• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Israel 🔄 Iran yhteenotto 13.6.2025

Israeli vetäytyi Gazasta n. 20 vuotta sitten. Kiitokseksi Hamas valittiin siellä valtaan ja Hamas muutti sen käytännössä yhdeksi isoksi terroristitukohkohdaksi jossa mm. kaivettiin vesijohtojakin maasta että voitiin tehdä niistä runkoja raketeille, joilla ammuttiin Israeliin, tähdäten siviilikohteisiin.

Gazasta tehtiin vankileiri. Israel päättää mitä tavaraa sieltä saa viedä ja sinne tuoda ja ihmisten liikkumisesta kun sinne ja sieltä pois.

Lisäksi miehittäjänä siellä toimivat miten huvittaa.

Ei kummakaan jos alkaa tulla mieleen ampua ne kaikki israelilaiset.
 
Kannattaisi ehkä vähän opetella historiaa ja perehtyä siihen, että mitä näissä paikoissa oikeasti tapahtui.
Ehkä. Mutta kun ei into riitä tuohon aihepiiriin. Siksi pyysinkin korjaaman väitteeni.
Ei tuossa pysy oiken kärryillä, että mitä siellä rähistään kun tuntuu olevan jatkuvaa ja milloin mistäkin. No miksi naapurit sitten alunperin pommittavat Israelia ? Kai siihenkin on joku historia/syy ?
 
Ne ei hyväksy sitä että 1948 perustettiin valtio nimeltä Israel. Pitäisi olla valtio nimeltä Palestiina ja kaikki juutalaiset pitäisi tappaa tai vähintään karkottaa alueelta. Tähän kun ei suostuttu niin sitten soditaan.
 
Piti se valtio sitten perustaa noiden höyrypäiden keskelle. Ja luvan antoivat ne, jotka siellä huudeilla eivät oleet ?
Ok, tiedän että miksi sinne, mutta oliko se järkevää näin jälkikäteen ajatellen ?
 
Tämä tuntuu olevan yleisesti kaikkien länsimaalaisten tietämys asiasta, mutta kuitenkin tiedetään, että Israel on tuolla se syypää.

Ne ei hyväksy sitä että 1948 perustettiin valtio nimeltä Israel. Pitäisi olla valtio nimeltä Palestiina ja kaikki juutalaiset pitäisi tappaa tai vähintään karkottaa alueelta. Tähän kun ei suostuttu niin sitten soditaan.
Tämä sitten on se totuus asiasta.

Piti se valtio sitten perustaa noiden höyrypäiden keskelle. Ja luvan antoivat ne, jotka siellä huudeilla eivät oleet ?
Ok, tiedän että miksi sinne, mutta oliko se järkevää näin jälkikäteen ajatellen ?
Maailmassa on +50 muslimivaltiota, Juutalaisilla on vain tuo pienen pieni maapläntti nimeltään Israel, mutta tämäkin on liikaa muslimien mielestä.
 
Kaikki ongelmat tuollakin alueella poistuisivat, jos Israel siirrettäisiin USA:han, vaikka sinne Texasiin. New Israel.
 
Juutalaisia on joo ympäri maailmaa, paitsi isossa osassa lähi-idän ja afrikan muslimivaltioita, joista he ovat joko tapettu tai muuten ajettu pois.
Niin, mutta ovat kuitenkin ainoa uskonnollinen ryhmä, joille on tarjottu "luvattu maa" kansainvälisiin sopimuksiin valjastaen. Tällaista ei ole muslimeille, kristityille tai edes krishnoille koskaan tarjottu. Niistä oikeuksista on tietysti taisteltu, mutta samankaltaisia ylivaltiollisia sopimuksia ei ole muiden uskontoryhmien kohdalla saavutettu. Katolisen kirkon vaikutusvalta toki ulottuu yli valtionrajojen, mutta hieman eri tavalla.
 
Piti se valtio sitten perustaa noiden höyrypäiden keskelle. Ja luvan antoivat ne, jotka siellä huudeilla eivät oleet ?
Ok, tiedän että miksi sinne, mutta oliko se järkevää näin jälkikäteen ajatellen ?
Olisivat voineet perustaa vaikka USA:han, tai hävinneiden mailla vaikka Italiaan, mutta ei tietenkään kelvannut vaan "pyhälle maalle" piti tunkea koska mielikuvitusolennot.
 
Niin, mutta ovat kuitenkin ainoa uskonnollinen ryhmä, joille on tarjottu "luvattu maa" kansainvälisiin sopimuksiin valjastaen. Tällaista ei ole muslimeille, kristityille tai edes krishnoille koskaan tarjottu. Niistä oikeuksista on tietysti taisteltu, mutta samankaltaisia ylivaltiollisia sopimuksia ei ole muiden uskontoryhmien kohdalla saavutettu. Katolisen kirkon vaikutusvalta toki ulottuu yli valtionrajojen, mutta hieman eri tavalla.

Mikäs se Pakistan on, jos ei kansainvälisin sopimuksin muslimeille valjastettu maa?
 
Maailmassa on +50 muslimivaltiota, Juutalaisilla on vain tuo pienen pieni maapläntti nimeltään Israel, mutta tämäkin on liikaa muslimien mielestä.
Pitäisikö kaikilla uskonnoilla olla siis oma maa jossa vain saisi asua sen uskonnon edistajia? Mormoneilla, helluntalaisilla tai luterialaisilla jne... Miten Suomi pitäisi jakaa?
 
Olisivat voineet perustaa vaikka USA:han, tai hävinneiden mailla vaikka Italiaan, mutta ei tietenkään kelvannut vaan "pyhälle maalle" piti tunkea koska mielikuvitusolennot.

Ymmärrettävistä syistä mikään maa ei niitä halua alueelleen.

Musta Pekka kortti päätyi sitten sinne suunnalle jossa ei ollut ketään vahvaa tahoa estämässä.
 
Kaikki ongelmat tuollakin alueella poistuisivat, jos Israel siirrettäisiin USA:han, vaikka sinne Texasiin. New Israel.
Tai jos Islam katoaisi maailmasta.
Poistamalla Israel tuolta, jota muslimit ympärillä ovat yrittäneet hyvin hyvin pitkään jo tehdä, ongelmat joita muslimit luovat, siirtyisivät hyvin todennäköisesti Eurooppaan entistä pahemmin.
 
Ongelma ei ole muslimeissa, vaan siinä vastakkainasettelussa, joita eri eturyhmät pyrkivät eri uskontojen edustajien välille luomaan. Jokainen narratiiviin luottava fanaattinen uskoja kokee ylivertaisuutta muihin nähden. Kuitenkin merkittävimmät uskonnot puhuvat enimmäkseen rauhallisen yhteiselon puolesta. Vaikka koraanista, raamatusta tai itämaiden kaanoneista saisikin eristettyä vihamielisiä otteita, niin yleisesti ottaen pisimpään jatkuneet uskonnot kannustavat yhteiseloon.

Sama ongelma näkyy myös uskonnottomissa. On hyvin paljon sairaita ihmisiä, jotka ajattelevat, että ydinpommi vääräuskoisten, tai uskovaisten, tai ylipäätään toisin ajattelevien niskaan on hyväksyttävää.
 
Israelin valtion perustaminen sinne missä se nyt on lienee pääasiassa sen 3000+ vuoden historian syytä mitä ko. kansalla siellä seudulla operoinnista on, poislukien nyt sitten ne muutamat ajanjaksot siinä välissä kun koko porukka oli ajettu pakkosiirtolaisuuteen. Omasta vinkkelistään he 'palasivat kotiin', ja vähän hankala tuohon on vastaankaan väittää. Olisiko ne pitänyt sitten asuttaa Egyptiin jossa olivat aikoinaan koko kansa orjina, ja olisiko se nyt ollut yhtään sen parempi ratkaisu?
 
En ole koskaan ymmäräätnyt miksi uskonnot eivät siedä toisiaan. Liian mustavalkoista touhua siitä, että kuka on oikeassa.

Helvetin tyhmä syy sotia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
302 992
Viestejä
5 154 185
Jäsenet
82 277
Uusin jäsen
M1RpP4

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom