Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Joku tykkää pimeästä, joku ei. Itse taas nukkumisen kanssa on alkukesä aina yhtä helvettiä, kun ei tiedä, minkä jätesäkin vetäisi päähänsä että olisi pimeää.

Tämä on usein onneksi helppo ratkaista pimennysverhoilla, jotka pääsääntöisesti saa otettua käyttöön asunnossa kuin asunnossa. Itsekin nukun mieluummin pimeässä kuin valoisassa.
 
Ja mielellään kunnolliset, ei sellaista ohutta, halvinta teryleeniä jossa musta ulkopinta.
 
Joku tykkää pimeästä, joku ei. Itse taas nukkumisen kanssa on alkukesä aina yhtä helvettiä, kun ei tiedä, minkä jätesäkin vetäisi päähänsä että olisi pimeää.

Silmälaput toki on, mutta eihän se kuminauhaviritelmä kauhean hyvin pysy päässä nukkuessa ja aina paistaa jostain reunasta valo läpi.
Tätä en oo koskaan ymmäränyt ja vielä aika moni valittaa samasta.

Pimennysverhot ei kuitenkaan ihan älyttömiä maksa ja niillä saa aika ison helpotuksen kyseiseen ongelmaan.
 
Yhdyn edellisiin. Pimennysverhot ollut käytössä pitkään. Kannattaa ostaa kerralla kunnolliset, eikä mitään ohutta paskaa.
 
Arvatkaapa, onko jo ja aika monenlaisiakin on kokeiltu.

Mutta myönnettäköön, että en ole jaksanut alkaa proppaaamaan rullaverhoa kiviseinään. Ja kun ikkunat on 15cm syvennyksessä ja lähes lattiasta kattoon, niin jesarilla toki saa varmasti tiiviiksi.

Mutta koska samainen huone toimii myös omana työhuoneena, niin joskus se valo on ihan hyvä.

Yritin vain tuoda näkökulmaa mutta ehkä väärässä ketjussa. Sori siitä.

Sopivat napit ja muut lääkkeet, niin kyllähän sitä nukkuu vaikka seisaaltaan. Mutta siitä tässä ei ollut kyse.
 
Yhdyn edellisiin. Pimennysverhot ollut käytössä pitkään. Kannattaa ostaa kerralla kunnolliset, eikä mitään ohutta paskaa.
Ja kunnollisetkaan pimennysverhot ei edes maksa mitään älyttömiä, meilläkin on jotain halpoja mutta kuitenkin sellaisia mistä ei tule yhtään valoa läpi. Pitäisi vaan makkarin ikkunan laitaan keksiä joku juttu, kun pitää tuuletusikkunaa auki niin pimennysverho joskus alkaa lepattamaan sen verran että vilkkuu valoa verhon ja seinän välistä. Ei ois iso homma mutta nyt näillä vittumaisilla helteillä ei oikein ole jaksanut antaa ajatusta asialle...
 
Tässäpä se tulikin hiukan toisin muotoiltuna.
 
Ja kunnollisetkaan pimennysverhot ei edes maksa mitään älyttömiä, meilläkin on jotain halpoja mutta kuitenkin sellaisia mistä ei tule yhtään valoa läpi. Pitäisi vaan makkarin ikkunan laitaan keksiä joku juttu, kun pitää tuuletusikkunaa auki niin pimennysverho joskus alkaa lepattamaan sen verran että vilkkuu valoa verhon ja seinän välistä. Ei ois iso homma mutta nyt näillä vittumaisilla helteillä ei oikein ole jaksanut antaa ajatusta asialle...
Pöytäliinoille myydään semmoisia pieniä painoja klipsuilla.
Kannattaa kokeilla voisiko moiset riittää, pistää vaikka useamman verhon alakulmaan.
 
Amazonista taisin ostaa jostain tarjouksesta omat. Jos ei nyt muisti paljoa valehtele, niin 2 verhoa maksoi noin 20e. Ja just tollaset että voi vaikka taskulamppua pitää siinä toisella puolella ja mitään ei tule läpi.

Ja laita joku koukku teipillä seinään? Verhoon joutuu tekemään ehkä snadin reiän, mutta vähän ommelta tekee reiän ympärille niin ei purkaannu käytössä jos pitää ottaa sitä edestakasin pois.
 
Pöytäliinoille myydään semmoisia pieniä painoja klipsuilla.
Kannattaa kokeilla voisiko moiset riittää, pistää vaikka useamman verhon alakulmaan.
Ei riitä, tuo pimennysverho on rullaverho ja siinä on jo sellainen painotanko alalaidassa. Tai tietty jos siihen muutaman kilon verran laittaisi painoa niin pysyisi aloillaan :D Ehkä joku sähkökourun pätkä siihen verhon laitaan olis helpoin ja huomaamattomin, niin että verhon taakse ei pääse ilmaa. Maalaisi vaikka kourun sisäpuolelta mustaksi niin siitäkään ei valo tulisi läpi.
 
Kirjotin verhoista täällä ja unohdin että mulla oli ranskalaiset ja kalapuikot uunissa. No on rapeita ainakin.

E: Ja siis ihan oikeasti vituttaa ettei yksikään sääennustus sateista ole osunut oikeaan. Vaikka en valita lämpimistä keleistä, niin hetkellinen sadekuuro tekis hyvää niin luonnolle kun omalle mielelle.
 
Viimeksi muokattu:
Niin tai aina voi ostaa sellaisen kartanon, jossa on sähköiset pimennysverhot. Eihän nekään nyt paljoa maksa.

Anteeksi sarkasmini, mutta hiukan huvittaa. :D
 
Rullaverhojen ongelma on monesti samassa ikkunassa oleva tuuletusikkuna jota jos pitää auki niin verho ei koskaan ole täysin tiivis ja valo vilkkuu läpi. Näin on itellä ollut kolmessa kämpässä.
 
Siksi pimentävön rullakaihtimen sijaan onkin parempi valinta ihan pimennysverhot, jotka tulevat reilusti yli leveyssuunnassa ikkunasta (mahd koko seinän leveydeltä) ja ovat lattiasta kattoon korkeat. Näyttääkin paremmalta.
 
Tässä kämpässä hyvä kun tuuletusikkuna tossa parvekkeen oven vieressä. Ei oo iso homma nykästä verhoja kiinni tarvittaessa.

IMG_20250801_141601884_MFNR[1].jpg
 
Kun muutin viime vuoden lopulla silloin valmistuneeseen asuntoon, niin tilasin heti pimennysverhot. Olohuoneeseen harmaat ja makkariin toisen väriset. Verhoa kannattaa tilata leveyssuuntaan reilusti, vaikka seinästä seinään. Verhoa myös kannattaa sivusuunnassa tilata reilusti, metrille suunnilleen 1,4 m. Verhot tilasin Saksan Amazonilta. Tällaiset koko seinän peittävät verhot myös vähentävät lämmön johtumista huonetiloihin.

IMG_8402(1).JPEG
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
283 431
Viestejä
4 869 684
Jäsenet
78 580
Uusin jäsen
Toponen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom