• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Putinin Venäjästä

Voin kuvitella, että tää heppu on viimeisen parin vuoden aikana vähän kypsynyt tuohon kysymykseen. Minulla on Venäjältä kotoisin oleva kaveri, joka ei ole 25 vuoteen edes käynyt Venäjällä (pl. juuri tottakai ennen sodan alkua kävi vanhempiensa luona, ja jäi sodan alettua hetkeksi sinne jumiin), mutta saa kyllä aika reilusti paskaa niskaansa vain siksi, että on syntynyt siellä.
Viime aikoina onkin aina uusia tyyppejä tavatessaan sanonut olevansa Serbiasta, Latviasta tai Puolasta. Ulkonäkö kuitenkin on varsin venäläinen/slaavilainen, niin aina nostattaa pahoja viboja joidenkin silmissä.

Tosin noihin kysymyksiin olisi kyllä ollut vastaukset valmiina. Kerroinkin sodan alussa jo sotaa käsittelevässä ketjussa hänen fiiliksiään miten perseestä Putin ja koko Venäjä on.
Toivottavasti pitää huolen että vanhempansa eivät usko Putlerin satuihin. Ihan hirveästi ei sympatiaa saa jos Venäläisiltä kysellään suhtautumista sotaan jatkuvasti. Näin pitääkin olla. Laittaa verisen Putinin paidan päälle niin loppuu kyselyt.
 
Siitä kyllä miinukset. Joku parempi vastaus olisi kyllä pitänyt keksiä, ellei sitten ole putinisti. En näköjään ajatellut ihan loppuun asti ennen viestiäni.
Joo ja ei mulla siis ko. tyyppiä vastaan siltikää mitää ole. Oli mukava tuttavuus muuten. Ärsytti vain siinä hetkessä toi vastaus, joka on niin tuttu youtubesta. Maton alle vaa kaikki paha jne..
 
Toivottavasti pitää huolen että vanhempansa eivät usko Putlerin satuihin. Ihan hirveästi ei sympatiaa saa jos Venäläisiltä kysellään suhtautumista sotaan jatkuvasti. Näin pitääkin olla. Laittaa verisen Putinin paidan päälle niin loppuu kyselyt.
Vanhemmista en tiedä, en ole koskaan tavannut. Samaa mieltä muuten, mutta halusin vain tuoda esiin tämän anekdootin.
Sota on jo jatkunut pari vuotta ja he, jotka ovat täysin sitä vastaan, mutta sitä tivataan taukoamatta, väsyvät siihen ja keksivät tavan kiertää se, kuten kaverini joka sanoo olevansa toisesta maasta. Mielummin sanoo olevansa toisesta maasta, kuin osallistuu samaan keskusteluun, jonka on käynyt jo sata keraa viimeisen kahden vuoden aikana. Ja olen ollut todistamassa tilannetta, jossa tämä neito sanoi olevansa venäjältä ja olevansa Ukrainan puolella, mutta silti häntä pidettiin Putinista seuraavana pahimpana piruna.
 
Kanavan ylläpitäjät kertoivat medialle, että he julkaisevat kaiken, mitä saavat tietoonsa. Superjetien useimmin toistuvat ongelmat liittyvät moottoreihin: vuoden 2021 alusta lähtien lentäjät ovat raportoineet 146 tapauksesta, joissa moottori ”käy epätasaisesti”, ”ei käynnisty”, ”värisee” tai ”on tulessa”. Toisella sijalla ovat laskutelineongelmat: kolmessa vuodessa on tehty 88 tietoon tullutta raporttia, joissa laskutelineet ”ovat vaurioittaneet hinauslaitetta” tai niitä ei ole saatu nostettua ylös tai laskettua alas.

Yhteensä 62 tapauksessa koneessa on ollut ongelmia rungon paineistuksen ja matkustamon ilmastoinnin kanssa. Ohjaajien raporteista löytyy ilmastoinnin toimimattomuus, paineistuksen vika, paineen katoaminen ja haljennut tuulilasi.

Saa nähdä missä vaiheessa johto kieltää julkaisun ongelmista. Ja missä vaiheessa nuita koneita alkaa sitten tulla alas, jos/kun ongelmia aletaan vaan pimittämään ja lennot jatkuvat kuin "business-as-usual"
 
Tapasin tossa pari viikkoa puisto-kaljotellessa yhen mukavan hepun muun seurueen joukossa. Venäjältä oli kotoisin ja vaikutti hyvältä tyypiltä. Ihan "natiivia" suomea puhu. Eipä siinä, mut pisti vituttaan ku jossain vaiheessa kysyin mielipidettä Ukrainaan ja Putiniin. Mitäpä muuta se vastas, ku "en seuraa politiikkaa". :btooth:
Jos vastakkain on hyvä ja paha, ja tyyppi "ei ota kantaa" kumman puolella on, niin se nyt vaan ei kelpaa mielipiteeksi. Tai jos se kelpuutetaan mielipiteeksi, niin sitten sitten oletus on, että ollaan pahan puolella.

Ja luulisi, että erityisesti suomenvenäläisillä ei olisi paljon "varaa" tällaisiin mielipiteisiin tässä maassa.

Eihän siinä mitään, vapaassa maassa jokainen saa fanittaa Putleria ihan vapaasti, mutta ei sitten parane narista, jos häntä katsotaan vähän alta kulmain ja "russofoobisesti". Ihan itsepä stereotypiaansa pönkittävät.

Mä en kyllä haluaisi olla tällaisten tyyppien kanssa missään tekemisissä, olivatpa olevinaan kuinka "mukavia" hyvänsä.
 
Osa venäläisistä jotka ovat selkeästi hyökkäysotaa vastaa, niin osa heistä käyttää jotain Ukrainaa tukea osoittavaa tunnusta, nauhaa, pinssiä, vaatetta/väriä ym sellaista.

Ja kyllä se suomalaisilta sujuu hyvin Ukrainan tuen ilmaisu jos sitä kysyy. Tietenkin ymmärrän että jos on olllut tsaari suurvalta mahtava venäjä / putin itse tunto ja nyt se hävettää.
 
Venäjän kielen kuuleminen nostattaa hieman kulmakarvoja jo itsessään, joten todellakin olisi hyödyllistä näille venäjän puhujille itselleen, että olisivat selvästi ja näkyvästi Ukrainan puolella. Vähintäänkin kysyttäessä!

Oletus on, että iso osa EI ole Ukrainan puolella ja valitettavasti kaikki tuollainen hämärä asian väistely vaan alleviivaa sitä oletusta.
 
Venäjän inflaatio on osoittautunut nopeammaksi kuin mitä keskuspankki arvioi vielä keväällä. Tällä hetkellä se laukkaa yli yhdeksässä prosentissa.

Taustalla on vahva kotimainen kysyntä, joka on kasvanut nopeammin kuin tuotteiden ja palvelujen tarjonta. Venäjän sotatalous on vauhdittanut julkista kulutusta samaan aikaan kun työvoimasta on pulaa.

Keskuspankki nosti tänään arviotaan Venäjän kuluvan vuoden inflaatiosta 6,5–7,0 prosenttiin. Ensi vuonna hintojen nousun ennakoidaan tasoittuvan 4,0–4,5 prosenttiin, kun keskuspankin tavoite on 4,0 prosenttia.

Venäjän keskuspankin on määrä päättää ohjauskorostaan seuraavan kerran kokouksessaan 13. syyskuuta.

Tuo olikin jo odotettavissa, ja eiköhän sitä varmaan korot nouse syyskuussakin. Ainakin siitä päätellen minkälaisilla korotuksilla ne värväytymispalkkiotkin ovat nousseet. Eipä tuo tarjonta mihinkään parane, kun kukaan ei investoi mihinkään ja kaikki raha jaetaan sotateolliselle kompleksille.
 
On toi kansa niin aivopestua ja mielisairasta, että kai tässä iha oikeasti pitää ruveta varautuun isoon sotaan. Lisäksi, ku Iran on kaiketi kans osallistumassa jotenki Israelin sotaan. Osapuolia tulee sielläkipäin lisää. Paskavaltiot vastaan "länsimainen kulttuuri".

– Manipulaation, valeuutisten ja totaalisen propagandan avulla he onnistuivat luomaan Suomesta Venäjä-vastaisen vielä nopeammin kuin he tekivät Ukrainan kohdalla, Tassin haastattelema politiikan tutkija Alexander Stepanov sanoo
 
On toi kansa niin aivopestua ja mielisairasta, että kai tässä iha oikeasti pitää ruveta varautuun isoon sotaan. Lisäksi, ku Iran on kaiketi kans osallistumassa jotenki Israelin sotaan. Osapuolia tulee sielläkipäin lisää. Paskavaltiot vastaan "länsimainen kulttuuri".

Ei luulisi tavallisen venäläisen tarvitsevan kovin montaa aivosolua hokatakseen, että Venäjän aloitettua "erikoisoperaation" Ukrainassa saattaa muitakin Venäjän naapureita kuten Suomea vähän "ahdistaa".

Sitä en sitten osaa sanoa, että löytyykö niin montaa aivosolua.
 
Nooh, eiköhän tuo ole omalle kansalle. Ettei vaan haikaile lähteä etsimään parempaa tulevaisuutta, kun alkaa oma elo kiristymään
 
Ei luulisi tavallisen venäläisen tarvitsevan kovin montaa aivosolua hokatakseen, että Venäjän aloitettua "erikoisoperaation" Ukrainassa saattaa muitakin Venäjän naapureita kuten Suomea vähän "ahdistaa".

Sitä en sitten osaa sanoa, että löytyykö niin montaa aivosolua.
Ei venäjä mitään aloittanut se oli Nato ja USA. Venäjä vain suojelee viattomia ukrainalaisia natseilta. Varsinkin juutalais natsi zelensky on paha.
 
Ohos, Venäjä "vapauttaa" ulkomaisia poliittisia vankeja. Onkin mielenkiintoista nähdä, että ketä saavat tilalle. Ilmeisesti Bitcoin-guru Alexander Vinnikin. Kreml saakin vasta vapautettujen osaamisen/yhteydet/rahat jne. heti omaan käyttöönsä. Hyvä, että poliittiset vangit pääsivät vapaaksi, mutta onhan tuo vastaavaa kuin että myönnyttäisiin terroristien vaatimuksiin. Diktaattorit "kidnappaavat" länsimaisia, ja vaativat vastineeksi oikeita rikollisia takaisin.

Bloomberg: Venäjä vaihtaa toimittaja Gershkovichin Yhdysvalloissa oleviin venäläisvankehin | Uutisia lyhyesti | Yle
 
Tästä eräs suomalainen tiedustelu-upseeri kommentoi kerran, miksi hän ei enää matkustele Venäjällä. Miliisi pysäyttää ja kuinka ollakaan, löytyy huumeita. Tuomio 10+ vuotta ja jos käy hyvä säkä, jonkun vuoden päästä sitten vaihdossa vapaaksi.
 
Ja tämä tulee lisääntymään, sitä mukaan kun venäläisten tyyppejä jää täällä kiinni. Siksi kenenkään ei kannata tuonne mennä. Jos kuitenkin haluaa riskeerata, niin sitten se on vähän oma moka.
 
Tästä eräs suomalainen tiedustelu-upseeri kommentoi kerran, miksi hän ei enää matkustele Venäjällä. Miliisi pysäyttää ja kuinka ollakaan, löytyy huumeita. Tuomio 10+ vuotta ja jos käy hyvä säkä, jonkun vuoden päästä sitten vaihdossa vapaaksi.
Toivottavasti tuosta pikku hiljaa alettaisiin ottamaan opikseen, tuo tulee kuitenkin jatkumaan jos/kun tarpeeksi arvokas/näkyvä kohde löytyy.
 
Hyökkäysosta ketjusta
Muuten varmaan ihan oikein mutta varsinaisesti ne öljytulot ei laske vaan ainakin tällä hetkellä nousee. Eurooppakin ostaa vielä ryssäkaasua. Liekö sitten 2025 muuttaa tilannetta.

En tiedä luitko linkkiäsi, mutta se siis julkaistu huhtikuussa 2024, ja siinä arvuuteltu huhtikuun öljyviennin dollarisuuruutta.

Eli jos tuollaista tuupattu jossain, niin kaallintuoksuiset tunnusmerkit niin vahvoja että olisi kanattanut jättää väliin.

Venäjän foosiliviennin liikevaihto on ottanunt rajusti siipeen "erikoisoperaation" alettua, kun länsimaat aloittivat irtautumisen venäjän energiasta, kun venäjään kohdistuvia pakotteitea asetettiin, alussa tuli pieni nousu, kun mailmanmarkkinahinnat kriisin myötä pomsahti, sen jälkeen hintakatto oli tehokas toimi, johon venäjä joutu reagoimaan lokistiikka järjestelyillä, ilmeisesti sai välillä liikevaihdon laskun taittuun jopa ylöspäin, mutta nekin nousut jäi lyhytaikaiseksi.

Europpan vienti on romahtanut, ja jos länsiuutisointia seurannut niin siellä LNG lokistiikassa haasteita ja nyt EUlla LNG pakotteita, jotka jo katkoneet niitä toimituksia, länsieuroopassa pari putinisti maata, mutta uutisen perusteella niillä haasteita putki öljyn saamisessa, ja putkikaasu sopparikin katkolla tulevana talvena. Eli ne rippeetkin tuntuu kuihtuvan.

Liikevaihdon kyykkäämistä korostaa se että rinnalla viennin kannattavuus on ramahtanut, toki yksikköhinta pudotukset, mutta samaan aikaan lokistiikka kulut pomsahtaneet, ja ne ei ole pelkästään ruplamenoja, vaan valuutta menot ragetoineet. Kysynnän romahtaminen johtanut myös ongelmiin ihan siellä kentillä, "pumppausta" pitää jatkaa, joten tiettävästi kaasu jouduttu ihan polttaan, kun ei mitään mihin sitä tuupata.

Artikkelisi aikaan ja jälkeen venäjällä ollut uutisointien perusteella myös jalostuksen kanssa ongelmaa, ensin se perusongelma ettei sitä länteen vietyä raakaöljyä voi jalostaa ihan joka laitoksella, ja sitten uutista kaikenmailman onnettomuuksista eri jalostamoille, mikä leikannut jalaostuskykyä jopa niin paljon että venäjä joutunut asettamaan vientikieltoja ja ilmeisesti öljyvaltio joutunut jopa joidenkin perus jalosteiden osalta turvautuun tuontiin. Vaativimpien jalosteiden osalta kärsinyt jo pitkään pakotteista.

Samaan aikaan venäjä perii ko yhtiöiltä korkeampi osuuksia vientiliikevaihdosta, mikä yhdessä kohonneiden kulujen kanssa johtaa isoihin haasteisiin ylläpitää koneistoa, investoinneista puhumattakaan.
 
Hyvä meininkin ja yhä hyvenee:

Ulkomaisia omistuksia on kansallistettu presidentti Vladimir Putinin määräyksestä ja tuomioistuimet ovat pyörtäneet vuosikymmeniä vanhoja yksityistämisiä Putinin sisäpiirin eduksi. Lisäksi yrityksiä, maaomistuksia ja kiinteistöä on otettu pois niiltä, jotka hallinto on määrittänyt ”ääriajattelijoiksi”, Prokopenko kirjoittaa analyysissaan.

Käynnissä on suurin omaisuuden uudelleenjako Venäjällä kolmeen vuosikymmeneen, hän jatkaa.

”Hän tekee venäläisestä liiketoiminnasta panttivangin putinismille. Ennemmin tai myöhemmin Putin jättää politiikan näyttämön ja hän jättää taakseen institutionaalisen tyhjiön. Tämä johtaa sekaannukseen omistajaoikeuksista, useisiin oikeuskiistoihin ja taloudellisiin ongelmiin”, Prokopenko päättää.

Toisaalta hyvää, että sahaavat omaa oksaansa.
 
Venäjän TVssä tuntuu olevan tapana että keskusteluohjelmissa vierailla on aurinkolasit päässä. Miettikää kun suomessa olisi A-Talkissa 4 heppua aurinkolasit päässä.
 
Venäjän TVssä tuntuu olevan tapana että keskusteluohjelmissa vierailla on aurinkolasit päässä. Miettikää kun suomessa olisi A-Talkissa 4 heppua aurinkolasit päässä.
Venäjällä on cool pitää aurinkolaseja. Ehkä tämä johtuu siitä, että moinen ylellisyyshyödyke on kaalimaassa uudehko juttu. Siellä on muutenkin nousukasmaista lapsellista machoilua ja tyylitöntä kerskailua missä tahansa missä on vähän rahaa.

Samalla myös amerikkalaiset(tuotteet, tyyli, kulttuuri) ovat Venäjällä cool vaikka ovatkin vastapuoli. Ota näistä nyt sitten selvää. Kuten Pasilassa sanottiin, Top Gun on homoelokuva. Minä jatkan, että siinä oli hienoja aurinkolaseja ja venäläiset ovat selvästi homoerotiikan ystäviä vaikka julkisesti muuta väittävät.
 
Radio Svobodan nimettömät lähteet Aeroflotilta ovat kertoneet, että henkilökuntapula on todellinen. Sen vuoksi Aeroflotin, Popedan ja Rossijan lentäjiä on pyydetty allekirjoittamaan suostumuksia pidentää kuukausittaista lentoaikaa 80:stä 90 tuntiin. Tällä hetkellä kaikki henkilökunta lentää tätä uutta maksimituntimäärää kuukaudesta toiseen.

Normaalisti ratkaisu ongelmaan olisi helppo: palkataan lisää henkilökuntaa. Niitä, jotka osaavat Venäjällä lentää Airbusin ja Boeingin koneita ja toimia niissä matkustamohenkilökuntana, on kuitenkin rajallinen määrä. Viime vuosina monet ovat lähteneet töihin muun muassa Arabiemiraatteihin, Kazakstaniin, Uzbekistaniin ja Vietnamiin.

Arabiemiraateissa lentäjän keskipalkka on yli kaksi kertaa suurempi kuin Venäjällä, mutta palkka ei ole ainoa syy lähtöön, vaan myös työolot. Henkilökunta ei enää ehdi kotiin nukkumaan lentojen välillä, vaan enintään lentokenttähotelliin. Jotkut nukkuvat jopa koneessa. Monet joutuvat ottamaan sairauslomaa vain voidakseen levätä, jotta pystyisivät suoriutumaan tehtävistään.

Tämähän taas on järkevää. Saa nähdä, että missä vaiheessa nuita koneita alkaa tulemaan tonttiin, jos/kun huollot tehdään jos tehdään eikä varaosia enää niin irtoa. Ja lentohenkilökunta kärsii univajeesta.
 
Tämähän vaikuttaa hyvältä. Ehkä uuden johdon kanssa tehdään kauppaa, niin että putin saadaan Haagiin.

" Putinin valtakausi on tulossa tiensä päähän, ja valtataistelu kulissien takana käy jo kuumana. Kremlissä vaikuttaa kaksi keskenään sotaisaa leiriä, ja syksy voi tuoda muutoksia, arvioivat asiantuntevat lähteet IS:lle. "
 
Putin itse tipahtaa ikkunasta vahingossa? Tai kompastuu bunkkerissa leivänmuruun ja lyö päänsä.. johonki.
 
Tämähän vaikuttaa hyvältä. Ehkä uuden johdon kanssa tehdään kauppaa, niin että putin saadaan Haagiin.

" Putinin valtakausi on tulossa tiensä päähän, ja valtataistelu kulissien takana käy jo kuumana. Kremlissä vaikuttaa kaksi keskenään sotaisaa leiriä, ja syksy voi tuoda muutoksia, arvioivat asiantuntevat lähteet IS:lle. "
Ei kukaan Venäläinen uskalla Putinia toimittaa Haagiin. Aivan liian iso riski että länsimaalaiset oikeus istuimet löytävät jonkun rikoksen/virheen pidätyksestä ja vapauttavat Putinin tähän vedoten.
 
Siis tuollainen valtataisteluhan on se mihin Putinin valta perustuu.
 
Ei kukaan Venäläinen uskalla Putinia toimittaa Haagiin. Aivan liian iso riski että länsimaalaiset oikeus istuimet löytävät jonkun rikoksen/virheen pidätyksestä ja vapauttavat Putinin tähän vedoten.
eikait tuolla noin toimitakkaan? Oikeuteen? Hahah.
 
Tämähän vaikuttaa hyvältä. Ehkä uuden johdon kanssa tehdään kauppaa, niin että putin saadaan Haagiin.

" Putinin valtakausi on tulossa tiensä päähän, ja valtataistelu kulissien takana käy jo kuumana. Kremlissä vaikuttaa kaksi keskenään sotaisaa leiriä, ja syksy voi tuoda muutoksia, arvioivat asiantuntevat lähteet IS:lle. "
Ei tuossa jutussa mielestäni annettu ymmärtää, että Putinilla olisi mitään akuuttia vaaraa.

Vaan että pajarit nyt jakautuu erilaisiin kuppikuntiin (jotka toki innolla kilpailee keskenään siitä, kuka on paras Putinin pyllynnuolija?).

Anyway, ja kun sanotaan, että "Putinin valtakausi on tulossa tiensä päähän", niin ei se tarkoita, että olisi välttämättä tulossa juuri nyt tai ensi vuonna tai seuraavanakaan, vaan pikku hiljaa ennen pitkää, koska hänkään ei ikuisesti elä.
 
Kiina aiheutti paniikin Venäjällä

"Useita venäläisiä teollisuusyrityksiä uhkaa konkurssi ja tuotannon pysähtyminen, koska keskeistä raaka-ainetta ei pakotteiden takia pystytä hankkimaan ulkomailta. Myös Venäjälle ”ystävällismieliset” maat ovat lopettaneet raaka-aineen toimitukset."

Jokohan Kremlin sisäinen valtapeli saisi lisäkierroksia. Oligarkeilla "pyörii sukat jaloissa", kun bisnekset menee päin vittua.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjällä on cool pitää aurinkolaseja.

Se on kans mafian merkki. Vertaa Seagullsin uus omistaja oli mediassa aurinkolasit päässä ja viikon päästä tuli julki Venäjä yhteydet rahoituksessa. En ollut kovin yllättynyt..

IMG_1459.jpeg
 
Putin piti tänään puheen taloudesta, mies näytti olevan aineissa tai vähintään tukevassa kännissä, no tuskin noin epärealistisia lukuja pysty selvin päin valehtelemaan television välityksellä kansalle. Alkaa olla sellaisia lopun alun fiiliksiä touhussa.
 
Putin on nyt Mongoliassa. Minkälainen selkkaus tulisi jos menisivät pidättämään herran? Vai olisiko sittenkin kaikki vaan tyytyväisiä, myös Kremlissä.
 
Putin on nyt Mongoliassa. Minkälainen selkkaus tulisi jos menisivät pidättämään herran? Vai olisiko sittenkin kaikki vaan tyytyväisiä, myös Kremlissä.
Mikähän virka näillä kaikilla järjestöillä ja jäsenyyksillä on kun mitään sääntöjä ei tarvitse noudattaa vaan voi perseillä mitä vaan vailla huolta huomista. EU, Nato, YK, ICC.
 
Mikähän virka näillä kaikilla järjestöillä ja jäsenyyksillä on kun mitään sääntöjä ei tarvitse noudattaa vaan voi perseillä mitä vaan vailla huolta huomista. EU, Nato, YK, ICC.
Politiikan alaa ovat vallanneet erilaiset X first - liikkeet, ja niinpä maiden yhteistyö on kärsinyt, kaikkien tappioksi. Oma napa ensin ei pitkässä juoksussa sittenkään näytä kannattavan.
 
Putin on nyt Mongoliassa. Minkälainen selkkaus tulisi jos menisivät pidättämään herran? Vai olisiko sittenkin kaikki vaan tyytyväisiä, myös Kremlissä.
Mongolia on Kiinan ja Venäjän hyvässä syleilyssä, yli 60% tuonnista tulee näistä maista ja viennistä yli 80% menee Kiinaan, maa eristettäisiin ekonomisesti. Puhumattakaan poliittisesta selkkauksesta ja ääripäässä sotilaallisesta konfliktista. Asialla on oikeastaan turha spekuloida, koska tätä pidätystä ei tule koskaan tapahtumaan.
 
Sota, pakotteet ja inflaatio alkavat pikkuhiljaa vaikuttamaan myös ryssän eloon Pietarissa ja Moskovassa. Kyllä tuo paskavaltio uppoaa jossain vaiheessa omaan oksennukseensa.

Opettajan keskipalkka Dagestanissa on euroiksi muutettuna 330 euroa ja Moskovassa 750 euroa. Poliisin normikuukausipalkka on 500 euroa ja terveyskeskuslääkärin 600 euroa.

Inflaation seurauksena elintarvikkeiden ja monien kulutustavaroiden hintataso on Venäjällä jo Suomea korkeampi.

Opettajien, poliisien ja lääkäreiden on myös hankala protestoida palkoistaan, koska vaihtoehdoksi tarjotaan hyvin palkattua ”työtä” Ukrainan sodan etulinjassa
.

Neuvostoliittohan kaatui kirjaimellisesti siis siihen että rahat yksinkertaisesti vain loppuivat.

Samaa odotellessa Putlerin suhteen. Tästä syystä muuten Brics- liittouma on Venäjälle erittäin tärkeä.
 
Neuvostoliittohan kaatui kirjaimellisesti siis siihen että rahat yksinkertaisesti vain loppuivat.

Mistä ne rahat loppuivat?

Neuvostoliitossa talousjärjestelmä oli kommunismi, jossa valtio omisti kaikki tuotantolaitokset, sekä myös pankit, jotka rahaa laskivat liikkeelle.

Ja ulkomaankauppaa ei juurikaan käyty rahalla vaan vaihtokauppana.

Valtio ei tarvinnut rahaa käytännössä mihinkään muuhun kuin palkkojen maksuun - ja sitä varten se pystyi aina printtaamaan lisää rahaa.'

Että ei, Neuvostoliitto ei kaatunut rahan loppumiseen.

Se kaatui siihen, että se kommunismi ei toiminut käytännössä. Ei saatu valmistettua asioita, mitä tarvittiin, koska kommunismi oli niin tehoton tapa allokoida työvoimaa ja raaka-aineita eikä motivoinut kehittämään uutta teknologiaa tai uusia tehokkaampia toimintatapoja.
 
Samaampa se kaatuu nytkin. Monet työtekijät kasvavat auringonkukkaa Ukrainassa tai ovat lähteneet ulkomaille pakoon ja tehtaat valmistavat sotatarvikkeita. Hyvin monia muualla valmistettuja tarvikkeita on yhä hankalampi saada ja retuperällä oleva energia ym infra ränsistyy kokoajan lisää..

Tulokset näkyvät sitten talvella, varsinkin, jos tulee kylmä ja pitkä kausi..
 
Mistä ne rahat loppuivat?

Neuvostoliitossa talousjärjestelmä oli kommunismi, jossa valtio omisti kaikki tuotantolaitokset, sekä myös pankit, jotka rahaa laskivat liikkeelle.

Ja ulkomaankauppaa ei juurikaan käyty rahalla vaan vaihtokauppana.

Valtio ei tarvinnut rahaa käytännössä mihinkään muuhun kuin palkkojen maksuun - ja sitä varten se pystyi aina printtaamaan lisää rahaa.'

Että ei, Neuvostoliitto ei kaatunut rahan loppumiseen.

Se kaatui siihen, että se kommunismi ei toiminut käytännössä. Ei saatu valmistettua asioita, mitä tarvittiin, koska kommunismi oli niin tehoton tapa allokoida työvoimaa ja raaka-aineita eikä motivoinut kehittämään uutta teknologiaa tai uusia tehokkaampia toimintatapoja.
On totta että maa painoi rahaa todella paljon kotimaan markkinoille, mutta kyllä rahavarojen loppumisella oli merkittävä rooli Neuvostoliiton romahduksessa. Osa ongelmaa oli myös jatkuva kilpavarustelu joka nieli varoja mutta samalla tyrehdytti aidon talouskasvun. Lisäsi siis ruplan arvo oli käytännössä romahtanut, ongelma jota mainitsemasikin rahanpainaminen vain kiihdytti.

Neuvostoliitto käytti merkittäviä määriä kultaa ja muita arvokkaita resursseja ostaakseen ruokaa ja muita välttämättömyystarvikkeita erityisesti vaikeina aikoina, kuten toisen maailmansodan jälkeen ja kylmän sodan aikana. Käytetyn kullan määrästä en löytänyt tarkkoja määriä mutta yleisesti arviot liikkuvat sadoissa tuhansissa kiloissa. Kultaa myytiin siksi että Neuvostoliitto saisi valuuttaa jota käyttää sitten ulkomaankaupassa elintarvikkeisiin ja muihin hyödykkeisiin. Eli ongelma oli se ettei oikein ollut varaa ostaa mitään ulkomailta, ja kuitenkin jo Neuvostoliiton aikoihin riippuvuus muista valtioista, jopa länsimaista, oli ilmeistä.
 
Niin siis eihän rupla ollut edes mikään oikea valuutta, vaan kauppaa käytiin oikeilla kovilla valuutoilla ja kullalla... Rupla ei ollut mikään varsinainen kaupankäynnin väline edes Neuvostoliiton sisällä, vaan enemmänkin kuponki, jolla saattoi saada kaupasta jotain. Oikea (yksityinen) kaupankäynti oli vaihdantakauppaa. Ja toisaalta myös vodkapullo toimi "valuuttana".

Joten oliko sillä edes suurta väliäkään, miten paljon valtio painoi näitä "kuponkeja". Kupongin arvo oli hyvin rajallinen joka tapauksessa.

Pohjois-Korean valuutan kanssa ehkä ihan sama juttu. Tuskin sillä paljon mitään varsinaista arvoa on itsessään. Vaikka sulla olisi niitä kottikärryllinen...

Toisaalta olen kuullut, että Neuvostoliitossa olisi ollut kokonaan toinen rupla hallinnon sisäistä rahaliikennettä varten. Voihan se ollakin..
 
Viimeksi muokattu:
Taisi ainoat rahanarvoiset arvopaperit Neuvostoliitossa olla niitä valtionyhtiöiden osakekirjoja jotka kaikki päätyivät oligarkeille pilkkahintaan.
 
On totta että maa painoi rahaa todella paljon kotimaan markkinoille, mutta kyllä rahavarojen loppumisella oli merkittävä rooli Neuvostoliiton romahduksessa. Osa ongelmaa oli myös jatkuva kilpavarustelu joka nieli varoja mutta samalla tyrehdytti aidon talouskasvun. Lisäsi siis ruplan arvo oli käytännössä romahtanut, ongelma jota mainitsemasikin rahanpainaminen vain kiihdytti.

Neuvostoliitto käytti merkittäviä määriä kultaa ja muita arvokkaita resursseja ostaakseen ruokaa ja muita välttämättömyystarvikkeita erityisesti vaikeina aikoina, kuten toisen maailmansodan jälkeen ja kylmän sodan aikana. Käytetyn kullan määrästä en löytänyt tarkkoja määriä mutta yleisesti arviot liikkuvat sadoissa tuhansissa kiloissa. Kultaa myytiin siksi että Neuvostoliitto saisi valuuttaa jota käyttää sitten ulkomaankaupassa elintarvikkeisiin ja muihin hyödykkeisiin. Eli ongelma oli se ettei oikein ollut varaa ostaa mitään ulkomailta, ja kuitenkin jo Neuvostoliiton aikoihin riippuvuus muista valtioista, jopa länsimaista, oli ilmeistä.
Rahojen loppuminen ihan kuvaavaa Neuvostoliiton kaatumiseen, näin länkkärille, vaikka vaihdantataloutta kävivät, vienti oli lähinnä fosiilisia ja niiden arvon romahtaminen johto jopa velkaantumiseen Suomelle, merkit alkoi näkymään kun yritettiin muilla hyödykkeillä maksella ostoja, Lada oli silloin jotain mutta muille kuin kunnon kommunisteille senkin arvo oli mitä oli, aseet oli jonkinlainen vienti tuote. Kotimaassa resursseja "rahaa" söi mm sotiminen Afganistanissa, ja kun homma muutekin tehotonta, ja kommunismi, niin se kävi miten kävi.

Nyt tilanne putinilla oikeaastaan pahempi, järjestelmä suuresti ero kommunismista, fosiiliset ei kelpaa ja jos kelpaa niin arvo mitä on, ja joidenkin väitteiden mukaan tuotantokin kipuilee. Nyt putinilla ei ole ase vientiä, vaan päinvastoin tuontia pitäisi rahoittaa... Autotkin ovat vain kiinalaisista komponenteista koottuja, ja tuleeko sieltäkään ihan kaikkea tarvittavaa. ja nyt niitä autoja ei voi viedä ulkomailla, puuttuu ne varsovanliittolaiset joille pysty tuuppaan rojua ja ulosmittaan niiden resursseja. Ja toki venäjä on kääpiö itsekkin vs Neuvostoliitto.

Tosin kääpiö status voi olla se mikä pelastaa valtion hajoamiselta (Kiina voi ottaa suojiinsa, jos ei sitä ennen sisäisesti kipuileen). En kärkeen odota että Piatari eroaisi moskovan venäjästä.

Varaton kehitysmaakin voi sotia pitkään, Ukraina ei voi laskea sen varaan että venäjältä hiipuu kyky sotia, Ukrainan päätös viedä sota venäjän puolelle on siinä mielessä ollut varautumista tuohonkin.
 
Spoilerissa YLE:n koko uutinen, siihen ei suoraa linkkiä ole joten pakko tehdä näin.

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi keskiviikkona, että Moskovan pitäisi harkita uraanin, titaanin ja nikkelin viennin rajoittamista vastatoimena lännelle.

Putin puhui asiasta hallituksen kokouksessa Venäjän pääministeri Mihail Mišustinille. Putinin kommentit esitettiin televisiossa.

Euroopan unioni on edelleen riippuvainen venäläisestä nikkelistä. Lähes kaikki EU:n Venäjältä tuoma nikkeli tulee Suomen kautta. Suomessa sijiaitsee myös koko EU:n alueen ainoa venäläisen nikkelin jalostustehdas.

Kuinkas paha riippuvuus EU:lla on esim. venäläisestä nikkelistä, eli kuinka helppoa on löytää korvaavaa toimittajaa?
 
Onko täällä ollut juttua Ruby rahtilaivan seikkailuista? Maltalle rekisteröity laiva, lastina 20000 tonnia venäläistä ammoniumnitraattia määränpäänä ilmesesti Kanarian saaret. Joutui myrskyyn, vioittui ja hakeutui Norjan rannikolle. On kuitenkin siellä yrittänyt parkkiin yliopistosairaalan viereen ja sotilastukikohtien lähettyville.

Venäjähän kyseistä lannoitetta tuottaa ja myy. Ja sitä saanee eri vahvuuksilla, mikä vaikuttaa räjähdysherkkyyteen. 20 kilotonnia on moninkertainen määrä verrattuna Beirutin tuhoisaan räjähdykseen.

Norjalaiset eivät ole innoissaan lastista:

Nyt tietoja, että laiva suuntaisi Liettuaan. Mihin Liettuasta vastattiin, että ei muuten käy. Ja haluaako Tanska tuon pommin salmiensa siltojen alle?

Sijainnista havaintoja:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tyypillistä Venäjän touhua. Koskaan ei tiedä onko kyseessä vain kehitysmaa-tasoinen säätäminen romukunnossa olevien laivojen ja halvimpien mahdollisten miehistöjen kanssa. Vai onko jotain taustasuunnitelmaa ajaa laiva Nato-maan satamaan, aiheuttaa pieni tulipalo aluksessa ihan vaan huvikseen. Katsoa miten reagoidaan.
 
Voisko joku reipas sukellusporukka käydä pistämässä pohjaan reikiä?
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 674
Viestejä
5 047 871
Jäsenet
80 970
Uusin jäsen
Hippo_Plazamus

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom