IPTV tv keskustelu * Lue aloituspostaus*

On kyllä z2u aivan perseestä tällä hetkellä, kun ei onnistu Google Payt, Apple tai edes Revolut kortilla makselut.. on se vaan vaikeeta välillä.
 
Pari vuotta livego toiminut ”pätkimättä” mutta viimeisen viikon ollut hirveetä jökkimistä. Pääsääntöisesti tullut katsottua lätkää ja futista. Liigapelitkin näkee useammalta ”kanavalta” mutta jokaisessa sama pätkiminen. On tää kyllä sellaista herran haltuun-meinkiä. Täältä paljon lukenut muiden ongelmista ja myhäillyt tyytyväisenä että eipä ole ongelmia täällä. Näin se kääntyy :geek:

Itselläkin tv-katselussa LiveGo toiminut suht hienosti eri kellonaikoihin, mutta nyt just tänään Formula 1:stä katsoessa aika tarkkaan klo 22 paikkeilla alkoi satunnaiset pätkimiset. Eikös joku muukin aiemmin maininnut, että hänellä myös joskus pätki klo 22 aikoihin?
Mulla tää kesti jotain puolituntii ja sitten vähän laantui ja loppuillan oli enää jotain satunnaisia muutaman sekunnin katkoksia.

Formulat alkoikin sentään jo klo 21 ettei luulisi edes siitä johtuvaa käyttäjäryntäystä palveluun olevan, eli ehkä Livellä vaan jotain erikoista bugailuu joskus aina tuohon aikaan, ei voi tietää... ?
 
Minulla formulat pätkivät melkein koko kisan. Loppupuolella helpotti.
 
Mistä näkeepi N1 Suomen U21 pelin jos mistään?
En nyt N1 kautta tätä katsonut, mutta nuo Ruudun lähetykset ovat kyllä aikamoista kuraa, pätkimistä ja kuvanlaatu sellaista suttua. Siirryin kymmenen minuutin katsomisen jälkeen Norjan Viaplayn kautta katsomaan ja aivan erilainen kokemus, sai jopa pelaajien numeroista selvää. Selostus toki aikamoista mongerrusta, mutta minua se nyt ei haitannut.
 
Itellä toi maksu toimii parhaiten AliPaylla kannattaa testata
Mielenkiinnosta, onko sulla kiinalainen pankkikortti? Mulla rekisteröinnin jälkeen ensin uteli passin kuva, sen manuaalisen tarkastuksen ja läpimenon jälkeen haluaisi vielä tosiaan sikäläisestä pankista kortin tiedot

IMG_1213.jpeg
 
Statistiikka

Viestiketjuista
280 111
Viestejä
4 817 162
Jäsenet
78 038
Uusin jäsen
limehedelmä

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom