IPTV tv keskustelu * Lue aloituspostaus*

Jos nostetaan asioita esille, niin nostetaan sitten sekin, että ainakin täällä katsottiin eilen illalla urheilua N1:stä ongelmitta ja ainakin parikymmentä minuuttia tuoen edellisen postauksen jälkeen N1 toimi moiteettomasti.

Koko palvelimen katkos tapahtui aamulla ja ongelmat oli tietyssä urheilussa (ja toki tiettyyn aikaan, koska en jäänyt kanavalistan päivityksen lisäksi seuraamaan korjataanko tilannetta) eli en ihmettele, että toimi normaalisti 20min postauksen jälkeen ja eilen on voinut katsoa urheilua ongelmitta.

Näiden lisäksi Viaplay on toki se, josta näkee reilusti eniten toimimattomuusraportteja N1:sen tukiryhmässä ja ne ei yleensä toimi raportoinnin aikaan kenelläkään. Aika harvoin tällaiset ongelmat etenkään kokeneimmilla käyttäjillä ovat laitteistosta/käyttäjästä kiinni. Olen huvikseen testaillut toimiiko itellä silloin, kun joku muu raportoi ongelmia, niin kyllä se Viaplaykin on ollut ihan pimeänä silloin, kun joku on asian esiin nostanut.
 
Joo, kyllähän Viaplayn kanssa on välillä ollut ongelmia. Toki ainakin eilisen Liverpoolin ottelun aikaan se toimi hyvin, kuten tänäänkin näyttävät kaikki seuraamani Valioliigan pelit ihan hyvin näkyvän. En kuitenkaan pidä niitäkään ongelmia mitenkään erityisen suurina ongelmina, koska kyllä sieltä N1:n yli 10 000 kanavasta aina jokin toinen vaihtoehto on hyvin nopeasti löytynyt - yleensä Englannin, tai Ruotsin kanavilta.

Sanoisin, että hintaansa nähden palvelu on yhä hintansa arvoinen ja Livego pidetään sitten varalla.
 
Tänään taas pätkinyt aikalailla kaikki kanavat n1.
Maikkarin uutisia käytännössä mahdoton katsoa juuri nyt.
 
Joo täällä hukkasi kans kaikki jonnekin,no ruksein sitten seuraamani sarjat uudestaan suosikeiksi,yllättävä juttu tapahtui sitten kun jatkoin jonkun sarjan katsomista niin sovellus kuitenkin muisti minne asti olin katsonut sarjoja..
Joo , myöhemmin illalla huomasin itekkin että toimimattomuus johtui siitä kun se on tyhjentynyt. No, nyt sitten pitääkin muistella että mitäs kaikkia sarjoja siellä olikaan 🤬
 
Tänään taas pätkinyt aikalailla kaikki kanavat n1.
Maikkarin uutisia käytännössä mahdoton katsoa juuri nyt.
Verrokkina kerrottakoon, että itselläni pyöri eilen klo 15-24 koko ajan La Ligaa tai Valioliigaa, eikä pätkinyt käytännössä yhtään. DNA kaapeli 1Gb, wifi.

Siihen en osaa tarkemmin sanoa, miksi se jossain pätkii ja toisaalla taas ei, mutta kyllähän se pätkiminen ihmisen hulluksi tekee.

Edit: korjattu nettiyhteyden nopeus vastaamaan paremmin todellisuutta. 😉
 
Viimeksi muokattu:
Verrokkina kerrottakoon, että itselläni pyöri eilen klo 15-24 koko ajan La Ligaa tai Valioliigaa, eikä pätkinyt käytännössä yhtään. DNA kaapeli 1T, wifi.

Siihen en osaa tarkemmin sanoa, miksi se jossain pätkii ja toisaalla taas ei, mutta kyllähän se pätkiminen ihmisen hulluksi tekee.
Ei pätkinyt täälläkään, appletv verkkokaapelilla kiinni ja telian giganen valokuitu.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 331
Viestejä
5 097 834
Jäsenet
81 627
Uusin jäsen
kluust

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom