Kamppailulajit

alakääntö

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.02.2020
Viestejä
1 126
Joistain yksittäisistä lajeista oli todella lyhyitä ketjuja joten mietin että ehkä paremmin toimisi yksi ketju monelle lajille.

Syksyllä taas alkaisi monessa lajissa uudet kurssit monessa lajissa ja aloin nyt miettimään että voisi olla ihan kiva käydä tekemässä jotain. Mitä lajeja olette muut kokeilleet ja mitä suosittelisitte erilaisille harrastajille? Mitä varusteita tarvii ja mitä kuluja tulee: suojat, puku, käyntimaksut jne.

Itse harrastin taek-wondoa ja se oli ihan kivaa ja liikunnallista touhua. Alkeiskurssilla, josta on nyt hemmetisti jo aikaa, treenattiin aika paljon fyysista kuntoa ja tekniikkaa. Eli ainakin siinä peruskurssilla ei ole vasta kuin loppua kohden pientä kokeilua esimerkiksi matsitreenistä. Peruskurssin jälkeen oli siten tarjolla useampaa erilaista kohdennetumpaa treeniä joissa sai käydä vapaasti. Oli ihan matsireenejä varten oma sessio viikossa, siten oli tekniikkareeni ja jotain muuta myös, en muista. Peruskurssin aikana noihin ei ollut kuitenkaan asiaa.

Varusteina oli oikeastaan vain puku, jonka joutui ostamaan peruskurssin lopulla. Alussa selvisi verkkareissa. Muuten nyrkkeilyhanskat olivat ihan hyvät, jotkut ostivat alasuojat ja säärisuojat. Puvun hintaa en muista enää. Nyrkkeilyhanskat kelpasivat ihan perusmalliset, ei tarvitse olla sellaiset joilla voi lyödä ja ottaa kiinni. Laji itsessään on suht liikunnallinen mutta myös todella tekniikkapainotteinen. Maassa ei koskaan tehdä mitään ja laji keskittyy eniten potkuihin. Voi myös harrastaa hyvin silmälasien kanssa, ei tarvitse edes piilareita, muuten kuin siten myöhemmin jos haluaa tehdä matsireeniä.

Paljailla jaloilla juoksentelusta muistan että jalanpohjat olivat aina vähän rutussa. Onko tähän jotain tossua keksitty? Sisäkengät ei voi olla potkujen takia. Vanhemmiten olen huomannut että jalanpohjien iho on herkempää ja rakkoja tulee herkemmin.

Mistä lajeista muilla on kokemusta ja suosittelisitteko omaanne? Kuinka pitkälle olet lajia treenannut, peruskurssi vai useampia vuosia? Krav maga ja bjj kiinnostaisivat kovasti. Lähinnä haen jotain sellaista mistä voisi olla käytännössä hyötyä mutta enemmän sellaista, jossa myös kuntoa tulee ylläpidettyä.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 348
Krav Magaa tuli joskus käytyä Combat Academyssa ja suosittelen. Nuo muut "urheilulajit" ovat ihan turhia, jos haluaa oppia tappelemaan niin Krav Maga on ainut oikea josta on oikeaan elämään hyötyä. Siellä oppii munille potkimiset yms muut tositilanteet. Ainakaan peruskursseille ei tarvitse mitään ylimääräistä ostaa, mutta jos jatkaa niin ainakin munasuojat olis jees sekä säärisuojat ja hammassuojat. Aika paljon on myös kunnon parantamista, eli jokaisella treenikerralla juostaan ja tehdään voima yms harjoitteluja alkulämmittelyks ennen kuin tekniikoita aletaan opettaa.

Edit: pienenä tuli judoa harrastettu, mutta ihan turhia nuo kilpailulajit kun niistä ei opi oikeaa itsepuolustusta, toisin kuin Krav Magassa. Ja Judoon piti ostaa kalliit varusteet kun taas Krav Magaan ei käytännössä tartte ostaa mitään.
Edit2: Krav Magassa oletetaan myös että toisella on esim puukko yms kädessä ja treeneissä sitten käytetään muoviaseita ja niiden avulla opetellaan sitten puolustamaan esim puukkohyökkäystä vastaan yms.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
Ruutu lähettää 16.10.22 kl0 4.00 Robben matsin DWtä vastaan suorana. Lähetys suomeksi selostettuna ppv-hinta 25€.
Aika hintavaa on!
 

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 813
Overeem vs. badr hari 3 olis viikonloppuna. Vanhat sedät, kippiä käsissä lienee edelleen, mutta leuat sököt

 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 483
Viestejä
4 163 813
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom