HDMI Licensing Administration tekee HDMI-version tunnistamisesta vaikeaa kuluttajalle

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
HDMI on tullut vuosien saatossa tutuksi epäilemättä niin alaa tiiviimmin seuraaville kuin peruskuluttajillekin. High-Definition Multimedia Interface on edennyt vuosien varrella versioon 2.1 verrattain selkein versioin, mutta nyt sille on tullut nähtävästi loppu.

HDMI 2.1 -versio toi mukanaan tuen muun muassa 4K-resoluutiolle 120 hertsin virkistystaajuudella ja 10-bittisellä HDR-väriavaruudella, tuen vaihtelevalle virkistystaajuudelle sekä televisioiden ALLM-tila. ALLM eli Auto Low Latency Mode vaihtaa television automaattisesti mahdollisimman matalan viiveen tilaan.

Uusien ominaisuuksien takaa löytyy entistä enemmän kaistaa, joka on saavutettu uudella FRL- eli Fixed Rate Link -teknologialla, kun aiemmat HDMI-versiot mukaan lukien 2.0x:t käyttivät TMDS:ää eli Transition Minimised Differential Signaling -teknologiaa.

HDMI-versioista nousi pienimuotoinen ihmettely, kun Xiaomin uuden näytön tiedoissa mainittiin HDMI 2.1 -liitännät, vaikkei näyttö tukenut uutisessa edellä kuvailtuja ominaisuuksia ja käyttää TMDS-signalointia. Näytön maksimiresoluutio on 1920x1080 ja virkistystaajuus 240 hertsiä.

TFTCentral pyysi HDMI:tä hallinnoivalta HDMI Licensing Administratorilta lausuntoa asiasta ja kuluttajan kannalta valitettavasti viesti oli, ettei Xiaomin tiedoissa tai markkinoinnissa ole mitään väärää. Järjestön vastauksen mukaan HDMI 2.0:aa ei ole enää olemassa, eikä siihen sen myötä tule enää viitata. Sen sijasta HDMI 2.0:sta tutut ominaisuudet ovat osa HDMI 2.1:tä ja HDMI 2.1:n määritteleviksi mielletyt uudet ominaisuudet ovatkin vain optionaalisia ja laitteen valmistajan tulee tehdä selväksi, mitä niistä laite tukee.

Tämän myötä kuluttaja ei voi enää tunnistaa uusia ominaisuuksia tukevia laitteita HDMI-version perusteella, vaan tarkemmat tiedot on luettava tuotteen ominaisuuksien pikkupräntistä. Suosittelemme lämpimästi TFTCentralin kattavamman artikkelin lukua asiasta.

Lähde: TFTCentral

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:

TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 984
Minä voisin päättää että korvataan tuo 2.1 selvällä HDMI 1+ versiolla joka sisältää 1.0 ja kaikki siitä suuremmat versiot sekä siirrytään käyttämään vain displayport-liittimiä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Voi hyvää päivää taas kerran. Ketä tämäkin nyt hyödyttää? Kuluttaja ostaa HDMI 2.1-laitteen ja joutuu palauttamaan sen kun ei tukenutkaan niitä ominaisuuksia joita piti. Kuka tuollaisesta ramppaamisesta hyötyy?
Laitevalmistajat ja kaupat on vielä kaiken lisäksi nykyään älyttömän huonoja listaamaan tuotteiden tarkkoja speksejä, niin menee ihan arpapeliksi että mitä saa kun tuotteen ostaa.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Jep USB nimien "pahan... sori parannukset" tuli minullekkin tästä mieleen.
Ilmeisesti markkinointiosasto tykkää tästä. Joku sukulaispoika on sanonut, että ostakaan HDMI2.1 verme ja vanhemmat/heikommat laitteet on jääneet hyllyyn. Nyt saadaan nekin sitten paremmin myytyä...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
769
"Kuluttaja ostaa HDMI 2.1-laitteen ja joutuu palauttamaan sen kun ei tukenutkaan niitä ominaisuuksia joita piti."

Eiköhän asia korjaudu kun kaikki ostavat 2.1 laitteen ja palauttavat sen samantien kauppaan. Jos ei kuluttajat pysty asiaan vaikuttamaan niin eiköhän jälleenmyyjillä ole enemmän sananvaltaa.

Mutta siis erikoinen ratkaisu kyllä.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Varsinkin 4k reson suhteen tuo on aika ikävä. Konsoleilla 4k 120 Hz vaatii sen mitä ennen kutsuttiin 2.1:ksi.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 365
Tässä on TFTCentralilla varmaan joku väärinkäsitys.
Kun noitan HDMI sivustoja (HDMI Licensing Administrator, Inc.) selailin, eli siellä kyllä mitään HDMI 2.1 lievennyksiä mainittu.

Se mainittiin, että pelkkää HDMI 2.0 (tai 1.4 yms.) lisenssiä ei voi enää hankkia, vaan kaikki lisenssit ovat jatkossa HDMI 2.1 -lisenssejä. Eikä vanhempien lisenssien haltijoilta peritä maksua HDMI 2.1:n käyttämisestä.
No, Adopters have the option to only license 1.x. HDMI Adopters can sign the HDMI 2 Adopter Addendum to gain access to the HDMI 2.1 specification.
 
Onhan kaikki mahdollista, mutta kyllä siihen aika häviävän pieni väärinkäsityksen mahdollisuus IMO jäi, kun käyttivät nimenomaan Xiaomin näyttöä esimerkkinä keskustelussa ja tuskin ne päästään keksi noita bulletpointtien sisältöä
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
238
Hah. Sama kuin kaikkiin virtalähteisiin vaihdettaisiin 80+ sertifikaatin tilalle 90+. Tai nostettaisiin laajakaistayhteyden maksiminopeutta tuplaten. Kummassakaan keississä tuotteen ominaisuudet eivät parannu välttämättä miksikään mutta saadaan höynäytettyä ihmisiä maksamaan "uudesta" leimasta enemmän lupaamatta oikeastaan mitään.
 
Liittynyt
25.12.2020
Viestejä
915
Toisaalta HDMI 1.4 toi mukanaan 3D tuen, mutta ei sekään tarkoita että laitteen tulisi sitä tukea.

Ite ainakin aina ajatellut niin, että mikäli laitteessa ei ole HDMI 2.1 niin sillä ei 4k @ 120hz toimi ja mikäli laitteessa on HDMI 2.1 niin se saattaa myös tukea 4k @ 120hz.
 
UX

Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
250
Raivostuttavaa ylipäätään, että käytetään desimaaleja ja kirjaimia noissa versionumeroissa ja niillä ilmaistaan merkittäviä toiminnallisuuksia markkinoinnissa. Kaikki uudet HDMI-versiot ovat kuitenkin täysin taaksepäinyhteensopivia, joten pääversion muutoksilla ei ole mitään merkitystä.

Jos nyt kuitenkin haluavat ampua itseään jalkaan käyttämällä typerää versionumerointia, niin saisivat nyt edes sitoutua siihen, että tietyllä versionumerolla on tuettuna koko feature setti siihen versionumeroon asti. Samoin kaapeleilta ja liittimiltä pitäisi edellyttää jotain luotettavaa sertifiointia. Ärsyttää etsiä luotettavasti 4K 120Hz toimivaa kaapelia kauppojen palautustilastojen perusteella.

Melkein tulee ikävä analogisten aikojen yhtä keltaista komposiittiliitintä... sillä toimi pitkään kaikki "ihan hienosti" :D
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
294
Kyllä tuo verisonumerointi HDMI x.y -formaatissa on mielestäni ihan hyvä ratkasu vs. nykyinen SD-sotku, joka on levinnyt kuin paska tuulettimeen. Siihen ne hyvät puolet jäikin. Mitä hyötyä versioinnista ylipäätään on, jos se ripuloidaan tyyliin USB 3? Ennen kuin joku venyttelee ***nahkaansa, niin todettakoon, että USB 3 on tietysti oma tapauksensa ja ei se tietysti ole suoraan vertailukelpoinen, mutta on tässä huuli silti pyöreänä.

Huomenna ympyrästä tulee kolmio ja ylihuomenna se onkin jo Dolmio.
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
Mikä tässäkin nyt on pointtina ? Tulee mieleen ikäänkuin tällä yritettäisiin nöyristellä mannerkiinalaisia yrityksiä, jotka jatkuvasti menevät sieltä mistä aita on matalin. Miksi ylipäätänsä on joku hdmi 2.1 standardointi olemassa, jos sitä ei kumminkaan tarvitse kaikkien yritysten noudattaa ?
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 343
Toisaalta HDMI 1.4 toi mukanaan 3D tuen, mutta ei sekään tarkoita että laitteen tulisi sitä tukea.

Ite ainakin aina ajatellut niin, että mikäli laitteessa ei ole HDMI 2.1 niin sillä ei 4k @ 120hz toimi ja mikäli laitteessa on HDMI 2.1 niin se saattaa myös tukea 4k @ 120hz.
Itse olen aina käsittänyt, että esim. tuo 3D on valinnainen ominaisuus/optional feature, joka mahdollistuu isomman versionumeron tuomalla leveämmällä kaistalla.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Usein on vaikea spekseistä löytää edes mikä HDMI versio laitteessa on. Tämä ei nyt ainakaan helpota, jos pitää vielä spesifit featuret löytää sieltä.
 
UX

Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
250
Kyllä tuo verisonumerointi HDMI x.y -formaatissa on mielestäni ihan hyvä ratkasu vs. nykyinen SD-sotku, joka on levinnyt kuin paska tuulettimeen. Siihen ne hyvät puolet jäikin. Mitä hyötyä versioinnista ylipäätään on, jos se ripuloidaan tyyliin USB 3? Ennen kuin joku venyttelee ***nahkaansa, niin todettakoon, että USB 3 on tietysti oma tapauksensa ja ei se tietysti ole suoraan vertailukelpoinen, mutta on tässä huuli silti pyöreänä.

Huomenna ympyrästä tulee kolmio ja ylihuomenna se onkin jo Dolmio.
Mitä tuo versionumerointi edes kertoo? Ainakaan pääversio ja alaversio kirjainetuliitteineen ei tunnu olevan yhteydessä mihinkään. Lisäksi noissa on vielä jotain "with ethernet" virityksiä päälle.

Olisiko kenenkään kannalta huonompi, jos nykyinen HDMI 2.1 olisi esim HDMI 12? Ainakin 12 versiota noita on tullut. Mitä eroa kenenkään näkökulmasta tässä olisi?
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 948

Tai jätettäisiin se numero kokonaan sieltä pois. Sitten vaan jokainen niitä pikkupräntillä olevia featureita tiiramaan.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Ei kai se tuettu HDMI-liitäntäversio koskaan aikaisemminkaan ole kertonut, että televisio tai muu näyttö tukisi kaikkia standardin mahdollistamia asioita. Toki siitä voi päätellä, niin nyt kuin aikaisemminkin, että laite ei varmasti tue sellaisia asioita, joita laitteelle ilmoitetussa hdmi-versiossa ei ole tuettuna.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
145
Dp liitäntä muuten hyvä, mut jos vähänki pidempää kaapelia tarvii tulee ongelmia toisinkuin hdmi kanssa.
Mitenkä niin? Itsellä kun oli tarve saada mahdollisimman pitkä passiivinen kaapeli koneen ja näytön välille, niin displayport oli juurikin se mistä löytyi eniten vaihtoehtoja. Nyt on 5metrinen DP-kaapeli välittämässä 3440x1440p @ 144hz ja kuva liikkuu mainiosti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285

5m on vielä melko lyhyt matka. Itsekin molemmat tosin sain lopulta sillä laitettua, mutta joutui ostamaan muistaakseni optisen dp kaapelin, että toimi häiriöittä kun muutama muu dp kaapeli välkkyi.
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
294
Mitä tuo versionumerointi edes kertoo? Ainakaan pääversio ja alaversio kirjainetuliitteineen ei tunnu olevan yhteydessä mihinkään. Lisäksi noissa on vielä jotain "with ethernet" virityksiä päälle.

Olisiko kenenkään kannalta huonompi, jos nykyinen HDMI 2.1 olisi esim HDMI 12? Ainakin 12 versiota noita on tullut. Mitä eroa kenenkään näkökulmasta tässä olisi?
Varmaan ihan toimiva tuo nn-formaattikin. Eron selvittäminen vaatisi aika paljon enemmän töitä, johon en itse ainakaan ole valmis polttamaan aikaa...etenkään ilman kompetenssia ja intressiä. Kun tämä "kolmen kopla" (SD, USB, HDMI) on muodostunut, niin näyttää siltä, että jokin on mennyt jossain pieleen. Oli se sitten mutkien oikominen, puutteellinen suunnittelu tai toiminta.
 
HDMI:n kanssa on ollut lähinnä murhetta toimivan kaapelin löytämisessä.

SD-kortit ovat ehkä tuskaisin asia, koska on varmistettava kameran tuki, SD-kortinlukijan tuki, kortinlukijan sisäinen nopeus ja kortinlukijan ja PC:n välinen nopeus. Onneksi se on aika kertaluontoinen helvetti käydä läpi. Jonkun yksinkertaisen yhteensopivuus- ja suorituskykylupauksen sitä kuitenkin kaipaisi

USB on oikeastaan lakannut kiinnostamasta, koska laitteiden sisäinen nopeus on yleensä alle väylän speksin ja lisäksi tuntuu epätodennäköiseltä löytää kahta saman standardin USB-laitetta, jotka vielä hyödyntäisivät maksiminopeutta :lol: en varmaan ole ainoa lajissani ja kiinnostuksen katoaminen näkyy varmaan myynneissä.

Ehkä USB 4 palaa taas yksinkertaisuuteen ja jollain viiveellä palauttaa ihmisten kiinnostuksen niihin. HDMI ja SD-standardit saattavat seurata esimerkkiä :hmm:
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 815
Pitääkö tämä nyt jatkossa tulkita niin, että versionumero kertoo ainoastaan sen mitkä ominaisuudet on mahdollisia tälle versiolle, mutta ominaisuudet pitää erikseen tarkistaa paketin kyljestä ?

On HDMI konklaavi vetänyt kyllä liian vahvaa glögiä kun on kuluttaja poloinen unohdettu. Miten ihmeessä tämä helpottaa kuluttajan arkea, tai mikä ihmeen ongelma vanhassa systeemissä oli ?
 
Liittynyt
30.01.2021
Viestejä
363

:thumbsup: Osuva kiteytys näiden viimeisimpien käänteiden järjettömyydestä.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 118
Pitääkö tämä nyt jatkossa tulkita niin, että versionumero kertoo ainoastaan sen mitkä ominaisuudet on mahdollisia tälle versiolle, mutta ominaisuudet pitää erikseen tarkistaa paketin kyljestä ?

On HDMI konklaavi vetänyt kyllä liian vahvaa glögiä kun on kuluttaja poloinen unohdettu. Miten ihmeessä tämä helpottaa kuluttajan arkea, tai mikä ihmeen ongelma vanhassa systeemissä oli ?
Kuinkas tämä sitten käytännöstä eroaa? Esim. Sonyn uusista telkkareista kyllä löytyy HDMI 2.1 -röörejä, mutta käsittääkseni VRR-toteutus on edelleen jotain vähän sinne päin.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 815
Kuinkas tämä sitten käytännöstä eroaa? Esim. Sonyn uusista telkkareista kyllä löytyy HDMI 2.1 -röörejä, mutta käsittääkseni VRR-toteutus on edelleen jotain vähän sinne päin.
Tuossa ei taida olla kyse HDMI liittimen kyyistä vaan puhtaasti ohjelmistopohjainen ongelma. joka on korjattavissa jälkikäteen. Hardisongelmia vaikeampi korjata jälkikäteen.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 343
Pitääkö tämä nyt jatkossa tulkita niin, että versionumero kertoo ainoastaan sen mitkä ominaisuudet on mahdollisia tälle versiolle, mutta ominaisuudet pitää erikseen tarkistaa paketin kyljestä ?
Kuten mainittu, eikö näin ole aina ollut? Ei kai kaikkien 1.4 version jälkeen oleteta tukevan 3D? Versionumero määrittää vain kaistan ja nuo mahdolliset ominaisuudet. Jos paketin kyljessä lukee 2.0, voi varmuudella sanoa, ettei tue 4k@120hz.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 815
Oli miten oli, niin miksi ihmeessä ei voisi merkata ominaisuuksia versionumerolla. Selvempää, helpompaa kaikin puolin.
Jos joskus on noin ollut, niin miksi jatkaa väkisten järjetöntä systeemiä. Ja tarkoitan tällä kulutajaa.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544

Miten ajattelit asian käytännössä toteuttaa? Pitäisikö mielestäsi esim. ps5:n olla hdmi2.1 tuote?
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 815
Miten ajattelit asian käytännössä toteuttaa? Pitäisikö mielestäsi esim. ps5:n olla hdmi2.1 tuote?
No mikä ettei. Tässä puhutaan liittimien ominaisuuksista. Ei mihin rautaan tai softaan se on laitettu.

Eikä ole minun homma miettiä tuota. Mutta ominaisuudet voidaan aivan varmasti sitoa versionumeroihin varsin helposti.
Tietyllä versiolla on tietyn ominaisuudet ja jos versinumero muuttuu isompaan, ominaisuuksia tulee lisää.
 
Liittimien ominisuudet on samat hdmi 2.0 ja 2.1 osalta. Softa ja rauta määrittää tuetut featuret.

Ja esimerkkisi on vähän hassu, sillä tällöin nykytelkkareista ei löydy kuin hdmi1.3 laitteita, sillä ne eivät tue edes kaikkia 1.4:n ominaisuuksia.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 150
Ymmärrän että halutaan maksimoida lisensointi ja täten siitä tulevat maksut, mutta tällöin pitäisi sitten lanseerata ennemmin HDMI 2.1 premium joka tukisi kaikkia ominaisuuksia ja se maksaisi vähän enemmän. Eikä lähteä laimentamaan nykyistä brändiä pelkästään.
 
Markkinoilla ei taida olla yhtäkään laitetta joka tukisi kaikkia ominaisuuksia. Ja tuskin on jatkossakaan.
 
UX

Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
250
Markkinoilla ei taida olla yhtäkään laitetta joka tukisi kaikkia ominaisuuksia. Ja tuskin on jatkossakaan.
Olishan se älytöntä, jos tukis. Joitakin ominaisuuksia tosin odotetaan aina ja toisia ei.

Ehkä tarve olis jollekin luvatuille palvelutasoille, joissa tiettyä osaa standardin ominaisuuksista tukee kaikki saman tason vehkeet. Esim. Kaikilla tason 1 laitteilla ja kaapeleilla onnistuis luotettavasti 8bit 4:4:4 1080p 60Hz kuva ja DD 5.1 ääni hyvällä laadulla. Vastaavasti tason 2 laitteilla ja kaapeleilla 10bit 4:4:4 2160p 60Hz kuva ja Dolby Atmos 7.2 ääni. Sitten taso 3 vois olla 4K 120Hz ja 8K perustarpeen täyttävä.

Näillä tasoilla sais varmaan myytyä merkittävimmän osan kaikista HDMI-tuotteista ja elämä olis ihanaa kaikille, ketä ei standardien kans nörtteily kiinnosta. Näiden perustasojen päälle vois sit nostaa standardin tukemia herkkuja laitekohtaisesti. Jonkun luvatun perustason vois luottaa toimivan aina.

Nykyään alkaa olla kasvava ongelma, kun kaikki ominaisuudet alkaa olla yhdistelmiä eri herkkuja, eikä mikään ole varmaa. Tää uutinen ja keskustelu on siitä aika iso merkki.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658

Tuo aiempi tulkinta, esim. HDMI 2.0 vs. 2.1 on mielestäni tehnyt juuri tämän, erotellut sen tietyn perustason. Uusi tulkinta nyt sitten taas sotkee ihan kaiken.

Mielestäni suurin ongelma on se, että piiloudutaan noiden versionumeroiden taakse, ja sitten niitä tarkempia speksejä ei listata niin yhtään missään. Tai jos listataan, niin sitten tuleekin näitä "oho hups, ei tää muuten oikeesti edes toimi, no korjataan Q4/2022 firmware-päivityksellä, ehkä". Ja speksejä ei tietenkään korjata, koska sehän saattaisi heikentää myyntiä.

Jos olisin päättämässä tällaisista lisensointiasioista, niin pakottaisin valmistajat tarjoamaan tarkan standardisoidun taulukon niistä yksityiskohtaisista ominaisuuksista nettisivuillaan (ja mieluiten jopa myyntipakkauksessa, mutta se ei aina liene mahdollista). Siihen päälle sitten tämä "normitallaajalle" riittävä versionumerointitaso mikä antaa tiedot niistä olennaisimmista ominaisuuksista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Mielestäni suurin ongelma on se, että piiloudutaan noiden versionumeroiden taakse, ja sitten niitä tarkempia speksejä ei listata niin yhtään missään. Tai jos listataan, niin sitten tuleekin näitä "oho hups, ei tää muuten oikeesti edes toimi, no korjataan Q4/2022 firmware-päivityksellä, ehkä". Ja speksejä ei tietenkään korjata, koska sehän saattaisi heikentää myyntiä.
Mielestäni suurin ongelma on, että tarkempia speksejä ei listata niin yhtään missään. En ole havainnut että kukaan olisi piiloutunut versionumeron taakse. Sen versionumeron kertominen ei haittaa, mutta ei siitä hyötyäkään ole.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Ehkä tarve olis jollekin luvatuille palvelutasoille, joissa tiettyä osaa standardin ominaisuuksista tukee kaikki saman tason vehkeet. Esim. Kaikilla tason 1 laitteilla ja kaapeleilla onnistuis luotettavasti 8bit 4:4:4 1080p 60Hz kuva ja DD 5.1 ääni hyvällä laadulla. Vastaavasti tason 2 laitteilla ja kaapeleilla 10bit 4:4:4 2160p 60Hz kuva ja Dolby Atmos 7.2 ääni. Sitten taso 3 vois olla 4K 120Hz ja 8K perustarpeen täyttävä.
Entäs jos onkin 10bit 4:4:4 2160p 120Hz stereolla? onko se tasoa 2, 3 vai 0?

Kyllähän tuoteseloste jossa on tekniset tiedot kuuluu jokaseen myytävään tuotteeseen, se että niitä ei vaadita tällä tasolla näissä tuotteissa on se varsinainen ongelma eikä sitä oikein markkinaseksikkäillä termeillä saada kuntoon putoamatta ihan samoihin sudenkuoppiin missä nytkin maataan.
 
Helppo ratkaisuhan tähän on se, että 2k kuvalle on tasot 0-9, 4k kuvalle tasot 0-9, 8k kuvalle tasot 0-9, stereoäänelle tasot 0-9, surround äänille tasot 0-9 ja peliominaisuuksille tasot 0-9.

sitten vaan kauppaan ja pohtimaan että onko hdmi 2.1.8.5.0.9.1.7 parempi kuin 2.1.5.5.5.1.9.4 ja kumpi vastaa paremmin omaa käyttöä.

Jokaisen numeron merkitys tietty vielä vaihdettaisiin jokaisen uuden isomman hdmi version yhteydessä.

Tai sit vaan opetellaan lukemaan tuoteselosteita.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 401
Viestejä
4 159 819
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom