Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 796
Sinähän se oletkin oikea taho kertomaan milloin on oikea aika herätä.

Jo jottei olisi ohi aiheen, niin vituttaa tollaset oman elämänsä jeesukset, jotka koettaa kertoa muille kuinka kuuluisi elää. Jokaisella saa olla ihan minkälainen vuorokausirytmi tahansa, ilman että se kuuluu kenellekkään.
Yhteiskunta pyörii pitkälti 8-16 rytmin mukaan, minä en ole sitä keksiyt, ja minulle siitä turha uikuttaa. Mutta se, että ovikello soi klo 13, ja siihen asukas sisällä herää, ei ole soittajan ongelma. Kytkeköön ovikellon pois jos haluaa päiväsaikaan nukkua. Sen sijaan klo 04 aamuyöllä ovikellon soittaminen ei lähtökohtaiaesti ole soveliasta, vaikka se asukas sattuisikin silloin olemaan hereillä oman rytminsä takia. Kyllä se näin vaan menee.
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
300

Meidän talossa enemmistö joko on ilta-/yötöissä, tai etäilee päivätyönä. Jos joku tahvo alkaa iskuporaamaan vaikka klo 10, niin uskon sen aiheuttavan enemmän harmitusta kuin vaikka klo 20, mutta kieltäähän sitä ei oikein voi. Ääripäät tietysti erikseen. Itse ainakin harkitsen nokkaan tirvaisemista, jos joku tulee pimpottelemaan ovikelloa klo 7 jollain tulipaloa vähäpätöisemmällä asialla. Tai sitten käyn kiitokseksi pimpottelemassa 02:00 kun on itsellä kahvitauko jostain hommasta. Olen omaan luonnolliseen unirytmiini nähden epäonnekkaassa asemassa, että työpäivä on 8-16 jossain muualla kuin kotona. Mutta herätys tapahtuu aikaisintaan 7:20 ja kaikki sitä aikaisemmat minuutit aiheuttaa koko päivän kestävää ketutusta.

Yli viikonlopun kestävinä vapaapäivinä toki käännetään rytmi lennosta, ja nukkumaan mennään yleensä jossain auringon sarastaessa. Herätään sitten kun unta on kertynyt elimistön mielestä tarpeeksi. Silloin saa parhaan tuottavuuden kaikkien rästiin jääneiden hommien hoitamiseen, ja mieli pysyy positiivisena. Ymmärrän toki että joku remppa tai muutto on tehtävä, ja suurin osa varmasti valitsee sen suorittamiseen päiväsajan ihan käytännön syistäkin.

Ei siinä mitään väärää tietenkään ole, mutta kai se nyt saa silti vituttaa herätä johonkin jumalattomaan rytinään, oli se ajankohta mikä hyvänsä. Mihinkään muihin normaaliin elämisen ääniin en ole kyllä koskaan herännyt, tai niistä harmistunut tippaakaan, ajankohdasta riippumatta. Mutta koska elämme globaalissa maailmassa, ei oikeastaan ole mahdollista enää pitäytyä missään staattisessa yhteiskuntarytmissä, vaan on ajateltava yksilötasolla. Mutta tietenkin se on haasteellista ellei mahdotonta toteuttaa niin ettei kukaan kärsisi. Mutta joku 22 jälkeen suihkuttelusta tai pöntön vetämisestä valittaminen nyt on ihan naurettavaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 776
Kaks vuotta vanha Lidlin varsi-imuri lopetti lataamisen,
Vein takuuseen ja sain parin viikon päästä uuden imurin ja vanhan lataustelineen. Melkein. Lataustelineestä puuttuu yksi osa kokonaan, eli se mihin varsi-imuri laitetaan latukseen :facepalm:
Vituttaa rupee taas selvittää ja säätää missä kadonnut osa on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 119

Saitko ne suoraan Lidlin myymälästä vai joltain Lidlin yhteistyökumppanilta.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347
Tuli poikettua lounastauolla eräässä pikkuliikkeessä aikeena ostaa tuote, jota nettikaupan mukaan oli "varastossa".

No, se varastohan olikin jossain muualla eli tuotetta ei ollutkaan hyllyssä. Kieltämättä harhaanjohtavaa. Sivuilla oli vieläpä vihreä pallura kyseisen sanan vieressä harhaanjohtavuuden maksimoimiseksi.

Turha reissu siis.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 903
Joka hemmetin radiokanavalla soi tämä erittäin ärsyttävä biisi. Voi jestas että osaa ärsyttää. Tulee jotenkin ahdistava olo ko kun tuon kuulee. Välitön kanavanvaihto.
Bee - Viimeisiä sanoja
 
a-p

Make ATK Great Again
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
688
..joissa soi ne 10 samaa biisiä uudelleen ja uudelleen..
Ja Metallican Fuelin perään Battle Beastin King for the day. Tästä se aamu starttaa hyvin. :kahvi:

Ihmettelin kadoksissa olevaa pysäköntilaskua. Olin saanut sen postiin, joskin heitin sen ajatuksissani takkaan muiden roskien kanssa.

Laittelin parkkifirmaan perään kyselyä, että saisiko laskun sähköisesti, jotta maksaisin sen pois.

Vastaus oli, että laittavat kyselyä perintäfirmalle. Tänään perintäfirma vastasi ja kertoi, etteivät voi pistää laskua sähköisesti, koska ajoneuvollani on tietojen luovutuskielto ja minun pitää maksaa se lasku, kun saan paperisena sen perille.

Tuntuu erikoiselle, että tietojen luovutuskielto pistää asian noin säätämiseksi.

Edit: Parkkifirma vastasi kuukauden päästå yhteydenottooni.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 776
No säähän se taas on. Saatana että kun riepoo ja kevättä muutenkin inhoaa yli kaiken niin sitten pitää tulla joku hiton välikevät keskelle talvea että oikein tulee vitutus maksimus ja tiet ja talonvierustat tulvii ja helvetin liukasta ihan vaan että yöllä voi taas jäätyä että seuraavana päivänä voi taas sulaa uudestaan.
Tulispa kunnon pakkaset takas.
 
Eipä tässä ole kuin viikko ensimmäiseen kevätkuukauteen ja joskus ne lumet sulavat kuitenkin ja vituttaahan se aina hetken.
 
Sepä se. Mutta vituttaa se että tässä välissä ehtii sulaa, tulla uutta lunta, jäätyä ja taas sulaa noin sata kertaa eikä se paljon lohduta.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Vesi peittää routavauriot tiestä. Melko hyvin oppinut nuo paikat, mutta johonkin isompaan monttuun osuin 70km/h alueella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 776
Vesi peittää routavauriot tiestä. Melko hyvin oppinut nuo paikat, mutta johonkin isompaan monttuun osuin 70km/h alueella.
Sekin. Plus vielä se että osia teistä on täysin veden peitossa ja ihan arpapeliä kuinka syvää ellei ole tuttu paikka.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 384
Vesi peittää routavauriot tiestä. Melko hyvin oppinut nuo paikat, mutta johonkin isompaan monttuun osuin 70km/h alueella.
Juu, melkoista muistipeliä saa pelata kun ajelee. Onneksi tosiaan muistaa ainakin suunnilleen kaikki pahimmat reiät mutta välillä kyllä tulee hetkiä että "olikos se seuraava reikä vasemmassa vai oikeassa laidassa?", varsinkin niillä reiteillä joita pitkin ei ihan joka päivä ajele.
 
Liittynyt
10.10.2021
Viestejä
1 467
Lapset tai siis teinit on 2vko kuukaudesta täällä ja heti kun on vaihto, niin aikataulut heittää täysin. Nytkin ollaan vasta syömässä ja vielä oli tarkoitus saunassa käydä. Tällähän nyt ei sinänsä olisi väliä mutta kun tässä pitäisi omaa aikatauluaan vakioida. :beye:
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 124
Hmm no en tiedä vituttaako hirveästi mutta vähän harmittaa ja ehkä hieman huvittaakin tietyn sortin huumorintajuttomuus/tiukkapipoisuus, (autismin kirjolla) besserwisseröinti, kyylät/kieliminen, muista/muiden kuin omista asioista huolen pitäminen. Pistetään vielä vaikka bonuksena vain yhtä mieltä olemisen salliminen. Eikun hetkinen, vituttaa sittenkin (ettei VAAN menisi ohi aiheen).. :tup:
 
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 220

Joo, autismikirjo/introverttiyys välillä vituttaa työkuvioissa. Vähän kuin oravaa hakkuualueen reunalla.
 
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 220
Tell me about that. Juuri otin tästä pikkuisen palautetta tällä viikolla. Lupasin kyllä sangen pyhästi myös ilmoitttaa ahdistavaksi myös muiden tekemisen.
Tai muiden tekemättä jättämisen sen introvetrttiyden perusteella. Tekemistä johdetaan edestä päin ja omalla esimerkillä kun kerran projektiorgaanisaatiossa ollaan.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Liittynyt
10.10.2021
Viestejä
1 467
Tai muiden tekemättä jättämisen sen introvetrttiyden perusteella. Tekemistä johdetaan edestä päin ja omalla esimerkillä kun kerran projektiorgaanisaatiossa ollaan.
Nimenomaan. Se johtaminen on ollut pikkuisen ontuvaa jos sanalla sanotaan. Lisäksi sanottiin että ei voi johtaa sitä, mitä ei osaa. Mietin ihan vakavasti, että ilmoittaisnko ensi viikolla, että olen käytettävissä tuleviin positioihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 119
Vituttaa se että 1,5v vanha Xiaomi 11 alkoi pikkuhiljaa vittuilemaan, ensin herjaa pari viikkoa että ei pysty päivittämään sovelluksia ja tänään lopetti etämaksun ( google pay ) toiminnon. Herjaa että laitteesi ei ole turvallinen tai on rootattu.
No ei ole rootattu eikä ole asennettu kuin google play- sovelluskaupasta tunnettuja perussovelluksia.
Toisaalta tyytyväinen siitä että pystyy heivaamaan eteen päin.
Pikaisuuksessa tilasin One Plus 3:sen.
Loppupeleissä vituttaa se että sovellusten asennuksissa menee varmaan se pari tuntia ennen kuin kaikki toimii uudessa luurissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 686

Tuosta ohjeita niin menee automaagisesti.
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 077
Vappaapäivä, mutta pyydettiin töihin kun tullut joku kipeäksi. Eikä muitakaa vaihtoehtoja ole tällä hetkellä..

Eipä ollukaa mitää suunnitelmia tälle päivää tietekää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
94

No, ei kai tuostakaan voi kun itseään syyttää? Mitäs menit :facepalm:

Olettaen siis, että et ole jossain päivystys/hälytysvuorossa.. mutta käytännössä omaa aikaansaannostahan tuokin on kun moiseen suostunut.
 
Liittynyt
05.11.2017
Viestejä
174
Tarttis ostaa laadukkaat ja siistit mutta rennot tennarit. Yleensä olen jalkineissa luottanut Eccoihin, kun ne sopivat kovasti hyvin omiin kinttuihini. Mut perkele kun Ecco katsoo edelleen aiheelliseksi käydä kauppaa ryssien kanssa. No ei sitte saa mun rahoja ennen kuin tuo tilanne muuttuu. Vituttaa kun pitää etsiä korvaavat, mut tietysti tuon vaivan mielummin näkee kuin ryssien tukijoita tukee.
 
GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639
11 ja puoli vanha koira ollut huonona pari päivää. Huomenna tohtorille ihmettelemään mitäs tehtäis, vai tehtäiskö lopullinen ratkaisu :(
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
113
Ruusu jalassa. Antibioottia napaan ja tulehdusarvot laskee. Ei ole ohi silti vielä ei.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
744
Tarttis ostaa laadukkaat ja siistit mutta rennot tennarit. Yleensä olen jalkineissa luottanut Eccoihin, kun ne sopivat kovasti hyvin omiin kinttuihini. Mut perkele kun Ecco katsoo edelleen aiheelliseksi käydä kauppaa ryssien kanssa. No ei sitte saa mun rahoja ennen kuin tuo tilanne muuttuu. Vituttaa kun pitää etsiä korvaavat, mut tietysti tuon vaivan mielummin näkee kuin ryssien tukijoita tukee.
Skechersit ollut ihan hyvät, hintaluokassa samaa varmaan kuin Eccot
 
Liittynyt
22.07.2022
Viestejä
45
Voi vittu että pistää vituttamaan.

Pelkällä kotelon vaihdolla toimiva kone, noh, edelleen toimiva mutta näyttöön ei tule kuin virrat.

Kaikki kytkennät mielestäni ok, double, triple tuhat kertaa tsekattu ja kateltu ja muuta niin ei. Ei pääse winukkaan tai biossiin kun näyttöön ei ilmesty mitään.

Kaikki meni hyvin, ekat ongelmat tuli kun rgb tuulettimet ei skulannut, kun en ollut hokannut että tarvii erikseen hubin/controllerin tai suoraan emosta virrat, no, siihen tarvii 3-on-1 pwm haarajohdon vähintään.

No, huomenna uusi yritys ottaa rgb:t veks ja katsoa että sattuisiko siitä johtumaan(tuskin), kun ainut lisä on add_gen2 väylässä nämä tuulettimien valaistus ja koko emosta ei ilmeisesti sellasta pitäisi löytyä, mutta sellainen kyllä löytyy itse emosta, joten olisiko portti joku turhake tai jotain ja aiheuttaa ongelmat. Tuskin, mutta en käsitä mikä helvetti on.

Samat kamat sisään ja turhat johdot pois mitä ei tarvinnut. Helppo homma, pala kakkua. Mutta vituiksi meni. Sekin vituttaa että kokeneemmat kaverit niin kukaan kerinnyt tulemaan aikoihin konsultoimaan tai vaikka apukäsiksi paikanpäälle huomioimaan virheitä.

Perkeleen perkele.
 
Ei sitten vieläkään..

Nyt kun yön oli virrat pois jne niin sai ns. normi käynnistyksen, että pari kolme sekuntia kävi tuulettimet kovempaa jonka jälkeen simahtivat pienemmälle teholle. Eilen, tai tänään yöllä kun yritin saada signaalia näytölle niin koneen tuulettimet kävivät ns kovemmalla teholla kokoajan.

Mutta edelleenkään ei tule signaalia ruutuun.

Nyt kun on yö 'nukuttu' ja vähän vedetty happea niin vok kertoa vähän enemmän kun veri ei enää vitutuksesta kiehu.

Eli vaihdoin kolinkin kopan phanteksiin.

Otin näyttiksen ja äänikortin ainoastaan irti emosta. Näyttiksen laitoin vaihdon ajaksi vielä antistaattiseen pussiin. Johdot irti ja pari ylimääräistä johtoa pois. (Satakaapeli virtalähteeltä kolinkin rgd hubilta toinen, ja toinen joku rgb johto +12v rgb headeriin suoraan virtalähteeltä?)

Emo irti ja siirto varovasti uuteen koppaan, tämä meni hyvin. Korokepalat oli kopassa valmiina paikallaan joten ei tarvinnut kuin uudet ruuvit laittaa paikalleen. Virtalähde paikalleen ja sieltä kaapeloinnit fiksuista kohdista sisälle ja puhelimesta katsoa epävarmojen liitäntöjen kohdalla että miten oli, lähinnä näyttis vain, kun oli 2x 6pin ja kylkeen 2x 2pin palikat että kumminpäin. Etupaneelin usbit, audio ja virtanappi paikoilleen emoon myös. Molemmat virtajohdot emolevyyn myös kiinni, piu pau.

Ainut mikä tosiaan on kytkemättä niin nuo etummaiset 3x tuulettimet kun täytyy sillä splitteripwm -johdolla kytkeä. Sellaista ei tähän hätään ollut, täytyy hakea/tilata. Ei pitäisi vaikuttaa että näyttöön tulee kuva.

Nyt on kokeiltu dp johdolla, kaikissa kolmessa eri portissa. Hdmi johdolla, ei signaaleja.

Prosu, prosun tuuletin, kovo ja muistit olivat emossa kokoajan paikallaan joten niihin ei ole missään vaiheessa kajottu.

Alkaa kuuppa sekoamaan kohta. o_O
 
Kaikki "turhat" irti koneesta aluksi. Pelkästään poweri, emolevy, muistit, prossu ja näytönohjain kiinni ja testaamaan. Näytönohjainkaan ei ole pakollien jos emosta löytyy integroitu. Jos tuolla kokoonpanolla toimii niin palikka tai pari kerrallaan lisää kiinni ja testausta välissä niin näkee mistä ongelmat alkaa.
 
Liittynyt
22.07.2022
Viestejä
45
Kiitos avusta. Muita mulla ei nyt kiinni olekaan noiden lisäksi, kuin tuo äänikortti. Löytyy integroitu näyttis, täytyy koittaa silläkin vielä. Lisään muutaman kuvan kytkennöistä ja periaatteessa voisin linkata tämän postauksen myös suoraan toisen threadin alle.
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 046
Ei sitten vieläkään..

Nyt kun yön oli virrat pois jne niin sai ns. normi käynnistyksen, että pari kolme sekuntia kävi tuulettimet kovempaa jonka jälkeen simahtivat pienemmälle teholle. Eilen, tai tänään yöllä kun yritin saada signaalia näytölle niin koneen tuulettimet kävivät ns kovemmalla teholla kokoajan.

Mutta edelleenkään ei tule signaalia ruutuun.

Nyt kun on yö 'nukuttu' ja vähän vedetty happea niin vok kertoa vähän enemmän kun veri ei enää vitutuksesta kiehu.

Eli vaihdoin kolinkin kopan phanteksiin.

Otin näyttiksen ja äänikortin ainoastaan irti emosta. Näyttiksen laitoin vaihdon ajaksi vielä antistaattiseen pussiin. Johdot irti ja pari ylimääräistä johtoa pois. (Satakaapeli virtalähteeltä kolinkin rgd hubilta toinen, ja toinen joku rgb johto +12v rgb headeriin suoraan virtalähteeltä?)

Emo irti ja siirto varovasti uuteen koppaan, tämä meni hyvin. Korokepalat oli kopassa valmiina paikallaan joten ei tarvinnut kuin uudet ruuvit laittaa paikalleen. Virtalähde paikalleen ja sieltä kaapeloinnit fiksuista kohdista sisälle ja puhelimesta katsoa epävarmojen liitäntöjen kohdalla että miten oli, lähinnä näyttis vain, kun oli 2x 6pin ja kylkeen 2x 2pin palikat että kumminpäin. Etupaneelin usbit, audio ja virtanappi paikoilleen emoon myös. Molemmat virtajohdot emolevyyn myös kiinni, piu pau.

Ainut mikä tosiaan on kytkemättä niin nuo etummaiset 3x tuulettimet kun täytyy sillä splitteripwm -johdolla kytkeä. Sellaista ei tähän hätään ollut, täytyy hakea/tilata. Ei pitäisi vaikuttaa että näyttöön tulee kuva.

Nyt on kokeiltu dp johdolla, kaikissa kolmessa eri portissa. Hdmi johdolla, ei signaaleja.

Prosu, prosun tuuletin, kovo ja muistit olivat emossa kokoajan paikallaan joten niihin ei ole missään vaiheessa kajottu.

Alkaa kuuppa sekoamaan kohta. o_O
Eiköhän ne ole noissa kytkennöissä sitten vika jos ei muuta kämmiä ole tapahtunut. Muistitkin on kyllä väärissä sloteissa.
 
Liittynyt
22.07.2022
Viestejä
45
Eiköhän ne ole noissa kytkennöissä sitten vika jos ei muuta kämmiä ole tapahtunut. Muistitkin on kyllä väärissä sloteissa.
Onko näin? Siinähän se vika sitten on? Nimittäin niihin en ole koskenut, muutakuin käyttänyt irti ja laittanut takaisin samalle paikalle, koska oletin että ovat oikeilla paikoillaan enkä koommin tarkemmin katsellut..

Edit. Ostin koneen käytettynä ja toisen kasaamana sekä täysin toimivana niin en ole kiinnittänyt huomiota, selvennykseksi.
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 046
Onko näin? Siinähän se vika sitten on? Nimittäin niihin en ole koskenut, muutakuin käyttänyt irti ja laittanut takaisin samalle paikalle, koska oletin että ovat oikeilla paikoillaan enkä koommin tarkemmin katsellut..
Slotit 2 ja 4 on ensisijaiset muistipaikat, tämä yleensä lukee emolla että A2 ja B2 first.
Ei kuitenkaan pitäisi tuon takia jättää postaamatta, mutta ei olisi eka kerta sekään. Muistit kannattaa tarkistaa muutenkin että ovatko täysin pohjassa, jos eivät ole niin siinä syy.
Onhan näppäimistö kytketty? Joskus käynyt myös niin ettei kuvaa tule tuon takia.
Emolevyllä tarpeeksi tuore bios prossulle?
 
Muistit oli pohjassa ja on pohjassa, käytin yksitellen irti ja painoin takaisin kunnolla.

Näppis oli jossain kohtaa kytkettynä takausbissa mutta nyt ei ole ollut. Täytyy koittaa näin myös.

Emolevyllä pitäisi olla kyllä.? En osaa muuteb sanoa. Eilen toimivana koneena purin ja laitoin toiseen koteloon.

Teen uuden threadin asiasta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 764

Staattinen sähkö paskonu emon purkaessa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
28
Tuli poikettua lounastauolla eräässä pikkuliikkeessä aikeena ostaa tuote, jota nettikaupan mukaan oli "varastossa".

No, se varastohan olikin jossain muualla eli tuotetta ei ollutkaan hyllyssä. Kieltämättä harhaanjohtavaa. Sivuilla oli vieläpä vihreä pallura kyseisen sanan vieressä harhaanjohtavuuden maksimoimiseksi.

Turha reissu siis.
Olen ajanut 30 kilsaa Kärkkäiselle, kun piti olla tuotetta hyllyssä. Ei ollut, eikä mitään selitystä miksei.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 796
Olen ajanut 30 kilsaa Kärkkäiselle, kun piti olla tuotetta hyllyssä. Ei ollut, eikä mitään selitystä miksei.
No ei ne varastosaldot netissä ole (tuskin koskaan) reaaliaikaisia, tai inventaariotiedot välttämättä muutenkaan 100% paikkansa pitäviä. Tiedoksi ennen kuin lähdet seuraavan kerran vastaavalle ristiretkelle.
 
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 220
Olen ajanut 30 kilsaa Kärkkäiselle, kun piti olla tuotetta hyllyssä. Ei ollut, eikä mitään selitystä miksei.
Noita saldovirheitä on liikkeillä usein. Sen nyt vielä ymmärtää, että järjestelmä näyttää vaikka kolmea kappaletta, mutta hyllystä löytyykin vain kaksi. Joku on voinut yhden vaikka varastaa.

Fillarista puhkesi rengas ja Puuilossa piti olla oikeanlaisia sisäkumeja yli 20 kpl. Olihan niitä oikeassa koossa, mutta vääränlaisella venttiilillä. Joku kesähessu oli kirjannut kaikki kolme eri venttiilivariaatiota saman tuotenimikkeen alle. Eli yhtään ei ollut hyllyssä, vaikka piti olla >20 kpl.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 112
Viestejä
4 192 239
Jäsenet
70 685
Uusin jäsen
Danxku

Hinta.fi

Ylös Bottom