• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Iranista

Matalallahan nuo edelleen lentelee videoissa, ja vetävät ylös juuri ennen liitopommien pudotusta. Ei tuolla rajojen lähellä ole edelleenkään turvallista lennellä normaali korkeuksilla.
Edelleenkin puhe oli länsivoimien operoinnista Venäjällä.

Ukrainassa kummallakaan osapuolella ei ole ilmaherruutta, mutta vaikuttaa siltä, ettei Venäjän ilmatorjuntakyky ole ainakaan parantunut aiemmasta, päinvastoin.

Iranissa Israel ja USA ovat saaneet operoida aika vapaasti, mutta nyt on ollut siis puhetta että Iranin ilmatorjuntakyky paranee kun luopuvat ryssäsysteemeistä.
 
Edelleenkin puhe oli länsivoimien operoinnista Venäjällä.

Ukrainassa kummallakaan osapuolella ei ole ilmaherruutta, mutta vaikuttaa siltä, ettei Venäjän ilmatorjuntakyky ole ainakaan parantunut aiemmasta, päinvastoin.

Iranissa Israel ja USA ovat saaneet operoida aika vapaasti, mutta nyt on ollut siis puhetta että Iranin ilmatorjuntakyky paranee kun luopuvat ryssäsysteemeistä.
Asiantuntijat ovat eri mieltä:
Russian SAMs have also become significantly more effective at shooting down Ukrainian aircraft, UAVs and guided munitions such as the AGM-88 HARM (High-Speed Anti-Radiation Missile) and the GMLRS rocket artillery rounds, as a result of extensive combat experience and lessons learned since the full-scale invasion of Ukraine in February 2022. These improvements include software updates to boost radar performance against different target sets; improved electronic warfare resistance; evolving tactics, techniques and procedures (TTPs); and, in some cases, the introduction into regular service of new hardware like the SA-28 (S-350 Vityaz). Consequently, Russian SAM systems not only remain numerous, but are also likely to perform better against NATO aircraft and munitions in a hypothetical direct conflict than they would have before 2022.
The Evolution of Russian and Chinese Air Power Threats.

Mutta tosiaan kannattaa vain luottaa omiin tuntemuksiin. Mitä tulee Iraniin, niin siellä on siirrytty enemmän mobiilileihin IR-ja optisiin sensoreihin juurikin sen vuoksi, että aktiivisen tutkan pystyttäminen (esim S-xxx tai vaikka Patriot) ovat aika lailla itsemurha kun vastapuolella valtava ylivoima ja ilmaherruus.
 
Matalalla lentely tarkoittaa yleensä sitä ettei korkeamman ulottuvuuden IT ole poissa pelistä ja koska useimmissa moderneissa systeemeissä on tehokkaat lämppärit, niin F-35:sen kaltaisetkin hävittäjät eivät voi lennellä miten tahansa huvittaa, mutta tilannetta helpottaa (luetun perusteella) ettei Iranilla paljoakaan modernia ilmantorjuntaa käytössä. Niitä vähiäkin käytellään vain jos tarjoutuu hyvä tilaisuus.

Jos iranilaiset eivät kytke tutkia päälle on ilmantorjunta pakko paikantaa visuaalisesti.
 
Jenkit sekä Netanjanhun terroristivaltio ovat jo käytännössä hävinneet tämän sodan ja hyvä niin.
Tämäpä on harvinaisen suoraan sanottu. Toivotko siis Iran-operaation epäonnistuvan?

Noin yleisesti, tämä vaikuttaa myös viralliselta, yleiseurooppalaiselta linjalta. Muodollisesti ehkä toivotaan parempaa hallintoa Iraniin mutta tikkuakaan ei pistetä sen eteen, että olennaista muutosta tapahtuisi. Sen sijaan heitetään hiekkaa operaation rattaisiin mm. rajoittamalla ilmatilan käyttöä ja höpistään paluusta diplomatiaan. Monestiko tyranniat on kaadettu diplomatialla?

Toisaalla puhutaan eurooppalaisista arvoista mutta samaan hengenvetoon kaveerataan islamistisen hirmuhallinnon kanssa. Miksi ei vain katkaista kaikkia diplomaattisuhteita Iraniin ja aleta aseistaa oppositiovoimia? Kevyitä käsiaseita luulisi Euroopankin varastoista löytyvän paljon.

Tuollainen vaatii aika hyvää ja isoa aluetta hallintaa, vaikka olisikin reilusti ilmavoimia käytettävissä. Nyt kun toiminnassa on vain yksi lentotukialus ja tankkauskaluston määrä väheni, on tuo vähän hankalampi toteuttaa.
"Trump oli kai oikeasti pyytänyt sotilasjohtoa laatimaan jonkun operaation miten se uraani haettaisiin"
Jenkit taisivat juuri harjoitella tämmöistä operaatiota? Nyt haettiin lentäjä, ehkä ensi kerralla uraani?
 
Asiantuntijat ovat eri mieltä:
"Russian SAMs have also become significantly more effective at shooting down Ukrainian aircraft, UAVs and guided munitions such as the AGM-88 HARM (High-Speed Anti-Radiation Missile) and the GMLRS rocket artillery rounds, as a result of extensive combat experience and lessons learned since the full-scale invasion of Ukraine in February 2022."
Olisikohan tässä yksi syy, miksi jenkit lähtivät Iran-operaatioon: ei se nyt vain vetele, että Venäjä pääsee parantelemaan omaa kalustoaan suoraan länsirautaa vastaan tositilanteessa monen vuoden ajan ja USA vain katselee sivusta. Myös USA:n kalusto tarvitsee käytännön tst-kokemusta.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
304 756
Viestejä
5 176 408
Jäsenet
82 527
Uusin jäsen
chaotic

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom