Hyvät tarjoukset -keskustelu

Tila
Keskustelu on suljettu.
Liittynyt
16.06.2019
Viestejä
353
Deco M5 on ikäänkuin wlan verkkojen "iPhone" eli kaikki on saatanan helppoa viritellä, mutta mitään ylimääräisiä asetuksia ei sitten olekkaan ja kaikki on pureskeltu valmiiksi.

Laite päättää puolestasi kaiken ja sitä voi hallita vain vitunaikaisella kännykkäapilla, kunnollista nettihallintapaneelia ei ole ollenkaan eli esim. lasten nettirajoitukset sun muut pitää tajuta tehdä sitä mukaa kun laitteet liittyvät verkkoon, että pysyt edes jotenkin perillä mikä laite on mikäkin. Laitteet käyvät myös varsin kuumana ainakin omassa käytössä ja noissahan ei tosiaan ole edes verkkokaapeleille portteja kuin 2kpl per tukiasema joten melkeimpä pitää jokin kytkin olla kaverina siinä tukiasemassa jonka läheisyydessä kaikki langalliset laitteet on. Tuo verkko lisäksi reagoi todella hitaasti netin katkeamiseen, eli kun kämpän laitteet alkavat sekoilla netin katkeamisen takia ei heti tiedä onko netti oikeasti katkennut vaiko tukiasemat itse jotenkin syyllisiä.

Mutta iPhone analogia toimii tähän tosiaan parhaiten. Eli helppokäyttöinen mutta rajoittunut. Jos pitäisi vanhuksille hankkia wlan jonka ne virittää itse, niin tämä olisi se. Omassa käytössä tuo hiukan oksennusta suuhun aivan kuten iPhonen käyttökin (onneksi olen jo tottunut oksennuksen makuun suussani, sillä puhelimeni on iPhone)
Kyllä, tuo iphone analogia sopii näihin decoihin erittäin hyvin. Itekkään en tykästynyt iphonen käyttöön kun on niin rajottunutta, mutta tämmösen mesh systeemin kohdalla toi on mulle just oikealla tasolla ton konffattavuuden suhteen - en mä halua tahkota jonkun wlan systeemin pystytyksen kanssa päivä tolkulla, parempaakin tekemistä keksin. Tuotteena vaikuttaa erittäin hyvältä sikäli kun jatkossakin toimii niinku nyt on pari päivää toiminu.
Lämpiää toki hieman juu, mutta ei niin paljon että pelottas.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 192
Tämä on offtopiccia aamulla, kun uusi Herra 88 on taas bannattu (ja viestit siivottu), mutta ettekö voisi IP-bannata kyseistä henkilöä? Lisäksi ihan hyviä arvailuja herran päätunnuksesta on liikkunut, niin kannattaa miettiä senkin sulkemista, tai vähintään varoitusta.
 
Juffex

Kinostaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
779

/Lisää OT

IP-banni ei nyt auta yhtään mitään. Joku MAC-sidonnainen esto voisi auttaa jos mahdollista, mutta osaavaa trollia tämäkään ei estä mitenkään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 506
Perkale kun tuo fryeri on vaan noutona. Ei kyllä mitenkään jaksa mennä fyysisesti jossain kaupassa käymään. No, toivottavasti joskus vastaava tarjous postimyyntinä myös.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 506
No sekin vielä. 99% itselle käykin tarjouksissa kyllä niin ettei niihin ehdi. Halvat natsiveitset sentään ehdin/huomasin ostaa.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 107
Tuote: Tile Mate / Tile Style Pro -paikannin
Hinta: 4,50e/9,50e
Kauppa: Power (kivijalkamyymälät?)
Voimassa: ?
Linkki: TILE STYLE PRO PAIKANNIN - Power.fi

Muuten kiva mutta toimituskulut 14,90€ :( Noudolla erinomainen diili.
 
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
912
Kävin kans hakee tommosen Fitbit Alta HR rannekkeen. Eipä tolla mitään tee kun ei paritu mihinkään puhelimeen:cautious:.
Joko BT versio on liian vanha tai sit tää laite on rikki
öh, hyvin toimii. Oma moka kun yritin Alta HR, tää laite on HR
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 255
En oikein keksi tuolle edes vitosella käyttökohteita. Ehkä en kuulu kohderyhmään
Täällä käytössä useampi Tile, aivan loistavia perhekäytössä kun autojen avaimet ja kotiavaimet on aina siellä täällä,

Voisin kyllä ostaa lisää noita.

Muistaakseni noita Tilejä on sellaisiakin joissa paristoa ei voi itse vaihtaa, niitä kannattaa välttää.
 
Rusna

Make ATK Great Again
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 269
Tuote: Nintendo Switch Joy-Con ohjainpari värillinen (neonpunainen ja neonsininen)
Hinta: 30€
Kauppa: K-Citymarket Ideapark Seinäjoki netti/myymälä
Voimassa: Oletettava hintavirhe
Linkki: K-Ruoka.fi
Promokoodi: ei tarvita

Oletettava hintavirhe hintajärjestelmässä. Seinäjoen Ideaparkin K-Citymarket myymälässä hyllyhinta n. 90 euroa, piipperi ja kassa antaa myös tuon saman 30 euroa kuten nettimyynti. Hain eilen yhden setin, näyttäisi vieläkin toimivan. Tästä kovaan hintaan ohjaimet!
Äh. Näyttää 90€. Joko korjasivat ?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 616
Täällä käytössä useampi Tile, aivan loistavia perhekäytössä kun autojen avaimet ja kotiavaimet on aina siellä täällä,

Voisin kyllä ostaa lisää noita.

Muistaakseni noita Tilejä on sellaisiakin joissa paristoa ei voi itse vaihtaa, niitä kannattaa välttää.
Onko tällä omaa ketjua ?

Onko tuo sellainen että itse tarvitse olla lähellä, vaan riittää että joku muu Tile käyttäjä on lähellä ? (joku yhteisö juttu tuolla on?)
Kerääkö pilveen tiedot missä viimeksi joku sen nähnyt ? Onko muita kuluja kuin patterit ?
Ilmeisesti huutelee itsestään näkyvästi, eli voi tehdä muilla ohjelmilla automaatiota, jos Tilen omat ohjelmat ei tarjoa sellaista ?

Edit 30$/vuosi maksulla saa premium palvelua. Siinä 30 päivän paikkahistoria, jos tuohon saa pistää palikoita rajattomasti niin ei ehkä paha, silla varauksella ettei hinna pomppaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.10.2017
Viestejä
801
Muuten kiva mutta toimituskulut 14,90€ :( Noudolla erinomainen diili.
Olisi kyllä oiva väline vaimon avainnippuun. Yritin tilata noudolla lähimmästä Powerista, mutta ei onnistunut. Jos haluaa ilman postikuluja niin joutuu noutamaan Kokkolan Powerista näköjään.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 255
Onko tällä omaa ketjua ?

Onko tuo sellainen että itse tarvitse olla lähellä, vaan riittää että joku muu Tile käyttäjä on lähellä ? (joku yhteisö juttu tuolla on?)
Kerääkö pilveen tiedot missä viimeksi joku sen nähnyt ? Onko muita kuluja kuin patterit ?
Ilmeisesti huutelee itsestään näkyvästi, eli voi tehdä muilla ohjelmilla automaatiota, jos Tilen omat ohjelmat ei tarjoa sellaista ?

Edit 30$/vuosi maksulla saa premium palvelua. Siinä 30 päivän paikkahistoria, jos tuohon saa pistää palikoita rajattomasti niin ei ehkä paha, silla varauksella ettei hinna pomppaa.
Jos menee puhelimen BT-rangen ulkopuolelle niin jää last location kartalle näkyviin, jos hukkuu tagi niin voi merkata hävinneeksi niin silloin kuka tahansa Tile-käyttäjä joka tulee hävinneen tagin rangeen saa hälytyksen ja tieto menee automaagisesti sille joka merkkasi hävinneeksi.

Yhden tagin saa yhdistettyä useampaan puhelimeen muistaakseni.
 
Liittynyt
27.06.2017
Viestejä
459
Tuote: Nintendo Switch Joy-Con ohjainpari värillinen (neonpunainen ja neonsininen)
Hinta: 30€
Kauppa: K-Citymarket Ideapark Seinäjoki netti/myymälä
Voimassa: Oletettava hintavirhe
Linkki: K-Ruoka.fi
Promokoodi: ei tarvita

Oletettava hintavirhe hintajärjestelmässä. Seinäjoen Ideaparkin K-Citymarket myymälässä hyllyhinta n. 90 euroa, piipperi ja kassa antaa myös tuon saman 30 euroa kuten nettimyynti. Hain eilen yhden setin, näyttäisi vieläkin toimivan. Tästä kovaan hintaan ohjaimet!
Tämän siis saa vain käytännössä Seinäjoen alueella asuvat?
 
Ronttosaurus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
626
Tuote: LEDVANCE SMART+ standard 60W/RGBW mat E27 ZigBee 2.0
Hinta
: 6,9€ (27,80€)
Kauppa: Proshop
Voimassa: ??
Linkki: Proshop
Promokoodi: ei tarvita
En ole näihin juuri perehtynyt niin nämä varmaan tarvii sen gateway laitteen lisäksi? Vai toimiiko pelkällä älypuhelimella?

Edit. Ilmeisesti joku lightify systeemi vaaditaan tai vastaava.

Edit2. Riittääkö joku tällainen? Xiaomi Multimode ZigBee 3.0 WIFI Bluetooth Mesh HomeKit Smart Home Gateway Compatible with Xiaomi Zigbee 2.0 Security Alarm Accessories
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 689

Vanha tarjous, ollut jo aikaisemmin keskustelua:

Ei, Xiaomin gateway ei ole yhteensopiva kolmannen osapuolen lamppujen kanssa.
Osta Hue tai Smartthings silta. Kaikkein universaalein ratkaisu on Conbee II, minkä saa kiinni vaikka Raspberry Pi:hin.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 689
Hinta (40 € amazonista) vain on hirveä. Luulisi tuon maksavan 10 € tai max 20 €.
No jos halvalla haluaa päästä niin sitten pitää mennä DIY räpellyksellä:
Build Your Own DIY Zigbee Gateway With Zigbee2mqtt (gadget-freakz.com)
CC2531 Zigbee Emulator CC Debugger USB Programmer CC2540 CC2531 Sniffer with antenna Bluetooth Module Connector Downloader Cable|Integrated Circuits| - AliExpress
Debuggeri on se kallein osa, joten pelkkä etukäteen asennetulla firmiksellä oleva CC2531 "silta" irtoaa vitosella.
Ja jatkuva ohjelmistokehityshän tuossa on se mistä Conbeessa maksetaan, nytkin tuli uutena ominaisuutena tuki Lidlin uusille zigbee valoille/sensoreille/yms.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 224
Tuote: 9 eri aiheeseen liittyvää kurssia UDEMY -palvelussa, jonne pitää olla rekisteröitynä (ilmainen)
Hinta: 0e (säästät 1,169.91 euroa)
Kauppa: UDEMY
Voimassa: 1 päivän ajan (1 day left at this price!), ei sano tarkemmin sivulla, liekkö vain tänään ja ei tietoa milloin Suomen aikaa päättyy
Linkki:
Learn Ethical Hacking: Beginner to Advanced!
The Complete Python Hacking Course: Beginner to Advanced!
The Complete Python 3 Course: Beginner to Advanced!
The Complete Front-End Web Development Course!
The Complete Full-Stack JavaScript Course!
Linux for Absolute Beginners!
Learn to Code with Python 3!
Start Coding Browser Extensions Using JavaScript!
The Complete Ethical Hacking Course!
Promokoodi: Valmiina linkissä mukana (HAPPYNEWYEAR, EE03C893BA5B7A8127D1)

Nämä on kaikki saman henkilön tekemiä ja näyttäisi olevan ihan asiallisia, en kuitenkaan ole tarkemmin ehtinyt tutustumaan, koska ei nyt ole aikaa alkaa katselemaan tuntikausia, joten itse nappasin talteen myöhempää katsomista varten.
Kehottaisin käyttää jotain muuta kuin päivittäistä sähköpostitiliä rekisteröinnissä. Ei ollut tämä tyyppi, mutta uskomattoman monesta eri sivustolta alkoi tulemaan Python-koulutus -linkkejä kun katsoin yhden ilmaisen kurssin. Ei auta laittaa unsubscribea, kun tilalle tulee 5 uutta "yliopistoa" tarjoamaan kursseja. Ja tämä sitten jatkuu useamman vuoden.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 238
Siis käyttövalmiin paketin hinta pitäisi olla tuo 10 €, max 20 €, kuten usb wlan adapterien hinta. Itse väsättynä osien hinta max 5 €.

Oli joitain kertoja käynyt mielessä ostaa lamppu, jonka väriä saa säädettyä helposti haluamakseen. Ei näköjään tarvitse enään miettiä ostaako vai eikö osta, sillä en ala maksaa värin säädöstä 50 €( lamppu 5€ + 5 postit + 40 € yksinkertainen tikku.) Tai ala maksaa 25 €, plus käyttää aikaa tuon väsäämiseen, kun se näyttää vaativan jotain muutakin kuin ohjelman asentamista ja tiedostojen siirtoa.

Mutta jos on oikeasti suurempaa tarvetta säätää lampun väriä, niin ei toi 40 € adapterista ole liikaa, vaikka hinta onkin suolainen, mutta nice to have ominaisuudeksi, liian kallis ja liikaa työtä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 253

Juu, itse kun jo tapana käyttää palveluissa eri osoitteita, niin ei tälläiset jutut aina tule mieleen. Mutta itse en ainakaan ole tuolta palvelusta saanut turhia posteja, koska asetuksista voi suoraan estää esimerkiksi juurikin noiden kouluttajien omat viestinnät sähköpostin kautta ja muunkin promootio postin voi estää niin halutessaan. Siellä on oma sisäinen Messages osio palvelussa, missä sitten noita kouluttajien viestejä saattaa tulla. Ja profiilin voi laittaa suljetuksi, niin ei sielläkään sitten näe mitä opiskelet jne... turhia.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 224
Juu, itse kun jo tapana käyttää palveluissa eri osoitteita, niin ei tälläiset jutut aina tule mieleen. Mutta itse en ainakaan ole tuolta palvelusta saanut turhia posteja, koska asetuksista voi suoraan estää esimerkiksi juurikin noiden kouluttajien omat viestinnät sähköpostin kautta ja muunkin promootio postin voi estää niin halutessaan. Siellä on oma sisäinen Messages osio palvelussa, missä sitten noita kouluttajien viestejä saattaa tulla.
Hyvä jos ovat parantaneet palvelua, GDPR varmaan teetätti tuossa hyvänsuuntaisen muutoksen
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 689
Siis käyttövalmiin paketin hinta pitäisi olla tuo 10 €, max 20 €, kuten usb wlan adapterien hinta. Itse väsättynä osien hinta max 5 €.

Oli joitain kertoja käynyt mielessä ostaa lamppu, jonka väriä saa säädettyä helposti haluamakseen. Ei näköjään tarvitse enään miettiä ostaako vai eikö osta, sillä en ala maksaa värin säädöstä 50 €( lamppu 5€ + 5 postit + 40 € yksinkertainen tikku.) Tai ala maksaa 25 €, plus käyttää aikaa tuon väsäämiseen, kun se näyttää vaativan jotain muutakin kuin ohjelman asentamista ja tiedostojen siirtoa.

Mutta jos on oikeasti suurempaa tarvetta säätää lampun väriä, niin ei toi 40 € adapterista ole liikaa, vaikka hinta onkin suolainen, mutta nice to have ominaisuudeksi, liian kallis ja liikaa työtä.
Mistä saat USB WLAN adaptereita tuolla hinnalla?
Koska jos puhut noista N-standardin adaptereista niin ne nyt joutaa suoraan serriin tai museoon. Käyttökelvotonta roskaa jolla on ikää 10 vuotta.

Ja jos mahdollisimman halvalla haluat mennä etkä halua automaatiota (mm. tunnistaa oletko kotona, milloin aurinko nousee/laskee, yms.) niin silloin vaan Philips Hue silta myydään-palstalta ostoon. Noita Hue siltoja saa puoli-ilmaiseksi kun porukka ostaa tusinoittain alennuksessa olevia aloituspakkauksia pelkkien valojen takia.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 238
Koska jos puhut noista N-standardin adaptereista niin ne nyt joutaa suoraan serriin tai museoon. Käyttökelvotonta roskaa jolla on ikää 10 vuotta.
joka riittää tavalliselle kuluttajalle netin selaukseen ja videoiden katseluun vallan mainiosti.
Ja jos mahdollisimman halvalla haluat mennä etkä halua automaatiota (mm. tunnistaa oletko kotona, milloin aurinko nousee/laskee, yms.) niin silloin vaan Philips Hue silta myydään-palstalta ostoon. Noita Hue siltoja saa puoli-ilmaiseksi kun porukka ostaa tusinoittain alennuksessa olevia aloituspakkauksia pelkkien valojen takia.
lähinnä ajatus oli että esim älypuhelimella saisi väriä muutettua mieleiseksi, ratkaisun oltava halpa, sillä ominaisuus on enemmän nice to have, kuin todellinen tarve. täytyy jossain vaiheessa tutustua tarkemin, nyt ainakin noitten hue siltojen hinnat vaikutti lähtevän 30 € ylöspäin, joten ei kannata.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 616
Tämä kai tuonna lämppu ketjuun kuuluvaa.
Siis käyttövalmiin paketin hinta pitäisi olla tuo 10 €, max 20 €, kuten usb wlan adapterien hinta. Itse väsättynä osien hinta max 5 €.
Tällä ei kai USB wlan adapterin kanssa tekemistä.

lähinnä ajatus oli että esim älypuhelimella saisi väriä muutettua mieleiseksi, ratkaisun oltava halpa, sillä ominaisuus on enemmän nice to have, kuin todellinen tarve. täytyy jossain vaiheessa tutustua tarkemin, nyt ainakin noitten hue siltojen hinnat vaikutti lähtevän 30 € ylöspäin, joten ei kannata.
Meinasin jotain Bluetooth, tai omalla kaukosäätimellä varustettua valaisinta, mutta voi olla että menee hinnat pitkäksi jos budejetti on vain muutaman kympin.

Ehkä sitten pitää hankkia se toivotun sävyinen lamppu, mutta jos hyvää värintoistoa haluaa niin nekin taitaa mennä yli budjetin, ja vielä enemmän jos haluaa kaksi mitä vaihdella.

No ei tuohon kannata liikaa panostaa, pitää mielessä jos jossain kaupan alelaarissa osuu silmaan sopiva.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
1 026
Tuote: Tile Mate / Tile Style Pro -paikannin
Hinta: 4,50e/9,50e
Kauppa: Power (kivijalkamyymälät?)
Voimassa: ?
Linkki: TILE STYLE PRO PAIKANNIN - Power.fi

Olisi kyllä oiva väline vaimon avainnippuun. Yritin tilata noudolla lähimmästä Powerista, mutta ei onnistunut. Jos haluaa ilman postikuluja niin joutuu noutamaan Kokkolan Powerista näköjään.
Kävin tänään hakemassa Kokkolan viimeisen yksilön omaan avainnippuun. Kiitos vinkistä!
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
78
Tuote: 50e lahjakortti/hyvitys Powerissa, kun vaihdat sähkömyyntisopparin Fortumille (24kk määräaika, esim. pörssisähkö marginaali 0.3snt ja 4,5eur/kk)
Hinta: 0eur
Kauppa: Power-myymälät (?) (ainakin Raisio)
Voimassa: ei tietoa
Linkki: -

edit. hups marginaali eur->snt
Mun mielestä tää ei oo millään tasolla hyvä tarjous, ainakaan suurimmalle osasta kuluttajista, jotka asustelee kerrostaloissa (jolloin varsinaisen sähkön hinnan merkitys on hyvin pieni ja enemmän väliä perusmaksun osuudella). Tuo 4.50e/kk perusmaksu tulee maksamaan 24kk aikana 108€, ja esim. Vaasan sähkö tai Lumoenergia tarjoavat 0€ perusmaksullisia sopimuksia.

Ehkä joku omakotitalo suurella yökulutuksella voi tuosta sopparista hyötyä, mutta siltikin esim. Vattenfall tarjoaa pörssisähköä 0.29snt/kwh marginaalilla + perusmaksu 2.95€/kk. Ja tämä ihan normihinta ja ilman määräaikaa.

Ja paskintahan noissa Powerin soppareissa on, että niitä ei voi ees perua, koska tehty myymälässä joten 14vrk peruutusoikeus ei päde.

Edit: Toki semmonen mahdollisuus vois olla, että jos tiedät että sulla on 24kk määräaikaisuus vielä hyvin pitkän tovin voimassa (yli 3kk), niin silloinhan kannattaa lyödä sopimus pöytään, ja napata se 50e alennus, koska päällekkäisiä sähkönmyyntisopimuksia ei ole mahdollista tehdä joten silloin tilaus peruuntuu automaattisesti. Siitä sitten en tiedä, että alkaako Power karhuamaan viiskymppistään takasin jälkikäteen :rofl:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 030

kyllä tää mun matikalla on helposti ihan kelpo tarjous, noihin sun esimerkkeihin:

-vattenfall maksaa 24kk:ssa 37,20eur vähemmän (perusmaksu) < 50e lahjakortti
-lumoenergia pörssisähkön marginaali 0,61snt + sisäänostokulu 0,50snt, jolloin yli 555,55kwh / kk kuluttava pääsee halvemmalla fortumilla
-vaasan sähköltä en löytänyt pörssivaihtoehtoa ollenkaan

kerrostalossa asuvat nyt ei varmaan ole sähkön hinnasta järin kiinnostuneita, jos lasku on kuukaudessa kympin luokkaa joka tapauksessa?

edit. ja jatketaan tähän nyt vielä että jos sattuu olemaan muutto edessä kohta, niin käytännössä ilmainen lahjakortti, kun muutto katkoo määräaikaisenkin sopparin.
 
Viimeksi muokattu:

Rxd

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2020
Viestejä
1 898
Tuote: ELETRA BLUETOOTH KEY FINDER, VALKOINEN
Hinta: 2,50€
Kauppa: Power
Voimassa: ??
Linkki: ELETRA BLUETOOTH KEY FINDER, VALKOINEN - Power.fi

Mustan värinen (ELETRA BLUETOOTH KEY FINDER, MUSTA - Power.fi ) maksaa 25€, joten taitaa olla ihan hyvä diili jos ne tile:n avaimenperät jäi ostamatta.
Kuinka pitkältä matkalta näitä avaimia voi tällä etsiä? Että onko hyötyä jos kauppareissulla katoaa. (5km)

outletit myy tätä samaa: 1€/kpl

1609668602971.png

alkaako toi siis piippaamaan kun on lähellä avaimia. vai alkaako se piippaa jos bluetooth-yhteys katkeaa, se olisi järkevää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
122
Kuinka pitkältä matkalta näitä avaimia voi tällä etsiä? Että onko hyötyä jos kauppareissulla katoaa. (5km)

outletit myy tätä samaa: 1€/kpl

alkaako toi siis piippaamaan kun on lähellä avaimia. vai alkaako se piippaa jos bluetooth-yhteys katkeaa, se olisi järkevää.
Joskus kauan sitten minulla oli joku vastaava avaimenperä, jonka apusovellus (=perus kiina-anna-about-kaikki-oikeudet -sovellus) lokitti kulkemista ja näytti kartalla paikan, jossa bt-yhteys avaimiin katkesi. Samainen sovellus itki muutenkin aina kun yhteys avaimiin katkesi. Ja se katkesi usein...
 
Rxd

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2020
Viestejä
1 898
Joskus kauan sitten minulla oli joku vastaava avaimenperä, jonka apusovellus (=perus kiina-anna-about-kaikki-oikeudet -sovellus) lokitti kulkemista ja näytti kartalla paikan, jossa bt-yhteys avaimiin katkesi. Samainen sovellus itki muutenkin aina kun yhteys avaimiin katkesi. Ja se katkesi usein...
joo. olispa joku keksiny kännykkäkotelon jonka sisälle sais kotiavaimen.
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
78
kyllä tää mun matikalla on helposti ihan kelpo tarjous, noihin sun esimerkkeihin:

-vattenfall maksaa 24kk:ssa 37,20eur vähemmän (perusmaksu) < 50e lahjakortti
-lumoenergia pörssisähkön marginaali 0,61snt + sisäänostokulu 0,50snt, jolloin yli 555,55kwh / kk kuluttava pääsee halvemmalla fortumilla
-vaasan sähköltä en löytänyt pörssivaihtoehtoa ollenkaa
Joo laskin kyllä että siinä on toi 12.8€ ero, mutta kuten sanoin niin Vattenfall on ilman määräaikaa ja itse ainakin oon aika usein nähnyt tarjouksia pörssisähköstä esim. 6kk tai 12kk ilman perusmaksua jolla heti tuo ero säästyisi umpeen, joten itse ainakin paljon mielummin ottaisin tuon ilman määräaikaa olevan sopparin, ja odottelisin oikeasti hyvää tarjousta, niitäkin kun nyt kuitenkin tulee aika ajoin.

Lumoenergian ja Vaasan sähkön tapauksessa en puhunut pörssisähköstä, vaan normaalista sähkösopimuksesta, joista molemmilta löytyy soppareita ilman perusmaksua. Pahoittelut, taisi unohtua tuo täsmentää. Kuten itsekin sanoit, niin kerrostaloissa on pieni sähkönkulutus, että turha maksaa perusmaksullista sopparia jossa perusmaksu melkein yhtä paljon kuin sähkö.

Ennen muuttoa tuo toki kannattaa ottaa, siinä olet ihan oikeassa.
Mä otin Powerilta sen 50 euron ostoedun Fortumin ei-määräaikaiseen soppariin. Ei rajoituksia irtisanomisen kanssa. Ostoedun saa heti.
Menin tuon linkatun tarjouksen tietojen perusteella, jossa luki että määräaikainen 24kk sopimus. Toki jos Power antaa tehdä sopimuksen myös ei-määräaikaisena, niin sehän muuttaa koko jutun.

Mutta joo, en jaksa tästä enempää jauhaa, joten jätän omalta osaltani jutut tästä aiheesta tähän.
 
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
20
Tuote: 9 eri aiheeseen liittyvää kurssia UDEMY -palvelussa, jonne pitää olla rekisteröitynä (ilmainen)
Hinta: 0e (säästät 1,169.91 euroa)
Kauppa: UDEMY
Voimassa: 1 päivän ajan (1 day left at this price!), ei sano tarkemmin sivulla, liekkö vain tänään ja ei tietoa milloin Suomen aikaa päättyy
Linkki:
Learn Ethical Hacking: Beginner to Advanced!
The Complete Python Hacking Course: Beginner to Advanced!
The Complete Python 3 Course: Beginner to Advanced!
The Complete Front-End Web Development Course!
The Complete Full-Stack JavaScript Course!
Linux for Absolute Beginners!
Learn to Code with Python 3!
Start Coding Browser Extensions Using JavaScript!
The Complete Ethical Hacking Course!
Promokoodi: Valmiina linkissä mukana (HAPPYNEWYEAR, EE03C893BA5B7A8127D1)

Nämä on kaikki saman henkilön tekemiä ja näyttäisi olevan ihan asiallisia, en kuitenkaan ole tarkemmin ehtinyt tutustumaan, koska ei nyt ole aikaa alkaa katselemaan tuntikausia, joten itse nappasin talteen myöhempää katsomista varten.
Oliko modet siivonneet koodit pois Udemyn linkistä? En ainakaan itse löydä mihin pääsisin noita koodeja syöttämään.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 878
Viestejä
4 230 621
Jäsenet
71 116
Uusin jäsen
teckar

Hinta.fi

Ylös Bottom