Intel tarkensi tietoja 13. ja 14. sukupolven Core -prosessoreiden ongelmista

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 932


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Myrsky Intelin 13. ja 14. sukupolven Raptor Lake- ja Raptor Lake Refresh -prosessoreiden yllä ei ota laantuakseen, vaikka yhtiö onkin jo kertonut löytäneensä perimmäisen syyn vakausongelmiin. Yhtiön mukaan vakausongelmien takana on virheellinen mikrokoodi, joka aiheuttaa liian korkeita jännitepyyntöjä.

The Verge on päässyt kyselemään Inteliltä tarkempia tietoja kaatumisongelmista ja mihin toimenpiteisiin ne tulevat johtamaan. Samalla Intel kertoi ensimmäistä kertaa ongelmien laajuudesta: Kaikki 13. ja 14. sukupolven Core-prosessorit, joiden TDP on 65 wattia tai korkeampi, ovat potentiaalisesti ongelman piirissä. Ongelma on selvästi yleisin Core i9 -malleilla, mutta myös Core i7- ja i5 -malleissa on tavattu samaa vikaa.

Intelin edustajan mukaan se ei suunnittele minkäänlaisia takaisinkutsuja ja prosessoreiden myynnin keskeyttämistä. Intel on vakuuttunut sen tulevan mikrokoodipäivityksen estävän uusien ongelmien syntymisen, vaikka luonnollisestikaan korkeiden jännitteiden vuoksi jo rikki palaneet prosessorit eivät tule sillä korjaantumaan. Mikäli prosessori ei ole alkanut esittämään merkkejä kaatuilusta, sen pitäisi kuitenkin olla turvassa mikrokoodipäivityksen jälkeen.

Yhtiö jätti kuitenkin kommentoimatta mahdollisesta takuuajan pidennyksestä, joten se portti on vielä ainakin raollaan. Se ei myöskään ollut halukas kertomaan, miten mahdolliset takuutapaukset tullaan käsittelemään, mutta kehottaa kaikkia, joiden mahdollinen aiempi takuuhakemus on hylätty, kokeilemaan uudelleen takuuprosessia.

Loput Intelin vastauksista oli enemmän tai vähemmän ympäripyöreitä, koskien esimerkiksi mitä tapahtuu, jos 13. tai 14. sukupolven vastaavat prosessorit loppuvat, ennen kuin kaikki ongelmatapaukset on selvitetty. Yhtiön mukaan se aikoo tukea kaikkia asiakkaita vaihtoprosessissa siinäkin tapauksessa, mutta ei kuitenkaan kerro yhtään sen enempää miten, mikäli prosessoreita ei enää ole. Voit lukea kaikki kysymykset vastauksineen The Verge -lähdelinkin takaa.

Intelin Raptor Lake -prosessoreiden ja niiden päivitysversioiden ongelmat saivat hiljattain taas lisää huomiota australialaisen ModelFarmin työnnettyä oman lusikkansa soppaan. Yhtiön Unreal Engine -vastaavan ja elokuvien visuaalisten efektien parissa työskentelevän Dylan Brownen mukaan yhtiön Core i9-13900K- ja Core i9-14900K -prosessoreiden vikaantumisprosentti on jopa 50. Vikaantumisella tarkoitetaan tässä yhteydessä prosessoreita koskevaa kaatumisongelmaa. Brownen mukaan yhtiön kaikki tulevat kokoonpanot tulevatkin tämän vuoksi siirtymään AMD:n prosessoreihin ja tarkemmin Ryzen 9 9950X -malliin, joka saapuu markkinoille 15. elokuuta.

Lähteet: The Verge, Tom's Hardware

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
248 157
Viestejä
4 324 858
Jäsenet
72 171
Uusin jäsen
Kimix

Hinta.fi

Ylös Bottom