Suomi on allekirjoittanut yhteensä 15 valtion ulkoministerien yhteisen vetoomuksen, jossa kannustetaan tunnustamaan Palestiinan valtio tai harkitsemaan sitä. Vetoomus on tehty Yhdistyneiden Kansakuntien syyskuista huippukokousta ennakoiden.
Vetoomuksen pani vireille Ranskan Eurooppa- ja ulkoministeri
Jean-Noël Barrot. Suomen ja Ranskan lisäksi vetoomuksen ovat kirjoittaneet Andorran, Australian, Kanadan, Islannin, Irlannin, Luxemburgin, Maltan, Uuden-Seelannin, Norjan, Portugalin, San Marinon, Slovenian sekä Espanjan ulkoministerit.
Suomi ei ole tunnustanut Palestiinan valtiota. Presidentti
Alexander Stubb ja ulkoministeri
Elina Valtonen eivät kommentoineet Palestiinan tunnustamista
viime viikolla sen jälkeen, kun Ranska oli ilmoittanut aikovansa tunnustaa Palestiinan.
Ulkoministeri
Elina Valtonen (kok)
kommentoi asiaa tuoreeltaan X:ssä.
”Katsomme, että Palestiinan tunnustaminen on askel kohti kahden valtion mallia. Kahden valtion ratkaisun tukeminen tarkoittaa, että Suomi tulee tunnustamaan Palestiinan jossain vaiheessa”, Valtonen kirjoittaa ja jatkaa:
”Tunnustaminen tulee tehdä ajankohtana, jolloin sen katsotaan parhaiten edistävän alueen vakautta, rauhaa ja turvallisuutta ja osana laajempaa kokonaisuutta, joka edistää kummankin osapuolen turvallisuutta. Tätä kokonaisuutta haarukoitiin New Yorkissa, ja työ jatkuu.”