Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Kaksiosainen tunnistus verkko-ostoksissa :lol: Ensin laitat ostosta maksaessasi kahteen paikkaan avainlukukortista numeron ja SEN LISÄKSI VIELÄ PITÄÄ PUHELIMELLA VARMISTAA ETTÄ VARMASTI OLEN MINÄ :mad:
OP:n mobiiliavain on ainakin suuri helpotus. Eipä tarvitse enää avainlukulistaa vaivata
 
Kantavaääninen ilmeisesti katuharjoja (!) myyvä ovelta ovelle -kauppias herätti vauvan kesken päiväunien. Joistain ihmisistä on vain haittaa.

Ei kiinnostanut herran harjat.
 
Aina tulee sorruttua tähän samaan virheeseen ja annettua tavaraa ilmaiseksi Torin/Facebookin kautta. Tai oikeastaan yritän antaa tavaraa ilmaiseksi, mutta tässä on aina niin kova säätäminen et taloyhtiön roskakatos tuntuu paljon helpommalta.

Tällä kertaa yritin lahjoittaa noin 10 kiloa koiranruokaa, kun koira alkanut nirsoilemaan kuivaruoan kanssa. Tuolla määrällä on arvoa noin viitisenkymppiä, mutta parasta ennen päiväys on jo ylitetty ja ajattelin ettei lahjoittaessa tarvitse tehdä mitään selontekoa tuotteen laadusta tai kuunnella tinkimistä.

Viestejä pukkaa pitkin työpäivää vaikka kuinka ja jokaisen kanssa saa keskustella samat asiat, jotka löytyvät jo alkuperäisestä ilmoituksesta (osoite, määrä, miksi lahjoitan, en varaile, menee ensimmäiselle joka tulee hakemaan jne). Joku pyytää, että ruokia pitäisi varailla viikko ja sitten tulee ehkä hakemaan kun saa auton lainaan. Joku kyselee ummet ja lammet ja sitten toteaa ettei koira syökään tätä merkkiä.
 
Aina tulee sorruttua tähän samaan virheeseen ja annettua tavaraa ilmaiseksi Torin/Facebookin kautta. Tai oikeastaan yritän antaa tavaraa ilmaiseksi, mutta tässä on aina niin kova säätäminen et taloyhtiön roskakatos tuntuu paljon helpommalta.
Tää on kyllä niin totta. Onneksi itsellä on sortti-asema tuossa kivenheiton päässä, niin kiikutan nämä "lahjoitettavat" tavarat mielummin sinne ja maksan jonkin nimellisen kierrätysmaksun.

- Lomat loppuivat, työt alkoivat. Luulin, että jokin asia olisi edennyt lomani aikana, mutta samaa sekoilua tuntuu olevan.
- Aloitin lihattoman ruokavalion. Todella hyvää kasvisruokaa on tullut syötyä, mutta maha on aivan ruikulilla.
- Tilasin RasPiin kotelon, enkä sitä kiinnittäessä tajunnut ottaa muistikorttia irti, joten paskaksihan se muistikortti meni.
 
Lupasin hoitaa sähkövikaan liittyvän asian kuntoon asuntosta jonka myin. Olin varma että selviä muutamalla satkulla mutta hintaa tuleekiin lähemmäs 4 numeroinen summa. Vastuuta ei voi paeta. Se vituttaa nyt :(
 
Jep ei kannata lupailla asioita ennenkuin on tietoinen mihin lupautuu.
 
Matkahuolto vituttaa. Jumalauta että ne osaa hillota noitten pakettiensa kanssa eikä vittu viikossa saa pakettia perille. Maanantaina lähetetty ja käyny jo kerran täällä paikkakunnalla ja ilmoitus että paketti on noudett ja kiitos matkahuollon käytöstä. Nyt se saatanan paketti on taas jossain vitun vantaalla.
Saatana että vituttaa ja tietenkin jos haluu puhelimella kysyä missä vitussa se on niin se on 2e min kiitos.

Ja parasta tässä on että tuotteella kauhea kiire ja lähettäjä kyllä sai tilauksen hoidettua vartissa ja vaikka valitsin Postin niin jostain syystä ne laitto Matkahuollolla ja tässä sitä taas ollaan.
Uskomatonta että Matkahuollolla kestää kauemmin kotimaan paketissa kuin kaljan saapumisessa saksasta.
 
Ikean lepotuolia kasatessa meinasi kyllä hermot mennä, ohjeet oli todella surkeat, mutta lopulta sen sai kasaan kun päätteli itse ilman ohjeita, miten sen saisi kasattua.
 
Miten farkkujen etsiminen on vaikeaa? Joku Zalando, Boozt tms appi auki ja etsimään. Onhan sitä nyt kuitenkin slimmin lisäksi regularia, relaxed, tapered jne malleja hyvin tarjolla. Ilmaiset toimitukset, ilmaiset palautukset.

Ihan perusfarkkuja löytää myös esim.Sportsdirectista yleensä ei niin nuorisomuodikkailta merkeiltä kuten esim. Firetrap, Pierre Cardin jne. 10-20e.

Itse ostan kyllä yleensä slimmit mutta yhtä kokoa isompana kuin mitä normisti menisi, ne stretsimatskut on aika mukavia kun ei liian pieni koko, pitää hyvin ryhdin jne.
Kyllähän se vituttaa, kun viisi paikkaa soviteltu läpi ja vielä on ilman uusia housuja. Olis edes kokojen kohdalla jotain logiikkaa, mutta niidenkin pitää heitellä miten sattuu. Välillä tais mennä viisikin vuotta yksien farkkujen kanssa, kun ei sitä tunteja kestävää säätämistä jaksa tai ei vain löytynyt. Välillä on pitänyt alkossakin käydä, kun vitutti jo hieman liikaa, ei ole kaikilla yhtä helppoa. Takin hankinta vituttaa sitten jo huomattavasti enemmän, pitäisi hieman kevyempi yleistakki löytää, kun tuo nykyinen on ollut jo yli 15 vuotta. Hihat on lyhyet, hartiat tai yläselkä tarraa kiinni, sopivana taas takki on muuten teltta. Sitten vielä saa säätää kenkienkin kanssa.

Tänään sitten taas vituttaa postin toiminta, että miten voi kestää yhden paketin kanssa. On ollut kaupungissa kohta jo puolitoista päivää, mutta eihän sitä postista voi vielä hakea.
 
Sama juttu. Vaatteiden osto on tosiaan yhtä helvettiä. Mulla on tällä hetkellä talvitakki hakusessa mitä oon ettiny jo useamman talven mutta ei ole hyvää vielä löytyny.. kyllä tulee ainakin itelle käytettyä kaikki vaatteet aina sihen saakka kun ne yksinkertaisesti vaan muuttuu tomuks ja katoaa :D En muista että olisin vaatteita koskaan roskiin heittäny.
 
Kyllähän niitä puhki kuluu, mutta jos reikä ei ole liian iso niin voihan niitä vielä käyttää. Neulaa ja lankaa voi tilanteen mukaan myös hyödyntää, kun helpommalla pääsee.
 
Putkiston äänet, dB:t hyppää 22->42 ku naapuri laskee vettä tietystä hanasta. Yläkerran naapuri taas tykkää kusta keskelle pönttöä maksimaalisen litinän aikaansaamiseksi. Perkele. Muuten tosi chilli talo kyllä.
 
Joskus harvoin tosiaan kuulostaa siltä, että joku on hakenut tikkaat kusemista varten.
 
Kyllä se vaan taas on tullut todistettua, että vakuutusyhtiö on synonyymi sanoille laillistettu huijaus. Meillä harmillinen tilanne taloyhtiössä, kun perustajaurakoitsija meni hiukan yli vuosi talon valmistumisen jälkeen nurin ja takuukorjaukset jäivät tehtäväksi takuuajan vakuudesta. Nordic Guarantee vakuudenantajana ja ihme velttoilua. Eivät ole tietenkään kiistäneet takausta, mutta kaikin keinoin vetkutellaan laskun maksamista kyselemällä sitä sun tätä. Noh, ukaasi taloyhtiön juristilta toivottavasti pistää Nordicin veltto**loihin vähän vauhtia.

Vähemmän yllättäen sama firma säätää muuallakin. Kehotan välttämään jos bisneksen puolesta vastaan tulee
Someron uimahallin riita käsittelyyn marraskuussa – Helsingin käräjäoikeus ratkaisee kenen syy vakuuden vanhentuminen oli (maksumuurin takana)
 
Naurahdin tuossa jutun lopussa kun lukee "Kaupungilla on oikeusturvavakuutus, joka kattaa oikeudenkäyntikuluja.". Toivottavasti se vakuutus on eri firmasta :D. 8 vuotta menny jo saatavien kanssa, on kyllä ihme miten kauan joissain jutuissa voi mennä...
 
Hirvikärpäset, niitä on nyt paljon ja eksyin hakemaan vaikeasti löydettävää mustatorvisieniä hiljattain bongaamaltani, itselleen muutenki täysin uudelta alueelta. Tuo alue on selvästi hirvien tärkeämpiä valtaväyliä ja itse päädyt olemaan kohta maailman vilkkain lentokenttä sekä öljynporausalue. Myös kalsareiden seutu vaikuttaa olevan jonkinlainen "asylum".
 
Tuli taloyhtiölle ilmoitus uudesta tontin vuokrasopimuksesta. Kevyt 500 % korotus ja tarkoittaa meillä 0,7€ / m2 yhtiövastiketta lisää.

Aikaisempi vuokra ollut kyllä yltiö halpa, mutta nyt tuleva 3100 € / 1000m2 tuntuu kyllä helvetin kovalta. Varsinkin kun asutaan kunnassa 20 km lähimmästä kaupungista ja kaukana kaukana etelä-suomesta

Noh ainut positiviinen tieto, että 3 vuotta aikaa muuttaa kettuun täältä.
 
Onnea vaan yritykselle myydä tönö.
 
Sain vähän aikaa sitten chattikaverin pyytämättä, joku puolituttu. Mitään järkeä sen jutuissa ei tunnu olevan ja vaikka vastailen milloin sattuu ja mitä sattuu niin aina tulee uutta tarinaa. Alkaa olemaan raskasta kun ei kehtaa nyt laittaa mitään estoja, vielä:rolleyes:
 
Hirvikärpäset, niitä on nyt paljon ja eksyin hakemaan vaikeasti löydettävää mustatorvisieniä hiljattain bongaamaltani, itselleen muutenki täysin uudelta alueelta. Tuo alue on selvästi hirvien tärkeämpiä valtaväyliä ja itse päädyt olemaan kohta maailman vilkkain lentokenttä sekä öljynporausalue. Myös kalsareiden seutu vaikuttaa olevan jonkinlainen "asylum".

Suosittelen käyttämään permetriinillä käsiteltyjä vaatteita. Ostat permetriinipohjaista hyönteismyrkkyä, suihkutat vaatteet ja annat kuivua. Tehoaa kaikkiin hyönteisiin ja vaikutus kestää koko syksyn.
 
Tuli taloyhtiölle ilmoitus uudesta tontin vuokrasopimuksesta. Kevyt 500 % korotus ja tarkoittaa meillä 0,7€ / m2 yhtiövastiketta lisää.
Ei kai kenellekään vuokratontilta talon/asunnon ostavalle voi tulla yllätyksenä, että milloin vuokrasoppari päättyy, ja että se vuokrannousu on tavallisesti juuri tuota luokkaa? Vituttaahan se varmasti, mutta kyllä tällaiseen pitäisi osata varautua.
 
Tämän takia itse en katso edes vuokratonteilla olevia taloja päin. Juuri tuli vastaan talo, jossa on vuokratontti ja vuokranantaja yksityinen. Mahtaako rakennuttaja myydä talon ja sitten on hyvä jatkossa nostaa tontin vuokraa etkä mitään asialle voi.
 
Ei kai kenellekään vuokratontilta talon/asunnon ostavalle voi tulla yllätyksenä, että milloin vuokrasoppari päättyy, ja että se vuokrannousu on tavallisesti juuri tuota luokkaa? Vituttaahan se varmasti, mutta kyllä tällaiseen pitäisi osata varautua.

Sama tilanne edessä 2023. Juu kyllä se laittaa kiroiluttamaan, kun se vuokra pomppaa tonnista reiluun kolmeen tonniin, vaikka kuinka ajoissa tietäisi.

Toki sopimusajat pitkiä, mutta koetas ehdottaa kämpänvuokraajalle, että nyt tulee tämmönen vaatimaton 500% kuukausivuokraan.

Happy?
 
Sen verran opin ekasta asunnostani, etten enää koskaan koske mihinkään asuntoon tai taloon, joka on vuokratontilla. Asuin Helsingissä talossa, jonka tonttivuokra nousi tuossa pari vuotta sitten 130000€/v, onneksi tajusin tilanteen 2009 ja sain vielä myytyä kämpän pois fiksuun hintaan. Nythän siellä on noussut yhtiövastike sen 0.7€/neliö ja nousee vuosittain vielä johonkin 2€/neliöltä.
 
Viimeksi muokattu:
Pakettiautomaatilla odotteli tyhjä lokero. Aspasta sanoivat, että kuski varmaan unohtanut laittaa paketin, ennenkuin kuittasi toimitetuksi. Saatanan vatipäät. Ny se varmaan kiertää taas jonkun lajittelukeskuksen kautta, ennenku pääsen yrittämään uusiksi.
 
Säästyy tietenkin aikaa kun kuittaa kaikki etukäteen, mutta sitten käy välillä näin.
 
Hill's. Kymppiä vajaa 500€ on sikamainen hinta koiran ruoasta kuukaudessa.

Yhdelle koiralle kyllä ja jos on iso. Mitä ihmettä oikein menee noin kovaan hintaan? Itelläkin on suht hintavaa ruokaa mutta ei pääse lähellekään tuollaisia summia. Opaskoirille muuten menee yllättävänkin edullista ruokaa, ja ne ruoat on todennäköisesti melko tarkkaan testattu. En siis ole itse sokea.

Muuten sama että vituttaa jatkuva rahan meno, tänä vuonna mennyt rahaa autoon, koiraan, muihin yllätyksiin luvattoman paljon.
Tänään vielä onnistuin riitelemään ja haukkumaan ehkä syyttä toisen pelaajan internetissä, kun voipi olla että pelissä on bugi:rolleyes: Enkä jaksaisi chattailla jonkun kanssa, kun ei ole kertakaikkiaan mitään asiaa mistään.
 
Ei sitten telia suostunut vaihtamaan liittymään kesken sopimuskauden toiseen. Ennen aikaan onnistui.
 
Tjoo, piti tehdä ristikkoperunoita, olikin jotain prkl bbq-versiota, en sitten tehnytkään.
Oma vika kun en kaupassa tarpeeksi tarkkaan katsonut. Vitutus se on pienikin vitutus.
 
On se hienoa kun tietyömaa urakoi kunnolla tässä lähellä, kuorma-autoralli alkaa aamusta aikaiseen ja loppuu illalla, tähän päälle jatkuvat räjäyttelyt kun tulee sitä kalliota vastaan koko ajan. Vituttaa itseäkin kuunnella mokomaa ja vielä enempi vituttaa koiran puolesta joka on jatkuvasti paniikissa tuosta metelistä, pl. viikonloput jolloin ei sentään tapahdu mitään:mad::mad::mad:
 
Töissää luvailtiin 3 viikon lomaa tämän viikon jälkeen joku aika sitten, paskan vitut vaan 2 viikolle oli jo tunnit seinällä. On tämä vuokralaisena oleminen paskaa, mutta on meno kyllä sellasta että hanskat läsähtää tiskiin, mielummin ollaan työttömänä kuin tuolla pellepajalla itselleen hermoromahdusta hankkimassa.
 
Oletko kuullut semmoisesta kuin sairasloma?
 
Yhdelle koiralle kyllä ja jos on iso. Mitä ihmettä oikein menee noin kovaan hintaan? Itelläkin on suht hintavaa ruokaa mutta ei pääse lähellekään tuollaisia summia. Opaskoirille muuten menee yllättävänkin edullista ruokaa, ja ne ruoat on todennäköisesti melko tarkkaan testattu. En siis ole itse sokea.

Muuten sama että vituttaa jatkuva rahan meno, tänä vuonna mennyt rahaa autoon, koiraan, muihin yllätyksiin luvattoman paljon.
Tänään vielä onnistuin riitelemään ja haukkumaan ehkä syyttä toisen pelaajan internetissä, kun voipi olla että pelissä on bugi:rolleyes: Enkä jaksaisi chattailla jonkun kanssa, kun ei ole kertakaikkiaan mitään asiaa mistään.

Itseasiassa laskin uudestaan ja 30 kiloisen koiran ruoista maksan 550€/kk. Hill's restorative care. Siihen päälle vitskut ja lohi-öljyt ja kaikki maitohapot jotka pitää soseuttaa blenderissä mössöksi jota voi pakko-syöttää tuolle minut taloudelliseen ahdinkoon ajavalle elukalle.Viime kuussa tuohon vitun koiraan meni yli neljä tonnia leikkauksineen kaikkineen ja olen letku-ruokkinut sitä yli kuukauden tunnin välein koska se ei vaan suostu aloittaa syömään. Juo,pissaa ja kakkaa normaalisti, kaikki on testattu verestä virtsaan. Ei vaan syö.
 
Ai ja syy miksi minulla ei ole isompia summia rahaa säästössä on se että pistin ne edellisen koirani syöpä-hoitoihin. Fuck me.
 
Itseasiassa laskin uudestaan ja 30 kiloisen koiran ruoista maksan 550€/kk. Hill's restorative care. Siihen päälle vitskut ja lohi-öljyt ja kaikki maitohapot jotka pitää soseuttaa blenderissä mössöksi jota voi pakko-syöttää tuolle minut taloudelliseen ahdinkoon ajavalle elukalle.Viime kuussa tuohon vitun koiraan meni yli neljä tonnia leikkauksineen kaikkineen ja olen letku-ruokkinut sitä yli kuukauden tunnin välein koska se ei vaan suostu aloittaa syömään. Juo,pissaa ja kakkaa normaalisti, kaikki on testattu verestä virtsaan. Ei vaan syö.

Kyllähän tuo ja nuo vituttaa varmasti:sad: Koira parka ja sun talous. Oma koira kun kävi hampilääkärissä, niin sen operoinnin jälkeen meni melkein viikko ennenkuin suostui syömään, tosin ymmärrän sen kyllä.

Omat vitutukset tuntuu taas pieniltä.
 
Kiitos. Mutta onneksi sain kaksi ylimääräistä duunia oman työn lisäksi. Toinen on baari-mikko (en ole koskaan ollut töissä baarissa),pitäkää peukkuja. Toisessa teen mitä vanhukset haluavat. Kotiapulainen kai. Koitan sitten myöhemmin etsiä jonkun muun toisen työn tuon baari-työn tilalle.
 
Toivottavasti et pala loppuun.
 
Kiitos. Mutta onneksi sain kaksi ylimääräistä duunia oman työn lisäksi. Toinen on baari-mikko (en ole koskaan ollut töissä baarissa),pitäkää peukkuja. Toisessa teen mitä vanhukset haluavat. Kotiapulainen kai. Koitan sitten myöhemmin etsiä jonkun muun toisen työn tuon baari-työn tilalle.
Onko tosiaan tilanne siis se, että koirasi syö vain tuota kallista safkaa vai ei sitäkään? Miksi sitten syötät sitä kallista, joku sairaus? Pahoittelut lainasin väärä viestiä, mutta sama henkilö kuitenkin. Mulla edesmennyt koira oli nirso, (osoittautui tosin ruokahaluttomuudeksi munuaisten vaajaatoiminnan takia) eikä sille maistunut juuri mikään nappula. Vaihdoin aina 2kg pussin jälkeen merkkiä. Pitkään oli joku märkäruoka, jota suostui syömään, kunnes eräänä päivänä siihen oli etikettiin ilmestynyt ”uusi paranneltu maku” ja taas syöminen lakkasi.
Tsemppiä joka tapauksessa!
 
Vuosikymmenen tauon jälkeen on pöydällä pelikykyinen kone ja tottakai vasemman käden keskisormeen on tämän tauon aikana ilmestynyt orastava jännetupin tulehdus. Työterveyden lääkäri totesi että on vähän kiire mökille joten...oikeasti väänteli vähän rannetta ja kertoi fysioterapian mahdollisesti auttavan joka ei nyt kuulu teidän pakettiin joten julkiselta puolelta voit kokeilla onneasi.

Piti silti pelata Doomin demo läpi. Teki nannaa. Sormellekkin mutta oli se sen arvoista.

Töistä lähettivät esitäytettäväksi kehityskeskustelupaperit. "Arvioi 4-10" nämä sata kohtaa ja kerro vapaamuotoisella esseelllä miten voisit antaa enemmän vähemmällä panostuksella palkkaasi ja kuinka usein käyt suihkussa-tyylisiä kysymyksiä.

Ei jaksaisi. Ei johda palkankorotukseen, nousujohteiseen uraan tai parempaan vuoropuheluun esimies-alainen kohtaamisssa kuten paperissa jossain kohdassa mainittiin.
 
Kehityskeskustelut :happy:

Onneksi oma esimies sen verran laiska, että kysyy vain onko tarvetta keskusteluihin. Vastaus on vuodesta toiseen, ettei ole ja keskustelut on käyty. Noista ei ole mitään hyötyä, koska jos on työmurheita on oma esimies paikan päällä joka työpäivä sen 8 tuntia ja asioista voi keskustella jos siihen kokee olevan tarvetta. Ja nuo firman käyttämät "kehityskeskustelu" kupongit on suunniteltu enemmänkin ylempien toimihenkilöiden tarpeisiin, mutta niitä käytetään myös muiden pohjina.

Kehityskeskusteluista ei ole merkitystä mahdollisissa paikallisissa palkankorotuksissa, koska ne asiat päätetään aivan muualla, eikä oman esimiehen mielipidettä edes välttämättä kysytä ja jos kysytään niin sillä ei välttämättä ole merkitystä. Mahdolliset muutokset toimenkuvassa, omalla esimiehellä on siinä vielä vähemmän sanomista, koska asiasta päättää aivan toiset tahot. Koututustarpeet määritellään myös aivan muualla, joten niistäkään ei oikein ole tarvetta keskustella. Joten mitä sinne kehityskeskusteluun sitten jää, henkilökohtaisen palkanosan suuruus. No, heko-osuus palkasta on niin pieni, ettei muutosta edes huomaa tilinauhassa.
 
Joo, kehityskeskusteluja voidaan pitää kahdella tavalla.

- Pidetään ne koska on pakko, jolloin annetaan täytettäväksi kysymyspatteri jonka johto on määrännyt täytettäväksi ja sitten puoli tuntia juodaan kahvia vailla järkevää agendaa ja tuhlataan kaikkien aikaa. Tämän jälkeen lomake arkistoidaan "KeKe"-kansion alle eikä sitä vilkaista enää ikinä uudestaan.

- Pidetään ne koska työntekijöiden mielipiteet, kehittyminen, ura-ambitiot, huolenaiheet ja kehitysehdotukset kiinnostaa ihan oikeasti. Annetaan täytettäväksi lomake, johon työntekijä voi täyttää melkolailla vapaasti mielipiteitään omasta, osastonsa ja yrityksen tilanteesta niin työn tekemisen, sen mielekkyyden kuin oman kehittymisen ja toiveiden osalta. Tämän jälkeen varataan sellainen noin tunteroinen aikaa palaverille, jossa lomake käydään läpi ajatuksella ja analysoidaan työntekijän vastaukset ja syyt siihen miksi näin on vastattu, sekä tutkitaan miten edellisellä kerralla luodut suuntaviivat ovat toteutuneet. Tämän jälkeen luodaan yhdessä uudet suuntaviivat ja kehityspolut sille miten tulevana vuonna toimitaan jotta työntekijä saa eniten irti työstään ja firma työntekijästä.

Molempia versioita on tullut nähtyä, nykyään onneksi nuo jälkimmäiset alkaa yleistymään monissa paikoissa niin ei tehdä kekejä vain siksi että HR:n vaatimukset täyttyy.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 732
Viestejä
4 889 939
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom