rinnalle resurssiopettajia eli kahta koulutettua aikuista per koululuokka, kertomus suomalaisesta peruskoulusta kansainvälisenä menestystarinana voidaan unohtaa.
Jos toimiin ei ryhdytä välittömästi, Turun lähiöissä puhutaan tulevaisuudessa ”varissuomea”, Helsingin lähiöissä ”itissuomea”, Vantaalla ”hakunilasuomea”, Espoossa ”leppävaarasuomea” ja Tampereella ”hervantasuomea”.
Tällöin perheet, joissa tavoitteena on kasvattaa lapset ammattikorkeakoulu- tai yliopistotielle, eivät asetu asumaan näille alueille.
Jengiytyminen ja muun yhteiskunnan arvojen ulkopuolelle asettautuminen saavat aiempaa laajemman kasvualustan.
Yhteisen ja monipuolisen suomen kielen katoaminen leventää kuilua.
”Viime vuosina olemme havainneet uuden ilmiön. Vieraskieliset lapset ovat alkaneet käyttää keskinäiseen kommunikointiinsa Youtube-videoista oppimaansa englantia, joka on helpompaa kuin suomi. Yritämme suitsia ilmiötä koulussa, mutta voimme vain kuvitella, miten suuressa osassa se on vapaammissa tilanteissa”, koulun johtaja kirjoittaa.
Tutkimusraportin sanat ovat kuin hätähuuto, jonka soisi kiirivän kauas.
Youtube-suomi tuskin johtaa mihinkään hyvään. Pikemminkin päinvastoin, kun kuuntelee lähiöräppäreiden väkivaltaa tihkuvia sanoituksia.
Kansanedustajien ja heidän läheistensä lapset asuvat harvoin näillä alueilla. Suurten kaupunkien kunnallispoliitikot ovat hekin keski- ja hyvätuloisia.
Kun Suomessa on kymmeniä kouluja, joissa ei puhuta ja kirjoiteta suomea kielen rikkaimmassa merkityksessä, maa pirstoutuu pienoisyhteiskuntien mosaiikiksi.
Bernelius ja Huilla huomauttavat, että kaupungeissa oppilasalueet ovat kuin kuntia. Suomessa kuntien mediaanikoko eli suuruusjärjestykseen laitettujen kuntien keskimmäinen arvo on noin 6 000 asukasta.
Alakoulujen oppilasalueiden mediaani on pääkaupunkiseudulla 5 500 ihmistä.
Jokainen voi miettiä sitä, millaisiin toimiin poliitikot ryhtyisivät, jos Suomeen uhkaisi syntyä kymmeniä kuntia, joissa lapset eivät enää oppisi suomea tai ruotsia.
Pääkaupunkiseudulla ulkomaalaistaustaisten osuus varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa kasvaa väestöennusteen mukaan yli 25 prosenttiin.
Keskiarvoluku antaa huomisesta liian hallittavan mielikuvan. Monilla alueilla osuus jää kymmenen prosentin paikkeille.
Sitten on kymmeniä oppilasalueita, joilla osuus nousee 50 prosentin tietämiin ja reippaasti sen ylikin.
Kun peruskoulu ei enää turvaa kaikille suomalaislapsille suomen kielen taitoa, muutoksen vaikutukset ovat dramaattisia.
Kauhistelun asemesta jokaisen poliitikon olisi syytä lukea Berneliuksen ja Huillan raportti – ja ryhtyä sen jälkeen töihin koulujen arjen parantamiseksi.