- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 19 357
Mikähän mahtaa olla syynä tähän "ideologiaan"?
Lähtökohtana lienee se, että pitävät Israelin perustamista kolonialistisena sortona alueen muslimiasukkaita vastaan. Joka on ollut aika yleinen mielipide tuolla alueella, selittäen sen massiivisen määrän antipatiaa Israelia kohtaan (plus tietenkin ne sodat, tosin ne ovat sekoitus tuota mielipidettä ja sitten ihan perinteistä valtapolitiikkaa).
Siihen sitten lyödään kasa muita juttuja, kuten se miten Israel tuki shahia, i.e. noiltakin osin meni viholliskoriin, arabimaat olivat alkaneet sopimaan rauhansopimuksia Israelin kanssa, joten Israelin vastustamisessa oli sopiva ”markkinarako” uudelle hallinnolle, jne. Sitten ulkoisilla vihollisilla on aina hyvä yrittää yhdistää omaa kansaa ja kerta Israelia kohtaan oli ennaltaan noita antipatioita, siitä saivat hyvän ulkopuolisen kohteen jota syyttää kaikesta.
Sitten kun kaiken tuon takia se Israelin vastustaminen on otettu osaksi sitä ideologiaa, etenkin vielä uskontoon kieputettuna, niin ei siitä sitten enää irrota kovin helposti.