• Live: io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina noin klo 15:00 alkaen. Keskustellaan viikon mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliaiheista. Suora lähetys YouTubessa. Tule mukaan katselemaan ja keskustelemaan! Linkki lähetykseen >>

Kalastus

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
2019 oli huippuvuosi, 10-13 haukea välille 110-120cm+, kolme lohiluokan kalaa, ahven 1160g, useita 2-3 kg kuhia, n. 30 taimenta välille 60-70cm+, kolme karppia 12,5-16,5kg. Nämä noin 25 kalastuspäivässä. Tossa oli oikeasti tuuria jo mukana, vaikka osaan lajin. Pitkään kiersi isot kalat, sitten tuli kuin ketsuppipullosta.
Uskomaton suoritus! Karppi on hieno kala. Täällä ison meren toisella puolella olen opetellut karpinongintaa viime kesästä lähtien. Isoimmaksi jäi 2*5.5kg kalat(c&r toki). Pari pienempää karppia söin. Niitä on täällä harmiksi asti niin ei tarvi tuskailla, jos ottaa eräksi. Isommat jäi saamatta, mutta paras päivä oli 15 karppia kokoluokassa 2-5kg. Hommaa auttaisi, jos saisi käyttää enempi vapoja, rajoitus on kaksi vapaa. Mäskääminen myös kielletty niin se vähän hidastaa, kun ei voi houkutella kaloja paikalle. Siinä on jotain maagista, kun jarru vingahtaa karpin ottaessa ensisyöksyn.

Talvi on ollut todella haastava karpin kanssa. Lakkasivat kokonaan syömästä kelien kylmettyä. Siirryin monnin pyytämiseen. Ne syö edes jotenkin talvellakin, joskin lähinnä pienet on aktiivisia. Epäilen, että kyllä ne söis, jos osaisi. Tai pitäisi ehkä välivedestä pyytää. Tai sitten ei vain rannalta yllä talvehtimismonttuihin.

Nyt kelit näyttää siltä, että alkaa kalat aktivoitumaan ja pääsee ilottelemaan kappalemäärillä. Isot monnit on mielenpäällä. Sen jälkeen karppihommiin takaisin. Tänä vuonna vois kokeilla ilta/yöpyyntiä. Viime kesänä tuli pyydettyä 08-16 väliä. Paras ottiaika oli about 10-14 välissä.

1614291750484.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760

Jeps. Muutama tuttu omalta alalta asuu jenkeissä. Monnilajeja on monia, ite lähtisin varmaan kokeilemaan Frasier-joen sampia (jos siellä asuisin ja kukkaro antaisi myöten). Netissä kun kommentoi, niin ei ikinä tiedä kuka on juttukaveri. Bigmouth bass ja goliath grouper ovat omalla sankolistalla. Ja Montanan joet. Toivottavasti pääsen ennen kuin suu on multaa täynnä.

Pari oman sankolistan asiaa on tullut tehtyä. 10 kg hauki, 20 kg karppi, naama angling Timesin keskiaukeamalle, ja jokibarbeja tuli ongittua useampi. Monta lajia/kokemusta on vielä kokematta. Elämä on lyhyt. Kalastus on ikuista.
 
Sampea varten ostin luvat. Yksi niistä harvoista kalalajeista mille tarvii erikseen luvan. Niitä on tuossa sf bay:ssa ja sacramentojoessa. On mestoja mistä rannaltakin tavoittaa. Toivon, että virus hellittäisi ja kävisin opastetulla reissulla veneestä kokeilemassa. Leopardihai, batray ja stringray on myös tän kesän kokeilulistalla. Niitäkin tavoittaa ihan rannalta pohjaongella. Striped bassia tulee myös toisinaan kalastettua ja erilaisia tyrskyahvenia merenrannalta. Vene tai kajakki pitäisi olla. Rajoittaa menoa tämä saapasmiehenä oleminen. Kuningaslohi ja amerikansilli on myös ohjelmassa tänä vuonna. Silli nousee alkukesästä jokeen ja lohi syksyllä. Viime vuonna jäi molemmat viruksen takia välistä. Hyvillä paikoilla voi olla ruuhkaa ja huonommista paikoista ei ole kuin googlemapsista tuijoteltuja vinkkejä. Tänä vuonna oli tilanne mikä hyvänsä niin kampean itseni joenrannalle.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 021
Karppi on kyllä hieno kala. Olen käyttänyt kaikki 1.5h elämästäni karpin ongintaan ja isoin oli reilun 8kg. Joskus kun aikaa on enemmän niin tuohon pitää kyllä panostaa ehdottomasti enemmän.

Tänään yritin mennä jäälle kun kelit on lauhtunut. Mutta eihän siitä mitään tullut. Jos ei ole muniin asti lunta niin ainakin yli saappaan varren verran vettä jäällä perkele..
 
Nuuskiksen tunnen, ja tosin päin. Heh. Pidetään toi kuitenkin menneisyydessä. Nyt ollaan iotekin foorumilla, ja tanssi jatkuu, vaikka rytmi on eri.

Avovesikausi olis tarkoitus aloittaa huomenna. Menee huumoripuolelle, mutta spedeily sallittakoon tällä ikää.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 021
@Kakapo

Justiin olin kirjoittamassa että uskoin tunnistavani sinut tekstistä ;)

Toivottavasti sulla on kaikki hyvin, oon kaipaillut terapia puheluita kun ei kellekkään pääse haukkumaan koko teollisuutta enään.
 
Noh, helppo tunnistaa, koska saamamiehet on harvassa :) Soittele toki, laitan privana nykyisiä yhteystietoja.

Nyt pääsen ekan kerran testaamaan tehdasmallia tosta kyy 8' up to 130 g:stä. Protossa oli Fuji O:t, ja seaguideilla lähti pari kriittistä grammaa kärjestä.
 
Mulla on ollut se 8' kyyn sample dowsize keppinä vieläkin. :O
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
552
Onkohan tuo savagen SG4 power game ok vapa? Tarvis hyrrävavan jolla heittäisi johonkin 50-60g asti. Westinin powerstrike-t olisi kanssa vaihtoehto. Tietty kun olisi varaa ostaa yksiosanen huomattavasti kalliimpi vapa, niin löytyisi aika paljon herkullisempia vaihtoehtoja. :(
 
Power Game sarjassa on useampiakin vapoja, ne pitäisi tulla maahan tämän kuun lopulla niin hirveästi ei tietysti vielä kokemuksia ole.

60-110g power gamella heitin syksyn ihan viimeiset reissut ja pidin todella. Heittosuositus on mielestäni napsun yläkanttiin merkitty, mutta downsize keppinä se itsellänikin oli. Heittää mainiosti kevyempää esim patriotin jack shad,tournament pig shad yms.

Itse tietysti tahtoisin kärkitoimisemman aina, mutta ilahduttavan mukava toiminta tuossa on, vapahan on pituuteensa nähden myös todella kevyt,
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Kalastus.com sivusto aiheuttaa ihmetystä. Onko muita jotka on huomanneet siellä ylläpitäjän ihmeellistä sekoilua?

Oon taas enemmän innostunut kalastuksesta, etenkin jäillä nyt kun niitä on myös eteläisillä merialueilla, ja tuo sivu oli ennen (tyyliin 10-15 vuotta sitten) hyvä lukea/kertoa saaliista ja ennen kaikkea keskustella jäätilanteesta, kalapaikoista ja muista aloittelijoiden neuvoista. Vapaan keskustelun foorumit on siitä hyviä, että tieto ja havainnot vaihtaa omistajaa matalalla kynnyksellä ja yleensäkin tavoittaa paljon ihmisiä.

Mutta nykyään tuolla poistetaan viestejä kaikkeen pilkkimiseen liittyvästä, jään mittauksista ja oikeastaan kaikesta muustakin mikä auttaisi muita kalastajia. Siis mode poistaa viestin jos joku on käynyt mittaamassa jäätä ja vastaa kyselijälle. Oudoksi ton tekee se, että tilalle tulee jotain "hihii pilkkijät taitaa tykätä ruskean reiän tuijottelusta, hihihii"-alatyylisiä heittoja. Moni muukin on valittanut samaa, että kaikki järkiviestit pyritään poistamaan systemaattisesti, eräs valitti että mode muokkaa keskustelijoiden viestejä huonompaan suuntaan. Siikaryhmästä luin, että sama koskee myös siian ongintaa, oikeat kalapaikkaneuvot poistetaan, neuvotaan tahallaan vääriä parkkipaikkoja tai ohjataan sellaisiin paikkohiin joissa ei pysty kalastamaan. En oikein tajua mikä tossa on taustalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
542

Saman huomannu itsekin. Enää en yhtäkään viestiä laita kyseiselle foorumille enää. Tuo samainen toiminta on yleistynyt myös parilla toisella foorumilla, jossa olen ollut aktiivisena.
Itseä lähinnä ihmetyttää tuo modelaattorien käytös suosia juuri tollasia provosoivia viestejä, asia viestien sijaan.
Kenties suosimalla provosoimaa käytöstä, saadaan enemmän klikkejä keskusteluun, joka luonnollisesti miellyttää enemmän mainostajia.
Vai johtuuko tuo kenties käytössä olevista automaatti boteista, jotka yrittävät pitää keskustelua aktiivisena keinolla millä hyvänsä.
 
aop

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 373
Saako pilkkimiseen 200€ hintaluokassa järkevää kaikuluotainta? Voisi hieman helpottaa itselle tuntemattomien vesien kalastusta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
86

Garmin Striker nelituumasena menee niukin naukin tuohon hintaluokkaan valmiina pilkkisettinä.
 
Olisiko linkkiä heittää johonkin, ettei vahingossa ala jotain venesettiä ostelemaan?

Noissa ilmeisesti näkyy pienemmätkin kalat ihan hyvin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
86

aop

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 373
Kärtykäiseltä esim. Garmin Striker Plus 4 -pilkkipaketti | Karkkainen.com verkkokauppa

Eiköhän sillä ihan pienimmät sintitkin saa näkyviin. Itsellä ollut nyt useamman talven käytössä striker vitonen, ja ihan perusasetuksilla antaa jo hyvää kuvaa.
Onkohan tuo sama setti:
 
aop

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 373
Eri laite kyseessä, Striker 4 vs Striker 4 plus
Ja näköjän eri anturitkin (toisessa veneelle ja toisessa pilkille). Onko tuo Plus versio lisähinnan väärti? Näytön laadusta on hieman valitettu (pienempi resoluutio, kuin tuossa perus strikerissä).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
286
Alkaa olla kalastuskuume taas huipussaan, kun näkee untakin kalastusreissuista. Mutta kai se on odotettava jäiden lähtöä, kun ei pilkkiminen innosta.

Patriot XXV Zander Deep Water -vapa kaipaisi kelaa kaveriksi, ja tähän tarvitsisi suosituksia. Hintaluokka 100€ ja motonetistä pitäisi löytyä, kun joulupukki toi sinne lahjakortin. Yleisvapana on, ja ruoka koon kalat tähtäimessä.

Lähinnä kelan kokoluokka ollut eniten pohdinnan alla.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Saman huomannu itsekin. Enää en yhtäkään viestiä laita kyseiselle foorumille enää. Tuo samainen toiminta on yleistynyt myös parilla toisella foorumilla, jossa olen ollut aktiivisena.
Itseä lähinnä ihmetyttää tuo modelaattorien käytös suosia juuri tollasia provosoivia viestejä, asia viestien sijaan.
Kenties suosimalla provosoimaa käytöstä, saadaan enemmän klikkejä keskusteluun, joka luonnollisesti miellyttää enemmän mainostajia.
Vai johtuuko tuo kenties käytössä olevista automaatti boteista, jotka yrittävät pitää keskustelua aktiivisena keinolla millä hyvänsä.
Voi olla, että osaltaan motivoi provosoimalla saadut viestimäärät, joilla voi yrittää kasvattaa mainostuloja. Mutta joissain asioissa vääjäämättä tulee mieleen, että kyseisellä yrittäjällä on jotain ongelmia kotona/pääkopassa, niin sairaita juttuja se siellä viljelee.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Alkaa olla kalastuskuume taas huipussaan, kun näkee untakin kalastusreissuista. Mutta kai se on odotettava jäiden lähtöä, kun ei pilkkiminen innosta.

Patriot XXV Zander Deep Water -vapa kaipaisi kelaa kaveriksi, ja tähän tarvitsisi suosituksia. Hintaluokka 100€ ja motonetistä pitäisi löytyä, kun joulupukki toi sinne lahjakortin. Yleisvapana on, ja ruoka koon kalat tähtäimessä.

Lähinnä kelan kokoluokka ollut eniten pohdinnan alla.
Daiwa fuego lt 2500 tai Okuma epixor xt 30. Ei mee vikaan osto.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 473
@Mörtti Röppönen

Okuman kelojen puolakoot menee muihin valmistajiin verrattuna suurinpiirtein näin:

10=500
20=1000
30=2500

Okuman epixor 20:seen menee suurinpiirtein sama määrä siimaa kuin shimanon 1000 stradic ci4+ : aan.

Savagen finezze hd4 0.13 120m täytti epixor xt20:sen aika passelisti kun pieni teipinpätkä puolan pohjalla.

Mulle tulee tälle kaudelle okuma epixor kokeiluun, motonetissä vertasiin sitä juurikin fuegoon. Okuma on hippusen painavampi mutta omasta mielestä vaikutti kyllä jämäkemmältä ja varsinkin kampi naksahtaa hienosti verrattuna tuohon daiwaan. Daiwassa magseal eli ainakin paperilla pitäisi olla paremmin merivesikäyttöön soveltuva kela.

Suomessa okuman kelat on kyllä hinnoiteltu maahantuojan puolesta niin hyvin että hintalaatusuhde on lyömätön.
 
Itellä on fuego lt 1000 ja epixor xt 3000. Epixor halvempi, ja tietysti Daiwa fuego lt on lähes 2x kalliimpana laadukkaampi.

Okumalla pärjää varmasti. Fuego lt on smoothimpi. Oman maun ja maksukyvyn mukaan.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Tulipa rasvattua kelat (liian monta). Nyt iskussa myös center-pin -kela (Okuma Sheffield) jokiongintaa varten. Puolalle 100m Stroft GTM 0,20mm. Ei muuten ole paljon jännempää kalastusta kuin turvan pintaonginta leivänpaloilla.
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
10
Kun ei facea käytä niin kyselläänpä täältä, onko selkeää eroa MG xi5 vs MN Terrova 55 keulamoottoreilla(12V)? Ensimmäistä ostamassa eikä itselläni ole kokemuksia kummastakaan merkistä. Saa muitakin malleja ehdottaa, mutta nuo alkaa olemaan kattohinnoissa eikä erityistä tarvetta säästäkään noihin menevää budjettia esimerkiksi ottamalla xi3 tai powerdrive malleja.

Lowrancen Elite Ti9 käytössä, ei ole suunnitelmissa yhdistää MG jos siihen päätyy, mutta mahdollisuus olisi sitten.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 439
Kesä alkaa hiljalleen lähestyä ja viime vuonna ostettu kevyt soutuvene kaipaisi kaveriksi sähköperämoottoria leppoisaan vetouisteluun. Käyttöä kerran-kaksi viikossa ja pitkiä siirtymiä ei ole tarkoitus harrastaa. Onko antaa suosituksia? Minn Kota Endura C2 30 on saanut ihan hyvät arvostelut, pitäisi sopia hyvin "mökkivetouisteluun". Mitä kaikkea tuon sähköperämoottorin ostamisessa kannattaisi nyt huomioida?

Liittynyt
31.01.2017
Viestejä
227
Kun ei facea käytä niin kyselläänpä täältä, onko selkeää eroa MG xi5 vs MN Terrova 55 keulamoottoreilla(12V)? Ensimmäistä ostamassa eikä itselläni ole kokemuksia kummastakaan merkistä. Saa muitakin malleja ehdottaa, mutta nuo alkaa olemaan kattohinnoissa eikä erityistä tarvetta säästäkään noihin menevää budjettia esimerkiksi ottamalla xi3 tai powerdrive malleja.
Powerdrivesta puuttuu se yhdellä naksulla 1,5m haluttuun suuntaan kun ankkurissa joten sit kannattaakin vältellä nuo muut on käsittääkseni kaikki päteviä laitteita, myös Xi3 kun siihen saatu se uusi softa. Terranovassa saattaa olla fiinimpi kaukosäädin jos sillä merkitystä...
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 021
Kesä alkaa hiljalleen lähestyä ja viime vuonna ostettu kevyt soutuvene kaipaisi kaveriksi sähköperämoottoria leppoisaan vetouisteluun. Käyttöä kerran-kaksi viikossa ja pitkiä siirtymiä ei ole tarkoitus harrastaa. Onko antaa suosituksia? Minn Kota Endura C2 30 on saanut ihan hyvät arvostelut, pitäisi sopia hyvin "mökkivetouisteluun". Mitä kaikkea tuon sähköperämoottorin ostamisessa kannattaisi nyt huomioida?

Kannattaa huomioda että jättää nuo portaallisella vaihteistolla olevat kauppaan..

Niissä hukkaa suurimman osan sähköstä siihen säätimeen lämmöksi. Portaattomalla säädöllä olevilla koneilla ajaa samalla akkukapasiteetillä moninkertaisesti pidempään.

Itselläni on mg r3 digital 50lbs, mutta ei myöskään pahaa sanaa mk 50 lbs koneesta.
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
150

Varmasti portaattomat on parempia.

Kysyjälle kommenttina, ostin kaksi kesää sitten mökille tuollaisen mk c2, olisiko ollut peräti 34?
Ei sillä kiidetä paikasta toiseen hirveällä kiireellä, muttei vapaa-ajan akusta ole tuollakaan vielä virta loppunut. Käytössä on ollut veneen ja kanootin risteytystä sekä pientä tasaperäistä lohta.

Molemmissa väsyy matalalla istumiseen aiemmin kuin akusta virta. Ja yössä on aina latautunut taas täyteen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 117
Tuollaisen portaallisen saa muutettua portaattomaksi ”kympillä”. Jos käyttöä on vähän, niin se halvin Minnkota klooni ja siihen PWM säädin kympillä kaveriksi.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Varmasti portaattomat on parempia.

Kysyjälle kommenttina, ostin kaksi kesää sitten mökille tuollaisen mk c2, olisiko ollut peräti 34?
Ei sillä kiidetä paikasta toiseen hirveällä kiireellä, muttei vapaa-ajan akusta ole tuollakaan vielä virta loppunut. Käytössä on ollut veneen ja kanootin risteytystä sekä pientä tasaperäistä lohta.

Molemmissa väsyy matalalla istumiseen aiemmin kuin akusta virta. Ja yössä on aina latautunut taas täyteen.
Mk ja mg paremmuuteen en osaa sanoa mitään. Kokemusta molemmista. Jos on varaa, niin ehdottomasti digivärkki ja 55lbs. Syitä monia. Mm. parempi hyötysuhde ja heittokalastus paljon helpompaa (pakittamalla isopotkurinen pitää todella hyvin paikallaan). Pienissä koneissa plussana ainoastaan paino. Jos ainut käyttötarkoitus tulee olemaan 3km/h uistelu parin kolmen tunnin ajan, niin 30lbs karvalakki sopii siihen ihan hyvin. Itse vaihdoin 55lbs digiin. Toki tietyissä tilanteissa kaipaan 30 lbs vispilän keveyttä.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 021
Sähkö on sen verran painavaa että koneen paino ei itselleni ole ollut relevantti :D

C2 minn kotasta tein anturitelineen.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 473

Savagelta tulossa hyvän näköstä uutusjigiä. Tuo muistuttaa vähän westinin shadteeziä uinniltaan, testiin menee jos ilmestyy kauppoihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
552
Mikäköhän olis paras alle 200€ hyrrä kevyeen hauen kalastamiseen jollain 15-60g vieheillä? Nythän on vaikka mitä lewsiä, penniä ja quatumia myynnissä. Shimanoa ennen suosinut, mutta jotenkin nää halvemmat shimanotkin e sarjan jälkeen olleet vähän meh mun mielestä. Abu on kanssa jäänyt kokonaan huomiotta. Näyttäisi olevan aika paljon malleja tuohon hintaluokkaan. :hmm:
 
Hmm. Itellä Okuma (Komodo 364) Daiwa (Zillion hd tws 1520) ja Shimano Tranx 300. Kaikki toimineet haukihommissa hyvin. Zillionin hyvä puoli on se, että sopivalla siimalla se käy jigaukseen ja kevyiden vieheiden heittelyyn. Jarruvoima on kuitenkin riittävä hauen kalastamiseen. Hinta on aivan liian pitkä, mutta lähinnä kokemuksena brändistä. Kokemuksia/valmistajaa ei ole mulla tiedossa lewsistä, pennistä tai quantumista, joten vaikea suositella. Brändi ja valmistaja kun on usein kaksi eri asiaa. Korea tai Taiwan kun lukee kelakiinnikkeen pohjassa, niin pääsääntöisesti on hyvä valinta jos muut speksit täsmää. Isompi valinta on sitten kelan koko. 200 vai 300?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
552
Tranxia kyllä saattaisi jostain saada suht hyvää hintaan. Tainnut joskus nähdä saksassa myynnissä 160 eurolla tjsp. En ole oikein tuohon tranxiin perehtynyt muuten kuin että sitä mainostettiin vähän raskaampaan kalastukseen sillon kun se tuli. En edes tienny että siitä on 200 koko. Pitää vähän googletella miten se eroaa esim curado k:ta joka on aika lailla saman hintanen.
 
Oikuri Tranx 200 !halvalla! Kurressa. Heh. Tilasin yhden, vaikka ei ole varsinaista tarvetta. Hinta on vain järkkyedullinen.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
No olisi kyllä jos oppisi oikealla kelaamaan. Tekisi kyllä mieli silti ostaa. :mad:
Tosiaan, 129€ on naurettavan edullinen. Kaksikätisyydessä on hyviä puolia. Heh. Nykyään en ole aivan varma kummalta puolelta mun pitäis kelata. Hyrrää käyttänyt okurina, niin haspelikätisyys muuttunut ainakin alitajuisesti. Molemmilta puolilta menee haspelit nykyään. Oman Zillion hd tws:n sain ostettua - 50%, ja oli sekin sitten hassun edullinen.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 021
129€ tranxi on kyllä halpa.

200 kokoiset hauki kelaksi omissa kirjoissa kelpaavat kelat on harvassa, sillä mekaaninen takasalpa tahtoo uupua suurimmasta osasta. Mutta onneksi omiin käsiin 300 kokoiset sopii mainiosti ja niitä löytyy salvattunakin paremmin.
 
22 lbs jarruvoimaa luvataan tohon 7.2:1 Tranx 200:n. Se on aika poikkeuksellinen luku tohon kokoluokkaan. Mekaaninen takasalpa oli mainittu monilla kauppasivuilla, mutta ei olis eka kerta, kun tuotekuvausteksti on isommasta mallista. Heh
 
13lbs?
44993A29-0897-4C3C-803D-1509E13BE7C5.png

Jos ihan väärin muista niin 200 on enemmän sukua curadolle kuin tranxeille. Samoin kuin komodo 200 on ennemmin helios kuin komodo..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
13lbs?

Jos ihan väärin muista niin 200 on enemmän sukua curadolle kuin tranxeille. Samoin kuin komodo 200 on ennemmin helios kuin komodo..
Jeps. Googlesta kun hakee, niin tulee miss informaatiota. Toki se n. 7 kg on riittävä itelle. Noi tuotekuvaukset on aina olleet semmonen arpapeli. Heh. Mutta tosiaan 129€ hintaan on enemmän kuin soiva peli. Itellä myös tuo Tranx 300. Eli hevi on tolla katettu, ja Komodo 364 t-bar modilla.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Henkilökohtainen mielipide on et nuo kyllä vaatii 2 eri vapaa, jos ei ihan jotain kompromissia halua..
Periaatteessa pitkä vapa herkällä kärjellä, jossa aihiossa potkua käy molemmille. Raskas dropshot -keppi, esim. Mä en enää oikeastaan käytä alle 7' vapoja. 8-9' FTW
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 609
Viestejä
4 185 932
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom