Kameravalvonnan toteuttaminen (oli: IP-kamerat)

Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Aloitellaanpa tällainen ketju, jossa voi keskustella ja kysellä IP-kameroista ja kertoa muille, mitä kameroita itse käyttää.

Itse asun kerrostalossa, niin valvontatarvetta itsellä ei ole, mutta vanhemmilla on jo vuosia kuvannut etupihaa yksi kamera, joka tallentaa otokset varastossa pyörivälle serverille.

Työn puolesta olen viime vuosina seurannut kiinalaisvalmistajien Dahua ja Hikvision esiinmarssia ja todennut, että ovat jo täysin kelvollisia (joskin Hikvisionilla on/oli se haavoittuvuusskandaali) ja hinta/ominaisuussuhde erinomainen.

Taannoin totesin, että vanhan IP-kameran (Acti TCM-1231) voisi vaihtaa tarkempaan, kun ~100-150 euroon (ilman veroja) saa jo ammattilaistason kameroita Ebaysta tai Aliexpressistä.

Vertailin pitkään Hikvisionin ja Dahuan eri malleja ja tilasin Hikvision DS-2CD2142WD-IS:n. Tälle tuli Ebaysta hintaa 110EUR toimituskuluineen. Jälkeenpäin harmittelin, että olisi voinut suorilta ostaa 8 megapikselin version, kun ei tuo olisi ollut kuin ~40-50 euroa kalliimpi.

Ominaisuudet pääpiirteittäin:
4 Megapikseliä
Linssivaihtoehdot 2,8, 4 tai 6 mm (ilmoitettava ostovaiheessa)
Kiinteä dome (manuaalinen pan/tilt asennusvaiheessa toki)
WLAN-variantti olemassa
Audio input/alarm I/O-silmukkavariantti (itse ostin tämän)
PoE-syöttömahdollisuus (tai vaihtoehtoisesti ulkoisella 12V powerilla)
Kotelointi IK10 ja IP67 (eli pitäisi kestää kovaakin käyttöä ja ulko-olosuhteita)
Motion detection/face recognition/Line crossing detection/video tampering detection
Samba/CIFS/NFS-verkkotallennustuki

Nuo kuvantunnistusominaisuudethan näissä on hyvin kehittyneitä, mutta itse kotioloissa haluan luottaa edelleen erilliseen liiketunnistimeen, joka liikettä havaitessaan kärkitiedolla ilmoittaa kameralle, että alkaa kuvaamaan. Itse en videotallennusta käytä, vaan kamera tallentaa still-kuvia FTP:lle. Videotallennusta ei FTP:n yli voi edes tehdä, vaan se on tehtävä joko muistikortille, verkkolevylle tai yhteensopivaan tallentimeen.

Hikvisionista sen verran vielä, että heidän kameroistaan paljastui viime vuonna paha haavoittuvuus, jonka avulla kameraan oli helppo päästä kiinni, jos kamera oli julkisessa verkossa (tai porttienohjaus oli palomuurissa päällä), vaikka salasana olisikin ollut vaihdettu.
Hikvision Cameras | ICS-CERT

Tilannetta pahensi/pahentaa vielä se, että kameroissa on vanhoissa softaversioissa oletuksena päällä uPNP, joka usein on oletuksena päällä myös reitittimissä. Siinä ei palomuuri paljoa suojaa, kun laitteet keskenään "sopivat" että availepa minulle portteja.

Hikvisionilla on ilmeisesti jonkinlainen aluejakopoliitiikka ja vaikka kamera kaiketi on fyysisesti samanlainen ympäri maailmaa, firmiksissä on eroja ja jos kameraan päivittää väärän alueen firmwaren, ongelmia seuraa.
Tip: How to tell if my Hikvision camera is US, Chinese, or International
Here's how to read Hikvision serial numbers
How to tell if a Hikvision camera is genuine or a Chinese grey import model

Eli jos kameroiden softia päivittelee, niin kannattaa tarkastaa, mitä aluevarianttia oma kamera on. Sarjanumeron perusteella (joka kaiketi pitää paikkansa) ainakin saa vihiä. Omasta kamerasta löytyy sarjanumerosta kirjainyhdistelmä "BBWR" joka tarkoittaa että kamera on international-versio ja tuohon hyvin päivittyi uusin englanninkielinen softa.

Itse siis tilasin kameran Ebaysta ja myyjän lupaus siitä, että kamera on international-variantti, piti paikkansa. Jos kameran tilaa, niin kannattaa palaute antaa vasta, kun on tarkistanut kameran sarjanumeron.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Itselläkin on vähän ollut mielessä hankkia kamera tai kaks mutta on jäänyt siihen kun ei oikein ole tie nyt mikä merkki on hyvä ja toimiva. Nykyään tuntuu että netti on nii pullollaan jos jonkinlaista valmistajaa.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Olen käyttänyt vanhempia Android kännyjä ja tabletteja valvontaan silloin kun olen pois kotoa. Näkee että kisuilla on kaikki ok, tallentaa videon kun liiketunnistin huomaa liikettä, sekä paikallisesti että Dropboxiin (joku muu pilvikohde oli, en nyt jaksa tarkistaa). Ja ainoa kulu on softan maksu (Wardencam, 6,84 € Premium Upgrade). :tup:

Edellinen ei tietenkään pärjää kunnon softille ja laitteille, mutta tämä ihan vinkkinä, joka sopinee kuitenkin ketjuun.:geek:

Edit. lisätty Google Playn ostolokista löytynyt hinta.

Edit2. 30.4.18: Jep, aivan väärässä ketjussa vastailin, pahoittelut.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Itselläkin on vähän ollut mielessä hankkia kamera tai kaks mutta on jäänyt siihen kun ei oikein ole tie nyt mikä merkki on hyvä ja toimiva. Nykyään tuntuu että netti on nii pullollaan jos jonkinlaista valmistajaa.
Sehän se ongelma onkin ja kun kaikki vielä luonnollisesti mainostavat olevansa alansa parhaimpia. Menneinä vuosina tilanne oli vielä paha, kun kiinalaisten laatu oli niin ja näin ja vastaavasti "länsimerkit" maksoivat aivan törkeästi (Bosch, Axis, Avigilon, Acti jne), mutta nyt erityisesti Hikvision ja Dahua ovat saaneet tilannetta korjattua.
 
DaMan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
596
Itse taas myin vanhat pois hankin uutta tilalle.

Nyt kuukauden on ollut 8kpl Hikvision 4K kameroita. Nyt käytössä on mallit DS-2CD2085FWD-I ja DS-2CDC2385FWD-I. Osa on 4mm ja osa 2.8mm linssillä. Uusimmat päivitykset sisällä ja olen tyytyväinen. Ei mitään huonoa sanottavaa. 2085:t käy hieman lämpimänä, ei kuumana mutta kuori on selkeästi lämmin. Nämä maksoi 108USD/kpl ja ovat WR-malleja eli eivät Kiinan CC-malleja. Avasin laitteet vielä tarkistaakseni aitouden ja että sisuskalut täsmää. Olivat aitoja overseas malleja. Ne tuli muistaakseni firmwareilla 5.5.3 ja 5.5.4. Päivitin ne heti uusimpiin 5.5.51 ilman mitään ongelmia. Tuossa 5.5.51 ei ole havaittu takaovia tai haavoittuvuuksia, ainakaan vielä.

Minulla on aikaisemmin ollut Dahuan kameroita. Ne on myös hyviä laitteita. Itse jotenkin pidän enemmän Hikin käyttöliittymästä. Ne on selkeämmät kun Dahuan. Sillä ei ole merkitystä jos käyttää jotain valvontasoftaa. Minulla tallentaa suoraan NFS:llä NAS:lle. Hik myös sen takia koska Hikin 4K:lla on hieman parempi framerate kun Dahuan 4K. Kaverilla on iso turva-alan firma ja sanoi että käyttivät ennen Hikiä mutta nyt Dahuaa pääasiassa koska kuulemma Dahuan takuuasiat hoituvat Suomessa Dahuan tukkurilla hieman paremmin kun Hikin Suomen tukkurilla. Molemmat on laadukkaita merkkejä ja palvelevat tarkoitustaan.

Käytän myös Hikin kännykkä/tablet softaa (4500). Toimii hyvin ja antaa hyvän 4K-kuvan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Onko kellään kokemuksia noiden kameroiden yhdistämisestä näiden NAS valmistajien NVR-kikkareisiin?
 
Liittynyt
25.04.2018
Viestejä
783
Olis tarvetta yövalvontaan täälä kanssa. Tosin hommaa hankaloittaa se että vuokraasunto mutta parkkipaikka pitäs saada valvonnan alle. Näköjään tuossa on ohikulkevaa liikennettä sen verran että kun huomataan eri auton olevan parkissa niin se käydään tarkistamassa yöllä. Vittumaista kun lukot on aina väännetty solmuun. Hommaa tosiaan hankaloittaa vähä se että vuokraasunto ja oma verkko on max 50m päässä parkkialueelta ja langattomasti pitäs saada kamera johki, hmmm täytyyhän sille kamerallakki saada ilmeisesti virta, seki tuottaa vähä päänvaivaa. Nykyään pitää olla joku kyltti missä kerrotaan että kamera valvoo ? Ja saako edes vuokranantajalta lupaa valvontaan on ihan toinen seikka...Jos ei kertois, alkaa kyllä käymään kalliin puoleiseksi jos tätä tahtia sais olla lukkoja korjaamassa.

Ehdotuksia tälläseen tilanteeseen ? Ei mulla kyllä rahaakaan ole että halpaki ratkasu saa mielellään olla. Halpahan ois itse seistä pesäpallomaila kädessä mutta ei rahkeet riitä jokayö seistä auton vieressä. Jos jollain on ylimääräsenä voin o(s)ttaa lahjotuksena pois pölyttymästä...
 
Jos se parkkialue on taloyhtiön niin tarvitset vähintään isännöitsijän luvan kuvaamiseen. Ehkä jopa yhtiökokousasia. Taloyhtiön parkkipaikka on periaatteessa yksityisalue joten omalla kameralla väijyminen voi tulla kalliiksi.
Jos taas parkkialue on yhteiskunnan maalla (esim. kadun varsi tai puiston hiekkakenttä tai aitamaton yleinen parkkialue) et tarvitse mitään lupia kuvaamiseen. Siinä tapauksessa seinä täyteen filmauskalustoa ja kun joku kysyy niin sanot että olet fanaattinen lintuharrastaja ja erikoistunut puluihin, vanhoihin korppikotkiin ja puumiin (saako puumasta mitenkään pyöriteltyä lintua?).

Jos se lukkojen roplaaminen ei ole pelkästään sinun ongelma vaan muut asukkaat kärsivät samasta asiasta niin olen lähes varma että itse taloyhtiö on kiinnostunut asentamaan järjestelmän puolestasi asukkaiden omaisuuden turvaamiseksi. Kun esität asiaa eteenpäin saat varmasti suuren määrän puoltoääniä asian edistämiseksi. Ennenkuin itse ryntäät ostamaan turvatarvikeyrityksen varaston tyhjäksi ja lähdet pulttaamaan isompia järjestelmiä seinään niin ota ensimmäiseksi heti yhteys isännöitsijään ja/tai taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaan. Jos ovat vähääkään kartalla ja tässä maailmassa niin ne laitteet kyltteineen ja tallennusjärjestelmineen ilmestyy hyvinkin nopeasti. Se että saatko itse kuvan näkyviin omaan telkkariin/kännyyn on epätodennäköistä mutta huupparipään visiitistä ainakin jää kuvat muistoksi virkavallan ihmeteltäväksi.

(Jos taas se roplaaminen on ainoastaan ja vain sinun ja kärrysi ongelma ja parkissa on isot määrät muitakin autoja joista kukaan ei ole kiinnostunut niin kehotan siinä tapauksessa vaihtamaan se sinun uusi AMG GT vanhaan harmaaseen tojotaan tai työnnä se GT yöksi johonkin talliin tai ota ainakin se iso kassillinen kultaharkkoja näkyviltä siitä etupenkiltä vaikka takakonttiin yöksi.)
 
Liittynyt
25.04.2018
Viestejä
783
Täydellisen hieno vastaus, paljon kiitoksia. Ei ole ainoastaan minun ongelma vaan narkit käy kurkkimassa mielenkiinnosta jos löytyis jotain vähäkin rahan arvoista tavaraa. Ja tuo ois kyllä hienoakin hienompaa jos valvonta saatais järjestettyä mutta se maksaa ja tääläpäin asioilla on tapana venyä ikuisuuksiin jos puhutaan rahasta kun kaikkeen olla kyllä valmiita mutta sen pitäis olla ilmasta.

Silläkään ei ole väliä saanko omaan tv:seen kuvaa parkkipaikasta vaan kunhan joku sais ois pääasia. Otankin tämän asian heti huomenna ja alkaan kyselemään, ehkä kamerat on jo vuonna 2090 paikalla.

Ja muuten, mun (O)len (P)aska (E)n (L)iiku - auto pihan rumin ja jokapaikkaan autoon näkee ikkunasta. Harmittaa vain kun lukot pitää rikkoa kun autoissa ei kuitenkaan ole koskaan mitään varastettavaa. (Kasettimankkakin selvästi näkyvillä, siitä tuskin montaa centtiä kukaan suostuu maksamaan) , ei tuossa pihassa uskalla yli tonnin autoa pitää tai minä en ainakaan uskalla. Joskus ei vaan ymmärrä mitä jonkun päässä liikkuu ku 500e autoonki on pakko päästä sisälle tonkimaan. Kuvitteleeko ne oikeasti sieltä jotain vielä löytyvänki :D

Kiitos, ja hyvää alkavaa viikkoa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
367
Dahua tuntuu olevan nykyään paremmassa maineessa kuin Hikvision. 4K-kameroissa ei mitään järkeä, tällähetkellä tuntuu että suosituin tuo Dahuan 2MP malli, sen takia että tekee todella hyvää kuvaa kaikissa olosuhteissa. 4K-kameroissa näin ei ole.
Dahua Starlight Varifocal Turret (IPC-HDW5231R-Z)

Tuolla asiasta jauhettu jo pitkään. Turret-tyyppinen on domea parempi mm. hämähäkinseittien takia + kosteuden kerääntymisen takia. Tilaukset onnistuu tuon empiretecandy-käyttäjän kautta, antaa hyvät alennukset ja onnistuu toimitus Euroopan varastolta, jolloin alveja ei tarvitse maksaa.
 
snw

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
312

Mitä hintaluokkaa on tuo Dahuan kamera?
 
GJ

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
380
Virtuaalikoneessa pyörii Unifi NVR ja sinne syöttää kuvaa pari Unifi G3 kameraa pihalta. Erittäin tyytyväinen järjestelmään, mökille asentanut samanmoisen setin, hyvä ominaisuus kyllä tämä POE.
 
Turret on parempi kamera periaatteessa sen takia että siinä ei ole Bulletin kaltaista erillistä suojalasia joka tiivisteiden hapertuessa vanhuuttaan tai huonosti asennettuna huurtuu. Ei sinne kosteus normaalisti kerry. Lisäksi Bullet lämpiää käytössä sen verran että jos ei nyt sentään monsuunikausi ole niin kosteus haihtuu samantien. Tuo hämähäkinseitti on enemmän ongelma lämpimässä ilmastossa jossa seittejä tehdään ympäri vuoden. Täällä ne seitit on "sesonkituote". Ei ongelma. Ei ainakaan omissa systeemeissä ole ollut eikä kenelläkään kenelle olen järjestelmiä asentanut ole tullut ainuttakaan seittiä. Molemmat sekä turret että bullet on IP67 eli kestää sadetta ja hetkellisen veteen upotuksen. Paikka sanelee sen paremmuuden, ei muoto.

Olen itse seurannut tuon IPC foorumin tarinoita sen perustamisesta lähtien (kun perustajat lähti tietyistä syistä cam-it:stä ja pystyttivät oman) ja on siellä asiantuntijoitakin mutta on todella paljon mutua. Ja toki siellä on kavereita jotka tekee kaikenlaisia vertailutaulukoita ;) On aika raflaavasti sanottu ettei 4K-kameroissa ole mitään järkeä. Täytyy ottaa olosuhteet ja paikka huomioon. Evergradesin suoalueen yössä tarvitsee toisenlaisen valon/herkkyyden kun kaupungin kirkkaissa katuvaloissa. Tuota valoherkkyyttä painotetaan aivan liikaa. Ja 4K:n etu on erityisesti nopeampi elektroniikka jolloin pienempääkin kuvaa (2K+) saa huomattavasti parempana. Ja paljon muita asioita. En itse pitkällä kokemuksella valvontakameroista allekirjoita tuota lausuntoa että 4K:ssä ei ole mitään järkeä. Se on kuin sanoisi ettei city-maasturissa ole mitään järkeä. Riippuu käyttötarkoituksesta ja mieltymyksestä.

Olen usein käynyt keskustelua aiheesta Hik vai Dahua vai joku muu todellisten ammattilaisten kanssa. Sellaisten jotka päivittäin ammatikseen asentaa valvontakamerajärjestelmiä (esim. suuriin liikerakennuksiin, kauppakeskuksiin, tehtaisiin ja keskussairaaloihin) ja he sanovat että Hik ja Dahua ovat hyvin samalla viivalla eivätkä poikkea toisistaan oleellisesti. Riippuu täysin malleista ja ominaisuudesta. Mieltymys ja makuasia sekä jakelukanavakysymys. Omasta mielestäni Hikin kameroissa on parempi (=loogisempi) GUI kun Dahuassa. Mutta helpoin on käyttää se johon on tottunut. Minulla on sekä Dahuaa että Hikiä joten empiiristä kokemusta on. Toisaalta jos käyttää jotain valvomo-ohjelmisto niin GUI:lla ei ole mitään merkitystä.

Dahua on kalliimpi kuin Hikvision ainakin minun käyttämissä kanavissa. Lisäksi pidän enemmän Hikin Androidsoftasta. 4K (8mp) sen takia että koska hintaero on erittäin pieni esim. 4mp kameroihin verrattuna ja koska tarvittaessa paikkakohtaisesti saa oikeasti isomman resoluution ja se ei ole interpoloitu vaan todellinen ja omien testienkin mukaan pakkaus ei huononna kuvanlaatua oleellisesti. Mutta koska molemmat merkit on ihan yhtä hyviä niin on mieltymys- ja makuasia kumpia valitsee.

Jos tilaa jotain karkki-nimiseltä kaverilta ulkomailta niin täytyy muistaa että käytännössä takuuta ei ole jos tuote on jaska tai se ei saavu. Vaikka tunnen näitä tietyn foorumin kavereita useita paremminkin niin en itse tilaisi heidän kautta. Tosin antavat erittäin hyvää informaatiota ja siellä on todellisia Alistairin kaltaisia ammattilaisia.
 
DaMan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
596
Virtuaalikoneessa pyörii Unifi NVR ja sinne syöttää kuvaa pari Unifi G3 kameraa pihalta. Erittäin tyytyväinen järjestelmään, mökille asentanut samanmoisen setin, hyvä ominaisuus kyllä tämä POE.
Onko sinulla kokemusta muiden valmistajien kameroista? Miten mielestäsi Unifi-kameroiden laatu eroaa muista? (Unifi on vain FullHD)

Itse olen erittäin pettynyt Unifi romuihin ja niistä on suurin osa lempattu kiertoon. Ei kannata sotkeutua jos haluaa oikeasti hyvän järjestelmän itselleen. Peruskuluttajarojua suurilla lupauksilla mutta huonoilla spekseillä. Onko kamerat laadullisesti parempia?
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
367
Hyviä pointteja DaMan, sain uutta tietoa ja korjauksia nykyisiin. Turret vs dome etuna on myös se että turreteissa ei ongelmia IR-heijastumisen kanssa. Bullet taas järkevä vain harvaan kohteeseen, koska se on huitaistavissa kepillä tms. rikki tai osoittamaan väärään suuntaan jolloin koko valvontakameran idea menee siinä.

Mielestäni myös jossain vaiheessa oli ongelmana, että hikvision-kameroita myytiin Kiinan firmiksillä hackattuna jolloin et pystynyt softaa niihin päivittämään. Onkohan nykyään Dahuoissa sama ongelma?

Eipä näiden ostaminen Suomesta ole kovin järkevää, jossain vaiheessa tsekkailin hintoja niin ainakin monet Dahuan mallit maksoi tuplaten Kiinan hintoihin verrattuina. Tuolla ketjussa mainittu empiretecandy-myyjä vaikuttaa kyllä olevan luotettava, koska ihmisillä niin paljon positiivista kokemusta.

@snw
ilman moottoroitua zoomausta n. 100e
moottorilla n. 150e

tuossa muuten melko laaja infopaketti kameroista
IPCamTalk Cliff Notes 2018-04.docx
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
367
Onko sinulla kokemusta muiden valmistajien kameroista? Miten mielestäsi Unifi-kameroiden laatu eroaa muista? (Unifi on vain FullHD)

Itse olen erittäin pettynyt Unifi romuihin ja niistä on suurin osa lempattu kiertoon. Ei kannata sotkeutua jos haluaa oikeasti hyvän järjestelmän itselleen. Peruskuluttajarojua suurilla lupauksilla mutta huonoilla spekseillä. Onko kamerat laadullisesti parempia?
Hyvä kuulla tämäkin kokemus, mutta pääasiassa olen kuullut todella hyviä kokemuksia Ubiquitista ja heidän tukiasemia olen itsekin viritellyt. Unifi-sarjan kohderyhmähän on nimenomaan yritykset, ei kuluttajat. Toimintavarmuus, kantama jne. ihan eri luokkaa kuin kuluttajatuotteissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 974

Meillä on töissä UniFi G3 1080p kameroita 5kpl, tyytyväisiä ollaan oltu ja ei moitittavaa. Softapäivityksiä tulee säännöllisesti ja pilven kautta etäyhteys on mukava lisä. Helppokäyttöisyys myös iso plussa. En osaa muihin valmistajiin verrata, Ubiquitit otettiin, koska verkkoinfrakin on Ubiquitia.
 
DaMan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
596
Turret vs dome etuna on myös se että turreteissa ei ongelmia IR-heijastumisen kanssa. Bullet taas järkevä vain harvaan kohteeseen, koska se on huitaistavissa kepillä tms. rikki tai osoittamaan väärään suuntaan jolloin koko valvontakameran idea menee siinä.

Mielestäni myös jossain vaiheessa oli ongelmana, että hikvision-kameroita myytiin Kiinan firmiksillä hackattuna jolloin et pystynyt softaa niihin päivittämään. Onkohan nykyään Dahuoissa sama ongelma?

Eipä näiden ostaminen Suomesta ole kovin järkevää, jossain vaiheessa tsekkailin hintoja niin ainakin monet Dahuan mallit maksoi tuplaten Kiinan hintoihin verrattuina. Tuolla ketjussa mainittu empiretecandy-myyjä vaikuttaa kyllä olevan luotettava, koska ihmisillä niin paljon positiivista kokemusta.
Ihan missätahansa tasossa/lasissa joka on ulkona tulee jossain kulmissa ja olosuhteissa heijastumia. Oli se sitten vaikka auton lasi, lammen pinta, alumiinilevy tai vaikka lumilapio niin heijastumia tulee. Se on fysiikkaa eikä sille mitään voi.

Bulletti on ainoa jonka voi laittaa ulos suoraan sateeseen vaikka pylvään päähän ilman asennussettiä. LIsäksi Bullet on noin 4 kertaa pienempi kun esim. turret. Just on pöydällä asennusta odottamassa Hikin 8mp turretti, bulletti ja dome. Toi turretti on kyllä törkeän iso verrattuna bullettiin. Bulletti ei ole tarkoitettukaan matalalle. Sitä varten on vandal proof lasilla oleva dome.

Hikiä myytiin monta vuotta Kiinasta hackeroidulla firmwarella ja niin tehdään edelleen paljon. Pitää valita sellainen joka on oikeasti overseas-malli. Sen tunnisteena on mm. sarjanumerossa keskellä olevat kirjaimet (CC = Kiinan malli, WR=aito overseas malli). Itse olen tilannut Kiinasta suoraan overseas-malleja ehdolla että ovat aitoja. Aina on olleet. Firmware-päivitykset onnistuu ja hikconnect toimii ja kieli on mm. Suomi. Kannattaa olla todella tarkkana. Jos Kiinan hakkeroidun päivittää niin sen jälkeen koko liittymä on yksinomaan Kiinaksi eikä kieltä voi vaihtaa. Dahualla sama ongelma, edelleen.

Kiinassa maksaa 95 euroa sama kamera mikä maksaa keski-euroopassa valtuutetun tukkurin kautta 200e+ ja Suomessa 300e+. Kiinan hinta sisältää rahdit mutta ei tullia eikä ALVia. Ei Suomesta kannata ostaa yhtään mitään muuta kun peruselintarvikkeita.
 
DaMan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
596
Meillä on töissä UniFi G3 1080p kameroita 5kpl, tyytyväisiä ollaan oltu ja ei moitittavaa. Softapäivityksiä tulee säännöllisesti ja pilven kautta etäyhteys on mukava lisä. Helppokäyttöisyys myös iso plussa. En osaa muihin valmistajiin verrata, Ubiquitit otettiin, koska verkkoinfrakin on Ubiquitia.
G3 näyttää maksavan rahteineen luokkaa 140e. Siihen hintaan saa Hikin/Dahuan 4mp kameroita kaksi. Mutta varmaan ihan ok kamera. Mutta jos katsot esim. Hikin ominaisuuksia niin tuo G3:n säätömahdollisuudet on ihan alkeelliset.

Minä tarkoitin tuolla Unifi rojulla lähinnä kytkimiä ja reitittimiä. Minulla on ei ole kokemusta Ubin kameroista joten en osaa niiden laadusta sanoa mitään. Mutta jos teillä on Unifi-sarjan kytkimiä niin katsokaas ihan huvikseen niiden lämpötilaa. Voi olla >75C ja tuulettimet ei ole päällä. Suuri ongelma. Tarkistakaas kytkimien LAG tuki (onneton). Myivät viimevuoden loppuun asti mainoksella "tulossa L3" mutta ei tulekaan. Ovat perus-L2 kamaa. Ja paljon muuta.

Reitittimiä ei saa kikkailematta pelkästään sisäverkkoon (DPI only). Melkein kaikkien USG:n Unifi Controllerin ominaisuuksissa lukee Beta eikä toimi oikein. Jos haluaa kaikki suojaominaisuudet päälle niin peruspalomuurissa (USG3) läpimeno on luokkaa 70Mbps joka on ihan naurettava. Jos vertaa mihin tahansa muuhun kaupalliseen tai ilmaiseen palomuurisoftaan niin USG:n (säätö)ominaisuudet on lähinnä huono vitsi.

Mutta kuten sanottu, peruskäyttöön pieneen perusverkkoon jossa ei ole käytännössä mitään vaatimuksia. Itse ostin Unifeja kokeeksi että uskaltaako firmaan ja asiakkaille suositella mutta ... ei jatkoon. Odotetaan vielä muutama vuosi. Ehkä sitten.

Ja viimeiseksi kotikäyttäjää mahdollisesti kiinnostava asia: Jos vertaan hintaa niin esim. Unifin 8-porttinen PoE kytkin maksaa kaksi kertaa sen mitä esim. Zyxelin vastaava.

Mutta, toki peruskotikäyttöön on ihan OK jos ei niiltä mitään vaadi eikä yhden vuoden takuu haittaa (vrt. Zyxel, HP, Cisco, ... IKUINEN takuu!!).
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
367
Ihan missätahansa tasossa/lasissa joka on ulkona tulee jossain kulmissa ja olosuhteissa heijastumia. Oli se sitten vaikka auton lasi, lammen pinta, alumiinilevy tai vaikka lumilapio niin heijastumia tulee. Se on fysiikkaa eikä sille mitään voi.

Bulletti on ainoa jonka voi laittaa ulos suoraan sateeseen vaikka pylvään päähän ilman asennussettiä. LIsäksi Bullet on noin 4 kertaa pienempi kun esim. turret. Just on pöydällä asennusta odottamassa Hikin 8mp turretti, bulletti ja dome. Toi turretti on kyllä törkeän iso verrattuna bullettiin. Bulletti ei ole tarkoitettukaan matalalle. Sitä varten on vandal proof lasilla oleva dome.

Hikiä myytiin monta vuotta Kiinasta hackeroidulla firmwarella ja niin tehdään edelleen paljon. Pitää valita sellainen joka on oikeasti overseas-malli. Sen tunnisteena on mm. sarjanumerossa keskellä olevat kirjaimet (CC = Kiinan malli, WR=aito overseas malli). Itse olen tilannut Kiinasta suoraan overseas-malleja ehdolla että ovat aitoja. Aina on olleet. Firmware-päivitykset onnistuu ja hikconnect toimii ja kieli on mm. Suomi. Kannattaa olla todella tarkkana. Jos Kiinan hakkeroidun päivittää niin sen jälkeen koko liittymä on yksinomaan Kiinaksi eikä kieltä voi vaihtaa. Dahualla sama ongelma, edelleen.

Kiinassa maksaa 95 euroa sama kamera mikä maksaa keski-euroopassa valtuutetun tukkurin kautta 200e+ ja Suomessa 300e+. Kiinan hinta sisältää rahdit mutta ei tullia eikä ALVia. Ei Suomesta kannata ostaa yhtään mitään muuta kun peruselintarvikkeita.
Kiitoksia taas kommentista, hyviä pointteja. Mutta- miksei turrettia voisi myös laittaa ulos? Niistä löytyy vedenkestävyydet ja voit kiinnittää sen suoraan seinään ilman settejä. Jos ehdit, niin nappaahan kuva tuosta kertomastasi 3:n setistä, ihan vertailuksi. Kerro myös mitä mallinumeroa nuo käyttämäsi kamerat ovat?
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105
Kellään kokemusta Xiaomin Yi Outdoor-kamerasta?

[Germany Stock]YI Outdoor Camera 1080P WiFi IP Camera IP65 Waterproof/ Night Vision/ Motion Detection/ Video Monitor IP/ Network Surveillance Security Camera -International Version/White
Xiaomi Yi Outdoor ‐valvontakamera sisä- ja ulkokäyttöön 129,90 €

Vaikuttaisi olevan ominaisuuksiltaan aika kattava, ja juuri sellainen mitä itse haen omaan käyttötarkoitukseen, eli autokatoksen, takapihalle kulkevan käytävän sekä pääoven valvontaan. Mitään hälytysjärjestelmää en tarvitse, haluaisin vain seurata mitä kotona tapahtuu poissa ollessa.

Sen tiedän että se valvontanauha pitäisi saada toki talteen, mikäli varas tulee niin on helppo homma nyhtää kameran SD-kortti pois pelistä. Tuo YI Cloud ei kyllä sinänsä vaikuta pahan hintaiselta, 20€ vuodessa perusmaksu: Yi Technology
 
Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 783
Täältä tuntuu kokemuksia näistä olevan. Itse pitäisi ensimmäinen IP kamera ostaa. Ei tule ulos vaan sisälle valvomaan satunnaisesti 3d tulostinta, lämpösessä tilassa. Tuollainen turretti voisi olla pienellä käännöllä toimiva, mutta yhtä hyvin toimii kamera mikä vaan suunnataan sopivasti ja saa olla siinä.

Katselin pikasesti aliexpress yms ip kamera haulla löytyy tuollaista 20-25€ IP kameraa, onkohan tässä käytössä mitään merkitystä minkä ottaa ja onko suosituksia minkä tuohon hommaan laittaisi.

Budjetttina nyt vaikkapa 20-60€, hirveästi tuon enempää näe tarpeellisena tähän hommaan sijoittaa.

BESDER Yoosee Wifi ONVIF IP Camera 1080P 960P 720P Wireless Wired P2P Alarm CCTV Bullet Outdoor Camera With SD Card Slot Max 64G-in Surveillance Cameras from Security & Protection on Aliexpress.com | Alibaba Group

Hiseeu Home Security 720P 1080P Wifi IP Camera Audio Record SD Card Memory P2P HD CCTV Surveillance Wireless Camera Baby Monitor-in Surveillance Cameras from Security & Protection on Aliexpress.com | Alibaba Group

Saa olla Suomesta, Euroopasta tai kiinasta ja wlan laite pitäisi olla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 013
Miten olis rpi octoprint:llä ja rpi kamera(orkkis tai kiina kopio)? Saat samalla valvottua tulostintaki. Noiden random noname kameroiden softa on kyllä semmostaki kurapaskaa etten suosittele. Ja että pääset asetuksia säätämään joudut asentaa jonku activex paketin jonka turvallisuudesta ei tiedä mitään.
 
Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 783
Rpi juuri tulostimesta purin kun duet 2 wifi tuli pyörittään tulostinta.

Millähän hintaa saisi sellaisen ip kameran, että tuo app puoli olisi kunnossa?
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Nostellaas tätäkin. Eilen tuli tehtyä suunnitelma kameravalvonnan asentamiseksi taloyhtiön etupihalle. Ei ole mitään sattunut, mutta kun talon rakennusvaiheessa (2018 valmistunut) on kaapeloinnit tehty niin ehdotin heti syksyllä muulle uudelle hallitukselle kameravalvonnan hankkimista ja olivat kaikki samaa mieltä. Samaten muutama asukas, jonka kanssa on asiasta ollut puhe, ovat kaikki sanoneet että hyvä idea, kannatetaan.

Speksasin tarjouspyyntöön viisi vähintään neljän megapikselin IP-kameraa ja vähintään 8-kanavaisen tallentimen oheisromppeineen. Laitoin että esim. Dahuan tai Hikvisionin mallistosta ja vähän ominaisuuslistaa vaatimuksena. Onneksi tuntee työn puolesta turvaurakoitsijoita, niin tietää että saa mitä tilaa.

2-3 kamerallakin olisi pihan saanut melko kattavasti valvottua, mutta ajattelin että laitetaan viisi niin ei juurikaan katveita jää. On nuo Dahuat ja Hikkarit sitä luokkaa halpoja, että ei parin kameran lisähinta tunnu missään (67 asuntoa taloyhtiössä). Kolme saisi vielä lisää nykyisiin kaapelointeihin. Julkisivuissa on kummassakin päässä tuplapiste ja molempien portaiden katoksissa tuplapisteet.

Oli isännöitsijän kanssa puhe, että kun investoinnissa on kyse muutamasta tonnista (arvelin itse että kolmeen tonnin voisi saada asennettuna) niin tuon voi talousmielessä hallitus päättää ylläpitobudjetin puitteissa perusteena että kameravalvonnalla on tarkoitus suojata omaisuutta, ennaltaehkäistä rikoksia, auttaa tapahtuneiden rikosten selvittämisessä ja lisätä turvallisuutta. Täytyy vielä vähän tarkastella, että voiko taloyhtiön yleisille alueille asentaa kameravalvonnan ilman yhtiökokouksen päätöstä.

Rekisteriseloste pitää vielä tehdä, mutta sen nyt pyöräyttää äkkiä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.01.2019
Viestejä
11

Tämä kannattaa lukea: http://www.finanssiala.fi/vahingontorjunta/dokumentit/Kameravalvontaopas.pdf

Naapurisovun kannalta, jos nuo kuvaavat ovia/porraskäytäviä tms, kannattaa lupa pyytää kaikilta. Ilman yhtiökokouksen käsittelyä mitään kameroita ei kannata mennä asentamaan. Ja kun mennään tuohon "halvinta kiinan kuraa" tasolle, kannattaa varmistaa että on pelkästään suljetussa verkossa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Sitä meinasinkin, että vaikka talouspuolelta katsottuna voisikin tehdä päätöksen suorilta, niin tuo yksityisyydensuoja/moraalinen puoli on eri juttu. Porraskäytäviin ei kameroita asenneta. Mahdollista sekin olisi, mutta se vaatii aina jokaisen ko. portaassa asuvan henkilön suostumuksen, koska porras lasketaan kotirauhan suojaamaksi paikaksi. Piha taas ei ole kotirauhan suojaama, mutta ei varsinaisesti julkinen paikkakaan.

Nuo oppaat on hyvin tuttuja, suunnittelen työkseni turvajärjestelmiä (ja kaikkea muutakin sähköistä järjestelmää) julkisiin ja liikekiinteistöihin. Mitä tulee halvimpaan kiinan kuraan, jos Hikvision ja Dahua kelpaavat julkiselle sektorille, kelpaavat myös minulle. Kameroissahan "länsimerkit" on pitkään dominoineet ammattipuolella ja tallenninpuolella Mirasys, mutta varsinkin Mirasys on jo nyt kompastunut pahasti lisenssihinnoitteluunsa. Samaten kiinalaisissa kameroissa alkaa analytiikka olla samaa luokkaa, ellei parempaa kuin esim. sarjassa Bosch/Avigilon/Axis, mutta puolella hinnalla, joten ei niitä oikein voi sivuuttaa varsinkaan silloin kun pelaa veronmaksajien rahoilla.

Verkkopuolesta, itsellä on harkinnassa, että joko tuo pidetään kokonaan irti verkosta tai sitten palomuurataan sen siten, että tallennin voi vikatilanteesta lähettää sähköpostihälytyksen, mutta mitään etähallintaa/katselua tuskin sallin avattavaksi.
 
Noni, tuohan on sitten hallinnassa :)

Miran kanssa ei ole onneksi tarvinnut leikkiä pitkään aikaan. Pitkään mitään uutta ei tullut, käyttöliittymän bannerin väri lähinnä vaihtui. Nykytilasta ei tietoa. Halpoja ne ainakin silloin olivat. Hinta/laatusuhteeltaan nuo kiinalaiset ovat varmasti loppukäyttäjille ok, toimittajalle sitten taas niin ja näin; 100 euron kamerassa, 35% kate ei tarkoita kovinkaan paljoa, kun niitten takia joutuu takuuaikana ajattaa asentajia kohteesen buuttaamaan niitä useita kertoja..
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
60
Tein raspberryä hyväksikäyttäen lintukameran kotipihaani linnunpönttöön. Pesään näyttää muuttaneen kottarainen ja 5 munaakin on haudonnassa. En tiedä sopiiko tähän keskusteluun mutta mukava projekti oli tehdä.

Tuulipuku.fi
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Nostellaas tätäkin sen verran, että meidän taloyhtiöön asennettiin viisi viikkoa sitten kameravalvonta, mistä aiemmin mainitsin. Viisi neljän megapikselin Hikvisionia kiinteällä linssillä ja 8-kanavainen tallennin. Kyllä nyt kelpaa.

Hankinta tehtiin hallituksen päätöksellä ja tuota turva-alan yrittäjien ja poliisihallituksen tekemää kameravalvontaopasta tulkiten. Siellä ei ole pihaa mainittu, mutta on mainittu, että hallituksen päätöksellä voi kamerat asentaa kellari- ja ullakkovarastoihin ja tuossa kohtaa rinnastimme pihan noihin mainittuihin tiloihin.

Tulipa sen verran opiskeltua tämän myötä myös GDPR:ää, että sen myötä ei enää jokainen henkilötietoja tallentava järjestelmä tarvitse omaa, erillistä rekisteriselostetta, vaan riittää, kun toimija tekee yhden yhteisen tietosuojaselosteen kattamaan kaikki henkilötietoja tallentavat järjestelmät/rekisterit.
 
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
144
Onko kenelläkään havaintoa miten voisi saada toteutettua sellaisen ratkaisun joka ottaisi still kuvan aina kameran external triggerin tms aktivoiduttua ja näyttäsi sitä ruudulla niin kauan kunnes seuraava triggeri tulisi? Eli tässä tarvittaisiin vain still kuvia kamerasta ruudulle.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Tuonhan voisi toteuttaa niin että laittaa kameran lataamaan FTP:llä still-kuvat hälytystapahtumasta ja tekee nettisivun, joka hakee samaisesta kansiosta aina uusimman kuvan näytettäväksi.

Se on tosin syytä huomata, että ainakin Hikvisionit tallentaa hälytystulon aktivoituessa muistaakseni 10 kuvaa, joten se olennaisin tieto ei välttämättä ole siinä viimeisimmässä kuvassa.

EDIT: Noihin meidän talon kameroihin liittyen, itse jo keväällä ennen noita kameroiden asennuksia juttelin asiasta aina kun sattui joku naapuri tulemaan vastaan ja kaikilta tuli vastauksena että joo, hyvä idea. Kannatatetaan.

Viimeksi eilen yksi asukas kiitteli että hän katseli tyytyväisenä kameroiden ilmestymistä. Tuli kuulemma heti turvallisempi fiilis.

Kamerat setupissa mallia Hikvision DS-2CD2145FWD, neljä on 4mm linssillä ja yksi 2,8mm linssillä
DS-2CD2145FWD-I(S) 4 MP IR Fixed Dome Network Camera-Hikvision Europe

Tallennin Hikvision DS-7608NI-K2 (kahdeksan integroitua PoE-porttia kameroille)
DS-7608/7616NI-K2 Embedded 4K NVR-Hikvision Europe

IPVM Camera Calculator V3
Tuolla saa Googlen satellittikuvien päällä mallailtua, mitä kamera milläkin linssivaihtoehdolla näkee
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Meillä on osoittautuneet kamerat ihan käyttökelpoisiksi. Niiden avulla on saatu takaisin yksi Lindströmin kuramatto (kenelle tulee mieleen kääntää tuollainen??) ja yksi polkupyörä. Samaten yhdeltä illalta on tallenteet lähetetty poliisille koskien alueella tehtyjä ilkivallantekoja.

Tuon maton kohdalla maksoi todennäköisesti yksi kamera jo itsensä takaisin. Oman käsityksen mukaan noiden vuokramattojen korvaushinnat lasketaan satasissa.

On kyllä hyviä nämä nykykamerat. Meillä on pihalla tavanomainen LED-valaistus pylväillä (autokatoksissa vähän turhankin hyvät valot) ja kamerat kuvaavat värikuvaa yöaikaankin.

EDIT: Muokkasin ketjun otsikkoa vastaamaan laajemmin kameravalvonnan toteuttamista

EDIT2: Jos näitä asennatte tai asennutatte, niin tarkastakaa että tallennusasetukset on kohdallaan. Kuvanopeus kannattaa pitää maksimilla, samaten resoluutio. Maksimibitrate sitten vähän megapikseleistä riippuen. Itsellä on neljän megapikselin kameroilla maksimibitrateksi asetettu 3Mbit/s h265-pakkauksella.

Jos kameran kuvaan osuu puita tai pensaita jotka huojuvat tuulessa, ne kannattaa rajata liiketunnistuksen ulkopuolelle. Muutoin tuulisella säällä kamera kuvaa käytännössä koko ajan.

Samaten jos kuvassa on katualue, jossa on kova liikenne, kannattaa myös rajata tunnistusalueesta nuo pois. Juridisesti ei ole ongelmaa kuvata katualuetta, se on yleinen paikka eli kuvaaminen sallittu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.11.2019
Viestejä
12
Onko suositella jotain halpaa kameraa vintille. Eli mulla on siis vintillä tasan yksi valo ja pistorasia, mutta sitäkin enemmän hiirenloukkuja.
Haluaisin vaan tavan katsoa loukut joko puhelimella tai koneelta ilman, että tarvitsisi joka kerta kiivetä vintille.
 
Ja siis yökuvaus pakollinen, mutta kameraa ei ole pakko päästä kääntelemään etänä.
90% ajasta olisi täysin pimeässä.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105
Onko suositella jotain halpaa kameraa vintille. Eli mulla on siis vintillä tasan yksi valo ja pistorasia, mutta sitäkin enemmän hiirenloukkuja.
Haluaisin vaan tavan katsoa loukut joko puhelimella tai koneelta ilman, että tarvitsisi joka kerta kiivetä vintille.
Yi:n kamerat on hyviä. Jos tarve on per heti, niin täältä 90€:
Xiaomi Yi 1080p Dome -valvontakamera 89,90
Jos ei oo niin AliExpressistä melkein 2/3 halvemmalla:
https://s.click.aliexpress.com/e/E3g36bZA
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
693
Hintalaatusuhteeltaan Hikvision on jyrä. Jos kerran social credit systeemit onnistuu, niin laatu on hyvää. On myös paljon kiinni siitä, että mitä sijoitetaan ja mihin. Lisäksi rahaa massamuistiin, niin räntäsateet ja huojuvat varjotkaan ei haittaa menoa.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
654
En ole tutustunut valvontakameroihin ollenkaan ja nyt tarvisi muutama kamera laittaa valvomaan paria huonetta.
Pääsenkö helpoimmalla ostamalla Yalen tai Arlon? Tarkoitus olisi että nauhoittaa viikon kerrallaan, ei vuosi tai kk maksuja.
 
Liittynyt
26.01.2020
Viestejä
2
Nyt tarvittaisiin apua. Minulla on kaksi Milesightin PoE-kameraa käytössä, joista molemmista lähtee rj45-kaapeli PoE-kytkimeen. Kytkimestä lähtee rj45-kaapeli nvr-tallentimeen. Tallentimesta rj45 modeemiin sekä hdmi-piuha näyttöön. Ongelmana on, etten tiedä miten pystyn päivittämään kameroiden softia, kun ne on tuossa nvr-tallentimessa kiinni. Tallentimen softan kyllä osaan päivittää, mutta kameroiden en. Kiitos jo etukäteen.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443

Sinun täytyy mennä suoraan kameraan kiinni selaimella. Eli ensiksi täytyy selvittää kameroiden ip osoite jonka sitten laitat selaimeen. Sieltä sitten pääset kameroita muutenkin säätelemään ja päivittämään.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 044
Jos ne kamerat ovat NVR:n "takana", eli se tallennin muodostaa siihen väliin palomuurin, ei niiden kameroiden firmiksen päivittämiseen ole oikeastaan syytä jos ne toimii toivotulla tavalla.
 
Liittynyt
21.11.2017
Viestejä
134
Itse erehdyin tilaamaan Alista 2 "merkitöntä" IP kameraa (halavalla ku sain). Näihin asensin muistikortit ja kytkin paikoilleen ja huomasin, ettei kamerat tallenna mitään kortille. Ainoa vaihtoehto on maksullinen pilvi tallenus kiinan pojille. Onko näin, ettei näitä kameroita saa tallentamaan ollenkaan kortille tai edes puhelimeen? "Hälytyksellä" ilmoittaa puhelimeen ja ottaa yhden snapshotin. En kuitenkaan haluaisi herätä joka kerta ku puhelin piippaa ja laittamaan tallenuksen päälle. Kamerat ovat Onvif yhteensopivia ja joillain ohjemilla saan niistäkin kuvan näkymään koneen kautta.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125

Jos tuote ei ollut se mitän luvattiin, niin palautetta, kerjää rahoja takaisin ettei muut menee samaa vipuun, ja ettei vedättäjät tienaa sillä etteä näitä kukaan palauta.

Kuvaus on sellainen että en pistäisi nettiin kiinni, ...nimeton, tuntematon pilvipalvelu jne.

Jonkin tallentimen perään ne voi varmaan teknisesti laittaa, jos tallennin ei netissä, niin ehkä ei pahoja tuhoja saa aikaan. Onvif helpottaa liittämistä (jos toimii ja palvelut kamerassa löytyy)

Voit toki etsiskellä olisko nuo jotain yleistä rautaa johon olisi saatavilla parempaa softaa ja tuupa selalisen sisään ja ehkä saada se muistikortti käyttöön.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443
Opin itse kerrasta, että en enää osta noita kiinan ihme kameroita suoraan Kiinasta. Tuli muinoin kanssa sellaiset rimpulat, että oksat pois. Parempi pysyä jossain tunnetuissa merkeissä.
 
Liittynyt
21.11.2017
Viestejä
134
Voit toki etsiskellä olisko nuo jotain yleistä rautaa johon olisi saatavilla parempaa softaa ja tuupa selalisen sisään ja ehkä saada se muistikortti käyttöön
Juuri tätä ajattelinkin, mutta en löydä noista ku fw numeron.. No ei onneks taloudellisesti kovin korkealta pudonnut..

1596730686311.png
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 328
Viestejä
4 157 355
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom