Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Kiky-avautumisiin liittyen. Firman tuntikirjausjärjestelmä vaihtui syksyllä. Järjestelmän tulkinnan mukaan myös ylityöpäiviltä pitäisi tehdä kiky-minuutit raportoidun ylityöajan päälle. Seurauksena kolmen kuukauden ajalta ylityötunteja maksamatta ja tästä on sitten tapeltu HR:n kanssa.
 
Itsekkin teollisuusliittoon kuulun.meille oli onneksi vain vuoden tuo kiky pelleilly. sekin jaettiin jokaiselle päivälle niin että päivässä oli aina muutama minutti ilmaiseksi. tuli kyllä sen edestä istuttua enemmän kahvin ääressä.
Jottei ihan ot:ksi mene niin vapaapäivä ja tietenkin muksu kuumeessa, juuri kun ajattelin että vaimo vie ne päiväkotiin ja oisin jäänyt himaan pelaamaan:grumpy: ja tähänkin tuli tulahtua lomapäivä :itku:
 
Taas hampaassa vissii reikä ku lämmin juilii, eihä siitä ole ku muutama kuukausi ku edellisestä hammaslääkäriurakasta pääsi eroon. Ihmeesti rapistuu nää hampaat suuhun nykyää, vaikka ruokavaliossa ei oo tapahtunu ihmeitä ja suuhygieniaki vaan parantunut.
 
Pirunmoinen lauma "tarkastajia" käy katsomassa vähän väliä putkiremontin jälkiä, mutta sitä ne ei huomannut missään vaiheessa, että lämpöpatteri roikkuu pelkästään vesiputkiensa varassa.:facepalm:
Eräskin "tarkastaja" höpötteli roskapussista, jos siellä nyt oli melkein täysi roskapussi niin mitä sitten. Ei tainnut tietää, että olin paikalla ja on suunnilleen vampyyrin kuulo.
 
Ei vaan sinä kuulut nyt teollisuusliittoon. Luitko siä ollenkaan mitä kirjoitin yllä?
Minäkin kuulun nykyään teollisuusliittoon, tosin vapaajäsenenä.... :kahvi:
Täällä sohvanpohjalla kikyilen tai sitten en.... :tup:
-Minua ei vituta mutta arvatenkin monia muita....? :vihellys:
 
Ei ehkä niinkään vituta, mutta ärsyttää idiootit, jotka luulevat, että Suomi on jotenkin niin erikoinen paikka, kun täällä on kylmää ja sitten jos jossain jenkkilässä on kylmää, niin se ei sitten olekaan sitä oikeaa kylmää, eivätkä siellä tiedä mitään kylmästä. No, eivät ehkä kyllä tiedä mitä tehdä, jos on kylmä, muutakuin tuhlata energiaa sisäänpäin, suoraan asuinhuoneisiin avautuvine yksinkertaisine ovineen, mutta kyllä siellä on ihan oikeasti kylmää. Ja luntakin tulee. Kylmä on kylmää, olitpa missä vaan.

Niin ja vituttaa kyllä torille huutelijat. Löytyihän sitä jotain vitutuksen aihetta.
 
Farenheitteja noi USA:n lämpötilat.
 
Huoh, tänään heti aamulla lumitöitä KERROStalossa!
oli parkkisen tiessä kaupungin aura vetänyt polanteen ettei ollut mitään mahdollisuutta henkkarilla päästä :(
sitten eilen siinä oli jumissa kuorma-auto, tunnin hiekotuksen ja kaivelun jälkeen saatiin se irti, kivaa iltajumppaa,oli eilen sitten lihakset perkeleen kipeät :(
 
-50 Fahrenheitiä on -45 celsiusta. Ei taida Suomipoikakaan nauttia, Siperiassa laitetaan pitkät kalsarit jalkaan.
 
Nuo on Feels like lämpötiloja ihan niinku videossa sanottiin. Suomesta löytyy samoja "tuntuu tältä" täpän alta. Elikkäs noihin on laskettu tuulen vaikutus mukaan. Ei siellä oikeasti ole -50, näkeehän sen jo kuvistakin.
 
Kyllä siinä videolla oli sekä todellinen lämpö, että feels like.
 
Nii näköjää oli tuolla lopussa. -20...-30 ja jenkit sytyttelee junaratoja tulee kun on kylmä :facepalm:

Ajeleekohan nuo motarillakin: oh my god, -100 f, oh my lord. Human survives only seconds.

Ei ne osaa edes lämpötiloja mitata.
 
Nordean huonosti toimivat pankkipalvelut. Ei toimi mobiilisti, eikä pclisti (jep, kunhan väänsin sanan).:grumpy:
 
Eikä muuten paikallisestikaan. Juuri meni lähiseudulta pari konttoria kiinni, "koska ei ole käyttöä". Siis kun ensin on supistettu aukioloajat ke-to 10-12, niin yllätys ettei siellä käy kuin eläkeläiset.
 
Toimi vielä 07 nyt 08 ei, mää ekana ilmoitin iltapaskalle :D Iltapaska antoi mulle paskaa kiitokseksi... hah
 
toi päijänne-ajo jota kaupunkipyöräilyksi myös kutsutaan. Talvi, mene jo pois ja vie tuo kaurapuuroksi muuttunut lumi mukanasi.
 
sport != transport

nautin pyöräilystä (kelien salliessa) sen itsensä takia.

<on topic> dösällä liikkuminen, kanssaihmiset
 
Mua taas harmittaa kesät kun rajoittaa tuota jäärataharrastusta ja on kuumakin perkele.
 
Eniten vituttaa kaikki, mutta jos nyt jotain pitää yksilöidä niin älytön hedaria ja sen tuoma pahoinvointi... Onneks kohta päivän duunit tehty.
 
Lähinnä eilen vitutti.

Miksi niitä syötäviä ruokia ei voi miettiä valmiiksi ennen tilaamista ja näin etenkin jonottaessa pikaruokapaikoissa. Hirveä jono ja siinä seisoskellaan ja ihmetellään ja sitten kun tulee oma vuoro, niin aletaan kyselemään Rebecca-Väinöltä ja Lisbet-Veikolta, että syödäänkö hampparia vai nugetteja, mikähän se limsa voisi olla vai sittenkin jotain mehua ja onko suolakurkku hyvää. Huokaisin siinä vaiheessa kun nugettien dippien kohdalla ruvettiin ihmettelemään, että mikä on valkosipuli ja mitä barbeque tarkoittaa.
 
Korostuu erityisesti Subwayssä käytäessä. Kun vanhempi ei ymmärrä miten homma toimii, menee koko homma sellaiseksi jahkailuksi että oksat pois. Tänään käydessä, edessä n. 45v täti-ihminen n. 13v lapsensa kanssa. Niinkin vaikeat kysymykset kuin "mille leivälle" ja "tuleeko juusto ja paahto" aiheuttivat n. 30sec ahkeran miettimisen. Tuntuu kuin ihmiset laittaisivat aivot pois päältä jonoon astuessaan ja luulevat, että osoitetaan mäkkäri tyyliin seinältä "tommonen, ateriana".
 
Tänään vituttelee Huawei LTE CPE B315 routteri. Miten? Miksi? Mitä? Näin mäkkihomona sormi suussa ihmettelen kun ei voi vaan tökätä laitetta kiinni, ja nauttia intternetsin pornosta sujuvasti. Mikä konffaus? Mitä ihme taajuuksia? Aiisss.. prkl.. stna..

First world problems, mutta kuitenkin
 
Korostuu erityisesti Subwayssä käytäessä. Kun vanhempi ei ymmärrä miten homma toimii, menee koko homma sellaiseksi jahkailuksi että oksat pois.

Tuo Subway on kyllä (hyvin) satunnaisen asiakkaan kannata itse aiheuttamassa tuota, kun 28000 erilaista konfiguraatiota ja sitten niitä lisähintaisia koitetaan vielä myydä kylkeen. Joku Hesburger on vähemmänkin perehtyneelle helppo. Eli kun Hesessä menee keskustelu "kerrosateria -> mikä juoma", niin Subwayssa saat vastata 10 kysymykseen tilattuasi "15cm subin X". Rupesikin taas vituttamaan Subway.
 
Miksi niitä syötäviä ruokia ei voi miettiä valmiiksi ennen tilaamista ja näin etenkin jonottaessa pikaruokapaikoissa.
Tähän liittyen, miksi niitä ruokalistoja ei voi sijoittaa siten, että niitä pystyisi jonosta katsomaan. Ok. Ne yleisimmät löytyy kissan kokoisilla kirjaimilla ja kuvilla varustettuna seinältä, mutta mutta muut on sijoitettu a4-kokoon johonkin sivuseinälle.
 
Kävin eilen pitkästä aikaa kylillä ja ihan anniskeluravintolassa(hyvää Guinessia). Kavereitten kanssa istuttiin mukavaa iltaa, kunnes exä pärähtää paikalle. Tunnelma siinä sitten latistui jotenkin (heh) meidän porukalta ja mittari alle ja kotiin. Vituttelee siis kavereitten takia. Nyt pitäis imuroida. Maailman vittumaisin kotityö.
 
Pasuuna jäi tonne kinokseen kiinni. Ehkä huomenna viitsin pyytää jotakuta avuksi että saa työnnettyä sen irti. Nyt bönthöö saatana.
 
Tosta subwaysta.. miten ois vaikka pari kiinteäpaikkaista tablettia sijoitettuna joissa voi noita leipiä, kastikkeita yms. katsella rauhassa. Ainakin itsellä ekaa kertaa asioidessa meni jauhot suuhun et mitä mä nyt haluan ottaa. Muutenkin puljun jonotussysteemi on tosi tehottoman tuntuinen pikaruokalaksi
 
Vielä parempi ehdotus. Subwayhin tabletti kuten sanoit mutta niin että voit halutessasi klikkailla haluamasi täytteet, leivät, juustot mausteet jne. ja kun menet jonoon niin sen sijaan että alkaisit valitsemaan leipää niin annatkin sen tabletin sille myyjälle joka kattoo yksinkertaisesta listasta että mitä asiakas haluaa. Tällä tavoin ~50v ei hidasta jonoa vaan se menee sulavasti eteenpäin kun myyjä kasaa leivän asiakkaan haluamista täytteistä eikä mene jahkailuun aikaa. Taidan jopa laittaa ihan koko lafkaan kehitysidean.

PS:Kyllä, se hehkulamppu on tässä minun pääni päällä juuri nyt.
 
Ihan hyvä idea jos ihmiset osaisivat käyttäytyä. Kuinkahan kauan nuo tabletit olisivat ehjiä ja tallella.

Edit: montako tablettia vaaditaan ja miten hygienia etc
 
McDonald's on ottanut käyttöön tuollaisen samantyyppisen systeemin. Siellä on helkkarin kokoisia kosketusnäyttöjä, joissa voi kasata oman tilauksensa ilman, että tarttee mennä edes kassalle. Siinä näytössä on kiinni korttimaksupääte, niin ne, jotka haluavat vain tilata nopeasti, ja istua odottamaan annostaan, voivat niin tehdä. Ja sitten toisaalta hitaammat saavat aikaa miettiä mitä tilaavat, ja ovat poissa nopeampien edestä.

Ja mikä vitutti tänään: tuo helvetin alijäähtynyt vesi, joka jää auton ikkunoihin kiinni pahemmin kuin pikaliima muoviin. Perkele että sai taas raapata ennen kuin auton lämmitys sulatti ikkunoita tarpeeksi, että lähti kunnolla irti.
 
Sanoinkin että vanhemmille ihmisille = ei anneta nuorisolle. Hygienia = Semmonen kynä jota käytetään kosketusnäyttöihin? Kovin huono idea tuo ei kuitenkaan voi olla kun lähdetään miettimään että jokainen +45v Martti / Paula miettii tuhannen kauan mitä valitsee..
 
McDonald's on ottanut käyttöön tuollaisen samantyyppisen systeemin. Siellä on helkkarin kokoisia kosketusnäyttöjä, joissa voi kasata oman tilauksensa ilman, että tarttee mennä edes kassalle. Siinä näytössä on kiinni korttimaksupääte, niin ne, jotka haluavat vain tilata nopeasti, ja istua odottamaan annostaan, voivat niin tehdä. Ja sitten toisaalta hitaammat saavat aikaa miettiä mitä tilaavat, ja ovat poissa nopeampien edestä.

Kuten myös BurgerKing. Onko Hese ainoa jolla on appis jolla tilaus ja maksu?
 
McDonald's on ottanut käyttöön tuollaisen samantyyppisen systeemin. Siellä on helkkarin kokoisia kosketusnäyttöjä, joissa voi kasata oman tilauksensa ilman, että tarttee mennä edes kassalle. Siinä näytössä on kiinni korttimaksupääte, niin ne, jotka haluavat vain tilata nopeasti, ja istua odottamaan annostaan, voivat niin tehdä. Ja sitten toisaalta hitaammat saavat aikaa miettiä mitä tilaavat, ja ovat poissa nopeampien edestä.

Ja mikä vitutti tänään: tuo helvetin alijäähtynyt vesi, joka jää auton ikkunoihin kiinni pahemmin kuin pikaliima muoviin. Perkele että sai taas raapata ennen kuin auton lämmitys sulatti ikkunoita tarpeeksi, että lähti kunnolla irti.
Päinvastoin. Muutaman kerran käynyt ja hitaita kökkötauluja naputtelemassa jonoksi asti ihmisiä ja kassalla ei ketään. Siihen kassalle vaan ja minuutissa safkat tarjottimella. Ei tarvinnut näprätä tai odottaa, riitti että osasi puhua. Näyttönäprääjien ohi naureskellen kävellen syömään, mitä idiootteja.
 
Aurauskalusto taisi sitten hukkua lumeen. Raskasta kävelyä tiedossa..

jumakauta meinas auto jumittua lumeen. Noin 20 kertaa edestakas niin johan eteni
 
Viimeksi muokattu:
Uuh, tuli näitä uhkailuviestejä jossa pitäis maksaa jne... Ihan oikea salasana tossa viestissä oli mutta varmaanki noista lukusista tietovuodoista se on löydetty. Onneksi kuitenkin sellainen jota en ainakaan muistaakseni missään ole vuosiin käyttäny.
Hyvä kun uhkaa lähettää jotakin kauheaa videota kontakteille. Onnea yritykselle, kun ei mulla ole ketään kontakteja :D
 
Itsellä tuli kanssa eilen viesti, että tietävät mun salasanan jota olen käyttänyt joskus 13 vuotta sitten. Samassa viestissä lukee, että musta löytyy kaikennäköistä masturbaatio -videota, jossa mun web-kamera kuvaa ja matskua mitä olen katsonut. Löytyisi edes sitä kameraa.
 
Itsellä myös tuli samanlainen uhkailu viesti. Kameraa ei ole ollenkaan, kyllä mie ihmettelen miten ovat saaneet kuvattua jotain matskua. Kaivoin piruuttani mistä oli kyseinen viesti tullut
 
Ihme ettei ole tullut vielä moisia. Työpostiosoite on em. sivuston mukaan neljään kertaan karannut.

Tämän siitä saa kun on esimies joka rahankiimassa ei näe pyramidia puilta, ja jakelee alaisten maileja joka vitun läpeen netissä.
 
Tuo Subway on kyllä (hyvin) satunnaisen asiakkaan kannata itse aiheuttamassa tuota, kun 28000 erilaista konfiguraatiota ja sitten niitä lisähintaisia koitetaan vielä myydä kylkeen. Joku Hesburger on vähemmänkin perehtyneelle helppo. Eli kun Hesessä menee keskustelu "kerrosateria -> mikä juoma", niin Subwayssa saat vastata 10 kysymykseen tilattuasi "15cm subin X". Rupesikin taas vituttamaan Subway.
Plus kaikki kasvikset pl. salaatti tulee jostain etelä-Amerikasta eikä ole siitä tuoreimmasta päästä enää siinä vaiheessa kun se suuhun tungetaan.
 
Uuh, tuli näitä uhkailuviestejä jossa pitäis maksaa jne... Ihan oikea salasana tossa viestissä oli mutta varmaanki noista lukusista tietovuodoista se on löydetty. Onneksi kuitenkin sellainen jota en ainakaan muistaakseni missään ole vuosiin käyttäny.
Hyvä kun uhkaa lähettää jotakin kauheaa videota kontakteille. Onnea yritykselle, kun ei mulla ole ketään kontakteja :D
Itselle tuli viime vuonna joku "tiedän sun salasanasi".Myös jotain paypalin ja sinulla on xxx juttuja alkanut ilmestymään emailiin.Siellä on jotkut löytäneet ilmeisesti email listoja ja nyt yrittävät kaikenlaista.Yrittävät ilmeisesti tehdä myös emaileilla tunnuksia eri paikkoihin?.
 
Itsellä tuli kanssa eilen viesti, että tietävät mun salasanan jota olen käyttänyt joskus 13 vuotta sitten. Samassa viestissä lukee, että musta löytyy kaikennäköistä masturbaatio -videota, jossa mun web-kamera kuvaa ja matskua mitä olen katsonut. Löytyisi edes sitä kameraa.

Itse käytän eri salasanaa joka paikassa, niin näköjään huuto.net:sta oli vuotanut. Ei sillä että siellä olisin muutamiin vuosiin käynyt...
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 201
Viestejä
4 417 706
Jäsenet
73 330
Uusin jäsen
Salotelli13

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom