• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Kannattaako Suomen vesihuoltoa yksityistää?

Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
1 057

Kannattaako Suomen vesihuoltoa yksityistää? ”Näimme mitä tapahtui sähkön siirtoverkkojen kanssa”, sanoo Aalto-yliopiston professori


Vesihuollon kaltaisten luonnollisten monopolitoimintojen yksityistämiseen tulisi suhtautua varovaisesti, arvioivat HS:n haastattelemat asiantuntijat.

Vesilaitosten yksityistäminen on noussut viime päivinä julkiseen keskusteluun Jyväskylän kaupungin yksityistämishankkeen takia. HS kertoi asiasta sunnuntaina.

Jyväskylässä harkitaan kauppaa, jossa osuus kaupungin vesihuollosta siirtyisi yksityiseen omistukseen osana energiayhtiötä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suurempi suomalaiskaupunki valmistelee vastaavaa vesihuollon yksityistämistä.

Jyväskylän lisäksi myynnin valmistelu on aloitettu Ähtärissä Etelä-Pohjanmaalla, jossa odotetaan parhaillaan valitusprosessin päättymistä. Vaihtoehtoja on pohdittu myös esimerkiksi Lahdessa.

”Minä olen ollut sitä mieltä, että luonnollisia monopoleja ei kannattaisi yksityistää. Ne kannattaisi pitää julkisissa käsissä”, sanoo kilpailuoikeuteen erikoistunut Aalto-yliopiston professori Petri Kuoppamäki.

Kuoppamäki ei halua ottaa kantaa Jyväskylän tai Ähtärin tapauksiin, koska ei tunne niitä riittävästi. Hän toteaa kuitenkin yleisellä tasolla, että luonnollisen monopolin toimintoja yksityistettäessä riskinä on, että yritys käyttää asemaansa väärin kuluttajan tappioksi.

Luonnollisella monopolilla tarkoitetaan juuri vesihuollon kaltaista toimintaa, jossa tietylle alueelle saadaan alhaisimmat tuotantokustannukset siten, että vain yksi tietty taho tuottaa palvelun. Kilpailevat vesiputket tai junaraiteet toisten vieressä eivät toisin sanoen laskisi palvelun hintaa tai parantaisi sitä.

”Näimme mitä tapahtui sähkön siirtoverkkojen kanssa. Yksityistäminen johti kuluttajien ja yritysten merkittäviin maksujen korotuksiin”, Kuoppamäki sanoo viitaten tapaukseen, jossa Fortum myi sähkönsiirtoliiketoimintansa Caruna-yhtiölle vuonna 2014.

Hän korostaa, että tavallisesti kilpailu pitää huolta hinnoista. Luonnollisen monopolin tapauksessa niin ei pääse kuitenkaan käymään. Riskinä on Kuoppamäestä myös, että julkinen palvelu ajautuu yksityistämisen myötä demokraattisen kontrollin ulkopuolelle.

”Jos joku yksityinen siihen investoi, niin kaiken todennäköisyyden mukaan sillä on tavoitteena tehdä hyvä sijoitus ja voittoa. Silloin kysymys on, että kasvaako tehokkuus siinä määrin, että pystytään maksamaan isompia marginaaleja”, Kuoppamäki sanoo.

”Kun monet kunnat ovat heikossa taloudellisessa tilanteessa, on niillä tietenkin kova paine saada jostakin lisärahaa. Osittain se on tehty nostamalla kunnallisveroja, mutta osittain tällaiset keinot saattavat tulla käyttöön. Riski on, että rahapulassa saatetaan tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka pitkällä aikavälillä eivät ole parhaita mahdollisia”, Kuoppamäki sanoo.

Vastaavien infrastruktuurihankkeiden houkuttelevuus johtuu muun muassa pidempään jatkuneesta nollakorkojen ajasta, summaa pääanalyytikko Sauli Vilén analyysiyhtiö Inderesistä.

Infrastruktuurisijoituksissa, kuten vesihuollossa, houkuttelee yhdistelmä, jossa riski on alhainen ja kassavirta hyvin ennustettava, Vilén sanoo.

”Monissa infrastruktuurisijoituksissa on vastapuolella on kunta tai valtio, jolloin riskit ovat matalat. Ennustettavuus on hyvä, koska sopimukset ovat usein hyvin pitkiä.”

Vilén ei halua ottaa kantaa Jyväskylän tapaukseen. Yleisellä tasolla hän pitää kuitenkin keskustelua vesihuollon yksityistämisestä huolestuttavana.

”Jos puhutaan monopolistisia piirteitä omaavista omaisuuseristä, on hyvin vaikeaa nähdä, että yksityinen omistus olisi järkevä pohja. Siinä ei ole mahdollisuuksia luoda terveen kilpailun edellytyksiä, mikä taas johtaa siihen, että riskit monopolistisen aseman väärinkäytöstä ovat liian suuret”, hän sanoo viitaten niin ikään Carunan tapaukseen.

Vilén ei suosittelisi edes vähemmistöosuuksien myyntiä.

”On mielestäni kyseenalaista, mitä se vähemmistöomistaja voi tuoda pöytään, kun kyseessä on täysin monopolistinen omaisuuserä.”

Samoilla linjoilla on tekniikan tohtori Pekka Pietilä. Hän on tehnyt pitkän uran vesihuoltoa koskevien kysymysten parissa muun muassa Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Pietilän mielestä vesihuollon kaltaisia toimintoja ei kannattaisi ylipäätään yksityistää siihen liittyvien riskien takia. Hänestä niin ei kannattaisi tehdä silloinkaan, kun kyse on vähemmistöosuudesta, kuten Jyväskylässä.

”Eihän vähemmistöosakas tule sinne hyväntahtoisuuttaan vaan sen takia, että näkee siinä mahdollisuuden tehdä voittoa. Silloin kysymys kuuluu, miksi kunnan kannattaa antaa yksityisen viedä voitto eikä ottaa sitä itselleen?” Pietilä sanoo.
- HS
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
3 905
Outoa, että Jyväskylässä valmistellaan tuollaista. Lieneekö ajatuksena saada kunnan talous korjattua myyntirahoilla. Asukkaat sitten kärsivät.
 

svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 825
Kaivonkaivajat varmaan ihan mielissään ajatuksesta. Joku asiasta paremmin perillä voikin laskea kuinka nopeasti oma kaivo maksaisi itteään takaisin, jos veden hinta nousisi vaikka 10 % :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 692
Kaivonkaivajat varmaan ihan mielissään ajatuksesta. Joku asiasta paremmin perillä voikin laskea kuinka nopeasti oma kaivo maksaisi itteään takaisin, jos veden hinta nousisi vaikka 10 % :D
Kyllä lainsäätäjä osaa hillotolppaa perustaessaan ottaa tällaiset porsaanreiät huomioon. Omasta vedestä maksetaan tietenkin sinetöidyn mittarin lukeman perusteella sille amerikkalaiselle pörssiyhtiölle, jolle juomavetemme lahjoitetaan rentseekattavaksi.

Jäteveden osalta ei tarvitse tällaisesta huolehtia, koska ei se ole mikään bisnes asentaa niitä paskaputkia haja-asutusalueelle. Rahat voidaan kerätä vesiverona, lisäkurjistamistoimena oman jäteveden käsittely omalla tontilla tehdään kohtuuttomilla vaatimuksilla mahdollisimman vaikeaksi ja kalliiksi. Niin kalliiksi, että kannattaa käyttää umpisäiliötä ja loka-autopalvelua... eiku joo, siitä tehdään(käsittääkseni on jo tehty) kilpailunkieltojärjestelyillä alueellisen monopolin bisnes.

Vastaukseni koskee toki vain maaseutua, mutta urbaanimmilla alueilla on muut keinot. Harva asukas tai edes taloyhtiö noin vaan kaivoja kaivelee nykytilanteessakaan. Omasta jätevesihuollosta puhumattakaan. Ja vaikka kiertoteitä olisikin, on silti toimiva infra pilattu ja pakotettu ihmiset kehitysmaaratkaisuihin.

Lisäksi kunnallistekniikka on yleensä nykyhinnoilla(ei siis nytkään mitenkään edullisilla) varsin edullinen ja huoleton verrattuna jo vanhanaikaiseen porakaivo+paskakaivot+"imeytyskenttä"(salaoja vesistöön) ratkaisuun. Porakaivo ei ole mikään ikuinen investointi, pumpusta, painesäiliöstä, rajapainekytkimistä ym. puhumattakaan. Aika monessa tapauksessa on alituinen pelko että jotain sattuu, ja sattuuhan sitä tämän tästä. Melko kalliiksi pitää julkinen vesi tehdä, jotta kannattaa normaalin asujan puuhata omaa tekniikkaa. Mikään 10% ero suuntaan tai toiseen jonkin yksittäisen ratkaisun käyttökulussa ei tunnu missään. Veden hinnoissa on nytkin yli 100% eroja alueellisesti tai jopa riippuen asiakkaan luokittelusta. Oman kaivon plus puhdistamon vuosittaisessa hinnassa voi olla pitkällekin elinkaarelle laskettuna useamman sadan prosentin eroja riippuen siitä, mitä on tehty ja milloin, ja kuinka pian tarvitaan taas uutta investointia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 964
Kannattaa, jos istuu kunnanvaltuustossa ja on saunaillassa sovittu sopivasta suojatyöpaikasta tms. siinä tulevassa yhtiössä.
Osaako jyväskyläläiset kertoa miten innokkaasti tuota on paikallispoliitikot kannattaneet omalla naamallaan? :D
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
1 037
Kylpylähotellin saunanlauteillahan ne kaikki tärkeät sopimukset,
syntyy 4,jän promillen kaatokännissä.
Sopimuksen tekijöiden mielestä tehtiin hyvä diili,
vaikka kukaan ei sitten muista mitä tehtiin,mistä sovittiin ja kenen kanssa.:vihellys::geek::cigar2:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
822
Kyllä lainsäätäjä osaa hillotolppaa perustaessaan ottaa tällaiset porsaanreiät huomioon. Omasta vedestä maksetaan tietenkin sinetöidyn mittarin lukeman perusteella sille amerikkalaiselle pörssiyhtiölle, jolle juomavetemme lahjoitetaan rentseekattavaksi.

Jäteveden osalta ei tarvitse tällaisesta huolehtia, koska ei se ole mikään bisnes asentaa niitä paskaputkia haja-asutusalueelle. Rahat voidaan kerätä vesiverona, lisäkurjistamistoimena oman jäteveden käsittely omalla tontilla tehdään kohtuuttomilla vaatimuksilla mahdollisimman vaikeaksi ja kalliiksi. Niin kalliiksi, että kannattaa käyttää umpisäiliötä ja loka-autopalvelua... eiku joo, siitä tehdään(käsittääkseni on jo tehty) kilpailunkieltojärjestelyillä alueellisen monopolin bisnes.

Vastaukseni koskee toki vain maaseutua, mutta urbaanimmilla alueilla on muut keinot. Harva asukas tai edes taloyhtiö noin vaan kaivoja kaivelee nykytilanteessakaan. Omasta jätevesihuollosta puhumattakaan. Ja vaikka kiertoteitä olisikin, on silti toimiva infra pilattu ja pakotettu ihmiset kehitysmaaratkaisuihin.

Lisäksi kunnallistekniikka on yleensä nykyhinnoilla(ei siis nytkään mitenkään edullisilla) varsin edullinen ja huoleton verrattuna jo vanhanaikaiseen porakaivo+paskakaivot+"imeytyskenttä"(salaoja vesistöön) ratkaisuun. Porakaivo ei ole mikään ikuinen investointi, pumpusta, painesäiliöstä, rajapainekytkimistä ym. puhumattakaan. Aika monessa tapauksessa on alituinen pelko että jotain sattuu, ja sattuuhan sitä tämän tästä. Melko kalliiksi pitää julkinen vesi tehdä, jotta kannattaa normaalin asujan puuhata omaa tekniikkaa. Mikään 10% ero suuntaan tai toiseen jonkin yksittäisen ratkaisun käyttökulussa ei tunnu missään. Veden hinnoissa on nytkin yli 100% eroja alueellisesti tai jopa riippuen asiakkaan luokittelusta. Oman kaivon plus puhdistamon vuosittaisessa hinnassa voi olla pitkällekin elinkaarelle laskettuna useamman sadan prosentin eroja riippuen siitä, mitä on tehty ja milloin, ja kuinka pian tarvitaan taas uutta investointia.
Kunnallinen liittymä ei myöskään ole ilmainen, joten porakaivo+umpisäiliö+suodatuskenttää pitää verrata siihen. Oma systeemi maksaa siis ehkä 15ke ja kunnallinen 5..10ke. Jos sulla on jo kunnallinen, et saa rakentaa omaa. Eli tämä vaihtoehto on ns. poissuljettu. Kokemukseni mukaan porakaivo säästää ehkä viitisen sataa suhteessa kunnalliseen veteen vuodessa. Riippuu toki veden käyttömäärästä ja hinnasta alueellisesti. Kunnallistekniikassa on lisäksi perusmaksut joka vaikeuttaa laskemista. Mutta siis tuo porakaivo on suht. huoltovapaa, pumppu kestää hyvinkin pitkään mikäli se tarkistetaan riittävän usein (painesäiliön paineet). Sen sijaan umpisäiliöön pitää tilata tyhjennys, joten siitä on enemmän vaivaa.
 

Fribo-71

Tukijäsen
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 583
Tähänkin sopii erään politikon lausahdus : "me tienataan tällä". Suomalaisen veronmaksajan taskulle on tulijoita ja nämä vajakit(politikot) ilman vastuuta tekemisistään päättävät asioista kunhan vain itse muutaman euron potista itselleen saavat.
 
Liittynyt
17.08.2017
Viestejä
19
Kuulostaa todelta typerältä. Myydään (todennäköisesti huonoon) hintaan vesilaitos. Rahat hassataan kurjistuvassa kaupungin taloudessa todennäköisesti odotettuakin nopeammin ja sitten onkin pelkkä luu kädessä. Kaikki hävisivät, paitsi vesilaitoksen uudet omistajat.

Onneksi en asu Jyväskylässä.
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
430
Ei mielestäni kyllä mitään järkeä. Kaikkien näiden luonnollisten monopolien pitäisi olla mielestäni julkisessa omistuksessa. Sähköverkkokin voitaisiin pakkolunastaa Carunalta takaisin.
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
451
Fantastisen hyvä idea. Mahtaa omakotitaloasujia porakaivolla jänskättää, että kuinka paljon se Nestle pumppaa siitä pohjavesialueelta. Toki kaupasta ja baarista sitä vettä sitten saa, vain 1,99 euroa per pioli litraa. Meno aika kehitysmaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
639
Osaako jyväskyläläiset kertoa miten innokkaasti tuota on paikallispoliitikot kannattaneet omalla naamallaan? :D
Poliitikkojen kantoja tähän toivoisi todellakin myös kotimaisen median selvittävän tuolla, mutta valitettavasti vaan ei taida olla läheskään niin kiinnostava aihe heille kuin se mitä joku PS-poliitikko on taas sanonut ikävästi jostain asiasta X.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
1 098
Espanajassa, Portugalissa ja käsittääkseni monissa muissakin valtioissa on tätä jo testattu. Lopputuloksena veden hinta kallistuu jopa monenkymmenkertaiseksi ja vedenlaatu heikkenee.
Ja suomalaisen poliitikon vastine on: tämä malli ei ole realistinen suomessa. Vaikka yhtä "hyvin" tuleekin toimimaan kuin muuallakin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
789
Kannattaa jakaa tuo kansalaisaloite kaikille kavereille ja ihan mihin tahansa. US:n puheenvuorossakin on tätä kansalaisaloitetta jaettu ja myös FB:ssäkin. Järjestään kaikki kommentaattorit haluavat kannattaa tätä aloitetta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 564
Ja suomalaisen poliitikon vastine on: tämä malli ei ole realistinen suomessa. Vaikka yhtä "hyvin" tuleekin toimimaan kuin muuallakin.
Eiköhän suomalaisen poliitikon vastaus ole että:
"Yksityistäminen tuo kilpailua alalle joka on kuluttajan kannalta etu. Hinnat eivät tule nousemaan koska voitot tullaan säännöstelemään ja asetuksilla varmistetaan että hinnat pysyvät kohtuullisina".
Ja muita Aku Ankan parhaita.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
789
3 tonnia paukahti noin lyhyessä ajassa ja heti aamulla. Näyttää siltä, että tämä menee ihan heittämällä läpi.

3000.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 934
Toivottavasti eduskunta sitten viisaudessaan tekisi asialle muutakin kuin käsittelisi asian kumoon.
Tuskimpa, harvemmin mitään kovin järkeviä päätöksiä tuolta tulee. Kaikki pitää vaan yksityistää, millään muulla ei tunnu olevan mitään väliä kunhan vaan saadaan yksityistettyä madollisimman paljon asioita. Vedetkin varmaan annetaan ilmaiseksi ja vielä vähän rahaa kylkiäisiksi että joku kansainvälinen sijoitusyhtiö pääsee varmasti käärimään tuohta oikein kunnolla.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
789
Tuo kansalaisaloite on muuten siitä aika mielenkiintoinen, että sen luulisi kiinnostavan ihmisiä vähän joka puolelta poliittista kenttää. Olisikohan mahdollisuuksia jopa 100k allekirjoituksiin?
Sama se vaikka miljoona ääntä. Kunhan se menee lainsäätäjille viesti perille, että meidän vettä ei anneta yksityistettäviksi.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 566
Yleispätevä vastaus kysymykseen "kannattaako X yksityistää":

Jos X on välttämätön palvelu ja sen tuottamisesta muodostuu luonnollinen monopoli: ei. Hyvin yksiselitteisesti ja ilman mitään varaumia: ei.

Vesiputkea ei voi vetää taloon Prismasta ja Citymarketista. Vesihuollossa ei voi muodostua minkäänlaista kilpailua. Sama pätee mm. sähkönjakeluun ja tieverkostoon. Kun tähän vielä lisätään se, ettei ole käytännössä mahdollista elää käyttämättä näitä palveluita, yksityistäminen olisi aivan järjetöntä. Ai sähkönjakelu on jo yksityistetty? Miten se on mennyt noin omasta mielestä?
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
822
Tallinan veden osari tuli just ulos. Kurssi +5,6%. Itse olen tässä omistajana eli saan ne omat lokakaivot tyhjennettyä osingoilla ja sähköä omaan pumppuun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
228
Yleispätevä vastaus kysymykseen "kannattaako X yksityistää":

Jos X on välttämätön palvelu ja sen tuottamisesta muodostuu luonnollinen monopoli: ei. Hyvin yksiselitteisesti ja ilman mitään varaumia: ei.

Vesiputkea ei voi vetää taloon Prismasta ja Citymarketista. Vesihuollossa ei voi muodostua minkäänlaista kilpailua. Sama pätee mm. sähkönjakeluun ja tieverkostoon. Kun tähän vielä lisätään se, ettei ole käytännössä mahdollista elää käyttämättä näitä palveluita, yksityistäminen olisi aivan järjetöntä. Ai sähkönjakelu on jo yksityistetty? Miten se on mennyt noin omasta mielestä?
Jep, juuri näin. Tuo Caruna case oli jo niin helvetin typerä, että luulisi jonkun ottaneen opikseen siitä, mutta ei näköjään. Kävin allekirjoittamassa kansalaisaloitteen.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
789
Eihän sitä kannata yksityistää. Mutta todellakin se yksityistetään täällä soomaliassa. Sitten voi muistella miten ennen vanhaan kaikki pysty juomaan vettä.
Joo, sarkasmitutka havaitsi mutta tottahan se on, että he kun kerran pikkusormen antaessa, voidaan viedä koko käsi ja siihen ei sitten mahda mitään sanoisivat poliitikot. Samanlaista sekoilua kuten Carunan tapauksessa, kun myytiin Fortumin linjat sinne. Kuitenkin muutamissa maissa on otettu vesihuolto takaisin omaan hallintaan, kun huomattiin vesihuollon huonot tilanteet.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
1 098
Jep, juuri näin. Tuo Caruna case oli jo niin helvetin typerä, että luulisi jonkun ottaneen opikseen siitä, mutta ei näköjään. Kävin allekirjoittamassa kansalaisaloitteen.
Luulen että Caruna-keissi meni just niinkuin pitikin. Se että meille kerrottiin jotain muuta lienee sekin ollut jonkun intresseissä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 674
Joo, sarkasmitutka havaitsi mutta tottahan se on, että he kun kerran pikkusormen antaessa, voidaan viedä koko käsi ja siihen ei sitten mahda mitään sanoisivat poliitikot. Samanlaista sekoilua kuten Carunan tapauksessa, kun myytiin Fortumin linjat sinne. Kuitenkin muutamissa maissa on otettu vesihuolto takaisin omaan hallintaan, kun huomattiin vesihuollon huonot tilanteet.
Monessa maassa vesihuolto toimii todella surkeasti nimenomaan siksi, että sitä pidetään julkisessa omistuksessa voittoa tavoittelemattomana busineksena. Näin esim. Intiassa, latinalaisen amerikan kaupungeissa yms.

Esim. ongelmana on se, että kunnallisilla vesifirmoilla ei ole rahaa rakentaa vesijohtoja köyhien asuinalueille. Vähille rikkaiden asuinalueille vedet vedetään tietysti, koska siellä oleva porukka on vesilaitoksen johtajan ja korruptoituneiden vallanpitäjien kavereita.

Sen jälkeen vettä myydään omakustannehintaan halvalla, koska se on kansan tahto, että vesi on halpaa. Kukaan ei kuitenkaan jaksa muistaa, että oikeasti köyhille vesipalvelut ovat surkeat nimenomaan sen takia, että rikkailta ei rokoteta vedestä, vaikka voitaisiin.

Sama on toimii monessa paikassa myös sähköverkon osalta - myydään rikkaille ja maksukykyisille halvalla, jolloin ei ole varaa investoida vähemmän maksukykyisten ja vähemmän voittoa tuottavien asiakkaiden verkottamiseen.

Veden markkinahintainen hinnoittelu on myös hyvä toimintamalli silloin, kun vedestä on pulaa. Se ei toki tarkoita, että vesilaitos pitäisi välttämättä myydä pois kunnan omistuksesta.

Markkinahinnoitellun veden hinta nousee vesipulan pahentuessa ja se puolestaan laskee kulutusta todella tehokkaasti. Jos suihku alkaa maksaa euron minuutti, niin keskiluokkainenkin lutraaja miettii oikeasti miten paljon vettä käyttää.

5snt/litra ei kuitenkaan aiheuta isoja paineita kahvin keitolle, ruoan laitolle ja juomavedelle, mutta juuri kaikista eniten vettä käyttävä kylpeminen, nurtsien kastelu ja uima-altaiden täyttö alkaa vähentyä reilusti kun keskiluokkaisen asuinalueen ihmiset havahtuvat siihen, että pienenkin uima-altaan täyttö maksaa 50-100€.

Jos veden hinta asetetaan mielivaltaisen alas ja myydään kaikki halvalla, niin avokadon viljelijät ostavat kaiken veden naurettavan halvalla ja suurelle osalle kansasta ei jää mitään.
-

Periaatteessa yksityistäminen voisi johtaa Suomessa yhteiskunnan toiminnan tehostumiseen sen ansiosta, että kaikista pisimmät ja skutsisimmat kämpät joutuisivat maksamaan vesijohdosta paljon nykyistä enemmän. Se voisi kohdistaa vesijohdon rakennuskustannukset oikeudenmukaisemmin sen osalta, että kuinka paljon kustannuksia verkottamisesta tulee.

Tuo ei kuitenkaan tule toteutumaan, koska vesifirmoja varmasti kielletään johonkin yhdenvertaisuusperiaatteeseen liittyen laskuttamasta ihmisiltä eri hintoja.

-
En kannata yksityistämistä nykytiedon valossa, sillä epäilen poliitikkojen olevan kyvyttömiä hallitsemaan sen seurauksia.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
619
Luulisi että olisivat oppineet Carunasta jotain. Kävin allekirjoittamassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
794
Kävin allekirjoittamassa tuon aloitteen välittömästi. Kun kerrankin asiat on hyvin niin eikös joku halua ne paskoa. Mitään hyvää ei tuosta seuraisi.

Eihän yksityisellä vesilaitoksella ole mitään intressejä toimittaa kuin minimivaatimukset täyttävää tuotetta. Kaikki säästö yritetetään valuttaa sitten viivan alle. Samalla hintoja voidaan nostaa ties millä verukkeella ja kun kilpailijoitakaan ei ole niin mikäs siinä ollessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
994
Pitihän tämä käydä allekirjoittamassa, toivon todella että tästä aloitteesta on hyötyä. Toki luotto meidän poliitikoihin ei ole kovin hyvä..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
692
Pääsevätpähän runkkarit eduskunnassa ainakin pakosti hiukan keskustelemaan aiheesta ja aloitteesta ennen kuin se tyrmätään Eu-säädösten vastaisena ja vedet on myydään halvimmalle tarjoajalle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 036
Hyvin tulee ääniä tohon aloitteeseen. En oo huomannu iltapäivälehdissä vielä juttua tosta, mutta varmaan tulee 50k täyteen aika nopeesti, kun joku lehti siihen tarttuu. Hyvällä tuurilla jo tänään.

En oikein ymmärrä millanen ajatusmalli on sillä, jonka mielestä ylipäätään tämä yksityistäminen on hyvä asia. Ei sellanen ihminen ainakaan suomen etua aja.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjuja
80 970
Viestejä
1 649 463
Jäsenet
36 307
Uusin jäsen
zups

Hinta.fi

Ylös Bottom