Imurien yleiskeskustelu (rikka/varsi/märkä/kuivaimuri, pölypussiton, HEPA yms.)

Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 623
Ulkomaista en tiedä mutta HX1 imee ihan hyvin roskat lattialta ilman tappeluja. Jos pitää verrata vanhaan Electroluxiin tai dysonin v8:n niin, huomattavasti paremmin Miele nämä roskat poistaa + akkukesto 45-60min hujakoilla.
Sulla kun tuo selkeestikin on, niin miten noilla imutehoilla esim. lähtee sepeli kovalta lattialta tai vaikka Cheerios-murokasa? Lähinnä et kun tuossa imusuutin ei saa painetta paljoakaan, mutta siirteleekö se tiheä harjasrulla kuitenkin kikkareet imuputken suulle?

Hamahelmet lattialla ym. myös aika hyvä mittapuu. Kokemukset noista ja pitkien karvojen juuttumisesta/juuttumattomuudesta rullaan voisi olla monelle täällä pohdiskelevalle kullan arvoisia juttuja, kun HX1 selkeesti kovassa alessa välillä.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 795
No perheessä on myös nelivuotias poika, joten onhan tuossa joskus muroja lattialla ja joskus pikkukiviäkin tulee lattialle eteiseen. Ei nyt vielä ainakaan ole tarvinnut lumikolaa avuksi. Meillä asiaa varmaan helpottaa se, että mattoja ei ole kauheasti vaan parkettia/laminaattia.

Hamahelmistä en osaa sanoa kun en jaksa googlata mitä se on.

Hiuksista kirjottelinkin jo aiemmin jotain tähän ketjuun. Muistaakseni kehuin, että kauheasti ei ole hiuksia jäänyt kiinni, mutta, ei mennyt kauan tuon jälkeen kun tuli taas vilkaistua suulaketta ja tuli samalla poistettua vähän hiuksia (taloudessa vaimo ja tämän tytär joilla pitkät/paksut hiukset ja jotka tappoivat Electroluxin aiemmin täysin.

Huonona puolena pidän Mielessä vähän hidasta muuntautumista ns. rikkaimuriksi enkä jaksa tehdä sitä usein/koskaan. Pidän vanhaa Xiaomin imuria rikkaimurina pysyvästi + käytän joskus sen pölypunkki -suulaketta sänkyihin/sohviin yms koska se on hyvä ja kerää hyvin tavaraa vaikka imuroit millä hyvänsä ennen miten monta kertaa hyvänsä, jostain sitä todella pientä ’tomua’ säiliöön kerääntyy.
Materiaalit ja toimivuus on omaan makuun hyvällä tasolla Mielessä, ei tarvitse telineitä vaan pysyy hyvin pystyssä itsekseen ja piuhan kiinnittää ja irroittaa sekunnissa.
Ostin aikoinaan keväällä hintaan 349e verkkiksestä, ostaisin uudestaankin tai pitäisi tuplata summa jotta saa uuden Dysonin.
Niin kova imurifani en ole, että näkisin lisäeuroista jotain ns. omistamisen iloa kalliimmasta imurista. Riittää kun lattia tyhjenee pölystä ja muruista.
 
Liittynyt
21.07.2021
Viestejä
495
Mistä saisin pölynimuriin sopivan pölypussin? Pölynimurin malli: Samsung Pölynimuri VC07M25M9WD/EE

En löytänyt millään hakusanalla sopivaa.

Linkki malliin:
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 885
Mistä saisin pölynimuriin sopivan pölypussin? Pölynimurin malli: Samsung Pölynimuri VC07M25M9WD/EE

En löytänyt millään hakusanalla sopivaa.

Linkki malliin:
Fixpartilta näyttäisi löytyvän erilaisia pölypusseja malliin VC07M25M9WD

edit linkki Fixpartin mallikohtaiseen hakuun

Aliexpressin ja Intian Amazonin mielestä sama pussi käy imuriisi VC2500 ja esim. SC4034
Jos se logiikka pitää kutinsa niin silloin saisi sopivaa myös Sinituotteelta ainakin.

Varmaan noita Fixpartin listalta löytyviä saisi muualtakin, ainakin joitakin niistä.
 
Joo Aliesta ajattelin tilata alunperin, mutta jos suomesta saisi jostain Vantaalta tähän hätään, kun nykyinen vaikka on uudelleen käytettävä ja suljettava, niin sitä jo neljäkertaa täyttynyt ja ties mitä kaikkea imuroitu. Tuota Sinin tuotetta ei näyttänyt myytävän prismassa tms.
 
Bilteman pussukka 11-000 olisi ohjekirjan yhteensopivuustaulukon mukaan ehkä sopiva myös

taulukko
 
Liittynyt
21.07.2021
Viestejä
495
Bilteman pussukka 11-000 olisi ohjekirjan yhteensopivuustaulukon mukaan ehkä sopiva myös

taulukko
Kävin hakemassa Biltemasta, hieman liian iso sivuista, mutta meni paikoilleen. Paljon isompi kuin alkuperäinen pölynimuripussi. Ainakin nyt on puhdas imuri käytössä ja tyhjällä pölypussilla.

Kannattaako imurii päivittää Powerin point pencil varsi imuriin? (Lähinnä tekisin vaihtokaupat veljen kanssa, kun hänellä on kissa ja avamaaton imuri ja itsellä ei lemmikkiä ja tuo on petcare imuri)...

Linkki:
 
ahi

Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
62
Kokemuksia varsi-imureista? Aiemmin oli käytössä Samsung Jet 70, mutta nyt näyttäisi olevan Bosch Unlimeted 8 hyvässä tarjouksessa Powerilla. Löytyykö alle 400€ parempia vaihtoehtoja? Asunto on pieni kaksio, eikä ole lemmikkejä. Voin tilata myös Amazonilta, jos sieltä löytyy enemmän valikoimaa.
 
Liittynyt
17.10.2023
Viestejä
150

Mikäs vika Jetissä? Itellä on Boschin 8-series duunissa ja kotona tuo Jet 70. Tykkään kyllä samsungista enemmän.
 
ahi

Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
62
Mikäs vika Jetissä? Itellä on Boschin 8-series duunissa ja kotona tuo Jet 70. Tykkään kyllä samsungista enemmän.
Ei siinä mitään vikaa ole, mutta nyt pitäisi katsoa uutta, koska meni rikki. Luonnollisesti myös tuo Samsung on vaihtoehto.
 
Liittynyt
17.10.2023
Viestejä
150
Ei ole vikaa mutta meni rikki :D no ei vaan.. ainoa miinus tossa sampassa ettei siinä ole valoja, jotka loppupeleissä on ihan hyvät.
 
  • Tykkää
Reactions: ahi
Liittynyt
15.10.2022
Viestejä
658
Kokemuksia varsi-imureista? Aiemmin oli käytössä Samsung Jet 70, mutta nyt näyttäisi olevan Bosch Unlimeted 8 hyvässä tarjouksessa Powerilla. Löytyykö alle 400€ parempia vaihtoehtoja? Asunto on pieni kaksio, eikä ole lemmikkejä. Voin tilata myös Amazonilta, jos sieltä löytyy enemmän valikoimaa.
Hyvä tarjous. Veikolla 379€ parhaalla akulla varustettu versio missä hiukan enemmän tarvikkeita mukana. Hyväksi ostokseksi tuo on osoittautunut.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 885
Laitoinpa sitten tämän tilaten, kiitos vinkistä!. Aika vähän löytyy mitään arvosteluita jne. Onko tämä vielä niin uunituore malli?
On se jo ainakin BF-ajoista lähtien ollut myynnissä mutta ei Samsungin omillakaan sivuilla siitä puhuta mitään. Imutehoa on 10 W enemmän joten jotain parannusta siinä sitten kai on 90 verrattuna.
edit sama 210 W on Bespoke Jetissä ja siinä on samannäköinen käyttöliittymä, eli voisiko tuo 95 olla ikään kuin Bespoke Jet joka tehty tavallisten Jetien muotoon ilman pölysäiliön automaattityhjennystä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
191
Nyt kun Verkkiksessä on tuo 95 Pet tarjouksessa, niin tässä mietin, että kannattaisikohan tuo 75 Pet palauttaa takaisin kauppaan? :D

Miten Jet Dual Brush ja Turbo Action eroavat toisistaan (kumpi on parempi yleiskäyttöön)?
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 623
95 niin uus malli ettei kukaan taida tietää siitä mitään missään... Mutta kyllähän se hyvältä vaikuttaa jos kevennetty..

Jet Dual Brushista löytyy revikoita kun Bespoke Jetissä sama. Siitä valitellaan, että etuharjaan takertuu pitkät hiukset ja/tai se nakkelee isot roskat eteenpäin pois imurilta. Näyttää kyllä just niin matalalta, ettei sen ali mene murot/sepelit ellei keuli niiden yli.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 293
Nyt kun Verkkiksessä on tuo 95 Pet tarjouksessa, niin tässä mietin, että kannattaisikohan tuo 75 Pet palauttaa takaisin kauppaan? :D

Miten Jet Dual Brush ja Turbo Action eroavat toisistaan (kumpi on parempi yleiskäyttöön)?
Kyllä ite näistä ottaisin 95 Pet iha vaan tuurilla valiten. Vaikuttaa paremmalta tarjoukselta, ja kait uudempi malli. Lisäosissa nyt ei juuri extraa toki. Toki toi joku tuplaharja varmaan iha hyvää innovaatiota.
Sinänsä Jet 75 iha ok, itelläki se. Ajaa asiansa. Yhtä harjaa tulee arjessa käytettyä, eli lisäharjoilla ei ole lisäarvoa.
Ärsyttävin vaihe varsi-imureissa on se pölysäiliön tyhjennys, niin siihen jollain tapaa kiinnittäisin huomiota et miten suunniteltu.
 
ahi

Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
62
Laitoinpa sitten tämän tilaten, kiitos vinkistä!. Aika vähän löytyy mitään arvosteluita jne. Onko tämä vielä niin uunituore malli?
Tulipa haettua nyt tämä. Laatuvaikutelma vs. aiempi Jet 70 on kyllä parempi ja jämäkämpi. On kuitenkin edelleen "vain" muovia. Teleskooppivarsi on hyvä ja paljon lisäsuulakkeita. Itseä vähän yllätti, ettei imuria ole mahdollista kiinnittää seinään vaan se on jalkajalustan varassa. Noh eipä tarvinnut alkaa poraamaan reikiä seinään. Yhden käyttökerran jälkeen vaikuttaa oikein hyvältä peliltä hintaansa nähden. Nyt kuukauden normaalia imuria käyttäneenä, on kyllä ero kuin yö ja päivä kätevyydessään. Ja ainakin omaan vanhaan Elektoluxiin verrattuna imee pölyt ja roskat, mitä tuo ikäloppu jätti lattialle. Sanoisin, ettei tällä mihinkään kuuhun lennetä, mutta esimerkiksi kurakeleillä ja lemmikkitalouteen tarjoaa kätevän työkalun nopeaan imurointiin.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 333
Dyson V10 absolute. Onko kenellekään muulla ollut tällaista ongelmaa, että paskarakkine vilkuttaa suodatinvaloa ja pätkii imua parin sekunnin välein, vaikka suodatin on taatusti puhdas, kuiva ja kunnolla paikallaan?
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
260
+15v Miele pääsi imaisemaan vettä ja päästi sitä myöten toimintasavut.

Miele C3 tilalle? Vai joko uskaltaisi katsella varsi-imuria ainoaksi imuriksi 120m2 2krs taloon? Hiekkaa, lapsia, kissa jne.

Vaimolle ei kelvannut Electrolux Pure F9 teho/käytettävyys aiemmin, joten siitä pitäisi olla parempi jos varsi-imuria meinsa. Omasta mielestä se oli kyllä mukavempi käyttää, joten itse olin paljo herkemmin imuroimassa...
 
Liittynyt
28.05.2020
Viestejä
363
Pölypussillinen varsi-imuri. Kenelläkään ? Kokemuksia, niitä ei ilmeisesti vallan montaa ole ?
Aivan loppu sotkemaan noiden pussittomien kanssa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 399
Dyson V10 absolute. Onko kenellekään muulla ollut tällaista ongelmaa, että paskarakkine vilkuttaa suodatinvaloa ja pätkii imua parin sekunnin välein, vaikka suodatin on taatusti puhdas, kuiva ja kunnolla paikallaan?
Mulla v8 joka ei ole niin fiksu että ois mitään merkkivaloja mutta tuo pätkiminen on aina johtunut siitä että joko säiliö on liian täynnä tai sit suulake/putki/sykloni on tukossa jostain hiusmöntistä. Kai siellä joku sensori on tulkkaamaan tuota.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 333
Mulla v8 joka ei ole niin fiksu että ois mitään merkkivaloja mutta tuo pätkiminen on aina johtunut siitä että joko säiliö on liian täynnä tai sit suulake/putki/sykloni on tukossa jostain hiusmöntistä. Kai siellä joku sensori on tulkkaamaan tuota.
Joo, sehän se oli. Se "nielu" tms. oli vaan totaalisen tukossa.
 
Liittynyt
22.08.2021
Viestejä
6
Aattelin yksiön imuroimiseen hommata varsi imurin, oisko kyseinen vehje siihen riittävä vai saako samaan rahaan jonku paremman?

Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 623
On niitä muitakin, vaan ei tähän rahaan yhtä hyvää. :) Ei valmistaja huvikseen anna 100 päivän tyytyväisyystakuuta.
Ne Boschin tyytyväisyystakuun ehdot on vähän meh, eli asiakas vastaa palauttamisen kuluista. Mieluummin vie takas Gigsuun/Poweriin.

Ettei menis ot, niin tässä siedettävään hintaan Jet 70 (kevyempi+paljon parempi imuteho, mutta paljon huonompi akunkesto mutta joo... Käy testaan molemmat vierekkäin)

Mistä tämä paljon parempi imuteho on kotoisin? Onko sinulla tästä joku testi tms. tiedossa, kun ei itsellä ole tullut vastaan? Ihan siis uteliaisuudesta, kun Bosch ei sitä ilmoita enkä tiedä edes onko tuohon standardia? Dysonin yms, nämä kuitenkin vievät ihan käytännön testejä vaikka YouTubesta katsoen?
 
Powerin lattialta :D Ei varmaan Bosch ilmoita siksi mitään, kun tulis turpiin airwatseissa(kin).
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 276
Kukaan testaillut noita kiinalaisia pistoolimallisia ladattavia pienten hommien pikkuimureita, mikä olisi tällä hetkellä paras siinä ~60e luokassa kun halvimmat jätetään pois? Moneen pieneen askarteluun olisi hyvä tuollainen minimalli pöydälle, samoin kuin vastaavan mallin ladattava "paineilma"puhallin.
 
Liittynyt
21.07.2021
Viestejä
495
Täältä sain hyvin apua viimeksi, niin kysytään uudelleen neuvoa.

Potilas: Bosch BGL4SIL69A/01 eli Pölypussillinen pölynimuri GL-40 ProSilence Valkoinen
Tarve ostaa uudet suodattimet, pölyimurissa on kaksi suodatinta. (En tiedä, missä myydään ja onko eroja, edullisin mieluiten jos on eroja, se paras?)
Pölypussiksi ajattelin ostaa allergia käyttöön tarkotetun Electrolux Anti-Allergy pölypussin: Electrolux Anti-Allergy E206S S-Bag -pölypussi, 4 kpl 12,99

1706537703016.png
1706537711383.png

Ohjekirjan mukaan suodattimet olisi huuhdeltavia, mutta parempi vaihtaa, kun imurilla ikää jo yhdeksän vuotta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 451
Täältä sain hyvin apua viimeksi, niin kysytään uudelleen neuvoa.

Potilas: Bosch BGL4SIL69A/01 eli Pölypussillinen pölynimuri GL-40 ProSilence Valkoinen
Tarve ostaa uudet suodattimet, pölyimurissa on kaksi suodatinta. (En tiedä, missä myydään ja onko eroja, edullisin mieluiten jos on eroja, se paras?)
Pölypussiksi ajattelin ostaa allergia käyttöön tarkotetun Electrolux Anti-Allergy pölypussin: Electrolux Anti-Allergy E206S S-Bag -pölypussi, 4 kpl 12,99

Ei kyllä taida S-bag tuohon Boschiin mennä, paketin kyljessäkin mainittu merkeille AEG/Electrolux/Tornado/Volta/Philips.

Kyseisen mallin varaosalista löytyy täältä Bosch-varaosat & -tarvikkeet kodinkoneeseesi | Bosch - BGL4SIL69A/01
Josta sitten löytyy pölypussin malliksi 17003048 / BBZ41FGALL, HEPA-suodattimen malliksi 00576833 / BBZ156HF ja moottorisuodattimen malliksi 00579421 / BBZ02MPF.
Näillä koodeilla sitten voi kaivella yhteensopivia alkuperäis- tai tarvikesuodattimia kuten Bosch BBZ41FGALL, halvin hinta 9€, Bosch BBZ156HF, halvin hinta 12€ ja Bosch BBZ02MPF, halvin hinta 14€
 
Liittynyt
21.07.2021
Viestejä
495
Ei kyllä taida S-bag tuohon Boschiin mennä, paketin kyljessäkin mainittu merkeille AEG/Electrolux/Tornado/Volta/Philips.

Kyseisen mallin varaosalista löytyy täältä Bosch-varaosat & -tarvikkeet kodinkoneeseesi | Bosch - BGL4SIL69A/01
Josta sitten löytyy pölypussin malliksi 17003048 / BBZ41FGALL ja HEPA-suodattimen malliksi 00576833 / BBZ156HF.
Näillä koodeilla sitten voi kaivella yhteensopivia alkuperäis- tai tarvikesuodattimia kuten Bosch BBZ41FGALL, halvin hinta 9€ ja Bosch BBZ156HF, halvin hinta 12€
Hyvä huomio, tuota S-bag on perhe tähän asti käyttänyt. Elikkäs sitten pitäisi hankkia alkuperäinen Boch G pölypussi, vielä pitäisi selvittää, mistä saisi edullisesti hankittua ja eroaako tarvikesuodattimet paljoa.

Tuosta puuttuu vielä tuo moottorisuodatin, jonka tilaan samantien sivuiltaan ehkä, 00579421 / BBZ02MPF

Edit: Tilattu, kiitos avusta.

Edit v2: Kaipaisin vielä tietoa saako kyseiseen imuriin tarvike pölypussia tai biltemasta haettua?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 623

Tämä lienee ihan hyvä diili? Laminaattilattialliseen kolmioon, jossa ei ole eläimiä.

Edit: Klikinsäästäjä: SAMSUNG JET 75E MULTI hintaan 280e
Turbobrushi puuttuu moisesta "multi"-paketista. Eli se paras ja yleismaailmallisin, mihin ei tartu tukkakaan. Toki on oikein pätevä tarjous, jos et käytä mattoja lainkaan ja kämpässä vaan kovaa lattiapintaa esim. laattaa tai laminaattia tai muovimattoa. Näyttää olevan nyt joku Sampan E-mallien uus kusetus olla ilman parasta harjaa, paitsi Completeissa ja Peteissä.
 
vasu

Tukijäsen
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
226

Saisiko tuota ostettua erikseen? Pari eri tuotesivua löysin ja niissä on melkoisen negatiiviset arvostelut:

Vai puhutaanko nyt eri suulakkeista? Mattoja on kyllä joka huoneessa, joten mielellään nekin imuroisi :D

Toki muitakin vaihtoehtoja saa ehdotella tuossa n. 300e hintaluokassa
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 276
Kävin joku aika sitten hakemassa Truvox VTVe:n, käytännössä Numatic Henry klooni. Kuulemma yksi myydyimpiä keikkasiivoojien koneita. Ompahan hyvä peli ihan kotikäyttöönkin. Tuon jälkeen vähän jää kyllä ihmettelemään, miksi joku ostaa pienellä pussilla olevia rimpula "kotitalousmalleja", kun tuollaisiakin on ja vielä aika edullisestikin. Fyysisiltä mitoiltaan tuo on kuitenkin ihan samaa kokoa kotimallien kanssa, vaikka kuvissa isolta näyttääkin.
 
Viimeksi muokattu:

vasu

Tukijäsen
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
226
Verkkokaupassa tuli vastaan Pro-versio JET 95:stä 400 eurolla. Mukaan saa siivouskaapillisen rompetta, mukaanlukien moppi-lisäosan. Mutta tästäpä on jätetty pois Multi-versiossa oleva Slim Led Brush+, joka olisi ilmeisesti koville lattioille ideaali.
Moppaus voisi periaatteessa olla hyödyllinen tehokkaaseen puhdistukseen, mutta mitenköhän tuohon keksintöön löytyy vaihtorättejä...

Kyllä tässä on insinöörikin ihmeissään kun yrittää speksata itselleen sopivaa laitetta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 004

Olen vähän fiilistellyt Dysonin vastaavaa mutta se on siellä tonnin kohdalla. Tämä voisi olla ihan ok, kun tekisi mieli eka vetää perusimurointi ja toisinaan vielä pestä päälle.

Toki kova lattia niin tässä ei ole oikeaa suutinta.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 623
Verkkokaupassa tuli vastaan Pro-versio JET 95:stä 400 eurolla. Mukaan saa siivouskaapillisen rompetta, mukaanlukien moppi-lisäosan. Mutta tästäpä on jätetty pois Multi-versiossa oleva Slim Led Brush+, joka olisi ilmeisesti koville lattioille ideaali.
Moppaus voisi periaatteessa olla hyödyllinen tehokkaaseen puhdistukseen, mutta mitenköhän tuohon keksintöön löytyy vaihtorättejä...

Kyllä tässä on insinöörikin ihmeissään kun yrittää speksata itselleen sopivaa laitetta.
Joo suulake just se turbo action. Ei tolla pelkällä pörröbrushilla / pyörivällä karvakasalla tee oikeesti mitään, turbo action toimii paremmin kaikkeen suomalaisilla pinnoilla, mut toki jos turbo actionia ei olis niin pörröllä pärjäis ilman mattoja (ehkä). Tossa 95 Proossa sitten Jet dual brush, missä turboactionin keulilla pikkunen pörrö kietomassa hiukset itteensä. Arvosteluissa sanotaan, että se raskauttaa imurin työntämistä huomattavasti ja matoilla pitää pitää 45 asteen kulmassa, ettei tartu niihin. Ja en jaksa uskoo, että noilla moppijutuilla tekis yhtään mitään / Sinin paljo parempi moppi on keksitty jos tarvii mopata. Oota vaan sitä 249 € tarjousta Jet 75 Pet / complete tms. tai mikä tahansa missä tulee turbo action jo mukana, ettei tarvi satkua hassata siihen. Se on hemmetin hyvä ja tiivis. Toki saahan ton Jet 95 Proonkin palauttaa jos ei hotsita.

Tai sit ostat Dyson Gen5 detect absoluten ja lopetat köyhäinlaitteiden harkinnan.
 
Dyson oli alunperin harkinnassa, mutta tarjouksista löytyi vain ikivanhaa v8 mallia. Eipä asialla onneksi kiirettä ole, kun löytyy jo toimiva imuri. Kiitoksia vastauksista, jään seuraamaan tilannetta
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 430
Onkohan electrolux well q6 mistään kotoisin? Tarvetta lähinnä rappusten siivoukseen, robo hoitaa muuten.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 430
Electroluxin halpis clean 500 tuli hankittua. Tuntuu ok laitteelta, matosta löytyi reilusti karvoja tuolla.
 
Liittynyt
05.09.2020
Viestejä
1 398
Voiko jollain perus pussittomalla rikkaimurilla imuroida tuhkat takasta? Vai onko tuhkaimuri keksitty syystä?
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 623
Voiko jollain perus pussittomalla rikkaimurilla imuroida tuhkat takasta? Vai onko tuhkaimuri keksitty syystä?
Noilla syklonimallisilla ei-suodattimellisilla pystyy, mutta sotkee ulospuhalluksen/moottorin suodattimen niin todellakaan ei kannata. Osta vaan suosiolla Kärcherin tuhkaimuri, AD4 Premium on kurko hintasekseen ja välillä saanu reilulla satkulla tarjouksesta. Hakkaa 6-0 noi halvat muutaman kympin paskat, missä menee suodatin tukkoon ja puhaltaa hienoimmat tuhkahiukkaset ulos (nätti sitten valkosten jalkalistojen päältä niitä imuroida toisella imurilla).

Sampan Jet 70 olen jostain takkaluukun alta imaissut pienimääräisesti tuhkia, mut säiliö sit tyhjennykseen heti, ettei mene moottorisuodattimelle asti.
 
Heitetääs vielä tyhmä jatkokysymys, voiko tuollaista parempaa tuhkaimuria käyttää tavalliseen satunnaiseen imurointiin?

e: tuo on aivan liian iso kun säilytystilaa ei ole. Just myin Mielen siksi pois.
 
Voi, mut sen kiinteä ja kelautumaton 4 m lyhyt virtajohto on siihen hommaan ihan liian lyhyt ja se "lattiasuulake" ei ihan niin hifi, mutta kyllä sillä silleen imuroi (kääntyvyys ym. ei oo vaan suunniteltu niin massiiviseen normi-imurointiin). Eli enempi raksa-/remppahommiinkin sitten tuhkailun lisäksi. Autotallin, terassin, pihalaatoituksen tms. imurointiinhan toi on sit hyvä, voi imuroida vaikka märkiä lehtiä/hiekkaa/sepeliä. Sehän tossa on, että verrattuna Motonetin 60 € pyörälliseen tuhkaimuriin toi on ihan *itun hiljainen ja tehokas, eikä imuteho kärsi vaikka mitä paskaa sinne imee (esim. tuhkaa, laasteja/tasoitteita, kipsilevypölyjä), eikä tolla sotke koko kämppää ja itteään tuhkahommissa. Saahan tohon tietysti varmaan 35 mm putkeen vaikka mitä suulakkeita normihommia varten.

Ehkä sillä just ja just hengissä selviäis, mutta kyllähän Sampan Jet 70 Pet pesee ton normikämpän imuroinnissa ihan 19-0. (mulla on sitte varalla ei-EU-paskasäästöajan Philips Performer FC 9160, mikä on kyllä hemmetin hyvä teleskooppivarrella + 2,2 kW moottorilla + HEPA13 + 12 metrin toimintasäteellä... Tuossa muuten letkusta saa alipainetta 34 kPa vs. Samppa Jet 70 Pet putkessa maksimilla 22,29 kPa eli aika hyvin tommonen halppis akkuvarsari imee. Toki onhan oikeessa imurissa se lattiaimu paljon suurempi ts. suulake tiiviimpi, mut ei se silti mattoa niin hyvin putsaa.)
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
991
(mulla on sitte varalla ei-EU-paskasäästöajan Philips Performer FC 9160, mikä on kyllä hemmetin hyvä teleskooppivarrella + 2,2 kW moottorilla + HEPA13 + 12 metrin toimintasäteellä... Tuossa muuten letkusta saa alipainetta 34 kPa vs. Samppa Jet 70 Pet putkessa maksimilla 22,29 kPa eli aika hyvin tommonen halppis akkuvarsari imee.
Se on kiittäminen mm. "paskasäästöaikaa", että nykyimurin moottori yleensä keskittyy imemiseen eikä lämmön ja metelin tuottamiseen. Samppakin toimisi varmaan aika pitkään, jos moottori veisi vaikka 1,4kW. :kahvi:

Noin muuten laadun trendi on ollut laskeva, sitä ei käy kiistäminen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 458
Viestejä
4 215 598
Jäsenet
71 057
Uusin jäsen
Puokkiw

Hinta.fi

Ylös Bottom