Huawei valittaa Ruotsin posti- ja telehallituksen 5G-päätöksestä hallintotuomioistuimeen

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Ruotsin posti- ja telehallitus ilmoitti viime kuussa päättäneensä kieltää kiinalaisvalmistajien tekniikan käyttämisen maan 5G-verkkojen rakentamisessa. Päätökseen päädyttiin maan turvallisuuspoliisi Säpon ja puolustusvoimien suosituksesta vakoilu-uhan vuoksi. Päätöksen mukaan Huawein ja ZTE:n tekniikka on poistettava maan verkoista 1. tammikuuta 2025 mennessä.

Huawei on nyt julkaissut tiedotteen, jonka mukaan se tulee valittamaan Ruotsin posti- ja televiestintäviranomaisen eli PTS:n päättämistä lisenssiehdoista 3,5 ja 2,3 GHz:n taajuusalueiden huutokauppoihin osallistumiselle. Tukholman tuomioistuimeen jätetyssä valituksessa yhtiö vaatii päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämistä perusteellisen tutkinnan ajaksi.

Huawein pohjoismaiden johtaja Kenneth Fredriksenin mukaan yhtiö ymmärtää Ruotsin hallituksen halun parantaa verkkojen turvallisuustasoa ja suhteutuu myönteisesti puolueettomiin ja tosiasioihin perustuviin turvallisuusvaatimuksiin. Fredriksenin mukaan Säpön ja puolustusvoimien suositukset on tehty olettamuksien perusteella eikä asianomaisille yrityksille annettu mahdollisuuksia kommentoida väitettyjä turvallisuuskysymyksiä ennen päätöstä.

Päätös on Huawein mukaan sekä EU:n että Ruotsin lainsäädännön vastainen jo sellaisenaan. Lisäksi Fredriksen kertoo pyrkineensä jatkuvasti vuoropuheluun PTS:n kanssa, mutta turhaan. Hänen mukaansa yhtiö odottaa hallintotuomioistuimen päätöstä luottaen, että se on oikeudenmukainen ja hyödyttää sekä Huaweita että koko yhteiskuntaa.

Huawein tiedotteen mukaan yhtiön 5G-laitteiden käytön käytännössä kieltävistä lisenssiehdoista päätettiin 20. lokakuuta. Huutokauppa 2,3 ja 3,5 GHz:n taajuusalueista on tarkoitus aloittaa huomenna 10. marraskuuta. Yhtiön mukaan sille ei ollut tiedotettu ennen päätöstä mistään sen laitteisiin liittyvistä ongelmista, eikä PTS ole tähän päivään mennessä toimittanut pyynnöistä huolimatta tietoja siitä, mitkä määrittelyt tai vaatimukset eivät ole täyttyneet sen 5G-laitteissa.

Lähde: Huawein tiedote (Sähköposti)

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Ei kai kukaan maa ole vielä pystynyt esittämään todisteita mahdollisesta tietoturva uhasta?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 227
On myös aika ilmeistä, että jos todisteita on, niin teknisiä yksityiskohtia ei haluta julkistaa.

Olisi hölmöä kertoa kiinalaisille, että tämä ja tämä backdoor on nyt löydetty.
Kuka kieltäisi operaattoreita tuomasta julki löytämiään poikkeuksellisia "ominaisuuksia"?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Kuka kieltäisi operaattoreita tuomasta julki löytämiään poikkeuksellisia "ominaisuuksia"?
Ei kait tässä ole missään kerrottu, että operaattorit tietäisivät mistään mitään? Tai edes välittäisivät? Operaattorit toki pyrkivät ostamaan usein halvinta mahdollista ja siinä Huawei kyllä kunnostautuu...

Nythän on kyse siitä, että Ruotsin SÄPO & armeija ovat ohjeistaneet viestintävirastoa seuraavien lupaehtojen määrittelyssä ja viestintävirasto on kuunnellut ja on ohjeiden perusteella rajannut pari kiinalaista toimittajaa pois.

Minulla ei ole pienintäkään käryä, että ovatko nämä vakoilusyytökset totta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 227
Ei kait tässä ole missään kerrottu, että operaattorit tietäisivät mistään mitään? Tai edes välittäisivät? Operaattorit toki pyrkivät ostamaan usein halvinta mahdollista ja siinä Huawei kyllä kunnostautuu...

Nythän on kyse siitä, että Ruotsin SÄPO & armeija ovat ohjeistaneet viestintävirastoa seuraavien lupaehtojen määrittelyssä ja viestintävirasto on kuunnellut.
Huawei on käsittääkseni 2 vuotta muita valmistajia edellä 5g-teknologiassa, hinta ei ole ollut ainoa valintaperuste. Eiköhän operaattorit tiedä, liikkuuko data sinne, minne sen kuuluu, vai myös jonnekin muualle.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
248
Noinhan se kuuluukin tehdä. Toivottavasti Suomessa tehdään samoin, että Huawei ja ZTE suljetaan kategorisesti kilpailutuksista pois. Huawei harjoittaa aggressiivista teollisuusvakoilua ja on siitä jäänyt kiinni. Kun ottaa huomioon, että Huawei on Kiinan valtion vallankäytön väline niin sille ei tule antaa mitään sijaa länsimaiden verkkoinfrassa. Turvallisuus on hintaa tärkeämpää.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 907
Ei kai kukaan maa ole vielä pystynyt esittämään todisteita mahdollisesta tietoturva uhasta?
Se tieturvauhka on, että Huawei on Kiinalainen firma ja siten kyseisen kommunistidiktatuurin ohjauksessa.

Eihän tässä koko hommassa ole kysymys mistään väitetystä vakoilusta tai sen todistamisesta. Tietenkään tulevaisuuden verkoissa, joita ei ole vielä olemassakaan, ei ole jo tapahtunutta vakoilua saati todisteita sellaisesta. Kyse on siitä, halutaanko tälläinen mahdollisuus antaa vai ei, eli luotetaanko Kiinan valtioon vai ei.

Tätä voi verrata siihen, että pohdittaisiin halutaanko Puolustusvoimien viestintäjärjestelmän toimittajaksi ja ylläpitäjäksi Venäläinen yritys. Vähintääkin voitaisiin sanoa, että tähän pohdintaan liittyisi muitakin aspekteja kuin se, onko kyseinen firma jäänyt kiinni Suomen vakoilusta aikaisemmin.
 
Viimeksi muokattu:

root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
Eiköhän tuo tietoturvauhka ole jo aika lailla loppuunkaluttu aihe. Oikeasti kyse on politiikasta. Vaakakupissa painavat enemmän suhteet amerikkalaisten kanssa, niitä ei naapurissa haluta rikkoa. Englantihan myönsi jo ihan suoraan, että kauppojen jatkaminen Huawein kanssa olisi liian riskialtista Yhdysvaltojen toimet huomioon ottaen. Eikä kyseessä ole pelkästään Ruotsin tiedusteluyhteistyö jenkkien kanssa, vaan myös USA:n kaupalliset vastatoimet mikäli sen etua vastaan toimitaan.
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
553
Mutta Google, apple ja muut saavat kyllä vakoilla, fb etc... jotenkin vain tuntuu siltä mitä oli Irakissa... piti olla joukkotuho aseita mutta ei löytynyt...

Nyt vain Huowei vaan meni ohi niin piti jotain keksiä.
Ei kiinan hallitus puhdas pulmunen ole mutta eipä jenkkien myöskään joten miksi vain yhtä rajoitetaan, samalla applen tuottee ulos markkinoilta etc... Korea jää jäljelle ehkä
 
Liittynyt
04.11.2017
Viestejä
937

Tappaako Jenkit omia kansalaisiaan systemaattisesti valtiotasolla, jotta voivat myydä heidän elimensä?

Kiina on kyllä niin ällöttävä valtio, että ei mitään rajaa. Toivotaan, että Sleepy Joe jatkaisi edes osittain Kiinan lyömistä.
 
Tappaa muiden valtioiden ihmisiä siinä sivussa... Tämä menee vain ohi aiheen ja ei liity tuohon vakoiluun mitenkään. Et ole koskaan edes käynyt Kiinassa saatika tunne Kiinalaisia, vaimoni on Kiinasta, tunnen useamman ihmisen sieltä, tullut kiereltyä siellä paljon ja ei kansalaisten kanssa ollut ongelmia koskaan, ystävällisiä.
Mutta tähän on politiikkaan, minä saan tehdä sinä et...
 
Kyllä, myös Yhdysvaltain politiikka tuottaa maailmalla kuolonuhreja. Sillä, että joku ei ole käynyt Kiinassa tai että keskivertokiinalainen on ystävällinen ei ole mitään tekemistä sen kanssa että valtiona se on läpeensä paha ja natsisaksaan verrattavissa oleva pahuuden valtioituma. Tästä on ihan Haagin tuomioistumessa läpi käydyt kiistattomat todisteet, että Kiina internoi omia kansalaisiaan ja tappaa heitä poliittisista syistä. Lisäksi Kiinan ihan tiedossa oleva tavoite on syrjäyttää maailmasta länsimainen yhteiskuntajärjestelmä ja kaikki demokratia Kiinan diktatuurin tieltä. Kyllä, kysymys on politiikasta ja siitä mitä arvoja me haluamme rahalla tai palveluja ostamalla tukea. Kysymyksessä on yritys, joka on osa Kiinan valtiota ja sen vallankäytön väline.
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
553
Hahah.... miksi sitten ei boikotoida applea ? vakoilee samoin kun moni muukin.... jenkit yksi suurimpia vakoilijoita.
Missä nyt ne todisteet ovat Huawei vakoilusta ?
Miksi niitä ei julkisteta ?
 
Kyllä, jenkit on yksi suurimpia vakoilijoita. Siitä huolimatta useimmat länsimaat näkevät sen pienempänä pahana kuin Kiinan vaikuttamisen, juuri edellisessä viestissä mainitsemistani syistä. Siitä syystä Huawei on boikotissa eikä Apple. Tiedusteluun kuuluu, että vaikka tiedät jotakin niin sitä ei välttämättä kannata julkaista että tietää. Huawei on kyllä teollisuusvakoilusta jäänyt kiinni esim. robottikäsi Tabbyn tapauksessa. Huaweilta vuoti mm. sisäisiä ohjeita, joissa palkittiin teollisuusvakoilusta länsimaisia yrityksiä kohtaan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Tässä ketjussa ei ole tarkoitus keskustella politiikasta, sitä varten on oma alueensa. Myös salaliittoteorioille on oma ketjunsa.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 907
Mutta Google, apple ja muut saavat kyllä vakoilla, fb etc... jotenkin vain tuntuu siltä mitä oli Irakissa... piti olla joukkotuho aseita mutta ei löytynyt...

Nyt vain Huowei vaan meni ohi niin piti jotain keksiä.
Ei kiinan hallitus puhdas pulmunen ole mutta eipä jenkkien myöskään joten miksi vain yhtä rajoitetaan, samalla applen tuottee ulos markkinoilta etc... Korea jää jäljelle ehkä
Google, Apple tai Facebook ei tietääkseni valmista 5G tukiasemia tai muuta verkkoinfraa.

Ja ei sen puoleen, jos yleisemmällä tasolla katsotaan niin paljon paljon tiukemminhan Kiina blokkaa lännen-IT-jättejä kuin länsi Kiinan. Kyllä siellä on Facebook ja Google on blokattuina, ja Applen palveluitakin rajattu tai pakotettu tuottamaan paikallisten Kiinalaisten hallinnoimia vaihtoehtopalveluita. Mutta kuten sanottu niin tämäkin on kuitenkin eri asia kuin verkkoinfra.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
235
Oliskos näillä mitään kontaktipintaa:

Ruotsi vasikoi NSA:lle ja vakoilee suomalaisia
Ruotsi vasikoi NSA:lle ja vakoilee suomalaisia

tai

Ruotsin radiotiedustelupalvelu FRA:lla on lupa vakoilla kaikkea Ruotsin läpi kulkevaa viestiliikennettä.
Ruotsi aloittaa viestiliikenteen vakoilun tänään
Mitä "kontaktipintaa"? Kommenttisi tarkoitus näyttää olevan vihjata, että Ruotsi syyllistyy samaan kuin Kiina. Missaat asian pointin. Ruotsin hallitus ei sanonut, että tietoliikenteen seuranta on väärin, vaan että Kiinan tietoverkkolaitteiden kautta potentiaalisesti harjoittaman vakoilun uhka on torjuttava. Kiinan on tiedustelupoliisin mukaan Venäjän ohella suurin vakoilija Suomessa, ja Kiina on tiettävästi maailmanlaajuisesti suurin teollisuusvakoilija. Linkittämässäsi Ilta-sanomien jutussa myös nimenomaan sanotaan, ettei tiedetä, koskettaako Ruotsin verkkoliikenteen seuranta Suomea. Jutun niin sanottussa prostituutio-otsikossa tosin väitetään muuta, mutta juttuteksti kumoaa otsikon väitteen. (Kun lukee uutisjulkaisuja, on tärkeää lukea muutakin kuin vain otsikot. Ainakaan iltapäivälehtien otsikoihin ei voi luottaa lainkaan. Jos arvostaa hyvää journalismia, iltapäivälehdet kannattaa mielestäni jättää kokonaan ostamatta (ja välttää niiden www-sivuja) ja käyttää muita tietolähteitä). Lopuksi Ruotsin harjoittama verkkoliikenteen seuranta ei ole vakoilua, sillä se ei ole laitonta. Myös Suomi seuraa maan kautta kulkevaa ulkomaista verkkoliikennettä. Ote suojelupoliisin www-sivustolta:

- Siviilitiedustelulainsäädäntö astui voimaan kesäkuussa 2019. Sen myötä Suojelupoliisilla on esimerkiksi oikeus hankkia tietoa Suomen rajan ylittävästä tietoliikenteestä tietoverkossa. Sillä tarkoitetaan tietoliikenteen automatisoituun erotteluun perustuvaa teknistä tiedonhankintaa sekä hankitun tiedon käsittelyä. Tietoliikennetiedustelun käytöstä päättää tuomioistuin.
Oliskos niin että nykyisiin laitteisiin ruotsalaiset pääsevät sisään...
Jää epäselväksi mitä tarkoitat "sisään pääsemisellä", mutta Ruotsin tiedusteluviranomaiset eivät tarvitse maansa 5G-verkkojen dataliikenteen seuraamiseen mikropiireihin piilotettuja "takaovia" sen enempää kuin muidenkaan maiden tiedusteluviranomaiset sikäläisten verkkojen seuraamiseen.
...mutta eivät Huawein tai ZTE:n laitteisiin...
Jos paikallisten viranomaisten 5G-verkkojen seuranta olisi siitä kiinni, luuletko että Huawein ja ZTE:n laitteita olisi alunperinkään päästetty markkinoille (esimerkiksi Yhdysvalloissa)?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 071
On myös aika ilmeistä, että jos todisteita on, niin teknisiä yksityiskohtia ei haluta julkistaa.

Olisi hölmöä kertoa kiinalaisille, että tämä ja tämä backdoor on nyt löydetty.
Parempi varmaan olisi tehdä kuten ruotsi kertoo miten kaikki sen kautta kulkeva liikenne tutkitaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256
Hahah.... miksi sitten ei boikotoida applea ? vakoilee samoin kun moni muukin.... jenkit yksi suurimpia vakoilijoita.
Missä nyt ne todisteet ovat Huawei vakoilusta ?
Miksi niitä ei julkisteta ?
USA ei voi pakottaa Applea (tai muita yrityksiä) tekemään laitteisiinsa takaportteja tai avaamaan luokituksia, tästä on useampikin ennakkotapaus kun mm. murhatutkinnassa puhelinta ei ole saatu auki salasanalukon takia, omistaja ei sitä ole suostunut kertomaan ja Apple on kieltäytynyt tarjoamasta viranomaisille apua lukituksen purkamiseen (heillä on "master key" jokaiseen laitteeseen) ja korkein oikeus on päättänyt, että Applella ei ole velvollisuutta tarjota sitä.

Kiinan laki sen sijaan yksiselitteisesti velvoittaa Huawein luovuttamaan kaiken mahdollisen datan viranomaisille näiden pyytäessä. Todenäköisesti tekevät sen omaehtoisesti, eli viranomaisilla on jatkuva pääsy noiden servereille.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Huawei on käsittääkseni 2 vuotta muita valmistajia edellä 5g-teknologiassa, hinta ei ole ollut ainoa valintaperuste. Eiköhän operaattorit tiedä, liikkuuko data sinne, minne sen kuuluu, vai myös jonnekin muualle.
Huawei ja ylipäätään lähes kaikki kiinalaiset teknologiayhtiöt tuottavat muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta bottom of the barrel kamaa joka on aivan täyttä jätettä länsimaalaiseen teknologiaan verrattuna. Poikkeuksena 3D tulostimet ja varsinkin drone-teknologia missä Kiinalla ei käytännössä ole vakavasti otettavaa kilpailua ja yritykset jotka vain suoraan kopioivat länsimaalaiset tuotteet tai niiden teknologian ja valmistavat omalla nimellä rinnakkaistuotteita.

Huawei on operaattoreille hyvä valinta, koska se myy geneeristä tai muiden innovaatioista spinoffattua teknologiaa törkyhalvalla ja tarjoaa niin sanotusti fullstack-paketteja eli koko infrastruktuurin eikä pelkästään tukiasemia. Koska ko. firma on Kiinan valtion/PLA:n hallinnassa he voivat käytännössä rajattomasti polkea/subventoida hintojansa ja murskata rehellisen vapaamarkkinakilpailun.

Huawein ja kiinalaisten firmojen kohtelusta ei voi Kiina tai kukaan muukaan valittaa. Kiina on itse epäreilusti kohdellut ja estänyt lukuisten länsimaalaisten firmojen toiminnan Kiinan markkinoilla ja samalla rikkoo ihmisoikeuksia Xinjiangissa ja Hong Kongissa, uhkaa Taiwania, velkaloukuttaa kehitysmaita ja Afrikkaa jne.
Kun pelkästään ahnehtii, varastaa, huijaa ja valehtelee niin pilaa maineensa ja jossain vaiheessa se puree omaan nilkkaan. On aika kantaa vastuu teoistaa ja se aika on nyt alkamassa.

Hahah.... miksi sitten ei boikotoida applea ? vakoilee samoin kun moni muukin.... jenkit yksi suurimpia vakoilijoita.
Missä nyt ne todisteet ovat Huawei vakoilusta ?
Miksi niitä ei julkisteta ?
Ööh? Varmaan yksi keskeisimmistä ominaisuuksista Applen tuotteiden kohdalla on juuri se että Apple ei nimenomaan milläänlailla vakoile, kajoa yksityisyyteen tai tee bisnestä sillä toisin kuin kaikki muut teknologiafirmat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 900
Täällä tuntuu moni ajattelen tajuttoman putkiaivoisesti tuota vakoilujuttua. Miettikääpä mikä määrä Huaweilla on tietoa ja mahdollisuuksia päästä tietoon koskien yhteiskunnan kriittisiä osia kun se hoitaa myös osalle asiakkaistaan radioverkkosuunnittelun (myös kiinteän verkon suunnittelut on saatavilka), rakentamisen avaimet käteen periaatteella, ja joissain tapauksissa myös verkon täydellisen ylläpidon ja operoinnin. Tämä kaikki tieto mitä Huaweilla on, on suoraan Kiinan valtion käytettävissä koska Kiinan laki määrää niin. Lisäksi Huawein omistajuudessa on epämääräisyyksiä jotka viittaavat selvästi kytköksistä kiinan valtioo.

Tulevaisuuden tietoliikenneverkot ovat yhteiskunnan kannalta elintärkeitä ja niitä voi käyttää myös vihamielinen taho valtion painostukseen myös muutenkin kuin häiritsemällä niiden toimintaa. Tästä syystä minä en halua että suomalaisiin tietoverkkoihin liittyy ja ulkomailta operoi firma joka on kytköksissä häikäilemätyömään kommunistidiktatuuriin jolle ei näytä tuovan tunnontuskia hieman "kouluttaa" oman maansa vähemmistöjä. Kiina on julkisesti asettanut tavoitteeksi olla maailman johtava suurvalta ja kaikki keinot näyttävät olevan heillä käytöstä, vaikka tappaa se pari miljoonaa uiguuria jos se sen vaatii. Kunhan kommunismi vaan kukkii ja kommunistinen puolue menestyy.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 160
Oliskos niin että nykyisiin laitteisiin ruotsalaiset pääsevät sisään, mutta eivät Huawein tai ZTE:n laitteisiin...
Oikeesti esität kysymyksen?
Kyllä Huawei pystyy toimittamaan tarvittavat rajapinnat.
Rajoitustun ja kieltojen taustalla on että kytköksiä olisi ei toivoituilla tahoilla.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 398
5g-huutokauppaan viime hetken lykkäys - Huawei sai Ruotsissa erävoiton

Taajuushuutokaupan piti alkaa tiistaina kello 10, mutta Tukholman hallinto-oikeuden ratkaisun jälkeen huutokauppaa lykättiin vielä maanantai-iltana.
Ruotsi lykkää tiistaiksi kaavailtua 5g-huutokauppaa aivan viime hetkellä. Taustalla on Huawein osallistumiseen liittyvä kiista.

Taajuushuutokaupan järjestävä televiranomainen Post och telestyrelsen (PTS) ilmoitti aiemmin lokakuussa huutokaupan ehdoksi, että operaattorit eivät saa hyödyntää 5g-verkoissaan kiinalaisyhtiöiden Huawein tai ZTE:n teknologiaa. Päätöstä varten oli pyydetty lausunnot muun muassa Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpolta ja maan puolustusvoimilta.
Lisäksi PTS ilmoitti, ettei sen päätöksestä voi valittaa.

Huawei päätti kuitenkin valittaa ja maanantaina Tukholman hallinto-oikeus päätti, että linjaus rajoittaa Huawein oikeuksia niin merkittävästi, että sillä on oltava valitusoikeus. Päätös merkitsee myös sitä, että Huawei-kielto ei ole toistaiseksi voimassa ennen kuin asia on ratkaistu.

Televiranomainen ilmoittikin vielä maanantaina virastoaikojen jälkeen, että tiistaiaamuksi kaavailtua huutokauppaa siirretään.
PTS jatkaa hallinto-oikeuden päätöksen analysointia ja tutkii mahdollisuuksia järjestää huutokauppa niin pian kuin mahdollista, viranomainen tiedotti.
Ruotsin taajuushuutokaupan kohteena ovat 3,5 gigahertsin ja 2,3 gigahertsin taajuudet. Suomessa 3,5 gigahertsin verkkoja on rakennettu jo 60 paikkakunnalla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 227
Huawei ja ylipäätään lähes kaikki kiinalaiset teknologiayhtiöt tuottavat muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta bottom of the barrel kamaa joka on aivan täyttä jätettä länsimaalaiseen teknologiaan verrattuna. Poikkeuksena 3D tulostimet ja varsinkin drone-teknologia missä Kiinalla ei käytännössä ole vakavasti otettavaa kilpailua ja yritykset jotka vain suoraan kopioivat länsimaalaiset tuotteet tai niiden teknologian ja valmistavat omalla nimellä rinnakkaistuotteita.

Huawei on operaattoreille hyvä valinta, koska se myy geneeristä tai muiden innovaatioista spinoffattua teknologiaa törkyhalvalla ja tarjoaa niin sanotusti fullstack-paketteja eli koko infrastruktuurin eikä pelkästään tukiasemia. Koska ko. firma on Kiinan valtion/PLA:n hallinnassa he voivat käytännössä rajattomasti polkea/subventoida hintojansa ja murskata rehellisen vapaamarkkinakilpailun.
Nyt tuli kyllä sellaista mutua, että oksat pois. Bottom of the barrel? Täyttä jätettä?

Huawei on jo vuosien ajan tehnyt huomattavasti enemmän R&D investointeja 5g:hen kuin muut valmistajat. Sillä on myös eniten 5g-patentteja.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
USA ei voi pakottaa Applea (tai muita yrityksiä) tekemään laitteisiinsa takaportteja tai avaamaan luokituksia, tästä on useampikin ennakkotapaus kun mm. murhatutkinnassa puhelinta ei ole saatu auki salasanalukon takia, omistaja ei sitä ole suostunut kertomaan ja Apple on kieltäytynyt tarjoamasta viranomaisille apua lukituksen purkamiseen (heillä on "master key" jokaiseen laitteeseen) ja korkein oikeus on päättänyt, että Applella ei ole velvollisuutta tarjota sitä.

Kiinan laki sen sijaan yksiselitteisesti velvoittaa Huawein luovuttamaan kaiken mahdollisen datan viranomaisille näiden pyytäessä. Todenäköisesti tekevät sen omaehtoisesti, eli viranomaisilla on jatkuva pääsy noiden servereille.
Yhdysvallat on kuitenkin todistetusti jäänyt kiinni kansalaisten laittomasta vakoilusta (case NSA).
Eli siinä missä Kiina mahdollisesti harrastaa vakoilua paikallisten lakien sen salliessa, niin Yhdysvallat on tehnyt vastaavaa vakoilua laittomasti. Applen roolista vakoiluun ei ole näyttöä eikä Huaweita vastaankaan ole esitetty pitäviä todisteita. Ennemmin tässä kannattaa kohdistaa syyttävät sormet kahta suurvaltiota kohtaan, joiden pelissä yksittäiset laitevalmistajat ovat vain pelinappuloita. Huawei tosin saattaa olla pahemmin Kiinan talutusnuorassa kuin Apple Yhdysvaltojen. Aika naiivi saa kuitenkin olla, jos uskoo Yhdysvaltojen lopettaneen vakoilun.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 160
Aika naiivi saa kuitenkin olla, jos uskoo Yhdysvaltojen lopettaneen vakoilun.
On, mutta Huawein toimia ei rajoiteta sen takia että oltaisiin huolissaan USA vakoilutoimista.

USA vakoilu ei ole siis syy rajoittaa Huawein toimia. (no jos on avannut jonkunsilmiä, niin sitä kautta aasinsiltaa pitkin ehkä)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Yhdysvallat on kuitenkin todistetusti jäänyt kiinni kansalaisten laittomasta vakoilusta (case NSA).
Eli siinä missä Kiina mahdollisesti harrastaa vakoilua paikallisten lakien sen salliessa, niin Yhdysvallat on tehnyt vastaavaa vakoilua laittomasti. Applen roolista vakoiluun ei ole näyttöä eikä Huaweita vastaankaan ole esitetty pitäviä todisteita. Ennemmin tässä kannattaa kohdistaa syyttävät sormet kahta suurvaltiota kohtaan, joiden pelissä yksittäiset laitevalmistajat ovat vain pelinappuloita. Huawei tosin saattaa olla pahemmin Kiinan talutusnuorassa kuin Apple Yhdysvaltojen. Aika naiivi saa kuitenkin olla, jos uskoo Yhdysvaltojen lopettaneen vakoilun.
USA ei ole totalitaristinen valtio jossa toisinajattelijat katoaa. Kiina on, ja koittaa levittää ilosanomaansa globaaliksi tavaksi elää.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 907
Mitäköhän hyötyä tästä whataboutismista on?

Vaikka nyt sitten argumentoinnin ilosta rinnastettaisiin jenkit ja Kiina yhtäläisenä uhkana Ruotsille (mikä nyt on IMO aika absurdia, mutta antaa olla), niin se ei liity aiheeseen mitenkään.

Edelleenkään Facebook ei valmista 5G-tukiasemia. Vaihtoehdot ovat lähinnä suomalaisen tai ruotsalaisen firman tuotteen, ehkä jossain määrin etelä-korealaisen.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Mitäköhän hyötyä tästä whataboutismista on?

Vaikka nyt sitten argumentoinnin ilosta rinnastettaisiin jenkit ja Kiina yhtäläisenä uhkana Ruotsille (mikä nyt on IMO aika absurdia, mutta antaa olla), niin se ei liity aiheeseen mitenkään.

Edelleenkään Facebook ei valmista 5G-tukiasemia. Vaihtoehdot ovat lähinnä suomalaisen tai ruotsalaisen firman tuotteen, ehkä jossain määrin etelä-korealaisen.
Lähinnä yritin tuoda esille, että dataa vuotaa todennäköisesti molempiin suuntiin (Kiinaan ja Yhdysvaltoihin) jatkuvasti. Kiinalaisten 5G-laitteiden kieltäminen voi parantaa tietoturvaa, vaikka Huawein vakoilusta ei olekaan näyttöä. Samaan aikaan kannattaisi kuitenkin pohtia tulisiko amerikkalaisten yritysten tuotteita kieltää, kun Yhdysvallat on aiemmin vakoilua harrastanut? Tuskin Venäjäkään on huvikseen tehnyt Aurora OS:sta ainoaa hyväksyttyä käyttöjärjestelmää valtio-omisteisten yritysten mobiililaitehankinnoissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 900
5G verkkojen tärkeyden yhteiskunnalle muodostaman riskin ja jonkun facebookin tai applen muodostaman uhan vertaaminen keskenään on kun vertaisi perunaa voiteluöljyyn. 5G on yhteiskunnan kriittistä infraa, feisbuuk ja applen puhelimet/tietokoneet ei sitä ole.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
265
Täällä tuntuu moni ajattelen tajuttoman putkiaivoisesti tuota vakoilujuttua. Miettikääpä mikä määrä Huaweilla on tietoa ja mahdollisuuksia päästä tietoon koskien yhteiskunnan kriittisiä osia kun se hoitaa myös osalle asiakkaistaan radioverkkosuunnittelun (myös kiinteän verkon suunnittelut on saatavilka), rakentamisen avaimet käteen periaatteella, ja joissain tapauksissa myös verkon täydellisen ylläpidon ja operoinnin. Tämä kaikki tieto mitä Huaweilla on, on suoraan Kiinan valtion käytettävissä koska Kiinan laki määrää niin. Lisäksi Huawein omistajuudessa on epämääräisyyksiä jotka viittaavat selvästi kytköksistä kiinan valtioo.

Tulevaisuuden tietoliikenneverkot ovat yhteiskunnan kannalta elintärkeitä ja niitä voi käyttää myös vihamielinen taho valtion painostukseen myös muutenkin kuin häiritsemällä niiden toimintaa. Tästä syystä minä en halua että suomalaisiin tietoverkkoihin liittyy ja ulkomailta operoi firma joka on kytköksissä häikäilemätyömään kommunistidiktatuuriin jolle ei näytä tuovan tunnontuskia hieman "kouluttaa" oman maansa vähemmistöjä. Kiina on julkisesti asettanut tavoitteeksi olla maailman johtava suurvalta ja kaikki keinot näyttävät olevan heillä käytöstä, vaikka tappaa se pari miljoonaa uiguuria jos se sen vaatii. Kunhan kommunismi vaan kukkii ja kommunistinen puolue menestyy.
Tämä hyvin kitetyttää miten on homman laita. Kiitos siitä että ei tarvinnut itse kirjoitella näitä.

Vaikka jenkitkään ole mitään puhtaita pulmusia niin noi kiinan kansanmurhat ja muiden köyhimpien maiden kyykytykset on ihan omalla tasollaan. Itse kyllä valitsen sen pahan jonka jo tiedän, ei kiitos millekkään maailmanvallan nälkäiselle kommunistivaltiolle. Se sotavarustelukin mikä kiinalla on meneillään uumoileen vielä isompaa kahakkaa etelä-kiinanmerellä.

Osan kommenteista päätellen ei voi kuin ihmetellä kuinka naiivia jengiä täällä osa on.
 
Liittynyt
06.01.2019
Viestejä
34
Juu, ei ne Kiinalaisetkaan puhtaita pulmusia ole, mutta kyllä jenkit ovat kyllä osallistuneet muiden maiden kyykytyksiinkin: Korean sota, Indokiina (laos), Libanon, Vietnam, Kambotza, libya, Persialanden sota, somalia, Kosovo, afganistan, irak (useampia kertoja), syyria... eikä siinä ole vielä kaikki...
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Viimeinen varoitus poliittiseksi menevästä keskustelusta, seuraavaksi ruvetaan jakamaan rangaistuksia. Politiikasta voitte keskustella sille omistetulla alueella sopivassa ketjussa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 227
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256
Olisi kiva jos vastaat alle lainaamaani viestiin, niin keskustelu pysynee paremmin toimituksen tarkoittamalla uralla
Määritelmällisestihän kyseessä on salaliitto, jos Kiinan hallinto/tiedusteluelimet käyttävät yksityistä firmaa keinona soluttautua muiden valtioiden tietoliikenteen valvontaan ja kontrollointiin.

Tosin se YK:n salaliittoketju ei kylläkään käsittele todellisen maailman salaliittoja, vaan enemmänkin höpöhöpöjuttuja luokkaa "kuunatsit levittävät koronaa 5G:n avulla"
 
Liittynyt
14.01.2018
Viestejä
100
Tämähän on vain yksi askel teknologisessa sodankäynnissä.

Jos mentäisiin noihin ällöttävyyksiin joita joissain viesteissä mainittiin niin aivan samanlaista toimintaa on molemmissa suunnissa.
Toisessa sitä vain pidetään piilossa ja eletään harmonian ja demokratian loiston suojassa kun toisessa sitä käytetään avoimena pelotteena kommunismin ja diktatuurin varjon alla.

Ööh? Varmaan yksi keskeisimmistä ominaisuuksista Applen tuotteiden kohdalla on juuri se että Apple ei nimenomaan milläänlailla vakoile, kajoa yksityisyyteen tai tee bisnestä sillä toisin kuin kaikki muut teknologiafirmat.
On se varmasti mukavaa elää siellä satumaassa.
Onko siellä kämppiä vapaana?
Alla nyt ihan pari ensimmäistä esimerkkiä.

Kyllä se Apple on muiden ohella ihan samalla tavalla yksi suurista tekijöistä niin yksityis- kuin teollisuusvakoilunkin saralla.

Apple apologizes to users for Spying through Siri

LinkedIn Sued for Spying on Users With Apple Device Apps
 
Liittynyt
08.06.2017
Viestejä
593
Eihän tuossa ole varsinaisesti mitään yllättävää, kun miettii että Ericsson olisi ensimmäisiä, jotka kärsisivät mikäli Kiina lähtisi tekemään vastaavia rajoitustoimenpiteitä omilla markkinoillaan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 160
Hieman yllättäen Ericssonin pomo on kritisoinut Ruotsin ratkaisua blokata Huawei 5G-verkkokilpailutuksesta:
Jossain oli lyhyt juttu, hieman yllättävä, siis se että kommentoi ja siinä että kommentoi kantaaottavasta ja kaiken liseksi kanta vielä uutisoidun kaltainen.

Jäi olo että nyt pitää lukea rivienvälistä sitä mitä tarkoittaa, joka taasen johtaa arvailuun.

Varmasti jokainen valmistaja haluaa luoda mielikuvan että pärjää kilpailussa osaamisellaan, kilpailukyvyllä jonka asiakkaat haluaa valita ihan vapaaehtoisesti.

Jos uskoo että asiakkaat valitsevat "järkevästi", ilman pakotusta, niin voi julkisesti markkinointimielessä laukoa tuollaisia.

Varmasti monelle tulee mieleen Ericssonin tilanne Kiinassa. Tulee mieleen Kiinan uhkailut Ruotsia kohtaa, niitä ollut aiemmin ja nyt tässä yhteydessä. Uhkailu Ruotisa kohtaa on myös uhkailua Ruotsalaisia yhtiöitä kohtaan.
 
xana

ICT Pro
Tukijäsen
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
906
Ruotsin posti- ja televiranomainen PTS ilmoittaa, että maan 5G-huutokauppa alkaa tammikuun 17. päivä. Kun muutoksenhakutuomioistuin hylkäsi hallintotuomioistuimen aiemman päätöksen, jossa huutokaupan ehtoja pitää arvioida uudelleen, PTS käynnistää huutokaupan alkuperäisin ehdoin.
Lainaus täältä. Linkki
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 651
Viestejä
4 197 365
Jäsenet
70 762
Uusin jäsen
JaffaTheNeste

Hinta.fi

Ylös Bottom