- Liittynyt
- 14.07.2019
- Viestejä
- 273
Puolison jakaminen työnantajansa kanssa vituttaa. Tässä oli tullut jo useampi vuosi katseltua aika vaativaakin opiskelua lukuisin harjoittelujaksoin (=palkattomin yöpäivystyksin), mutta elättelin toiveita että nyt valmistumisen jälkeen meno alkaisi tasaantua ja saisi nauttia seurasta.
Alkaa kuitenkin näyttää siltä, että on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että joka päivä tehdään vähintään tunti ylitöitä. Koska provisiopalkka, tämä ei varsinaisesti näy automaattisesti palkassa, vaikka pidemmän työpäivän myötä laskutettavia toimenpiteitä ehtiikin periaatteessa tehdä enemmän. Mitään varsinaista ylityölisää noista ei kuitenkaan tule.
En tiedä onko työpaikalta painostusta, ohjeistusta vai onko vain aloittelevan työntekijän asennevamma, mutta työt eivät pääty töistä lähtiessä tai pysy poissa kotoa. Kotona iltaisin katsellaan päivän toimenpiteet ja potilaat ERP:istä, tutkitaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, pohditaan kolleegojen kanssa tehtyjä ratkaisuja sosiaalisen median suljetuissa ryhmissä, ja vielä kaupan päälle katsotaan seuraavan päivän tai viikon ajanvarausten kuvaukset. Palkka koko roskasta ei ole järin huimaava, n. 4000€/kk (brutto). Olen koittanut painostaa laskemaan todellista tuntipalkkaa laskien mukaan myös metatunnit, mutta puoliso ei ole innostunut.
Eli tehdään pirusti töitä varsinaisen työajan ulkopuolella, ajatuksella että työpaikalla tehdään sitten se, mitä ei voi tehdä kotona. Puoliso on väsynyt, ja vähän oikaisten, aamut menevät nukkuessa tai töihin valmistautumisessa, päivät ollaan töissä, illalla toivutaan töistä, lauantaina toivutaan töistä ja sunnuntaina valmistaudutaan töihin. Koko elämä pyörii töiden ympärillä, vaikka puolisokin tiedollisella tasolla kritisoi tätä. Alalla on runsaasti työuupumusta ja itsemurhia, mutta sinne on pesiytynyt voimakas uhriutumisen ja pärjäämisen kulttuuri. Ala on kokonaan naisvaltainen, ja erittäin keskittynyttä yhden ison valtakunnallisen toimijan alle.
Te, jotka olette olleet samankaltaisessa tilanteessa, miten saada puoliso pitämään puolensa töissä, ja miten selittää, että tsemppaaminen viikosta toiseen liiallisen työkuorman kanssa ei tule johtamaan mihinkään?
Alkaa kuitenkin näyttää siltä, että on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että joka päivä tehdään vähintään tunti ylitöitä. Koska provisiopalkka, tämä ei varsinaisesti näy automaattisesti palkassa, vaikka pidemmän työpäivän myötä laskutettavia toimenpiteitä ehtiikin periaatteessa tehdä enemmän. Mitään varsinaista ylityölisää noista ei kuitenkaan tule.
En tiedä onko työpaikalta painostusta, ohjeistusta vai onko vain aloittelevan työntekijän asennevamma, mutta työt eivät pääty töistä lähtiessä tai pysy poissa kotoa. Kotona iltaisin katsellaan päivän toimenpiteet ja potilaat ERP:istä, tutkitaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, pohditaan kolleegojen kanssa tehtyjä ratkaisuja sosiaalisen median suljetuissa ryhmissä, ja vielä kaupan päälle katsotaan seuraavan päivän tai viikon ajanvarausten kuvaukset. Palkka koko roskasta ei ole järin huimaava, n. 4000€/kk (brutto). Olen koittanut painostaa laskemaan todellista tuntipalkkaa laskien mukaan myös metatunnit, mutta puoliso ei ole innostunut.
Eli tehdään pirusti töitä varsinaisen työajan ulkopuolella, ajatuksella että työpaikalla tehdään sitten se, mitä ei voi tehdä kotona. Puoliso on väsynyt, ja vähän oikaisten, aamut menevät nukkuessa tai töihin valmistautumisessa, päivät ollaan töissä, illalla toivutaan töistä, lauantaina toivutaan töistä ja sunnuntaina valmistaudutaan töihin. Koko elämä pyörii töiden ympärillä, vaikka puolisokin tiedollisella tasolla kritisoi tätä. Alalla on runsaasti työuupumusta ja itsemurhia, mutta sinne on pesiytynyt voimakas uhriutumisen ja pärjäämisen kulttuuri. Ala on kokonaan naisvaltainen, ja erittäin keskittynyttä yhden ison valtakunnallisen toimijan alle.
Te, jotka olette olleet samankaltaisessa tilanteessa, miten saada puoliso pitämään puolensa töissä, ja miten selittää, että tsemppaaminen viikosta toiseen liiallisen työkuorman kanssa ei tule johtamaan mihinkään?
