Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Lisään oman myös kun sattui puheeksi ja tulin taas vittuuntuneeksi edellisestä hammastaharjastani. Kuka vittu tarvitsee hammasharjan näillä spekseillä?

30 sekunnin muistutuksella et menetä hampaita.

Viisi erilaista asetusta: PUHDAS, VALKOINEN, PUOLAINEN, Pehmeä, Herkkä tila - optimaaliseen puhdistukseen yksilöllisten tarpeidesi mukaan hampaiden ja ikenien, henkselien, täytteiden, kruunujen jne. Suhteen. Sisäänrakennetun paineanturin avulla voit tietää, harjaatko liian kovaa hampaiden ja ikenien suojaamiseksi.
Heh, hieno google-translate, "puolainen", "henkselien" :D

Itsekin tässä mietiskelin että pitäisi uutta sähköhammasharjaa ruveta etsimään mutta kun kaikissa on 100 ja 1 turhaa toimintoa, bluetoothia sun muita ja itse lähinnä kaipaisin on/off-nappulaa ja jonkinlaista akun varaustilan näyttöä.
 
No minä varmaan. Olen/ olen ollut sellainen että mieluummin heitän rahaa johonkin elämää muka-helpottavaan juttuun ja otan sitten takkiin kun se menee päin helvettiä. Eipähän nuo innovaatiot yleensä ole kovin pitkä-aikaiseen käyttöön jääneet. Olen parantanut kyllä mutta kyllä kotoa kaikkea skeidaa löytyy edelleen. En muista viime vuosilta muita käyttökelpoisia hienouksia kuin robotti-ruohonleikkurin vaikka kasapäin kamaa olen kotiin ja mökille kolannut.
 
Uskomattoman paska tää DNA:n taloyhtiöviritelmä. Vähän väliä suurin osa nettisivuista ei toimi, ja osa toimii. Yleensä alkaa kohtalaisen nopeasti itsestään toimimaan, nyt meni tunti tai pari.
 
Uskomattoman paska tää DNA:n taloyhtiöviritelmä. Vähän väliä suurin osa nettisivuista ei toimi, ja osa toimii. Yleensä alkaa kohtalaisen nopeasti itsestään toimimaan, nyt meni tunti tai pari.

Kokeile auttaako jos vaihtaa käyttöön toisen DNS-palvelimen. Esim. Cloudflare: 1.1.1.1
 
Tein idioottimaisen päätöksen ja ostin jotain Olvin koivunmahla-minttu vichyä. Joisin mieluummin pöntöstä sen jälkeen kun joku paikallinen narkki on heittänyt siihen ruikulit. Mut onneksi saan siitä pantin sentään.
 
Uskomattoman paska tää DNA:n taloyhtiöviritelmä. Vähän väliä suurin osa nettisivuista ei toimi, ja osa toimii. Yleensä alkaa kohtalaisen nopeasti itsestään toimimaan, nyt meni tunti tai pari.

Itä-vantaalla toiminut DNA:n taloyhtiöviritelmä 5 vuotta ilman mitään ongelmia, ensin 200/100 ja sittemmin 400/200. Pingi aina 1-2ms speedtestissä.

Ootko varma että omat halvat päätelaitteesi/kaapelointisi ei kyykkää välissä? Itellä ainakin oli se joskus. Selvisi sillä kun laitoin läppärin kiinni suoralla johdolla nousukaappiin, kannattaa kokeilla.
 
DNA:n modeemi. Kaapelit eivät voi tietää milloin yritän ottaa yhteyttä nettisivuun X ja milloin Y, ja systemaattisesti silloin kun tuo vika on päällä, X toimii Y ei.
 
DNA:n modeemi. Kaapelit eivät voi tietää milloin yritän ottaa yhteyttä nettisivuun X ja milloin Y, ja systemaattisesti silloin kun tuo vika on päällä, X toimii Y ei.

Niin mutta jos sinulla kuormittuu heikko piste kaapeleissa tms, se vaikuttaa verkkolaitteisiin ja etenkin kun wifi laitteet huutavat täysillä tukiasemaa niin häiriöt kasaantuvat myös kaapelisignaaleihin. Ja varmaan toipuvat kun melu vähenee.

Viisi leffalippua vetoa että vika on sinun laitteissasi ja turhaan haukut palveluntarjoajaa.
 
DNA:n modeemi. Kaapelit eivät voi tietää milloin yritän ottaa yhteyttä nettisivuun X ja milloin Y, ja systemaattisesti silloin kun tuo vika on päällä, X toimii Y ei.
Joko kokeilit tätä?
Kokeile auttaako jos vaihtaa käyttöön toisen DNS-palvelimen. Esim. Cloudflare: 1.1.1.1
Koska kyllä nuo oireet kovasti DNS-ongelmaan viittaa.
 
On se hieno Suomen tietoturva. Kiinteistöön x oli tapahtunut vahinko. 112 saanut kaksi ilmoitusta asiasta, silti omistajaa ei voi tavoittaa mitenkään. Henkilö jolla olisi pääsy tietoihin ei voinut kirjautua systeeiin mistä omistajan olisi voinut tavoittaa, koska logeista olisi näkynyt urkkiminen. Toinen viranhaltija ei myöskään saanut mitään tietoja.

Minä poika sain lurkittua omistajan selville ja soitettua että nyt olisi syytä saapua paikalle katsomaan vahingot asap.

jos sattuisi omallle kohdalle niin olishan se kiva että tietää mikä on homman nimi. Että vittu mikä säätö kun kukaan ei muka tiedä mistään mitään vaikka oikeasti tietää. Siis oikeasti jos 112 ei voi tehdä mitään niin morjens.
 
Vedin kyynärtaipeen uunin luukkuun. Meinasin kerätä oven edessä olevaa roskaa ja luukku oli auki.

T-paitasillaan sitten otti kontaktia ja äkkinäisellä vedolla sai aikaan punaisen taipeeen
 
Tänään vituttaa se, että kurkkukipua, kuumetta ja kipua keuhkoissa ollut keskiviikosta lähtien, eikä ole jaksanut edes kaupassa käydä. Alkaispa jo hellittämään pikuhiljaa. Joutui jopa olemaan töistä saikulla ekaa kertaa melkein kahteen vuoteen.
 
Valokuitunen irtisanoi tilauksen vähän aikaa sitten kun ei tullut tarpeeksi tilaajia ja sitten DNA lähestyi kirjeellä, jossa kertovat kehittävävänsä alueen yhteyksiä. Toisin sanoen ADSL irtisanotaan ja tilalle tarjotaan vain mobiilia. Periferia näyttää rumemman puolensa.
 
Odotas kun Elisa alkaa ottamaan yhteyttä ja "kartoittaa" aluetta, samalla pitäis tehdä soppari. Juu ei kiitos.

Itteä vituttaa kun yhtä hyvin(pahoin)vointi alueen ajanvaraus tökkii. Sovittu aika muutettiin multa kysymättä täysin sopimattomaan aikaan. No okei sain eilen siirrettyä ajan myöhempään kun mikään kiire ei ole. Tänään tuli taas tekstari että se edellinen aika on työnnetty mulle uudestaan. Paskalaitoksen tiskille marssin iltapäivällä ja eihän siellä ollut ketään enää siihen aikaan.
Soittelen tässä paraikaa sinne ja yritä taas perua tai siirtää. Vittu tekis mieli kuristaa se akka mikä siellä säätää omineen mun aikoja.
 
ÖÖööhh, mitä vttua!?! Youtubessa on alkanut tulla "pakollisia" mainoksia ~3min välein, varsinkin pitkissä >15min videoissa. Rankaiseeko ne mua kun on ollut Adblock päällä n+1 vuotta.

Google saa kyllä rahaa multa muista palveluista kuukausittain. Mutta pitääkö tässä nyt tosiaan alata maksamaan muutamasta Youtube-videon katsomisestakin joka kuukausi? Alkaa näillä hinnoilla olemaan halvempaa rakentaa oma hajautettu pilvi kavereiden/sukulaisten kanssa.
 
Kannattaa vaan maksaa se 11,99e/kk Premiumista jos kattelee enemmänkin, saa sillä muitakin etuja, esim. YT Musicin ja taustasoitot yms. Ja jos telkkarista kattelee niin siihen nyt saa muutenkaan adblockia.

Jättää sitten vaikka sen verran vähemmän tippeja OnlyFansiin. Ite vaihdoin Netflix 4K:n youtubeen.
 
Samaa mieltä. Tulee itse sen verran paljon käytettyä YouTubea että tuo on hintansa väärti.
 
Kannattaa vaan maksaa se 11,99e/kk Premiumista jos kattelee enemmänkin, saa sillä muitakin etuja, esim. YT Musicin ja taustasoitot yms. Ja jos telkkarista kattelee niin siihen nyt saa muutenkaan adblockia.

Jättää sitten vaikka sen verran vähemmän tippeja OnlyFansiin. Ite vaihdoin Netflix 4K:n youtubeen.

Tyhmä kysymys!? Saako Youtubesta vs. Netflixille tarjontaa? Leffoja/sarjoja tulee katsottua melko paljon. Tekstitykset on vain ~50/50 ajasta pakolliset, kun ei aina voi ääniä käyttää jne. YTMusic nyt jo varmaanolisi tosin hintanta väärtti. Näin kun "pennejä" laskee (Netflix 4K + Spotify ollut).
 
No se riippuu ihan siitä mitä tykkäät katsella. Itse jaksan harvoin katsella mitään paskaleffoja/sarjoja netflixistä kovin kauaa jos ei erityisesti iske.

Sen sijaan Youtube pyörii tuossa makkarin/työhuoneen telkkarissa melkein joka aamu tai ilta valehtelematta 4-5h. Sieltä pitää vaan etsiä ne seurattavat kontentit niin sitä kyllä löytää.
 
ÖÖööhh, mitä vttua!?! Youtubessa on alkanut tulla "pakollisia" mainoksia ~3min välein, varsinkin pitkissä >15min videoissa. Rankaiseeko ne mua kun on ollut Adblock päällä n+1 vuotta.

Google saa kyllä rahaa multa muista palveluista kuukausittain. Mutta pitääkö tässä nyt tosiaan alata maksamaan muutamasta Youtube-videon katsomisestakin joka kuukausi? Alkaa näillä hinnoilla olemaan halvempaa rakentaa oma hajautettu pilvi kavereiden/sukulaisten kanssa.

Saat syyttää ihan videon tekijää. Ei niihin itsestään tuollaista määrää mainoksia tule ja ainakin ennen 10 minuutin pituus oli se raja jonka täyttyessä videoon sai oikeastaan tunkea niin paljon mainoksia kun vaan kehtasi.
Vieläkin näkee uusia videoita joiden pituus on 10min 1s joten taitaa vieläkin pitää paikkansa.
Just tänään meinasin katsoa melkein kahden tunnin videon jossa käydään läpi alan waken ja controllin tapahtumat, mutta lopetin vartin jälkeen kun viiden minuutin välein tuli kaks skippaamatonta mainosta.
Onneksi vielä löytyy järkeviä videon tekijöitä joilla on tunnin videossa ehkä kolme mainostaukoa.
 
Auton jarrujen merkkivalo palanut paripäivää, joopa joo lisään pari tippaa nestettä pitäis olla bueno, noin siis eilen. Auto oli parkissa vähän vinossa joten säiliökin näytti maksimit vaikei varmaan ollut ihan mutta melkein.

Tänään kun liikkeelle niin joku temppu siinä tapahtui kun poljin alkoi mennä aika syvälle. Marketin tasaisella parkkipaikalla päivänvalossa totesin että valitsemani ruutu missä ei ollut lätäköitä näkyvissä, niin oli lätäkkö ilmestynyt ja säiliö melkein tyhjä. Siinä sitten loppupäivän pakolliset ilman jarruja käytännössä, mehulinkotomaatilla pistäen pienempää tupaan ja välttäen kaikki paikat missä joutuu hidastaaan kovemmin tai pysähtymään. Tuli käsijarrullekin käyttöä... Lopputulemana korjaamolle itse ja auto ehjänä. Pitäis saada huomenna takaisin kun vika on niin helpossa paikassa Letku tai putki siellä missä säiliö on.

Jos ei ehjäänny huomenna niin pitää taas kerjätä kaverilta autoa lainaksi viikonlopuksi.
 
Sua vituttaa aika usein.
 
Ilmeisesti Helsingissä piisaa yli 100 vuotiaita rakennuksia ihan purettavaksi asti. Samalla vaivalla voitaisiin purkaa ne loputkin Helsingin vanhat rakennukset, joutavat ministerit ja presidentti hallitsemaan kerrostaloista.

Olen odottanut lääkäriaikaa 4 kuukautta eikä siitä ole kuulunut mitään.
 
Kävelen hidasteen päällä olevaa suojatietä keskellä päivää, olen jo puolivälissä yhden kaistan ylittävää suojatietä kun sivutieltä kääntyy Toyota ja kiihdyttää minua kohti. Hyppään aivan viimetippaan pois alta ja kuski painelee pysähtymättä kohti uusia uhreja :facepalm:
Jos näen auton tulevan ja olen suojatien lähellä niin odotan niin kauan että auto pysähtyy suojatien eteen. On nähty niin monta kertaa että se auto ei pysähdy suojatien eteen vaan päällehän ne tulee jollei laita juoksuksi.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Se, kun nykyään joka asiasta pitää tehdä vartin-puolen tunnin video sen sijaan että tiedon voisi lukea ytimekkäänä, jäsenneltynä ja hyvin kirjoitettuna tekstinä. Homma levisi täysin käsiin koronapandemian alussa kun tuubit ja muut mediat alkoivat tulvia jos jonkinlaisia puhuvia päitä höpöttämässä omiaan ja esittelemässä powerpointesityksiään. Ukrainan sodassa sama juttu.

Jos asiaa ei saa tekstimuotoon niin ei se kovin oleellista ja merkittävää voi olla, joten jätän väliin nuo kaikki.

Oma lukunsa samaan tyyliin ovat erilaiset opetusvideot aiheesta kuin aiheesta, joissa puhutaan ensi alkuun minuuttikaupalla jotain aivan muuta. Täydellistä ajanhukkaa.
 
Tästä sivujuonteena se, mikä vituttaa töissä usein: pyynnöt ei tule kirjallisena vaikka miten pyydät. Jos ei saatana pysty kuvaamaan muutamalla lauseella ja vaikka liittämällä yksinkertaisen kuvan mukaan selventämään haluttua toimintaa, on väärissä hommissa. Tosin nuo pyynnöt on aina helppo jättää tekemättä, mutta välillä niitä tulee omalta pomoltakin siihen malliin että "mieti jotain tällaista".
 
ÖÖööhh, mitä vttua!?! Youtubessa on alkanut tulla "pakollisia" mainoksia ~3min välein, varsinkin pitkissä >15min videoissa. Rankaiseeko ne mua kun on ollut Adblock päällä n+1 vuotta.

Google saa kyllä rahaa multa muista palveluista kuukausittain. Mutta pitääkö tässä nyt tosiaan alata maksamaan muutamasta Youtube-videon katsomisestakin joka kuukausi? Alkaa näillä hinnoilla olemaan halvempaa rakentaa oma hajautettu pilvi kavereiden/sukulaisten kanssa.

Heheheheh... Adblockiin tuli päivitys. Tosin videon "lataaminen" kestää ~5sek. Mutta ei tule enää välimainoksia.
 
Tiistaina kone ei enään bootannut. Noh emoon sitten osui omat ajatukset vihdoin. Tänään sai uuden sähellettyä paikalleen, mutta turhaa säätöä.
 
Heheheheh... Adblockiin tuli päivitys. Tosin videon "lataaminen" kestää ~5sek. Mutta ei tule enää välimainoksia.

Onkohan näissä eroja esim Firefoxin lisäosan ja Chromen välillä? kun tuntuu, et kahdessa eri koneessa toimii ihan erilailla(tai on toimimatta ollenkaan) sama blokkeri :hmm:
 
Heheheheh... Adblockiin tuli päivitys. Tosin videon "lataaminen" kestää ~5sek. Mutta ei tule enää välimainoksia.

Siis oma havainto oli vaihtaa toiseen blokkeriin, tai itseasiassa ihan mielenkiinnosta poistin adblockin ja toinen tilalle. Rupes toimimaan sellaisetkin sivut missä adblocin kanssa ei ollut mitään asiaakaan. Yuotubea käyttäessä läppärillä en ole kertaakaan törmännyt mainoksiin. Tosin enpä sitä kovin paljoa käytä, mutta joo vaihtamalla paranee vähemän tunnettuun vastaavaan. Toivottavasti nää jutut ei leviä pahemmin eteenpäin ettei sivujen pitäjät tajua mikä toimii ja mikä ei. Siks en nyt julkisesti sano mitä käytän. Ei se mikään täysin tuntematon ole, mutta kait sitten monelle on liikaa vaivaa säätää sivujaan niin että kaikki blockkerit on hoidettu.

Saa toki kysyä yv av hv mikä se on. Muuten kusen omiin muroihin ehkä ja foliota mulle lisää päähän...

Ai nii juu, pitäisköhän mun putsia oma kone, alkaa tökkiä liikaa ja vituttaa taas kirjautua kaikkialle uudestaan sisään, meneehän siinä monta minuuttia.
 
Riistakameran 6V / 10 Ah akkua rupesin mökillä aggregaatin kanssa lataamaan. Ajattelin, että ei tuossa kauan tuntia pyyhkäistä, vaan mitä vielä. Laturi on 12V/3,8A ja 6V/0,8A.
 
Vähän alkaa ärsyttämään kun joku flunssapöpö yrittää iskeä ja välillä väsyttää pirusti tai yrittää nostaa lämpöä tai pärskityttää tai muuten vaan on vähän tukkoinen olo mutta ei vaan iske kunnolla päälle, vähän silleen "melkein terve" olo koko ajan mutta kuitenkin jos vähänkin enemmän rehkii niin heti yrittää puskea jotain lentsua päälle.

Tämä on kyllä jokasyksyinen ongelma, ensin monta viikkoa yrittää joku lentsu iskeä ja sitten viimein on pari päivää ihan kuollut ja sitten helpottaa. Saisi iskeä vähän nopeammin ettei tarvitsisi kärvistellä "melkein kipeänä" monta viikkoa.
 
Laitan itse varmuudeksi spoilereihin. Avaa omalla vastuulla! Sisältää mahdollisesti joillekkin liian rankkaa sisältöä. Ei näitä juttuja kaikki halua lukea, jos kukaan.

Vituttaa herätä joka yö viideltä juoksuttamaan henkilökuntaa, kun selkä kramppaa, särkee ja on kauhea nälkä. Tunnin saa aina kärvistellä, ennen kun voi lääkkeen jälkeen syödä. Tässä kolmattaviikkoa sängyssä maanneena alkaa jo pahasti turhaurua omaan totaaliseen avuttomuuteen.

Tiedän että pitäisi keskittyä noihin positiivisiin seikkoihin, että avustetusti on jo päässyt muutamaan otteeseen posliinille paskalle ja yleisvointi on hyvä, eikä enää ilmeisesti akuuttia halvautumis/kuoleman riskiä ole, mutta tarkemman diagnoosin puuttuessa eivät osaa sanoa elinajanennusteesta mitään. Tuleva viikko pelottaa, kun pitäisi tulla tuloksia ja jos ei, niin lisää kokeita. Olisi lohdullista jos saisi vaikka edes muutaman vuoden, mutta se, että yrittää pitää itsensä positiivisena ja on miettimättä pidemmälle, käy päivä päivältä raskaammaksi kun mitään ei vieläkään tiedetä. Kummasti myös enemmän kun itse diagnoosin saamista, pelkään miten itse osaan asiaan suhtautua. Pakkohan se kai vaan on jotenkin hyväksyä, jos sanotaan, että tämä oli nyt sitte tässä ja pallatiiviselle mars. Eniten vituttaa/pelottaa kertoa läheisille ja se suru jonka se heille tulee aiheuttamaan. Vituttaa myös ne terveyskeskuslääkärit/röntgenlogi jotka ei jo vuosi sitten nähnyt kuvista muuta kun mitä lähetteen perusteella olettivat ja että ei laitettu magneettikuvaukseen. Olisi tämäkin paska löydetty paljon aikaisemmin. Vaatikaa niitä tutkimuksia ja jos ei muuten, niin menkää vaikka viimeisillä pennosilla yksityiselle, jos saatu diagnoosi on vähänkään epävarma tai lääkäri ei vakuuta. Syöpä on paska tauti!

P.S. Halusin vaan avautua ja purkaa vitutusta. Saan täällä sairaalassa oikein hyvää hoitoa ja keskusteluapua. Jos haluat osoittaa myötätuntoa tai tsempata, niin pelkkä tykkäys riittää ja arvostan sitä, mutta edes sitä ei tarvita. Kiitos.
 
Vähän alkaa ärsyttämään kun joku flunssapöpö yrittää iskeä ja välillä väsyttää pirusti tai yrittää nostaa lämpöä tai pärskityttää tai muuten vaan on vähän tukkoinen olo mutta ei vaan iske kunnolla päälle, vähän silleen "melkein terve" olo koko ajan mutta kuitenkin jos vähänkin enemmän rehkii niin heti yrittää puskea jotain lentsua päälle.

Tämä on kyllä jokasyksyinen ongelma, ensin monta viikkoa yrittää joku lentsu iskeä ja sitten viimein on pari päivää ihan kuollut ja sitten helpottaa. Saisi iskeä vähän nopeammin ettei tarvitsisi kärvistellä "melkein kipeänä" monta viikkoa.
Kuulostaa itsellenikin tyyppilliseltä mies flunssalta. Omalla kohdalla auttanut sinkki-vitamiini kuuri noihin. Saanut monasti sen olemaan puhkeamatta ja päässyt parin päivän kärvisrelyllä ja ollut työkykyinenkin. Sinkkiä vaan heti nassuun, kun alkanut vähäänkään tuntua, että flussa iskee. Jos kerennyt tulla päälle, niin sitten ei ole enää niin paljo ollut apua. Itse olen heti aina vetäny purkin maksimi suositukset, mutta jokaisen kroppa on yksilöllinen, niin kannartaa kokeilla mikä irsellään toimii parhaiten. Noilla konsteilla olen säästynyt monelta flunssalta jo vuosia, ennen oli ihan vastaavan kuuluinen flussa joka syksy.
 
Viimeinen päivä ennen reissuun lähtöä. Pakkailua, tavaroiden järjestelyä sekä siivoilua kotosalla. Omakotitalon remonttianon tullut tehtyä pidemmän tovin ja se näkyy siisteydessä.

Olisihan sitä voinut ennakoida ja siivoilla pikkuhiljaa, mutta ennemmin käytti ajan remonttiin ja lopputulos on se että koko asunto on täynnä jätesäkkejä, purua, sekä muuta roinaa.

No tämä päivä on täynnä, mutta 24h ja lentokone lähtee taivaisiin.

Mukavempi tulla kotosalle, kun on edes jonkinverran siistitty ja tiskit ovat puhtaat :kahvi:
 
Vuokralaisen isännöitsijä valittaa että koira haukkuu kaiket päivät. Ulkoiluttaa kuulemma "joskus" sisäpihalla koiraa eikä aina kerää jätöksiä. Aiemmin se oli tupakansavu mistä tuli kitinää. Muutos pitäisi tähän saada kuulemma pikaisesti.

Vuokralaista ei haluaisi vaihtaa kun tulee helposti tyhjä kuukausi ja markkinalla vaikuttaa olevan kämppiä tarjolla nykyistä vuokraa halvemmalla alueelta. Eikä tippaakaan kaipaa lisävaivaa tuollaisesta shaibasta. Mutta toisaalta onhan sitä vähän huono omatunto jos vuokralainen on painajainen muille asukkaille :D
 
Huoneisto haltuun vaan jos ei homma toimi.
 
Ostin Tindie-verkkokaupasta +500€ summalla äänikortteja, kavereille kans. Kortit tuli mutta kylkeen tilatut io-pellit (50€) eivät tulleet. Kitisin tästä myyjälle ja lupas lähettää perässä.

Testasin kortit ja kävi ilmi että toinen kanava kuuluu selvästi hiljempaa kuin toinen eli kaikki paskana. Veikkaan että ladonnassa käyny moka/vääriä komponentteja väärissä paikoissa tms.

Myyjälle olen laittanut painetta nyt toista viikkoa, ei kuulu mitään. Tindieen laitoin painetta, ehdottaa että otan yhteyttä itse myyjään.

Nyt avasin tiketin Paypalille, seuraavaksi varmaan sitten luottokorttiyhtiölle. Vittu kun ei jaksais taas yhtään tämmöstä paskaa.
 
Kaivinkone. Tai paremminkin kaapelinäytön virheellisyys? Ja/tai tunarointi. Etänä on hieno tehdä töitä. Silloin kun on sähköä ja netti. No nyt on läppärin akku, kännykkä ja LTE800. Tukiasemesta kaiketi loppuu akku 2h? jälkeen. Niin sitten ei ole kuin läppäri. VTTU.
 
Ei nyt varsinaisesti vituta, mutta Youtube lopettanut premium liten, eli ei jatkossa tarvitse puhelimesta kattella hassuja kissavideoita.
 
Hommaa kissa ei tarvitse katsoa videoita.
Tässä olen kyllä täysin samaa mieltä, meillä on ollut 2 kissaa (toinen kupsahti vanhuuttaan) ja kyllä niistä on sllaista "videomateriaalia" päivittäin irronnut ettei ole paljon kissavideoita tuubasta tarvinnut katsella :D Noilla on kyllä joku luonnollinen taipumus tehdä päivittäin jotain koomisia juttuja jota saa ihmetellä ja naureskella :D
 
Jep, jotenkin tuo pöydällä tavara, tönäisen liikkuu vähän -> vähän vielä himmennän-> yes nyt on lähellä reunaa-> nyt pieni kisutus yees se putoaa ja ylpeä katse -> NÄITKÖ.
 
Jep, jotenkin tuo pöydällä tavara, tönäisen liikkuu vähän -> vähän vielä himmennän-> yes nyt on lähellä reunaa-> nyt pieni kisutus yees se putoaa ja ylpeä katse -> NÄITKÖ.
Tai "menenpä potalle... hyi hitto kun haisee, osta spurtin toiseen päähän kämppää, matkalla joku lattialle tipahtanut kirjekuori tms ja sitten mennään kahvassa puoli kämppää kun kirje luistaa lattialla" tms.

Tai "pahvilaatikko kiinnostaa... Iik, sieltä roikkuu joku teippisuikale, se pitää tappaa. Viimein pahvilaatikossa... Iik, se teippisuikale hyökkää, tapan, tapan, tapan, iik se ei kuole, karkuun..." :D
 
Vituttaa kuin pientä oravaa. Iho-ongelma sen kun jatkuu. Keskiviikkona päättyi kahden viikon kortisoni pillerikuuri jolloin iho-ongelma poistui.
Eipä mennyt kuin kolme päivää niin naamaa polttaa ja punottaa. Nyt tuli uusi kortisoni kuuri kolmeksi viikoksi ja jos vielä sen jälkeen ongelma palaa niin biopsia otsasta patologille.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
254 535
Viestejä
4 424 333
Jäsenet
73 377
Uusin jäsen
Kopander

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom