Jimm's PC Store myi valtavan määrän drooneja, epäillään päätyneen Venäjälle - "Myyntihuuma" iski

Tila
Keskustelu on suljettu.
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 537
Pitäisikö sille pakotelistalle vaan suoraan sitten lisätä Turkki (ja muut vastaavat..) Periaatteessa ei kai pitäisi olla ongelmaa kun natomaahan tilataan droneja :think:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 930
Io-Tech on sen verran iso media sivu tietotekniikan saralla suomessa että voi tuo boikotointi ja muu käyttien suorittama rähjääminen osua omaan nilkkaan kun joku lakimies saa päähänsä tutkia asian kommentointia maalittamisena.
Aika ohdakkeinen tie tuon osalta edessä. Maalittaminen ja kunnianloukkaus kun ovat luonnoliseen kohteeseen osuvia tekoja, esim. yrityksen kunniaa ei voi loukata.

Yhteistyön lopettaminen ei myöskään ole millään tulkinnalla maalittamista, ei myöskään mene maalituksen piiriin jos ihmiset keskustelevat ostoboikotista. Eri asia jos foorumin käyttäjät jakaisivat esim. toimarin yhteystietoja ja kehottaisivat lähettämään kilon paskaa tai muuta piristävää postia hänelle. Minkä hyvänsä brändin boikotointi on ihan jokaisen oikeus tehdä tai olla tekemättä. Siitä voi myös keskustella julkisesti kehottaa muita miettimään jos he tekisivät saman omalta osaltaan. Loppujen lopuksi päätös on jokaisen henkilökohtainen valinta, edelsi sitä julkinen keskustelu tai ei.
 
ozma

Tukijäsen
Liittynyt
02.03.2018
Viestejä
27
Hieman huvittavaa kyllä miten nuo satojen tuhansien drone-boxit on ylipäätään edes päästetty rajalta lähtemään näihin Venäjän kaverivaltioihin jos kerta tiukat pakotevalvonnat :D Ehkä tästä tapauksesta oppivat sitten tiukentamaan valvontaa siellä rajalla.
Tää on kans hämmentänyt aika paljon, että meillä ei ole Tullissa mitään valvontaa näiden osalta. Eka sama firma postittaa venäjälle ja sit siirtyy kohti Turkkia eikä kenenkään mittarissa värähdä punainen lippu :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 552

Hämmentää yleisesti että miksi sallitaan yleensäkin tavaran kauttakulku Venäjän kautta. Ihan sama mihin ne on kirjattu päätyväksi ne kamat, jos Venäjän viranomaiset näkee rahtikirjoista että lastina on jotain sotakonetta hyödyttävää tavaraa niin ne ottaa sen lastin.
 
Liittynyt
17.06.2020
Viestejä
39
Hyvä päätös IO-Techiltä. Mutta odotan kyllä Casekingin vastinetta myös. Hehän Jimm'sin omistaa. Minusta ei riitä tuo vastine, mitä Jimm's kirjoitti, vaan myös yrityksen johdolta (Caseking) pitäisi saada selvitys asiasta. Saksaanhan ne saadut rahat on menneet suurelta osin?
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 728
Jos nyt ymmärsin oikein niin Suomen tulli pystyi vedenpitävästi todistamaan että tavaraa vietiin Venäjän rajojen sisäpuolelle, mutta ei pystynyt todistamaan puolesta saatika vastaan että tavara jatkoi matkaansa Venäjältä Turkin puolelle niin kuin dokumentaatioissa väitetään. Todisteiden puute johtui (ylläripylläri) Venäjän viranomaisten kieltäytymisestä yhteistyöstä Suomen viranomaisten kanssa.
Ymmärrän lain logiikan että "syytön kunnes toisin todistetaan" mutta onhan tuo aika räikeä ja ilmiselvä tapaus...
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 925
Mistä tiedät, että tiesivät?
Siitä tietää että aiemmat tilaukset olivat samasta firmasta menneet Venäjälle ja vain venäjälle. Sitten ostetaan parilla miljoonalla droneja ja nyt ne viedäänkin "turkkiin"... Eli varmasti huomattiin jotain outoa miksi ostoa ei tehty tukkurilta vaan joltain yksittäiseltä jälleenmyyjältä ja vielä käytännössä sotatarvikkeita mitä varmasti on käytetty satojen siviilien sekä sotilaiden murhaamiseen.
 
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
6
Hyvä että pidetää joku ketju auki tästä hommasta muuten ois foorumi täynnä JimmZ-viestejä, tulee ehkä nyt kerättyä yhteen paikkaan. Kyllä on melko kylmää kyytiä nyt JimmZillä kun IOTech, Enve, Havu, joku kuuluisa tubettaja(?) ainakin jo lopettaneet yhteistyön ja Assembly sekä e-autosportsailujärjestö harkitsevat.

Toivottavasti Assembly ei nyt näätäile siinä sen takia että "summerblyihin on niin kauan aikaa et ketää muista enää jimmssiä silloin"
 
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
228

Firma teki paskan tempun ja ei sitä voi selitellä oikeen noin että voi voi mutta ihan aiheesta ainakin itseäni alkoi häiritsemään toinen ketju kun meni jo rasismin ja muutenkin off topic puolelle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
384
Tää on kans hämmentänyt aika paljon, että meillä ei ole Tullissa mitään valvontaa näiden osalta. Eka sama firma postittaa venäjälle ja sit siirtyy kohti Turkkia eikä kenenkään mittarissa värähdä punainen lippu :D
No eihän ne ole ehtinyt valvoa ulospäin lähtevää tavaraa kun kaikki resurssit olleet kiinni kyttäämässä tekkiläisten sisääntulevia 2x24tölkin olut-tilauskia....

Jimssin osalta kyllä sellainen säätöä että kaikesta näkee sen että jäivät housut kintuissa nyt kiinni. Ovat aivan tasantarkkaan tienneet että menevät todella harmaalla rajalla ja toivoneet että kukaan ei huomaa. Ja kun huomattiin, toivoivat että piilottelemalla ja julkaisemalla (entisen) yhteistyökummpanin palstalla viestin on asia taputeltu ja kaikki hyvin.

Eli tarkoituksenmukaisuus haisee hyvin vahvasti ja nyt rysähtää toivottavasti senverran kunnolla että pajan tarina ohi. Voivat sitten hakea vaikka Teboilille töihin.
 
Liittynyt
20.04.2018
Viestejä
73
Aika epämoraalista toimintaa Jimmsiltä tukea Venäjän laitonta hyökkäyssotaa. Hyvä Iotekki, oikea valinta lopettaa yhteistyö!

Moraalisesti oikein on myös käyttää oikeuttaan tehdä tietopyyntö Jimmsille, jos esimerkiksi haluaa tarkistaa mitä tietoja he ovat sinusta asiakkaana tallentaneet tai jakaneet. Spoilerissa tietopyyntö pohjaa

Hyvä vastaanottaja,

Tämä on julkisuuslakiin (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®) perustuva tietopyyntö.

Haluan tarkastaa kaikki tietoni ja haluan myös selvityksen, mistä olette tietojani saaneet ja kenelle olette jakaneet tietojani.

Pyydän toimittamaan aineiston jäljennöksen viivytyksettä sähköisessä muodossa liitetiedostona vastauksena tähän viestiin. Tietoaineistot avoimena rakenteellisena datana, eli .xls-, .csv-, .sql-, tai muussa rakenteellisessa muodossa. Dokumentit pyydän uudelleenkäytettävässä muodossa, kuten .doc, odf-, .ppt tai pdf/a-muodossa.

Olisi toivottavaa että aineisto olisi julkisuuslain 20 § mukaan vastedes saatavilla organisaationne web-sivulla.

Pyydän toimittamaan tiedot julkl 16 § mukaisesti pyydetyllä tavalla pyydetyssä muodossa tai perustelemaan sähköpostitse viivytyksettä mikäli on syy toimittaa toisella tavalla.

Huomioittehan että julkl. 34§ mukaan asiakirjan antamisesta ei peritä maksua, kun julkinen sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään tiedon pyytäjälle sähköpostitse.

Pyydän toimittamaan tiedot viivytyksettä julkl. 14.4§ mukaisesti, enintään 2 viikon määräajan kuluessa, tai perustelemaan ensi tilassa mikäli tietojen toimittamiseen tarvitaan pidempi kuukauden toimitusaika.

Mikäli pyyntöä ei voida täyttää, pyydän 14.4§ mukaisessa 2 viikon määräajan kuluessa valituskelpoisen päätöksen.

Pyydän viivytyksettä kuittaamaan viestin vastaanotetuksi ja kertomaan asian diaarinumeron.

Ystävällisin terveisin,
 
sushukka

Premium-jäsen
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 363
Hyvä että pidetää joku ketju auki tästä hommasta muuten ois foorumi täynnä JimmZ-viestejä, tulee ehkä nyt kerättyä yhteen paikkaan. Kyllä on melko kylmää kyytiä nyt JimmZillä kun IOTech, Enve, Havu, joku kuuluisa tubettaja(?) ainakin jo lopettaneet yhteistyön ja Assembly sekä e-autosportsailujärjestö harkitsevat.

Toivottavasti Assembly ei nyt näätäile siinä sen takia että "summerblyihin on niin kauan aikaa et ketää muista enää jimmssiä silloin"
Kyllä tästä sellainen paskamyrsky nyt tuli, etten vain jaksa uskoa että kehtaisivat jonnekin Assyille enää nenäänsä työntää. Siinä vaiheessa kun alkaisi se Jimmsin huutelu siellä, niin lentäisi varmaan tomaattia naamalle. Vähän kuin kakka keskellä juhlasalia. Verkkis voisi laittaa myyntipisteen Jimssin tilalle, jotakuinkin samat hiiret ja näppikset heiltäkin löytyy.
 
Ite oon vähä 50-60 sen suhteen kun kyllähän jengi esim. Pepsiä ostaa vaikka se jatkoikin yhteistyötä venäjällä. OK ei tietenkään niin paha kuin myydä suoraan tappamista avustavia laitoksia, mutta hetken oli myrsky ja se unohtui. Tämä on kyllä mielestäni niin paljon vakavampi juttu että ei tätä saisi unohtaa summerblyihin mennessä
 
skm

Tukijäsen
Liittynyt
10.08.2023
Viestejä
10
Pakko sen verran kommentoida, kun noita tukijäsenyys-mainintoja on näemmä tullut tähän ketjuun aika paljon: Ajatus tukijäsenyyksien hankkimisesta toki lämmittää mieltä, kiitos jokaisesta io-techin alkupäivistä lähtien tulleesta, mutta tässä todella harmillisessa kontekstissa sellaisen vastaanottaminen tuntuu silti samalla jotenkin hieman väärältä, että näiden tapahtumien johdosta olisimme yhtäkkisesti sellaisen erityisesti ansainneet.

Eli jos saa pyytää, niin hankkikaa se tukijäsenyys mieluummin meidän tekemän sisällön, testien, videoiden tai itselle merkityksellisen foorumin vuoksi - se on se juttu mitä tässä on kuitenkin vuosikausia tehty ja kehitetty parhaamme mukaan. Tai olkaa hankkimatta, miten parhaaksi näette :giggle: Kiitos :thumbsup:
Olen aina tyytyväisenä katsonut teidän kontenttia ja pitänyt näkemästäni. En ole aiemmin edes tiennyt tukijäsenyydestä, joten ihan aidosta halusta tukea nimenomaan teidän sisältöä on kyse. Veikkaan, että aika monella uudella tukijäsenellä on ihan sama motiivi, joten ei todella tarvitse kokea, että jostain säälistä yritetään täällä teitä auttaa. Kunhan vahvistitte olevanne hyviä tyyppejä, joita on kiva tukea nyt kun sellaisesta mahiksesta kaltaiseni ei-aktiivitkin tietävät.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
124
Itse jatkan Jimmsin palveluiden käyttöä, jahka he toimittavat vastaavan määrän droneja Ukrainalle. Tätä odotellessa Datatronic palvelee.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
5
Onko tämän toisen pääomistajan kytköksiä tutkittu? Ettei vain tulis yhtä iso saaga siitä mitä hillomieskeissistä aikanaan. Nomen est omen. Voin olla väärässäkin.
 
Liittynyt
14.01.2020
Viestejä
528
Ainut mikä Jimmsin maineen voi edes jollain tasolla pelastaa, on dronevoittorahojen plus muun huomattavan rahasumman lahjoitus Ukrainaan ja julkinen anteeksipyyntö.
Aika hemmetin ohkaset on mun mielestä myös Ниетуlan edellytykset jatkaa kioskin toimarina tuon "tiedotteen" julkaisemisen jälkeen. Siitä jos poistaisi paskapuheen, ei jäisi juuri muuta kuin välimerkit ja -lyönnit jäljelle..
 
KaptPirk

Make ATK Great Again
Tukijäsen
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
72
3466.
Kolmetuhattaneljäsataakuusikymmentäkuusi dronea.
Suomalaisesta, oman harrastuspiirin luottoliikkeestä.
Kansanmurhaa Euroopassa toteuttavalle paskavaltiolle.
Vituttaa niin ettei kunnolla sanoiksi saa.

Oikea päätös io-techiltä. Arvostan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
412
Ei mene kyllä oikein tuo "myyntihuuma" selityksenä läpi. Menisi, jos olisi jossain huumassa mennyt joku kymmenen dronea vääriin käsiin, mutta 3500 ei vaan voi mennä missään huumissa huomaamatta. Että se siitä kaupasta omaltakin kohdalta. Ei se kyllä vaikeaa ole sieltä jatkossa ostamatta olla, eihän se ole enää aikoihin ollut edes hinnoiltaan mitenkään halvimmasta päästä.
 
Raile

Make ATK Great Again
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
2
Io-techin toiminta on eettistä, ja sitä halutaan tukea. Myöskin ilmoittamalla siitä tässä yhteydessä. Eli tällainenkin julkinen tuki on mielestäni oikeutettua.
 
Liittynyt
24.04.2017
Viestejä
145
3466.
Kolmetuhattaneljäsataakuusikymmentäkuusi dronea.
Suomalaisesta, oman harrastuspiirin luottoliikkeestä.
Kansanmurhaa Euroopassa toteuttavalle paskavaltiolle.
Vituttaa niin ettei kunnolla sanoiksi saa.

Oikea päätös io-techiltä. Arvostan.
Näinpä. Kaikkihan alkoi mennä perseelleen kun caseking tuli kuvioihin, tämä oli naula arkkuun.
 
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
6
Pirkkalalaisena ei tuo Jimmsin boikotointi tuota kauheasti ongelmia. Verkkis on lähellä ja muualtakin saa tilattua.
Muistanko väärin että edellisessä ketjussa puhuttiin että Verkkikseltäkin koitti tämä "ei ainakan mene venäjälle nämä dronet" -kaveri tilata, mutta alko heti hälytyskellot huutamaan? Vai saikohan se jonkun tilauksen läpi, mutta ei kyllä montaa. Asiat olisi siis voitu hoitaa hyvinkin, mikään luonnon laki ei olisi estänyt...
 
vasu

Tukijäsen
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
235
Ei mene kyllä oikein tuo "myyntihuuma" selityksenä läpi. Menisi, jos olisi jossain huumassa mennyt joku kymmenen dronea vääriin käsiin, mutta 3500 ei vaan voi mennä missään huumissa huomaamatta. Että se siitä kaupasta omaltakin kohdalta. Ei se kyllä vaikeaa ole sieltä jatkossa ostamatta olla, eihän se ole enää aikoihin ollut edes hinnoiltaan mitenkään halvimmasta päästä.
Ja tämä huuma olisi mukamas jatkunut yli puoli vuotta ilman, että olisi hälytyskellot ruvennut soimaan. Yksittäinen myyntitapahtuma voisi mennä vielä huolimattomuuden piikkiin, mutta kyllä tässä on otettu tiedostettu riski. Ahneella on paskanen loppu.
 
Liittynyt
13.10.2017
Viestejä
119
Oli tämä kyllä erittäin paska ja ikävä uutinen. On kuitenkin aina ollut omalla kohdalla mukava jimssillä asioida ja homma toiminut, mutta nyt on kyllä laitettava asiointi stopille. En tiedä voiko jimms enään edes tehdä mitään, että tuonne voisi joskus vielä rahoja laittaa, no se jää sitten nähtäväksi, jos yrittävät asian jotenkin korjata ja jos yrittävät niin miten. Jotenkin vois vielä ymmärtää jos puhuttaisiin joistain sadoista kappaleista, mitä olisivat vahingossa tyhmyyttään/tietämättömyyttään myynyt, mutta lähes 3500 kpl, niin ei helvetti ootte te kyllä saatanan tyhmiä. Voi voi, no onneksi näitä liikkeitä on muitakin, mutta harmittaa kyllä paljon.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
450
Muistanko väärin että edellisessä ketjussa puhuttiin että Verkkikseltäkin koitti tämä "ei ainakan mene venäjälle nämä dronet" -kaveri tilata, mutta alko heti hälytyskellot huutamaan? Vai saikohan se jonkun tilauksen läpi, mutta ei kyllä montaa. Asiat olisi siis voitu hoitaa hyvinkin, mikään luonnon laki ei olisi estänyt...
Lehdessä oli että oli koittanut tilata venäjältä rekisteröidystä puhelinliittymästä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 215
Verkkokauppa.com toimi suoraselkäisesti ja lopetti myymisen Venäjälle, Jimss teki päinvastaisen päätöksen ja otti verirahat vastaan.
 
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
1 047
Voihan Jimms PC-Store! Ensin lopettivat Helsingin Arabian liikkeen tuottavuuden parantamiseksi ja nyt sitten euron kuvat silmissä dronejen myyntiä Venäjän käyttöön. Todellinen pettymys Jimmsiltä.
 
Mawe

Thread Killer
NOSTO
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
753
Käykääpä vaikka Dubaissa lomalla, siellä järjestetään droneilla "ilotulituksia", mitkä vaatii tuhansia droneja. Ja niitä on samaan aikaan ympäri kaupunkia monella suunnalla ja varmaan Abu Dhabissa ja Singaporessa ym. myös ja kuka nyt keksiikään kopioida. Jokuhan nekin on tuonne ostanut/diilannut ja tuskin nuo turistirysät niitä 1 kerrallaan ostaa?

Mistä pirusta sitä vois tietää, että mihin ne lopulta päätyy monen mutkan kautta...

Ei sillä että olisin ikinä Jimssiltä mitään ostanut, eikä tarvettakaan, mutta joku raja nyt kuitenki vois olla tuossa reagoinnissa/hätiköinnissä. Asettaa mun mielestä foorumin ylläpitäjät huonoon valoon, kun asiasta ilmoitellaan "kuuluvasti ja näyttävästi" ihan kuin pisteitä laariin keräten (ja niitähän onkin tullut). Ei kuulosta edes kovin reilukerholta pitkäaikaista yhteistyökumppania kohtaan, ja mahtaako lopulta lisätä uusia kumppanuuksiakaan...
Ei taida näytöksissä olla vakiodroneja, vai meinaatko et ne liimaa kourallisen led tuikkuja tuhanteen DJI:n kopteriin?

So, for drone light art, we use quadcopters specially designed for aerial performances.
They come equipped with colorful LEDs, batteries, and antennas.
Navigation is a must, so spatial positioning is essential, too.
*muoks lisäys*
Mistä tiedät, että tiesivät?
Mitä väliä, vaikka ei olisi tiennyt?
Tietyillä tehtävillä on velvollisuuksia ja vastuita, "emmää tiänny" ei ole syy.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 329
Voihan Jimms PC-Store! Ensin lopettivat Helsingin Arabian liikkeen tuottavuuden parantamiseksi ja nyt sitten euron kuvat silmissä dronejen myyntiä Venäjän käyttöön. Todellinen pettymys Jimmsiltä.
Onhan niillä Tampereeltakin parin lafkan ostot takana, toisesta jäi sentään jotain jäähyosaamista käsiin.
Kaikki nuo hetket katoavat ajassa kuin kyyneleet sateessa. Aika kuolla.
 
Liittynyt
08.03.2022
Viestejä
823
Ei se kyllä vaikeaa ole sieltä jatkossa ostamatta olla, eihän se ole enää aikoihin ollut edes hinnoiltaan mitenkään halvimmasta päästä.
Oli tossa pari viikkoa sitten ostamani näyttis n.200e halvempi JimmZillä kuin Verkkiksessä. Mutta toimitusaika-arvio venyi useamman kerran ja Verkkis toimitti ensin. Nyt jälkeenpäin ajateltuna hemmetin tyytyväinen siitä...
 
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
530
Kylläpäs täällä on porukka aika hysteerisellä päällä tänään.
Mikäs olisi sopiva reaktio uutiseen, jonka mukaan monen foorumilaisen ATK-harrastuksen luottokauppa onkin myynyt tuhatpäin sotimiseen käytettäviä tarvikkeita maalle, joka käy raakaa ja järjetöntä tuhoamissotaa Euroopassa ja on myös Suomen vihollismaa numero 1? Saako kohauttaa kulmia, ehkä sanoa hiljaa "oho"?

Onhan tää nyt aika iso juttu.
 
Liittynyt
08.11.2019
Viestejä
40
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
216
Aivan varmasti droneja mennyt Venäjälle myös muistakin elektroniikkaa myyvistä kaupoista kuin Jimmsiltä..

Varmaan Verkkokauppa.com, Amazon, Gigantti, Elisa, Telia ym. myyneet bulvaaneille elektroniikkaa. Ei ehkei yhtä suuria määriä mutta kuitenkin. Eihän kyseessä ole rikos myydä bulvaanille ja kaikilla yrityksillä tuntuu olevan eurot silmissä.

Mutta joka tapauksessa Jimmsiltä en ole tilannut kun lukenut RMA-sotkuista, myynnistä Saksaan ja kun hinnat esim Datatronicilla tai Proshopissa edullisemmat.

Eiköhän joku kuitenkin Jimmsiltä edelleen tilaa vaikka epäily dronejen päätymisestä Venäjälle on yllä. NIinhän sitä Teboilillakin tankkaillaan varsin ahkerasti ainakin täällä päin. Ja ostetaan Coca Colaa, Pepsiä, Pingviini-jäätelöä ja Tikkurilan maaleja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 451

Edelleen, jo ensimmäisessä Iltalehden jutussa oli se, että Verkkokauppa.com ei myynyt noille, koska heidän järjestelmänsä hälyttivät.

Lisäksi Pepsi ja Pingviini eivät ole sotakäytössä kummoisia ja niillä ei ukrainalaisia tapeta, toisin kuin drooneilla, jotka voivat armeijan käytössä aiheuttaa suurta tuhoa.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
244 588
Viestejä
4 264 905
Jäsenet
71 536
Uusin jäsen
Mrmem3

Hinta.fi

Ylös Bottom