Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Tuo Mpf ainakin on niin syöpäinen npc-foorumi että bänni on lähinnä hyväksi mielenterveydelle.. ok kauppapaikkana kenties
Heheh tää on varmaan osittain totta, meno on muuttunut ehkä ajan kanssa vähän tommoseen suuntaan. Ja siis tosiaan joku vuosi sitten kun myin edellisen kerran tuolla jotain, niin tultiin muistaakseni ensin ylläpidon toimesta sanomaan jos oli rikkonut sääntöjä ja siihen oli mahdollisuus reagoida, tätä nykyä pamahtaa näköjään heti bännit.
 
Parina viime yönä on tullut melko huonosti nukuttua. Ehkä syy voi olla kevään lähestyminen, pidemmillä vapailla ympäri heitetty unirytmi yhdistettynä kofeiinin toleranssin laskuun. Oli useampi päivä vapaata ja sinä aikana en juonut laisinkaan kahvia.

Sitten vapaiden jälkeen havahduin kesken unien, olin vetänyt hirsiä ja nukkunut työpäivän aloituksen yli. Ei muuta, kuin soittoa töihin ja saavuin paikalle pari tuntia myöhässä. Olin toki herännyt ajoissa herätykseen, joskin olin erehtynyt makoilemaan kellon soimisen jälkeen sänkyyn ja uni vei mennessään. Töissä pomo tuli vastaan ja aika rennosti otti asian, koska ei myöhästely oikein ole ollut tapana. Vuosien aikana on tullut pari myöhästymistä töistä joten asia hoitui näppärästi ja pomo muistutti kellon päälle laitosta.

Vapailla tuli tehtyä asunnon remppaa pitkälle yöhön, joskin sitä ei tajunnut pitää unirytmiä kunnossa.

Erheenä oli vetäistä töissä tuttuun tapaan kahvia pinttyneen tavan vuoksi ja olettaa, että onhan sitä ennenkin nukahtanut hyvin kahvin jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole tuloselvitys ainakaan helpottunut HVAn myötä. Pitää olla suunnilleen kansiollinen liitteitä mukaan joita ei välttämättä ole kovin yksinkertainen kaivaa, mikäli ei ole pääsyä kaikkiin tietoihin..

Ja luonnollisesti piti olla jo mallia eilen. Ovat ilmeisesti odottaneet päätöstä ennen kuin laittoivat laput liikkeelle. :grumpy:

Ei muuten välttämättä tahdo enää paukut riittää moiseen työpäivän jälkeen. :beye:
 
Ekana toista viikkoa koronainfulenssassa tai mikälie olikaan, sit töissä pari päivää ja tänään aamulla "en voi hyvin.jpg" ja 11 aikaa yrjöraivoomaan posliinista idolia vasten.
 
1709319260397.png
 
Wintoosa taas kenkkuilee... Onneksi kyseisen paskeen vastuuhenkilöitä ei ole lähellä, saattaisin taas pyörittää tervassa ja höyhenissä.. :mad:
Onneksi taloudessa ei ole enää kuin kaksi PC:tä jotka vielä on upoksissa tuon lokaliemen uumenissa. Ei sillä, Android ei näemmä ole juurikaan parempi.. Eikä kaikki linux distrotkaan.
Olis vaan antanut mun valita päivitykset ilman turhaa venkoilua niin olisi tämäkin vitutus vältetty :spunch:

E: Unohdin, onhan mulla kolmaskin wintoosa mutta sitä ei voine laskea tähän, se on pysyvästi irti verkosta, pyörittää seiskaa lähinnä musiikin tekemistä varten, uudemmilla kun osa vehkeistä ja softista ei vaan toimi. Kympillä suurin osa toimii mutta on se nyt vaan hitosti helpompaa Windows 7:llä...
 
Viimeksi muokattu:
Wintoosa taas kenkkuilee... Onneksi kyseisen paskeen vastuuhenkilöitä ei ole lähellä, saattaisin taas pyörittää tervassa ja höyhenissä.. :mad:
Onneksi taloudessa ei ole enää kuin kaksi PC:tä jotka vielä on upoksissa tuon lokaliemen uumenissa. Ei sillä, Android ei näemmä ole juurikaan parempi.. Eikä kaikki linux distrotkaan.
Olis vaan antanut mun valita päivitykset ilman turhaa venkoilua niin olisi tämäkin vitutus vältetty :spunch:
Jos windowsista walittawi ei ole Linuxiwa kokeiluwka.
-Vanha it-työläisten viisaus 1880-luvulta.
 
Jos windowsista walittawi ei ole Linuxiwa kokeiluwka.
-Vanha it-työläisten viisaus 1880-luvulta.
Sinne Linuxin maailmaan olen kovasti siirtymässä, paljon olen opetellut ja vielä enemmän on vielä oppimista, joten ei pidä walitufta afia mik ei tiedä... Olen hidas oppimaan, siksi mulla kestää, muuten olisin hyljännyt wintötsän jo ajat sitten. Siis tarkoitan jotta mähän olen jo 1890 -luvulla :geek: Kyllä se ero kohta finalisoituu :rofl:
 
Tervetuloa Linuxin maailmaan. Itse olen linuxia käyttänyt pääsääntöisesti yli 20v ja tuntuu että kaikki on paljon helpompaa kunhan oppii miten se toimii. Oppimiskäyrä saattaa olla jyrkkä mutta kun siitä selviää niin ainakin itselläni elämä on ollut paljon helpompaa ja stressittömämpää.

Windowsissa ärsyttää se, että suunnilleen joka päivityksessä joku asia muuttuu jollain tavalla, joku asetus siirtyy eri paikkaan, päivitys muuttaa jotain asetusta kertomatta siitä, yhtäkkiä joku oletussovellus vaihtuu toiseen tai jotain muuta pientä mutta ärsyttävää. Kotikäytössähän tuo on vielä pientä mutta töissä välillä verenpaine nousee kun yhtäkkiä jonkun päivityksen jälkeen joku juttu ei vaan toimi ja 100 ja 1 puhelua ja yhteydenottoa tulee ovista ja ikkunoista kun asiakkaat huutaa että mikään ei toimi. Ja virheilmoitukset ovat tyyliin "virhekoodi 0x1275b3ab" ja googlaamallakaan ei oikein ota selvää mitä tuo tarkoittaa. Linuxissa sentään lokeista yleensä löytää "selväkielisenä" mikä meni pieleen. Ja windowsissa suunnilleen joka päivitys kestää puoli ikuisuutta ja aina pitää käynnistellä konetta uudestaan ja uudestaan, linuxissa sentään lähes kaikki päivitykset asentuvat ilman rebootia (ja livepatchin avulla periaatteessa ne vähäisetkin boottitarpeet poistuvat).
 
Molemmissa on silti vika siinä että päivityksiä kun tulee niin selitykset on kovin vaisut muuten kuin vaikka googlettamalla, linuxillakin verrattuna entiseen. Onhan mulle linux tavallaan tuttu, mediakoneessa pyöri pitkään ubuntu kunnes vittuunnuin sen pakkopäivityksiin, archiin en ole valmis, mintti nyt kokeilussa kun haen käyttistä jota minä hallitsen mutta toimii mahdollisimman monessa ja monenikäisessä, ja olisi periaatteessa yhtä gui pohjainen kuin windows, mikä asettaa näemmä hieman haastetta, vaativa kun olen näiltä osin.. Tuo mint vaikuttaa ihan lupaavalta, ainakin fedoran jälkeen, mutta Ally ei siitä vielä oikein tykkää, enkä vieläkään tajua wineä, tahto siis asennella gog pelejä (niitä joille ei ole linux pakettia), ja muutama muukin juttu on mulla sitä hidasta oppimista. Mutta jos olen huomenna hengissä, osaan enemmän kuin eilen, kuin sanonta kuuluu.
 
Tervetuloa Linuxin maailmaan. Itse olen linuxia käyttänyt pääsääntöisesti yli 20v ja tuntuu että kaikki on paljon helpompaa kunhan oppii miten se toimii. Oppimiskäyrä saattaa olla jyrkkä mutta kun siitä selviää niin ainakin itselläni elämä on ollut paljon helpompaa ja stressittömämpää.

Windowsissa ärsyttää se, että suunnilleen joka päivityksessä joku asia muuttuu jollain tavalla, joku asetus siirtyy eri paikkaan, päivitys muuttaa jotain asetusta kertomatta siitä, yhtäkkiä joku oletussovellus vaihtuu toiseen tai jotain muuta pientä mutta ärsyttävää. Kotikäytössähän tuo on vielä pientä mutta töissä välillä verenpaine nousee kun yhtäkkiä jonkun päivityksen jälkeen joku juttu ei vaan toimi ja 100 ja 1 puhelua ja yhteydenottoa tulee ovista ja ikkunoista kun asiakkaat huutaa että mikään ei toimi. Ja virheilmoitukset ovat tyyliin "virhekoodi 0x1275b3ab" ja googlaamallakaan ei oikein ota selvää mitä tuo tarkoittaa. Linuxissa sentään lokeista yleensä löytää "selväkielisenä" mikä meni pieleen. Ja windowsissa suunnilleen joka päivitys kestää puoli ikuisuutta ja aina pitää käynnistellä konetta uudestaan ja uudestaan, linuxissa sentään lähes kaikki päivitykset asentuvat ilman rebootia (ja livepatchin avulla periaatteessa ne vähäisetkin boottitarpeet poistuvat).

Itelläkin vähän samansuuntaisia kokemuksia. Porukoille olin se ICT-tuki, joka hoiti tietokoneet, tulostimet ja netit. Jumaleissön, että veetutti lähtä ajelemaan 150km suuntaansa sen takia kun wintoosa päätti yhtäkkiä kadottaa tulostimen ja/tai netin ilman mitään syytä (heillä ei ollut admin-tason tunnareita, eikä kenelläkään muulla, jotka mahdollisesti konetta käyttivät. Minä olin ainoa admin). Jossain vaiheessa sain tarpeekseni niistä veetun hajoiluista ja asensin heille Xubuntun LTS-version. Sen jälkeen loppui koneen korjaus käynnit kuin seinään ja porukoita alkoi harmittamaan se kun he eivät nähneet minua enään niin usein :D.

Itse olen nyt joitakin vuosia (3-5-vuotta, tai enemmän) sitten siirtynyt täysipäiväisesti käyttämään Linuxia (PopOS + Gentoo) ja rinnalla on myös W11, jota käytän vain parin pelin vuoksi, mitään muuta syytä sen käyttämiseen ei ole, eikä halua. Linuxin ongelmat löytyy, kuten sanoit, pääasiassa sanoina logeista. Windowssin ongelmat taas...
 
Kylmäaineet vesikierrossa?

Jep. Meillä on kaksi Niben n. 6 vuotta vanhaa maalämpöpumppua. Molemmissa sama vika, lauhdutin vuotaa. Nibe pesee kätensä asiasta. Kysyin asiaa myös kuluttaja-asiamieheltä. Vastaus oli, että vaikeaa on.

Ja vika on ollut molemmissa jo uutena. Kun olisi silloin tajunnut mittaria näyttää. Nyt ei vain tiedä milloin tuo lopullisesti losahtaa. Nibe, VMP.
 
Viimeksi muokattu:
X-uskontoa harrastavat kävivät pimputtamassa ovikelloa. Ite oon känässä eilisestä klo 18 lähtien, niin avasin oven viivellä kun en ollut varma kuuluko se kilahdus YT-videosta, vai ovikellosta. Oven kun avasin niin siellä oli 2x n.45-60v. naista kävelemässä pois päin oveltani, mutta tottakait havahtuivat siihen kun avasin oveni ja tulivat juttelemaan. Ulkonäöstä ja pukeutumista en kyllä pystynyt päättelemään mitään sekopäistä heistä (yleensä noi mitä oon kohdannu on tuota... Joo... Sen jotenki näkee ja kuulee, mut ei näköjään aina), propsit siittä heille, mutta kun tän kerrostalon ulko-ovi on aina lukittu, niin osasin heti kysästä et millä asialla ne on. Vastaus oli: "Me ollaan Jee...". Tuohon asti kun kuulin, niin toki vastasin et: "Joo, ei kiitos".

Ja se mikä vituttaa on se et mitä en sanonut: Kun olin melkein sulkenut oveni, niin kysyin heiltä et kuinka he olivat päässeet sisään. He sanoivat että, joku "vanhempi herrasmies" päästi heidät sisään. Ajattelin sillä hetkellä et asia ok...

Jälkikäteen vasta tajusin, että olisi pitänyt kohteliaasti sanoa: "Ok. Siinä tapauksessa pyydän teitä kohteliaasti poistumaan, koska teitä ei ole erikseen kutsuttu sisään. Ulko-ovi on lukossa ihan syystä. Mikäli talon asukkaat kaipaavat teitä, he kyllä ilmoittavat siittä".
 
Olen tässä täytellyt tuloselvitystä pelkkien asumiskulujen osalta nyt parisen tuntia. Että ei ole kovin helpoksi tehty tätä - onnea vaan sille, joka näitä joutuu päivät pitkät tarkistelemaan.
 
Kaukolämmössä suunniteltu katkos eilen klo. 7-15. Lämmöt eivät vieläkään takaisin.
Vähän oli viileä yö.
 
Jahas... YT:ssä ei saa käyttää (A) samaa "ilkeää" sanaa kuin OP, ja/tai (B) käyttää sanaa ollenkaan, ilman huomatusta.

- OP käytti sanaa "dumb"
- Yritin vastata lauseella, jossa oli sana "idiot"
- YT:ltä tuli huomautus, jotain että se on loukkaavaa. Kaksi painiketta: Lähetä viesti huomautuksesta huolimatta ja Peruuta
- Painoin peruuta, kun ajattelin, että "idiot" sana on YT:n mielestä liian kova korotus vs. "dumb"
- Korjasin viestiäni: "idiot" --> "dumb", eli samaan muotoon mitä OP käytti
- YT:ltä tuli huomautus, jotain että se on loukkaavaa. Kaksi painiketta: Lähetä viesti huomautuksesta huolimatta ja Peruuta
- Kirosanoja...........................................
- Painoin "Lähetä viesti varoituksesta huolimatta"
- Kirosanoja...........................................
- Viesti ainakin näennäisesti meni perille. En oo tsekannu et tuliko siittä haamuviesti(?), vai menikö se oikeasti perille
- Testasin eri videossa noiden sanojen käyttöä ja ei varoitusta. Noh... Ainakin logiikka on kunnossa...
- Kirosanoja...........................................

Onko toi joku uus/beta ominaisuus? Muut törmänny? Ei oo aikasemmin ollu ongelmaa esim. noiden kahden sanan käytössä... Tosin viime kerrasta jolloin oon käyttäny vastaavia sanoja on varmaan 2-6kk. Ei pitäis katella noita viestikenttiä kun tietää et videon aihe on mielipiteitä jakavaa ja iteäkin alkaa ärsyttämään jossain kohdissa.

Ekaan lauseeseen viitaten, oli se A, tai B, tai X, niin vituttaa toi jenkkien paapomis kulttuuri... Jokaista keleen lumihiutaletta tulee varjella hinnalla millä hyvänsä!
 
Vatun Kela...... Nyt on sit mun kyydit katkolla kun se taksifirma jota yleensä käytän lopettaa ajamisen ja uus pitäs löytää ja mielellään eilen... Vatunvatunvattu!!!!!!

Pitää kysyä jos yks tuttu suostuis mun uudeks vakikuskiks kun mulla on siihen oikeus.
 
Vuokralainen johon ei saa yhteyttä
Osui ja upposi. Ei maksa vuokria, ei vastaa yhteydenottoihin. Ulosotot ja muut päällä ja kaveri saadaan helvettiin 5kk maksamattomien vuokrien jlk. Parin kuukauden odottelun jlk löytyy toinen vuokralainen ja nyt vuokra kaksi viikkoa myöhässä, voi helvetti...

Sit sanotaan et valitse vuokralainen hyvin. Miten?? Jos on työsskäyvä, luottotiedot ok, vaikuttaa ihan tasapainoselta niin mitä siinä voi tehdä. Sen verran jonoksi noita vuokralaisia ei ole, että haastattelua voisi ruveta pitämään... itse AINA maksanut vuokrat ja laskut ajallaan, siis aina. Lipsahdus tai pari voi tulla ja niistä soitellaan ja pahoitellaan tai anotaan lykkäystä, mutta tämä ettei oteta mitään yhteyttä niin pistää kyllä vihaksi. Todella ala-arvoista toimintaa.
 
Noin se menee, ei sitä voi tietää jos joku näemmäisen hyväkin vuokralainen osoittautuu huonoksi. Toki ihmisillä voi sattua jotain mikä vaikuttaa elämänhallintaan ja siitä seuraa sit isoja ongelmia. Itse aina suhtautunut vuokraan että se on ensimmäinen juttu joka maksetaan. Siis sillon kun vuokralla asuin.. Tuohan on vuokrabusineksen riski ja hankaluus että jos noita selkärangattomia kavereita onnistut saamaan niin kova työ on saada ulos (ihmettelen miten tähän ei tehdä jotain lakimuutosta) ja helposti tulee tosiaan tuo puoli vuotta viivettä. Tsemppiä kuitenkin!
 
Kiitos, helpotti jopa avautua tänne. Itse aloittava (ja kohta varmaan lopettava) asuntosijoittaja. Sen oppinut, että vuokranantajalla on käytännössä nolla mahdollisuutta vaikuttaa uloslähtemiseen tai huoneiston tsekkaamiseen jos ei vuokralainen niin halua tai se onnistuu vasta useiden kuukausien kuluttua. Ehdottomasti lakimuutosta tähän.

Toinen minkä oppinut, että jos et maksa vuokria ja velkasi menee ulosottoon ja sitä kautta perintään ja jälkiperintään niin sunhan ei tarvitse maksaa vuokria, koska tuista ei voida ulosmitata. Menee luottotiedot ja jos saat joskus tuloja/palkkaa niin siitä lähtee pieni osa perintään, mutta jos et saa muutakuin tukia niin vuokranantaja (minä) en tule koskaan saamaan maksamattomia vuokria takaisin. Sekin on tosi väärin. Mielestäni tuista tulisi lähteä pieni osa pois niinkauan kuin velat on maksettu. Katkeran kuuloista tekstiä, mutta viituttaa toden teolla.
 
Kulut juoksee koko ajan ja luultavasti vuokria maksamaton vuokralainen ei ole kovin tarkka siitä mihin kuntoon kämppä jää. Kyllä noista aikamoisia kauhutarinoita saa lukea. Pitää olla kyllä huono tuuri jos kaksi peräkkäistä vuokralaista tekee oharit.
 
Toi on kyl persiistä, yks kakkapää pilaa kaikkien vuokralaisten maineen sit, itellä onneks hyvä tuuri kävi tän uuden kämpän kans että kaveri oli suosittelemassa mua sille omistajalle jonka siis tuns että "juu tää on hyvä tyyppi vaikka onkii merkintä tiedoissa"

Kämpän omistaja kävi eilen kattomassa ja ei ollu kehuista tulla loppua kun ylisti miten nätisti oon asunnu täällä, hällä kans ollu yks kauhutapaus toisessa kämpässä niin ihan ymmärrettävää että oli peloissaan.
 
Sen oppinut, että vuokranantajalla on käytännössä nolla mahdollisuutta vaikuttaa uloslähtemiseen tai huoneiston tsekkaamiseen jos ei vuokralainen niin halua tai se onnistuu vasta useiden kuukausien kuluttua. Ehdottomasti lakimuutosta tähän.

Vahva tämä. Paskavuokralaisella on aivan käsittämättömän paljon oikeuksia Suomessa ja häätämisprosessi on aivan liian hidas. Alko vituttaa kun pelkästään lukee näistä.
 
prkl telia. on 5g kiintee netti himassa toiminu aina sen mitä liittymä nopeuteni on. mut just nyt sit ku tarviis kaistaa ni toimii 2mb ja kohta pitäis etänä tehä hommiakin ni eihä täst me ku hermo ny
 
Höhöö kahtelin OP pankkiautomaatilla hetken kahta 2eur kolikkoo. Toisessa oli Norja ja toisessa ei.
Päätin pitää missä ei ole Norjaa.

Helvetin alhaista aivotoimintaa taas tänään.
 
prkl telia. on 5g kiintee netti himassa toiminu aina sen mitä liittymä nopeuteni on. mut just nyt sit ku tarviis kaistaa ni toimii 2mb ja kohta pitäis etänä tehä hommiakin ni eihä täst me ku hermo ny
5g ja "kiinteä" ei mahdu samaan lauseeseen.
 
meinasin lähinnä et kiinteesti modeemi paikallaa, ettei kännykän kautta. Kainy muuten jokainen tietää et 5g on lagaton mobiliyhteys
 
Vuokralaisena pisti vituttaan kun ollaan vaimon kanssa oltu tässä samassa vuokra-asunnossa 22 vuotta. Montako kertaa tää kuutio on jo maksettu vuokralordoosille?
No oma valinta tämäkin oli.

Lisäksi vuokraisännät alkaa kohta käymään kahdeksaa kymmentä joten loppuelämä tässäkään ei ole turvattu
 
Erikoinen valinta tosiaan. Asuntosäästäminen/omistusasuminen suotavaa ja suositeltavaa, mahdollisimmam nuorena jo.
 
Erikoinen valinta tosiaan. Asuntosäästäminen/omistusasuminen suotavaa ja suositeltavaa, mahdollisimmam nuorena jo.
Kumpa vaan olis saanu lainaa.. mutta pankin mielestä mulla ei ollu varaa maksaa lainaa takas mutta kallimmalla vuokralla asuminen onnistu kyllä ilman muttia.
 
Erikoinen valinta tosiaan. Asuntosäästäminen/omistusasuminen suotavaa ja suositeltavaa, mahdollisimmam nuorena jo.
Suomalainen pähkinänkuoressa. Maksetaan jollekin muulle asumisesta koska "omistaminen on kapitalistisikailua". Sitten ihmetellään miksi suomalaiset on persaukisia.
 
Suomalainen pähkinänkuoressa. Maksetaan jollekin muulle asumisesta koska "omistaminen on kapitalistisikailua". Sitten ihmetellään miksi suomalaiset on persaukisia.
Mä maksan jollekin muulle asumisesta, koska en ole ikinä ollut tilanteessa jossa saisin asuntoa varten lainaa. Samassa tilanteessa on aika moni muukin, ilman että mietitään omistamisen olevan kapitalistisikailua.

Toisaalta tätä nykyä ajattelen, että mieluummin ostan sijoitan vaikka kesämökkiin kuin omistusasuntoon. Letkeämpää olla vuokralla kun ei ole itse vastuussa muusta kuin omasta toiminnasta ja pystyy muuttamaan tarvittaessa milloin vaan ilman että joutuu kuseen asunnon kanssa.
 
No juu, mutta jos on asunut 22 vuotta vuokralla, niin...

Jokainen tehkööt niin kuin itse haluaa, mutta jos tekee itselleen haitallisia juttuja vuosikymmeniä putkeen, niin turha itkeä muita apuun.
 
Kumpa vaan olis saanu lainaa.. mutta pankin mielestä mulla ei ollu varaa maksaa lainaa takas mutta kallimmalla vuokralla asuminen onnistu kyllä ilman muttia.
Sama homma. Nyt tulee maksettua vuokraa noin 1200e kuukaudessa. Nykyisessä asunnossa on tullut asuttua jo reilu 12 vuotta. Toki vuokra on tuona aikana noussut sieltä 800€ -> 1200 euroon. Lainaa ei kuitenkaan ole saanut, varsinkin kun asun yksin (tai no kaksin tyttären kanssa, mutta ilman sitä toista maksavaa osapuolta).
 
Tää on tätä samaa ja samaan sarjaan kuuluu kun valittaa kerrostalossa naapureista että miks ei vaan muuta omakotitaloon.. :asif:
 
Harmittaa enemmänkin kuin vituttaa mutta menetin 430 euroa tori.fi huijauksesta. Saa nähdä saanko koskaan rahoja takaisin. Oli Keffin ls50 langattomat (Oli ottanut osumaa ja ennenkin nähnyt vastaavien kaiuttimien hinnaksi 500e) . Jo epäilys kävi mielessä kun ei ilmoitusta poistettu ja sitten lähetin toiselta tililtä viestiä myyjälle että onko tuote vielä myynnissä ja sanoi että olisi. Nyt tuote on kyllä poistettu ja myyjän profiili nimikin oli muuttunut.

Noh, näkeepähän kuinka asiat on muuttunut tori huijauksista (Vitutuksesta päässy jo yli ja nyt harmitus. Parempi ku asiaa ei mieti koska sille ei nyt voi mitään). Viimeisestä on aikaa joku 7 vuotta ja siitä sain onneksi rahani takaisin (Oli joku oneplus 6 puhelin)
 
Tiedän tunteen. Itse asiassa eurolleen. Menetin joitain vuosia sitten myös 430€ Tori.fi huijarille. Tästä oppineena melko varovainen ollut sen jälkeen postitse tehtävissä kaupoissa.
Noissa on monesti valitettavaa se tosiseikka että rahoja ei saa takaisin edes uhkailemalla. Narkkaavat rahat saman tien eivätkä välitä seurauksista.
 
Vuokrat on nykyään sen kokoisia, ettei siinä ohessa kyllä paljoa säästetä että saisi pankin vaatimia summia kasaan.

Jotta voisi myöhemmin ostaa asunnon, pitäisi ostaa asunto jo heti nuorena. Tässä kohtaahan saattaa jopa olla vanhemillä vielä intoa taata laina sun muuta.

Mutta annahan olla jos jätät tässä kohtaa tuon tekemättä ja ajattelet että "ostan sitten suoraan isomman asunnon", niin saattaa olla tekemätön paikka.

Toki aina pitäisi säästöja olla ja on itselläkin, mutta ei niillä kyllä kämppää osta. Tai no ostaa jos nykyisen asunnon heivaa ja ottaa siitä omarahoitusosuuden valmiiksi. Mutta lainan saanti nyt kaatuu sitten viimeistään luottokortteihin tai muihin, niin en ole 15v jaksanut edes alkaa kyselemään koko asuntolainaa vaan hoitanut asiat muulla tavoin.
 
Jotta voisi myöhemmin ostaa asunnon, pitäisi ostaa asunto jo heti nuorena. Tässä kohtaahan saattaa jopa olla vanhemillä vielä intoa taata laina sun muuta.
Muutettiin 20v sitten silloisen tyttöystävän, nykyisen vaimon, kanssa yhteen. Ostettiin kerralla sen kokoinen, että silloin vielä potentiaalinen perheenlisäyskin mahtuu (4h+k, 86 m2, hyvä alue Helsingissä). Faijalla oli tuolloin sijoituskämppä, jonka hän antoi lainan vakuudeksi. Vakuus purettiin n. 10 v:n jälkeen, kun asunnon myyntiarvo ylitti reilusti jäljellä olevan lainaosuuden. Ilman tätä alkuvakuutta koko homma ei olisi koskaan onnistunut. Silloin maksettiin 200 k€, nyt tästä saisi ~500 k€.
 
Hyvin pitkälti sama kaava kuin asuntosijoittamisessakin joka on jo näkynyt meemeissä:

Näin aloitat asuntosijoittamisen:

- Hae isäukolta 200k lainaa pitkällä maksuajalla
- Käy ostamassa asunto

Eli ilman apua ei tahdo päästä kovin helposti kiinni edes ensimmäisen asunnon syrjään nuorena, saati sitten vanhana (jolloin voi toki alkaa venailemaan vaikka perintöä). Itse tosin taidan tästä muuttaa korkeintaan pienempään tai johonkin korpeen seuraavaksi.
 
Jep, samaa tässä mietin. Ensin ajattelin että onpas pöljää kun ei vaan osta asuntoa, koska saahan sitä lainaa. Ensiasuntoon sain vanhempien sijoitusasunnon vakuudeksi, koska ei ollut käteistä heittää siihen. Helppoahan se on huudella tällaisissa tilanteissa, kun kaikilla ei tällaista mahdollisuutta ole. Ja siis jos nyt ketjun aiheessa pysytään, niin kyllä vituttaa tuo että henkilöllä on maksukykyä pulittaa se tonni vuokraan, mutta pankin mielestä siihen viidensadan euron lyhennykseen kuussa ei riitä rahkeet. Juu, tiedän, ei se ole niin simppeliä, mutta on se silti ihan hullua. Jenkeissä vielä jotenkuten ymmärrän kun siellä ne oheiskulut ovat paljon suuremmat, mutta ei ne täällä Suomessa ole samaa suuruusluokkaa. Joo toki on vastike, mutta about samat vakuutukset ja muut kulut siinä on kuin vuokra-asunnossa. Ja tottakai, pankin pitää olla ns. varma että on turvattuna, että toki ymmärrän, mutta silti en. Tai siis silti ärsyttävää.
 
Hyvin pitkälti sama kaava kuin asuntosijoittamisessakin joka on jo näkynyt meemeissä:

Näin aloitat asuntosijoittamisen:

- Hae isäukolta 200k lainaa pitkällä maksuajalla
- Käy ostamassa asunto

Eli ilman apua ei tahdo päästä kovin helposti kiinni edes ensimmäisen asunnon syrjään nuorena, saati sitten vanhana (jolloin voi toki alkaa venailemaan vaikka perintöä). Itse tosin taidan tästä muuttaa korkeintaan pienempään tai johonkin korpeen seuraavaksi.
Kai tuo riippuu myöskin paikkakunnasta josta ostaa asunnon, itse tuli ostettua ensiasunto 19 vuotiaana. Ostohinta oli 40ke, käsirahan olisi saanut kasaan vaikka pulloja keräämällä.
Kämppä oli todella luotaantyöntävä ostettaessa ja siinä asuessa touhusin pintaremontin.
Myydessä sain 59ke. Niillä voitoilla kuittasin seuraavan asunnon käsirahan ja remontin jne..
15v ja 5 asuntoa myöhemmin ostin omakotitalon ilman lainaa.
Toki suhdanteet ja alue olivat sellaiset että pienellä panostuksella sai hyvin marginaalia.

Nykyään omistan myös 2 sijoitusasuntoa joista toinen velaton ja toisesta ~50ke velkaa. Nämä kyllä velkavivutin 70 prosenttisesti
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
254 690
Viestejä
4 429 749
Jäsenet
73 400
Uusin jäsen
Tepukka

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom