- Liittynyt
- 28.04.2021
- Viestejä
- 204
Ongelma on siinä, että istut liikaa. Lonkat on koko ajan linkussa eikä veri pääse kiertämään. Ei siinä tuolin vaihtaminen auta, varsinkin jos sillä pyrkii lisäämään istumisen määrää. Kannattaa lähteä ratkaisemaan tilannetta liikkumisen puolelta. Pienikin liikkuminen parantaa asiaa nopeasti ja mikäli halua ja kiinnostusta on, niin selän ja jalkojen lihakset voi vahvistaa tuossa iässä vielä helposti siihen kuntoon, että niillä voi istua ilman kipuja ihan missä vaan. Monesti ihmiset hakevat istumiseen liittyviin ongelmiin ratkaisua just siitä, että olisi parempi tuoli, vaikka sitä pitäisi hakea ihan toisesta suunnasta, eli liikkumisen lisäämisestä. Hyvä kuntoinen nuori mies istuu tarvittaessa ihan missä vaan ilman kipuja, kuten varmaan itsekin muistat, ja neljäkymppisenä pääsee kyllä melko helpolla vielä hyvään kuntoon vaikka olisikin ollut vähän taukoa.No niin, eli tilanne on se, että olen kohta 41v papparainen ja perse puutuu kotona ollessani työtuolissa. Aluksi minulla oli vanha käytetty Martelan tai vast. ison laatumerkin tuoli jonka sain ottaa duunista. Vuosien kanssa perse alkoi puutumaan ja totesin että se on kovettunut (ehkä todellisuudessa ei ole). Sitten bongasin alesta Maskusta pelituolin alle 200 tarjouksessa. Perseen puutuminen tuli takaisin, mutta sen lisäksi nyt kun olen iltaisin alkanut pelaa enemmän, niin huomasin että lonkat alkaa olee kipeitä kävellessä. Urheilun harrastus on jäänyt ihan minimiin ja onkos tässä muuta vaihtoehtoa kun ostaa joku Iskun alk. 500e työtuoli? Töissä meillä on Isku ja siellä tätä ongelmaa ei ole, tosin pöytäkin on helpommin säädettävä.
Suositelkaa jotain ja ottaakaa kantaa perseeseeni tilanteeseen(jos joku kokenut vastaavaa).