Tämä on se yksinkertaistettu ja sopivaan narratiiviin väännetty versio. Mutta todellisuus on paljon monivivahteisempi. Tästä on juuri hiljattain Visegrad24:n tekemässä
haastattelussa mainittu, että Khameini otti jo hyvin nuorena vaikutteita muslimiveljeskunnan yhden perustajan opetuksista. Myöhemmin yksi muslimiveljeskunnan väkivaltaisista haaroista (Hamas) oli vuosikausia Iranin proxy ja toimi sujuvasti yhteistyössä shiialaisen terroristijärjestö Hizbollahin kanssa.
Niin, noinhan mä tuossa sanoin että Iran on tukenut sunnalaisia Israelia vastaan taistelevia teroja (ja joskus back-in-the-day myös toisinpäin) ja että Hizbollah on käytännössä IRGC:n etäpesäke. Mutta se että Khomeini luki Qutbin kirjan ja inspiroitui siitä (yllätys yllätys että kaveri joka halusi islamilaiseksi kalifiksi kalifin paikalle vakuuttuu kirjasta jonka mielestä maiden pitäisi olla islamilaisia ja niitä pitäisi johtaa islamilainen kalifi) ja Brotherhoodilla ja Iranilla oli paljon yhteisiä tavoitteita, niin on vähän longshot pitää niitä varsinaisina poliittisina liittolaisina. Vaikka Brotherhood ei otakaan sunni-shia -jakoa niin vakavasti kuin monet muut ääri-islamistiryhmät, niin tuskinpa Brotherhoodinkaan visioissa se Espanjasta Indonesiaan ulottuva yhtenäinen hihhulikalifaatti olisi persialaisen shiakalifin johdossa (tosin ehkäpä arabit saattaisivat vähän katsoa karsaasti egyptiläistäkin kalifia - ettei vaan tulisi faarao kalifin paikalle).
Brotherhood on lisäksi niin jakava aihe islamilaisessa maailmassa että sitä voi käyttää myös lyömäaseena, kuten Tawhidi tuossa haastattelussaan tekee, ensin se bashaa sillä Khomeinia ja sitten Qataria, ja yleisönä ei varmaan tuossa ole länkkärit. Arabian niemimaan mestat on kuitenkin perinnöllisiä monarkioita, joiden tuhannet prinssit kyllä ymmärtävät että niiden päiden paikka olisi seipään nokassa jos veljeskunnan haikailema kalifaatti toteutuisi. Ja rivi-iranilainen varmaan suhtautuu mihin tahansa sunnalaiseen ääriryhmään suurella epäilyksellä, ja ihan aiheesta.
Ei siinä ole kyse mistään "kuka-pelkää-rättipäätä" vaan ihan siitä mitä islamistit tekevät, mitä he omien sanojensa mukaan tavoittelevat ja ovat toimineet ympäri maailmaa.
Eri islamisteilla on erilaisia tavoitteita, aika yksinkertaista ajatella että ne olisi joku iloisessa yhteistyössä länkkäreiden tuhoa suunnitteleva ryhmä. Ehkä ainoa aihe josta ne on olleet kohtalaisen yksimielisiä on se että Israel pitäisi heittää mereen, ja senkin tavoitteen prioriteetista niillä on eriäviä näkemyksiä.
Esimerkiksi aktiivisesti eurooppalaisia ja jenkkejä vastaan tapelleet Taleban ja ISIS pitävät Iranilaisia ja erityisesti näiden islamistista johtoa vihollisina, kun taas Al Qaida ja Brotherhood ovat pitäneet Iraniin asiallisempia välejä. Sinänsä jännä kuvio sikäli, että Al Qaida ja Taleban olivat naimisissa keskenään ja Al Qaida ja Brotherhood taas eivät tykänneet toisistaan. Hankalaa puuhaa tuo uskonnollinen fanatismi kun kaikki on mielestään oikeassa ja kun se oikeassa oleminen on peräisin jumalalta niin eihän siitä oikein voi neuvotella.
Ja vastavuoroisesti, mitä takeita muilla oli ettei Iran jatkaisi ekspansiivista, destabiloivaa ja väkivaltaista politiikkaansa vaikka se nimellisesti pitäytyisikin jossain sopimuksessa (mikä oli ihan tarkoituksella siinä määrin väljä että sen ulkopuolella oli mahdollista puuhastella salassa kaikenlaista).
Tottakai se jatkaisi. Eihän se sopimus tehnyt mitään muuta kuin estänyt ydinohjelman jatkumisen, ei siinä sovittu palestiinalaisista tai hessuista mitään. Siksi olisikin ihan reilua USA:lta myöntää että ei tässä mistään ydinaseista koskaan ollutkaan kyse vaan siitä että Iran pitää pommittaa kivikaudelle koska se uhkaa Israelin turvallisuutta. Sitten voisivat jenkit ja muut tehdä laskelmoituja päätelmiä siitä mikä on ja mikä ei ole Israelin tukemisen arvoista.
No Obama jo tuli kusetetuksi aika pahasti. Pappishallinto nauroi sen sopimuksen jälkeen sille täysin avoimesti.
Niin, tämä on täällä jo aika moneen otteeseen käyty läpi että Iran pääasiassa noudatti tuota sopimusta, ja sen ovat vahvistaneet ihan kansainväliset valvojat. Todisteet siitä että Iran rikkoi sopimusta ovat Israelin "trust-me-bro" ja yleinen "muslimi-kusettaa-aina-kuitenkin".
Sen sijaan se että Trump paskoi sen sopimuksen polkaisi taas Iranin ydinohjelman uusille kierroksille, ja nytkin sitten vielä tuhansia tiputettuja pommeja myöhemmin arvotaan että onkohan-niillä-vai-eiköhän-niillä-ole...
Ei siinä mistään persialaisuudesta olekaan kyse, vaan pyhästä sodasta Israelia vastaan. Mitään järjellä selitettävää syytä siihen vihaan ei ole olemassa, mutta se löytyykin siitä kiihkoideologiasta, mikä on hyvin samankaltainen muslimiveljeskunnan ideologian kanssa.
Tiedä siitä pyhästä, aika perinteiseltä valtapeliltä tuo minusta näyttää. Hessut ja palestiinalaiset tappelevat Israelin kanssa alueestaan ja Iran tukee niitä koska saa sillä poliittista vaikutusvaltaa Lähi-Idässä.