Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
752
Pitäisi keksiä diplomityöaihe jostain. Ei oikein mistään firmoistakaan tunnu löytyvän (tai ehkä pitää alkaa kyselemään pääkaupunkiseudulta).

On tässä vielä 2 vuotta aikaa saada työ tehdyksi, mutta vituttaa, jos nyt ei sitten valmistukaan, kun kaikki kurssit sun muut olisi jo suoritettuna.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
394
Jääkaappi kuoli. Onneksi sain vuokraisännän kiinni heti ja munat sun muut kakkoskaappiin, mutta vittu millainen häslinki tuostakin taas tulee.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Nykyään televioista ei tule mitään, vaikka ilmaisia kanavia on 5 kertaa enemmän kuin kultaisella 90-luvulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ohjelmistoa olisi yhtään sen enempää.. enemmänkin päinvastoin. Esim. Soneran omistaman Maikkarin Suurmestarin yksi jakso pyörii yli 20 kertaa uusintana kolmelta eri kanavalta runsaan viikon aikana. Jos yhdelle jaksolle on varattu lähetysaikaa mainoksineen yksi tunti, tämä tarkoittaa toistakymmentä tuntia uusintoja per viikko, ja siihen päälle kymmenien muiden ohjelmien kymmenkertaiset uusinnat.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466

Tämä lähti itseäkin vituttamaan sen verran kovaa aikoinaan, että viimeiset viisi vuotta on allekirjoittaneen telkkarista tullut ihan kaikki netin kautta ilman mainoksia ja uusintoja. Välillä jossakin kylässä käydessä on perus-TV:tä joutunut vilkaisemaan, ja tällöin on taas saanut muistutusta, miksi joka vuosi tuo päätös muuttuu yhä paremmaksi.
 
voffer

ɹǝɟɟoʌ
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 045
Jääkaappi kuoli. Onneksi sain vuokraisännän kiinni heti ja munat sun muut kakkoskaappiin, mutta vittu millainen häslinki tuostakin taas tulee.
Mikäs härdelli siitä tulee? Vuokranantaja hoitaa uuden kaapin sulle ja roudaa vanhan pois.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
132
Vittu kun vituttaa tämä Demareiden hallituksen koronasekoilu. Ja korona noin yleisesti vituttaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
401
Pitäisi keksiä diplomityöaihe jostain. Ei oikein mistään firmoistakaan tunnu löytyvän (tai ehkä pitää alkaa kyselemään pääkaupunkiseudulta).

On tässä vielä 2 vuotta aikaa saada työ tehdyksi, mutta vituttaa, jos nyt ei sitten valmistukaan, kun kaikki kurssit sun muut olisi jo suoritettuna.
Jos ei tunnu löytyvän firmoista niin kannattaa ehdottomasti jutella siellä yliopistolla asiasta, eiköhän sieltä joku aihe löydy jostain tutkimusryhmästä tai vastaavasta. Yleensä siellä on melko hyvät välit myös noihin alan firmoihin ja saattaa myös löytyä vinkkiä, minne olla yhteyksissä.
 
Harmittaa, kun meni parin päivän varoitusajalla jo jennen joulua yksi aihe yliopiston / yhteistyöfirman kautta sivu suun, mutta se olisi vaatinut reissaamista. Eikä vielä silloin ollut kaikki kurssit suoritettuna ja ajttelin (tyhmyyksissäni), että joku aihe löytyisi nyt keväällä. Olisi ollut hyvä Fretting Wear - materiaalitutkimus. Selkeärajainen aihe, josta olisi ollut kiva tehdä dippatyö. Itse olen aina ollut tosi huono keksimään mitään järkevää kovin avoimista aiheista minkään suhteen. Olisi siis voinut edes yrittää siihen hakea, toki välttämättä en olisi sitäkään saanut.
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
297
Postin kulkemisen vaikeus vituttaa tänään. Tilasin hieman erikoisemman tavaran ja halusin sen mullenytheti, joten otin sen suomalaiselta yksityiseltä myyjältä sen sijaan että olisin ottanut vaikkapa saksasta tai muualta euroopasta, halvemmalla hinnalla. Samaan syssyyn tilasin varaosia ja tarvikkeita Saksanmaalta, koska niillä ei nyt niin kiire olisi ollut.

Ensin myyjä vitkutteli paketin lähettämisen kanssa muutaman arkipäivän vaikka tiedoissaan vakuutti lähettävänsä viimeistään seuraavana päivänä maksun saamisesta. Järjestin maksun vielä erikseen samasta pankista että maksu näkyisi heti. No, tämä ei olisi maata kaatanut kun ainahan voi olla jotain henkilökohtaisia syitä tms. miksi viivästyy etenkin näinä aikoina. Mutta nyt se on ollut viikon päivät postin hoteissa ja vieläkään ei seurannan mukaan ole tapahtunut mitään järkevää, toisella puolen suomea jumittaa jossain.

Saksan paketti sen sijaan on jo avattuna keittiön pöydällä, vaikka otin hitaimmalla mahdollisella free shippingillä.

Viikonloppuna vitutti puolestaan se että omasta koneesta päätti SSD kuolla tyystin varoittamatta. Tietenkin olin juuri tehnyt vuosittaiset salasananvaihdot kaikkiin palveluihin, ja ne salasanat on tekstitiedostossa työpöydällä, koska en "kerinnyt" niitä vielä mihinkään muuallekaan laittaa, ja johon en nyt pääse käsiksi. Joten en pääse sähköpostiin, foorumeille enkä spotifyyn/netflixiinkään. Sähköpostin palautuspuhelinnumerokin on näköjään edellisen työnantajan jäljiltä, joka ei ole enää käytössä.

Ainiin, ja aamupalapöydässä onnistuin kaatamaan puurolautaselta maitoa syliin. PRKL!
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
595
Pitäisi keksiä diplomityöaihe jostain. Ei oikein mistään firmoistakaan tunnu löytyvän (tai ehkä pitää alkaa kyselemään pääkaupunkiseudulta).

On tässä vielä 2 vuotta aikaa saada työ tehdyksi, mutta vituttaa, jos nyt ei sitten valmistukaan, kun kaikki kurssit sun muut olisi jo suoritettuna.
Itse tuskailen kesäharjoittelupaikan saannissa. Tuntuu olevan teollisuus sen verran hidastunut nyt koronan myötä, ettei paljoa ole Savossa tarvetta melkeen valmiille koneinssille (180+15op harjoittelusta). Saa nähdä pitääkö suorittaa harjoittelua sitten opinnäytetyön ohessa, että valmistuu ajallaan.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
159
Voi hitsivie !
Olen päättänyt että konevanhuksella mennään syksyyn/loppuvuoteen jolloin hankin uuden. (Odottele uusia näytönohjaimia).
Ei vaan meinaa tämä vanhus jaksaa WoWin raideja, hirveä diashow vaikka asetukset ovat 3/10, no pitää vaan koittaa alemmilla graffa asetuksilla sitten. :mad:
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
693
On tämäkin kun toivoo jo potkuja, kun kollegoita hävinnyt ympäriltä ja uusia ei palkata. Pitäisi joo palkata ja hyvät ideat hei, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Aivan minimeillä rullataan, ehkä sen jo näkee naamastakin, että ei helvetti?
 
Tiedän tunteen, edellisessä työpaikassa oli samanlainen meininki. Monesti vaihtamalla paranee.
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 876
Pitäis kaiuttimien tasot päästä mittaa, mut aamusta lähtien joku poraa, paukuttaa vasaraa tai muuta pientä kolinaa. Hetken hiljaisuus kun koittaa, niin alkaa jossain koira haukkumaan. Kaipa tässä ei muu auta kuin tehdä se yöllä
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
304
Viikonloppuna vitutti puolestaan se että omasta koneesta päätti SSD kuolla tyystin varoittamatta. Tietenkin olin juuri tehnyt vuosittaiset salasananvaihdot kaikkiin palveluihin, ja ne salasanat on tekstitiedostossa työpöydällä, koska en "kerinnyt" niitä vielä mihinkään muuallekaan laittaa, ja johon en nyt pääse käsiksi. Joten en pääse sähköpostiin, foorumeille enkä spotifyyn/netflixiinkään. Sähköpostin palautuspuhelinnumerokin on näköjään edellisen työnantajan jäljiltä, joka ei ole enää käytössä.
Suosittelen vahvasti jotain salasanojen hallintaohjelmistoa niin ei voi käydä noin. Itsellä käytössä LastPass joka on mielestäni hyvä. Minua ei onneksi tänään vituta mikään.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
655
Nainen ja yleensäkin perhe-elämä. Nainen haluaisi aina sanella miten lapsi tulee pukea, missä tamineissa laitetaan lapsi nukkumaan, kieltää lapselta kaiken hyppimisen ja riekkumisen, mikä kuuluu pienen lapsen elämään sekä ne pienet kolhut, joista opitaan. Tuntuu että ottaa helvetisti stressiä tuosta lapsestamme ja kaiken pitäisi aina olla "vimpan päälle". Lasta ei esim. saa laittaa samoissa vaatteissa päiväunille, joilla on ollut tarhassa jne. :rolleyes: Meinaa niin mennä pata aina välillä jumiin. Toisekseen tuntuu vain arvostavan kotitöitä. Vaikka koko päivän rehkisin ja esim. taloa kunnostan, niin saan kuulla kuinka en mitään tee. Naisen logiikkaa...prkle. Sitten kun vielä ehdotat, että mee itse korjaamaan esim. tuota aitaa, niin vastauksena on "en osaa".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658

Hienosti valittu nainen. Ja vielä lapsiakin teitte. Onnittelut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641

Onko avioehto ja tälläiset asiat kunnossa, jos siis naimisissa?
Ex-vaimo keksi kaikenlaista sanomista jos tein jotain, ja sitten taas jos en tehnyt mitään. Ja paljon muuta, onneksi ei lapsia tullut ikinä :)

Samaan aiheeseen lievästi jatkaen, vituttaa kun pitää tehdä joka vitun homma itse kun motivaatio ja jaksaminen lähentelee nollaa. Saispa jonkun kotiorjan sillointällöin auttamaan vastiikkettomasti ja valittamatta. Mutta mitään tissieläintä en kyllä halua saman katon alle asumaan.

Hitto kun väsyttääkin mutta ei tässä nyt voi mitään päikkäreitäkään ottaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Pieni vitutus kuitenkin.
Kun asuin kerrostalossa ja aloin tekemään remppaa niin aina puuttui joku työkalu tai tuote että pääsi jatkamaan. Sitten kun oli rahaa ostaa työkalu niin sai odotella taas kuukauden että oli varaa ostaa listat. Sitten kun on listat niin manuaalinen jiirisaha on niin paska että hermo menee. Sitten kun on jiirisirkkeli niin ei ole sille pöytää. Ja lattialla kaikki pitkät lista kolhiintuu kun ei ole tilaa pyöritellä.

Nyt kun on omakotitalo niin ensimmäseksi ostin kaikki mahdolliset työkalut ja laitteet että voi rempata. Mutta en työkalupakkia. Ja eiköhän siinä brennannu hermot taas rempan alkumetreillä ku joka vitun työkalu on hujan hajan jossain. Mikä autotallissa, mikä kodinhoitohuoneessa ja mikä atk huoneessa.

No ostin sitten pakin. Nyt on kutakuinkin kaikki työkalut pakissa. Pikkusen listanaula törrötää, missäs mun vasara on? Ainii, pakissa. Autotallissa. No ronttaanko koko pakin olkkariin? En kun laiska niin haen pelkän vasaran. Ja vittu, lyön naulan linttaan. Pitää vetää ulos. Jaa mutta tässä vasarassahan ei ole naulanvedintä. Eikun autotalliin hakemaan timpurinvasara. Nonii, naula irti. Missäs on uus? No työkalupakissa tietenkin. Autotallissa. Hermo menee ja ronttaan pakin sisälle. Eikun uutta naulaa lyömään. Jaa mutta sehän osuu johonkin vitun betoniseinään tai kooliin. Pitääkin näköjään porata reikä. Missäs mun porakone on? Jaa mutta sehän on autotallissa. Ja eikun hakemaan. Ja viimetingassa muistan että samalla otan myös terät. Semmonen sininen Bilteman rasia. Onnittelen itteäni että säästyin turhalta reissulta. Nonii, eikun poraamaan ja rasia auki. Just, nappasin sitten autotallista holkkisarjan joka on samanlaisessa rasiassa kuin poranterät. Ja eikun varastoon ja hakemaan poranterät. Eikun poraamaan. Ja tietenkin juuri sen kokoinen terä puuttuu tai on katki. Alkaa pikkuhiljaa keittämään. Annan koko paskan olla ja alan juoda kaljaa.

Seuraavana päivänä meen autotalliin räpeltämään ja juottelemaan jotain. Ja haen työkalut jälleen yksitellen talosta autotalliin. Ja kierto jatkuu.

Tämmöstä tää mun remppaaminen on. Vaikka kaikki löytyy niin joka kerta remppa jää kesken ja hermot brennaa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317

Kuulostaa tutulta. Ei itseltä tosin löydy OKT. Tosin olen sillä asteella, että se pakki puuttuu ja kaikki ympäri kämppää. :D Hyvä tietää, ettei se ole sen helpompaa. Sit kun otat sen yhden työkalun sieltä pakista ja se unohtuu viedä takaisin. Tämä toistuu 10 eri työkalulla, niin soppa on taas valmis.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
655
Hienosti valittu nainen. Ja vielä lapsiakin teitte. Onnittelut.
Noh.. suhde ja kaikki oli täydellistä ennen lasta. Kieltämättä tuo lapsi on muuttanut aivan älyttömästi suhdetta ja aikaa jää vähemmän toisille. Kyllä varmasti toistakin osapuolta välillä kiukuttaa, kun toi meidän pienokainen riekkuu ja hyppii miten sattuu, mutta se että tuntuu nykyisin aina siltä, että mikään ei ole hyvin hänellä ja arvostus tekemiäni asioita kohtaan on välillä täysin nolla. :rolleyes:
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Pieni vitutus kuitenkin.
Kun asuin kerrostalossa ja aloin tekemään remppaa niin aina puuttui joku työkalu tai tuote että pääsi jatkamaan. Sitten kun oli rahaa ostaa työkalu niin sai odotella taas kuukauden että oli varaa ostaa listat. Sitten kun on listat niin manuaalinen jiirisaha on niin paska että hermo menee. Sitten kun on jiirisirkkeli niin ei ole sille pöytää. Ja lattialla kaikki pitkät lista kolhiintuu kun ei ole tilaa pyöritellä.

Nyt kun on omakotitalo niin ensimmäseksi ostin kaikki mahdolliset työkalut ja laitteet että voi rempata. Mutta en työkalupakkia. Ja eiköhän siinä brennannu hermot taas rempan alkumetreillä ku joka vitun työkalu on hujan hajan jossain. Mikä autotallissa, mikä kodinhoitohuoneessa ja mikä atk huoneessa.

No ostin sitten pakin. Nyt on kutakuinkin kaikki työkalut pakissa. Pikkusen listanaula törrötää, missäs mun vasara on? Ainii, pakissa. Autotallissa. No ronttaanko koko pakin olkkariin? En kun laiska niin haen pelkän vasaran. Ja vittu, lyön naulan linttaan. Pitää vetää ulos. Jaa mutta tässä vasarassahan ei ole naulanvedintä. Eikun autotalliin hakemaan timpurinvasara. Nonii, naula irti. Missäs on uus? No työkalupakissa tietenkin. Autotallissa. Hermo menee ja ronttaan pakin sisälle. Eikun uutta naulaa lyömään. Jaa mutta sehän osuu johonkin vitun betoniseinään tai kooliin. Pitääkin näköjään porata reikä. Missäs mun porakone on? Jaa mutta sehän on autotallissa. Ja eikun hakemaan. Ja viimetingassa muistan että samalla otan myös terät. Semmonen sininen Bilteman rasia. Onnittelen itteäni että säästyin turhalta reissulta. Nonii, eikun poraamaan ja rasia auki. Just, nappasin sitten autotallista holkkisarjan joka on samanlaisessa rasiassa kuin poranterät. Ja eikun varastoon ja hakemaan poranterät. Eikun poraamaan. Ja tietenkin juuri sen kokoinen terä puuttuu tai on katki. Alkaa pikkuhiljaa keittämään. Annan koko paskan olla ja alan juoda kaljaa.

Seuraavana päivänä meen autotalliin räpeltämään ja juottelemaan jotain. Ja haen työkalut jälleen yksitellen talosta autotalliin. Ja kierto jatkuu.

Tämmöstä tää mun remppaaminen on. Vaikka kaikki löytyy niin joka kerta remppa jää kesken ja hermot brennaa.
Nyt kuulostaa tutulta. Aina jotain unohtuu tai puuttuu. Yhden ketjun laittaminen kartingautoon kesti ikuisuuden. Laitoin takarattaan, mutta unohdin ottaa ketjun, noin 10km ajelua per suunta. Eihän se millään meinaa mennä ja kiristystapin mutteri on ihan jumissa, eihän sitä 17mm kiintoavainta ole mukana, jolloin piti irrottaa moottori, että sai pitkällä hylsyllä avattua. Koitin tietysti ekaksi jakarilla, mutta mutteri oli aivan saatanan tiukalla ja alkoi ottaa jo uutta muotoa, hylsy piti hakata paikalleen. Meni kaikkine ajeluineen ja erilaiseen säätämiseen useampi tunti, tietysti huomasin sopivasti, että bensaletku on hajonnut, joten turhaa sitä laittaa enempää palikoita kiinni. Saa nähdä kauanko sitä saa vielä aikaa kulumaan ennen kuin auto on radalla.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
636
Naapuritaloyhtiö päätti kaataa meidän väliseltä rajalta pari pientä vaahteraa, kun kuulemma on niin perseestä haravoida lehtiä. Oisivat sanoneet minulle, niin minä olisin voinut vaikka hoitaa sen haravoinnin. Jumalauta, että on nyt ankeen näköinen erämaa-alue nyt tässä meidän ja heidän tontin välissä. Noh onneksi on tarkoitus meidän istuttaa jotain korkeita pensaita niin saadaan edes vähän vehreyttä ja näkösuojaa naapuriin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Noh.. suhde ja kaikki oli täydellistä ennen lasta. Kieltämättä tuo lapsi on muuttanut aivan älyttömästi suhdetta ja aikaa jää vähemmän toisille. Kyllä varmasti toistakin osapuolta välillä kiukuttaa, kun toi meidän pienokainen riekkuu ja hyppii miten sattuu, mutta se että tuntuu nykyisin aina siltä, että mikään ei ole hyvin hänellä ja arvostus tekemiäni asioita kohtaan on välillä täysin nolla. :rolleyes:
Lapsettomien on turha kommentoida.

Sun kannattaa ehkä kysellä että miksi et saa päättää mitään asioita. Monesti naiset kokevat (usein keskenään myös puhuvat) ettei mies osaa mitään ja että lapsella ei olisi vaatteita jos he eivät sitä hoida. Tämän jälkeen voit sanoa että mitä jos valitset tämän päivän tarhavaatteet. En tiedä halutaanko teillä laittaa tarhaan huonommat vaatteet, mutta valitse tarkkaan ja kiinnitä erityistä huomiota yhteensopivuuteen.

Jos nainen ei osaa sitä aitaa korjata, niin sinun se luonnollisesti tulee tehdä. Sanot sitten että hoidat ne pyykit tai imuroinnin esimerkiksi huomenna tai kun olet homman x tehnyt. Hän saattaa kokea, että tekee yksin kaiken, koska ei ymmärrä sitä mitä sinä teet. Ja näinhän se on, jos minä vaihdan autoon renkaat, en voi samaan aikaan tampata mattoja. Ei hänkään voi imuroida ja nukuttaa lasta samaan aikaan. Meillä suuri osa ongelmista ratkesi sillä, että kertoo siitä työvaiheesta, josta toinen ei ymmärrä. Sitten kun selität että hei, tämä pitää oikeasti tehdä syystä x viimeistään perjantaina, niin yleensä se vastaanottokin on erilainen. Toki jos olet tällaisia neuvomia asioitani jo koittanut niin en osaa sitten auttaa valitettavasti.

Tsemppiä kuitenkin perhe-elämään. Se lapsi kyllä muuttaa kaiken mitä vaan ikinä onkaan ehtinyt rutiiniksi kehittämään.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
655
Sanot sitten että hoidat ne pyykit tai imuroinnin esimerkiksi huomenna tai kun olet homman x tehnyt. Hän saattaa kokea, että tekee yksin kaiken, koska ei ymmärrä sitä mitä sinä teet. Ja näinhän se on, jos minä vaihdan autoon renkaat, en voi samaan aikaan tampata mattoja. Ei hänkään voi imuroida ja nukuttaa lasta samaan aikaan. Meillä suuri osa ongelmista ratkesi sillä, että kertoo siitä työvaiheesta, josta toinen ei ymmärrä.
Olipa tuo oikeasti hyvin Ponsu kirjoitettu! Hyvä vinkki, kiitos. :thumbsup:. Täytyy koittaa tuota kikkaa, jos tuo auttaisi. Välillä turhauttaa meinaan oikein huolella itteä, kun tuntuu ettei mikään riitä ja samaan aikaa pitäisi joka paikassa olla tekemässä jotain (siivoamassa tai huolehtimassa lapsesta tms), jotta vaimo olisi tyytyväinen.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 603
Se on sama mitä tekee. Se toisen olo voi olla susta pelkästään kiinni. Oisko synnytyksen jälkeistä masennusta? No pian se eukkos keksii että ero on paras ratkaisu.
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 737
Oma emäntä ei aikanaan ihan ymmärtänyt että esimerkiksi käyttöautojen ynnä muiden korjaaminen ei ole mulle millään lailla hauskaa vaikka harrastelaitteita tulee huvikseen rakenneltua. Siinä on ero tekeekö jotain koska on pakko vai siksi että se kiinnostaa. No, otin sen hallille mukaan parit kerrat ja kovasti puhelin tuosta aiheesta niin ymmärsi.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Olipa tuo oikeasti hyvin Ponsu kirjoitettu! Hyvä vinkki, kiitos. :thumbsup:. Täytyy koittaa tuota kikkaa, jos tuo auttaisi. Välillä turhauttaa meinaan oikein huolella itteä, kun tuntuu ettei mikään riitä ja samaan aikaa pitäisi joka paikassa olla tekemässä jotain (siivoamassa tai huolehtimassa lapsesta tms), jotta vaimo olisi tyytyväinen.
Allekirjoitan täysin tuon lopun. Noin itsekin ajattelin. Rupesin jossain vaiheessa listaamaan mitä olen päivän aikana tehnyt ihan konkreettisesti. Tämä avasi vastapuolen silmiä sille, että totta tosiaan se aika on rajallista kummallakin ja nykyisin pyritään paremmin miettimään kuka tekee mitäkin ja ennen kaikkea missä välissä. Päivät tuppaa olemaan yhtä sykkimistä etenkin nyt kun töissäkin kiire.

Pitää myös muistaa että kaikki äksyily ei johdu sinusta. Sitä on vaan vaikea purkaa mihinkään muuhun, kun koronan vuoksi kaikki on kiinni, eikä me ainakaan olla lähdetty vierailemaan/ottamaan vieraita vastaan, niin lähes ainut keskustelukumppani asuu saman katon alla.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
624
Ollut hieman haasteita verenpaineiden kanssa, varsinkin alapaineiden. Syksyllä alkoi 110/150 paineista ja sain ekat lääkkeet, jotka hieman auttoi, mutta silti jäätiin 130/90 tasolle. Nyt keväällä vaihdettiin lääkkeet kun ekat aiheutti mm. yskää ja paineet laskikin uusilla jo parhaimillaan 120/80 tasolle, eli normaaleiksi. Olin muutaman päivän ilman lääkkeitä, niin sitten palattiin lähes viime syksyn tasoon. Eniten tässä vituttaa kun ei tiedä mistä koko verenpaineiden nousu johtuu, saati miksi juuri diastolinen on reilusti ylempänä kuin systolinen, joka on poikkeuksellista.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
875
Vituttaan työtehtävistään valehteleva työkaveri että saa tekosyyn vetään elbaa
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
595
Koko kevään olen tuskaillut, kun ei kesätyöpaikkaa löydy, johtuen koronasta. Olen soittanut ja tehnyt lukemattomia hakemuksia eri yrityksiin ja aina on tullut vastaukseksi, että soitellaan takaisin ja soittoa saa odotella ja todennäköisesti sitä ei edes tule.
Noh tänään kuitenkin nappasi ja maanantaina pitäisi töihin mennä, asiassa on vaan pienoinen "mutta". Nimittäin kyseisen firman pomo soitti nyt perjantai iltana umpikännissä tämän rekrytoimis puhelunsa ja höpötti aivan kaikkea ei sovelista ja milteempä suoraa vittuiluakin.:eek:

Voin sanoa, että nyt ahdistaa aivan *aatanasti, kun erehdyin sanomaan, että voin maanantaina tulla paikalle. Tässä on kuitenkin toinenkin työpaikka vielä auki ja sen pitäisi ratketa nyt ensiviikon alusta ja tästä työpaikasta tiedän, että olisi varmasti luotettavampi ja mukava työnantaja, kun kaveri siellä on töissä. En tiedä pitäisikö tuolloin ensi maanantaina vaatia työsoppariin, että viikon koeaika jolloin voisin vielä häippästä firmasta ilman sen kummempia seurauksia.
 
Juu tuota, jos rekrypuhelu firman omistajalta on kännipuhelu, juoksisin kyllä itse aivan helvetin lujaa toiseen suuntaan. Hyvää kokemusta tuosta ei ole tiedossa, se on varmaa. Ä-L-Ä M-E-N-E.

Mutta jos menet, koeaikana toki saa lätkiä helvettiin sieltä ihan samantien.

Sinänsä ei siis tarvitse ahdistaa. Jos toiseen paikkaan pääset, niin sitten menet joka tapauksessa sinne kuitenkin.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 835

JOS kyseessä olisi joku tuttu / puolituttu jonka tietää rennoksi kaveriksi niin tuollainen vielä menisi jotenkin läpi. Mutta jos tuntemattoman firman tuntematon omistaja soittaisi noin, en todellakaan olisi menossa. Korkeintaan voisin lähettää myöhemmin viestin "soitit, jäi epäselväksi olenko tulossa" tms.

Ja vaikka olet osin oikeassa niin osin myös väärässä. Jos se parempi paikka ei tuota tulosta, et voi tuollaisesta lähteä ilman karenssia. Sikäli on parempi miettiä kolmaskin kerta, onko halukas ollenkaan menemään.
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
595
Itselle täysin tuntematon firma kyseessä. Kuitenkin kyseinen firma on tehnyt viime vuosina runsaasti voittoa ja viime vuonna tulos on ollut melkein miljoonan plussalla, niin kai siellä jotain tehdään oikein edes.
Pitää varmaan maanantaina sinne mennä ja varmistaa, että olen koeajalla, jolloin voin häipyä paikalta ilman sen kummempia sanomisia. Jokseekin pelottaa myös se, kun TJ ylisti omaa todistustani, että olettaako nyt että osaan kaiken täydellisesti heti, en tosiaankaan osaa omasta mielestäni vaikka todistuksen numerot ja keskiarvo niin sanookin.
Jonnekkin paikkaan tässä on pakko kuitenkin päästä töihin, koska koulun puolesta kesät ovat harjoitteluita ja tästä kesästä tulee 15op, eli töissä pitäis olla 10 viikkoa ja koulua on enään vuosi jäljellä, joten jos nyt ei suorita tätä viimeistä harjoittelua niin sen joutuu opintojen ohessa tekemään valmistuakseen ensi keväänä.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272

Onko jokin syy miksi pitäisi valmistua ensi keväänä? Mikäli ei, niin ei sitä kannata kovin syvälle paskaan astua.
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
595
Puuttuu enään harjoittelun lisäksi muutama kurssi ja opinnäytetyö niin ei tuolla koulussa tekisi mieli turhaan istua pitempään kun on tarvis.:)
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Puuttuu enään harjoittelun lisäksi muutama kurssi ja opinnäytetyö niin ei tuolla koulussa tekisi mieli turhaan istua pitempään kun on tarvis.:)
Jos se harjoittelu jäisikin loppuun (ja kenties papereiden saaminen hieman keväästä myöhästyisikin), siellä tuskin tarvitsee harjoittelun takia istumassa käydä. Toki mahdollisuuksien mukaan kannattaa tietenkin hoitaa kaikki heti, mutta itsensä säästäminen järkyttävältä paskalta ei monen mielestä välttämättä turhaa ole.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
Koko kevään olen tuskaillut, kun ei kesätyöpaikkaa löydy, johtuen koronasta. Olen soittanut ja tehnyt lukemattomia hakemuksia eri yrityksiin ja aina on tullut vastaukseksi, että soitellaan takaisin ja soittoa saa odotella ja todennäköisesti sitä ei edes tule.
Noh tänään kuitenkin nappasi ja maanantaina pitäisi töihin mennä, asiassa on vaan pienoinen "mutta". Nimittäin kyseisen firman pomo soitti nyt perjantai iltana umpikännissä tämän rekrytoimis puhelunsa ja höpötti aivan kaikkea ei sovelista ja milteempä suoraa vittuiluakin.:eek:
Ymmärrän tuskastumisen. Minulla on harjoittelupaikka tiedossa, mutta jännittää pääseekö sitten edes tekemään oikeita ja mielekkäitä alan töitä.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
732
Pieni talo Preerialla -sarjaa ajattelin alkaa katsomaan, kun Areenaan tuli, mutta heti pilottijakson jälkeen on toinen jakso joku aivan muu, kuin oikea toinen jakso. Jakson nimi ja kuvaus on kyllä ilmeiseti oikein, mutta videotiedosto on väärä. Mikä siinä on niin vaikeaa?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604

? kyllä täällä näyttää ihan oikealta. Saapuminen Plum Creekiin. Ihan oikea jakso ainakin täällä.
Capture.JPG
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
732
? kyllä täällä näyttää ihan oikealta. Saapuminen Plum Creekiin. Ihan oikea jakso ainakin täällä.
Miksi siinä on sitten alussa sellaista "edellisessä jaksossa tapahtunutta" mitä ei tapahtunut edellisessä jaksossa? Edelleen jakson nimi ja kuvaus oikein, mutta sisältö epäilyttää? Katsoin siis vain sen alun previkan ja totesin ettei näytä tutulta.

Edit. Ai niin, YouTubesta katsoin jonkun kökkölaatuisen kakkosjakson ja se oli ainakin eri.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 781
Blockbustersin Django-elokuvassa (1966) ei tiedoista (swe, fi, no, de) huolimatta ollutkaan suomi-subeja, pelkästään tanska.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Miksi siinä on sitten alussa sellaista "edellisessä jaksossa tapahtunutta" mitä ei tapahtunut edellisessä jaksossa? Edelleen jakson nimi ja kuvaus oikein, mutta sisältö epäilyttää? Katsoin siis vain sen alun previkan ja totesin ettei näytä tutulta.

Edit. Ai niin, YouTubesta katsoin jonkun kökkölaatuisen kakkosjakson ja se oli ainakin eri.
Koska näissä ohjelmissa oli aina aikanaan siinä jakson alussa ns. juonitiivistelmä siitä samasta jaksosta jota alat juuri katsomaan, eli ns. spoilerit =D. Sama oli monessa muussakin sarjassa aikanaan, esim. Battlestar Galacticassa.

Ja se alkuperäinen pilottijakso oli oikeasti sellainen, että sitä ei usein edes näytetty, eli se "2. jakso" mitä nyt katsot oli alunperin se ensimmäinen jakso. Tuota pilottia ei ole Suomessa ikinä ennen edes näytetty. Eli pilotti on vähän kuin irrallinen, siihen kirjaan perustuva "erillinen" episodinsa, ja se kaikille tuttu sarja alkaa siitä ns. 2. jaksosta.
 
No sehän selittää asian jos kyseessä onkin "sneak peak." Kylläpäs tuntee itsensä aasiksi.

Tuo pilotti oli muuten todella hyvä ja jännä. Ihmettelen miksi ei esitetty.

Ja joo, tuo youtubesta katsomani s01e02 on Areenassa s01e03, eli muualla pilotti on s01e00, mutta Areena laskee pilotinkin jaksoksi.
 
Juu, ku pilottia katsoi nii ihmettelin, et ompa hyvä sarja, sit alko ne seuraavat jaksot ja muistin miksi en lapsena siitä tykännyt, kyllähän ne sinällään menettelee ne jatkotkin, mutta koko sarjan tyyli muuttuu aika radikaalisti.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 339
Ihmiset, jotka oleilevat jonon lähistöllä näyttäen mahdollisesti olevan jonossa, mutta eivät kuitenkaan ole. Menkää reilusti sivummalle patsastelemaan.

Varmaan samoja tyyppejä, jotka kävelevät liian hitaasti julkisissa tiloissa ollen muiden tukkeena.
 
Liittynyt
05.08.2018
Viestejä
412

Jep tai pyörivät suojatien kohdalla, mutta eivät mene yli kun auton pysäyttää.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 308
Viestejä
4 156 943
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom