Vihdoin pääsin kotiin yöbussin kyydistä. Tapani ei ole liikkua myöhään, mutta välillä työ sekä perhe velvoittaa joustamaan aikataulussa. Oma siskoni muutti juuri toiselle paikkakunnalle, ym. asioita.
Se ei tietenkään vituta. Rakastan perhettäni ja autan ilomielin. Oma päätös on myös ollut liikkua öisin, koska koen julkisen liikenteen paljon turvallisemmaksi tätä pandemiaa ajatellen. Muuten käyvät aamun bussitkin.
Olin nälkäinen tällä kertaa ja hain itselleni mäkkäristä evästä, kyseisen eväspussin kanssa menin myös bussiin kyytiin, jolla pääsin kotiin. Yön aikana matkustajia on tosiaan harvakseltaan, mutta...
Tämän bussin kyydissä oli tietysti vähän äänekkäämpiä tapauksia. Mies ja nainen, vähän elämää nähneissä vaatteissa, mutta en katsonut kovin tarkasti. Nainen avautuu minun suuntaan bussin takapenkiltä:
”Annatko hei ranuja, mä en ole mitään syönyt neljään päivään. Mieti nyt, ei ne ranut sun päivää kaada, mutta mun päivän voi kaataa, etten ole syönyt! Edes pari ranua, sä kuitenkin syöt makoisasti joka päivä. Mieti muita...”
Vastaavaa tekstiä tuli koko matkan ajan. Olin aivan liian väsynyt käsitelläkseni tätä muulla kuin hiljaisuudella. Mitään ranskalaisia minulla ei edes ollut, pari hampurilaista vain mukana. En ollut varma, miten ajattelisi.
Joku kuulemma oli vienyt hänen rahansa ja vietti yön poliisilaitoksella nukkuen, kaikenlaista tarinaa. Kun hän ehti jo puolet matkasta suomeksi huudella tilannettaan, vaihtoi hän vielä varmuuden vuoksi englantiin.
Pysyin hiljaa koko matkan, halusin vain kotiin. Minut on opetettu toimimaan kutakuinkin näin. Ehkä ”apu” ei olekaan apua, vaan tällaisen ihmisen kuuluisi kääntyä auttavan tahon puoleen. En tiedä, oliko vain rehellisesti koditon.
Mutta nyt vituttaa, että olen kotona, eikä hampurilainen maistu. Se pilaantui sillä, että olen paska ihminen, en antanut ruokaa tarvitsevalle. Vai oliko oikeasti tarvitseva? Miksi edes mietin asiaa!
Lähinnä nyt istun nojatuolissa pohtien elämää, kun pitäisi mennä nukkumaan ja herätys klo 8:00. Löytyy työtä, löytyy vastuuta. Mutta joka päivä olen syönyt. Ehkä muutama hassu päivä vuodesta, kun en ole.
Miksi ihmisenä oleminen on näin saatanan vaikeeta? Ei ole halua syödä, eikä ollut halua antaa hampurilaista ventovieraalle. Miksi.