• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Iranista

Kun katsoo karttaa niin sen salmen ”avaaminen” on lähdes mahdoton homma kun miettii halpojen droonien kyvykkyyksiin iskeä mereltä ja ilmasta. Jos yhteen tankkeriin saadaan osuttua niin muut eivät uskalla mennä pariin viikkoon.
Onkohan nyt kuitenkin hieman liian optimistista olettaa, että Iran aukaisee salmen, koska sen asevoimia tuhotaan ilmastakäsin liikaa? Niitä droneja voi olla aika vaikea puolustuskyvyttömän tankkerin edelleen torjua, vaikka Iranin sotilasvoimaa moukaroidaan israelin ja jenkkien toimesta seuraavat kolme vuosikymmentä. Oranssi kakkahousu ei myöskään ratkaise mitään, vaan poistuu paikalta niin pian kuin mahdollsita, josta vissiin viimeyönä oli jo puhetta.

Kuka tässä olettaa että Iran olisi sitä aukaisemassa? Ja eihän tankkeri yleensä itse niitä droneja torju, vaikka varmaan senkin kannelle voisi laittaa niitä ukrainalaisia torjuntadroneja avuksi.

Tässä sodassa yksi osapuoli oletettavasti olisi vallankumouskaarti. Mitäs muita sit myös? Eihän ne tossa taivaspaikkaansa menettäisi, koska ovat oikealla puolella.

No ne on silti hoitanut tehtävänsä huonosti jos vallankumous kaatuu kun kellään ei ole mihinkään rahaa.
 
Tottakai se pystyy jollain tasolla sitä tekemään. Tästä vaan ei ole mitään viitteitä. Jos sulla on parempaa tietoa, niin laita toki, muuten tuo on vain arvailua. Eikä sitä kannata faktana esittää.
Mennyt ei ole tae tulevasta. Jos tilanne rauhoittuu ja nykyhallinto jatkaa, niin Iranilla on osaaminen pistää pystyyn sentrifugipaja johonkin uuteen paikkaan ja tehdä uudet väkevöintikaskadit. Sitten on vain ajan kysymys miten pian Iranilla on "asekelpoista" uraania valmiina. Se nykyinen 60% uraanikin kelpaa pommiin.

Jos en väärin muista, niin aiemmin on ollut kädenvääntöä siitä, onko IAEAn tarkastajat todella vain ydinvalvonta-asialla vai vakoilemassa Iranin sotilasteknologiaa. IAEA:n tarkastajat on kuitenkin päästettävä kahden tunnin varoituksella katsomaan mitä tahansa, jos nämä ilmaantuvat ovelle. Käsittääkseni pääsyä on estetty aika yleisesti.
 
Trump uhkaili taas Grönlantia, EU voisi vastineeksi vaikka poistaa Iran sanktiot.
Joo, ja liitytään vielä kostona venäjään ja luovutetaan kaikki teknologia kiinalle niin hyvä tulee.

Sä voisit painua sinne iraniin kun ihailet sitä teokratiaa ja viljelet antisemitistisiä juttua kuin ne kahelit konsanaan.
 
Israeli ei tulisi auttamaan Suomea ollenkaan jos vaikka Venäjä hyökkäisi, Ukrainalekkaan eivät juuri antaneet mitään oikeaa apua, miksiköhän asia oli näin? Kannattaa miettiä. Meillä ei ole mitään velvollisuutta toimia minään Israelin palvelioina ja juoksukoirina, tapelkoot keskenään siellä. Onko Israel muuten asettanut Venäjälle täydet sanktiot?

Jos Israel ei sanktioi Venäjää sen hyökkäyssodasta Ukrainaan niin pudottaisin Iran sanktiot pois jo ihan vain tuon vuoksi. Pitävät meitä varmaan ihan idiootteina. Jos Israel esittää olevansa länsimaa niin se asettaa Venäjälle sanktiot kuten muutkin länsimaat. Vai koitetaanko tässä vähän imeä hyötyjä joka suunnasta?

PS. ketään alle 40v ei enää jaksa kiinnostaa mitkään "muh ANTISEMITISTI" huutelut jos kritisoi Israelin valtiota joka muuten ei ole ratifioinut edes kemiallisten aseiden kieltävää sopimusta yhdessä niinkin hienojen maiden kuten Pohjois-Korea ja Etelä-Sudan kanssa. UPEAA

Kuka tässä olettaa että Iran olisi sitä aukaisemassa? Ja eihän tankkeri yleensä itse niitä droneja torju, vaikka varmaan senkin kannelle voisi laittaa niitä ukrainalaisia torjuntadroneja avuksi.

No ne on silti hoitanut tehtävänsä huonosti jos vallankumous kaatuu kun kellään ei ole mihinkään rahaa.
Jos oletetaan että järjestelmä kaatuu niin muutama vaihtoehto on:

1. Täydellinen sisällissota ja massiivinen pakolaiskriisi jossa Eurooppa ottaa suurimman osan, te tiedätte sen ja minä tiedän sen. PS tai mitkään muut pellet ei voi asialla yhtään mitään.
2. Joku Pahlavi lennätetään sinne johtamaan, noh paikalliset varmaan syövät sen elävältä kun astuu lentokoneesta
3. Jonkinlainen siviilihallinto nousee jonkin tunnetun henkilön ympärille maan sisältä - Israel tosin taisi tappaa suurimman osan..

Aika vaikea vääntää tuosta mitään Suomelle hyvää skenaariota. Foorumin Israel 1st joukot tietenkin taikovat jonkun skenaarion jossa kaikki menee juuri heidän haluammallaan tavalla :coffee:
 
Viimeksi muokattu:
Mennyt ei ole tae tulevasta. Jos tilanne rauhoittuu ja nykyhallinto jatkaa, niin Iranilla on osaaminen pistää pystyyn sentrifugipaja johonkin uuteen paikkaan ja tehdä uudet väkevöintikaskadit. Sitten on vain ajan kysymys miten pian Iranilla on "asekelpoista" uraania valmiina. Se nykyinen 60% uraanikin kelpaa pommiin.

Jos en väärin muista, niin aiemmin on ollut kädenvääntöä siitä, onko IAEAn tarkastajat todella vain ydinvalvonta-asialla vai vakoilemassa Iranin sotilasteknologiaa. IAEA:n tarkastajat on kuitenkin päästettävä kahden tunnin varoituksella katsomaan mitä tahansa, jos nämä ilmaantuvat ovelle. Käsittääkseni pääsyä on estetty aika yleisesti.
Valvontaa kuitenkin pystyttiin tekemään ja tuollaisen sentrifuugpajan pystyttäminen ei jää huomaamatta. Ne huomattiin myös ilman sopimusta.

Ei ole tae tulevaisuudesta ja jos hallintoa ei vaihdeta, se tekee sen. Tämä siis oma arvio. Ja hallinto ei tuolta ihan helpolla lähde. Olisi pitänyt kiinni sopimuksesta, niin koko showta ei tarvittaisi, ainakaan vielä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
303 360
Viestejä
5 163 575
Jäsenet
82 337
Uusin jäsen
Siilikuningas

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom