Vaihdettu JBL Xtreme (mahdollisesti viallinen) -> pienempään

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja dome
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
660
Useamman vuoden ikäinen musta JBL Xtreme bluetooth kaiutin. Toimii muilta osin täydellisesti, mutta akunkesto vaihtelee kovasti ja tuntuu ettei lataudu täyteen. Varaustason valot on aina olleet hieman hämärät eivätkä syty ladattaessa järjestyksessä kuten kuuluisi. Useamman tunnin latauksessa olon jälkeen saattaa vilkutella paria valoa viidestä ja kun laturin käyttää irti niin näyttääkin isompaa varausta. Toimi kuitenkin pitkään useita tunteja akun varassa ja toimii edelleen kun sille päälle sattuu tai sitten simahtaa tunnissa-parissa. Akku siis todennäköisesti vetelee viimeisiään. Laturissa on pieni sivuääni joten on täysin mahdollista, että vain se on osin viallinen eikä lataa akkua tarpeeksi. Itseltä en sopivaa laturia löytänyt testatakseni. Millään tavalla ei ole yritetty tätä räpeltää tai vikaa etsiä. Uusi omistaja saa selvitellä oman motivaationsa mukaan tai käytellä tällaisenaan jos akunkesto on riittävä, tai käyttö pääasiassa laturin ollessa kytkettynä jolloin toki pauhaa ongelmitta.

Ulkoisesti siistissä kunnossa ja mukaan kantohihna, sekä laturi.

Ostin jo tilalle isomman boomboxin joten tämä ylimääräisenä. Vaihdossa menee joku matkakokoinen JBL:n malli, tai muu vastaava (pienehkö, mutta minikaiuttimet ei kiinnosta). Vaihdokki tässä tapauksessa täysin toimiva ja vaihto päittäin Järvenpäässä.
 
Viimeksi muokattu:
Mikset kokeile latausta vaikka tietokoneen usb-portista?

USB-portista saa harvemmin pihalle 19V DC? Ei, yllättäen en ole kokeillut. Kannattaa kurkata millainen kaiutin on kyseessä.

Edelleen on vaihdokki hakusessa.
 
Useamman vuoden ikäinen musta JBL Xtreme bluetooth kaiutin. Toimii muilta osin täydellisesti, mutta akunkesto vaihtelee kovasti ja tuntuu ettei lataudu täyteen. Varaustason valot on aina olleet hieman hämärät eivätkä syty ladattaessa järjestyksessä kuten kuuluisi. Useamman tunnin latauksessa olon jälkeen saattaa vilkutella paria valoa viidestä ja kun laturin käyttää irti niin näyttääkin isompaa varausta. Toimi kuitenkin pitkään useita tunteja akun varassa ja toimii edelleen kun sille päälle sattuu tai sitten simahtaa tunnissa-parissa. Akku siis todennäköisesti vetelee viimeisiään. Laturissa on pieni sivuääni joten on täysin mahdollista, että vain se on osin viallinen eikä lataa akkua tarpeeksi. Itseltä en sopivaa laturia löytänyt testatakseni. Millään tavalla ei ole yritetty tätä räpeltää tai vikaa etsiä. Uusi omistaja saa selvitellä oman motivaationsa mukaan tai käytellä tällaisenaan jos akunkesto on riittävä, tai käyttö pääasiassa laturin ollessa kytkettynä jolloin toki pauhaa ongelmitta.

Ulkoisesti siistissä kunnossa ja mukaan kantohihna, sekä laturi.

Ostin jo tilalle isomman boomboxin joten tämä ylimääräisenä. Vaihdossa menee joku matkakokoinen JBL:n malli, tai muu vastaava (pienehkö, mutta minikaiuttimet ei kiinnosta). Vaihdokki tässä tapauksessa täysin toimiva ja vaihto päittäin Järvenpäässä.

paljollako luovut suoraan ? postittamiseksi menis..
 
Tarjoon piruuttaan 80e postitettuna (olettaen että laitteessa vikaa tosiaan) , torissa näytti olevan 100e käytettynä ehjiä myynnissä (jos JBL extreme 1). Toki löytyisi "JBL clip 2" vaihtoonkin mutta taitaa olla hakusessa kumminkin joku isommista malleista?
 
Peruutanpa tämän tarjouksen toistaiseksi nyt ainakin kun toinen käyttäjä tarjosi samaa laitetta mistä on akku kokonaan sökönä.
 
Minulta löytyisi JBL charge 2+, vähän käytetty ja toimii täysin ongelmitta.
Voisin sen vaihtaa tuohon isompaan jos sua kiinnostaa.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
291 025
Viestejä
4 983 680
Jäsenet
79 871
Uusin jäsen
poroo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom