Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Tässä miettinyt, että tarttee varmaan seuraavalla prisma reissulla kysyä myyjältä voiko nykyään ostaa ihan perus simaa ennen yhdeksää aamulla.
Viime vuonna ainakin kysyttiin paperit joten oletan ettei sitä voi ostaa vielä seitsemältä aamulla jolloin yleensä käyn kaupassa.

Itsellä ei ole ainakaan ollut koskaan ongelmia ostaa ykkösolutta yhdeksän jälkeen illalla.
 
Tästä on varmaan aikojen saatossa ollut täälläkin keskustelua vaikka kuinka. Suomalaiseen alkoholipolitiikkaan liittyy paljon kaikenlaista hauskaa, vaikka jos mietitään ostoaikoja..klo 09 saa alkaa myymään ja klo 21 pitää lopettaa...miksi nuo ajat? Ymmärrän että joku aika voidaan kokea järkeväksi mutta miksi tuollaiset ilman myyjän harkintaa asiassa? Jotain muita hauskuuksia tähän liittyen löytyy vaikkapa tuolta Alkoholin osto netistä -ketjussa (etämyynti/-osto).

Toi yhdeksästä yhdeksään tuli kun liityttiin eu:n, aikaisemmin sai ostaa ympäri vuorokauden taajaman ulkopuolella olevista myymälöistä.
Kerrankin ei ole suomalaisten byrokraattien vika :D
Ärsyttää kyllä monesti vuorotyöläisenä toi 9-9 systeemi.
 
Siis onko tuo hölmöily ympäri eurooppaa? Luulin että ihan suomalainen keksintö.
 
Toi yhdeksästä yhdeksään tuli kun liityttiin eu:n, aikaisemmin sai ostaa ympäri vuorokauden taajaman ulkopuolella olevista myymälöistä.
Kerrankin ei ole suomalaisten byrokraattien vika :D
Ärsyttää kyllä monesti vuorotyöläisenä toi 9-9 systeemi.
Siksi minäkin äänestän perus suomalaisia että erotaan puritaanisesta EU:sta ja päästään takaisin vapaaseen suomalaiseen alkoholipolitiikkaan :asif:
 
Älkää valittako. Eihän se herranjumala voi olla aikuiselle miehelle ongelma hakea alkoholia 9-9 välillä.
Ihan oikeana esimerkkinä vaikka tilanne että olet työkeikalla jossain maakunnassa torstain ja perjantain. Hotelli on keskustassa jossa on kauppa ihan hotellin vieressä ja sieltä kun lähdet aamulla takaisin työkohteelle ja sieltä illalla suoraan kotiin niin olisihan ne perjantain saunaoluet mukavampi ottaa suoraan aamulla matkaan siitä hotellilta noin 7:30 aikaan lähtiessä viereisestä kaupasta niin ei tarvitsisi illalla enää koukata kaupan kautta kotimatkalla, varsinkaan jos kotimatka ajoittuu liki iltayhdeksää jolloin taas tulee kiire sinne kauppaan.

Tuollainen tapaus oli itselläni joitakin vuosia sitten, perjantai-aamuna olisin käynyt hotellilta lähtiessä suoraan hakemassa pari olutta illaksi mutta tuon älyttömän pykälän takia kävin sitten kotimatkalla poikkeamassa kaupassa kun työt loppuivat noin 16:00 ja oli reilu 4h kotimatka eikä koskaan voi luottaa siihen ettei noin pitkällä matkalla tulisi jotain ylläriä. Eihän ilman olutta jääminen olisi maailmanloppu ollut mutta olihan se rankan työviikon jälkeen mukavampi rentoutua saunassa parin oluen kanssa.
 
Saatanan katupöly tukkii taas keuhkot aivan helvetin tehokkaast...... Ja siihen viel tuo ihana siitepöly niin jippivitunjeejee että on joo kiva olla ulkona... NOT!!!
 
Joku perkele mennyt ja varastanut kaikki meidän perheen polkupyörät pyörävarastosta. Just vanhimmalle pojalle uus pyörä hommattiin viime kesänä joka maksokin vielä aika reippaasti. Neljä pyörää viety siis. Vahva epäilys, että naapurirapun narkkarit ollu asialla. Taidan käydä illalla moikkaamassa, sen verran nyt vituttaa.
 
Oliko muilta viety samalla?
Symppaan kyllä vahvasti, toi on niin, niiin perseestä.
 
Itse olen pyrkinyt pitämään alkoholia, paskaperia, ruokaa yms kotona tarpeeksi niin ei tarvitse lähteä silloin ostamaan kun tuotteelle ilmenee yht äkkinen tarve.

Varastoja sitten täydennetään normaalien kauppareissujen yhteydessä kun tulee tarvetta. Tämä ei tietystikään toimi jos on alkoholisti, ylensyöjä tai sarjakakkaaja jolloin pakottava tarve nauttia kaikki välittömästi.
 
Oulun kaupungin eläinlääkärin yhteys:
- yksi puhelinnumero
- henkilökohtaisia numeroita ei ole.
- kun ruuhkaa, voit olla jonossa noin minuutin, jonka jälkeen puhelu katkaistaan, ja on soitettava uudelleen
- ei takaisin soittoa

Eli luotu systeemi, joka haistattaa vitut asiakkaalle, emme halua että soitat meille.
 
Vituttaa tämä saatanan paskamaa sarvikuonojen holhousyhteiskunta ja se saatanan aivokuollut idiootti, joka näitä vitun sääntöjä täällä vetää hatusta ja keksii kännissä istuessaan paskalla.

Kävin pappani kanssa tänään s-marketissa. Kuten aina ennenkin niin meidän kaikki tuotteet oli samassa korissa ja mentiin kassalle. Korissa oli itselle kolme pitkää saunaolutta sekä papalle muutama pieni olut + ruokatarpeet. Laitoin tuotteet hihnalle ja jaottelin ihan normaalisti tuotteet niin, että minun kolmen oluen välissä oli se vitun kapula minkä jälkeen tuli heti papan ostokset. Myyjä kysyi minulta henkkarit, näytin ne ja homma ok ja maksoin omat tölkkini. Sen jälkeen siirryin pakkaamispuolelle ja myyjä kysyi, että saako laittaa papan ostokset samalle puolelle mihin vastattiin kyllä.

Kassalla olleen selän takana hääri joku vanhempi myyjä ja kassahenkilö rupesi siinä samalla kun oli papan tuotteiden vuoro jotain kyselemään hiljaa tuolta myyjältä. Juuri kun pappa oli maksamassa ostoksia niin myyjä heitti jotain niin vitun tyhmää, että minulta meinasi aivot halvaantua ja leuka irrota suupielistä. Minun henkkarit olisi pitänyt tarkistaa VITTU uudestaan sääntöjen mukaan, kun jostain syystä myyjä oletti, että papankin oluet tulevat minulle. Anteeksi mitä vittua? Pappa vastasi asiallisesti, että kyseessä on hänen oluet minkä jälkeen myyjä rupesi anteeksi pyytelemään että luuli niidenkin tulevan minulle. Harmi kun oma luonne on sellainen, etten viitsi ruveta soittamaan suuta vaikka kuinka rupeaisi kyrpimään.

Ei oikeasti voi olla totta, että täällä on joku vatipää keksinyt tällaiset säännöt?! Se on jo oikeastaan yksi vitun outous, että tällaiselta karpaasilta parrakkaalta kolmekymppiseltä jaksetaan vaivautua kysymään paperit (mitkä näytänkin aina pyydettäessä mukisematta) mutta, että sen jälkeen kun olen maksanut omat olueni ja näyttänyt henkkareita niitä vastaan, niin pitäisi vielä uudestaan näyttää jos heti seuraavana jonossa oleva sattuisikin ostamaan minulle olutta. Ei saatana kasettihan tässä paukkuu kun joutuu elämään tämän pelleilyn keskellä. Vitun uskomattoman absurdia o_O

No ei tuollaisesta nyt mitään sääntöä voi olla, joku väärinkäsitys/aivopieru myyjällä. Jos oletus olisi että papan oluet tulee sinulle, niin ei sinulta nyt uudelleen tarvitse kysyä.
 
Oulun kaupungin eläinlääkärin yhteys:
- yksi puhelinnumero
- henkilökohtaisia numeroita ei ole.
- kun ruuhkaa, voit olla jonossa noin minuutin, jonka jälkeen puhelu katkaistaan, ja on soitettava uudelleen
- ei takaisin soittoa

Eli luotu systeemi, joka haistattaa vitut asiakkaalle, emme halua että soitat meille.

Tuohan on juhlatilanne verrattuna ihmislääkäriyhteyden tilanteeseen nykyään:
- soittoaika klo 9-10, hyvällä tuurilla arkisin, mutta joskus vain tiistaina ja perjantaina.
- kun ruuhkaa, ei mitään jonoja, vaan nauhoite toteaa että "palvelumme on ruuhkautunut", jonka jälkeen puhelu katkaistaan, ja on soitetttava uudelleen vain kuunnellakseen samaa nauhoitetta
 
No ei täällä Oulussa. Terveyskeskukseen voi soittaa klo 8-16 välillä. Ja ruuhkatilanteessa saa valita takaisin soiton. Soittavat sitten takaisin. Lisäksi chatin kautta voi jonottaa yhtäaikaa. Netistä näkee reaaliajassa tilanteen neljälle eri hoitojonolle.
 
Ikinä ei ole ollut niin hätä, etteikö vois odottaa sen takaisinsoittoajan verran. Aina on takas soitettu, toisinaan parin tunninkin päästä, mutta kuitenkin. Varsinkin muksulle neuvolaan soitot ei kannata ikinä jäädä jonoon, kun se jono voi olla oikeasti kolmekin tuntia. Takaisinsoittopalvelu toimii jostain syystä nopeammin. Mutta noin muuten, Oulun yhteispäivystys on niin perseestä, että mieluummin kaivaa kuvetta ja menee yksityiselle olipa asia mikä tahansa. Hammashoidon kanssa voi käydä niin, että ensin jonotat 8kk käyntiaikaa ja ajan saatuasi 2pv ennen soitetaan, että lääkäri sairastunut. Seuraava aika on nopeasti vain 3kk päästä. Tai jos sittenkään. Voihan se lääkäri sairastua/muuttaa/nollata uudestaan.
 
Hammashoito on täällä päin ihan toivotonta kunnallisella puolella, ei kannata edes yrittää. Jos pääset puhelimella edes jonoon ja tuurilla läpi niin ajan saa tyyliin 3v päähän ellei ole kiireellinen tapaus. Sen takia itsekin olen suosiolla käynyt yksityisellä. Muissa asioissa kyllä takaisinsoittosysteemi toimii, soittavat takaisin samana tai viimeistään seuraavana päivänä ja saa hommaa eteenpäin. Ennen takaisinsoittosysteemiä tulikin kylmästi mentyä paikallisen päivystyksen jonoon paikanpäälle oli vaiva mikä tahansa, se oli ainoa tapa saada hoitoa järkevässä ajassa kun kertakaikkiaan ei päässyt puhelimella läpi päiväkausiin eivätkä paikanpäällä luukulla ottaneet vastaan kuin kiireellisiä tapauksia.
 
Mutta noin muuten, Oulun yhteispäivystys on niin perseestä, että mieluummin kaivaa kuvetta ja menee yksityiselle olipa asia mikä tahansa. Hammashoidon kanssa voi käydä niin, että ensin jonotat 8kk käyntiaikaa ja ajan saatuasi 2pv ennen soitetaan, että lääkäri sairastunut. Seuraava aika on nopeasti vain 3kk päästä. Tai jos sittenkään. Voihan se lääkäri sairastua/muuttaa/nollata uudestaan.
No pääsin viikko sitten yhteispäivystyksessä reilussa tunnissa lääkärin tutkittavaksi, oli kyllä yllätys itsellenikin. Viikonloppuna.
Hammaslääkärille ollaan ensin 6 kk jonossa, jonka jälkeen se aika annetaan kuukauden sisällä. Mutta onhan tuo hammashoidon tilanne ihan katastrofaalinen.
 
Ai että.. Viimeksi kun päivystykseen marssin, niin sieltä ei saanu lähteä hakee kaupasta evästä, kun kuulema heti kohta on mun aika. No. Istuin melkeen 4h ennen kuin pääsin hoitajalle. Kauppaan ois menny sen 40min. Totesinkin tällä reissulla sen, että jatkossa aina yksityiselle oli mikä vaiva tahansa. Mut yksityinen toimii ainakin Oulussa helvetin hyvin. Varaat ajan ja mennessä ovi huoneeseen on jo auki. Pääset suoraan lääkärille/erikoislääkärille ilman hoitajalle jonottamisia. Eikä ne yksityisen hinnat mun mielestä ole mitään ryöstöhintoja sentään. Tämän lisäksi jäi 1 keissi mieleen, kun tyttärellä on tapaturmavakuutus ja keissi osui koulusta kotiintulomatkalla. Hain tytön autolla mehiläiseen ja suorilta tapaturmapäivystykseen. 25min röntgenin ja lääkärin tapaamisesta pihalle sieltä. Ilman vakuutusta ois joutunu yhteispäivystykseen ja siellä olis jo pitäny kehittää tekemistä.
 
Mut yksityinen toimii ainakin Oulussa helvetin hyvin. Varaat ajan ja mennessä ovi huoneeseen on jo auki. Pääset suoraan lääkärille/erikoislääkärille ilman hoitajalle jonottamisia.
Miten se yksityinen toimii öisin ja viikonloppuisin? Onko niillä joku päivystys?
 
Oulussa näyttää olevan ainakin Mehiläinen, Terveystalo ja Pihlajalinna auki viikonloppuna supistetusti. Öisin eivät ole auki koskaan.
 
Viitaten muutamaan edelliseen viestiin niin olen joskus miettinyt että onko isossa kuvassa kovakin säästö että resurssit ajanvarauksiin ja lääkäreille on alimitoitettu? Mitä hyötyä siitä saadaan? Tarvii maksaa vähemmän palkkaa, mutta jos ihmiset ei saa hoitoa niin aika moni oire/vamma/tauti pahenee jos aikaa menee enemmän? Ja sit voi tulla hyvinkin isoja kuluja. No,enpä ole näistä asioista päättämässä.
 
Isossa kuvassa ei, mutta kun siellä on osittain päättämässä ne joita kiinnostaa työn puolesta vain se pieni kuva. Ja budjetista päättää ne joita kiinnostaa ajallisesti se n. 4 vuoden aikajakso kun ollaan vallankahvassa. Isossa kuvassa avohoito on yksi halvin keino vähentää kaikkien muiden asioiden kustannuksia mutta siihen ei haluta panostaa syystä tai toisesta.
 
Katsos kun se on säästöä tänään vaikka maksaisi korkoineen moninverroin huomenna ;)
 
Kaikenlisäksi sinne kunnalliseen on helvetin vaikea saada lääkäreitä. Yksityisellä paremmat palkat ja helvetisti helpommat hommat. Ei taida päivystyksessä olla mitään herkkua lääkärille.
 
Kaikenlisäksi sinne kunnalliseen on helvetin vaikea saada lääkäreitä. Yksityisellä paremmat palkat ja helvetisti helpommat hommat. Ei taida päivystyksessä olla mitään herkkua lääkärille.

Sen kyllä huomaa. Jos sinne kunnalliselle pääsee (joutuu) niin tässä on nyt kaks kertaa käynnyt silleen että eka tapaus pari vuotta sitten oli muutenkin täysin turha käynti. Ryssätonttutäti ei puhunut oikeastaan mitään, kiroitti vaan reseptin. Toinen tapaus muutama kuukausi sitten, taas venäläinen lääkäri mikä puhui niin käsittämätöntä suomea että ainoa minkä ymmärsin oli kn se kysyi "ymmärsitkö" - vastasin - "en".

Täysin turha käynti.
 
Asuintalossani alkaa julkisivuremontti. Koko talo huputetaan syksyyn asti ja mm. parvekkeet ja ikkunat sinetöidään. Tulee mukava kesä.... Vituttaa.
 
Asuintalossani alkaa julkisivuremontti. Koko talo huputetaan syksyyn asti ja mm. parvekkeet ja ikkunat sinetöidään. Tulee mukava kesä.... Vituttaa.
Sopii toivoa ettei tule mikään ihan tappavan kuuma kesä, meillä julkisivuremppa-kesänä oli ulkona kunnon helteitä ja sisällä ei tosiaan alle 30 asteen meinannut saada lämpöjä mitenkään. Tuli kummasti viihdyttyä työkeikoilla sinä kesänä mahdollisimman paljon.
 
Yritin säästää koiran ruokakuluissa nappaamalla sille lihapaketin -30%-alelaarista.
Paketissa ei lukenut hintaa,mut -30 prossaa on pakko olla halpaa kun saippua. Ihmettelin kun meni niin paljon rahaa vaikka en ostanut just mitään, mutta sitten tajusin et koiran biffit oli OVH 44,46€. Onneksi olivat alennuksessa niin elukan aterian hinnaksi ei tullut kuin vähän päälle kolmekymppiä :facepalm:

Edit. Plus lisäkkeet.
 
Tokihan söit ne sitten itse?
 
Asuintalossani alkaa julkisivuremontti. Koko talo huputetaan syksyyn asti ja mm. parvekkeet ja ikkunat sinetöidään. Tulee mukava kesä.... Vituttaa.
Sama kohtalo on edessä. mitähän remottireiskat tuumaa jos laittaa pingviinin poistoputken pikku-ikkunasta puhaltamaan lämmöt silmille?
Vilpoista kesää toivon
 
Miellyttävintä noissa on kun lööbailet nakkena sängyssä ja remppamiehet kuljeskelee ikkunan edessä.
Se on melkein kuin olisi muutama ylimääräinen kämppäkaveri.

Mmm.. Muistoja nuoruusvuosilta kun vaihdettiin ikkunoita muutamaankin kerrostaloon.:cool:
 
Miellyttävintä noissa on kun lööbailet nakkena sängyssä ja remppamiehet kuljeskelee ikkunan edessä.
Se on melkein kuin olisi muutama ylimääräinen kämppäkaveri.
Meillä onneksi oli ikkunat erikseen muovitettuna ettei nähnyt sisään eikä ulos. Tosin ei kyllä käynyt kateeksi niitä remppamiehiäkään, itse pystyi sisällä olemaan munasillaan mutta duunareilla kun oli vielä kaikki työvaatteet, kypärät sun muut roippeet niskassa niin oli takuulla tappavan kuuma siellä pressun alla. Itsekin olen työmailla kaikki suojavarusteet päällä paljon ollut eikä ne ihan normaalilämpötilassakaan niin miellyttäviä aina ole, saati sitten jossakin pressun alla johon ei sovi mikään tuulenvire.
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 474
Viestejä
4 425 645
Jäsenet
73 368
Uusin jäsen
Jeesus1

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom