Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Nämä vauhtiveikot ajoivat suoralla tiellä, liikennevalosuoralla 9kpl/2km samaa 30km:n vauhtia. Ennen ja jälkeen on 3km suht vapaata tietä, mut ei pysty, ajaa edes siellä.
 
Nyt ei mikään vituta suuremmin, mutta vituttaa jo valmiiksi kun joudun ensi viikolla työkeikkalle tartuntatauti- ja hygieniayksikköön.

Ei mitään koronahysteriaa ilmassa, mutta jännittää joutuuko laittamaan omien vaatteiden päälle jotain avaruuspukua tms. :D

No, ehkä neukkari on eristetty muista potilastiloista.
 
Heräsin klo 3:30 kun vauva päättä että hän ei enää nuku. Vaimo valmiiksi väsynyt kun yrittänyt neitiä nukkumaan ~2h. Minä lähdin siitä sitten ulos vaunuja lykkimään. 3:45 -> 7:00 käytännössä liikkeessä, välillä pystyi itse max 30min torkahtaa kun taas heräsi. Muutenkin koko päivän kiukutteli, kun on tuo kulmahammas tulossa. Ei se onneksi aina ole näin hankalaa.

Ihmislapset ovat kyllä yksiä perkeleitä. Tulee arvostettua omia vanhempia ihan toisella lailla, kun itse saa lapsen hoidettavaksi.
 
Tämän olen myös itse huomannut. Eipä sitä ennen noita kahta ihmisapinaa arvannut että osaa olla välillä näin hankalia. Nyt tuolla 1,5v pojulla on alkanut joku uhmakausi ja aina kun pitäisi johonki/jostain lähteä ja pukea kamat päälle niin aivan tajuton rääkyminen. Välillä hävettää kun ei saa toista rauhottumaan kaupassa tms. :confused2:
 
Sitä odotellessa. Meidän neiti täyttää pian 1v. Mulla kohtuu pitkä pinna, mutta sitten kun unet jää 1+1+0,5+0,5h mittaisiksi ja sitä seuraava päivä on yhtä kiukuttelua, niin alkaa huumori loppua.

Joo, silloin kun he ovat päiväkodissa/koulussa. (Oman kanssa yhteinen polku aloitetettiin kevyesti 4kk armottomalla koliikilla, tuon jälkeen tasainen uhmaikä ollut 9v)

Meillä oli koliikin tapaista onneksi vaan joku 3viikkoa. Ihan hirveästi ei muistikuvia tuolta ajalta. Päiväkotia ei olla vielä aloitettu. Syksyllä tarkoitus. Mietittiin jos palkkaisi jonkun MLL hoitajan silloin tällöin pariksi tunniksi kun pää hajoaa. Omat vanhemmat asuvat sen verran kaukana, ettei heistä ole älyttömästi apua sen suhteen.
 
Pitää taas tehdä ylimääräinen kauppareissu, kun appiukolle ei vaimon mukaan kelpaa rasvaton maito vaan kevytmaito. Saattaisiin ehkä ymmärtää ruokajuoman tapauksessa, mutta kyseessä on KAHVImaito.

Tulee mieleen tarina prinsessasta ja herneestä... :facepalm:
 
Kuka hitto laittaa kahviin rasvatonta maitoa? Menee pilalle koko kahvi, ennemin juo vaikka mustana.
 
Heräsin klo 3:30 kun vauva päättä että hän ei enää nuku. Vaimo valmiiksi väsynyt kun yrittänyt neitiä nukkumaan ~2h. Minä lähdin siitä sitten ulos vaunuja lykkimään. 3:45 -> 7:00 käytännössä liikkeessä, välillä pystyi itse max 30min torkahtaa kun taas heräsi. Muutenkin koko päivän kiukutteli, kun on tuo kulmahammas tulossa. Ei se onneksi aina ole näin hankalaa.

Ihmislapset ovat kyllä yksiä perkeleitä. Tulee arvostettua omia vanhempia ihan toisella lailla, kun itse saa lapsen hoidettavaksi.

:D

Tää on niin tuttua. Itse muistan kun omaa tytärtä kerran mökillä lykittiin rattailla monta tuntia putkeen eikä nukkumisesta tietoakaan. Lähdin sitten autolla ajelemaan tytön kanssa kaupungille, puolitoista tuntia ajeltiin ilman mitään vaikutusta. Yleensä nukahti aina kun auto lähti liikkeelle. Turhaan. Takas mökille ja uusi yritys nukkumiseen klo 3. Klo 4 meni hermo, pakkasin auton ja lähdettiin ajelemaan 500 km kotiin. Tyttö nukahti vartin päästä kotimatkan alettua :facepalm:
 
Kuulostaa tutulta. Nyt 3,5v likalla oli vauvana refluksi ja se vaivasi välillä pahasti. Öiset ajelut auttoi aina siihen asti kunnes päästiin kotipihaan ja auton sammutti. Myös autokopassa heiluttelu auttoi, mutta sitäki sai tehdä monesti tuntitolkulla.

Propsit kyllä vaimolle miten jaksoi sitä aikaa, kun mun piti kuitenkin herätä kuudelta aamulla töihin. Oli se kyllä itellekkin rankkaa, eikä muistikuvia hirveästi ole siitä ajasta.

Ponsulle jaxuhalit, kyllä se siitä lopulta helpottaa. :tup:
 
Elintarvikkeiden hinnat. Tietysti köyhälle kaikki on kallista, mutta vittusaatana. Sitä yrittää ostaa kotimaista ja luomua tai ties mitä terveellistä ja tehä ite sapuskat. Kurkku, tomaatit ja lihat, pasta ja vähän juustoja ja muita kasviksia sekä juureksia että sais parin päivän eväät. Kolme vitun kymppiä, että saa tehä ite ruuat.

Tuossa lähikarvakädellä pizza/kebu 6.5 euroa laaki. Eikä tarvia miettiä mitä tekisi, ja käyttää tuntia kaupassa käymiseen autolla ja kokkailuun ja odotteluun kun vajukit tarkistuttaa viikon lotot ja kenot kassalla.
 
Naudan sisäfilettä kaviaarillako syöt vai miten voi mennä 30€? Jos tuohon sisältyy 24pack olutta, niin sitten voin ymmärtää. Tämän päivän safka mikä on vielä laittamatta kustantaa jotain 5€, ja siitä riittää kolmeksi päiväksi, ja jää vielä ylikin kun ei sen jälkeen enää pysty. Eihän se mitään hyvää ole, mutta nälkä lähtee.
Tai roippeet ostin jo eilen, mutta iski pizzan himo niin sijoitin kympin ja hain sellaisen lätyn tuosta läheltä että siitä vieläkin neljännes syömättä. Ei siellä nimittäin täytteissä säästellä.

Muuten kyllä samaa mieltä, jos sitä oikein hyvin haluisi syödä ja niitä rehujakin jne, niin saa sitten maksaakin enemmän. Itelle syöminen on vaan välttämätön paha, ja olen vielä täysin onneton laittamaan mitään järkevää ruokaa. Vedenkin keitän pohjaan, ja salaatin kanssa...
 
Naudan sisäfilettä kaviaarillako syöt vai miten voi mennä 30€?

Helposti näköjään. Lihat pataruokaan, jauhelia ja kasviksia. Ja pari juustoa sekä ne "kotimaiset" kasvikset ja juurekset. Kurkku sen neljä euroa kilo, tomaatti kuus. Toki koriin tuli myös herkkuja pojalle ehkä vitosella. Hyvä liha helposti sen 20-35 euroa kilo. Burgundinpataa oli tarkotus tehä, joten paprikaa ja muuta tarttui mukaan.

Vituttelun aihe olikin ehkä se, että eineistä ja kebulasta saa vähemmällä vaivalla mahantäytettä. Tosin ei se korvaa kokkailuhetkiä minimiin kanssa.
 
Foodiella tilaus ja drive-inistä kamat kyytiin alle minuutissa, maksu ennakkoon mobiiliappissa.

Mä oonkin vanha. Ja joo on apit ja muut systeemit. Yleensä teen kaiken ite, kastikkeista alkaen. Pari kertaa tilannu sieltä Prisman noutojutusta, mutta jotenkin niin 2019 niin ei viiti enää. Parempi valittaa tekstiviestipalstalla :D
 
Helposti näköjään. Lihat pataruokaan, jauhelia ja kasviksia. Ja pari juustoa sekä ne "kotimaiset" kasvikset ja juurekset. Kurkku sen neljä euroa kilo, tomaatti kuus. Toki koriin tuli myös herkkuja pojalle ehkä vitosella. Hyvä liha helposti sen 20-35 euroa kilo. Burgundinpataa oli tarkotus tehä, joten paprikaa ja muuta tarttui mukaan.

Vituttelun aihe olikin ehkä se, että eineistä ja kebulasta saa vähemmällä vaivalla mahantäytettä. Tosin ei se korvaa kokkailuhetkiä minimiin kanssa.

Ruoan laittajat onkin erikseen. Mä kun luesken jotain reseptejä, niin alkaa vaikuttamaan niin vaivalloiselta ja kalliilta kun joutuis ostamaan kaikenlaista mistä jäis yli, menis vanhaksi yms. niin peruspöperöä halvalla. Enkä jaksa alkaa säätämään keittiössä ikuisuuksia.
Luulis että olisin parissa vuodessa jotain oppinut, mutta ei...
 
Itselle myös tuo ruuan hinta on aika tasainen vitutuksen aiheuttaja. Kyllähän sitä perus mättöä saa halvalla. Mutta annas olla jos haluat esim vähän parempaa pihviä etkä sitä ties kuinka pitkään "marinaadissa" lillunutta jänne ja läski klönttiä niin alkaa hinta nousemaan aika nopeasti. Sitten jos vielä koriin eksyy jotain muutakin vihanneksia kuin perus kurkkua tai herra armahda vielä vähän juustoa niin äkkiä tulee se about 30e hintaa päivän tai parin sapuskoille.
 
Tarvitse tehdä kun joku perus kanasalaatti, johon ei halua sitä marinaadijätettä. Vähän halvinta leipäjuustokuutiota ym. niin 10€ menee heittämällä.
 
:D

Tää on niin tuttua. Itse muistan kun omaa tytärtä kerran mökillä lykittiin rattailla monta tuntia putkeen eikä nukkumisesta tietoakaan. Lähdin sitten autolla ajelemaan tytön kanssa kaupungille, puolitoista tuntia ajeltiin ilman mitään vaikutusta. Yleensä nukahti aina kun auto lähti liikkeelle. Turhaan. Takas mökille ja uusi yritys nukkumiseen klo 3. Klo 4 meni hermo, pakkasin auton ja lähdettiin ajelemaan 500 km kotiin. Tyttö nukahti vartin päästä kotimatkan alettua :facepalm:

Meillä huusi koko automatkan (1,5h) vanhemmilta kotiin, kun ei oikeen jostain syystä nauti siitä matkustamisesta. Ja lähdettiin ”yöunille” eli normaaliin nukkumaanmeno aikaan. Tämä siis eri päivä kuin tuo mistä edellisen postauksen tein. Tuo siis nukkuu vaikka kuinka jos vaan vaunut liikkuu ulkona. Pysähtymisen jälkeen onkin sitten toinen juttu.

Kiitos @Vaamir, kyllä se tästä varmaan vuoden päästä jo helpottaa kun tyttö 2v (siis unen osalta).
 
Tarvitse tehdä kun joku perus kanasalaatti, johon ei halua sitä marinaadijätettä. Vähän halvinta leipäjuustokuutiota ym. niin 10€ menee heittämällä.
Leipäjuusto ei ole halpaa. Palvikinkku toimii myös salaatissa, leikkaa siitä sitten sopivia paloja, italiansalaattia, raejuustoa tai jotain fetajäljitelmää, tomaattia, makaronia ja sipulia yms. Ei pitäisi köyhtyä liikaa ja reilumminkin saa tehtyä, mutta eihän se kanaa ole tai leipäjuustoa.
 
Rouvan kanssa kahdestaan kaikki viikon eväät kaupasta n. 50e/vko, joskus vähemmän jos ei tarttee ostaa jotain täydennystä kaappiin. Foodiella tilaus ja drive-inistä kamat kyytiin alle minuutissa, maksu ennakkoon mobiiliappissa.

En oo käynyt kaupassa moneen kuukauteen enää.

Kuulostaa kyllä helvetin tylsältä.
 
Pitää taas tehdä ylimääräinen kauppareissu, kun appiukolle ei vaimon mukaan kelpaa rasvaton maito vaan kevytmaito. Saattaisiin ehkä ymmärtää ruokajuoman tapauksessa, mutta kyseessä on KAHVImaito.

Tulee mieleen tarina prinsessasta ja herneestä... :facepalm:
Jos pitkäkin matka kauppaan niin sano että voi olla ilman jos ei kelpaa/tuo oma maitosi?
 
Löytyipä juuri sellainen asunto mitä on hakemassa. Uudiskohde, sopiva koko, hyvä pohja, edes kohtuullisen laadukkaan näköiset kalusteet, hyvät vibat. Alueen arkkitehtuuri oikeastaan varsin kivan näköistä, tavallisen näköisiä ihmisiä kaduilla.

Hinta vielä varsin kohtuullinen lähialueeseen nähden, mutta asunnot ei ole menneet kaupaksi vaikka on jo valmista. Mistäköhän...

Niin joo. Vuokratontti. No ei voi mitään, tämä on maan tapa nykyään. Mikähän on lunastushinta?

Ai ei voi lunastaa... minkähänlainen on vuokrankorotuspykälä?

Häh, ensimmäiset vuodet elinkustannusindeksi + x%? Plääh. Tämä alkaa tuntua vedätykseltä. Kukahan tuon tontin omistaa?

Oho, epämääräisesti nimetty firma joka on jo ehtinyt vaihtaa nimeäänkin. Jotain yhteyttä Newsec Property Asset Managementtiin.

Haiseepa tämä nyt pilaantuneelta. Back to the drawing board...
 
Nämä vauhtiveikot ajoivat suoralla tiellä, liikennevalosuoralla 9kpl/2km samaa 30km:n vauhtia. Ennen ja jälkeen on 3km suht vapaata tietä, mut ei pysty, ajaa edes siellä.
Mahtavia veijareita nää jotka tosiaan ajaa liukkailla koko ajan mittarin mukaan joku 4-5km/h alle nopeusrajoituksen -> 60km/h alueella ajetaan suunnilleen 52-53km/h (oikea nopeus siis). Talvessa kun ollaan ja ajellaan pienempiä teitä ja on lumipalteita sun muuta niin ohittaa ei oikein pysty joten letkassa sitten painetaan menemään :tup:
 
Siinähän ajat vanhalla autolla jossa viisarinäyttö edes 10km/h tarkkuudella.
 
Mahtavia veijareita nää jotka tosiaan ajaa liukkailla koko ajan mittarin mukaan joku 4-5km/h alle nopeusrajoituksen -> 60km/h alueella ajetaan suunnilleen 52-53km/h (oikea nopeus siis). Talvessa kun ollaan ja ajellaan pienempiä teitä ja on lumipalteita sun muuta niin ohittaa ei oikein pysty joten letkassa sitten painetaan menemään :tup:

Ajan jatkossakin, jos tulkitsen tien riittävän liukkaaksi. Pyrin antamaan ohittajalle tilaa, tarpeen tullen vedän vaikka bussipysäkille jos alkaa ruuhkaa tulemaan.
 
Näin se pitäiskin mennä. Mutta kaikki vmäisimpiä on nuo jotka ajaa pienetkin mutkat tai jos tulee autoja vastaan 50kmh 80 alueella, suoran tullessa sitten kiihdytetään rivakasti 8kymppiin. Noita on tehottomalla pakettiautolla mukava yrittää ohittaa.
 
Ja oman kokemuksen mukaan pahimmat ajaa vieläpä sen suurimman sallitun sijasta vähän ylikin.
 
Näin se pitäiskin mennä. Mutta kaikki vmäisimpiä on nuo jotka ajaa pienetkin mutkat tai jos tulee autoja vastaan 50kmh 80 alueella, suoran tullessa sitten kiihdytetään rivakasti 8kymppiin. Noita on tehottomalla pakettiautolla mukava yrittää ohittaa.

Eli pitäskö niitten ajaa kokoajan sitä alhaista nopeutta?
 
Luulin kännipäissäni baarissa että lompakko on pöllitty kun olin jostain ihmeen syystä laittanut sen housujen sijaan takkiin, kuoletin sitten välittömästi kaikki kortit vain löytääkseni ne aamulla kuoletettuina takin taskusta.
Nyt pääsee sisäistämään uusia tunnuslukuja :sori:
 
Tää suomalainen mentaliteetti. Kun porukan on aivan jumalauta pakko tulla kurkkukivussa ja kipeenä töihin. Ollaan ilmeisesti sillä luulolla liikenteessä, että kun nyt vittu vähän laitan kaulahuivia kaulalle ja villasukat jalkaan niin tuskin kukaan muu tästä tartunnan saa. Ja ei ole kauan, kun sairaanhoitajaksi opiskeleva kaveri kertoi, että jopa lääkärit tulevat kipeänä töihin o_O.
 
Sitä samaa suomalaista mentaliteettia on sitten pomoilla ja työterveydessäkin: ota burana ja mee töihis kuolemaan äläkä kitise.
 
Ajattelin asentaa Raspberry Pi:in mediacentteriin Netflixin että pääsee tutustumaan kuukaudeks ilmaiseks.
Pitäköö tunkkinsa. Huomenna haen Chromecastin Gigantista :mad:
 
Mikä vitunvittu sii o jottei osaa olla ihmisittäin irl keskusteluissa, voe mahoton tätä omaa typeryyttä. :facepalm:
 
Tää suomalainen mentaliteetti. Kun porukan on aivan jumalauta pakko tulla kurkkukivussa ja kipeenä töihin. Ollaan ilmeisesti sillä luulolla liikenteessä, että kun nyt vittu vähän laitan kaulahuivia kaulalle ja villasukat jalkaan niin tuskin kukaan muu tästä tartunnan saa. Ja ei ole kauan, kun sairaanhoitajaksi opiskeleva kaveri kertoi, että jopa lääkärit tulevat kipeänä töihin o_O.
"You can call it Tube Neck or superflu or Captain Trips, but it all means the same thing."
 
Ihmiset(tässä tapauksessa työ"kaverit"), jotka tulee huutelee keskusteluun väliin, asenteella että kyllä he tietävät ja asia on näin - vaikka esim. huutelija puhui opintotuen tulorajoista, vaikka muut keskustelivat aikuiskoulutustuen tulorajoista. Ja yksi orginaali keskustelija kivenkovana väitti että siinnä (aikuiskoulutus) tuessa on maksuraja, vaikka muut koittivat sivuja näyttäen vääntää että ei ole. Eli toinen vitutuksen aihe on siis ihmiset jotka eivät osaa myöntää olevansa väärässä.
 
Laskeskelin taas huvikseni, että saanut viimeisen 3,5 vuoden aikana maksaa 35k€ siitä, että saa käydä autolla töissä.
Noh, tonnin pommilla olisi hankintahinnat pienemt mutta polttoaine sama ja varmaan huoltoihin taas vastaavasti enemmän eli tuskin säästäisi.

Tällä menolla olisi kohta monta omakotitaloa maksettu. Ja sitten ihmetellään miksi porukka haluaa ennemmin olla työttömiä..
Kiva asua täällä periferiassa, jossa auto on käytännössä ainoa väline päästä säädyllisessä ajassa työpaikalle ja hallitus sälyttää ilmastotalkoiden ja vitun hiilineutraaliuden kustannukset yksityisautoilijoiden niskaan..
 
Laskeskelin taas huvikseni, että saanut viimeisen 3,5 vuoden aikana maksaa 35k€ siitä, että saa käydä autolla töissä.
Noh, tonnin pommilla olisi hankintahinnat pienemt mutta polttoaine sama ja varmaan huoltoihin taas vastaavasti enemmän eli tuskin säästäisi.

Tällä menolla olisi kohta monta omakotitaloa maksettu. Ja sitten ihmetellään miksi porukka haluaa ennemmin olla työttömiä..

Joskus pitää olla tyytyväinen kun pääsee pyörällä. 400m töihin matka ja siitä sitten nimimerkin hommia. 4 torppaa on 3km säteellä ja kaikki nämä kiertelen kelillä kuin kelillä fillarilla. Kunnallisella puolella olen ja töiden puolesta tästä fillaroinnista saa 0,86e kerta km korvauksena. Naurettava summa mutta saa huollettua pyörän. Autoa monesti ajattelen kun +40, mutta tulisiko sitä liikuttaa sitten vapaa-ajalla. Offtopikkia siis.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
254 409
Viestejä
4 421 351
Jäsenet
73 371
Uusin jäsen
ardelli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom