Kehittyneempää navigointia?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja TurboJ
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
16.01.2017
Viestejä
489
Olisi tarkoitus ajanmukaistaa autonavigaatio, mutta hommassa on pari erityisvaatimusta.

1. Pitäisi saada piirtää itse reitit oman maun mukaan ja mielellään PC-tietokoneella, siitä sitten siirtää ne navilaitteelle. Ideana on esim. lomareissut maisemareittejä ja museoteitä yms. myöten, eli automaattista reittivalintaa ei silloin haluta käyttää.

Yleensä ongelmana on ollut, että kauttakulkupisteitä joutuu reitillä ollessa jatkuvasti kuittaamaan manuaalisesti pois ja toinen ongelma on ollut kauttakulkupisteiden rajallinen määrä per reitti (esim Google Mapsissa). Mikä olisi joustavin ja käyttömukavin tapa toteuttaa itse piirrettävä reitti niin, ettei matkan aikana tarvitse näprätä mitään?

1.b. Onko mahdollista tallentaa em. esimerkin mukaan luotuja reittejä, että koko reitti olisi mistä tahansa sijainnista löydettävissä myöhemmin uudelleen?

2. Millä laitteella tai softalla saa parhaan ja ajantasaisimman tiedon voimassaolevista nopeusrajoituksista ja nopeuskameroista?

3. Onko jollain navisysteemillä ajantasaiset tiedot teiden pinnoituksesta eli sorasta ja kestopäällysteestä?

Voidaan harkita niin puhelimeen ladattavaa softaa kuin erillistä navigaattoriakin. Sen on kuitenkin oltava väliaikaisesti asennettavaa mallia, koska haluamme käyttää samaa laitteistoa vaihtelevasti eri autoissa.
 
Viimeksi muokattu:
Locus maps voisi soveltua. Android appi, mutta nykyään on verkossa pc:llä käytettävä route planneri myös. Tai sen reitinhän voi millä vaan muullakin route plannerilla tehdä ja tallentaa sitten puhelimeen.
 
Ainakin erillislaitteet kannattaa unohtaa samantien. Niitä ei ole ollut markkinoilla enää vuosikausiin kuin hyvin marginaalisesti saatavilla, tuskin yksikään taipuu tällaiseen käyttöön, ja ovat muutenkin ankeita ja vanhanaikaisia.

Kyllä se Google Maps vaan navigaattorina on absoluuttisesti paras. Eikös siinäkin voi maps.google.comissa voi sisäänkirjautuneena hiirellä raahaamalla vetää reitti kulkemaan haluttujen pisteiden kautta, ja tallentaa tämä reitti? En tosin tiedä, onko navigointi tämän reitin mukaan mahdollinen..

Ja toinen vaihtoehto on pilkkoa reitti pienempiin osiin. Ei kai niitä kauttakuölupisteillä ole pakko toteuttaa?
 
Kyllä se Google Maps vaan navigaattorina on absoluuttisesti paras.
Tästä voi olla kyllä montaa mieltä. Mun mielestä tuo on yksi paskimpia navigaatiosoftia mitä on olemassa. Sen lisäksi jos se on siinä ainoassa mukana olevassa puhelimessa, joku aina soittaa siihen juuri kriittisellä hetkellä. Dedikoitu laite erilleen käyttöpuhelimesta on ainoa oikea vaihtoehto jos hyvän haluaa, olkoon se sitten mikä tahansa. Mielellään vielä 100% offline kartoilla. Hätätilassa tuotakin käyttää paremman puutteessa, jos ei muuta ole ja tuo sattuu puhelimessa olemaan valmiina.
 
Google mapsiin on oltu meillä erittäin tyytymättömiä, kun reitin joutuu pilkkomaan todella moniin osiin ja silti kauttakulkupisteet joutuu kuittaamaan kaikki manuaalisesti pois. Tästä johtuen yksin ajaessa sitä ei voi tähän tarkoitukseen käyttää oikeastaan ollenkaan, kun jatkuvasti joutuu pysähtymään nollaamaan reittiä. Eikä se kiva ole kahdestaankaan, kun toisen täytyy olla koko ajan kartturina vaikka elektroniikan kuuluisi hoitaa se homma.

Jos Google mapsilla pääsee jotenkin piirtämään reitin ilman kauttakulkupisteitä, niin valaiskaa ihmeessä minua miten se tehdään.

Entäs nuo mainitut route plannerit, millä voi reitin tehdä ja siirtää puhelimelle - olisiko näistä jotain esimerkkiä ja kokemusta näiden käytöstä? Mitä tarkoittaa siirtää reitti puhelimelle - siis jollekin tietylle softalle vai? Mitä softia käytatte?

Entä tuo kestopäällysteen, nopeusrajoitusten ja kameroiden aktiivinen tieto? Kameroita varten on olemassa Saphe, mutta tuostakaan ei minulla ole mitään kokemusta. Linkittyy ilmeisesti puhelimeen sekin.

Olisi kyllä eduksi sekin, jos ei tarvitsisi käyttää puhelinta tähän hommaan, vaan saisi erillisellä laitteella hoidettua, olkoon sitten vaikka navigaattori tai muu laite. Puhelimelle on muutakin käyttöä usein reissun aikana enkä välttämättä halua koko luuria aina edes mukaan.
 
Hyviä kysymyksiä

Poimin yhden
2. Millä laitteella tai softalla saa parhaan ja ajantasaisimman tiedon voimassaolevista nopeusrajoituksista ja nopeuskameroista?
Tähän varsinkin toivoisi ehdotuksia. siis ajantaisaiset rajoitukset.

Hintaedellä, eli lisätään vielä toivelistalle kuluttaja hintatasoa, ja Androit (osalle varmaan plussa jos ihan Googlettomassa toimii).

Plussaa toki jo kaikki samassa paketissa, mutta menee tuo erikseenkin jos käyttöliittymä monipuolinen.
 
Moottoripyöräillessä ollaan käytetty OsmAndia navigoimiseen. Tuo osaa ottaa sisäänsä reitin gpx-tiedostona ja osaa palata reitille, jos vaikka kävisikin jossain mutkan poissa reitiltä. Gpx:n voi tehdä vaikka Googlen my mapsissa, tai millä ikinä haluaakaan.
 
Mä tarjoan tuollaiseen pitkään reittiin edelleen Locus mapsia. Reitin voi tehdä siinä puhelimella itsessäänkin, mutta isommassa projektissa helpompi jos tekee pc:llä. Nuo reitit tallennetaan .gpx tiedostoon joka sitten siirretään tavalla tai toisella puhelimeen ja avataan karttaohjelmalla. Käytännössä kaikki eri karttasoftat toimivat samalla tavalla reittien suhteen ja avaavat nuo samat gpx tiedostot. Eroja perustoiminnoissa on lähinnä siinä, että toiset ohjelmat on enemmän optimoitu maastosuunnistukseen ja toiset autonavigointiin. Locus ei ole kaikkein paras autonavigaatiossa, mutta tuollaisessa kuvailemassasi käytössä voisi olla aika hyvä, se myös pystyy tallentamaan ajetun aktuaalisen reitin talteen (sis mm reittikoordinaatit/nopeus/korkeuserot jne), voi olla hyödyllinen ominaisuus. Sinne saa myös offline kartat, ei haittaa vaikka ei olisi kenttää datan lataamista varten. Jos ei halua "puhelinta" pitää mukana, on helpoin hankkia tabi tai joku vanha android-puhelin ja tehdä siitä dedikoitu navigaattori sinne autoon. Monen vanhan "oikean" autonavigaattorin päivittäminenkin tuoreemmalla softalla on vaihtoehto, mutta se vaatii enemmän harrastuneisuutta, vnhasta puhelimesta tekeminen on helppo juttu.
Ajantasaiset opeusrajoitukset näkee helpommin ja varmemmin kun katsoo ympärilleen siellä liikenteessä, varmaan nekin saa noilla navisoftilla sinne lisättyä, en ole itse tarvinnut ominaisuutta, aika paljon voi päätellä jo tien koosta. Yksi ilmainen versio millä esimerkiksi voi reittiä suunnitella ja tallentaa gpx:n on gpx.studio — the online GPX file editor
 
Ajantasaiset opeusrajoitukset näkee helpommin ja varmemmin kun katsoo ympärilleen siellä liikenteessä,...
No joo, ja tien näkee kun katsoo tietä, ja liittymät kun katsoo opasteita. ja niitä voi katsoa vaikka katunäkymästä, tai sat kuvista. Nuo nopeudet vaihtelee vähän tiheämmin. Ja ihan ajaessakin saisin siitä lisäarvoa että laite näyttää voimassaolevan rajoituksen, oman nopeuden, ja kameratolpistakin jos varoittaa, niin myös se voimassaoleva rajoitus tolpalla.

Ilmankin pärjää.
 
Nuo nopeudet vaihtelee vähän tiheämmin. Ja ihan ajaessakin saisin siitä lisäarvoa että laite näyttää voimassaolevan rajoituksen, oman nopeuden, ja kameratolpistakin jos varoittaa, niin myös se voimassaoleva rajoitus tolpalla.

Ilmankin pärjää.
En tiedä onko keksitty vielä kovin luotettavaa tapaa tuolle nopeusnäytölle. Kaikki mitä itse olen kokeillut, ovat parhaimmillaankin vain suuntaa antavia ja mitä pienemmille reiteille lähdetään (sitähän tässä mietittiin) sitä enemmän ovat pielessä. Suomessa muutenkin sangen vähän mielestäni lisäarvoa saa siitä jos navi näyttää nopeusrajoituksen, vaihtoehtoja on kuitenkin aika vähän ja jos poliisit on siellä puskassa piilossa missä nopeusrajoitus hetkellisesti vaihtuu pienemmäksi, on se navin näyttö jo kuitenkin lähtökohtaisesti myöhässä siinä kohtaa. Samoin on jos menee pienille kärrypoluille, siellä ei todennäköisesti ole asfalttipintaa. Kameravaroitus on ihan kätevä etenkin jos vauhdikkaammin etenee, silloinkin yleensä, ellei aina siinä ennen kameraa on rajoitusmerkki, kameravaroitus varmaan myös onnistuu suurimpaan osaan naveista. Oman nopeuden näyttää jokainen navigaattori. Vähän sellainen ensimmäisen maailman ongelma, jos on vaikeaa ajaa autolla, jos ei puhelimen tai navin ruudulta näe voimassaolevaa nopeusrajoitusta.
 
En tiedä onko keksitty vielä kovin luotettavaa tapaa tuolle nopeusnäytölle.
En tunnistusta tarkoita, vaan ihan sitä että sovelluksella olisi ajantasainen tieto rajoituksista / merkeistä ihan virallisesta rajapinnasta, siis kaikista virallisista, ei jotain ville veti ikioman rajoituksen jollekkin metsätielle.

Jos pielessä, niin siihen hyvä palautekanava.

Valtiontiet ja julkistarahaa saavien yksityisteiden pitäisi olla ajantasalla (jos ei virheitä), kunnallisista en väitä mitään, mutta nekin toki plussaa, plus esim pysäköinnin osalta.
Suomessa muutenkin sangen vähän mielestäni lisäarvoa saa siitä jos navi näyttää nopeusrajoituksen, vaihtoehtoja on kuitenkin aika vähän ja jos poliisit on siellä puskassa piilossa ...
Yleisiä vaihtoehtoja, 30, 40, 50 , 60 , (70) , 80, 100, 120. ja osa vaihtelee kauden mukaan, tai jopa useaan kertaa vuorokaudessa muuttuvia.

Liikenne ketjuissa taasen usein tuotu se esille että ajossa on vaikea arvioida mikä se rajoitus on, kuljettajan arvio voi mennä kovasti pieleen, toki voi ajella pienimmällä todennäköisellä.

Liikenteessä me toki ollaan tarkkaavaisia ja selvillä mikä tikkarritajoitus, jos merkin ohi ajettu.
 
Kiitoksia kaikille, nyt on saatu jo monta hyvää ehdotusta joita lähden tässä tutkimaan tarkemmin.

Tässähän on tosiaan useampi asia mitä yritetään yhtä aikaa saada hoidettua, siksi haastettakin on.

Nopeusnäytöstä sen verran, että olin kuvitellut tässä vaiheessa jo olevan olemassa systeemi, joka osaisi näyttää voimassaolevat rajoitukset luotettavasti - koska kyllä kai teiden ylläpitäjät jonnekin kirjaavat mikä rajoitus missäkin on, niin olisi luultavaa, että tiedot olisivat jossain myös julkisesti jaossa, jolloin kaikilla tielläliikkujilla olisi mahdollisuus tietää tasan eikä melkein mikä rajoitus missäkin kohtaa on voimassa. Pelkät liikennemerkit eivät ole täydellinen ratkaisu ja senhän takia niin navigaattoreissa kuin autojen mittaristoissakin nopeusrajoitusnäyttö usein on.

Kameratolppia varten kuulemma Saphe voisi olla hyvä, mutta onko kellään kokemusta? Toki ihanne olisi, ettei tarvitsisi montaa erillistä laitetta.

Karttasoftista vielä, että jos siis vaikka PC:llä tekee .gpx -tiedoston, niin onko autonavia varten sitten puhelin ainoa väline millä tällaista tiedostoa pystyy käyttämään? Jos haluan pitää puhelimen muussa käytössä ja tarvittaessa poissa koko autosta, voiko puhelimen sijasta käyttää jotain muuta laitetta itse navigoinnin toteuttamiseen?
 
Karttasoftista vielä, että jos siis vaikka PC:llä tekee .gpx -tiedoston, niin onko autonavia varten sitten puhelin ainoa väline millä tällaista tiedostoa pystyy käyttämään? Jos haluan pitää puhelimen muussa käytössä ja tarvittaessa poissa koko autosta, voiko puhelimen sijasta käyttää jotain muuta laitetta itse navigoinnin toteuttamiseen?

Helpoimmalla (ja halvimmalla) autonavin tekee esimerkiksi android kännykästä tai tabletista, melko vanha käytöstä poistettukin soveltuu hyvin (ei tarvita edes liittymää siihen). Voi sen tehdä myös vaikka läppäristä, mutta silloin pitää hankkia siihen erikseen gps-mokkula, että se kone tietää missä ollaan. Myös moneen valmiiseen autonavigaattoriin, tai käsikapulanavigaattoriin saa sen gpx tiedoston siirrettyä.
 
Helpoimmalla (ja halvimmalla) autonavin tekee esimerkiksi android kännykästä tai tabletista, melko vanha käytöstä poistettukin soveltuu hyvin (ei tarvita edes liittymää siihen). Voi sen tehdä myös vaikka läppäristä, mutta silloin pitää hankkia siihen erikseen gps-mokkula, että se kone tietää missä ollaan. Myös moneen valmiiseen autonavigaattoriin, tai käsikapulanavigaattoriin saa sen gpx tiedoston siirrettyä.

Okei, tämä on mielenkiintoista. Miten käytännössä esimerkiksi käyttäisin tuohon puhelinta ilman liittymää? Mobiililaitteilla on ylipäänsä tullut niin vähän tehtyä mitään, että tämä kaikki on vähän vierasta.

Onkohan muuten tähän soveltuvaa tablettia, jossa olisi vähän kännykkää suurempi näyttö, mutta olisi silti vielä laitteena pieni, kevyt ja helposti asennettavissa kojelautatelineeseen tms? Minitabletti tjsp?
 
Onkohan muuten tähän soveltuvaa tablettia, jossa olisi vähän kännykkää suurempi näyttö, mutta olisi silti vielä laitteena pieni, kevyt ja helposti asennettavissa kojelautatelineeseen tms? Minitabletti tjsp?
Mikä tahansa 7" tabletti? Siinä on nykypuhelinta hieman suurempi näyttö.
 
Okei, tämä on mielenkiintoista. Miten käytännössä esimerkiksi käyttäisin tuohon puhelinta ilman liittymää? Mobiililaitteilla on ylipäänsä tullut niin vähän tehtyä mitään, että tämä kaikki on vähän vierasta.

Onkohan muuten sellaista tablettia, jossa olisi vähän kännykkää suurempi näyttö, mutta olisi silti vielä laitteena pieni, kevyt ja helposti asennettavissa kojelautatelineeseen tms?

Tapoja on monta, helpoin taitaa olla ladata halutun navigaattorisoftan asennustiedosto (.apk) tietokoneelle ja sieltä siirtää usb-piuhalla (tai muistitikulla)puhelimeen (tai tablettiin) ja sitten asentaa se. Voi myös käyttää vaikka kodin wifi-verkkoa ja ladata asennustiedoston suoraan puhelimeen. Saman voi tehdä myös lataamalla se toisella puhelimella jossa on liittymä ja siitä siirtämällä se siihen toiseen puhelimeen vaikka wifillä, tapojahan on monta. Tämän jälkeen tallennat halutut kartat samalla menetelmällä (esim koko suomi) puhelimeen. Kun softa ja kartat on siinä puhelimessa, ei datankäyttötarvetta enää ole.
 
- koska kyllä kai teiden ylläpitäjät jonnekin kirjaavat mikä rajoitus missäkin on, niin olisi luultavaa, että tiedot olisivat jossain myös julkisesti jaossa
Ymmärtääkseni merkit noin yleensäkkin on tarkkaan rekisteröity, mukaanlukien ne nopeustikkarit.
Mutta ketjussa vähän käynyt ilmi että ne kiinnostaa vain kahta nimimerkkiä, joten niille ei kai ole kysyntää kuluttaja käytössä.
No koko kuluttaja autonavikointi busineksen on tappanut Google ja Apple. (kärjistys)

Karttasoftista vielä, että jos siis vaikka PC:llä tekee .gpx -tiedoston, niin onko autonavia varten sitten puhelin ainoa väline millä tällaista tiedostoa pystyy käyttämään? Jos haluan pitää puhelimen muussa käytössä ja tarvittaessa poissa koko autosta, voiko puhelimen sijasta käyttää jotain muuta laitetta itse navigoinnin toteuttamiseen?
Jos meinaat pilvenkautta kierrättää, niin saa niitä yhteksiä myös muihinkin laitteisiin, myös ihan navigaattoriksi tehtyihin laitteisiin. Joko omaa SIMiä, tai sitten BT/WiFIllä nettiä.

Netin ne ajantasaiset tiedot muutekin tarvii.

Tiedostoilla puljaaminen on vähän kankeaa, jos itse ohjelmalla ei ole tiedostopilvitukea, mutta jos ainoa vaihtoehto, eli ei löydy tarpeita muuten tyydyttävää palvelua jossa myös tietojen/reittien synkki. + web hallinta tai laaja alusta tuki.

Jos teet Google Androidilla, niin sitten toki vapauksia enemmän käyttää eripalveluita/palveluntarjoajia. jos kuskieilla olisi puhelimessaan, niin se olisi toki vaihtoehto käyttää myös rajapinta millä näytetään auton nöytössä, mutta jos tarvit ajoneuvokhtaisen navin, niin sitten tarvit toki ajoneuvoon asennettavan laitteen, jos hommaat siihen yhteydet, niin helmpi eri kuskien käyttää. Vähän laitteesta riipuen voi tehdä myös pari käyttäjäprofiilia, jos et halua että kaikki kuskit käyttää samaa.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
261 624
Viestejä
4 537 291
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
KeisariLoL

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom